SDP, turha haaveilla vaalivoitosta

Olette.urputtajia.vain

SDP on hallitusta punaisena politrukkina kiihkeästi kiljuen kampitettuaan kannatuksensa harjalla. Se oli helppo saavutus, kun ei taaskaan tarvinnut osata tai tehdä mitään. Valtion taloudellinen tila on niin katastrofaalinen, että hallituspuolueiden oli aivan pakko alkaa merkittävästi vähentämään SDP:n etunenässä aikaansaamia ylisuuriksi paisuneita valtion menoja. Olisipa SDP:ssä ollut vastuuntuntoa aikanaan tehdä tarvittavia säästöjä, mutta ei tietenkään ollut, sillä SDP on puhdas jakopuolue. Hallitus eli valtio tässä tilanteessa olisi tarvinnut ideologiasta riippumatta opposition tukea, mutta SDP ei tunne vastuuta, ei ole tuntenut ennen, eikä tunne nytkään. Puolue, joka ei kykene tuntemaan vastuuta kansansa kohtalosta, ei ansaitse tulla valituksi maan hallitukseen. Kun hallituksen historiallisen pakolaiskriisin keskellä ja vaikeutuneessa Euroopan turvallisuuspoliittisessa tilanteessa tekemät talouden oikaisutoimet alkavat vaikuttaa, alkaa SDP:n kannatuksen lasku. Kansa kyllä tulee ymmärtämään hallituksen toimivan lopulta koko kansan parasta ajatellen. Tietenkin SDP voi yrittää vaikuttaa hallituksen menestykseen masinoimalla lakkoja, mutta sekin kalahtaa pitemmän päälle omaan nilkkaan. Tällaisessa Suomen tilanteessa vielä syvemmälle valtiota vievälle puolueelle ei tule olemaan ymmärrystä. Sellaista katsotaan jo maanpetosluokkaa olevaksi toiminnaksi. SDP:lle ei tule olemaan nykypolitiikallaan sijaa seuraavassakaan hallituksessa.

15

88

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tollikka.spämmää.taas

      SDP, turha haaveilla vaalivoitosta. Perustelut

      todellinenvastuuntunto
      28.1.2016 18:23

      SDP on hallitusta punaisena politrukkina kiihkeästi kiljuen kampitettuaan kannatuksensa harjalla. Se oli helppo saavutus, kun ei taaskaan tarvinnut osata tai tehdä mitään. Valtion taloudellinen tila on niin katastrofaalinen, että hallituspuolueiden oli aivan pakko alkaa merkittävästi vähentämään SDP:n etunenässä aikaansaamia ylisuuriksi paisuneita valtion menoja. Olisipa SDP:ssä ollut vastuuntuntoa aikanaan tehdä tarvittavia säästöjä, mutta ei tietenkään ollut, sillä SDP on puhdas jakopuolue. Hallitus eli valtio tässä tilanteessa olisi tarvinnut ideologiasta riippumatta opposition tukea, mutta SDP ei tunne vastuuta, ei ole tuntenut ennen, eikä tunne nytkään. Puolue, joka ei kykene tuntemaan vastuuta kansansa kohtalosta, ei ansaitse tulla valituksi maan hallitukseen. Kun hallituksen historiallisen pakolaiskriisin keskellä ja vaikeutuneessa Euroopan turvallisuuspoliittisessa tilanteessa tekemät talouden oikaisutoimet alkavat vaikuttaa, alkaa SDP:n kannatuksen lasku. Kansa kyllä tulee ymmärtämään hallituksen toimivan lopulta koko kansan parasta ajatellen. Tietenkin SDP voi yrittää vaikuttaa hallituksen menestykseen masinoimalla lakkoja, mutta sekin kalahtaa pitemmän päälle omaan nilkkaan. Tällaisessa Suomen tilanteessa vielä syvemmälle valtiota vievälle puolueelle ei tule olemaan ymmärrystä. Sellaista katsotaan jo maanpetosluokkaa olevaksi toiminnaksi. SDP:lle ei tule olemaan nykypolitiikallaan sijaa seuraavassakaan hallituksessa.

      • Pankkopoika

        Itsehän sinä spämmäät.
        Spämmäät minun kirjoitustani.
        Vai väitätkö kirjoitusta omaksesi ?


      • Pankkopojan.kopiot
        Pankkopoika kirjoitti:

        Itsehän sinä spämmäät.
        Spämmäät minun kirjoitustani.
        Vai väitätkö kirjoitusta omaksesi ?

        Miten spämmää ? Ei tuossa ainakaan mitään koeteta omia, toivottavasti et sinäkään koeta, sillä tuo ei ole myöskään sinun kirjoittamasi, ainoastaan kopioimasi teksti, kaiken lisäksi heikkotasoinen .


      • Känä.on.kumma
        Pankkopojan.kopiot kirjoitti:

        Miten spämmää ? Ei tuossa ainakaan mitään koeteta omia, toivottavasti et sinäkään koeta, sillä tuo ei ole myöskään sinun kirjoittamasi, ainoastaan kopioimasi teksti, kaiken lisäksi heikkotasoinen .

        Sisnä kirjoitukseni spämmäsit. Syytät siitäkin muita.
        Ihme sälli.
        Itse kirjoitin, et sinä. Ei se spämmäämistä ole oman kirjoituksen jakaminen.


    • siinäpäteillefaktaa

      Turha on kepuliripulin odottaa fiksuilta yhtäkään ääntä seuraavissa vaaleissa. Minäkin olen omalta osalta päättänyt, ettei ääntäni tule saamaan yksikään valehtelija, joka käytännössä tarkoittaa kaikkia ehdokkaita puolueesta riippumatta, ja näillä eväillä mennään loppuun asti. Olen saanut jo kymmeniä ihmisiä mukaan, jotka jättäytyvät jatkossa äänestämisen kokonaan. Siinähän surkuttelette tulevaa olematonta äänestysprosenttianne. Ps. sanokaa lautakasa kusipää masalle, että etsii ne tuppeensahatut lankkunsa jo esiin.

    • Mikäs kepurintamakarkuri tämmöinen on.

      Vielä riittää suomessa köyhiä lyötäväksi ja

      rikkaiden pankkitilejä heidän rahoillaan

      täytettäväksi. Periksi ei siis voi antaa.

      Me jatkamme valtsemallani tiellä.

      • Älä.nyt.suutu

        Sipilä koittaa pankkopoikia ajaa uunilta. Siitäkös hermostuvat


    • Hyväälauantaita

      Nonoo poijjaat. Oppositiohan aina edustaa toisenlaista politiikkaa. Ei kandee noin hirveästi hermostua, jos demarien kannatus vain paranee ja paranee. Tämän hallituksen aikana on pudottu kärjestä keskitasolle. Jännää on nähdä tuleeko tämä hallitus saamaan oikein mitään aikaan vai hajoaako hallitus ennenaikaisesti. Siksihän tuollaisia hätäkirjoituksia kirjoitellaan. Hallitus kun otti heti EK:n potkulaudakseen eli teki tuosta tahosta varjohallituksen ja tuli samalla laittaneeksi toisen hanskan kättelyssä naulaan. Mielestäni keskustelu on ainoa tie löytää tulevaisuuden suunnitelmille ja perustalle selkeä kuva. Tätähän kansalaiset odottavat. Tuollaisella nyt-politiikalla ei pötkitä mihinkään. On monenlaisia aloja, joilla ei välttämättä ole samanlaisia ongelmia. Miksi aikaisemmin julkista sektoria on arvostettu, koulutusta on arvostettu, työllisyyden tukemista on arvostettu ja nyt ei lainkaan. Höhlää. Mielestäni hallitus myös yritti kiivetä pyrstö edellä puuhun sote-uudistuksensa kanssa. Talouselämän yleiset ohjaukset jäivät toiseksi. Tuollainen haja-aluepolitiikka on kuitenkin mielestäni arvoitus, eettinenkin kysymys ja tuleeko toteutumaan ikinä noin lukuisana; toki tarjoaisi poliitikoille please retire -virkoja. Mallissa ei ole mielestäni kyse tehostamisesta vaan kustannushämäystä. Mutta tätä vängättiin nyt tällaiseksi ja aikaa kului. Luottoluokituksen putoaminen pitäisi nyt herättää talviunilta kaikki tahot. Mitens AAA:sta AA vaikuttaa Suomen lainanoton hintaan?

    • Eimiehet

      on mennyttä aikaa..

      • Auringonlaskun Marginaalinen Agraaripuolue on Mennyttä Aikaa.


      • OikeistoSosDem kirjoitti:

        Auringonlaskun Marginaalinen Agraaripuolue on Mennyttä Aikaa.

        Kun taloutta ja tapahtumia seuraa, olisi eduksi ja kivuttomamapaa veronmakajille, jos todettaisiin että tämä markkinatalousfundalistinen kokeilu oli tässä - ja kuten velkamääristä koko maailmassa huomataan - vituiks mänt !


    • bdbdhdhejjee

      Kyllä hallituksen muodostaja kuitenkin seuransa kabinettiin valitsee juridisesti ihan itse. Tietenkin, jos hiuksia halotaan voi aina sanoa jälkijättöisesti, että ei ole ollut toimivassa johdossa eli syy on toimeenpanevassa virkakunnassa, kansassa tai jossain muussa.

    • joxpuntittutajaahäh

      epätoivoisella riisto porvarilla jo puntit tutisee. seuraavissa vaaleissa sdp ja vasemmistoliitto on suurimmat vaali voittajat.

      • Ihan kaikki käy. Kunhan Keskusta kokee Veret Seisauttavan Murskatappion.


    • Suo34nlaineN

      Heinäluoman johtaman SDP:n kanssa ei kukaan lähde hallitukseen oli puolueen kannatus mikä tahansa. Tosin SDP kaatuu Antti Rinteen mukana.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      257
      4590
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      131
      2993
    3. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      41
      2762
    4. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      75
      1749
    5. Vaikea tilanne

      Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
      Ikävä
      106
      1594
    6. Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?

      Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn
      Maailman menoa
      28
      1493
    7. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      55
      1334
    8. Kehtaisitko näyttäytyä

      kaivattusi seurassa?
      Ikävä
      93
      1245
    9. Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!

      Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En
      Maailman menoa
      208
      1116
    10. Missä kunnassa kaivattusi asuu

      Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
      Ikävä
      47
      1109
    Aihe