Herra vuodatti sanaansa illalla rukouksessa olessani. Koin että Jeesus itki puolestamme katkerasti, meidän puolestamme, jotka täällä palstalla kirjoitamme, koska käymme toistemme kimppuun kuin sudet, eihän Jeesus meitä siihen kehoittanut. Koin kuinka valtava rakkaus pusertaa hänen rintaansa ja se tulee ulos itkuna, vaikka hänen tulisi iloita meidän puolestamme, onhan hän jo puolestamme kärsinyt.
Sitten nousivat sanat; tehkää toisillenne se, minkä tekisitte minulle, rakastakaa ja kunnioittakaa toisianne, älkääkä vihassa eläkö, antakaa toisillenne anteeksi. Tämä oli sanomaa jota hän esimerkiksi Matt.25:ssä sanoo:
45. Silloin hän vastaa heille ja sanoo: 'Totisesti minä sanon teille: kaiken, minkä olette jättäneet tekemättä yhdelle näistä vähimmistä, sen te olette jättäneet tekemättä minulle'.
Kyyneleet kohosivat minunkin silmiini; Herra anna meille vielä mahdollisuus, käyköön jokainen sydämessään henkilökohtaisen keskustelun, mitä tuli tehtyä väärin ja olkaamme anteeksiantavia.
Aamulla rukoukseni jatkui tämän asian puolesta. En ollut saanut moneen päivään näkyä, mutta nyt rukoillessani, meidän kaikkien täällä olevien puolesta, näin kuin hopeisen astian, joka oli täynnä kuraista vettä ja näin kuinka tuota astiaa "huljuteltiin kuin vaskoolia, että tuo kura ja kuona saatiin irti siitä. Ottakaa tämä viesti tosissaan, ottakaa tämä siunauksena, sillä Herra, Jeesus Kristus itkee rakkaudesta puolestamme, antakaamme Hänelle aihetta iloon ja olkaamme niinkuin siskojen ja veljien sopii olla ja käyttäytyä, miten tekisimme ja puhuisimme Jeesukselle, niin myös toisillemme, tässä on nyt kasvun paikkamme, sillä yhtään täydellistä meistä ei löydy. Siksi pyydänkin ensimmäisenä omasta puolestani, jos jotakin olen loukannut: Anteeksi!
".... ja anna meille anteeksi, niinkuin mekin anteeksi annamme niille jotka ovat meitä vastaan rikkoneet..."
T.sinetti
"Herra tarjoaa kasvun paikkaa meille"
51
161
Vastaukset
- Jeesuksenoma
Se mitä aiot vastata tähän aloitukseen, mieti hetki, vastaisitko niin myös Jeesukselle, sillä niin teemme myös Hänelle.
T.sinetti- Jeesuksenoma
40. Niin Kuningas vastaa ja sanoo heille: 'Totisesti minä sanon teille: kaikki, mitä olette tehneet yhdelle näistä minun vähimmistä veljistäni, sen te olette tehneet minulle'. Matt.25.
435 ---> VIRSI 435 - Sä käskit, Herra, valona ...mun maailmassa olla.
543 ---> VIRSI 543 - Valkeus iankaikkinen ...valaise sydämeni.
.
Hyviä valintoja . . . molemmat VIRRET . . . ;)
Saa laulaa . . . mutta kukaan ei pakota . . . sanoma tärkeintä . . . !
Siunausta ja Herran rauhaa !- Jeesuksenoma
Jeesus_valitsi_tekstin kirjoitti:
435 ---> VIRSI 435 - Sä käskit, Herra, valona ...mun maailmassa olla.
543 ---> VIRSI 543 - Valkeus iankaikkinen ...valaise sydämeni.
.
Hyviä valintoja . . . molemmat VIRRET . . . ;)
Saa laulaa . . . mutta kukaan ei pakota . . . sanoma tärkeintä . . . !
Siunausta ja Herran rauhaa !Aamen! Ylistäkää Herraa!
- Jeesuksenoma
312Muistan päivää autuasta
Suomalainen toisinto
1.
Muistan päivää autuasta,
jolloin Jeesus löysi mun,
syntein tähden tuomitun,
tilastani kauheasta
nosti minut olalleen,
otti aivan omakseen.
2.
Maistaa Herra mun jo antoi,
kuinka onkaan suloinen
läsnäolo Jeesuksen.
Syntini hän kaikki kantoi,
päästi alta orjuuden
lahjoittaen autuuden.
3.
Armo suuri Vapahtajan
aarteekseni tullut on,
se on katoamaton.
Jääköön tyhjä riemu ajan,
hänessä on iloa,
ihmeellistä lepoa.
4.
Hän on turva turvattoman,
hän on apu kiusatun,
lohduttaja vaivatun.
Milloin vuoksi huolettoman
vaelluksen horjahdan,
toivon hänen nostavan.
5.
Hän on ilo itkeväisten,
väärien vanhurskaus,
hän on tyhmäin viisaus.
Rikkaus hän kerjäläisten,
hän on pyhyys kurjimman,
hyvyys kaikkein huonoimman.
6.
Hän on minun paimeneni,
minä hänen lampaansa,
kuulun hänen laumaansa.
Häntä kaipaa sydämeni,
hänen seurakunnassaan
laitumella käydä saan.
7.
Jeesus, rohkeutta anna,
että sinun kanssasi
kilvoittelen matkani.
Autuaitten joukkoon kanna
ylistämään sinua
uuden virren riemulla. - Jeesuksenoma
Jeesuksenoma kirjoitti:
312Muistan päivää autuasta
Suomalainen toisinto
1.
Muistan päivää autuasta,
jolloin Jeesus löysi mun,
syntein tähden tuomitun,
tilastani kauheasta
nosti minut olalleen,
otti aivan omakseen.
2.
Maistaa Herra mun jo antoi,
kuinka onkaan suloinen
läsnäolo Jeesuksen.
Syntini hän kaikki kantoi,
päästi alta orjuuden
lahjoittaen autuuden.
3.
Armo suuri Vapahtajan
aarteekseni tullut on,
se on katoamaton.
Jääköön tyhjä riemu ajan,
hänessä on iloa,
ihmeellistä lepoa.
4.
Hän on turva turvattoman,
hän on apu kiusatun,
lohduttaja vaivatun.
Milloin vuoksi huolettoman
vaelluksen horjahdan,
toivon hänen nostavan.
5.
Hän on ilo itkeväisten,
väärien vanhurskaus,
hän on tyhmäin viisaus.
Rikkaus hän kerjäläisten,
hän on pyhyys kurjimman,
hyvyys kaikkein huonoimman.
6.
Hän on minun paimeneni,
minä hänen lampaansa,
kuulun hänen laumaansa.
Häntä kaipaa sydämeni,
hänen seurakunnassaan
laitumella käydä saan.
7.
Jeesus, rohkeutta anna,
että sinun kanssasi
kilvoittelen matkani.
Autuaitten joukkoon kanna
ylistämään sinua
uuden virren riemulla.Aamen!
- sanan-mukaan
Kun Jeesus kuoli, nousi ylös, Hän istuu Isän oikealla puolella taivaissa. Hänelle on annettu Kaikki valta taivaassa ja maan päällä.
Kun Tämä seurakunnan Pää, Jeesus ilmestyi Johannekselle Patmos-saarella, ja antoi näyn seitsemälle seurakunnalle, millainen Hän oli? Kannattaa lukea se Ilmestyskirjan 1. luvusta.
Vaikka oli (7) seurakuntaa, niistä vain kaksi oli nuhteetonta ( ei täydellistä, vaan nuhteetonta). Smyrna, Filadefia. Ilme 2-3 luvut.
Ja vaikka nämä 5 seurakuntaa olivat pahastikin rikkoneet Jeesusta vastaan, ei Jeesus itkenyt.
Miksi? Hän oli itkunsa itkenyt ( 3 x sanotaan evankeliumeissa, mm Luuk 19:41)
Jeesus ei siis esiintynyt minään itkijänä, silloin kun Hän surakunnilleen puhui. Hän puhui voittajana, voittaneena, niinkuin se, jolla on valta.
Aloittajan näky on sielullinen. Häntä itseään itkettää ja kaduttaa ja hän murehtii. Mutta omia sielun tunteita ei voi siirtää niinkuin ne olisivat faktaa, myös Herramme tasolla.
Jeesus ei itke tämän palstan saastaisuuksien tähden. Hän on kuninkaallista käskyvaltaansa noudattaen kehottanut totisia uskovia jättämään tämän kauhistuttavan areenan.
Hän ei itke. Mutta toki ne itkevät, joilla omatunto kolkuttaa. Ei Herran tarvitse itkeä sitä, että ihmiset ovat pahoja. Kun Hän sovitti ihmisten synnit ristillä, sitä ennen Hän itki. Getsemanessa, rukoili niin että hikipisarat pursuivat verta hiussuonista. Silloin Hän itki, valitti.
Mutta ylösnoustuaan Hän oli tehnyt tehtävän loppuun, eikä siihen tarvittu lisäitkua.
Se on täytetty, hän huusi.
Aloittajalle. Ei pidä vesittää Jumalan sanaa. Ei ole viisasta pudottaa Herraamme Jeesusta Hänen Kuninkaalliselta valtaistuimeltaan.
Ihmiset itkevät, ja itkekööt jos katumusta on, surua taikka muuta.
Ja hyvä on toki muistella "Hänen kärsimystään ja kuolemaansa ja ylösnousemusta" niinkuin Hän käski, ja niinkuin eukaristian asetussanat muistuttavat.- Jeesuksenoma
Jeesus itki kolme kertaa, ensin Lasaruksen vuoksi, toiseksi Jerusalemin kohtalon vuoksi ja kolmantena katsotaan Jeesuksen itkeneen ristillä.
- kiitostalaulan
Jeesuksella ei ole mitään tarvetta itkeä ML.n vuoksi! Hän on elävässä uskossa, rukouksen ja sanan ihminen, kiittää kiitollisesti kaikesta, myös kärsimyksestä. Synnin kahleita kun ei ole, niin kiitosmieli ja Herran voima asuu läsnä. On autuas olo hengen, sielun ja kehon tasolla! halleluja!
Kyllä Sinetti sinun näkysi edelleen ovat tuttua laatua: sielullisia, sekä saatanan osittain pimentämiä.
Olet ryhtynyt sellaiseen, mihin Herra ei ole sinua kutsunut eikä tahtonut. Jokainen joka M:n oikeasti tuntee, tietää, että hän on täynnä uskoa, voimaa, kiitollisuutta ja ahkeroi kaikissa pienissäkin tehtävissä. Näkee rukousvastauksia jatkuvasti....
Olet tosi harhassa, väittäessäsi, että Ml on täynnä itseään, ja ettei jumalakaan pääse vaikuttamaan. Tosi säälittävää on tuo "pimeä" väitteesi. Sinulla on sokeat silmät, pimentyneet. Silloin ei voi nähdä oikein. Omat mustat lasit päässäsi pimentävät tosiasiat. Jumalalla on 100% hallinta-ja vaikutusvalta ML:n asioissa!
Olet ryhtynyt julkiseen väärän tuomioon. Lausut väärää todistusta. Siksi Jeesus varoitti ettei pidä tehdä - mitä? Joh 7:24 Ettei pidä kiirehtiä lausumaan "näön mukaan".
Nyt syyllistyit siihen syntiin juuri. Miten edes kuvittelet voivasi ryhtyä tuomariksi ihmiselle jota ET TUNNE! Luulet tuntevasi, mutta luulo ei ole lupa toimia. Vain Jumala tuntee ihmisten sydänten saliasuudet, arkielämän, jokaisen hetken!
Ja sinä, pimentyneessä ihmistasoisessa kuvittelussasi väität perättömyyksiä.
Ei pidä sekaantua Jumalan asioihin. Jumala on totisesti pitänyt palvelijastaan ML:a huolta kohta 44 vuotta. Uskollisesti. Ja kiitollisena Jumalan voimasta ja avusta ML on kiittävä kristitty. Sen kaikki tietävät, jotka hänet oikeasti tuntevat.
Syyllistyit omaviisaudessasi ja luuloissasi syntiin: tuomitsemaan oman mielesi mukaan.
Mutta sellaista sattuu, jos on täynnä omaa itseään, ja luulee asioita. Syntisi on toki anteeksi annettava. Mutta Jeesus sanoo sinulle: mene äläkä vastedes syntiä tee! Ota opiksesi. Ole vapaa Jeesuksen nimessä jos syntisi tunnustat.
JK. Tuo krooninen väite katkeruudesta nousee ihmisten omista mielikuvista. Jos joku on tiukka ja selkärankainen eikä lepertele turhia, on suuri vaara että hänet leimataan katkeran leimalla! Sellainen leimaaminen ( väärä todistus) on vaarallista. Jumala ei pidä sellaisesta. Moni on sanonut, että Ml jos kuka voisi olla katkera, kovista kohtaloistaan, mutta Jumalan IHME on se, että hän on oppinut kiittämään joka tilassa! Kiittämään kaikista kärsimyksistä, koetuksista, koska ne ovat uskon kasvun alustaa.
Niinkuin Job kiitti Jumalaa, joka hallitsee hyvän ja pahan!
Jos vielä jatkat tämäm ML:n tuomitsemista, Jumala puuttuu elämääsi, ja saat maistaa paljon kärsimystä. Jos tee parannuksen, saat avun. Valinta on sinun. - Jeesuksenoma
Katsoppa tarkemmintekstiäni, en ole täällä ketään tuomitsemassa nimeltä, te itse nostatte noita nimiä, ettekä halua tehdä, niinkuin tekisitte Jeesukselle, onko se todella niin vaikeaa vai niin vaikeaa ymmärtää, jos niin on se vain kertoo rakkaudettomuudesta ja jos se puuttuu, ei ole mitää, vaikka puhuisimme kuinka enkeleiden kielillä.
Tähäm sopii hyvin tuo alla olevan tekstin kohta:" Mikä synti se on? Se on Pyhän Hengen työn vastustaminen. " - parannuksenpaikka
kiitostalaulan kirjoitti:
Jeesuksella ei ole mitään tarvetta itkeä ML.n vuoksi! Hän on elävässä uskossa, rukouksen ja sanan ihminen, kiittää kiitollisesti kaikesta, myös kärsimyksestä. Synnin kahleita kun ei ole, niin kiitosmieli ja Herran voima asuu läsnä. On autuas olo hengen, sielun ja kehon tasolla! halleluja!
Kyllä Sinetti sinun näkysi edelleen ovat tuttua laatua: sielullisia, sekä saatanan osittain pimentämiä.
Olet ryhtynyt sellaiseen, mihin Herra ei ole sinua kutsunut eikä tahtonut. Jokainen joka M:n oikeasti tuntee, tietää, että hän on täynnä uskoa, voimaa, kiitollisuutta ja ahkeroi kaikissa pienissäkin tehtävissä. Näkee rukousvastauksia jatkuvasti....
Olet tosi harhassa, väittäessäsi, että Ml on täynnä itseään, ja ettei jumalakaan pääse vaikuttamaan. Tosi säälittävää on tuo "pimeä" väitteesi. Sinulla on sokeat silmät, pimentyneet. Silloin ei voi nähdä oikein. Omat mustat lasit päässäsi pimentävät tosiasiat. Jumalalla on 100% hallinta-ja vaikutusvalta ML:n asioissa!
Olet ryhtynyt julkiseen väärän tuomioon. Lausut väärää todistusta. Siksi Jeesus varoitti ettei pidä tehdä - mitä? Joh 7:24 Ettei pidä kiirehtiä lausumaan "näön mukaan".
Nyt syyllistyit siihen syntiin juuri. Miten edes kuvittelet voivasi ryhtyä tuomariksi ihmiselle jota ET TUNNE! Luulet tuntevasi, mutta luulo ei ole lupa toimia. Vain Jumala tuntee ihmisten sydänten saliasuudet, arkielämän, jokaisen hetken!
Ja sinä, pimentyneessä ihmistasoisessa kuvittelussasi väität perättömyyksiä.
Ei pidä sekaantua Jumalan asioihin. Jumala on totisesti pitänyt palvelijastaan ML:a huolta kohta 44 vuotta. Uskollisesti. Ja kiitollisena Jumalan voimasta ja avusta ML on kiittävä kristitty. Sen kaikki tietävät, jotka hänet oikeasti tuntevat.
Syyllistyit omaviisaudessasi ja luuloissasi syntiin: tuomitsemaan oman mielesi mukaan.
Mutta sellaista sattuu, jos on täynnä omaa itseään, ja luulee asioita. Syntisi on toki anteeksi annettava. Mutta Jeesus sanoo sinulle: mene äläkä vastedes syntiä tee! Ota opiksesi. Ole vapaa Jeesuksen nimessä jos syntisi tunnustat.
JK. Tuo krooninen väite katkeruudesta nousee ihmisten omista mielikuvista. Jos joku on tiukka ja selkärankainen eikä lepertele turhia, on suuri vaara että hänet leimataan katkeran leimalla! Sellainen leimaaminen ( väärä todistus) on vaarallista. Jumala ei pidä sellaisesta. Moni on sanonut, että Ml jos kuka voisi olla katkera, kovista kohtaloistaan, mutta Jumalan IHME on se, että hän on oppinut kiittämään joka tilassa! Kiittämään kaikista kärsimyksistä, koetuksista, koska ne ovat uskon kasvun alustaa.
Niinkuin Job kiitti Jumalaa, joka hallitsee hyvän ja pahan!
Jos vielä jatkat tämäm ML:n tuomitsemista, Jumala puuttuu elämääsi, ja saat maistaa paljon kärsimystä. Jos tee parannuksen, saat avun. Valinta on sinun.Nuhdepuhe oli esitetty nimimerkille JumalanMukaan.
Jos se ei ollut sinun tekstisi sinetti, niin nuhdekirjoitus on nikille:
JumalanMukaan.
Hänessä se pimeys ja sokeus sisi asuua!! - Jeesuksenoma
parannuksenpaikka kirjoitti:
Nuhdepuhe oli esitetty nimimerkille JumalanMukaan.
Jos se ei ollut sinun tekstisi sinetti, niin nuhdekirjoitus on nikille:
JumalanMukaan.
Hänessä se pimeys ja sokeus sisi asuua!!... mutta tuossa nuhdepuheessa manittiin myös minun nim.merk.
T.sinetti - Jeesuksenoma
786Sydämeni riemuitsee Herrasta
Osmo Tolonen 1999
Sydämeni riemuitsee Herrasta,
sieluni ylistää hänen suuruuttaan.
tai
Ylistän Herran nimeä
kaikesta sielustani.
(Virsi 331:1)
tai
Herrassa iloitsen
ja kiitän riemuiten.
On Herran armo vahva
ja iankaikkinen.
- Jeesuksenoma
Jeesus sanoi ”Niin kuin Isä on rakastanut minua, minä olen rakastanut teitä. Pysykää minun rakkaudessani” ja vähän myöhemmin: ”Minun käskyni on tämä: rakastakaa toisianne, niin kuin minä olen rakastanut teitä.”
- Jeesuksenoma
" "Mitä nämä Jeesuksen kyyneleet puhuvat? Ne syyttävät sitä kaupunkia, joka siinä kauniina kimaltelee, ne syyttävät sen kaupungin asukkaita kaikkein vaarallisimmasta synnistä, mihin kukaan koskaan voi tehdä itsensä syypääksi. Ne syyttävät heitä synnistä, josta seurauksena ei voi olla muu kuin ajallinen ja iankaikkinen tuho. Mikä synti se on? Se on Pyhän Hengen työn vastustaminen. Tuo kaikki kauhu, joka on kohtaava Jerusalemia, on kohtaava sitä sen tähden, ettei se ole etsikkonsa aikaa tuntenut. ”Jerusalem, Jerusalem, sinä, joka tapat profeetat ja kivität ne, jotka ovat sinun tykösi lähetetyt, kuinka usein minä olenkaan tahtonut koota sinun lapsesi, niin kuin kana kokoaa poikansa siipiensä alle! Mutta te ette ole tahtoneet.” (Matt. 23:37)
Tästä näemme, että Jerusalem on vastuussa siitä, mitä se on kuullut. Ja sen kohtalo on sen tähden niin kova, kun se ei ole ottanut vaarin siitä, mitä se on kuullut. Jeesus sanoo: ”Joka katsoo minut ylen eikä ota vastaan minun sanojani, hänellä on tuomitsijansa: se sana, jonka minä olen puhunut, se on tuomitseva hänet viimeisenä päivänä.” (Joh. 12:48)
Sinä et ole pakana. Sinä olet siinä onnellisessa asemassa, jossa Jerusalem oli. Sinä olet kuullut Jeesuksen äänen, sinä olet kastettu hänen kuolemaansa. (Ks. Room. 6:4, 5 ja 8). Sinä olet kotona ja koulussa, äidin helmassa ja rippikoulun penkillä istunut hänen edessään. Kuinka monta kertaa, kuinka monta kertaa se onkaan tapahtunut. Mutta kun hän nyt täällä lähestyy sinua ja näkee sinut, miten käy? Nousevatko kyyneleet hänen silmiinsä tähtesi? Murehtiiko hän? Minkälainen on se tulevaisuuden näky, joka sinusta nousee hänen eteensä? Täytyykö hänen kauhistuen nähdä: tuo, minun verelläni kalliisti ostettu (Ks. 1 Kor. 6:20, 7:23 ja 1 Piet. 1:18,19), tuo minun kuolemaani kastettu, tuo keskellä armosanaa kasvanut, tuo, jota olen niin monin erin ja monin tavoin kutsunut, tuo hukkuu. Hän ei ole tuntenut etsikkonsa aikaa. Ehkä sinun etsikkosi aika ei ole vielä päättynyt. Päättyneekö se tänään? Jos tänä päivänä kuulet Herran äänen, älä paaduta sydäntäsi. (Ks. Hebr. 3:7,8 ja 4:7). Anna hänen kyyneleensä polttavina pudota tunnollesi.
Mutta nuo kyyneleet nähdessämme saamme varmaan myös me uskossa elävät ja varsinkin me sananjulistajat hävetä. Mistä äärettömästä rakkaudesta ihmissieluihin Jeesuksen kyyneleet puhuvatkaan. Ja kuinka välinpitämättömiä me olemmekaan ympärillämme elävistä uskottomista sukulaisistamme, ystävistämme, lapsistamme. Paavalilla oli Kristuksen mieltä, kun hänellä oli alituinen kipu ja suuri murhe sydämessään sukulaistensa tähden, veljiensä tähden, jotka hurskaudessaan hylkäsivät Kristuksen ja hänen vanhurskautensa. Jopa hän toivoi, että hänet itsensä olisi, jos se vain olisi ollut mahdollista, kirottu pois Kristuksesta veljiensä hyväksi. (Ks. Room. 9:2–5). Hänellä oli, kuten Jeesuksella, kyyneleitä silmissä oman kansansa tähden.
Herra Jeesus, anna sinä kyyneltesi puhua meille, anna niiden polttavina pudota tunnollemme, herättää meidät välinpitämättömyydestämme." "- Jeesuksenoma
Tämä kohosi silmiini vahvasti tuosta tekstistä: " Mikä synti se on? Se on Pyhän Hengen työn vastustaminen. "
- oleylistetty
Jeesus itki Jerusalemin tulevaa kohtaloa. Mutta ei Jeesus itkenyt niiden tähden, jotka Häntä seurasivat. Eikä itke senkään vertaa nyt. Jeesus ILOITSEE jokaisesta kuuliaisesta lapsestaan, joka rakastaa Häntä yli kaiken!
"Mutta joka rakastaa Jumalaa, sen Jumala tuntee!" 1 Kor 8:3
Mistä tiedän että rakastan Häntä? Sanasta!
Johannes 14:23
On suuri armo, että Jeesus lupaa tulla asumaan Isän kanssa niiden tykö jotka Häntä raakstavat, pitävät Hänen sanansa!
Ja on autuasta tuntea se, kuinka Hän asuu lähellä! Aina valmiina auttamaan, lohduttamaan.
Siitä Jumalan rakkauden läheisyydestä kasvaa kiitosmieli. Ja siitä nousee myös ehdoton vastarinta pahuutta vastaan. Jumalan lähellä ei voi pimeys asua.... - Jeesuksenoma
Aloituksen sanomaa on vaikea täällä ottaa vastaan jos ei ole näyrää sydäntä, jos ylpeys vallitsee ihmisen sydämmessä, mitään kehitystä ei voi tapahtua, ennenkuin tuo ylpeys on karissut pois, sillä se on synti.
T.sinetti- Jeesuksenoma
... anteeksi, tarkoitin nöyrää sydäntä...
Jeesuksenoma kirjoitti:
... anteeksi, tarkoitin nöyrää sydäntä...
Kiitos Sinetti viestistäsi, oli mukava kuulla sinusta. : ))
Ehkä olet kirjoittanut viime päivinäkin, mutta olen yrittänyt löytää tuota " Sinetti"-nimeä tältä nykyään hyvin sekaisin olevalta palstalta, mutta en ole löytänyt.
Kyllä toivoisin sinun vielä rohkaistuvan yrittämään sitä nimimerkin rekisteröimistä, joo-kos ?- Jeesuksenoma
Kiitos AO myös läsnäolostasi, :))
Yhden ketjun tänne tein, mutta en sinettinä, koska lähdin pois ja sinettiä ei enää ollut, mutta koin että ole tarve kirjoittaa tuo ketju ja tein niinkuin täällä niin monet oli opettenut, en siis ollut kukaan, vaan yksi meistä, näin en myöskään korottanut itseäni, samalla mietin jatkoa, onko sitä täällä ja miten, Herra johdattakoon. Tuon ketjun nimi on: " Läheisin yhteys Jumalaan kotona.
Nyt ajattelin siirtyä kirjoittamaan näin Jeesuksenomana" jonka sitten saatan tuttavallisesti allekirjoittaa:

T.sinettiTässä vielä linkki tuosta ketjusta, joka ei montaakaan kiinnostanut:
http://keskustelu.suomi24.fi/t/14084430/quotlaheisin-yhteys-jumalaan-kotona
- Jeesuksenoma
Luin tässä aikoinani kirjan; Simo Talvitie, Tämä toinen elämäni.
Se avasi minulle hyvin sen nöyryyden tien, joka on kuljettava, tavalla tai toisella että tuo ylpeys karisee pois meistä, siitä ei saa jäädä jäljelle piiruakaan. Talvitie kertoo kuinka hän joutui Turuntiellä pahaan auto kolariin ja näytti ettei hän tule selviämään ja tuo oli kova nöyryyden koulu jonka myöhemmin ymmärsi, ettei iman sitä olisi tullut ymmärtämään tuota nöyryyden koulua, se oli käytävä pohjamutien kautta. Näin se yleensä tulee meille kaikille. Oma elämänikään ei ole ollut helppoa ja paristi olen käynyt lähellä kuolemaa, jonka jälkeen tuo nöyryyden lähde löytyi ja sain Jeesuksessa Kristuksessa ihanan rauhan. Se tie on kova, mitä se kellekkin tarkoittaa, mutta vasta sen jälkeen voi ymmärtää nöyryyden tarkoituksen ja näin elää Herran kanssa rauhaisaa elämää.
T.sinetti- Jeesuksenoma
"Sana ei kuitenkaan ole vain sana, sanakin on teko! Ja niin kuin jokainen väärä sana on vahingollinen teko, niin myös jokainen oikea sana on hyödyllinen, hyvä teko, oikea teko. Jokainen Jumalalle toisen ihmisen puolesta puhuttu sana, jota sanomme myös esirukoukseksi, on tällainen hyvä teko ihmisten maailmassa."
- Märkää
Ei itkenyt Jeesus ei. Se oli tuo talvinen vesisade.
- Jeesuksenoma
Sinä olet Hänen ilonsa, rakkaudessaan Hän tekee sinut uudeksi, Hän iloitsee, Hän riemuitsee sinusta. Sef. 3.17.
Herra, auta meitä pysähtymään edessäsi ja ottamaan vastaan Sinun rakkautesi! Kiitos Herralle kaikesta, mitä Hän tekee keskuudessamme. Kiitos Hänen työnsä leviämisestä. Mutta ennen kaikkea kiitos Hänelle Hänen rakkaudestaan meitä jokaista kohtaan!- Jeesuksenoma
Tähän Raamatun kohtaan Herra on antanut lupauksensa
− hän itse siunaa, kun me näin siunaamme.
Muistetaan Suomea näillä sanoilla päivittäin.
4 MOOS. 6:24-26 Herra siunatkoon sinua ja varjelkoon sinua;
Herra valistakoon kasvonsa sinulle ja olkoon sinulle armollinen;
Herra kääntäköön kasvonsa sinun puoleesi ja antakoon sinulle rauhan.
Herra siunatkoon teitä ja varjelkoon teitä.
Herra kirkastakoon kasvonsa teille
ja olkoon teille armollinen.
Herra kääntäköön kasvonsa teidän puoleenne
ja antakoon teille rauhan.
Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen.
Aamen. Herramme Jeesuksen Kristuksen armo,
Jumalan rakkaus
ja Pyhän Hengen osallisuus olkoon sinun kanssasi.
Aamen.
- JeesusElää
Kiitos ihanasta aloitustekstistä.
Minua on viime aikoina kovasti ahdistanut maailman pahuus ja se väkisin muuttuu voimakkaaksi vihaksi. En tiedä miten suhtautua kaikkiin rikkaisiin päättäjiin jotka laittavat verorahoja kauniisiin kulisseihin mutta riistävät niitä köyhiltä ja sairailta.
Sellaisille Jumala on luvannut kovan tuomion. Mutta jotenkin ei jaksa nähdä muuta kuin koko ajan pahenevaa yhteiskunnan tilannetta ja Jumalan tuomioiden viipymistä. Tosiasiahan kuitenkin on ettemme tiedä kuinka monessa kuoleman tapauksessa lehdissäkin on kyse juuri noista tuomioista. Kyllähån Jumala toimii joka päivä vaikka emme sitä näe tai huomaa.
Mutta se mikä liittyy ketjun aiheeseen on se mitä koin kun luin kohdan Jeesuksesta kun Hän kutsui veronkerääjä Sakkeuksen ja mies muuttui. Tämä vanha kertomus eli taas ihmeellisesti. Nykyiset kansan riistäjät ovat monien kiroamia mutta jos Jeesus heitä kohtaisi myös he muuttuisivat. Ja heidätkin Jeesus haluaa pelastaa kadotuksesta ja ikuisesta tuomiosta.- Jeesukseoma
Sopivaa sanaa kommenttiisi:
Jaakobin kirje 4
1. Mistä tulevat taistelut ja mistä riidat teidän keskuudessanne? Eikö teidän himoistanne, jotka sotivat jäsenissänne?
2. Te himoitsette, eikä teillä kuitenkaan ole; te tapatte ja kiivailette, ettekä voi saavuttaa; te riitelette ja taistelette. Teillä ei ole, sentähden ettette ano.
3. Te anotte, ettekä saa, sentähden että anotte kelvottomasti, kuluttaaksenne sen himoissanne.
4. Te avionrikkojat, ettekö tiedä, että maailman ystävyys on vihollisuutta Jumalaa vastaan? Joka siis tahtoo olla maailman ystävä, siitä tulee Jumalan vihollinen.
5. Vai luuletteko, että Raamattu turhaan sanoo: "Kateuteen asti hän halajaa henkeä, jonka hän on pannut meihin asumaan"?
6. Mutta hän antaa sitä suuremman armon. Sentähden sanotaan: "Jumala on ylpeitä vastaan, mutta nöyrille hän antaa armon".
7. Olkaa siis Jumalalle alamaiset; mutta vastustakaa perkelettä, niin se teistä pakenee.
8. Lähestykää Jumalaa, niin hän lähestyy teitä. Puhdistakaa kätenne, te syntiset, ja tehkää sydämenne puhtaiksi, te kaksimieliset.
9. Tuntekaa kurjuutenne ja murehtikaa ja itkekää; naurunne muuttukoon murheeksi ja ilonne suruksi.
10. Nöyrtykää Herran edessä, niin hän teidät korottaa.
11. Älkää panetelko toisianne, veljet. Joka veljeään panettelee tai veljensä tuomitsee, se panettelee lakia ja tuomitsee lain; mutta jos sinä tuomitset lain, niin et ole lain noudattaja, vaan sen tuomari.
12. Yksi on lainsäätäjä ja tuomari, hän, joka voi pelastaa ja hukuttaa; mutta kuka olet sinä, joka tuomitset lähimmäisesi?
13. Kuulkaa nyt, te, jotka sanotte: "Tänään tai huomenna lähdemme siihen ja siihen kaupunkiin ja viivymme siellä vuoden ja teemme kauppaa ja saamme voittoa" -
14. te, jotka ette tiedä, mitä huomenna tapahtuu; sillä mikä on teidän elämänne? Savu te olette, joka hetkisen näkyy ja sitten haihtuu -
15. sen sijaan, että teidän tulisi sanoa: "Jos Herra tahtoo ja me elämme, niin teemme tämän tai tuon".
16. Mutta nyt te kerskaatte ylvästelyssänne. Kaikki sellainen kerskaaminen on paha.
17. Joka siis ymmärtää tehdä sitä, mikä hyvää on, eikä tee, hänelle se on synniksi. - Jeesuksenoma
5. Vai luuletteko, että Raamattu turhaan sanoo: "Kateuteen asti hän halajaa henkeä, jonka hän on pannut meihin asumaan"?
- Autuaita----
Taas on kompleksi ihmisestä, ML. Sairas ja fanaattinen malli. Väitetään Herran omaa, Hänen seurassaan vaeltavaa niin ja näin!
Ja sokeudessa leimataan ylpeäksi. Voi sokeutta!
Oikea nöyryyn nöyryyttä ja kuuliaisuutta Jumalan edessä, tottelevaisuutta Sanaa kohtaan.
Jumalalle sellainen nöyryys on otollista...
Mutta ihmiset tekeytyvät "nöyriksi" toistensa edessä.... kaksinaamaisesti. Enhän minä ole mitää... vähättelevät (muka) itseään, muttA sydän on täynnä omaa minää!
No, se näkyi taaas tässäkin ketjussa.
Mutta kiitos Jumalalle, Hänen kädestään ei ketkään ML:aa täällä vainoavat voi ryöstää! Mitä enemmän solvataan ja nimitellään -- sitä enemmän hän ylistää, ja Herra näyttää siunaavan yhä uusilla asioilla!
Mutta se viha, kateus, kauna, anteeksiantamattomuus? Ne lihan synnit? Ne ei näytä hellittävän, vaikka kuinka kehutaan uskoa ja henkeä...
Te jotka sydämestänne Herraa rakastatte, ja puhtaasta sydämestä Häntä rukoilette, kiittäkäämme Herraa! Hänelle on annettu kaikki valta taivaassa ja maanpäällä!
Hän on voittaja! Hän antaa voiton! Kun perkele, maailma ja oma lihamme meitä koettaa sitoa, voitto on Herran. Ja missä Herran henki on, siellä on vapaus. Ei ihmisten orjuutta, ei syntien orjuutta, ei mielipiteiden orjuutta! Herran kirkkauden vapaus1
Ylistys ja kiitos! Autuaista olette.... te- Jeesuksenoma
Olisiko sitten ollut oikein kirota kaikki täällä olevat, mitätöidä heidät Jumalan luomina ihmisinä, uskovina jotka kaikki käyvät omaa uskon tietään jokainen erivaiheessaan uskon tiellä, olisiko pitänyt ajaa heidät kaikki pois, vihan ja ylpeyden sokeuttamana, tätäkö haluat, että näin alan/alamme kaikki toimia? Heitetään pois se RAKKAUS jonka Herraltamme olemme saaneet, tai näin ainakin pitäisi olla?
t.sinetti - Jeesuksenoma

t.sinetti... lisään vielä, vaikket uskokkaan ja kaiken tämänjälkeen, vieläkin, rakastan sinua, sillä Jeesuksen rakkaus sydämessäni siihen pakottaa ja todistaa Hänen olevan minussa, jos näin ei olisi, olisit jo kuullut kunniasi, jos lihassani täällä kirjoittaisin ja tuskinpa täällä olisinkaan, sillä maailma tarjoaa paljon muutakin, mutta Jeesuskin käyskenteli kansan parissa, siellä alhaalla...
- seraf--
Jeesuksenoma kirjoitti:
Olisiko sitten ollut oikein kirota kaikki täällä olevat, mitätöidä heidät Jumalan luomina ihmisinä, uskovina jotka kaikki käyvät omaa uskon tietään jokainen erivaiheessaan uskon tiellä, olisiko pitänyt ajaa heidät kaikki pois, vihan ja ylpeyden sokeuttamana, tätäkö haluat, että näin alan/alamme kaikki toimia? Heitetään pois se RAKKAUS jonka Herraltamme olemme saaneet, tai näin ainakin pitäisi olla?
t.sinettiML ei ole kironnut KETÄÄN. Kun Jumala on antanut tiedon, ettättä tämä on jätetty KIROTUKSI PAIKAKSI, synnin tähden, tottelemattomuuden tähden.
niin älä sinä Sinetti väännä kieroon toisen sanoja!
ML ei ole ajanut ketään ulos. On herran sana: Lähtekää ulos saastaisuudesta.
Tee parannus siitä,että vääristelet ML:n tuomia asioita, syytät väärin. - Jeesuksenoma
... mikset voi käyttää yhtä tunnistettavaa nim.merk.?
- tiedoksivain
Jeesuksenoma kirjoitti:
... mikset voi käyttää yhtä tunnistettavaa nim.merk.?
Mikset kirjoita itse ihan omalla nimelläsi? Älä vaadi muilta näytä esimerkkiä!!!
- Jeesuksenoma
tiedoksivain kirjoitti:
Mikset kirjoita itse ihan omalla nimelläsi? Älä vaadi muilta näytä esimerkkiä!!!
... ethän sinäkään. Käytän kuitenkin tunnistettavaa nim.merk. Eihän Paavalikaan ollut alkujaan Paavali...
- toinenJeesuksenOma
Jeesuksenoma kirjoitti:
... ethän sinäkään. Käytän kuitenkin tunnistettavaa nim.merk. Eihän Paavalikaan ollut alkujaan Paavali...
älä saivartele.
- Jeesuksenoma
... olet tullut vihassasi minua kohtaan vesittämään kaiken mitä kirjoitan, vaikka se olisi kuinka hyvää, haluat ja olet jo pitkään niin tehnytkin, että kaikkeen mikä liittyy minuun, sinä tulet lyömään sanalla, mutta samalla se kertoo sinun hedelmäsi, rakkaudettomuutesi ja sen ettet kykene pyytämään etkä antamaan anteeksi, vaan kaivat itseäsi vain syvempään ja syvempään, olet niin tunnistettava ja läpinäkyvä. Rukoilen edelleen että saisit parannuksen ja vapautuksen niistä kahleista jotka sinua sitovat, Herra kyllä tietää.
- asiaa----

Olet paisunut väärien valhenäkyjesi kanssa, etkä nöyrry parannukseen. Sinua ei ole vastassa kukaan ihminen, vaan Itse herra ja Hänen sanansa.
Näytä itse hedelmäsi? Se, joka on Herran totuudessa ei vajoa syvempään, vaan asuu Kristuskalliolla. Lopeta ylpeä kapina, ja nöyrry Herran edessä. Näin ovat kaikki muutkin uskossaan keskenkasvuiset aikanaan tehneet.
Olet omien näkyjesi paisuttama, ja siitä johtuu että luulet olevasi erikoinen.
Se taas, joka on yli 40 vuotta Jumalan koulussa ollut, ei ole enää lapsi, ja luottaa vain SANAAN, tottelee sitä.
Olet sokea, koska väität kahleita olevan sillä, joka on VAPAA! Kahdehdit häntä, se on syntisi. Olet vajonnut lihan mieleen,, loukkaannut. Mutta kun annat anteeksi, sydämestä. niin voit parantua.
Olet valinnan edessä. Mutta sinulle herran sana: Luukas 12: 31-34.
Sinun ei tarvitse rukoilla vapaan Jeesuksen lampaan puolesta. Ja jeesus itse rukoilee sinun puolestais, ettei uskosi haaksirikkoutuisi. Nöyrry Herran edessä, ylpeys on tullut väärien näkyjesi myötä. - Jeesuksenoma
Onneksi Jeesus tietää totuuden ja Hän tuntee meidät molemmat.
- Jeesuksenoma
Jeesuksenoma kirjoitti:
Onneksi Jeesus tietää totuuden ja Hän tuntee meidät molemmat.
... ps. minäkin olen ollut Jeesuksen oma yli 40vuotta ja käyn hänen kouluaan yhä, sillä emme koskaan täydellisiä ole, vaan saamme elää hänen armossaan ja hän meitä kouluttaa, en enää tiedä mitä sinulle voin sanoa, mutta hyvä ei ainakaan auttanut, ei anteeksi pyynnöt ei rakkaus, vaikeaa on olla siskosi, mutta sitä me toisillemme olemme, Jeesuksessa Kristuksessa, voisitko sen vihdoin jo myöntää? Olen ollut pitkämielinen ja kärsivällinen, mutta sinä et tahdo... miksi on vaikea osoittaa rakkautta lähimmäistäsi kohtaan?
- Jarmo__EiKirj

Amen! Sama täällä. Kiitos Jeesus Kristus että olet jaksanut kymmeniä vuosia kantaa.
- Jeesuksenoma
Tunnen suurta Jumalaa vain vähän.
https://www.youtube.com/watch?v=XhE2i_N7oIo - Jeesuksenoma
36. "Opettaja, mikä on suurin käsky laissa?"
37. Niin Jeesus sanoi hänelle: "'Rakasta Herraa, sinun Jumalaasi, kaikesta sydämestäsi ja kaikesta sielustasi ja kaikesta mielestäsi'.
38. Tämä on suurin ja ensimmäinen käsky.
39. Toinen, tämän vertainen, on: 'Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi'.
40. Näissä kahdessa käskyssä riippuu kaikki laki ja profeetat."
Matt.22- kiitosvirsi1
Aamen
- Jeesuksenoma
Herra, kiitos että kuulet rukouksemme!
t.sinetti
Ketjusta on poistettu 12 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä561968Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1651678Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on701398Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2411357Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda2281295Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk3391169- 1281155
- 781106
Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että3161080IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel3361070