"Pidätkö sapatin"

24

166

    Vastaukset 24

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Hei!

      Mikähän mahtaa olla moisen äänestyksen syy/ vaikutin. Miksi tuollainen äänestys?



      Siunauksia
      Jari Laurila
      keskustelija

      • No, minä en tietenkään voi sitä sanoa, kun en ole tuota aloitusta tehnyt. Mutta sitähän voit kysyä tuossa ketjussa aloittajalta.


      • Minä tuossa keskustelussa sitten kyllä otan kantaa asiaan, kuten voit sieltä lukea, muun muassa näin:

        "eikä Raamatusta löydy mitään sellaista tietoa, että alkuseurakunta olisi viettänyt sunnuntaita lepopäivänä"


    • Miksi et ole laittanut linkkiä muille palstoille? Hellareissa on myös sapatin viettäjiä, vaikkei suomessa (vielä) olekaan "apostolista kirkkoa" eli http://www.logosapostolic.org/church_of_God.htm
      ja herätysliikkeiden sivuilta voi myös löytyä joitakin, ainakin "Herran kansa" yhteisössä vietetään sapattia ja näkyy siellä jotain kirjoittelua heihinkin liittyen.

      • Voinpa laittaakin.

        Ajattelin, että tällä palstalla asiasta ollaan ykköskiinnostuneita.


      • yks.a
        kalamos kirjoitti:

        Voinpa laittaakin.

        Ajattelin, että tällä palstalla asiasta ollaan ykköskiinnostuneita.

        Kyllä kiinnostusta on, mutta ei täällä monikaan adventisti notku jatkuvasti palstalla.


      • verymuch

        Aika paljon kuitenkin notkuu. Adventisteissa näyttää olevan jäsenmäärään nähden erittäin someaktiivista porukkaa. Varsinaista tilastoa lienee mahdoton tehdä mutta oma käsitykseni tämän palstan perusteella on että ylivoimaisesti someaktiivisinta porukkaa jäsenmäärään suhteutettuna verrattuna muihin kristillisiin kirkkokuntiin.


    • Tuunari_Tane

      Arkipyhät on peruttu. Pitäkää te vapaata, te joilla ei ole asuntovelkaa. Niin ja tietysti bonus pomot.

    • No en pidä, kuten en pyhitä yhdenkään uskonnon tai jumalan pyhiä päiviä.

      Pitää pelata varman päälle. Sapatin pitämällä yksi kahjo jumala saattaa alkaa tykätä sinusta mutta reilut tuhat muuta jumalaa saattaa vetää sinapin siemenen nenään.

      Joten parempi olla suututtamatta tuhansia jumalia kuin miellyttää yhtä ainoaa.

      • pyhpyh

        Olet typerys.


      • pyhpyh kirjoitti:

        Olet typerys.

        >>> Olet typerys. >>

        Kuinka niin?

        Annoin sinulle juuri aika loogiset perusteet olla suututtamatta tuhansia jumalia vain siksi, että haluat miellyttää yhtä niistä hölmöistä.

        Sillä jos näitä jumalia ja muita henkijuippeja on olemassa, niin kyllä ne sitten kaikki ovat, eikä vain joku sinun keksimäsi.

        Joten on parempi olla tuhansien kanssa hyvissä väleissä ikuisuuselämän kannalta katsottuna, kuin miellyttää yhtä ja saada tuhansien kanssa välit poikki.


      • pyhpyh

        Hölmöilysi ei hetkauta mitenkään. Kirjoitat vain ja ainoastaan pilkkaamistarkoituksessa.


      • Ei Jumala asettanut sapattia eli levon päivää ihmisen kiusaksi.
        Siis ei ihminen ole sapattia varten, vaan sapatti on ihmistä varten.


      • pyhpyh kirjoitti:

        Hölmöilysi ei hetkauta mitenkään. Kirjoitat vain ja ainoastaan pilkkaamistarkoituksessa.

        Ei tämä mitään pilkkaa ole.

        Kai sinä tiedät, että jokainen viikonpäivä, kuukausi jne on jonkin jumalan mielipäivä tai mielikuukausi, joten pitämällä yhden, suututtaa muut.

        Käytännönläheinen lähestyminen on olla pitämättä varuilta yhtään, niin sitten on enempi kavereita tuolla henkimaailman puolella.

        Parempi olla suuremman osan kanssa väleissä, kuin vain yhden kanssa väleissä ja muiden viha niskassa.


      • pyhpyh

        Palvo sinä vain epäjumalia = saatanaa niin paljon kuin haluat. Se päättyy helvetin tuleen.


      • iloinen_naurajaa
        pyhpyh kirjoitti:

        Palvo sinä vain epäjumalia = saatanaa niin paljon kuin haluat. Se päättyy helvetin tuleen.

        Vihaan sapattia enkä halua taivaaseen!!!! :-):-):-)


      • pyhpyh kirjoitti:

        Palvo sinä vain epäjumalia = saatanaa niin paljon kuin haluat. Se päättyy helvetin tuleen.

        Pistäs suuta soukemmalle.

        Et ole vielä varmaan oivaltanut että sinä itse olet epäjumalanpalvoja tuhansien muiden jumalien suunnasta katsottuna.

        Joten vaikka yhdelle kumarrat, tuhansille pyllistät ja tuhat jumalaa on taatusti voimakkaampi kuin sinun yksi onneton.

        Kyllähän ihmisiä jumalat murhailee, sinunkin jumalasi, mutta toinen jumala on aina kovempi pala purtavaksi.


      • pyhpyh

        Ja sinä et ole oivaltanut sitä, että on vain yksi elävä, oikea Jumala. Kaikki muut ovat saatananpalvontaa miljoonine eri versioineen.

        Joko olet Jeesuksen puolella tai olet vihollinen. Muita vaihtoehtoja ei ole.


      • Aha - siis bushmannista on tullut uskovainen - noin varman päälle, niinkuin hän viisastelee (siis oikeastaan sanoessaan että parempi 1000 jumalaa kuin Jumala

        Tässä tuli taas kerran näkyviin se bushmannin totaalinen ymmärtämättömyys uskon asioissa ..

        alex


      • bushmanni kirjoitti:

        Ei tämä mitään pilkkaa ole.

        Kai sinä tiedät, että jokainen viikonpäivä, kuukausi jne on jonkin jumalan mielipäivä tai mielikuukausi, joten pitämällä yhden, suututtaa muut.

        Käytännönläheinen lähestyminen on olla pitämättä varuilta yhtään, niin sitten on enempi kavereita tuolla henkimaailman puolella.

        Parempi olla suuremman osan kanssa väleissä, kuin vain yhden kanssa väleissä ja muiden viha niskassa.

        Bushmanni - ihan vakavasti sanon .. oletko ihan ok ? Olet selvästi kasannut itsellesi (itseesi) aivan liian paljon uhmaa ja se alkaa näkymään palstalla ..

        Mieti nyt itsekin minkä vaikutuksen tekee sellainen ihminen jolle lähes päivittäinen Jumalaa pilkkaava kirjoituksen tekeminen on kasvanut jonkinlaiseksi "pakkomielteeksi" - aikaisemmin sait "selkään taputuksia" muilta ateisteilta, mutta nykyään nekin ovat jääneet vähiin - sillä kukapa haluaisi samaistua kanssasi (no, ehkä jokin tyhjän nauraja)..

        Asiakeskustelut kanssasi ovat harvinaisia - koska kaikki on sinulle vain sitä samaa "kinaamista" .. tyyliin "kyllä meidän isä teidän isän voittaa"..

        Jumala kertoo itsestään: "2. Moos. 3:14 - "Minä olen se, joka minä olen".

        Jospa tajuaisit sen näiden sanojen perimmäisen tarkoituksen joka ei jätä kompromisseille tilaa ..
        ----

        Sellaiset sanat kuin "totuus", "oikeudenmukaisuus", "rakkaus", "armo" ja niin edelleen jotka kuvaavat Jumalan ominaisuuksia - eivät taida kuulua sanavarastoosi ..

        Siis kuinka on laitasi ? oikeastaan ..

        alex


    • jumalseurassa

      Kävin tuossa irtisanomassa itseni töistä siitä syystä, että en suututtaisi yhtäkään jumalaa tässä lepopäiväkysymyksessä. Alan lepäämään joka ikinen päivä, ihan vain varmuuden vuoksi. Kelan ja sossun rahoilla voi hyvin elää, kunhan vain muistaa levätä ja syödä kohtuudella. Kaikki askareet voi ulkoistaa, kun itse lepään ja nautiskelen jumalien seurasta, kaikkien tuhansien jumalien seurasta. He ovat minuun sangen mielistyneet. Nyt en enää loukkaa yhtäkään jumalaa lepopäiväasiassa.

      • karenssin.jälkeen

        Siinä on hyvä syödä mussuttaa aloittamaansa "Hyvän ja pahantiedonpuun" hedelmiä. Kyllä niillä elää pitkälle, sillä rienaajalla on avoimet kädet elättää aivan ojanpohjalle asti. Nautintoihin kuuluu kuulema naurajanmukaan viina ja huumeet. Kyllä ne asiat ovat erinomaisen pyhiä.
        Säälin tuota bushmannia, kun hän tekee päivittäin työtä ja vuodet tulevat pitkäksi, kun mitään lepoa ja pyhää ei ole elämässä.
        Samoin kun veljeni, on vuosikymmeniä tehnyt työtään ilman lepoa.
        Ainoat lepopäivät ovat olleet sairaslomapäivät.


      • villi.veikkaus

        "Kelan ja sossun rahoilla voi hyvin elää"
        Veikkaanpa että pyhpyh ja pari muuta kuuluu tähän kohderyhmään. Itse väännän todella kovaa ja raskasta fyysistä työtä.


      • rasittavuus.elukantakia

        Niin, onhan ne navettatyöt aika raskasta, myönnettäköön.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      52
      994
    2. Minä en ole koskaan

      Rakastanut ketään toista yhtä paljon kuin sinua
      Ikävä
      98
      984
    3. Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."

      Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i
      Kotimaiset julkkisjuorut
      21
      842
    4. Vähän pitää

      Kiusia ja näyttää
      Ikävä
      135
      802
    5. Anteeksi J-mies

      Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
      Ikävä
      121
      766
    6. Olet nainen ollut vaikein rasti

      Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔
      Ikävä
      44
      710
    7. Taidat olla

      Luovuttanut jo minun suhteeni osalta?
      Ikävä
      45
      656
    8. Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle

      Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke
      Hyrynsalmi
      23
      628
    9. Minä muistan

      Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol
      Ikävä
      45
      610
    10. Mä voisin rakastua noihin tähti silmiin

      Katseesi on niin lumoava nainen💚.
      Ikävä
      19
      596
    11. Riittääkö mahkut

      Kaivattuusi 🤭.
      Ikävä
      40
      591
    12. Jos tullaan toisiamme vastaan, niin

      pitäiskö pysähtyä ja onnitella?
      Ikävä
      46
      578
    13. Voisiko vielä välillemme jotain kehittyä

      Vai heihei ja ei nähdä enää.
      Ikävä
      34
      552
    14. Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille

      Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.
      Ikävä
      72
      548
    15. Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa

      Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka
      Kotimaiset julkkisjuorut
      137
      526
    16. Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen

      Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok
      Sinkut
      117
      518
    17. Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen

      Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast
      Ähtäri
      44
      516
    18. Tilanteenne

      Onko tilanteenne tällä hetkellä hyvä?
      Ikävä
      47
      505
    19. Kerro kolme hyvää asiaa

      Kaipaamastasi ihmisestä ja lisää perään onko kaivattusi n vai m 😍
      Ikävä
      25
      502
    20. Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta

      https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen
      Kuhmo
      10
      498
    Aihe