OECD:ltä rankka lista Suomelle

OECD (engl. Organisation for Economic Cooperation and Development, eli Taloudellisen yhteistyön ja kehityksen järjestö[1], perustettiin vuonna 1961 harmonisoimaan ja kehittämään jäsenmaidensa talouskasvua ja vapaakauppaa sekä lisäämään yhteiskunnallista hyvinvointia. OECD on vuonna 1948 perustetun Euroopan taloudellisen yhteistyöjärjestön (engl. Organization for European Economic Co-operation, OEEC toiminnan jatkaja.
OECD:n päämaja on Pariisissa.
-

Talousjärjestö OECD ehdottaa Suomelle talouslääkkeiksi muunmuassa välillisten verojen nostoa, työn verotuksen laskemista ja
työttömyyskorvausten leikkaamista.
Järjestö julkaisi Suomea koskevan maaraporttinsa tänään.

OECD katsoo, että Suomen pitäisi vahvistaa talouttaan asteittain
hallituksen suunnittelemalla tavalla hillitsemällä julkisten menojen kasvua.

Työn verotusta OECD laskisi, mutta esimerkiksi kiinteistöveroa voisi
nostaa.
-
"Suomella oli omat suuret ongelmansa 1940-luvun loppuvuosina - jälleenrakennus, sotakorvaukset, taloudellinen elvyttäminen ja länsimaisen yhteiskuntamuodon säilyttäminen olivat keskeisiä haasteita. Ulkomaankauppaa viriteltiin, mutta ankara valuuttapula koetteli maata. Kun IMF ja Maailmanpankki olivat aloittaneet toimintansa, alettiin niistä kiinnostua meilläkin. Puunjalostusteollisuuden Keskusliitto oli asialla, sillä luottoja oli saatavissa Maailmanpankista. Suomen jäsenyys pantiin vireille keväällä 1947 - prosessin aikana mm.Puola ilmoitti tukevansa Suomen hakemusta - ja jo vuoden lopussa asia oli valmis. Asiaan ei näytä liittyneen poliittisia ongelmia idän suunnalla. Neuvostoliitto - ilmeisesti sotakorvausten sujuminen mielessään - ymmärsi Suomen valuuttatarpeet, eihän se näinä vuosina asetellut esteitä Suomen hakiessa lainoja USA:sta.

Toisin kävi OEEC:n syntyvaiheessa. Paasikiven päiväkirjoista saa tiivistetyn kuvan tapahtumista. Suomen lähetystöt eivät ilmeisesti ehtineet Marshall-suunnitelmasta raportoida, sillä päiväkirjamerkinnän (19.6.47) mukaan Paasikivi oli "lehdistä lukenut " suunnitelmasta Euroopan auttamiseksi. "Talousmiehenä hän oli asiasta kiinnostunut ja toivoi Suomen voivan osallistua ohjelmaan. USA:n apu auttaisi myös sotakorvausten hoitamisessa. Hän vainusi kuitenkin idästä koituvan ongelman ja kehotti heti ulkoministeri Enckelliä kiinnittämään tähänkin huomiota: "Tätä kysymysten kompleksia olisi tarkasti harkittava, niin että emme tule tekemään äkkinäisiä päätöksiä." Paasikivi hahmotteli itse useita versioita Suomen vastaukseksi konferenssikutsuun, joka tuli 4.7. Asia ratkesi melko nopeasti. Moskovan kielteisen reaktion esitti Andrei Zhdanov jo 30.6. SKP:n Ville Pessille ja Hertta Kuusiselle. Saman viestin toi pääministeri Pekkalalle 8.7. valvontakomission kenraali Savonenkov: "Neuvostoliiton hallitus odottaa, että Suomi ei ota osaa Pariisin konferenssiin." Pari päivää myöhemmin lähettiläs Abramov leimasi suunnitelman yritykseksi muodostaa "blokki Neuvostoliittoa vastaan." Suomen harkintaan vaikutti sekin, ettei Neuvostoliitto vielä ollut ratifioinut Pariisin rauhansopimusta. Tämä riitti Paasikivelle ja hallitukselle, vaikka moni ministeri, eduskunnan ulkoasiainvaliokunnan enemmistö ja valuuttapulasta kärsivä puunjalostusteollisuus kannatti osallistumista. Suomen kanta esitettiin lyhyellä nootilla Englannin asiainhoitajalle. Paasikiven loppukaneetti tapahtumiin oli seuraava: "Tämä on surkea asia. Osoittaa, millainen poliittinen asemamme on."
http://www.paasikivi-seura.fi/37
- Kyllä tiemme on ollut kivikkoinen, itsenäisyyden alkuajoista lähtien.
Jo eduskuntaäänestys 6.12.1917 oli hankala, kuitenkin äänin 100-88 SDP:n vastustaessa, saatiin itsenäisyyspotku aikaan.
Jo tammikuun 27 pv 1918 SDP johto ym teki aseellisen kapinan.
Kapina onneksemme kukistettiin pian, jo kevätkesään meneessä 1918.
Kuolleita lähteitten mukaan n 50000.
-
Suomi oli pudota integraatiojunasta, mutta näin ei sittenkään käynyt. Jo toukokuussa 1959 presidentti Kekkonen esitti
korkealle englantilaiselle virkamiehelle toivomuksen, ettei Suomea jätettäisi kaupallisten järjestelyjen ulkopuolelle.
Suomen teollisuus ilmaisi juhannuksen aikaan kiinnostuksensa Efta-suunnitelmaan, tilannetta tutkittiin monin tavoin...
Neuvotteluja käytiin vauhdikkaasti vuoden 1960-puolella, mutta toukokuussa piti ottaa aikalisä. Yhtä ja toista, mm. suosituimmuusongelma, piti selvittää Moskovan kanssa. Hrushtshev tuli Helsinkiin syyskuussa, minkä jälkeen onnelliseen loppuun johtava loppusuora aukesi. Mutta se on toinen juttu....
Hrushtshev oli oikeastaan Suomen kannalta mieluisa johtaja.
Saatiin paljon asioita, joita edelleen kunnioitetaan.
Sepä siitä.
Näitäkin sitten vastustettiin vasemmistossa, sehän pakkaa tapansa olemaan..Se sitten omatarinansa.

Ja ei muuta kuin saunaan. Saatiin mieluisa saunavieraskin pääkaupungista. Meiltä ei niinvain lähdetäkkään, jos sauna akaan sattuu.

62

141

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Niccerton

      OECD voipi aika pitkältikin haistaa pitkän paskan, siinä yksi kallis ja turha ylläpidettävä kerho epäonnistuneille politikoille. Sen lisäksi, että ovat matkan varrella ampuneet lähes joka kerta arvioidensa ja neuvojen kanssa pitkälle metsään asiassa kuin asiassa.

    • res-nostoväki

      joka suunnalta on hallitus tilannut politiikkaansa tukevia ohjeita, neuvoja, lausuntoja.
      tämäkin oecd:n lista on kepulaisen mari kiviniemen käsialaa.
      sen voi työntää kepulaisten perseeseen, niinkuin kepuvetoisen hallitusohjelmankin samaan syssyyn.
      eihän tällaisia tilattuja lausuntoja/listoja kukaan enää ota todesta, porvarien temput tunnetaan jo.
      miten monta kertaa talousoppineiden pitää kertoa kepuidiooteille, että heidän tiensä maan johdossa on täysin väärä? varmaan monta kertaa, ei umpiluuhun uppoa kovin helpolla.....

      • hyväkeskusta

        Talousoppineethan nimenomaan sanovat, että keskustan linja on oikea!

      • eiaivopesty
        hyväkeskusta kirjoitti:

        Talousoppineethan nimenomaan sanovat, että keskustan linja on oikea!

        Et varmaan tiedä OECD:stä mitään. Luuletko että se on joku puolueeton instanssi. Kuuntele mieluimmin vaikka taloustieteen Nobeleita saaneita. Sama kuin olisi joku kansainvälinen MTK, joka neuvoisi nostamaan tukiaisia.

      • Ei niitä OECD:n raportteja tilata. Ne tulevat järjestön jäsenelle tilaamatta kuin entiselle tytölle faksit. Vain pientä jäsenkohtaista viilausta, muuten samoja raportteja, joita lähetettiin jo vuonna 1961.

      • puolueetonSDPinstanssi
        eiaivopesty kirjoitti:

        Et varmaan tiedä OECD:stä mitään. Luuletko että se on joku puolueeton instanssi. Kuuntele mieluimmin vaikka taloustieteen Nobeleita saaneita. Sama kuin olisi joku kansainvälinen MTK, joka neuvoisi nostamaan tukiaisia.

        Himasen kestävän kasvun raportti ja verkkosukka Jutta Urputtajan epäpätevän apukoulunopettajan asijantuntemus on demaritollon taloustietäjiä. :)))))

        Velkaa lisää ja neuvoja miten kreikkalaiset voi nostaa tukijaisia.

      • Nobelin.Arvo.On.0
        eiaivopesty kirjoitti:

        Et varmaan tiedä OECD:stä mitään. Luuletko että se on joku puolueeton instanssi. Kuuntele mieluimmin vaikka taloustieteen Nobeleita saaneita. Sama kuin olisi joku kansainvälinen MTK, joka neuvoisi nostamaan tukiaisia.

        Onko Nobelin palkinnon saanut ns. arvostettu viisas?
        Ei ole. Nobeleita jaetaan erittäin puolueellisesti, vain ns. meidän hyvä-veli verkoston asiaa ajaville.
        Muutenhan Julian Assange ja Edward Snowden olisi jo saaneet Rauhan Nobelin.
        Mitä rauhan asiaa Nato-hullu Ahtisaari on ajanut? Ei mitään, Nato on sotajärjestö. Entäs Barack Obama, on siinäkin suuri rauhanmies, mutta jenkit sotimassa ympäri maailmaa.

      • apilanlehti-jäs.kirja
        hyväkeskusta kirjoitti:

        Talousoppineethan nimenomaan sanovat, että keskustan linja on oikea!

        joo haha, keskustan "talousoppineet", rrruuuaaahhhaaaaaahhhaaaa.....

      • Lusikalla-Annettu
        hyväkeskusta kirjoitti:

        Talousoppineethan nimenomaan sanovat, että keskustan linja on oikea!

        Morjens UMPILUUPÄÄ. Tunnistit itsesi heti :)

    • Kestävä.kehitys

      Velkaa lisää, sitä me vasemmistossa halutaan.

      • KepunIdiotismi

        Vittuako tähän vasemmisto kuuluu, porvarihallitushan vetää piikkiä täyteen ja jakaa sen pörssiyhtiöille ja varakkaille veroetuina.

      • Maltaita-
        KepunIdiotismi kirjoitti:

        Vittuako tähän vasemmisto kuuluu, porvarihallitushan vetää piikkiä täyteen ja jakaa sen pörssiyhtiöille ja varakkaille veroetuina.

        Vasurit pitää elättää, se maksaa.Onko kukaan kuulluut,että kommarit olisi rahaa tuoneet kassaan.
        oletko kuullut ?

      • KepunIdiotismi
        Maltaita- kirjoitti:

        Vasurit pitää elättää, se maksaa.Onko kukaan kuulluut,että kommarit olisi rahaa tuoneet kassaan.
        oletko kuullut ?

        Eipä tunnu tulevan porvareiltakaan, siksi ovat taviksen kukkarolla keräämässä kynnysrahaa työpaikoista.

      • jaTalvivaara
        KepunIdiotismi kirjoitti:

        Vittuako tähän vasemmisto kuuluu, porvarihallitushan vetää piikkiä täyteen ja jakaa sen pörssiyhtiöille ja varakkaille veroetuina.

        Velkaraha on työnnetty Keskustan hankkeisiin noille ns yrittäjille jotka kaivaa samaa ojaa vuodesta toiseen naapurin pellolle.Vesikin jo virtaa järvestä takaisin . Joudumme joka vuosi maksamaan aina vaan uudelleen noille vahingonteosta ja ottamaan velkaa.Loppua ei tule kuin kuolemalla.

      • puuvarsinuija
        Maltaita- kirjoitti:

        Vasurit pitää elättää, se maksaa.Onko kukaan kuulluut,että kommarit olisi rahaa tuoneet kassaan.
        oletko kuullut ?

        Tässä maassa ei elätetä muita kuin pakolaisia ja maakusseja. Molemmilla on Messias Sipilän vankka tuki. Työttömät ja vanhukset ovat keskustan ohjelman mukaan tapettava nälkään.

    • täystuhoddt

      Suomen ongelma johtuu niistä neuvoista joita tuli 2007 juuri OECDltä. Nämä neuvot haki Keskustapuolue. Vastineeksi sai kepulaiset tytöllejohtajan pallin. Vähät tytön palkasta mutta hiukan jurppii viiden miljoonan kansalaisen elämän täystuho.

      • OECD:n maaraportit tulevat tilaamatta siinä kuin minkä tahansa järjestön jäsenkirjeet.

    • Kommarin.ohje

      Asiasta en tiedä mitään, mutta hanttiin pistän.

    • opelius

      Talvivaaralla menee hyvin? Tai ainakin kepuloisilla. Kiviniemi ja paska Paulalla molemmat ovat päässeet "tuloille"

    • Saunamajor

      "Ja ei muuta kuin saunaan. Saatiin mieluisa saunavieraskin pääkaupungista. Meiltä ei niinvain lähdetäkkään, jos sauna akaan sattuu."

      Miten te voitte mennä saunaan, kun siellä on ne neljä hyyryläistä asumassa?Tuliko pääkaupungista uusi hyyryläinen?

      • Katso.kaaliisi

        Eikai ne nyt saunassa asu.Kukaan niin ole sanonutkaan,itse keksit.
        Olet melkoinen lanttu.

      • Melkoinen.lanttu
        Katso.kaaliisi kirjoitti:

        Eikai ne nyt saunassa asu.Kukaan niin ole sanonutkaan,itse keksit.
        Olet melkoinen lanttu.

        Saisimmeko aamulla YK-raportin ja EU:n vastauksen? Helpottaako saunominen 1918-pakkomiellettä?

      • Et.humannut.vai
        Melkoinen.lanttu kirjoitti:

        Saisimmeko aamulla YK-raportin ja EU:n vastauksen? Helpottaako saunominen 1918-pakkomiellettä?

        Yk raportti oli jo.

    • Väyry

      Eliitin etuihin ei kosketa vaikka ne pitäisi vähintäänkin puolittaa .

    • Ajatus siitä että siirryttäisiin työn verotuksesta enemmän kulutuksen verotukseen olisi kannatettava Maapallon kannalta. Tosin tämä koskisi eniten pienituloisiin. Välttämättömyyshyödykkeet kuten ruoka ja lääkkeet olisivat tietenkin asia erikseen.

      • Vilpillä.pärjätään.hyvin

        Heikompisaattoinen, pienituloinen.
        Siihen tietenkin koskee aina kun euroja viedään.
        Tai heidän kohdallaan ei viedä, vaan annetaan vähemmän.
        Mitenhän tuo maapalloon koskee ? Heikompisaattoinen, pienituloinen ei niin kuluta tyhjään kuin moni suurituloinen.
        Taas, mitä se tyhjä on, voi olla ja onkin työpaikkoja heidän passaamiseensa.
        http://www.flightradar24.com/16.87,68.43/2
        -jospa täällä maaapalloa enemmän koskettavaa.

        Tuskin maapalloa koskaan saadaan tasapainoon, aina on Ay SAK johtajaa 241 000 € /vuosipalkoilla, samaan hengenvetoon myös EK johtajaa.
        Sosialistit ovatkin ahneita oman edun tavoittelijoita...on..on..muutkin.
        Mainitaan nyt nämä itseään pyhimyksinä pitävät.

        Olisko liian pahasti sanottu, jos kaikki Suomen kansalaiset saataisiin verolle ensin. On Halosesta lähtien veronkiertäjinä...on..on...tietenkin laillisesti, muttei se asiaan vaikuta jos ei maksa veroja.
        Kun verot on yhteiskunnan moottori.
        Sosialistit sanoo, ettei tarvi maksaa veroja sosialisti presidentit.
        Vaan muut maksaa ne puolestaan. Miksi näin ?
        No...lakihan siinä tietenkin....
        Muttai laki ole takana, että heidän eläkkeensä perustuu 160 000 € josta 60 % eläke. Vaan oikeampi olisi 126 000 € joka Tasavallan Presidentin palkkio, josta 60 % on presdenttien eläke.
        Eli, heille maksetaan liikaa vuodessa 20 400 € joka taas lakien mukaan pitää palauttaa.
        Nyt sosialistit ja vasemmisto närkästyy kun kertoo asiat oikein.

        Miten yhteiskunta edes voi olla oikeudenmukainen, kun jo presidentit on siinä vipppaskonstein rahaa ahnehtimassa.
        Vippaaja Halonenkin sanoo maata oikeusvaltioksi ?
        Miten noin sanoo ?

      • Sinusta siis meillä Suomessa ei kulutusta veroteta vielä tarpeeksi ?

      • Vilpillä.pärjätään.hyvin kirjoitti:

        Olen sanonut tuosta Tasavallan Presidentin palkasta ja Presidenttien eläkkeistä että niitä pitäisi verottaa niinkuin muitakin. Sille ei voi mitään että elossaolevat Presidentit ovat demareita. Mikä Presidentti Halosessa niin närästää?

      • Amispoppari kirjoitti:

        Sinusta siis meillä Suomessa ei kulutusta veroteta vielä tarpeeksi ?

        Turhaa kulutusta pitäisi verottaa enemmän. Lentomatkailu, yksityisautoilu kaupungeissa ym. ym.

      • OikeistoSosDem kirjoitti:

        Turhaa kulutusta pitäisi verottaa enemmän. Lentomatkailu, yksityisautoilu kaupungeissa ym. ym.

        Autoilua vertotettava vielä lisää !!!! Miten nerokasta ja omaperäistä !!!!

      • Amispoppari kirjoitti:

        Autoilua vertotettava vielä lisää !!!! Miten nerokasta ja omaperäistä !!!!

        Siis kaupungeissa. Turhaa yksityisautoilua. Haja-asutusalueet ovat asia erikseen. Omistusasuminen, alkoholi, tupakka, hiihtokeskukset, golf-kentät (pahinta ympäristön turmelemista josta pieni eliitti hyötyy) ym. ym.

      • Ahneita.piruloisia
        OikeistoSosDem kirjoitti:

        Olen sanonut tuosta Tasavallan Presidentin palkasta ja Presidenttien eläkkeistä että niitä pitäisi verottaa niinkuin muitakin. Sille ei voi mitään että elossaolevat Presidentit ovat demareita. Mikä Presidentti Halosessa niin närästää?

        Närästää ja närästää....Ihmeelisiä te demarit puolustelette, kun oma lehmä ojassa.
        Kaikki vain verolle, miksi mielestäsi Halonen olisi poikkeus, älä nyt sano, että laki...
        Jo isonkirjan mukaan Maria ja Joosef meni verolle pantavaksi.
        Halonen vain sanoo sosialisti presidenttien tavoin, että hekin haluaa veronsa maksaa eläkkeestään kuin muutkin.
        Se on siinä, eduskunta päättää sen viikossa- noin.
        Näin Niinistökin teki, kun palkkionsa halusi 160 000 eurosta 126 000 euroon, joka oli Halosen jälkeen voimassa.
        Eläke normaalisti määräytyy omasta palkasta (palkkio) niin meillä kaikilla muillakin, presidenttien kohdalla istuvan presidentin palkkiosta 126 000 €, eikä suinkaan 160 000 eurosta, jota ei edes ole.

        Miksi te tyhjää sönkkäätte ?
        Kaikkile samoin, eikö se jo ole teidän sosilistien henki ?

      • Ahneita.piruloisia kirjoitti:

        Miksi yleistät jonkun "erittäin positiivisesti", joskin reaalielämästä erkaantuneen raasun unelmat, "teidän demareiden" jutuiksi. Ei muutama idiootti kaikesta paskaa tee, edes persuissa !

      • Lapsikin.ymmärtää
        Vilpillä.pärjätään.hyvin kirjoitti:

        Heikompisaattoinen, pienituloinen.
        Siihen tietenkin koskee aina kun euroja viedään.
        Tai heidän kohdallaan ei viedä, vaan annetaan vähemmän.
        Mitenhän tuo maapalloon koskee ? Heikompisaattoinen, pienituloinen ei niin kuluta tyhjään kuin moni suurituloinen.
        Taas, mitä se tyhjä on, voi olla ja onkin työpaikkoja heidän passaamiseensa.
        http://www.flightradar24.com/16.87,68.43/2
        -jospa täällä maaapalloa enemmän koskettavaa.

        Tuskin maapalloa koskaan saadaan tasapainoon, aina on Ay SAK johtajaa 241 000 € /vuosipalkoilla, samaan hengenvetoon myös EK johtajaa.
        Sosialistit ovatkin ahneita oman edun tavoittelijoita...on..on..muutkin.
        Mainitaan nyt nämä itseään pyhimyksinä pitävät.

        Olisko liian pahasti sanottu, jos kaikki Suomen kansalaiset saataisiin verolle ensin. On Halosesta lähtien veronkiertäjinä...on..on...tietenkin laillisesti, muttei se asiaan vaikuta jos ei maksa veroja.
        Kun verot on yhteiskunnan moottori.
        Sosialistit sanoo, ettei tarvi maksaa veroja sosialisti presidentit.
        Vaan muut maksaa ne puolestaan. Miksi näin ?
        No...lakihan siinä tietenkin....
        Muttai laki ole takana, että heidän eläkkeensä perustuu 160 000 € josta 60 % eläke. Vaan oikeampi olisi 126 000 € joka Tasavallan Presidentin palkkio, josta 60 % on presdenttien eläke.
        Eli, heille maksetaan liikaa vuodessa 20 400 € joka taas lakien mukaan pitää palauttaa.
        Nyt sosialistit ja vasemmisto närkästyy kun kertoo asiat oikein.

        Miten yhteiskunta edes voi olla oikeudenmukainen, kun jo presidentit on siinä vipppaskonstein rahaa ahnehtimassa.
        Vippaaja Halonenkin sanoo maata oikeusvaltioksi ?
        Miten noin sanoo ?

        "Muttai laki ole takana, että heidän eläkkeensä perustuu 160 000 € josta 60 % eläke. Vaan oikeampi olisi 126 000 € joka Tasavallan Presidentin palkkio, josta 60 % on presdenttien eläke.

        Eli, heille maksetaan liikaa vuodessa 20 400 € joka taas lakien mukaan pitää palauttaa."

        Miten sinä pankkomajuri et lukuisista selitysyrityksistä huolimatta kykene ymmärtämään, että ex-presidenttien eläke maksetaan kuten aikoinaan on sovittu ja se ei ole veronalaista tuloa?

        Lapsi älyää vaikeankin asian jo parin esimerkin jälkeen ja sen opittuaan lakkaa kyselemästä. Voidaanko siis olettaa, että lapsella on parempi vastaanottokyky ja kapasiteetti kuin sinulla, aikuisella?

      • Ahneita.piruloisia kirjoitti:

        Närästää ja närästää....Ihmeelisiä te demarit puolustelette, kun oma lehmä ojassa.
        Kaikki vain verolle, miksi mielestäsi Halonen olisi poikkeus, älä nyt sano, että laki...
        Jo isonkirjan mukaan Maria ja Joosef meni verolle pantavaksi.
        Halonen vain sanoo sosialisti presidenttien tavoin, että hekin haluaa veronsa maksaa eläkkeestään kuin muutkin.
        Se on siinä, eduskunta päättää sen viikossa- noin.
        Näin Niinistökin teki, kun palkkionsa halusi 160 000 eurosta 126 000 euroon, joka oli Halosen jälkeen voimassa.
        Eläke normaalisti määräytyy omasta palkasta (palkkio) niin meillä kaikilla muillakin, presidenttien kohdalla istuvan presidentin palkkiosta 126 000 €, eikä suinkaan 160 000 eurosta, jota ei edes ole.

        Miksi te tyhjää sönkkäätte ?
        Kaikkile samoin, eikö se jo ole teidän sosilistien henki ?

        Enkö juuri sanonut tuosta verotuksesta jotain! Ei niitä tietenkään taannehtivasti peritä. Mutta oikeudenmukaista olisi että alettaisiin nyt. Tässä taas huomaa se että tärkeää on se kuka sanoo ei mitä sanotaan. Tai jos ei edes lueta mitä kirjoitetaan. On se "demari" heti liipasimella.

      • Amispoppari kirjoitti:

        Miksi yleistät jonkun "erittäin positiivisesti", joskin reaalielämästä erkaantuneen raasun unelmat, "teidän demareiden" jutuiksi. Ei muutama idiootti kaikesta paskaa tee, edes persuissa !

        Kun se on niin että joskus reaalielämästä erkaantuneet näkevät jotkin asiat selvemmin. Yleistät nyt itse.

      • OikeistoSosDem kirjoitti:

        Kun se on niin että joskus reaalielämästä erkaantuneet näkevät jotkin asiat selvemmin. Yleistät nyt itse.

        Ei, kyllä se mielestäni oli aika suoraan sinulle osoitettu !

      • Amispoppari kirjoitti:

        Ei, kyllä se mielestäni oli aika suoraan sinulle osoitettu !

        Voisitko olla nimittelemättä ihmisiä idiooteiksi! Kun puhutaan asioista.

      • OikeistoSosDem kirjoitti:

        Voisitko olla nimittelemättä ihmisiä idiooteiksi! Kun puhutaan asioista.

        En silloin, kun mielestäni on kyse idiootista, ja/tai idiotismista.

      • Amispoppari kirjoitti:

        En silloin, kun mielestäni on kyse idiootista, ja/tai idiotismista.

        ...

    • Pankkomajurin.tyyli

      Copypaste termiä käytetään tilanteissa joissa kopioidaan valmiista tuotoksesta ja julkaistaan se uutena.
      Tämä "majurin" avaus on esimerkki kyseisestä asiasta.

      • Uuttahan.se

        Eilen vasta OECD julkisti tuon.
        Historia sitten erikseen. Jokapäivä tulee uutta historiaa.
        VAIKEA YMMÄRTÄÄ ?
        Kun ajatukset todellisella pankkopojalla invalisoituneet, sitten itse koittaa päätellä, ja metsäänhän sekin meni.
        "mies metsään menevi, ja kusta tulevi".
        Kun Känällä kusta pää täynnä, se sitten tätä.

    • Tavallinen_tallaaja_vain

      Mikä ihmeen viisaus tuolle Kiviniemelle on kasvanut, jolla hän yrittää tulla puuttumaan Suomen sisäpolitiikkaan? Taatusti oli hallituksen kutsumana, kelvottomat.

      • Kepulainen . . . . ja kyllähän kepulaisella "uskottavuutta" riittää ;D

      • Tulisi.hiuka
        Amispoppari kirjoitti:

        Kepulainen . . . . ja kyllähän kepulaisella "uskottavuutta" riittää ;D

        Veikko Vennamo sanoi aikanaan "kepu pettää aina" kun ei päässyt Maalaisliiton puheenjohtajaksi.
        Sieltä lähtöisin se.
        Kepu on yksi turvallisimmista puolueista maassa.
        Jos kommarit olisi vallankahvassa, maa olisi anargiassa.
        Kuka sitten Amispopparinkin syöttäisi?

      • Tulisi.hiuka kirjoitti:

        Mikä on lähtöisin mistä, ja miten se kuuluu tähän, Vennamo ja Vennamon sanomiset ? Mitä kuuluu kommenttiini ?

        Nyt tuntuu olevan, niin tällä hallituksella kuin edellisilläkin neljällä menossa aika anarkistinen toiminta.

        Omatoimisesti ruokailen, hankin jopa ruokani itse, entäpä itse ?

      • Haukut.väärää.puuta

        Kuka ruokasi maksaa ? Tuskin itsellä työtuloja.
        Itse olen aina työllä rahani hankkinut.
        Ei koskaan ole työvoimatoimiston ovea avuttu, kuin ei sossunkaan oveja.

      • Haukut.väärää.puuta kirjoitti:

        Kuka ruokasi maksaa ? Tuskin itsellä työtuloja.
        Itse olen aina työllä rahani hankkinut.
        Ei koskaan ole työvoimatoimiston ovea avuttu, kuin ei sossunkaan oveja.

        Minä itse, ja olettaisin että sinunkin ruokasi, ainakin suuren osan siitä. Ei, mutta kohtalaisen kivat pääomatulot ja jonkinlaiset ansiotulot.

        Niinhän sitä aina väitetään.

        Hieno homma sinulta, joskin en ymmärrä mitä se kuuluu asiaan ?

      • Ennen.oli.paremmin
        Haukut.väärää.puuta kirjoitti:

        Kuka ruokasi maksaa ? Tuskin itsellä työtuloja.
        Itse olen aina työllä rahani hankkinut.
        Ei koskaan ole työvoimatoimiston ovea avuttu, kuin ei sossunkaan oveja.

        Sinulla on ollut hyvä tuuri, kun ei ole sossussa tarvinnut käydä. Siitä päätellen olet jäänyt eläkkeelle jo ennen Vanhasen hallituksia.

      • Kiviniemi on tyypillinen OECD:n virkamies, sivuun siirretty entinen, epäonnistunut poliitikko. Tuollaisia ne kaikki muutkin siellä OECD:ssä ovat. Kopioivat jokaiselle jäsenmaalle vuorollaan vanhoja raportteja, joissa vittuillaan hallitukselle samoista asioista ja annetaan tunnustusta parista.

      • Tyypillistä
        Pystyyn_kuollut kirjoitti:

        Kiviniemi on tyypillinen OECD:n virkamies, sivuun siirretty entinen, epäonnistunut poliitikko. Tuollaisia ne kaikki muutkin siellä OECD:ssä ovat. Kopioivat jokaiselle jäsenmaalle vuorollaan vanhoja raportteja, joissa vittuillaan hallitukselle samoista asioista ja annetaan tunnustusta parista.

        Siirrytään toimistoihin ja opettajiksi, jotka ei kentällä pärjää.
        Kun ei lopareita anneta. Osaamaton siirtyy asiantuntija tehtäviin.
        Siellä sitten ronkitaan rinnukset täyteen kunniaa.

      • Työstä.oikearaha.vain
        Ennen.oli.paremmin kirjoitti:

        Sinulla on ollut hyvä tuuri, kun ei ole sossussa tarvinnut käydä. Siitä päätellen olet jäänyt eläkkeelle jo ennen Vanhasen hallituksia.

        Ei se tuuria ole, vaan osaamista erialoille.
        Aina ollut työtä. Nytkin työtä kyllä olisi jos olisi viitsitty osaamista kartuttaa.
        Jos jää vain valittamaan "maailman pahuutta" .
        Ei sitä itseä saa sillä kehitettyä.
        Tuleivaasuus pakko olla sitä, että vähän jokaiselta vaaditaan työtäkin, joka siihen kykenee. työtä kyllä olisi, vaikka korvikeeksi työttömyyskorvauksille. Siinä ei niin olisi tuotto tärkeintä, vaan "hyvämieli" ja oppiminen uusiin asioihin. Vaikka käpymetsään mennään, sekin on tärkeää, josta metsiemme alku saadaan.
        Pikkuhiljaa aloitetaan joka ei ole tottunut työtä tekemään.
        Nyt olevan tutkimuksen mukaan (382 000 työtöntä).
        1/3 osa olisi työhön kykenemätöntä.-
        joskushan oli mm risusavotoita, liekkö enään ?
        Kaikki tärkeitä, kun me niin eletään metsistä.
        Kaikkille ei ole paikkaa kirjastoapulaisena.
        Siksipä pitääkin malleja tehdä, jossa työ voittaa laiskottelun.
        Sitten sairaat ja invalidit erikseen, jotka ei pysty työelämään.
        Mutta heillekkin, kuten onkin, jotain järjestää.
        Mielenterveys on tavattoman tärkeää meille kaikille.
        Miten nyt kukanenkin se saadaan. Kellä varoja, hän vaikkapa matkustelee..itsekkin. Kotimaassakin on kesäisin niin paljon katseltavaa, ettei äkkiä arvaakkaan. Ja talvisinkin on vilkasta tuntureilla.

    • Ovatko_tyhmiä

      Yhtä vähän arvostan tuota OECD:n raporttia, kuin sen esittäjääkin. Jos maassa on lähes 400 000 työtöntä ja lisää otetaan kymmeniä tuhansia ja puhutaan että pitää saada äidit nopeammin töihin ja työttömiä rangaistaan työttömyyskorvaus aikaa lyhentämällä, jotta nämä aktivoituisivat työnhakijoiksi. Minusta tuntuu että nämä ns. asiantuntijat eivät tiedä mistä puhuvat.

      • Sehän se on se ongelma, ne joilla päätösvaltaa on, ovat täydellisiä reaalimaailmasta erillään eläviä puoluekoneiston uhreja.
        He eivät näe, eivätkä halua nähdä reaalielämää ja sen haasteita, siksi meillä on tuosta poruukasta siunaantunut hirvittämä määrä asiantuntijoita, jotka eivät reaalimaailmasta tiedä, eivätkä ymmärrä.
        Eivät myöskään siellä selviä, ja siksi meillä on noita erilaisia OECD järjestöjä,
        joihin noita elämälle autistisia epäonnistuneita politikkoja kerätään.

      • Muita.helppo.arvostella
        Amispoppari kirjoitti:

        Sehän se on se ongelma, ne joilla päätösvaltaa on, ovat täydellisiä reaalimaailmasta erillään eläviä puoluekoneiston uhreja.
        He eivät näe, eivätkä halua nähdä reaalielämää ja sen haasteita, siksi meillä on tuosta poruukasta siunaantunut hirvittämä määrä asiantuntijoita, jotka eivät reaalimaailmasta tiedä, eivätkä ymmärrä.
        Eivät myöskään siellä selviä, ja siksi meillä on noita erilaisia OECD järjestöjä,
        joihin noita elämälle autistisia epäonnistuneita politikkoja kerätään.

        Osaatko itse reaaalielämää ?
        Työelämä päällimmäisenä ?
        Ensin itse opitaan, sitten arvostellaan vasta.
        Muuten menee arvostelu pieleen.

      • Muita.helppo.arvostella kirjoitti:

        Osaatko itse reaaalielämää ?
        Työelämä päällimmäisenä ?
        Ensin itse opitaan, sitten arvostellaan vasta.
        Muuten menee arvostelu pieleen.

        En tiedä mikä piru tämä palstan "autisti" oikein on, mutta ei homma ainakaan pelitä.

    • P.Alkio

      No OECD on myös rankasti kommentoinut Suomen tuloeroista.

      http://www.hs.fi/talous/a1305956897540

      Ehkä tuo arvio olisi hyvä luka kokonaisuudessaan,jotta kokonaiskuvan voisi luoda itse.Tottahan se on ,että julkinen sektori on paisunut ja ihmisten pitäisi tehdä enemmän töitä ja tekisivät he kyllä,mutta tuosta on unohtunut se ,että työtä mitä tehdä ei ole.Tuo paikkantuisi jo sillä,että sitä työtä olisi ylipäätänsä nykyisille ammattilaisille työtä tarvitseville.Esitykset tuon puutteilta ovat melko heppoisisi ja yksikantaisia,sillä tuon tiimoilta on viitattu myös tuottavuuteen ,joka luonnollisesti on laskenut syytä että yrityksiä on siirtynyt ulkomaille ja työpaikkoja on menetetty.Ei sitä ihmiset työllisty jos ei ole työtä ja patistaminen ei auta,eikä liioin muukaanlainen kiusanteko ,sillä ei työt lisäänny.

      Taisipa tuossa jossainkohtaa olla elämän mittaisesta kouluksesta maininta ja siitä että heikomminkoulutetut pitäisi työllityä helpommin.Meillä lähinä työhönpääsyvaatimukset estää työllistymistä niiltä osin ei osaaminen.On sertejä joka lähtöön ja vaatimustasoja nostetaan helpoimpiinkin töihin,koska työvoimaa on runsaasti tarjolla ja kyllä tuo näyttää silloin kelpaavan kun on kaksita työmarkkinoista kyse,eikä normi palkkoja tarvitse maksaa.Toki siinä ja harmaassa taloudessa on korjattavaa.Kuten monessa muussakin asiassa,tuottavuudesta lähtien,mutta se että miten on toinenjuttu.

      Asiansuhteen täytyy kuitenkin muistaa,että suositukset on suosituksia ja niihin on aina paikallisesti perhdyttävä .Jos siltä näyttää paikanpäällä,että pieleen menee ,niin se siitä sitten.Paikalliset olot tuntevat parhaiten paikalliset,aivan kuten ihminen itse omat asiansa parhaiten,vaikka naapuri neuvoja jakeleekin.OECD:n neuvot ei ole pyhää raamatunteksitä ja ihminen on erehtyväinen olento ja ihmisiä oecd:n takanakin vain on.

      http://www.taloussanomat.fi/kansantalous/2016/01/28/oecd-patistaa-suomea-tyottomyyskorvaukset-kuriin-ja-vanhemmat-toihin/20161048/12

      http://www.taloussanomat.fi/kansantalous/2016/01/28/sttk-kiittelee-oecdn-vero-ohjeita-suomelle/20161058/12

      Tosin siitä olen samaa mieltä että kokojuttu haisee pahasti.Keskusta ajatuksia tuntuisi tuossa olevan ja Keskustalainen poliitikko on sattumoisin OECD "listoilla",mutta eihän tuo välttämättä mitään merkitse.Äkkiseltään saattaavain tuntua siltä ja eihän sitä uutisoinneista voi tietää saako niistä aina todenmukaisen ja oikean kuvan.Mutta se kuva mikä itselle välittyy ei kyllä vastaa täysin todellisuutta /tosioloja ja on jokseenkin jollain tapaa manipuloivan oloinen.

      http://www.kauppalehti.fi/uutiset/oecd-varoittaa-suomea-riskeista/8CgRPGiN?utm_source=leiki&utm_medium=aamulehti&utm_campaign=kontekstuaalinen&_ga=1.121452232.1910370883.1454064477

    • Suomi_koeponnistettava

      Taisi llla OECD:n lista tilaustavaraa. Vaikuttaa niin täsmällisesti Sipilän hallitusta myötäilevältä tuo Kiviniemen lista.

      • Marcusxa

        Mari Kiviniemi: "kotihoidon tuen leikkaus on poliittinen kysymys." No eihän sitä voi leikata lestadiolaisten päätoimeentuloa.
        Eikö nämä muut leikkaukset sitten ole poliittisia kysymyksiä ?
        On muuten Marilla unelmaduuni siellä Pariisissa.
        Ei mun moraalini kestäis elelellä Pariisissa Marin tavoin veronmaksajien rahoilla, musta tulis alkoholisti ja/tai marin polttaja.

      • Kana-Aulis
        Marcusxa kirjoitti:

        Tulis?
        Etkö ole jo.

      • Siirtynyt.puhtaisiin
        Kana-Aulis kirjoitti:

        Tulis?
        Etkö ole jo.

        Känä on apsolutisti, ei kelpaa enään kuin sinol

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä

      Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla
      Maailman menoa
      520
      1608
    2. Rakastan sinua

      Anteeksi että epäilin sinua.. ❤️
      Ikävä
      64
      1176
    3. Mitähän meinaat

      Vai meinaatko mitään kohtaamisen suhteen?
      Ikävä
      61
      872
    4. Oletko hyljännyt minut mies?

      Toivottavasti et. 🥺🥺🥺🥺🥺
      Ikävä
      62
      871
    5. Hotellille löytyi ostaja....

      Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,
      Kuhmo
      18
      847
    6. Onko se loukkaavaa

      Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k
      Ikävä
      101
      776
    7. Sinä. Just sinä.

      Palataan ajassa taaksepäin vuosi tai kaksi. Mitä tekisit toisin jos voisit?
      Ikävä
      76
      751
    8. Jippii ! Zoon konkurssia tutkitaan .

      Vihdoinkin jotakin tietoa.
      Ähtäri
      30
      707
    9. Tiedätkö kaivattusi musiikkimaun?

      Minkälaisesta musiikista hän pitää?
      Ikävä
      63
      695
    10. Onko kaivattusi seinäruusu?

      Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai
      Ikävä
      49
      691
    Aihe