Kiinan hylätyt lapset
52 min
to 28.1.2016
29 pv
10036 katselua
Kiinassa kuolemaantuomittujen vankien lapset jäävät usein heitteille. Zhang Shuqin on perustanut lastenkoteja teloitettujen orvoille. Dokumentti seuraa lasten ja heidän hyväntekijänsä elämää kahden vuoden ajan. (U)
Valaisevan.
En koe olevani kiihkouskovainen, mutta Raamatussa on maininta Jumalasta joka kostaa isien teot heidän lapsilleen aina kolmanteen ja neljänteen polveen saakka.
Toivoisin keskustelua kuolemantuomiosta kun ensin toteaiset sen vaikutukset tuomittujen perheille aina vanhemista lapsiin katsoen.
Mitä vaihtoehtoja olisi.
Valitan, itse kannatan kuolemantuomioita murhasta taposta ja raiskauksesta. Maailma on jo liika kansoitettu rikollisia ei pidä siirtää vahkiloihin joissa on turvattu asunto ja ruoka sekä terveydenhoito joka puuttuu monelta lainkuuliaiselta ja lähimmäistään kunnioittavalta ihmiseltä.
Vankilassa on ravitsemusopin kannalta terveellisin ja parhaiten suuniteltu ruoka. Sellit ovat lämpimät, vaatteet olosuhteisiin nähden kunnolliset ja käyttökelpoiset.
Lääkäri ja lääkeet ovat ehdottomasti taatut hetkellä jolloin niitä tarvitaan. Samaa oikeutta ei saa moni eläkeläinen laitokseen houtunut vanhus tai ilman rahapalkaa elävä ihminen ja hänen perheensä.

Vastaukset 1
Vanhimmat
http://areena.yle.fi/1-2446277?autoplay=true
osoite Dokumentiin jäi pois, katso