Venäjällä ei ole oikeutta estää turvapaikanhakijoiden pääsyä Suomeen. Suomeen pääsyä Venäjän puolella odottavilla on oikeus päästä Suomeen, sanovat Suomen Pakolaisapu ja Pakolaisneuvonta. Venäjän rajaviranomaisten on järjestöjen mukaan päästettävä heidät rajan yli, vaikka heillä ei olisi mitään voimassaolevia matkustusasiakirjoja.
Asiakirjojen puute ei ole Suomen pakolaisjärjestöjen mukaan riittävä peruste sille, että Suomi vaatisi Venäjää estämään turvapaikanhakijoiden pääsyn Suomeen. Venäjä on allekirjoittanut kansainvälisen pakolaissopimuksen, sanoo Pakolaisneuvonnan tiedottaja Sanna Rummakko.
Sopimuksen mukaan ihminen pitää päästää hakemaan turvapaikkaa siitä maasta, mihin hän haluaa mennä, hän sanoo. Näin siitä huolimatta, että hakija olisi oleskellut esimerkiksi Venäjällä jo pitkään tai vaikka hänellä ei olisi minkäänlaisia papereita.
Rummakon mukaan pakolaisten Suomeen tulon estäminen tarkoittaisi sitä, että Venäjä rikkoisi omia sitoutumuksiaan vastaan.
Sopimusten mukaan valtioiden pitäisi myös taata pakolaisille laillinen ja turvallinen matkustaminen niiden läpi. Tämä sopimuskohta ei ole pakolaisjärjestöjen mukaan suinkaan aina toteutunut edes Euroopassa, mikä on yksi syy siihen, että pakolaiset ovat turvautuneet salakuljettajien apuun.
Näin ollen Kreikallakaan ei ole oikeutta estää turvapaikanhakijoiden pääsyä Schengen-alueelle. Poliitikkojen puheet rajojen sulkemisesta ja turvapaikanhakijoiden pysäyttämisestä Schengen-alueen ulkorajoille on pelkkää oman kansan manipulointia.
http://yle.fi/uutiset/pakolaisjarjestot_venajalla_ei_ole_oikeutta_estaa_turvapaikanhakijoiden_paasya_suomeen/8625800

Vastaukset 1
Vanhimmat
Poliittiset sopimuksetko eivät ole muutettavissa järjellisiksi? Vastapainoksi Suomella on oikeus puolustaa kansalaisiaan kaikin mahdollisin keinoin.