Hei!
Olen katolilainen, mutta minua on oikeastaan teini-iästä asti vaivannut pessimistinen luonteenpiirre. Johtuu varmasti osittain huonoista kotioloista, vaikeuksista ei ollut puutetta, joista ei koskaan päässyt eroon.
Elämä tulee vaikeaksi, kun jotain ikävää todella tapahtuu. Olisiko teillä antaa hyviä _katolilaisia_ neuvoja siitä, kuinka pessimistisestä luonteenoiirteestä pääsee eroon, vai onko tämä risti vaan kannettava?
Olen katolilainen, mutta minua on oikeastaan teini-iästä asti vaivannut pessimistinen luonteenpiirre. Johtuu varmasti osittain huonoista kotioloista, vaikeuksista ei ollut puutetta, joista ei koskaan päässyt eroon.
Elämä tulee vaikeaksi, kun jotain ikävää todella tapahtuu. Olisiko teillä antaa hyviä _katolilaisia_ neuvoja siitä, kuinka pessimistisestä luonteenoiirteestä pääsee eroon, vai onko tämä risti vaan kannettava?
Vastaukset 8
Vanhimmat
Aloitin tämän keskustelun Katolilaisuus palstalla, mutta se joutui jostain kummsn syystä tänne.
Kirjoitin aloitusviestiä kännykästä, eikä se ilmestynyt näkyviin. Löysin sen Uskonnot ja uskomukset -palstalta. Sitten se yht'äkkiä olikin täällä.
Että viestin voi kättää huomioimatta.
Vahva hengellinen elämä on mielestäni ehdottoman tärkeää: säännöllinen messussa käynti, rippi, eukaristia, Raamatun ja hartauskirjojen lukeminen ja rukoileminen. Ole jatkuvasti rukousyhteydessä Jumalaan.
Muista, että Jumala näkee sinut koko ajan, et ole yksin. Jumala on sinun kanssasi. Hän tietää ja hän tuntee sinut.
Säännöstele ikävien asioiden märehtimistä. Mieti mitkä asiat ovat hyviä, iloa tuottavia ja rakentavia ja varaa niille aikaa, varsinkin illasta, jotta nukut kunnolla.
Kun elämä tuntuu vaikealta, on hyvä katsoa ympärilleen ja muistaa muita ihmisiä, joiden elämä on vaikeata. Käy katsomassa sairaita ja yksinäisiä ja rukoile heidän puolestaan, ilahduta jotakuta soitollasi tai postikortilla.
Mieti, mistä voit olla kiitollinen - ethän ole sokea, kuuro tai halvaantunut. Lue pyhimyksistä ja saat lisää uskoa Jumalan hyvään johdatukseen.
Ulkoilu, liikunta ja harrastukset loitontavat myös masentavista ajatuksista.
En ole asiantuntija, mutta arvelen, että optimismi ja pessimismi ovat pysyviä luonteenpiirteitä. Kannattaa muistaa, että Suomessa on vaikka kuinka paljon masentuneita ihmisiä, joten et ole mikään kummajainen.
Siunausta elämääsi!
Hei ja kiitos hyvistä neuvoistasi!
Iltapäivälehtiä olenkin lakannut lukemasta n. kolme vuotta sitten. Niissä ei ole mitään muuta kuin negatiivisia uutisia: murhia, raiskauksia, sotia, varkauksia, petoksia yms. Samasta syystä en hankkinut uutta televisiota, kun se meni rikki kolme vuotta sitten.
Eukaristian jälkeen tunnen itseni puhtaaksi, niin kuin myös ripityäytymisen jälkeen. Yritän käydä muutaman kerran viikossa iltamessussa.
Ulkoilua harrastan vakituisesti, mutta en juuri nyt, koska odotan harmaakaihileikkausta, joka on kymmenes helmikuuta. Toinen silmä leikataan silloin. Kun molemmat silmät on leikattu, alan taas lenkkeilyn. Lääkärin mukaan saan normaalin näön.
Terveydelliset ongelmat panevat kyllä miettimään, varsinin kun on parantunut, miten kiitollinen saa olla, kun on terve.
Kiitollisuudessa on kyllä ainakin minun kohdallani aihetta kasvaa. Rukoilen, että saan lisää sitä armolahjaa.
Ja ei pitäisi koskaan verrata itseään toisiin. Siinä on yksi mielestäni hyvä lääke masennusta vastaan. Minulla on omat asiani, toisilla omansa.
Olen huomannut myös, että tunteilu ei auta asiaa yhtään. On parempi ajatella asioita järkevästi ja toimia!
Tässä muutamia mietteitä.
Kiitos kovasti vastauksestasi!
Siunausta sinullekin ja kaikille tätä palstaa lukeville ja täällä kirjoittaville!
Pessimismi voi olla lapsuudesta nouseva reagointitapa ja liiallisen optimismin vastapainona se palauttaa maan pinnalle ja tuo realismia elämään. Pessimismi muuttuu siinä vaiheessa pahaksi, kun se alkaa ahdistaa ja masentaa ja vie ilon ja aloitekyvyn.
On todella hyvä säännöstellä ahdistavien uutisten kuuntelua ja olla vertaamatta itseään toisiin. Varmaan on myös hyvä tarkkailla omia ajatuskulkuja ja yrittää tunnistaa heti alkuunsa pessimistiset ajatukset, antaa itselle hetki aikaa selvittää, miksi reagoi noin ja sitten keksiä, mitä mahdollisia myönteisiä asianhaaroja kaikesta huolimatta tähän tilanteeseen liittyy. On tietysti myös kokonaan pahoja asioita, jotka ovat voineet syvästi vahingoittaa uhrin persoonaa ja joiden suhteen ei auta muu kuin anteeksianto, sielunhoito ja ammattiapu.
Hei!
Kiitos vastauksesta!
Olen myös ajatellut pessimismin moraaliteologista puolta.
Kuulin hyvän katolisen moraaliteologin saarnan Youtibessa, fr. Rippergerin, jossa hän sanoi, että huono itsetunto on eräs ylpeyden laji. Huonon itsetunnon omaava ei pysty hyväksymään vajaavaisuuksia itsessään, koska hänen omakuvansa on vääristynyt, hän näkee itsensä täydelisenä. Koska hän ei ole täydellinen, hän tuntee itsensä muita huonommaksi. "Get over it!", hän kehoitti. Nöyrä ihminen näkee omat rajoituksensa ja hyväksyy ne. Nöyrällä ihmisellä on terve omakuva, hän näkee itsenä totuudenmukaisesti kaikkine rajoituksineen ja armoineen.
Olisikohan pessimismissä kysymys vähän samasta asiasta, jonkunlaisesta ylpeydestä? Tervettä se ei nyt kuitenkaan ole.
Tuot esille mielenkiintoisen näkökulman, jossa saattaa olla perää. Fr. Ripperger on erinomainen ja minäkin olen kuunnellut häntä. Hänellä on oma sivustokin:
https://sentrad.org/
Pakostahan sitä tulee pessimistiksi, jos on sitä mieltä, että 99,8 % oman maan asukkaista on kadotukseen tuomittuja kerettiläisiä, jumalankieltäjiä ja pakanoita.