tyttöjen niiaus ja poikien pokkaus? Olen miehen lasten käytöstä katsellut jonkin aikaan ja ana kun annan heille jotain tai tervehdin,e ivät ne niiaa eikä pokkaa. Sellainen käytös kuuluu lapsille kun vanhempi ihminen tulee tervehtimään tai ohjentaa heille jotain. Ei edes käsipäivää sanota kun minä tulen paikalle.
Ennen aikaa minä muistan että koulussa opetettiin niiamaan ja pokkaamaan kun vanhempi ihminen tulee huoneeseen. Olen yrittänyt komentaa näitä opettelemaan mutta ei tunnu kiinnostavan tuskin endes sanotaan mitään kun lähdetään tai tullaan.
Minusta vanhempaa ihmistiä pitää arvostaa ja opetella niiaus ja pokkaus uudelleen, minä ainakin vaadin heitä sen opettelemaan. Kummallisia kurittomia kakaroita. Olen lasten ätipuoli ja vastuussa käytöstavoista kun oma äiti en välitä opettaa, niin minä yritän neuvoa ja opastaa. Olen heille tärkeä ihminen ja toivon että ymmärtävät opetella.
Mihin on unohtunut
15
383
Vastaukset
- oikolukijat
Mummelilla taitaa olla dementia, kun kirjoitustaito on hukassa, tai missä olet ollut koulun äidinkielentunneilla?
Opettele lukemaan ja oikeinkirjoitus. - Isäpappa
Kummallisia esihistoriallisia tapoja tuollaiset. Ihan yleinen toisten ihmisten kunnioitus on toki hieno asia, mutta ei sitä tarvitse millään ulkokultaisilla krumeluureilla osoittaa.
- mölleri
hieno tapa ennen aikaan... samaa vois nykysinkin olla lapset pokkaileen ja niikkaamaan... kannatan. Minäkin äitipuoli muttei miehen lapset edes kiitä kun annan heille rusinoita tai kalanmaksaöljyä. Muistan kuinka niiattiin enenvanhaan v 135 koulussa, ja tytöillä oli mekot, essut ja kumisaappaat sekä kireet letit. Niiattiin, kyllä. Vois ottaa samat vanhat tavat käyttöön.
- oletkouusnatsi
Mutta kirjoittamaan et sitte oppinut, hyödyllisempää se kirjoittaminen ja lukeminen on, kun tuolainen 100 vuotta sitten opetettu pokkuroiminen ihan, kun natsi-Saksassa.
- essukessu
Koetas opettaa esimerkilläs. Kun annat lapsille rusinoita niin niiaa nixauta, ja kun tarjoat kalanmaksaöljyä niin pokkaa. Kyllä he esimerkistä oppivat vaikka mitä.
- Mölleri
essukessu kirjoitti:
Koetas opettaa esimerkilläs. Kun annat lapsille rusinoita niin niiaa nixauta, ja kun tarjoat kalanmaksaöljyä niin pokkaa. Kyllä he esimerkistä oppivat vaikka mitä.
niks naks... mä en lapsille pokkuroi enkä arvosta heitä, he pokkuroivat minulle ja meille aikuisille, se on niinpä näin, mutta jos ei olla osattu kasvattaa eikä vaatia, niin tuksin monikaan lapsi osaa käyttäytyä enää tässä maailmassa. Törmään useasti semmoisiin. Miksi? Jaha.. en osaa sanoa.
- meilläpokkuroidaan
Meillä miehen lapset kyllä niiaa j apokkailee mulle, olen opettanut että äitipuolta pitää kunnioittaa joka ilmaseksi heitä kasvattaa ja neuvoo sekä opastaa, ja laittelee vielä säännöt kotiin asti.
- LissuOnFörbi
Jaahas.
- outoasanastoa
Mitä on apokkailu?
- buahahaa
outoasanastoa kirjoitti:
Mitä on apokkailu?
Antaa varmaan avokasta Lissulle.
- juulia334
Miksi hitossa te äitipuolet olette niin katkeria!?
Te kidutatte lapsia ja naamioitte sen ''kasvatukseksi''. Helpottaako?
Tunnustakaa että lapset ovat muistutuksena miehen entisestä liitosta ja siitä ajastakun mies eli vielä onnellista aikaa exän kanssa. Olette mustasukkaisia ja laitatte lapset kärsimään, komentelette ja manipuloitte, ''kasvatatte kun äiti ei osaa''.
Hyi hävetkää!
Tulee mieleen että taisi Grimmin veljekset olla oikeassa kun kirjoittivat saduissaan pahoista äitipuolista.
Parantakaa tapanne niin syntitaakkanne kevenee. Luopukaa matalamielisestä mustasukkaisuudesta.
Nimim isäpappa täysin oikeassa.- lissunpersoonat
Ahaa, lissun toinen persoona astui esiin ja vastaa ensimmäiselle persoonalle.
- mieskinosaajopa
Nostakaa esiin niiaus ja pokkaus. Kyllä tuo pitäs elvyttää 16 v asti. On kunnioitusta kun lapset kohtelee äitipuolia ja aikuisia hyvin. Meillä ainakin otetaan hattu pois päästä sisällä, koputetaan aina oveen kun tullaan, sanotaan hyvää huomenta ja halataan, avataan äitipuolellekin ovi ja autetaan takki päälle ja sanotaan kiitos, ole hyvä ja hyvää iltaa. Käytös tavat on äitipuolen usein opetettava miehen lapsille, omille ei tarvi kun ovat osanneet jo pienestä pitäen. Tänäänkin miehen lapsi avasi ulkopven ja lakaisi rappuset ennenkuin astuin niille ja avasi auton oven ja sanoi hyvää ja turvallista matkaa. Samoin kun tulin oli astassa avasi ovet ja laitttoi takin naulakkoon. Mitä ihmeellistä, kun sen kerran oppii se käy luonnollisesti.
- sontaaaaaaaa
Kas vain hulluuseläkeläinen se täälläkin kirjoittelee soopaa.
- kaunisnainenjarikas
sontaaaaaaaa kirjoitti:
Kas vain hulluuseläkeläinen se täälläkin kirjoittelee soopaa.
Mikä on hulluuseläkeläinen? Hauska nimitys sulla.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Persuja ei aluevaltuustoissa näy
Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.573681Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni
Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j683041Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa
Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin522243Mikä ihme teitä savolaisia tuossa
p*rs*reiässä niin kiinnostelee? Että siitä pitää päntönnään huutaa.121409Laita tunniste josta kaivattusi tietää sun kirjoittavan täällä
Joku yksilöity yhteinen juttu joka on sun ja kaivattusi välillä. Tuntomerkkinä esim. punainen pipopää, tonttu-ukko tai m631178- 801068
Kumpaan rahat, mummojen vaippoihin vai Nalle WahIroosille?
JOS siis sinä saisit päättää?1931Huippu, kaupunki ostaa hotellin
Hyvä juttu meillä on oma hotelli iloitsi Pirtihirmukin. Nyt vaan rekryt päälle ja uusi henkilökunta. Tarvitaan tekijöitä55915Varusmiehen kuolema
Ei ollut vahinko, ei aiheuttanut vaaraa muille, eikä ollut rikos, mitä jää jäljelle? Oliko kyseessä oman käden kautta lä22908- 47892