Siinäpä hyvä kuvaus kepuloinnin ja hyvä-veliverkoston katastofaalisista vaikutuksista ympäristölle ja veronmaksajille.
Talvivaara -elokuvan tulisi kuulua myös jokaisen peruskoulun opetusohjelmaan pikkukepuloisille.
Yhden yrityksen intressien ja hyötynäkökohtien ajaminen tulee johtamaan samanlaisiin kuvioihin myös sosiaali- ja terveydenhoitopalveluissa, jossa raha jatkossa liikkuu, varsinkin kun kotimainen perusteollisuus on onnistuttu isolta osin tuhoamaan ja omistus siirretty ulkomaisten pääomasijoittajien ja pörssikeinottelijoiden käsiin.

Vastaukset 7
Vanhimmat
Kyllä.
James Dean oli hyvä siinä pääosassa.
Ja sinä olet siinä sivuosassa veronmaksajana.
Valitettavasti Jussi -palkintoa ei ole luvassa.
tuli tohon aloittajan ilmaiseen mainokseen kahdeksassa minnuutissa!
Kepu pyrkii sote-uudistuksessa sementoimaan valtansa maaseudulla. Sote-alueiden vaalitapa ja edustajanpaikat tullaan järjestämään siten, että kepulla on suurimpana puolueena maaseudulla ehdoton valta näissä sote-alueiden edustajistoissa. Kokoomukselle tärkeää on taas siirtää veronmaksajien rahoja yksityisten sote-yritysten taskuun, kuten jo nykyään tapahtuu Kela-korvausten muodossa.
Kyllä ei yhtää kiinnosta elokuva, jonsei oo koripallua mukana.
Mieluummin meen Karhun LIVE- peliihin, kun saa huutaa ja keliuulla vastustajille.
Eihän sellaases elokuvasalis kehtaa eres kunnon pierua prönähyttää!
Hyvä että toiminta talvivaarassa jatkuu. Saadaan pohjoiseen työpaikkoja. Kyllä se uraanin hintakin pian maailmalla nousee. Nostetaan suomi suosta.
Taas veronmaksajat maksaa , no kepu pettää aina.