Onko kenelläkään tietoa. Ajoin rajoitusten mukaan rekan takana (sopiva etäisyys). Ohitseni ohituskaistaa meni reipasta vauhtia auto kameratolpan lähellä ja tolppa räpsähti kaksi kertaa. Kuvaako tolppa ohituskaistaa vai onko sittenkin odotettavissa kirjallista dokumenttia valtion taholta.
Kuvaako peltipoliisi ohituskaistaa
Jännittynyt
21172
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Kaksisuuntaisella tiellä kamera kuvaa vain sitä kaistaa jonka puolella se on. Tunnistinsilmukka on asennettu vain kameran puoleiselle kaistalle n. 17 metrin päähän kameratolpasta. Ei ole pelkoa kameran välähtämisestä jos ajaa tolppaa lähestyttäessä vastaantulevien kaistalla.
On sitten aivan toinen juttu jos samaan suuntaan on kaksi kaistaa. Silloin silmukka kattaa melko varmasti molemmat kaistat tai molemmille kaistoille on omat silmukat.
Hei. Juuri tuota tarkoitin. Samaan suuntaan kaksi kaistaa, alkoi tosiaan kiinnostaa ottaako kamera myös tuon ohituskaistan osalta. Itsellä ei todellakaan ollut nopeus yli. Eli onko tuo kameran silmukka laitettu molemmille kaistoille. Pienet paineet päällä.