Jeesus on tosi ihminen ja tosi Jumala

Jotta Jeesuksen, Jumalan omat eivät eksyisi harhaopettajien eksytyksiin ja riivaajien oppeihin, on syytä todeta tämä asia.

Vapaakirkko osiossa on hyvä artikkeli samalla otsikolla, joka on referoitu bibelfokus.se sivustolta, jossa aihetta on hyvin perusteellisesti ja laajasti käsitelty.

Kannattaa siis käydä lukemassa tuolta sivustolta tuo koko aineisto Jeesuksesta ihmisenä ja tosi Jumalana.

Aineistoon on koottu varsin paljon Raamatun jakeita tutkittavaksi ja niiden perusteella käy yksiselitteisen selväksi, että Jeesus on tosi ihminen ja tosi Jumala.

Todelliset Jeesuksen omat eivät tosin ole minkään eksytyksen vietävissä, mutta se on todettava, että kovasti eksytyksiä tulee, joissa Jeesusta yritetään alentaa ja hänen Jumaluuttaan poistaa.

Pieni lainaus alusta:
'Tärkein kysymys kristillisessä uskossa on, kuka Jeesus todella on. Kristinusko ilman Kristusta siinä merkityksessä, että Jeesus ON Kristus, tosi Jumala ja tosi ihminen, ei ole mikään todellinen kristinusko. Näet, että minä voimakkaasti painotan sanaa ON ja teen niin osoittaakseni Jeesuksen olevan identtinen Kristuksen kanssa. (Sana Kristus on peräisin kreikan kielestä ja tarkoittaa "Voideltu". Heprean kielestä olemme saaneet sanan "Messias", jolla on sama merkitys.)

Jo pian 2000 vuotta ovat Jeesuksen opetuslapset uskoneet ja tunnustaneet Jeesuksen sekä tosi Jumalaksi ja tosi ihmiseksi; että Jeesus ON Kristus/Messias, Vanhan Testamentin Jumala ilmestyneenä ihmisen hahmossa, Jumala itse, joka vieraili luomakuntansa luona. Perusteksti tälle uskolle on Fil. 2:6–11:

"Joka ei, vaikka hänellä olikin Jumalan muoto, katsonut saaliiksensa olla Jumalan kaltainen, vaan tyhjensi itsensä, otti orjan muodon, tuli ihmisten kaltaiseksi, ja hänet havaittiin olennaltaan sellaiseksi kuin ihminen; hän nöyryytti itsensä ja oli kuuliainen kuolemaan asti, hamaan ristin kuolemaan asti. Sen tähden onkin Jumala hänet korkealle korottanut ja antanut hänelle nimen, kaikkia muita nimiä korkeamman niin, että kaikkien polvien pitää Jeesuksen nimeen notkistuman sekä niitten, jotka taivaissa ovat, että niitten, jotka maan päällä ovat ja niitten, jotka maan alla ovat ja jokaisen kielen pitää tunnustaman Isän, Jumalan kunniaksi, että Jeesus Kristus on Herra."
Tämä usko on todiste siitä, että on todellinen uudestisyntynyt kristitty. Sen näemme seuraavassa Raamatun sanassa:

1. Joh. 5:1: "Jokainen, joka uskoo, että Jeesus ON Kristus, on Jumalasta syntynyt'

Olkoon jokainen Jeesuksen oma siunattu!

163

445

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Isän, Pyhän Hengen Pojan, Jeesuksen nimeen, Aamen!!!

    • NäinSeOn

      Juuri näin minäkin totesin vuosia sitten. Ei avaudu asia niille, jotka eivät tunnusta Jeesusta sekä ihmiseksi että Jumalaksi. Turha siinä on jatkaa väittelyä sellaisten kanssa. Peite on heillä silmillä.

    • JeesusonJumala

      Amen, amen.

    • UskoToivonen

      "Tarkkailija47" kirjoittaa:

      >> Todelliset Jeesuksen omat eivät tosin ole minkään eksytyksen vietävissä, mutta se on todettava, että kovasti eksytyksiä tulee, joissa Jeesusta yritetään alentaa ja hänen Jumaluuttaan poistaa. >>

      Tuo on totta, "Jeesus ei"-julistajia riittää. Vihollinen on ahkera ja rekrytoi
      joukkoja koko ajan.

      >> Jeesus on tosi ihminen ja tosi Jumala >>

      Juuri näin, Jeesuksen omien sanojensa mukaan, Ihmisen Poika, Jumalan Poika.

    • Totuudenpuhun

      No helppo se on ymmärtää että Jumala synnyttää Jumalan poikia eihän se voi synnyttää hevonen. Tai spagettihirviö. Ihmiseltä tulee ihmisiä ja Jumalalta tulee Jumala. Sentakia Jeesus on Jumala . Ihan helppo ymmärtää !!

      • biologiaa

        En minäkään ymmärrä mikä siinä on vaikeaa, että Jeesuksella oli Jumalan puolelta jumalalliset geenit ja Marian puolelta ihmiset geenit.


      • Jumalan-Pete

        ---- Ihmiseltä tulee ihmisiä ja Jumalalta tulee Jumala. Sentakia Jeesus on Jumala . Ihan helppo ymmärtää !! ----

        Niin, Jeesus on Jumalan synnyttämä (luoma). Siksi häntä sanotaan Jumalan pojaksi:

        Heb.1:5 ... "Sinä olet minun Poikani, tänä päivänä minä sinut synnytin"; ja taas: "Minä olen oleva hänen Isänsä, ja hän on oleva minun Poikani"?

        ... ja ainutsyntyiseksi pojaksi (Joh.3:16,18) alkuteksteissä.

        Ainutsyntyiseksi häntä sanotaan koska hän on ainut jonka Jumala on luonut itse, ja kaiken muun hän loi myös poikansa kautta (Joh.1:3,10, Heb.1:2).

        Se, että Jeesusta sanotaan "Jumalan pojaksi", ei tietenkään tarkoita että häntä sen takia voi sanoa Jumalaksi. Onhan noita Jumalan poikia muitakin ilman että ovat Jumalia:

        1.Moos.6:2 huomasivat JUMALAN POJAT ihmisten tyttäret ihaniksi ja ottivat vaimoikseen kaikki, jotka he parhaiksi katsoivat.

        1.Moos.6:4 Siihen aikaan eli maan päällä jättiläisiä, ja myöhemminkin, kun JUMALAN POJAT yhtyivät ihmisten tyttäriin ja nämä synnyttivät heille lapsia; nämä olivat noita muinaisajan kuuluisia sankareita.

        Job.2:1 Ja kun eräänä päivänä JUMALAN POJAT tulivat ja asettuivat Herran eteen, tuli myöskin saatana heidän joukossansa ja asettui Herran eteen.

        Eli kuinka monta Jumalaa sinulla on, jos kerran titteli "Jumalan poika" todistaa sinulle että hänkin on Jumala?

        Tiesitkö että kaikki jotka rakastavat ovat Jumalasta syntyneitä? Jeesuskin rakastaa:

        1.Joh.4:7 "... JOKAINEN, JOKA RAKASTAA, on Jumalasta syntynyt ja tuntee Jumalan."


    • Mikseikerrota

      Miksi kaikkivaltias Jumala ei voinut antaa ihmisten syntejä anteeksi ilman, että hänen poikansa kidutetaan hengiltä? Miten ja miksi se edisti anteeksi antamista?

      • Jumala ei voi vain antaa anteeksi ja todeta: "Annan anteeksi, unohdetaan koko juttu". Jos niin olisi, syntimme jäisivät olemaan. Synti piti poistaa päiväjärjestyksestä.

        Synti oli tehty ihmisen lihassa. Synti piti myös tuomita, saada rangaistuksen, ihmisen lihassa. Sijaiskärsijän piti itse olla synnitön. Kukaan ihminen ei ollut eikä ole synnitön. Siksi Jumala itse tuli ihmiseksi ja otti päälleen rangaistuksen synneistämme, niin kuin Hän itse olisi tehnyt synnit. Näin Jumala poisti synnin uhraamalla oman lihaksi tulleen Poikansa.

        "Katso Jumalan Karitsa joka ottaa pois maailman synnin" (Joh 1:29).

        Hebr. 9:26 "sillä muutoin hänen olisi pitänyt kärsimän monta kertaa maailman perustamisesta asti; mutta nyt hän on yhden ainoan kerran maailmanaikojen lopulla ilmestynyt, poistaakseen synnin uhraamalla itsensä."

        Näin syntimme ovat rangaistu. Ne ovat sovitettu. Jeesus "istui kakkumme". Se on vähän sama asia kuin jos sinulla olisi poika ja poika tekee rikoksen ja joutuu istumaan vaikka viisi vuotta vankilassa. Sinä rakastat poikaasi ja esität viranomaisille että sinä istut poikasi rangaistuksen. Jos viranomaiset hyväksyvät sinut sijaiskärsijäksi, sinä astut vankilaan sisälle ja poikasi astuu ulos vapaana miehenä.

        Nyt kun sinä istut ja olet istunut pojan rangaistuksen, poika on lopullisesti vapaa rangaistuksesta. Ketään ei voida tuomita kahta kertaa samasta rikoksesta, eikä kahta miestä voida tuomita yhden tekemästä rikoksesta. Ei myöskään syytöntä voida tuomita.


      • Jaikal91 kirjoitti:

        Jumala ei voi vain antaa anteeksi ja todeta: "Annan anteeksi, unohdetaan koko juttu". Jos niin olisi, syntimme jäisivät olemaan. Synti piti poistaa päiväjärjestyksestä.

        Synti oli tehty ihmisen lihassa. Synti piti myös tuomita, saada rangaistuksen, ihmisen lihassa. Sijaiskärsijän piti itse olla synnitön. Kukaan ihminen ei ollut eikä ole synnitön. Siksi Jumala itse tuli ihmiseksi ja otti päälleen rangaistuksen synneistämme, niin kuin Hän itse olisi tehnyt synnit. Näin Jumala poisti synnin uhraamalla oman lihaksi tulleen Poikansa.

        "Katso Jumalan Karitsa joka ottaa pois maailman synnin" (Joh 1:29).

        Hebr. 9:26 "sillä muutoin hänen olisi pitänyt kärsimän monta kertaa maailman perustamisesta asti; mutta nyt hän on yhden ainoan kerran maailmanaikojen lopulla ilmestynyt, poistaakseen synnin uhraamalla itsensä."

        Näin syntimme ovat rangaistu. Ne ovat sovitettu. Jeesus "istui kakkumme". Se on vähän sama asia kuin jos sinulla olisi poika ja poika tekee rikoksen ja joutuu istumaan vaikka viisi vuotta vankilassa. Sinä rakastat poikaasi ja esität viranomaisille että sinä istut poikasi rangaistuksen. Jos viranomaiset hyväksyvät sinut sijaiskärsijäksi, sinä astut vankilaan sisälle ja poikasi astuu ulos vapaana miehenä.

        Nyt kun sinä istut ja olet istunut pojan rangaistuksen, poika on lopullisesti vapaa rangaistuksesta. Ketään ei voida tuomita kahta kertaa samasta rikoksesta, eikä kahta miestä voida tuomita yhden tekemästä rikoksesta. Ei myöskään syytöntä voida tuomita.

        Ensiksi Jeesus oli pienen joukon lahkosaarnaaja ei Jumala itse.
        Onko synti maailmassa poistunut johonkin?? ei ole päinvastoin.
        Turha oli siinä mielessä Jeesuksen marttyyrikuolema.
        Jeesus itse sanoi(kirjoitusten mukaan) että tämän maailman valtias on saatana


    • Jumalanpelisäännöt

      Jumala on Jumala ja hänen sääntönsä ovat hänen sääntöjään. Onhan tuosta Jumalan periaatteista kirjoitettu kokonaisia kirjoja niin paljon, että niistä aika monta kilometriä hyllyä täyttyisi.

      Jumalan armo on ikäänkuin Jumalan koetinkivi ihmiselle, että kelpaako hänen kokonaan valmistama pelastus. Ne, joille se kelpaa, hän haluaa seurakseen iankaikkiseen elämään. Onhan tämä aika mysteeri, Jumalan koetus ei olekaan se, pystyisimmekö johonkin itse, vaan se, että kelpaako rakkauden käden ojennus tulla Jumalan lapseksi. Eihän se kovin monille kelpaa.

      Jumala haluaa iankaikkisuuteen vain niitä, jotka haluavat vapaaehtoisesti tulla valituiksi pelastukseen - tämäkin on mysteeri, koska Jumala haluaa iankaikkisuuteen seurakseen niitä, joilla on vapaa tahto. Iankaikkisessa elämässä ei kuitenkaan kukaan enää tee mitään väärää eli syntiä, ei riko Jumalaa eikä toisia vastaan, vaan haluaa elää Jeesukselle mieliksi. Sieltä on siivottu kaikki houkuttimet syntiin pois, ihminenkään ei ole enää lihallinen, vaan 'taivaallinen', mutta kuitenkin ihminen, samoin siellä ei enää ole sielunvihollisen minkäänlaisia joukkoja tekemässä tuhotöitään.

      Tällaista elämää tuskin kukaan haluaisikaan elää ikuisesti, mutta siellä elämä onkin kokonaan toisenlaista, se on jotakin sellaista, jota emme pysty edes kuvittelemaan, sillä jotakin valtavaa siihen täytyy sisältyä, koska on luotu näin valtaisat puitteet, avaruuden äärettömät mitat ja galaksien valtaisat joukot - ei niitäkään ole turhaan luotu, jotain suurta Jumalalla on iankaikkisuudessa tekeillä, vaikka meillä ei ole siitä paljonkaan aavistusta. Meidän iankaikkisuus osamme on uudeksi luodun maan päällä, mutta mitä muuta se on, se kaikki jää arvailuksi. Sen täytyy olla aivan uskomaton seikkailu ja elämä, koska jotain aavistusta siitä voimme ajoittain aistia kaiken luomisen kauneudessa jo tässäkin maailmassa.

      Tuosta iankaikkisesta seikkailusta ei kenenkään kannattaisi jäädä pois. Siellä kohtaamme Jeesuksen rakkauden täydellisenä, siellä Jumalan rakkauden säteily on jotain niin käsittämätöntä ja 'käsin' kosketeltavaa ja alati läsnäolevaa, ettemme sitä voi laisinkaan käsittää vielä nyt. Kyllähän Jeesus, meidän Herramme ja Jumalamme haluaisi jo täällä kohdata meitä rakkaudellaan, mutta me emme kykene vastaanottamaan sitä täydellisenä, koska olemme tämän maailman 'vankeja' keikkien koettelemustemme ja kärsimystemme ja monien muiden asioiden takia.

      Jumalan 'pelisääntöjä' voimme Raamatusta lukea. Emmehän me kaikkea niistä ymmärrä, mutta jotakin kuitenkin, että voimme päästä sisälle taivasten valtakuntaan.

      • Myös tämä kirjoituksesi täyttää kriteerit ja päätyy kotisivullenkin komeilemaan toisten uskovien hyvien kirjoitusten osastolle. Oletan että uskovat tahtovat että heidän tekstinsä leviävät laajalle alueella. Niin oletan että sinulla ei ole mitään sitä vastaan että tekstisi julkaistaan kovisivullani. Mutta jos et tahdo että tekstisi ovat siellä, ilmoita vastaamalla tähän viestiin niin otan sen pois. Joka tapauksessa, kiitos hyvästä opetuksesta.
        http://www.jaikal.se/48683145


      • Jumalan-Pete

        ---- Mutta jos et tahdo että tekstisi ovat siellä, ilmoita vastaamalla tähän viestiin niin otan sen pois. ----

        Tuota noin... eikä olisi parempi odottaa että vastaus on myönteinen ja vasta sen jälkeen julkaista?

        Ota myös huomioon sen, että google spiderit käyvät nämäkin tekstit läpi mitä tällä sivulla on (ja ovat jo ehkä tehneetkin sillä käyvät päivittäin sivstoilla jossa on plajon liikennettä). Mikäli näin on, on sinulle täysin epäedullista laittaa pitkän lainatun tekstin sivuillesi, siitä syystä että sivusi rankinki laskisi sen perusteella, ja sitä kautta tulevaa liikennettä tulee vähemmän.

        En kertonut tuon ollakseni ilkeä, vaan tiedän tämän mm. omasta möhläilystäni, kun olen lainanut omia tekstejäni Suomi24:n helluntaipalstalta ja laittanut niitä omalle nettisivulleni. Rangaistus tulee melko pian, muutamassa tunnissa tai päivässä. Sen jälkeen ei auta edes että ilmoitat googlelle lainanneesi omia tekstejäsi muualta tai ystävän tekstejä luvan kanssa. Eivät he siitä välitä, vaikka selitykset olsivat mitkä tahansa, eivätkä he algoritmejaan sen takia lähde muuttamaan.


    • ristinJeesus

      Jeesus on ainoa tie Jumalan tykö.

      Kun minä aikanani aloin etsiä Jumalaa, ajattelin, että minä otan Jumalaan suoran yhteyden, minä en tarvitse välittäjää siinä. Pitkämielinen ja huumorintajuinen ja ymmärtäväinen Jumala johdatti minua rukouspaikkaan metsän keskelle, jossa oli kuivanut männy karahka, jonka vasta uskoontuloni jälkeen tajusin olevan ristinmuotoinen. Joka kerta, kun menin tuonne metsän keskelle rukoilemaan, edessäni oli siis ristin muotoinen pieni puu. Siitä alkoi siis Jumalan johdatus ristin Jeesuksen luokse, jonne sitten eräänä päivänä löysin ja ymmärsin, että suoraa tietä ei Jumalan luokse ole, on vain tie Jeesuksen ristin kautta. Tuli siis elämässäni sitten päivä, jolloin olin valmis hyväksymään Jumalan asettamat pelastuksen ehdot ja sain tulla Jumalan lapseksi. Siitä on nyt lähes neljäkymmentä vuotta piakkoin. Maaliskuun 16. pnä vuonna 1976 oli minun uudestisyntymiseni päivä, jolloin Herra minut otti Jumalan lapseksi.

      Sielunvihollinen yrittää aina langettaa meidät syntiin ja rikkomaan tietoisesti Jumalan tahtoa vastaan, tekemään tietoisesti pahaa, valitsemaan tietoisesti pahan. Mutta, jos se siinä onnistu, niin seuraavaksi:

      Sielunvihollinen yrittää aina vesittää Jumalan sanoman, käyttämällä aina samaa perustetta: 'onko Jumala todellakin sanonut' tai 'sillä kirjoitettu on'. Meidän vastustajamme osaa käyttää noita samoja argumenttejä todistaakseen Jumalan sanan valheelliseksi ja vääräksi. Saada meidät epäilemään ja sitten uskomaan valheen.

      Kuinka hyvin vihollisemme onkaan onnistunut molemmilla tavoilla, sen me näemme ympärillämme hyvin selkeästi....

      Voimme vain ajatella minkälainen haaste Jumalalla onkaan, kun hän jätti ihmiselle vapaan tahdon, eikä sitä väkisin yritä muuttaa. Ihminen saa valita ja tehdä päätöksiä ihan vapaasti, Jumala kunnioittaa ihmisen valintoja ja päätöksiä, vaikka ne johtaisivat kauheuksiin, niinkuin historiasta tiedämme.

      Kuinka tärkeää onkaan Jeesuksen omalle pysyä ristin juurella ja katsoa ristin Jeesukseen, siinä Jumalan oma on turvassa. Ristillä voitto on saatu, olemme voittajan puolella, lopulta kaikki kääntyy meidän parhaaksemme.

      • Minulla on kotisivullani osasto jonka nimi on "Toisten kirjoituksia". Tarkoitukseni on koota sinne toisten uskovien hyviä evankelioivia kirjoituksia. Nyt tämä kirjoituksesi täyttää kriteerit ja päätyy kotisivulleni. Otan itselleni oikeuden panna sen sinne ilman lupaa. Ajattelen että kirjoitit tuon tekstin tänne jotta mahdollisimman moni lukisi sen. Siksi uskon ja oletan että sinulla ei ole mitään sitä vastaan että tekstisi julkaistaan myös kotisivullani. Mutta jos et tahdo että tämä todistuksesi joutuu sinne, ilmoita siitä vastaamalla tähän viestiin, niin otan sen heti pois. www.jaikal.se


      • Jumalan-Pete
        Jaikal91 kirjoitti:

        Minulla on kotisivullani osasto jonka nimi on "Toisten kirjoituksia". Tarkoitukseni on koota sinne toisten uskovien hyviä evankelioivia kirjoituksia. Nyt tämä kirjoituksesi täyttää kriteerit ja päätyy kotisivulleni. Otan itselleni oikeuden panna sen sinne ilman lupaa. Ajattelen että kirjoitit tuon tekstin tänne jotta mahdollisimman moni lukisi sen. Siksi uskon ja oletan että sinulla ei ole mitään sitä vastaan että tekstisi julkaistaan myös kotisivullani. Mutta jos et tahdo että tämä todistuksesi joutuu sinne, ilmoita siitä vastaamalla tähän viestiin, niin otan sen heti pois. www.jaikal.se

        ---- tan itselleni oikeuden panna sen sinne ilman lupaa. ----

        Et tietenkään voi laittaa sitä tekstiä omalle nettisivullesi ilman lupaa. Käytä nyt edes vähän järkeä!!! Kysy ensin lupa, ja julkaise vasta sitten... jos haluat että sivullaisi käy vähemmän ihmisiä, sillä:

        http://keskustelu.suomi24.fi/t/14097299/jeesus-on-tosi-ihminen-ja-tosi-jumala#comment-83079076


    • JeesusonjoHerra

      Tosi se on.

      Hepr. 8:1

      Mutta pääkohta siinä, mistä me puhumme, on tämä: meillä on sellainen ylimmäinen pappi, joka istuu Majesteetin valtaistuimen oikealla puolella taivaissa,

    • Jumalasovittimeidät

      2. Kor. 5:19

      Sillä Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa eikä lukenut heille heidän rikkomuksiaan, ja hän uskoi meille sovituksen sanan.

      • Jumala sovitti maailman ITSELLENSÄ eikä ITSENSÄ kanssa!!! Kyse on käännösvirheestä:
        https://www.blueletterbible.org/kjv/2co/5/19/s_1083019

        Suomalaiset raamatunkääntäjä-trinitaarit ovat tehneet tuossa tahallista vilppiä pöngittääkseen uskomustaan siitä että Isä ja Poika ovat samaa olemusta. Ei edes englanninkieliset Raamatut kerro mitään noin sairasta (että Jumala sovitti mailman ITSENSÄ kanssa). Poikansa kautta hän sen teki, ITSELLEEN, eikä itsensä kanssa!

        Isä ja Poika EI OLE samaa olemusta vaikka ovat yhtä:

        http://www.jumalaoppia.com/index.php/harhaopit/54-harhaoppi-isa-ja-poika-ovat-samaa-olemusta


      • jumalan_pete kirjoitti:

        Jumala sovitti maailman ITSELLENSÄ eikä ITSENSÄ kanssa!!! Kyse on käännösvirheestä:
        https://www.blueletterbible.org/kjv/2co/5/19/s_1083019

        Suomalaiset raamatunkääntäjä-trinitaarit ovat tehneet tuossa tahallista vilppiä pöngittääkseen uskomustaan siitä että Isä ja Poika ovat samaa olemusta. Ei edes englanninkieliset Raamatut kerro mitään noin sairasta (että Jumala sovitti mailman ITSENSÄ kanssa). Poikansa kautta hän sen teki, ITSELLEEN, eikä itsensä kanssa!

        Isä ja Poika EI OLE samaa olemusta vaikka ovat yhtä:

        http://www.jumalaoppia.com/index.php/harhaopit/54-harhaoppi-isa-ja-poika-ovat-samaa-olemusta

        Vähän järkeä kisaan! juuri näin.
        Miten joku voi olla tosiJumala ja tosi ihminen samaan aikaan vai vaihdellen?
        Se on joko tai.Itse olen vakuuttunut ihmisen roolista johon meni Jumalan henki ajoittain. Aina ei kaikki mennyt hyvin Jeesuksellakaan.
        Jumala on kaikkitietävä ja yksin luonut maailman sanojensa avulla.
        Jeesus oli nähtävästi korkealuokainen saarnaja joka ajoittain puhui Jumalan sanoja.
        Tallaisia hahmoja voi olla taivaassa korkeissa asemissa.


    • tulejopian

      Jeesus kutsuu sinua tulemaan, juhlat on valmistelussa!

      Matt 22:
      2 "Taivasten valtakunta on verrattava kuninkaaseen, joka laittoi häät pojallensa

    • trivia

      Mainiota jaikalilta:
      "Synti oli tehty ihmisen lihassa. Synti piti myös tuomita, saada rangaistuksen, ihmisen lihassa. Sijaiskärsijän piti itse olla synnitön. Kukaan ihminen ei ollut eikä ole synnitön. Siksi Jumala itse tuli ihmiseksi ja otti päälleen rangaistuksen synneistämme, niin kuin Hän itse olisi tehnyt synnit. Näin Jumala poisti synnin uhraamalla oman lihaksi tulleen Poikansa.
      ...............
      samasta rikoksesta, eikä kahta miestä voida tuomita yhden tekemästä rikoksesta. Ei myöskään syytöntä voida tuomita."

      Jumala otti kuolleiden ja syntymättömien puolesta pahat teot niskoilleen ja kärsi teloituskuoleman. Asia on pois päiväjärjestyksestä. Samasta rikoksesta ei voi tulla kahta taivaallista tuomiota. Taivaaseenpääsemisoppi on harhaoppi. Sellaiselle ei ole tarvetta, koska tehdyt synnit on armahdettu hamaan tulaevaisuuteen ja menneisyyteen. Oppi taivaan kahdesta vastakkaisesta osastosta on myös väärä. Kaikki ovat oikeutettuja pääsystä vihreille niityille. Jumalalle synnillä ei ole enää merkitystä. Ylipäänsä - tarvitseeko yli-ihninen mitään palvontamenoa!
      Ihmisille tärkeää on ihmissuhteet eläessään rinnakkain toistensa joukossa. Yhteiskunnalliset velvoitteet ja käytössäännöt ovat tarpeen. Hyvien ihmissuhteiden puolesta joudutaan toimimaan aina. Lapsesta saakka alkaa kasvatus tiettyihin perussääntöihin. Henkiolentoina taivaassa, jos sellainen on, ei ole mitään merkitystä mitä materiaalisina olentoina on tehty.
      jaikalin näkemyksen mukaisesti kristinuskossa päästäisiin pois syyttelystä ja voisi keskittyä reaalisissa ihmissuhteissa esiintyviin ongelmiin. Maailman mitassa. ilman että syytettäisiin vääräuskoisuudesta.

      • ---- Jumala otti kuolleiden ja syntymättömien puolesta pahat teot niskoilleen ja kärsi teloituskuoleman. ----

        Kas kumma kun luulet että HÄN, Jumala, itse tuli kuolemaan, vaikka hän nimenomaan lähetti Poikansa tekemään sen, ja vieläpä herätti hänet kuolleista.

        Koska Poika ei ollut Isä, eikä Isä ollut Poika, Poika huusi ristillä (itselleenkö?):

        "Jumalani, Jumalani, miksi minut hylkäsit".

        Hylkäsikö Jumala itsensä? Outo kysymys!


      • jumalan_pete kirjoitti:

        ---- Jumala otti kuolleiden ja syntymättömien puolesta pahat teot niskoilleen ja kärsi teloituskuoleman. ----

        Kas kumma kun luulet että HÄN, Jumala, itse tuli kuolemaan, vaikka hän nimenomaan lähetti Poikansa tekemään sen, ja vieläpä herätti hänet kuolleista.

        Koska Poika ei ollut Isä, eikä Isä ollut Poika, Poika huusi ristillä (itselleenkö?):

        "Jumalani, Jumalani, miksi minut hylkäsit".

        Hylkäsikö Jumala itsensä? Outo kysymys!

        Miksi minut hylkäsit? joo ei ollut saarnaaja Jumala mutta Jumalan palvelija saattoi olla.
        Hänellä oli monen profeetan kohtalo ja messiaaksi hän pyrki, mutta asia jäi toiseen tulemukseen.


      • Toinen vaihoehto on järkyttävä ja pahennukseksi koko maailmalle:jospa tämä epämääräinen yritys onkin eksytys ja lusiferinen vallankaappaus tarkoituksena hämärtää oikean Jumalan valta ja nostaa jonkinlainen epäjumala esille.
        Tämä valta esittäytyi toisinajattelijoiden vainoina, murhina ja inkvisitiona.
        Katolisena aikana se oli selvää, mutta Luther kansallisen herätyksen innoittamana sai aikaan uskonsodat ja viime kädessä jopa juutalaisvainotkin.


    • Turhaa kinastelette koska ette usko Jeesukseen. Mutta uskonnolliset kirkot ja lahkot valehtelevat päin naamaa kuulijoille että sellainen jumalakin on olemassa kuin Jeesus. Samaan litaniaan voidaan lisätä Allah, Buddha ym. ihmisten keksimät jumalat.

    • Jeesustuomitsee

      Jeesus sanoo itsestään:
      Ilm 1:
      8 "Minä olen A ja O", sanoo Herra Jumala, joka on ja joka oli ja joka tuleva on, Kaikkivaltias
      17 Ja kun minä hänet näin, kaaduin minä kuin kuolleena hänen jalkojensa juureen. Ja hän pani oikean kätensä minun päälleni sanoen: "Älä pelkää! Minä olen ensimmäinen ja viimeinen
      ilm 2:
      8 Ja Smyrnan seurakunnan enkelille kirjoita: 'Näin sanoo ensimmäinen ja viimeinen, joka kuoli ja virkosi elämään
      Ilm 22:
      12 Katso, minä tulen pian, ja minun palkkani on minun kanssani, antaakseni kullekin hänen tekojensa mukaan.
      13 Minä olen A ja O, ensimmäinen ja viimeinen, alku ja loppu.

      Jumala sanoo itsestään:
      Jes 41:
      4 Kuka on tämän tehnyt ja toimittanut? Hän, joka alusta asti kutsuu sukupolvet esiin: minä, Herra, joka olen ensimmäinen ja viimeisten luona vielä sama
      Jes 44:
      6 Näin sanoo Herra, Israelin kuningas, ja sen lunastaja, Herra Sebaot: Minä olen ensimmäinen, ja minä olen viimeinen, ja paitsi minua ei ole yhtäkään Jumalaa
      Jes 48:
      12 Kuule minua, Jaakob, ja sinä, Israel, jonka minä olen kutsunut: Minä olen aina sama, minä olen ensimmäinen, minä olen myös viimeinen

      Kun Jeesus samaistaa itsensä Jumalaan (Jahveen) ja sanoo, että hän on ensimmäinen, se merkitsee, että hän on yhtä ikuinen. Jeesus ei ole luotu olento, eikä hän ole myöskään syntynyt joskus ammoisina aikoina. Hän on Jumala, joka on aina ollut ja on aina oleva.

      Apt 13: 30-37 selittää sitten Psal 2:7 jakeen, jolla tarkoitetaan Jeesuksen herättämistä kuolleista ristiinnaulitsemisen jälkeen.

      Jokainen joutuu kerran Jeesuksen eteen saamaan palkkansa tai tuomionsa ja se määräytyy sen mukaan, miten on suhtautunut Jeesukseen.

      • Siis tuon perusteella UT ssa on väärennettyjä kohtia ja suoranaisia valheita.
        J eesus oli saarnaaja ja paransi kansaa.Pyhä mies ei Jumala


      • Nyt yritetään väärentää VTin UT hen sopivaksi mutta kun ihmiset osaavat lukea itsekin, että Jumala on yksi ja yksin luonut maailman.
        Jos Jeesus on jotakin tuollaista sanonut niin se on väärennöstä tai Jumalanpilkkaa.
        Toinen vaihtoehto on että tulkinnat eivät täsmää todellisuuden kanssa ja sen huomaa.


    • JeesusonJumala

      Lopun aikana Jeesuksen pilkkaajat nousevat ja yrittävät tehdä hänestä ihmisen ilman Jumalallista alkuperää.
      Jeesus on ollut luomassa koko maailmankaikkeutta niinkuin Raamattu sanoo.
      Kol 1:
      14 Hänessä meillä on lunastus, syntien anteeksisaaminen,
      15 ja hän on näkymättömän Jumalan kuva, esikoinen ennen kaikkea luomakuntaa.
      16 Sillä hänessä luotiin kaikki, mikä taivaissa ja mikä maan päällä on, näkyväiset ja näkymättömät, olkoot ne valtaistuimia tai herrauksia, hallituksia tai valtoja, kaikki on luotu hänen kauttansa ja häneen,
      17 ja hän on ennen kaikkia, ja hänessä pysyy kaikki voimassa

      Mitään tulkinnan mahdollisuutta ei tässä ole. Eräät haluavat vain vääntää Raamatun sanan toiseksi, selittäen kirjoituksia valheellisesti.

      Kannattaa tutustua tämän ketjun aloituksessa mainittuun koosteeseen Jeesuksesta ihmisenä ja Jumalana.

    • Tottakai te saatte olla tynnyreissänne ja vakuutella itsellenne että Jeesus on jumala. Sitä mieltä olivat Nikaian ruhtinaat ja piispatkin josta käsitys omittiin kirkon oppeihin. Usko näihin "viisaisiin ihmisjumallin ei pelasta vaan usko Jeesukseen joka sanoi:

      Luuk. 18:19
      Jeesus sanoi hänelle: "Miksi sanot minua hyväksi? Ei kukaan ole hyvä, paitsi Jumala yksin.

      Tuossa hän ei laskenut itseään Jumalaksi. Mutta jokainen saa pitää luulonsa ja uskonsa olipa se sitten mitä hyvänsä. Jos se ei perustu Jeesuksen sanaan, uskonne on aivan turhaa.

      • JeesusonJumala

        Yhden jakeen pohjalle perustetut opit eivät kestä Raamatun kokonaistarkastelussa.

        Jeesus puhui tuossa kohtaa Luuk 18:19 ihmisen roolista käsin, hän oli tosi ihminen myös. Kysyjä kysyi opettajalta eli ihmiseltä tuon kysymyksen ja siihen kysymykseen Jeesus vastasi. Jeesus halusi tulla mahdollisimman lähelle kysyjää, ihmisenä ihmiselle. Jeesus toi esiin sen, ettei kukaan ihminen kykene olemaan hyvä. Muista, että synnitön ja hyvä eivät ole samoja asioita.


      • JeesusonJumala kirjoitti:

        Yhden jakeen pohjalle perustetut opit eivät kestä Raamatun kokonaistarkastelussa.

        Jeesus puhui tuossa kohtaa Luuk 18:19 ihmisen roolista käsin, hän oli tosi ihminen myös. Kysyjä kysyi opettajalta eli ihmiseltä tuon kysymyksen ja siihen kysymykseen Jeesus vastasi. Jeesus halusi tulla mahdollisimman lähelle kysyjää, ihmisenä ihmiselle. Jeesus toi esiin sen, ettei kukaan ihminen kykene olemaan hyvä. Muista, että synnitön ja hyvä eivät ole samoja asioita.

        Tuo oli Jeesuksen itsensä antama todistus. Paavalin kirjeet pakanoille eivät ole Jumalan tai jeesuksen sanomia


    • KTS--

      Annas olla kun simppelisimeliuxet sun muut Jeesuksen alentajat tulee tänne päsmäröimään...:o

      • JeesusonJumala

        Onneksi sinä et ole niitä.

        Vihollinen haluaa ensiksi viedä Jeesuksen jumaluuden, sen jälkeen onkin helppo vesittää neitseestä syntyminen ja tehdä Jeesuksesta Marian ja Joosefin poika.Sen jälkeen antikristukselle on peti petattu valmiiksi, hän voikin olla ihminen. Tästä tässä on kysymys.


        Ei kai tämä sielunvihollisen eksytys ole tuntematon kenellekään Jeesuksen omalle.

        Raamatun sanan epäluotettavaksi tai toiseksi selittäminen, siitä eksytys aina alkaa.


      • Simelius

        Tuo mies valehtelee töikseen kun islam salli sen. Se on jopa hyve siinä uskonnossa. Minä en tiedä asiaa sanon tähän väliin. Työntäkää te minut mihin tahansa mutta Jumala minut tuomitsee.


      • Simelius
        Simelius kirjoitti:

        Tuo mies valehtelee töikseen kun islam salli sen. Se on jopa hyve siinä uskonnossa. Minä en tiedä asiaa sanon tähän väliin. Työntäkää te minut mihin tahansa mutta Jumala minut tuomitsee.

        Islam siis sallii valehtelun ja vääräuskoisille saa valehdella. Olen ihmetellyt että miksi Kts on kiinnostunut näistä. Hänhän on myöntänyt olevansa muslimi. Toisaalta hyvä olisi jos hän tulisi uskoon eli uudestisyntyisi Jeesuksen seuraajaksi. Siinä rukousaihe.


      • Simelius

        Mitä tämä tarkoittaa? Juuri vähän aikaa sitten luin ketjun jossa ainakin epäsuorasti annoit ymmärtää että näin on. Jokatapauksessa sinun kielenkäyttösi ei kieli uskovaisuudesta. Kaiken synnin hyväksyntä ei kieli, eikä islamin hyväksyntä. Rukoilen puolestasi rakas Kts.


      • edefrfrttyhy

        Muslimiterroristien asiaa hän ajaa ja joka palstalla


    • JeesusonJumala

      Pitäisi jokaisen ymmärtää, että ihminen ei pysty ketän pelastamaan, vain Jumala voi pelastaa ihmisen synnin kirouksesta.

      2. Tim. 1:9

      hän, joka on meidät pelastanut ja kutsunut pyhällä kutsumuksella, ei meidän tekojemme mukaan, vaan oman aivoituksensa ja armonsa mukaan, joka meille on annettu Kristuksessa Jeesuksessa ennen ikuisia aikoja,
      Tit. 1:2

      apostoli sen iankaikkisen elämän toivon perusteella, jonka Jumala, joka ei valhettele, on luvannut ennen ikuisia aikoja-

    • Minulla on se hyvä puoli, etten kuulu kirkkoon enkä uskonnollisiin liikkeisiin. Niinpä saan uskoa vapaasti Jeesuksen sanaan ilman ihmisjärkeilyä. Ja siinäkin toteutuu Jeesuksen sana:

      Joh.8.
      29 Ja HÄN, joka on minut lähettänyt, on minun kanssani; hän ei ole jättänyt minua yksinäni, koska minä aina teen sitä, mikä hänelle on otollista."
      30 Kun hän näin puhui, uskoivat monet häneen.
      31 Niin Jeesus sanoi niille juutalaisille, jotka uskoivat häneen: "Jos te pysytte minun sanassani, niin te totisesti olette minun opetuslapsiani;
      32 ja te tulette tuntemaan totuuden, ja totuus on tekevä teidät vapaiksi".

      Hieno juttu, jatkakaa te muut jeesusonjumala rinkulaanne, minä olen vapaa, te ette.

    • trivia

      "Vihollinen haluaa ensiksi viedä Jeesuksen jumaluuden, sen jälkeen onkin
      helppo vesittää neitseestä syntyminen ja tehdä Jeesuksesta Marian ja Joosefin poika."

      Oletetaan että, Maria ja Joosef ovat historiallisia henkilöitä. Aviopari ja lapsi.
      Joosefin täytyy olla Jeesuksen isä. Marian täytyi saada miehen sukusolu saadakseen lapsen. Ellei Joosef ollut siittäjä, se oli joku muu mies. Aatelkaa järjellä. Ihmistä ei synny ilman miehen ja naisen sukusolua.
      UT ja Nikean piispat väittävät että Jeesus oli tosi ihminen. Tähän voi yhtyä. Totuus ja lapsensaannin alkuhetket ovat linjassa toistensa kanssa. Tosi-ihminen on saanut alkunsa tosinaisesta ja tosimiehestä.
      Neitseellisen syntymän teoriaa ei tarvitse vesittää. UT:ssa tämän kohdan kirjoittajat vesittivät sen itse. He eivät ymmärtäneet, että jäävät aikanaan kiinni valheesta. Jos joku tässä on saatanasta niin se on neitseellisen tyntymän teorian luoja.

      Mielen alueella voi heittää hyvästit logiikalle ts tosiasioille. Siinä jumalista voi tehdä kaikkivoipia yms mutta ihmisen alullesaattamisen esittämisestä neitseellisesti jää kiinni valheesta.

      • ewewrrdtdt

        Henki ihmiseen tulee kuitenkin muualta ja se saattaa olla arvokaskin henki ilman syntiä.
        Näistä sieluista syntyy sitten historian suurmiehiä.Pelkkä biologia ei selitä kaikkea.


    • JeesusonJumala

      trivia todistaa itse minun teoriani oikeaksi. trivia on aito vihollisen palvelija..

      Hän haluaa vesittää Raamatun selkeän ilmoituksen. Jeesus sai vain Marian DNA ja mitä Marian munasolun geenejä Jumala sitten muutti, jotta hän sai aikaiseksi ihmisen, joka pystyi elämään synnittömänä, sitä me emme tiedä.

      Jeesus ei saanut yhdeltäkään mieheltä ainoatakaan DNA pätkää, ei ainoatakaan, mutta hän ei ollut Marian klooni. Jeesuksen DNA oli ainutlaatuinen, jollaista ei ole ollut kenelläkään ihmisellä ennen häntä eikä koskaan tule olemaan.

      Jeesuksen geeneistä korjattiin ne 'ihmisen pahuuden' geenit jälleen Jumalan luomistyön mukaiseksi.
      Edellä oleva geeniajattelu on omia mietteitäni, koska Raamattu ei tuo esiin selityksiä. Jumala ei vaivautunut meille selittämään tuota tapahtumaa, mitä tapahtui, kun Marian munasolu sai Jumalallisen käskyn valmistua lapseksi, jolle piti antaa nimi Jeesus.

      Munasolu ei itsekseen ala lapseksi kehittyä, vaan siihen tarvittiin jonkinlainen sysäys Jumalan toimesta, joka mahdollisti tuon raskauden. Mitä se tarkoitti tuon lapsen DNA:ssa, sitä meille ei ole oikeasti kerrottu, mutta se tarkoitti jotain, koska Jeesuksella oli täydellinen DNA, ihmisen DNA - jos olisimme sen voineet tutkia. Se ei myöskään ollut sam DNA, kuin Marialla, koska Jumala kosketti tuota Marian munasolun DNA:ta tavalla, jota emme voi käsittää.

      Näin minä sen vajavaisella ymmärrykselläni voisin käsittää, mitä se oikeasti tarkoitti, sitä minä en tiedä.

      Meidän on mahdoton käsittää Jeesuksen olemusta, joka on täydellinen ihminen ja täydellinen Jumala ihmisen hahmossa. Siihen ei ihmisen ymmärrys riitä.

      • Ehkä sinun ymmärryksesi ei riitä, mutta kun Jeesuksen sukuselvityksissä on myös Joosefin sukutaulut.Todennäköisesti nekin sepitettyjä.
        DNA sta ei kannata puhua ennen kuin meillä on Jeesuksen geenejä käytettävissä.


    • JeesusonJumala

      'Minulla on se hyvä puoli, etten kuulu kirkkoon enkä uskonnollisiin liikkeisiin.'

      Sinun kaltaisiasi on paljon, jotka rakentavat oman oppinsa ja oman uskonsa. Jos olet Jeesuksen oma, uudestisyntynyt Jumalan lapsi, kiitos Jumalalle, mutta ..

      Minkä ohjeen Raamattu antaa:
      Hepr. 10:25

      Älkäämme jättäkö omaa seurakunnankokoustamme, niinkuin muutamien on tapana, vaan kehoittakaamme toisiamme, sitä enemmän, kuta enemmän näette tuon päivän lähestyvän.

      Mitä Jeesus sanoi:
      Joh. 13:35

      Siitä kaikki tuntevat teidät minun opetuslapsikseni, jos teillä on keskinäinen rakkaus."

      Raamatun ja Jeesuksen kehoituksista sinä et piittaa, koska sinä et halua edes tavata toisia Jeesuksen omia, et halua kuulua mihinkään uskovien yhteisöön, miksi?
      Odotatko, että sinua varten pitäisi olla joku 'täydellisten uskovien yhteisö'? Siihenkö voisit liittyä?

      Millainen olisi se seurakunta, johon voisit liittyä? Haluatko perustaa oman seurakunnan? Eikö nuo Jeesuksen ja Raamatun sanan kehoitukset koskekaan sinua?

      Siunausta sinun matkallesi ja Raamatun tutkimiseen ja lähimmäisten rakastamiseen. Ehkä opit rakastamaan myös meitä heikompia Jeesuksen seurassa kulkevia, jotka emme ole niin täydellisiä, että voisit meidän kanssa yhdessä kulkea.

      • Minä kuulun siihen seurakuntaan jonka pää on Jeesus. Ja koska ihmisen ja Jumalan välissä on vain yksi välimies Jeesus, niin en missään nimessä tarvitse uskonnollisia välikäsiä. Ne ovat eksyttäjiä oppeineen. Kiitos ei.


    • Nyt yrität alentaa Jumalan Jumaluutta ja korottaa jeesus. ihmisen jumaluutta.

    • Tuollaisia kirjoittelee sellainen joka ei tunne Jeesusta eikä sanaa. Sellaisia on tämä hellareitten palsta pullollaan.

    • trivia

      JeesusonJumalalle.
      "trivia todistaa itse minun teoriani oikeaksi. trivia on aito vihollisen palvelija.."
      Totta. Minulla on sarvet hiusten alla ja joudun sahaamaan niitä joka viikko etteivät ne näkyisi. Häntäkin on puolimetrinen mutta se on piilossa vatsan ympäri kierrettynä.

      "Hän haluaa vesittää Raamatun selkeän ilmoituksen. Jeesus sai vain Marian DNA ja mitä Marian munasolun geenejä Jumala sitten muutti, jotta hän sai aikaiseksi ihmisen, joka pystyi elämään synnittömänä, sitä me emme tiedä"
      Niinpä niin. "emme tiedä". Mutta mepä tiedämme. Kristittykin tietää. Jo peruskoulussa biologia opettaa pääpiirteet lajikehityksestä.

      UT ilmoittaa sen, että Jeesuksen siittämisessä ei ollut apuna miestä. Biologia ei tunne naisen tai miehen sukusolusta yksistään syntyvän lasta. Ei ole sellaista manipulaatiomahdollisuutta että naisen munasolua peukaloimalla siitä tulisi lapsen alkio. Ja jos olisikin, niin syntynyt olio ei olisi ihminen. Ihmisen olemus on puolet naisen ja puolet miehen geeneistä. Koeputkessakin kasvatettava lapsi tarvitsee naisen ja miehen sukuperimän.
      Sen käden pääkopalle, joka kirjoitti Jeesuksen siittämishetkestä ilman miestä, Jumala olisi heti viestinyt, että älä kirjoita valheita koska ne paljastuvat 2 000 vuoden kuluttua nyt tuntemattoman biologiatieteen avulla. Jumala olisi sanonut jotain tällaista ehkä "Jeesuslapsi on erityinen valittuni mutta tavallinen ihminen muuten".

      Oletetaan tilanne, että kristittyjen jumala olisi mainipuloinut Marian munasolua. Silloin Nikean piispat 325 laukoivat valheita väittäessään Jeesusta tosi ihmiseksi ja tosi Jumalaksi. Hän ei ollut kumpaakaan. Jumalan manipulointi Marian munasolua vastoin biologian lakeja olisi tehnyt Jeesuksesta jotain muuta kuin ihmisen. Toisaalta koska Jeesuksessa olisi ollut naisen munasolu yhtenä lähteenä ("saastaista materiaa") hän ei voinut olla jumalakaan.
      Jumala oli yhtä tyhmä Jeesuksen aikoina kuin aikalaisetkin. Miksi? Koska salli valheita raamattuun että Nikean piispojen suuhun. Jumalan tietämys aikalaisten mukana biologiasta oli nolla, koska salli paljastuvat valheet.
      Sekä Uusi Testamnentti että Nikean piispat puhuvat palturia ja pahasti. Ne kertovat ristikkäisiä totuuksia, mahdottomuuksia. Tästä voimme päätellä, että Jumala ollakseen olemassa ei ollut ihmistä kummempi ja Jumalan viisaus on kasvanut sitä mukaa kuin ihminen on tietoisuuttaan kartoittanut. Kaikkivoipa Jumala ei ole. Hän ei kykene poistamaan raamatusta selviä valheita. Ei ole vieläkään poistanut vaikka oikea tieto on ollut olemassa biologiasta vuosikymmeniä.

      • rrtftfgy

        Siis Jeesus raamatun todistuksen mukaan voisi olla jumalan pojan ja ihmisen risteytys.Sellaisia esiintyy Raamatussa ja heistä mainitaan että he olivat muinaisaikojen sankareita, ehkä niitä joista kerrotaan pakanoiden taruissa ja tarinoissa.Ajat olivat silloin pahat ja ihmiset pahoja joten Jumala hukutti maailman.
        Noah oli aikansa pyhä ja hänen jälkeläisistään ihmiset koostuvat, pahat kuolivat.


    • Tilanne on se että jos ihminen uskoo todeksi Jeesuksen sanan, niin hän ei järkeile eikä usko ihmisjärkeilyjä, vaan uskoo mitä tämä mies puhui. Jos taas mennään pois siitä, se on silloin luuloja ja kuvitelmia. Siihen sortuivat Nikaiassa viissataa piispaa ja muita ruhtinaita jotka sorvasivat omat luulonsa uskonkappaleiksi ja siitä onkin muodostunut massa nimeltään kristikunta joka riitelee kuka on oikeassa. Silloin tästä ihmeellisestä miehestä on tehty uskontojen toimesta pelkkä pelle.

      • jooJeesuksen omat sanat ovat tärkeämpiä kuin Paavalin poliittiset kirjeet


    • Jeesuksensanat

      Mark 8:
      29 Niin hän kysyi heiltä: "Kenenkä te sanotte minun olevan?" Pietari vastasi ja sanoi hänelle: "Sinä olet Kristus"

      Joh. 8:42
      Jeesus sanoi heille: "Jos Jumala olisi teidän Isänne, niin te rakastaisitte minua, sillä minä olen Jumalasta lähtenyt ja tullut; en minä ole itsestäni tullut, vaan hän on minut lähettänyt

      Joh. 14:6
      Jeesus sanoi hänelle: "Minä olen tie ja totuus ja elämä; ei kukaan tule Isän tykö muutoin kuin minun kauttani.
      Joh. 14:9
      Jeesus sanoi hänelle: "Niin kauan aikaa minä olen ollut teidän kanssanne, etkä sinä tunne minua, Filippus! Joka on nähnyt minut, on nähnyt Isän; kuinka sinä sitten sanot: 'Näytä meille Isä'?
      Joh. 14:23
      Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: "Jos joku rakastaa minua, niin hän pitää minun sanani, ja minun Isäni rakastaa häntä, ja me tulemme hänen tykönsä ja jäämme hänen tykönsä asumaan

      • kaikki lähteet jossa jeesus voidaan sekoittaa Jumalaksi lukee Johanneksen Evankeliumissa.Onko siinä jotakin vikaa?---mystinen ja gnostinen


    • Siis jos tunnustaa jeesuksen niin onkin sitten itsekin Jumalasta kotoisin???
      Selvä, kaikki ollaan Jumalan lapsia.

    • Nikaialaiset palaavat yhä oksennukselleen ja palvovat silloisten kirkkoisien keksimiä valheita. Opetuslapset pyysivät Jeesusta opettamaan kuinka pitää rukoilla. No, Jeesus tietysti opetti ketä pitää rukoilla.

      Luuk.11.
      Ja kun hän oli eräässä paikassa rukoilemassa ja oli lakannut, sanoi eräs hänen opetuslapsistansa hänelle: "Herra, opeta meitä rukoilemaan, niinkuin Johanneskin opetti opetuslapsiansa".
      2 Niin hän sanoi heille: "Kun rukoilette, sanokaa: Isä, pyhitetty olkoon sinun nimesi; tulkoon sinun valtakuntasi; (tapahtukoon sinun tahtosi myös maan päällä niinkuin taivaassa.

      Ketä Jeesus rukoili ja ketä opetuslasten pitää rukoilla? Rukoiliko Jeesus itseään ja opettiko hän opetuslapsia rukoilemaan itseään.

      • Simelius

        Jotenkin tökkii jos tietää että katolisella kirkolla on näppinsä pelissä. Heti alkaa mulla kellot kilkattaan.


      • Nöyryyttä_lisää

        Mitkähän kellot sinulla mahtaa kilkattaa? Katolisella kirkolla on reilusti yli miljardi kannattajaa. Ihanko oikeasti väität, että sinulla on hallussasi joku suurempi totuus?

        Sinä halveksit muiden katsomista ja ylistät omaasi. Miksi teet niin?


      • Simelius
        Nöyryyttä_lisää kirjoitti:

        Mitkähän kellot sinulla mahtaa kilkattaa? Katolisella kirkolla on reilusti yli miljardi kannattajaa. Ihanko oikeasti väität, että sinulla on hallussasi joku suurempi totuus?

        Sinä halveksit muiden katsomista ja ylistät omaasi. Miksi teet niin?

        Olkoon vaikka koko maailman väki. En heti ensi kättelyssä lähde uskomaan tämän antikristuksen kirkon oppeja.


    • JeesusonJumala

      Ap. t. 3:6
      Niin Pietari sanoi: "Hopeaa ja kultaa ei minulla ole, mutta mitä minulla on, sitä minä sinulle annan: Jeesuksen Kristuksen, Nasaretilaisen, nimessä, nouse ja käy."

      Ap. t. 4:10
      niin olkoon teille kaikille ja koko Israelin kansalle tiettävä, että Jeesuksen Kristuksen, Nasaretilaisen, nimen kautta, hänen, jonka te ristiinnaulitsitte, mutta jonka Jumala kuolleista herätti, hänen nimensä kautta tämä seisoo terveenä teidän edessänne

      Matt. 20:32
      Silloin Jeesus seisahtui ja kutsui heidät tykönsä ja sanoi: "Mitä tahdotte, että minä teille tekisin?"

      Matt 26:
      6 Kun Jeesus oli Betaniassa pitalisen Simonin asunnossa,
      7 tuli hänen luoksensa nainen, mukanaan alabasteripullo täynnä kallisarvoista voidetta, minkä hän vuodatti Jeesuksen päähän hänen ollessaan aterialla.
      8 Mutta sen nähdessään hänen opetuslapsensa närkästyivät ja sanoivat: "Mitä varten tämä haaskaus?
      9 Olisihan sen voinut myydä kalliista hinnasta ja antaa rahat köyhille."
      10 Kun Jeesus sen huomasi, sanoi hän heille: "Miksi pahoitatte tämän naisen mieltä? Sillä hän teki hyvän työn minulle.
      11 Köyhät teillä on aina keskuudessanne, mutta minua teillä ei ole aina.
      12 Sillä kun hän valoi tämän voiteen minun ruumiilleni, teki hän sen minun hautaamistani varten.
      13 Totisesti minä sanon teille: missä ikinä kaikessa maailmassa tätä evankeliumia saarnataan, siellä sekin, minkä hän teki, on mainittava hänen muistoksensa.

      Matt 25:
      31 Mutta kun Ihmisen Poika tulee kirkkaudessaan ja kaikki enkelit hänen kanssaan, silloin hän istuu kirkkautensa valtaistuimelle.
      32 Ja hänen eteensä kootaan kaikki kansat, ja hän erottaa toiset toisista, niinkuin paimen erottaa lampaat vuohista.
      33 Ja hän asettaa lampaat oikealle puolelleen, mutta vuohet vasemmalle

      2. Tess. 1:7
      ja antaa teille, joita ahdistetaan, levon yhdessä meidän kanssamme, kun Herra Jeesus ilmestyy taivaasta voimansa enkelien kanssa
      2. Tess. 2:8
      niin silloin ilmestyy tuo laiton, jonka Herra Jeesus on surmaava suunsa henkäyksellä ja tuhoava tulemuksensa ilmestyksellä,

      Fil. 2:11
      ja jokaisen kielen pitää tunnustaman Isän Jumalan kunniaksi, että Jeesus Kristus on Herra

      Ap. t. 9:34
      Ja Pietari sanoi hänelle: "Aineas, Jeesus Kristus parantaa sinut; nouse ja korjaa vuoteesi". Ja kohta hän nousi
      Joh. 20:31
      mutta nämä ovat kirjoitetut, että te uskoisitte, että Jeesus on Kristus, Jumalan Poika, ja että teillä uskon kautta olisi elämä hänen nimessänsä.

      Joh. 18:37
      Niin Pilatus sanoi hänelle: "Sinä siis kuitenkin olet kuningas?" Jeesus vastasi: "Sinäpä sen sanot, että minä olen kuningas. Sitä varten minä olen syntynyt ja sitä varten maailmaan tullut, että minä todistaisin totuuden puolesta. Jokainen, joka on totuudesta, kuulee minun ääneni."
      Joh 16
      28 Minä olen lähtenyt Isästä ja tullut maailmaan; jälleen minä jätän maailman ja menen Isän tykö.

      Hyvä, että sinä uskot Jeesuksen omia sanoja.

    • EIi Jeesus ole jumala, ainoastaan raamattua raiskaavat ovat tehneet hänestäkin jumalan.

    • JeesusonJumala

      Joh 17:
      1 Tämän Jeesus puhui ja nosti silmänsä taivasta kohti ja sanoi: "Isä, hetki on tullut, kirkasta Poikasi, että Poikasi kirkastaisi sinut;
      2 koska sinä olet antanut hänen valtaansa kaiken lihan, että hän antaisi iankaikkisen elämän kaikille, jotka sinä olet hänelle antanut.
      3 Mutta tämä on iankaikkinen elämä, että he tuntevat sinut, joka yksin olet totinen Jumala, ja hänet, jonka sinä olet lähettänyt, Jeesuksen Kristuksen.
      4 Minä olen kirkastanut sinut maan päällä: minä olen täyttänyt sen työn, jonka sinä annoit minun tehtäväkseni.
      5 Ja nyt, Isä, kirkasta sinä minut tykönäsi sillä kirkkaudella, joka minulla oli sinun tykönäsi, ennenkuin maailma olikaan.

      Ei tämä Raamaatun lukeminen pitäisi olla kovin vaikeata, jos vain suostuu sitä lukemaan.

    • JeesusonJumala

      Yhden jakeen perustalle perustetut opit kaatuvat aina. Raamattu on kokonaisuus, eikä yhden jakeen perusteella mitään oppia totuudesta rakenneta.

      • drrdtftfgygy

        Näitä jeesuksen jumaluuden kieltäviä jakeita on Raamattu täynnä, mutta sinä et sitä uskoisi vaikka lukisit.olet aivopesty ja hurahtanut


      • drrdtftfgygy kirjoitti:

        Näitä jeesuksen jumaluuden kieltäviä jakeita on Raamattu täynnä, mutta sinä et sitä uskoisi vaikka lukisit.olet aivopesty ja hurahtanut

        Sana "jumaluus" ei ole UT:ssa substantiivi, vaan adjektiivi. Se ei kerro mitä joku on, vaan millainen hän on. Uskovaisissakin on jumaluutta silloin kun heissä on Jumalan henki:

        http://jumalaoppia.com/index.php/teologiaa/164-onko-jumaluus-sama-kuin-jumala


    • totuusvoittaa

      Jos Jeesus olisi vain _pelkästään_ tavallinen, vanhurskas mies ollut, niin ei hänen antamansa uhri olisi riittänyt kattamaan kaikkina aikoina kaikkien ihmisten syntejä. Oikeasti, kun pysähtyy miettimään että olisi yksi tavallinen vanhurskas mies, niin kuinka sellainen riittäisi?

      Mutta kun on kysymys itse Jumalan Pojasta, Jumalasta lihaantulleena, niin se uhri on niin arvokas ja suuri, että se voi kattaa kaikkien maailman ihmisten synnit kaikkina aikoina. Kaikkien, jotka uskovat!

      Herra lunastaa palvelijainsa sielut, eikä yksikään, joka häneen turvaa, tule syynalaiseksi. Ps. 34:23
      ~~
      8 Kukaan ei voi veljeänsä lunastaa eikä hänestä Jumalalle sovitusta maksaa.
      9 Sillä hänen sielunsa lunastus on ylen kallis ja jää iäti suorittamatta,
      10 että hän saisi elää iankaikkisesti eikä kuolemaa näkisi. Ps. 49:8-10
      ~~
      7 Pane toivosi Herraan, Israel. Sillä Herran tykönä on armo, runsas lunastus hänen tykönänsä.
      8 Ja hän lunastaa Israelin kaikista sen synneistä. Ps. 130:7-8
      ~~
      Ylläolevat paikat siis todistavat, että Jumala lunastaa meidät KAIKISTA synneistämme.

      UT taas sanoo että JEESUS lunastaa:

      Ja hän on synnyttävä pojan, ja sinun on annettava hänelle nimi Jeesus, sillä hän on vapahtava kansansa heidän synneistänsä." Matt. 1:21
      ~~
      Seuraavana päivänä hän näki Jeesuksen tulevan tykönsä ja sanoi: "Katso, Jumalan Karitsa, joka ottaa pois maailman synnin! Joh. 1:29-30


      • Ei jumala vaadi uhraamaan ihmisä puolestaan vaan lähinnä Saatana sen tekee ja maailmasta sen huomaa onko syntiä olemassa?
        Pahimmat mahdolliset ajat ovat olleet kristinuskon aikaa,synti ei ole loppunut ennen messiaan tuloa.


    • No kukas täällä on sanonut että Jeesus oli tavallinen hurskas mies? Ei kukaan. Jumala uhrasi oman poikansa, ei itseään. Ne jotka ovat hieman enemmän perillä Raamatusta tietävät, että Jumala on näkymätön henki jotka kukaan ei ole nähnyt.
      Jeesus ei ole eikä koskaan tule Isäksi eikä Jumalaksi. Uskokaa jo.

    • trivia

      "Jos Jeesus olisi vain _pelkästään_ tavallinen, vanhurskas mies ollut, niin ei hänen antamansa uhri olisi riittänyt kattamaan kaikkina aikoina kaikkien ihmisten syntejä"

      Asetetaanpa kysymys uudelleen. Tarvitseeko ihmiskunta yksilö- tai joukkouhreja selvitäkseen? UT sanoo, että tarvitsee. VT ei kerro sijaisuhrista mitään. VT:n jumala HERRA ei sellaista vaadi. VT liputtaa suuren maallisen kuninkaan puolesta, joka vapauttaisi Juudan kansan Baabelin vankeudesta. Egyptin, Babylonian, Assyrian, Syyrian ja Persian monijumalaisissa uskonnoissa sijaiskärsijäoppi on.

      Mitä kaikkivaltias voittaisi murhaamalla yhden tai useamman. Uskonteoriassa murha, vieläpä oman pojan murha, on iljettävä. Se tarpeeton. Pelastusteorian keksijöä olisi voinut pysyä uskon vaatimisessa. Uskova lukee jonkin uskollisuudenvalan ja sillä sipuli.
      UT keksi kaksinkertaisen uskollisuuden tunnustuksen. Murhaan uskominen ja kristittyjen jumaluuteen uskominen pelastaisi taivaaseen. Mutta millaiseen. Jumalan suorittama murha ei poista sitä, että HÄN edelleen toimittaa enemmän ihmisiä tulijärveen kuin paratiisiin. Jumala ei enää ole murhaaja, koska säilyttää tulijärveen paiskatut hengissä. Kristittyjen Jumalasta tulee lopun aikojen jälkeen maailmanhistorian suurin kiduttaja. Hitler jää kalpeaksi varjoksi.
      Jeesus, olipa henkiolennon poika tai ei, muodostuu kristillisessä mytologiassa vastoin tahtoaan muhasymboliksi. Tavalla tai toisella. Ensimmäinen epäilty murhan tekijä on kristittyjen Jumala. Ainakin toimeksiantaja.

    • JeesusonJumala

      Raamatun Vanhan Testamentin eläinuhrit viittasivat Jeesuksen kertakaikkiseen uhriin. Eläinuhreja piti uhrata jatkuvasti, koska niillä ei ollut pysyväistä syntien anteeksiantoa.

      Jeesuksen uhri oli kertakaikkinen ja sen jälkeen ei enää tarvittu mitään muuta uhria.
      Heb 9:
      11 Mutta kun Kristus tuli tulevaisen hyvän ylimmäiseksi papiksi, niin hän suuremman ja täydellisemmän majan kautta, joka ei ole käsillä tehty, se on: joka ei ole tätä luomakuntaa,
      12 meni, ei kauristen ja vasikkain veren kautta, vaan oman verensä kautta kerta kaikkiaan kaikkeinpyhimpään ja sai aikaan iankaikkisen lunastuksen.
      13 Sillä jos kauristen ja härkäin veri ja hiehon tuhka, saastaisten päälle vihmottuna, pyhittää lihanpuhtauteen,
      14 kuinka paljoa enemmän on Kristuksen veri, hänen, joka iankaikkisen Hengen kautta uhrasi itsensä viattomana Jumalalle, puhdistava meidän omantuntomme kuolleista teoista palvelemaan elävää Jumalaa!

      Trivian toiveen jonkun uskollisuuden valan lukemisesta ovat toteuttaneet Muhamedin seuraajat. Heillä ei tarvita Jeesusta pelastajaksi, eikä mitään uhria. Ainoa ongelma siinä on vain se, että iankaikkiseen elämään sillä ei päästä.

      Kaikkivaltias taivaan ja maan luoja on laatinut pelastuksen säännöt ja niitä ei kukaan muuta!
      Ihminen keksisi ja on keksinyt tuhansia tapoja, kun se armosta pelastus ei kelpaa ...

    • trivia

      "Jeesuksen uhri oli kertakaikkinen ja sen jälkeen ei enää tarvittu mitään muuta uhria."

      Jos näin oli niin miksi jauhaa sitten synnistä. Jauhettaisiin hyvistä ihmissuhteista, jotka joka tapauksessa täytyy olla. Jos kerran Jeesus uhrattiin maailman syntien puolesta asia on loppuunkäsitelty. Tulijärveä ei tarvita mutta käytössääntöjä tarvitaan.
      Eihän muuten juutalaisetkaan uhraa enää kasvi-, eläin- ja juomauhreja. Lopettivat sen vuonna 70 jaa eli lähes 2 000 vuotta sitten. Juutalaiset eivät silti hylkää isiensä uskontoa kristittyjen hyväksi. Ennemmin ryhtyvät ateisteiksi.

      ps. Uskonteoria. Mikä on Jeesuksen uhri? Kenet tai mitä hän uhrasi. Eikös UT:n uhriteorian mukaan Jumala uhrannut poikansa eikä puhunut Jeesuksesta mitään. Jeesuksen geeniperimässä oli puolet saastaista ihmistä, joten hän ei voinut olla henkisen Jumalan henkinen poika. Jos Jumala uhrasi ihmisen nimeltä Jeesus, Jumala syyllistyi murhaan. Murhaa emme hyväksy.

    • JeesusonJumala

      Hyvä että pidät tätä ketjua esillä.

      Vapaakirkko keskustelupalstalla on referaattti otsikon aiheesta niille, joita asia kiinnostaa. Käy lukemassa.

      Koko aineisto on bibelfokus.se sivustolla, voit siellä tutustua Jeesuksen ihmisyyteen ja Jumaluuteen.

      Jumala ei luonut ihmistä 'saastaiseksi', vaan täydelliseksi, ihmisen vapaa tahto aiheutti sitten jotakin, jossa joudumme olemaan mukana tahtomattamme.

      Onhan tämä Jumalan pelastuksen asia luonnolliselle ihmiselle hullutus , minkä Raamatun sanan trivia todistaa oikeaan osuneeksi.

      1. Kor. 1:23

      me taas saarnaamme ristiinnaulittua Kristusta, joka on juutalaisille pahennus ja pakanoille hullutus

      Ihminen ei omassa viisaudessaan kykene Jeesuksen, palastajan luo tulemaan, eikä etsimään pelastusta, vaan siihenkin tarvitaan Jumalan armoa

      Joh. 6:44

      Ei kukaan voi tulla minun tyköni, ellei Isä, joka on minut lähettänyt, häntä vedä; ja minä herätän hänet viimeisenä päivänä.

      Jumala antaa ihmiselle muutamia etsikkoaikoja, jolloin hän ikäänkuin raottaa ihmisen mieleen pelastuksen mahdollisuutta, mutta vain muutamia kertoja Jumala kutsuu - älä hukkaa Jumalan kutsua, et voi tietää, milloin on Jumalan viimeisen kutsun aika, jonka jälkeen hän ei enää sinua kutsu.

      • Ihmisen vapaa tahto avasi ihmisen silmät näkemään hyvän ja pahan.
        Ihminen vaatetettiin ja ihmisen kehitys alkoi.Sitä ennen hän oli alasti ja tietämätön.
        Lue raamattua.


    • No mikäs epäluonnollinen ihminen sinä olet "JeesusonJumala". Ainakin sinun Raamatun tuntemus ja usko ovat kaukana Jeesuksen sanasta. Uskonnollisessa tynnyrissä kasvaa kummallisia "totuuksia". Eikö?

    • JeesusonJumala

      Jospa sinä lappix alkaisit itse lukea Raamattua, etkä uskoisi kaikkia valheellisia selityksiä.

      ps. kiitos sinullekin, että pidät tätä ketjua esillä, jotta ihmiset tietävät kuka Jeesus on.

      kotipetripaavola com sivuillakin voi käydä tarkistamassa perusteita asiaan, jos ei jaksa itse etsiä kaikkia Raamatunpaikkoja.

      lyhyen perustelun löytää gotquestions org sivulta

      tai miksei espoonseurakunnat fi sivustoltakin

      voi myös hyviauutisia net sivustollakin käydä vilkaisemassa ja saa helpommin ne Raamatunpaikat esiin, jossa asia tulee selväksi.

      Kaikista edellä olevista löytää Raamatunpaikkoja, joita voi sitten rauhassa tutkia.

      Sielunvihollinen haluaa nimenomaan alentaa Jeesusta, tehdä hänestä mahdollisimman arvottoman, ilman valtaa olevan, ilman jumaluutta olevan, koska silloin on helpompi saada ihmiset hylkäämään Jeesus, kuka ihmisestä nimeltä Jeesus pitäisi niin lukua, eihän ihminen Jeesus nyt kenellekään kovin paljoa merkitse - siitä alkaa luopumus ystäväni, juuri siitä.

    • JeesusonJumala

      Jeesus on meidän uskomme keskipiste. Jeesus on meidän uskomme kohde ja ainoa.
      Vain Jeesus, ei mitään muuta, on meidän uskomme ydinsanoma. Mitään siihen ei saa lisätä.

      Meidän paikkamme on Jeesuksen ristin juurella. Meidän katseemme pitää pysyä Jeesuksessa, meidän Herrassamme ja pelastajassamme, hän on meidän Jumalamme, hän on meidän armahtajamme, hän on meidän apumme ja lohduttajamme, hän on meidän voimamme ja väkevyytemme.

      Jeesuksen Kuninkaan kanssa me vietämme iäisyytemme, hänen kasvojaan me saamme katsella kerran perille päästyämme.

      Joh. 21:15
      Kun he olivat einehtineet, sanoi Jeesus Simon Pietarille: "Simon, Johanneksen poika, rakastatko sinä minua enemmän kuin nämä?" Hän vastasi hänelle: "Rakastan, Herra; sinä tiedät, että olet minulle rakas". Hän sanoi hänelle: "Ruoki minun karitsoitani".

      Joh. 21:16
      Hän sanoi hänelle taas toistamiseen: "Simon, Johanneksen poika, rakastatko minua?" Hän vastasi hänelle: "Rakastan, Herra; sinä tiedät, että olet minulle rakas". Hän sanoi hänelle: "Kaitse minun lampaitani".

      Joh. 21:17
      Hän sanoi hänelle kolmannen kerran: "Simon, Johanneksen poika, olenko minä sinulle rakas?" Pietari tuli murheelliseksi siitä, että hän kolmannen kerran sanoi hänelle: "Olenko minä sinulle rakas?" ja vastasi hänelle: "Herra, sinä tiedät kaikki; sinä tiedät, että olet minulle rakas". Jeesus sanoi hänelle: "Ruoki minun lampaitani

      Tämän saman kysymyksen Jeesus kysyy sinulta tänään - mitä sinä vastaat hänelle?

      • jospa.vain

        Jos me häntä rakastaisimme, me myös häntä uskoisimme, eikö?
        Jeesus opetti meitä rukoilemaan Taivaalliselta Isältään, jonka hän kertoi yksin olevan hyvän. Jeesus myös yksiselitteisesti ilmoitti olevansa Jumalan Poika, ja paljon, paljon muutakin, mikä tämän ajan uskoville ei tunnu kelpaavan.

        Niin, jos me häntä, Jeesusta rakastaisimme, me kaiketi myös häntä kunnioittaisimme, uskoisimme hänen sanojaan.


    • trivia

      "Jumala ei luonut ihmistä 'saastaiseksi', vaan täydelliseksi, ihmisen vapaa tahto aiheutti sitten jotakin, jossa joudumme olemaan mukana tahtomattamme."

      Sama virsi. Yhtäläistä höttöä. Jumala pelastaa yksiä mutta antaa toisten mennä tietoisesti tulijärveen. Puolueellinen ja saatanallinen Jumala.
      Jos Jeesus on Jumala, Jeesus työntää miljoonittain kansalaisia tulijärveen vuosittain.
      Kuinka kukaan voi kunnioittaa joukkomurhaajaa! Kaikkitietävänä Jeesus tietäisi tarkalleen kuinka monta hän saa päivässä, kuukaudessa syöksettyä kurimukseen. Miten vapaalla tahdolla voidaan edes kuvitella pestä Jeesus-Jumala puhtaaksi murhatöistä. Pelastusteoria kumoaa toisarvoiseksi sen, onko Jeesus Jumala vai ei. Sellainen ihminen joka toivoo toisen kärsimystä on sairas. Sellainen Jumala/Jeesus joka tietoisesti syöksee ihmisen kärsimykseen ei ole penninkään arvoinen.
      Ilmestyskirjan Jeesus taivaallisten sotajoukkojen ylipäällikkönä joukkotuhontaa silmää räpäyttämättä ihmiskuntaa.

      ps. Vapaa tahto toisaalta kumoaa Jumalalle asetetun kaikkivoipaisuuden. Jumala näkee kaikkialle, myös murhaajan joka aikoo murhata toisen ihmisen. Kristittyjen Jumala suojelee murhaajaa. Tekijä jää henkiin mutta uhri menehtyy. Jumala/Jeesus ei korvaa lotkauta.
      Raamatun moraali ja siveysoppi on suunpieksäntää vailla reaalista sisältöä. Se mahdollistaa uskon nimissä minkä pahan teon hyvänsä. Jotta voitaisiin käsitellä ja edistää hyviä ihmissuhteita jumaluuksista tulee irtautua ja katsoa totuutta silmiin.

    • älkääeksykö

      Usko ei mahdollista yhtäkään pahantekoa!

      Jeesus ei koskaan antanut lupaa ainoaankaan pahantekoon.

      Jeesus haluaa omansa seuraavansa häntä ja elämään hänen antamansa esimerkin mukaan.

      Kaiken pahuuden Jeesus tuomitsee.

      Älä siis syytä Jeesusta ihmisten pahuudesta.

      2. Tim. 2:21
      Jos nyt joku puhdistaa itsensä tämänkaltaisista, tulee hänestä astia jaloa käyttöä varten, pyhitetty, isännälleen hyödyllinen, kaikkiin hyviin tekoihin valmis.
      2. Tim. 3:17
      että Jumalan ihminen olisi täydellinen, kaikkiin hyviin tekoihin valmistunut.

      Jotka sanovat, että voivat tehdä pahaa ja Jeesus antaa kaiken anteeksi, ovat helvetin lapsia, eivätkä koskaan peri taivasten valtakuntaa! Jumalan armon pilkkaajille ei ole armoa!

      • tftfgyhuqw

        Joo jeesus tuhoaa vastustajansa lopussa ja sitten mestauskirveellä on töitä.
        Nimeomaan poliittiset vastustajansa:juutalaiset, uskonnottomat,islamistit ja joidenkin mielestä myös katoliset/protestantit.Kuolleisuus taistelussa on jotakin 90 % luokkaa.
        Synniksi luokitellaan ennemuuta Jeesuksen jumaluuden kieltäminen ei niinkään oikeat synnit.Miten olisikaan oikeat synnit koska nehän ovat jo anteeksi annettu ihmisjumalan kuolemalla.


    • trivia

      "Jeesus ei koskaan antanut lupaa ainoaankaan pahantekoon.

      Jeesus haluaa omansa seuraavansa häntä ja elämään hänen antamansa esimerkin mukaan. "

      Kaksi toisensa poissulkevaa väitettä. Kun Jeesus kaikkivaltiaana antaa vapaan tahdon olla uskomatta raamatun tarinoihin niin hän passittaa kansalaisen tulijärveen. Jeesus on paha. Pahempi kuin yksikään muu ihminen.
      Helluntailainen ei voi sanoa: Koska et usko oppini lailla, saan hakata sinut henkihieveriin. Kukaan kristitty Jeesus mukaanlukien ei voi sanoa noin. Jos toteuttaa tekonsa, hänet passitetaan maalliseen vankilaan. Myös Jeesus.
      Jeesuksella ei ole mitään oikeutta jakaa kansaa susiin ja lampaisiin. Jakaminen on rotuerottelua. Rotuerottelu oli natsien hommia. Sivistynyt maailma ei jaa ihmisiä sen perusteella mihin uskoo. Ateistit eivät tuomitse ihmisiä uskomustensa perusteella. Jeesuksen olisi aika oppia ihmisyyttä. Ihmiset tuomitaan reaalielämässä tekojensa perusteella. Jos tapat tai kiihotat tappamaan, joudut vankilaan. Jos rakennat hyviä ihmissuhteita, saat kiitosta lähimmäisiltäsi. Jeesuksen vihaoppi ei sovi ihmiselle.
      Jeesukseen uskova voi olla hyvä ihminen. Silloin häntä ei tuomita.
      Kysynkin: Mitä järkeä on levittää vihaoppia Jeesuksen nimeen vedoten?

    • armostapelastus

      Jeesus ei passita ketään kadotukseen. Ihminen itse valitsee, haluaako hän tulla Jeesuksen luo vai ei.
      Sinullekin evankeliumi on läsnä melkein näissä kaikissa kirjoituksissa, mutta minkä valinnan sinä teet.
      Miksi valitset Jeesuksen pilkkaamisen ja halventamisen? Tekeekö se sinusta paremman ihmisen?

    • Vähän_asiaa

      Kristityt ovat tehneet Jeesuksesta epäjumalansa. Jeesus oli tavallinen ihminen, joskin toisinajattelija ja radikaali. Mutta näin se menee, kautta historian tietyt ihmiset muuttuvat jumaliksi seuraajiensa toimesta. On eri asia arvostaa toista ihmistä, kuin lapsellisesti jumaloida hänet. Jumalointi on lasten ja vähäjärkisten juttuja.

    • JeesusJeesus

      Monenlaisia ajatuksia on Jeesuksesta ollut aina liikkeellä ja tulee olemaan vastakin.

      Ne, jotka ovat hänet kohdanneet palastajana, tietävät totuuden.

      Muut joutuvat vain olemaan omien arvailujen varassa.

      • jeesussentään_

        Jeesusta on vaikea kohdata, kun Hän istuu Isän oikealla puolella taivaassa.


    • trivia

      "Jeesus ei passita ketään kadotukseen. Ihminen itse valitsee, haluaako hän tulla Jeesuksen luo vai ei."
      Ei pidä valehdella. Jeesus-Jumalan antama vapaa tahto syöksee tilastollisella varmuudella ihmisiä olemaan uskomatta raamatun höpötyksiin. Jos molemmat yhdessä tai erikseen ovat kaikkitietäviä niin he tietävät tilastollisen todennäköisyyden lain. Siksi Jeesukset kiduttavat tietoisesti kansalaisia tulijärvessä. Ilman sitäkin valtavat määrät ihmisistä ovat kristinuskon propagandan ulottumattomissa. Heidän kohtalonsa on palstan teoreetikkojen mukaan tulijärvessä.
      Helvetti-oppi sinällään on Jeesuksen/Jumalan keksimä. Olisivat pidättäytyneet. Mitä he hyötyvät kiusaamisesta?

      Ateismin oppi: Kaikki ihmiset ovat yhdenvertaisia. Jokaisella syntyneellä on oikeus olemassaoloonsa. Myös vammaisilla, vähemmän viisailla, erinäköisillä, muualla asuvilla. Myös uskovilla on oikeus uskoa jumaliinsa. Kansalaista ei saa estää olemasta uskovainen. Ihmisen teot punnitaan reaalielämässä ja rangaistaankin. Kukaan ei joudu helvettiin tai taivaaseen koska ne ovat vain ihmisten unihouretta. Ihmisten onni ja kärsimysten mitta tapahtuu syntymän ja kuoleman välillä.

    • atisminarvot

      Ateismin oppi:

      - ihminen on yksi evoluution kehittämä eläin

      - ihmisen elämällä ei ole mitään tarkoitusta

      - ihmisen elämällä ei ole mitään päämäärää

      - ihmisellä ei ole mitään arvoa

      - kuoleman jälkeen ei ole mitään

      Kannattaako tällaista kaupitella?

    • ihmeellinenKristus

      Room 2:
      14 Sillä kun pakanat, joilla ei lakia ole, luonnostansa tekevät, mitä laki vaatii, niin he, vaikka heillä ei lakia ole, ovat itse itsellensä laki
      15 ja osoittavat, että lain teot ovat kirjoitetut heidän sydämiinsä, kun heidän omatuntonsa myötä-todistaa ja heidän ajatuksensa keskenään syyttävät tai myös puolustavat heitä-
      16 sinä päivänä, jona Jumala on tuomitseva ihmisten salaisuudet Kristuksen Jeesuksen kautta, minun evankeliumini mukaan.

      Kristuksen tuomiot tulevat olemaan oikeudenmukaisia myös niille, jotka eivät ole hänestä koskaan kuulleet. Jumalan armo on jotain paljon enemmän, kuin me voimme käsittää. Kristuksen tuomio ei ole mielivaltaa.

    • pelastusontarjolla

      Matt. 11:28

      Tulkaa minun tyköni, kaikki työtätekeväiset ja raskautetut, niin minä annan teille levon

      Jeesuksen tykö ei ole vaikea tulla.

      • Olen täsmälleen samaa mieltä.


    • Jeesusonpelastaja

      Amen.

    • Jeesusonrakkaus

      Amen.

    • Jeesusonhyvä

      Amen

      • RealSana

        Maan äärestä kuulemme ylistysvirret: "Ihana on vanhurskaan osa!


    • Jeesuksenherraus

      1. Kor. 1:23

      me taas saarnaamme ristiinnaulittua Kristusta, joka on juutalaisille pahennus ja pakanoille hullutus,

    • Jeesusauttaa
    • trivia

      "Room 2:
      14 Sillä kun pakanat, joilla ei lakia ole, luonnostansa tekevät, mitä laki vaatii, niin he, vaikka heillä ei lakia ole, ovat itse itsellensä laki"

      Miksi joku väittää ateismista (vääräuskoisuudesta), että ihmisen elämällä ei ole mitään tarkoitusta, ihmisen elämällä ei ole mitään päämäärää, ihmisellä ei ole mitään arvoa. Raamattukaan ei niin väitä.

      Room 2: 14 kertoo materialistisen filosofian tavalla moraalin ja olemisen syysuhteen oikein. On luultavasti vahingossa putkahtunut mutta siellä se on. Kaikissa ihmisyhteisöissä kanssakäymisen tuloksena syntyy käytössäännöt, olipa hänellä ympäröivästä todellisuudesta mitä näkemyksiä tahansa. Yhteisö synnyttää myös aineellisen ja henkisen kulttuurin. Tietyssä vaiheessa ilmiöiden selityksiksi haetaan keinotekoisuuksia, uhri Baalille edistäisi viljan kasvua on kasvun onnistumista ym ym.
      Raamatun hyvät moraaliset seikat, niitä on jakeissa, ovat perua aikalaisesta todellisuudesta. UT käskee palauttamaan karanneen orjan isännälle - orjuus oli laillista ja paenneita orjia otettiin kiinni jos saatiin. Orjuus on lakannut mutta orjuus säilyy hyvänä moraalina raamatussa niin kauan kuin kirjoja piisaa. Kun taas rakastamisesesta ja muita yleisiä hyviä näkemyksiä on ja jotka ovat kaikkien kansojen yhteistä omaisuutta uskomuksista riippumatta.

      Siispä. Yhteisö laatii laatii itse säännöt käyttäytymisestä olemisen ehtojen perusteella. Kristinusko tai muukaan uskonto ei niitä laadi vielä vähemmän että jumalat laatisivat. Joskus sääntöjä laadittiin jumalien nimiin. Nyt ne ovat valtiollista lainsäädäntöä. Uskonnoille on jäänyt ainoastaan palvontamenot, kuvitteellinen palvontakohde, kuoleman jälkeinen elämä ja tuonpuoleisen kuvitteellinen elämä. Kuvitteellinen siksi että teeseille ei ole löytynyt mitään todisteita eikä niiden vaikutusta olemiseen ole havaittu.

    • Luojavastaasinulle

      Mitäpäs jos rukoillen kysyisit Luojalta?

      Ihan tosissasi kysyisit!

      Sitten seuraisit, millaisia ajatuksia ja asioita Hän eteesi ja elämääsi tuo ja mitä ne herättävät sinussa.

      Mutta onkohan sinulla rohkeutta tähän?

      • trivia

        "Mitäpäs jos rukoillen kysyisit Luojalta?"

        Tottakai uskallan. Olen sata kertaa kysynytkin. Room 2:14 avautuu aina samalla tavalla. Se materialistisen historianfilosofian mallikappale vaikka laatijat eivät sitä siksi mieltäneet. Miksi. Materialistinen historiankäsitys on sangen nuori ilmiö.
        Ihmisyhteisö ei ole paikalleen jähmettynyt popula. Yhden ihmisen ihmiskunta on mahdottomuus. Ihminen on laji muiden lajien joukossa. Lajikäyttäytyminen luo tahtomattaan keskinäistä sopeutumista. Laji selviytyäkseen tarvitsee monta yksilöä. Keskinäinen yhteistyö on ratkaiseva. Tuotannollisen kehityksen mukana kanssaköymisen muodot muuttuvat, muuttuvat myös kirjoittamattomat tai kirjoitetut säännöt. Säännöt syntyvät ihmisen tahdosta riippumatta. Siinä suhteessa vapaata tahtoa ei ole. Anarkiallakin on säännöt.
        Säännöt, mielikuvitus, tietoisuus, halut ja tarpeet syntyvät luonnon ehdoista ihmisen omassa päässä mutta tajunnasta riippumattoman ulkoisen maailman heijastumana.
        Luoja vastaa aina tämäntyyppisesti.


    • Jumalatonkieltää

      Uskomaton pyytelee aina todisteita, mutta vaikka niitä hänelle esitetään jatkuvasti, hän ei usko. Niinhän Raamattu sanoo asian olevan.

      Luuk 16:
      22 Niin tapahtui, että köyhä kuoli, ja enkelit veivät hänet Aabrahamin helmaan. Ja rikaskin kuoli, ja hänet haudattiin.
      23 Ja kun hän nosti silmänsä tuonelassa, vaivoissa ollessaan, näki hän kaukana Aabrahamin ja Lasaruksen hänen helmassaan.
      24 Ja hän huusi sanoen: 'Isä Aabraham, armahda minua ja lähetä Lasarus kastamaan sormensa pää veteen ja jäähdyttämään minun kieltäni, sillä minulla on kova tuska tässä liekissä!'
      25 Mutta Aabraham sanoi: 'Poikani, muista, että sinä eläessäsi sait hyväsi, ja Lasarus samoin sai pahaa; mutta nyt hän täällä saa lohdutusta, sinä taas kärsit tuskaa.
      26 Ja kaiken tämän lisäksi on meidän välillemme ja teidän vahvistettu suuri juopa, että ne, jotka tahtovat mennä täältä teidän luoksenne, eivät voisi, eivätkä ne, jotka siellä ovat, pääsisi yli meidän luoksemme.'
      27 Hän sanoi: 'Niin minä siis rukoilen sinua, isä, että lähetät hänet isäni taloon
      28 -sillä minulla on viisi veljeä-todistamaan heille, etteivät hekin joutuisi tähän vaivan paikkaan'.
      29 Mutta Aabraham sanoi: 'Heillä on Mooses ja profeetat; kuulkoot niitä'.
      30 Niin hän sanoi: 'Ei, isä Aabraham; vaan jos joku kuolleista menisi heidän tykönsä, niin he tekisivät parannuksen'.
      31 Mutta Aabraham sanoi hänelle: 'Jos he eivät kuule Moosesta ja profeettoja, niin eivät he usko, vaikka joku kuolleistakin nousisi ylös'."

      Jeeus tuli alas taivaasta ihmiseksi ja teki sellaisia tekoja, joita ihminen ei voi tehdä, mutta silti häntä ei uskottu Jumalaksi.

      Ei ole mitään mahdollisuutta synnyttää uskoa todisteiden avulla, koska jumalaton ei usko todisteita.

      Jumalan pitää synnyttää ensin usko.

      Onhan se melkoinen paradoksi, jumalaton pyytää todisteita, vaikka koko elämä todistaa suunnitellusta maailmankaikkeudesta ja suunnitellusta elämästä, mutta jumalaton haluaa jotain muita todisteita. Mitähän todisteita ne voisivat olla? Jumalaton keksii kaikille todisteille selityksen ilman Jumalaa olevaksi - ei ole siis mahdollista tuoda esiin todisteita, joihin jumalaton uskoisi. Siinä on paradoksi!

      • ryyipåö

        Mooses ja esim Elijah tekivät paljon suurempia tekoja kuin Jeesus,mutta ei heitä Jumalina palvota.Yksinkertaista.


    • Jeesuspelastaasinut

      Amen

    • Jeesusantaatoivon

      Kuoleman kohdatessa tulee selkeämmin esiin ateismin toivottomuus ja Jeesukseen uskovan uudestisyntyneen toivo.
      Läheisen kuolemassa ateistikin luultavasti käy läpi sisimmässään hiljaisia kysymyksiä, entä jos onkin jotain, jos tämä ei ollutkaan lopullinen ero.
      Jeesuksen omaa kantaa kohtaamisen toivo uudessa maassa, jolloin ero ei olekaan lopullista, vaan väliaikaista.

      Lohduttomuuden ja lohdun ero on valtavan suuri, sen sain jälleen todeta, kun veljeni nukkui pois ja lähti uuteen maahan, jossa ei enää kuolemaa ole. Ateisti veljeni totesi kuolleen veljeni vaimolle, että eihän sinulla niin suurta murhetta ole, kun sinä uskot Jeesukseen.

      Usko tuo toivoa ja lohdutusta tähän elämään ja se tuo lohdutusta kuoleman lähellä. Kuoleva veljeni totesi sairaalassa ollessaan ja omaa tilaansa punnitessaan, että 'jos hän ei tästä selviä, niin parempaan paikkaanhan hän on menossa'.

      • Jeesuksenturva

        Onhan se kauheaa kuolla ilman Jeesusta.


    • odotavastausta

      'Olen sata kertaa kysynytkin'

      Et ole suostunut kuuntelemaan. Miksi?

      Älä pane omia mietelmiäsi Luojan vastauksiksi - kuuntele oikeasti!

      Kun kysyt Luojalta, Luoja kysyy ensin sinulta - oletko tosissasi tämän kysymyksen kanssa, vai haluatko vain vahvistaa epäuskoasi.

      Mussoliini aikoinaan haastoi Jumalan ja antoi Jumalalle määräminuutit vastauksen antamiseksi.
      Miten Mussoliinin kävi - Jumala vastasi hänen pilkkaamiseensa aikanaan!

      Kärsivällinen vastauksen odottaminen kertoo sinun olevan tosissaan kysymyksen kanssa!

    • Jumalanarmoon

      Jumala ei aseta ihmistä tuomiolle varoittamatta tätä ensin.

      Jes 38

      Jumala ei aseta maailmaa tuomiolle varoittamatta.

      1 Moos 6

      Ilm 5

      Kumpikin esimerkki kertoo, että kaikki ihmiset tiesivät tuomioiden olevan tulossa. Ihmiset tiesivät, mitä varten Nooa rakensi arkkia ja ihmiset tiesivät, että Jumala on. He myös tiesivät, että pelastus on mahdollista. Ihmiset tietävät ennen Ilm 6 tapahtumien alkamista, että Jumala on ja tietävät ( Ilm 6:17), mistä on kysymys.

      Voit tutustua aiheeseen myös 2 Moos 5, jossa Egyptin Faaraolle annettiin varoitus, jos hän vastaustaa Jumalaa.

      Sinä et voi koskaan tietää, onko Jumala varoittanut jotakin ihmistä, et voi tietää, millaisia ajatuksia Jumala panee ihmisen sydämeen, ennen kuin hän tekee elämän tilin ihmisen kanssa ja ottaa hänet pois! Etkä voi tietää edes sitä, miten ihminen on sydämessään vastannut Jumalan hänelle esittämiin ajatuksiin.

      Voin vakuuttaa sinulle, että taivas on täynnä vankkumattomia ateisteja, jotka ovat vielä viimeisillä hetkillään saaneet vastata Jumalan kysymykseen myöntävästi. Tulemme todella hämmästymään, kun sinne aikanaan itsekukin siirrymme.

    • Tuomiopäivänä

      Oikeudenmukainen Jumala.

    • trivia

      "Ei ole mitään mahdollisuutta synnyttää uskoa todisteiden avulla, koska jumalaton ei usko todisteita."

      Raamatussa ei mitään todisteita jumaluuksista. Niiden kirjoittaminen siihen ei ole todiste mistään. Raamattu on täynnä ihmiselle tuttua mielikuvituskirjallisuutta, kansanperinnettä, kansantaruja mainintoja tunnettujen kansojen keskuudessaan kehittämistä jumaluuksista, yhtymäkohtia todelliseen historiaan.Raamatussa ei ole mitään mitä silloin muualla ei olisi kirjoitettu.
      Jumaluuksista tai niiden esiintymisistä ei vain kerta kaikkiaan ole mitään todisteita. Luonnontieteet toisaalla kertovat olemisen ilmiöistä sellaisenaan eikä siellä ole havaittu henkiolentojen vaikutusta. Painovoiman toimintaperiaatekin alkaa selvitä tietynlaisten painovoimaaaltojen seurauksena. Luonnon ilmiöt toteutuakseen eivät tarvitse henkiolentoja.

      Monijumalaisten uskontojen jumalat eivät olleet taivasopeissaan kostonhimoisia. Kaikki syntyneet pääsivät tuonelaan. Reilua ja ilman uskonnollista rasismia. Mistä tiedätte että Jeesus tosissaan olisi ollut uskonrasisti? Hänhän oli juutalaisuskoinen ja juutalaisuus silloin ja tänäänkin kokee ihmisen kuolevan lopullisesti eikä taivaselämää ole. Jeesuksen tuonela ja kristinuskon helvetti/taivasoppi eivät sovi yhteen. Juutalaisuus on tässä kohden inhimillisempi.

    • Tuo Raamatunpätkäkään ei todista hullua väitettäsi olenkaan.
      Jeesus oli esimerkillinen ihminen ja sen tähden hänet korotettiin taivaan korkeuksiin, pyhäksi mieheksi, muttei jumalaksi sentään, pois se meistä.

    • JeesusonJumala

      Tutustuppas aiheeseen vähän tarkemmin. Tässä ketjussa on mainittu useita lähteitä, joihin on kerätty Raamatun todistus Jeesuksen jumaluudesta.

      Vain islaminuskoinen pitää Jeesusta tavallisena ihmisenä. Väitteesi on muutoinkin paradoksi. Jumala ei korota ketään pyhäksi oman elämän perusteella.

      Jumala antaa pelastuksen armosta niille, jotka tulevat Jeesuksen ristin juurelle ja haluavat luopua epäuskostaan ja synnin houkuttelemasta elämästään ja haluavat, että Jumala uudestisynnyttää heidät Jumalan lapseksi.

      Jumalan lapseksi ei tulla omin voimin, se on Jumalan ihme - ilman Jumalaa ei kukaan pelastu. Kun katsot ristiinnaulittua Jeesusta, katsot armollista Jumalaa, joka otti sinun rangaistuksen päällensä ja halusi armahtaa sinut elämään kanssaan uudessa maassa ikuisesti.

      Mikä meissä ihmisissä on Jumalalle niin rakasta, että hän meidät halusi kanssaan elämään iankaikkisesti, se on käsittämätöntä ja se on valtavaa armoa?

      • ttrfyfygugugu

        Jumalaa ei ristiinnaulita koska Jumala on henki jota ei edes koskaan ole nähty.
        Ristiinnaulita voidaan ihminen joka kuolee marttyyrina.Sehän ei sitten automaattisesti poista syntiä maailmasta niinkuin näemme.
        Pahin synti on epäjumalanpalvelus ja toisuskoisten tappaminen ja kidutus.
        Se on kristittyjen syntejä ne.Jeesus tekee kidutuksen ja tappamisen kun tulee takaisin.Toivottavasti ei tule että saamme olla rauhassa häneltä.


    • trivia

      "Jeesus oli esimerkillinen ihminen ja sen tähden hänet korotettiin taivaan korkeuksiin,
      Tässä ketjussa on mainittu useita lähteitä, joihin on kerätty Raamatun todistus Jeesuksen jumaluudesta.
      Jumala antaa pelastuksen armosta niille, jotka tulevat Jeesuksen ristin juurelle"

      Raamattu todistaa. Raamattuun on kirjoitettu sitä ja tätä. Entä tutkimustulokset, lähdekirjallisuus? Kuka tahansa voi kirjoittaa mitä tahansa. Itsekin kerroin lapsilleni ja kerron lapsenlapsilleni omasta päästä huimia totuuteen perustamattomia seikkailuja. Kirjaanko jutu paperille ja ryhdyn väittämään niitä tosiksi.

      Viimeisestä lauseesta. Buddhalaisuus ei kosta kenellekään. Se pyrkii tekemään ihmisestä ajattelevan ja normaalisti elävän kansalaisen. Juutalaisuus ei vaadi kansalaista uskomaan murhattuun ihmiseen päästäkseen tuonelaan. Kaikki menisivät sinne.
      Keskellä olevasta lauseesta. Voidaan aivan hyvin sanoa, että Jeesuksessa ja jokaisessa ihmisessä on ripaus jumaluutta. Voidaan aivan hyvin sanoa että jokainen ihminen olisi jumalan lapsi. Tässä sanotaan se perusajatus, että jokainen ihmisolento sisältää ripauksen materiaa ja että materia synnyttää ominaisuuden nimeltä tajunta.
      UT:n jumaluus kääntyy aina materian palvonnaksi, vääntelipä asiaa miten tahansa. Ateistin on helpompi hyväksyä ihmisen henkiset ominaisuudet kuin kristityn, koska ateisti ei vedä joukkoon mustaa lammasta.

    • todistustaakkasinulla

      'Raamattu todistaa. Raamattuun on kirjoitettu sitä ja tätä.'

      Jos siis pidät Raamattua satukirjana, niin voisit ensiksi todistaa epäämättömin todistuksin. että Raamatussa kerrottua Jeesusta ei ole koskaan ollut ja elänyt maan päällä.
      Toinen todistustaakkasi tulee siitä, että todistat, että sellaista kansaa kuin Israel ei ole koskaan ollut maan päällä.

      Jos siis Raamattu on satukirja, kaikki siinä kerrottu on satua mielestäsi?

      Todista siis kaikki Raamatun kertomukset saduiksi ja keksityiksi - please, ole hyvä!

      Otit melkoisen haasteen, mitenkähän siitä selviät!

    • Jeesusolitodellinen

      Joudut siis myöntämään, että Raamattussa on jotain totta, vaikka oletkin pesunkestävä ateisti, katsotaanpas jatkossa oletko todella pesunkestävä ateisti.

    • Opetuslastentodistus

      Otetaanpas lisää pesunkestävälle ateistille.

      Ajatteleppas vähän sitä tilannetta, jos Jeesus ei olisi tehnyt yhtään tunnustekoa, ei parantanut sairaita, ei herättänyt kuolleita, eikä hän olisi noussut kuolleista, mitä Jeesuksen opetuslapset olisivat tehneet?

      He eivät olisi varmasti lähteneet julistamaan Jeesusta Mesiaana, Kristuksena, tulevana Kuninkaana, joka hallitsee kaikkia maailman valtakuntia.

      Miksi he lähtivät julistamaan Kristusta, miksi he lähtivät kertomaan, että Jeesus on Messias, jonka Vanhan Testamentin profetioiden mukaan piti tulla maailmaan? Koko silloinen juutalaisuskoinen maailma piti Jeesusta huijarina ja siksi Tooraan uskovat halusivat hänet tapettavaksi.

      Mikä tai miksi opetuslapset lähtivät julistamaan ristiinnaulittua Kristusta pelastajana, jos mitään siitä, mistä Raamattu kertoo, ei olisi tapahtunut, jos Jeesus olisi ollut vain tavallinen ihminen ja kuollut?

      Löytäisikö pesunkestävä ateisti perusteita tällaiselle opetuslasten toiminnalle, jos heidän sydämissään ei olisi ollut varmuutta siitä, kuka Jeesus on?

      Miksi 'sadut' olisivat levinneet ympäri maailman, jos mikään Raamatussa ei olisi totta?

      Mitä ajattelet tästä kaikesta sinä, joka et usko Jeesuksen olevan totta?

    • Ei voi olla samaan aikaan luojaJumala ja tosi ihminen.
      Siinä tapauksessa voi olla jos Jumalan henki menee ihmiseen ja vaikuttaa siinä.
      Jumalan pojat tekivät lapsia ihmisten kanssa ja heistä tulo jonkinlaisia tarujen sankareita.Ajat olivat kuitenkin pahat joten ne pojat tulkitaan demoneiksi.

    • trivia

      Todistustaakalle.
      Ensiksi sanon ettei pidä valehdella vastustajankaan mielipidettä. Raamattu syöksee valehtelijat tulijärveen. Muistakaa.

      Ateisti ei pidä raamattua satukirjana. Raamattu on toden ja tarun yhdistelmä. VT:ssä on satoja yhtymäkohtia reaaliseen historiaan, kansanuskomuksiin, suku- ja heimoyhteisön kuvauksia, valtion kuvaamista ja heperalaisten uskonnon syntymisen kuvausta. Ehkä palava pensas on keksitty mutta jahvekultti on todellinen. UT:ssa ilmenee aikakauden elämän henki ja jakeissa hyvin paljon aikakauden hellenististä idelalistista filosofiaa. Jeesus tai Jeesuksen esikuvana monen ihmisen yhdistelmä on mahdollinen. Hänestä ei vain ole ulkopuolista tietoa. Ihminen Jeesus voi olla todellinen. Jumala-Jeesus on sepite.

      Oikeastaan raamatussakaan ei ole Israelin kansaa. VT:ssä on 12 heimoa, joista 2 muodosti Juudan valtion ja 10 Israelin. Assyria kukisti Israelin (Samaria) 722 eaa. ja 10 heimoa katosivat sen sileän tien. Sen jälkeen VT:n historia koostuu Juudan valtiosta. Juudan ja Benjaminin heimosta. Nämä sekoittuivat ja heitä ryhdyttiin kutsumaan juutalaisiksi valtionsa mukaan. Juutalaiset olivat Israel. Israel oli kuvitteellinen nimi olemattomalle valtiolle. Historiaan Israelin valtio ilmaantui ensi kerran 1 948. Sen väestö ilman muslimeja ovat juutalaisia. Uskoltaan mutta ei etnisyydeltään (kymmeniä etnisiä ryhmiä) Lähde:Kuningasten kirjat.

      Loppuihin kysymyksiin vastasin jo eli raamatun satukirjaluonteesta. Raamattu toden ja tarun yhdistelmä samalla tavalla kuin eepoksemme Kalevala. Otan yhden. Patriarkkataruissa on toden (elämänehdot) ohella paljon kansanuskomuksia ja veijaritarinoita. Tarinat ovat myös kömpelösti monijumalaisesta alkuperästä siivottu yksijumalaisuuteen. UT:ssa kastajaliike on esitetty oikein. Se on vahvistettu essealaisista lähteistä ja siitä on päätelty, että Jeesus tai esikuvansa olisi essealaisjuutalainen. Vesi on kaikissa uskonnoissa elämän ja puhtauden vertauskuva. Mitä vastaat?

    • JeesusonJumala

      Kiitos vastauksestasi. Et kuitenkaan ottanut kantaa lainkaan siihen, miksi opetuslapset lähtivät julistamaan, että Jeesus on Messias, jos hän oli vain ihminen?

      Silloinen Tooran juutalaisuskoinen maailma piti Jeesusta huijarina ja juuri siksi hänet haluttiin hengiltä, koska hän sanoi olevansa Jumala ja tuleva Israelin hallitsija. Miksi ihmeessä nuo kalastajat lähtivät julistamaan, jos hän oli vain ihminen?

    • trivia

      "todistustaakkasinulla" ei kysynyt mitään Jeesuksen messiaanisuudesta. Vastaan siihen silti.

      Messias käsite on ihmiskäsite. Jeesus oli umpiverinen juutalaisuskoinen vaikka oli mitä ilmeisimmin essealaislahkoinen. "Messias" on vanhatestamentillinen käsite. Se on sitä Uudessa Testamentissakin. Juutalaisuudessa messias-käsite syntyi 587 eaa. jälkeen. Miksi? Babylonia valloitti Juudan valtion, tuhosi pääkaupunki Jerusalemin maan tasalle, hävitti maaseutua ja vei ylimystön lisäksi rahvasta Baabelin kaupunkiin vangiksi mutta ei orjiksi. He saivat vapaasti harjoittaa ammattejaan mutta kaupunkialueelta ei saanut poistua.
      Pakkosiirtolaisten keskuudessa syntyi näkemys kotiinpaluusta. Normaali inhimillinen kaipuu. Kaipuusta papit loivat opin, jossa kaikki Jahveen uskovat muuttaisivat Jerusalemiin. Uusi valtio sai kuvitteellisen nimen "Israel" (EL-luojajumalan mukaisesti) vanhoista taruistaan. Babylonia ei päästänyt. Oppi sisälsi suuren sotapäällikön joka vapauttaisi pakkosiirtolaiset Jahveen uskovien valtioon, entiseen Juudaan, tukevaan Israeliin. Vapauttakuningas olisi ihminen messias.
      80 vuotta myöhemmin Persian Kyyros valloitti Babylonian ja päästi juudalaiset palaamaan Jerusalemin ruhtinaskuntaan. Se oli kapunki pieni alue maaseutua ympärillä. Messias-aate jäi elämään kuvitteellisen Davidin rajojen palauttama kuninkaana.

      Kristinusko muokkasi messias-tarusta toisenlaisen teeman ja josta kristityt tappelevat henkeen ja vereen. Jeesus olisi messias eli portti taivaaseen kuoleman jälkeen ja oli joko uusi kristittyjen jumala tai ei ollut.
      Jeesuksen oppilaat eivät pitäneet Jeesusta jumalana eivätkä saarnanneet sellaista oppia. Pietari vannoo Jeesuksen kuoleman jälkeen, että hän oli eläessään ihminen luineen ja lihoineen kuten muutkin.
      Miksikö johtajia seurataan! Normaali ilmiö. Tänäänkin ympäri maailmaa joku nokkelampi julistaja saa seuraajia. Normaali ilmiö. Antiikissa vielä vähemmän merkitsi kuin nykyään puhuiko totta vai ei. Hyvä puhuja sai tukijoita. Jeesuksen propaganda sai ensin kannatusta kurjien keskuudessa. Hän ehkä puhui siitä, että elämä on jonninjoutava mutta kuolema vaputtaa ikuiseen onneen. Hän puhui kuolemasta onnen ehtona. Kurjaa se taatusti lämmitti kun sama kiellettiin rikkailta. Toinen seikka on se että Jeesus järjesti ilmeisesti elinaikanaan yhteisomaisuuteen perustuvan järjestön, joka otti avustuksia ja ruokki köyhiä, siisä myös kannattajiaan.
      Lähde: Jeremian kirja, Hesekielin kirja, Apotolien teot 1 - 3 luvut

      Koska kristinusko syntyi, ihmiset sen synnyttivät ja loivat sille muista uskonnoista jonkun verran poikkeavan opin. Jos tiettyä keskushenkilöä ei ollut se tehtiin useasta esikuvasta. Oppi syntyi ja hioitui kolmen vuosisadan aikana suuntien ja lahkojen suuntataisteluissa. Lopuksi tietyt kirjat kanonisoitiin ja siitä muodostui Uusi Testamentti. UT on kirjana sangen epälooginen ja ristiitainen.

    • JeesusonJumalayes

      Joh 4:
      6 Ja siellä oli Jaakobin lähde. Kun nyt Jeesus oli matkasta väsynyt, istui hän lähteen reunalle. Ja oli noin kuudes hetki.
      7 Niin tuli eräs Samarian nainen ammentamaan vettä. Jeesus sanoi hänelle: "Anna minulle juoda".
      8 Sillä hänen opetuslapsensa olivat lähteneet kaupunkiin ruokaa ostamaan.
      9 Niin Samarian nainen sanoi hänelle: "Kuinka sinä, joka olet juutalainen, pyydät juotavaa minulta, samarialaiselta naiselta?" Sillä juutalaiset eivät seurustele samarialaisten kanssa.
      10 Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: "Jos sinä tietäisit Jumalan lahjan, ja kuka se on, joka sinulle sanoo: 'Anna minulle juoda', niin sinä pyytäisit häneltä, ja hän antaisi sinulle elävää vettä."
      11 Nainen sanoi hänelle: "Herra, eipä sinulla ole ammennusastiaa, ja kaivo on syvä; mistä sinulla sitten on se elävä vesi?
      12 Et kai sinä ole suurempi kuin meidän isämme Jaakob, joka antoi meille tämän kaivon ja joi siitä, hän itse sekä hänen poikansa ja karjansa?"
      13 Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: "Jokainen, joka juo tätä vettä, janoaa jälleen,
      14 mutta joka juo sitä vettä, jota minä hänelle annan, se ei ikinä janoa; vaan se vesi, jonka minä hänelle annan, tulee hänessä sen veden lähteeksi, joka kumpuaa iankaikkiseen elämään".
      15 Nainen sanoi hänelle: "Herra, anna minulle sitä vettä, ettei minun tulisi jano eikä minun tarvitsisi käydä täällä ammentamassa".
      16 Jeesus sanoi hänelle: "Mene, kutsu miehesi ja tule tänne".
      17 Nainen vastasi ja sanoi: "Ei minulla ole miestä". Jeesus sanoi hänelle: "Oikein sinä sanoit: 'Ei minulla ole miestä',
      18 sillä viisi miestä sinulla on ollut, ja se, joka sinulla nyt on, ei ole sinun miehesi; siinä sanoit totuuden."
      19 Nainen sanoi hänelle: "Herra, minä näen, että sinä olet profeetta.
      20 Meidän isämme ovat kumartaen rukoilleet tällä vuorella; ja te sanotte, että Jerusalemissa on se paikka, jossa tulee kumartaen rukoilla."
      21 Jeesus sanoi hänelle: "Vaimo, usko minua! Tulee aika, jolloin ette rukoile Isää tällä vuorella ettekä Jerusalemissa.
      22 Te kumarratte sitä, mitä ette tunne; me kumarramme sitä, minkä me tunnemme. Sillä pelastus on juutalaisista.
      23 Mutta tulee aika ja on jo, jolloin totiset rukoilijat rukoilevat Isää hengessä ja totuudessa; sillä senkaltaisia rukoilijoita myös Isä tahtoo.
      24 Jumala on Henki; ja jotka häntä rukoilevat, niiden tulee rukoilla hengessä ja totuudessa."
      25 Nainen sanoi hänelle: "Minä tiedän, että Messias on tuleva, hän, jota sanotaan Kristukseksi; kun hän tulee, ilmoittaa hän meille kaikki".
      26 Jeesus sanoi hänelle: "Minä olen se, minä, joka puhun sinun kanssasi".


      Tässä Jeesus itse ilmoittaa olevansa Messias, jonka Vanhan Testamentin profeetat ilmoittivat tulevaksi.

      • pekurin

        Ja tässä piispa Eino Sormusen lausunto 1 941: Jumala on päättänyt antaa suomalaisille Suur-Suomen ja hävittää heimomailta väärää uskoa ja kansallisuutta olevat. Sotamme on pyhä sota ja Jeesus johtaa joukkomme voittoon.


      • totuusjavalhe

        Ehkä nuo Mannerheimin puheet luovutettujen alueiden takaisinsaamisesta saivat valtaansa joitakin Suomessa. Samoin tuo Saksan suursodan voitokas alku sai jotkut uskomaan, että Suomi Saksan rinnalla taistellessa saa korvausta Talvisodan tappioista. Niinhän kävi Saksassakin, että jotkut uskon miehet olivat vakaasti Hitlerin kannattajia ja jotkut taas ymmärsivät tuon Hitlerin hengen olevan itse 'pe...leestä'.
        Ihminen on niin helposti manipuloitavissa, jos tiedotus saa ohjailla ihmisten mielipiteitä ja ajatuksia. Totuuden eteen joutuu näkemään paljon vaivaa ja ottamaan selvää, mikä on totta ja mikä valhetta.
        Vajavaisia ihmisiä ollaan edelleen.


    • JeesusonJumala

      Milloin Israel syntyi ja milloin sai nimen Israel
      1 Moos 12:
      1 Ja Herra sanoi Abramille: "Lähde maastasi, suvustasi ja isäsi kodista siihen maahan, jonka minä sinulle osoitan.
      2 Niin minä teen sinusta suuren kansan, siunaan sinut ja teen sinun nimesi suureksi, ja sinä olet tuleva siunaukseksi.
      3 Ja minä siunaan niitä, jotka sinua siunaavat, ja kiroan ne, jotka sinua kiroavat, ja sinussa tulevat siunatuiksi kaikki sukukunnat maan päällä.

      Tässä oli Israelin kantaisä.

      1. Moos. 32:28

      Silloin hän sanoi: "Sinun nimesi älköön enää olko Jaakob, vaan Israel, sillä sinä olet taistellut Jumalan ja ihmisten kanssa ja olet voittanut"

      Tämän jälkeen koko kansaa alettiin kutsua Israeliksi.

    • JeesusonJumala

      Kun haluat tutustua Israelin kansan vaiheisiin, voit lukea siitä kirjasta:
      Illustrated Atlas of Jewish civilization 3000 years of history

      Kirjan tekijät: Josephine Bacon ja Martin Gilbert

      Saat jonkinlaisen kuvat, minne kaikkialle Israelin heimot ovat levinneet.

      Tätä opusta en ole löytänyt suomenkielisenä versiona, mutta englannin kielen taitoisille selventävää historiaa. Raamattu ei kerro lainkaan, mihin nuo karkoitetut ja muutoin lähteneet ovat siirtyneet ja kulkeutuneet. Tässä siihen hyvää pohjatietoa.

    • JeesusonJumala

      Tuossa Abramille annetussa lupauksessa oli jo lupaus Jeesuksesta, jossa kaikki kansat tulevat siunatuiksi.

    • JeesusonJumala

      Jes. 9:6

      (9:5) Sillä lapsi on meille syntynyt, poika on meille annettu, jonka hartioilla on herraus, ja hänen nimensä on: Ihmeellinen neuvonantaja, Väkevä Jumala, Iankaikkinen isä, Rauhanruhtinas

      Tässä oli Vanhan Testamentin lupaus Jeesuksesta Kristuksesta, Messiaasta.

      Seuraavassa joitakin lupauksia Jeesuksen Messiaan eli Kristuksen hallintavallasta:
      Miika 5:2
      (5:1) Mutta sinä, Beetlehem Efrata, joka olet vähäinen olemaan Juudan sukujen joukossa, sinusta minulle tulee se, joka on oleva hallitsija Israelissa, jonka alkuperä on muinaisuudesta, iankaikkisista ajoista.
      Matt. 2:6
      'Ja sinä Beetlehem, sinä Juudan seutu, et suinkaan ole vähäisin Juudan ruhtinasten joukossa, sillä sinusta on lähtevä hallitsija, joka kaitsee minun kansaani Israelia'."
      Ilm. 1:5
      ja Jeesukselta Kristukselta, uskolliselta todistajalta, häneltä, joka on kuolleitten esikoinen ja maan kuningasten hallitsija! Hänelle, joka meitä rakastaa ja on päästänyt meidät synneistämme verellänsä

    • JeesusonJumala

      Miten tuo Jeesuksen hallinta tulee sitten toteutumaan aikanaan jo tuhatvuotisessa valtakunnassa:
      11 Ja minä näin taivaan auenneena. Ja katso: valkoinen hevonen, ja sen selässä istuvan nimi on Uskollinen ja Totinen, ja hän tuomitsee ja sotii vanhurskaudessa.
      12 Ja hänen silmänsä olivat niinkuin tulen liekit, ja hänen päässään oli monta kruunua, ja hänellä oli kirjoitettuna nimi, jota ei tiedä kukaan muu kuin hän itse,
      13 ja hänellä oli yllään vereen kastettu vaippa, ja nimi, jolla häntä kutsutaan, on Jumalan Sana.
      14 Ja häntä seurasivat ratsastaen valkoisilla hevosilla taivaan sotajoukot, puettuina valkeaan ja puhtaaseen pellavavaatteeseen.
      15 Ja hänen suustaan lähtee terävä miekka, että hän sillä löisi kansoja. Ja hän on kaitseva heitä rautaisella valtikalla, ja hän polkee kaikkivaltiaan Jumalan vihan kiivauden viinikuurnan.
      16 Ja hänellä on vaipassa kupeellaan kirjoitettuna nimi: "Kuningasten Kuningas ja herrain Herra".

      Ilm 20:
      4 Ja minä näin valtaistuimia, ja he istuivat niille, ja heille annettiin tuomiovalta; ja minä näin niiden sielut, jotka olivat teloitetut Jeesuksen todistuksen ja Jumalan sanan tähden, ja niiden, jotka eivät olleet kumartaneet petoa eikä sen kuvaa eivätkä ottaneet sen merkkiä otsaansa eikä käteensä; ja he virkosivat eloon ja hallitsivat Kristuksen kanssa tuhannen vuotta.

    • JeesusonJumala

      Jeesus ei järjestänyt mitään yhteisomistukseen liittyvää järjestöä.

      Jeesuksen opetuslapset perustivat alkuseurakunnan sen jälkeen, kun Jeesus oli kuolleista nousemisensa jälkeen ilmestynyt opetuslapsilleen ja he sitten alkoivat toimia yhdessä seurakuntana. Tuo alkuseurakunnan yhteisomistus oli sitten se apu, joka sai alkuseurakunnan jäsenet lähtemään julistamaan eri puolille, koska kiinnikkeita omaisuuksiin ei ollut, kun Roomalaiset legioonat tulivat Jerusalemia hävittämään. He olivat vapaita lähtemään evankeliumin työhön.

      Apt 4:
      29 Ja nyt, Herra, katso heidän uhkauksiansa ja anna palvelijaisi kaikella rohkeudella puhua sinun sanaasi;
      30 ja ojenna kätesi, niin että sairaat parantuvat ja tunnustekoja ja ihmeitä tapahtuu sinun pyhän Poikasi Jeesuksen nimen kautta."
      31 Ja kun he olivat rukoilleet, vapisi se paikka, jossa he olivat koolla, ja he tulivat kaikki Pyhällä Hengellä täytetyiksi ja puhuivat Jumalan sanaa rohkeasti.
      32 Ja uskovaisten suuressa joukossa oli yksi sydän ja yksi sielu; eikä kenkään heistä sanonut omaksensa mitään siitä, mitä hänellä oli, vaan kaikki oli heillä yhteistä.
      33 Ja apostolit todistivat suurella voimalla Herran Jeesuksen ylösnousemuksesta, ja suuri armo oli heillä kaikilla.
      34 Ei myöskään ollut heidän seassaan ketään puutteenalaista; sillä kaikki, joilla oli maatiloja tai taloja, myivät ne ja toivat myytyjen hinnan
      35 ja panivat apostolien jalkojen juureen; ja jokaiselle jaettiin sen mukaan, kuin hän tarvitsi.
      36 Niinpä Joosef, jota apostolit kutsuivat Barnabaaksi-se on käännettynä: kehoittaja-leeviläinen, syntyisin Kyprosta,
      37 myi omistamansa pellon, toi rahat ja pani ne apostolien jalkojen juureen

      Vainot alkoivat heti, kun opetuslapset alkoivat julistaa:
      Apt 4:
      1 Mutta kun he puhuivat kansalle, astuivat papit ja pyhäkön vartioston päällikkö ja saddukeukset heidän eteensä,
      2 närkästyneinä siitä, että he opettivat kansaa ja julistivat Jeesuksessa ylösnousemusta kuolleista.
      3 Ja he kävivät heihin käsiksi ja panivat heidät vankeuteen seuraavaan päivään asti, sillä oli jo ehtoo.
      4 Mutta monet niistä, jotka olivat kuulleet sanan, uskoivat, ja miesten luku nousi noin viiteentuhanteen.

    • JeeusonJumala

      Ilm. 5:12

      ja he sanoivat suurella äänellä: "Karitsa, joka on teurastettu, on arvollinen saamaan voiman ja rikkauden ja viisauden ja väkevyyden ja kunnian ja kirkkauden ja ylistyksen"

      Ilm. 7:17

      sillä Karitsa, joka on valtaistuimen keskellä, on kaitseva heitä ja johdattava heidät elämän vetten lähteille, ja Jumala on pyyhkivä pois kaikki kyyneleet heidän silmistänsä."

      Ilm. 21:22

      Mutta temppeliä minä en siinä nähnyt; sillä Herra Jumala, Kaikkivaltias, on sen temppeli, ja Karitsa.
      Ilm. 21:23

      Eikä kaupunki tarvitse valoksensa aurinkoa eikä kuuta; sillä Jumalan kirkkaus valaisee sen, ja sen lamppu on Karitsa.

    • KiitosJeesukselle

      Amen

    • JeesusonJumala

      Joh 21:
      1 Ja minä näin uuden taivaan ja uuden maan; sillä ensimmäinen taivas ja ensimmäinen maa ovat kadonneet, eikä merta enää ole.
      2 Ja pyhän kaupungin, uuden Jerusalemin, minä näin laskeutuvan alas taivaasta Jumalan tyköä, valmistettuna niinkuin morsian, miehellensä kaunistettu.
      3 Ja minä kuulin suuren äänen valtaistuimelta sanovan: "Katso, Jumalan maja ihmisten keskellä! Ja hän on asuva heidän keskellänsä, ja he ovat hänen kansansa, ja Jumala itse on oleva heidän kanssaan, heidän Jumalansa;
      4 ja hän on pyyhkivä pois kaikki kyyneleet heidän silmistänsä, eikä kuolemaa ole enää oleva, eikä murhetta eikä parkua eikä kipua ole enää oleva, sillä kaikki entinen on mennyt."
      5 Ja valtaistuimella istuva sanoi: "Katso, uudeksi minä teen kaikki". Ja hän sanoi: "Kirjoita, sillä nämä sanat ovat vakaat ja todet".
      6 Ja hän sanoi minulle: "Se on tapahtunut. Minä olen A ja O, alku ja loppu. Minä annan janoavalle elämän veden lähteestä lahjaksi.
      7 Joka voittaa, on tämän perivä, ja minä olen oleva hänen Jumalansa, ja hän on oleva minun poikani.

    • JeesusonJumala

      Jaak 5:
      15 Ja uskon rukous pelastaa sairaan, ja Herra antaa hänen nousta jälleen; ja jos hän on syntejä tehnyt, niin ne annetaan hänelle anteeksi.

      Ihmeellinen Jeesus.

    • trivia

      "Ehkä nuo Mannerheimin puheet luovutettujen alueiden takaisinsaamisesta saivat valtaansa joitakin Suomessa. "

      Paljon suuremmasta oli kysymys. Sotapapit toteuttivat kristinuskon avulla eliittiporvariston aluevaltauspolitiikkaa ja natsien maailmanvalloitusta. Papisto oli alistettu ja se alistui mukisematta saarnaamaan Suur-Suomen puolesta, sieltä ei-suomensukuisten hävittäminen ja että se kaikki olisi ollut Jumalan tahto ja että Jumala johtaa armeijaa tuhoamaan Neuvosoliiton ja sosialismin. Papisto saarnasi, että Hitler olisi maanpäällinen messias, joka hävittää vääräuskoiset ja slaavilaiset kansat.
      Lähde Jouni Tilli: Suomen pyhä sota. Papit jatkosodan julistajina.

    • Jeesusrauhanasialla

      'Etenkin piispataso antoi kynänsä laulaa hurmoksellista ristiretki- ja pyhä sota -paatosta, jossa kirkko seurasi Tillin mukaan enemmän Mannerheimia kuin Kristusta.

      Juuri Suomen marsalkka oli se, joka pyhän sodan miekantuppipäiväkäskyssään julisti, vaikka Martti Lutherin opetuksen mukaan sota ei koskaan voinut olla pyhää. Lutherille paavien ristiretket olivat olleet kauhistus, mutta jatkosodassa bolsevismin näkeminen Ilmestyskirjan petona vei Suomen pappisjohdossa voiton uskollisuudesta Uudelle testamentille ja oppi-isälleen.

      Jouni Tilli vyöryttää lukijan eteen mahtavia apokalyptisia tekstinäytteitä etenkin jatkosodan alun profeetallisesta hurmiosta. Vähempikin olisi toki riittänyt. Juuri tälle vahvasti yliampuvalle osuudelle on uhrattu liikaa tilaa.'

      Lainaus Keskisuomalaisesta.

      'Juuri tälle vahvasti yliampuvalle osuudelle on uhrattu liikaa tilaa'

      Mikä sai Tillin yliampumaan - sitä ei tuossa kerrota.

      Sodassa käytetään voimakasta propakandaa ja se saa heikot muuttamaan mieltään. Samoin käy monissa vaaleissa, vaalimainoksissa on propakandaa, joilla äänestäjiä petetään.

      Eihän siinä ole mitään puolusteltavaa, jos aletaan julistaa ohi Raamatun Sanan.

      Jeesus julisti, että joka miekkaan tarttuu, se miekkaan hukkuu. Jeesus julisti rauhaa ihmisiä kohtaan, mutta 'sotaa' syntiä ja pahuutta vastaan omassa itsessä.

    • minä.uskon

      Aamen

    • trivia

      "Jeesus julisti, että joka miekkaan tarttuu, se miekkaan hukkuu. Jeesus julisti rauhaa ihmisiä kohtaan, mutta 'sotaa' syntiä ja pahuutta vastaan omassa itsessä."

      Sotapapistossa oli suuresti natsihenkisen Akateemisen Karjalaseuran jäseniä. Useat näistä papeista ja piispoista jatkoivat sodan jälkeen luterilaisessa kirkossa korkeissa asemissa. jotku jopa arkkipiispoina. Sotapapit julistivat avoimesti, että Jumala johtaa Suomen armeijaa ja Hitler on suuri profeetta. Jumala antaa elintilaa rajan takaa ja hävittäisi vääräetnisen ja -uskoisen väestön. Mahtava natsien armeija olisi Jumalan tuki Suur-Suomen luomiselle ja Jumalan käsi. Suomen sotilaan sanottiin toteuttavan konkreettisesti Jumalan tahtoa hävittä Neuvostoliitto.
      Uskomatonta mutta totta. Papisto toimi Rytin hallituksen alaisena osastona ja Päämajan alaisena. Papisto legaalisti uskonnon avulla valloitus- ja hävittämissodan hallituksen puolesta.

      Mikäli asialla ei ollut Jeesus tai Jumala niin miksi he eivät estäneet Suomea solmimasta liittoa fasismin kanssa? Mitä vastaatte.

    • Jeesusonihmeellinen

      Edellä olevassa kysymyksessä törmäämme taas siihen ikiaikaiseen pohdintaan, miksi hyvä Jumala sallii pahan.

      Jumala on luonut luonnonlait ja fysiikan lait ja kaikki muutkin lait, joiden mukaan tämä maailmankaikkeutemme toimii ja miten maapallomme toimii.

      Jumala on antanut ihmisille vapaan tahdon, eikä hän puutu siihen ihmisen vapaaseen tahtoon, vaikka se aiheuttaisi valtavaa pahuutta.

      Jumala puuttuu peliin vasta aina silloin, jos hänen iankaikkinen suunnitelma Jeesuksessa Kristuksessa on uhattuna.

      Jumala on kyllä määrännyt päivän, jolloin kaikki teot joutuvat tuomiolle, jolloin kukin saa tekojensa mukaan.

      Ikuinen katsoo ikuisuuden perspektiivistä käsin ja me ihmiset katsomme ihmisen perspektiivistä käsin. Jumalalle muutama tuhat vuotta on vain hetki.

    • ---- Näet, että minä voimakkaasti painotan sanaa ON ja teen niin osoittaakseni Jeesuksen olevan identtinen Kristuksen kanssa. ----

      Hän ei voi millään olla identtinen Poikansa kanssa, paitsi mahdollisesti siten että he ovat toistensa kuvia, kuten me ihmisetkin luotiin Jumalan kuvaksi (1.Moos.1:27).

      Ja vaikka sinulla olisi vertailukohteena vaikkapa niin sanotut identtiset kaksoset, niin he ovat siltikin vain toistensa kuvia, mutta he eivät ole menettäneet identiteettinsä, vaan ovat kaksi eri yksilöä, jotka - jos heillä on hyvät suhteensa toisiinsa - rakastavat toisiaan ja puhuvat toisilleen, kuten Isä ja Poikakin. Joten mitä yritit oikein todistaa? Tiedätkö edes itsekään mistä yritit vakuuttaa meitä? Sitä sopii kysyä.

      Luuk.22:42 sanoen: "Isä, jos sinä tahdot, niin ota pois minulta tämä malja; älköön kuitenkaan tapahtuko MINUN tahtoni, vaan SINUN".

      Joh.10:17 Sentähden ISÄ MINUA RAKASTAA, koska minä annan henkeni, että minä sen jälleen ottaisin.

    • JeesusonJumala

      Ihminen Jeesus ja Jumala Jeesus. On syytä erottaa nämä kaksi ja tarkastella niitä erikseen. Ihminen Jeesus oli kuuliainen ja halusi alistaa tahtonsa Jumalan Taivaallisen Isän tahtoon.

      Jumala Jeesus tahtoi aina samaa kuin Jumala, hänen tahtoaan ei tarvitse milloinkaan alistaa Jumalan tahtoon, koska hän on itse Jumalan tahto.

      Fil 2:
      5 Olkoon teillä se mieli, joka myös Kristuksella Jeesuksella oli,
      6 joka ei, vaikka hänellä olikin Jumalan muoto, katsonut saaliiksensa olla Jumalan kaltainen,
      7 vaan tyhjensi itsensä ja otti orjan muodon, tuli ihmisten kaltaiseksi, ja hänet havaittiin olennaltaan sellaiseksi kuin ihminen;
      8 hän nöyryytti itsensä ja oli kuuliainen kuolemaan asti, hamaan ristin kuolemaan asti.

      Vain se voidaan alistaa, jolla on mahdollisuus tahtoa jotain muuta!

      No, kaikki eivät voi tätä käsittää, ja Jumala kyllä sen ymmärtää ja antaa pelastuksen armosta sille, joka Kristuksen tykö tulee ja tahtoo syntinsä hyljätä. Pelastus on tehty niin yksinkertaiseksi, ettei siihen vaadita kovin suurta ymmärrystä, kiitos Jumalalle siitä.

      Joh. 8:19
      Niin he sanoivat hänelle: "Missä sinun isäsi on?" Jeesus vastasi: "Te ette tunne minua ettekä minun Isääni; jos te tuntisitte minut, niin te tuntisitte myös minun Isäni".
      Joh. 8:28
      Niin Jeesus sanoi heille: "Kun olette ylentäneet Ihmisen Pojan, silloin te ymmärrätte, että minä olen se, joka minä olen, ja etten minä itsestäni tee mitään, vaan puhun tätä sen mukaan, kuin minun Isäni on minulle opettanut.
      Joh. 8:38
      Minä puhun, mitä minä olen nähnyt Isäni tykönä; niin tekin teette, mitä olette kuulleet omalta isältänne."

    • Ketämejulistamme

      2. Kor. 4:5

      Sillä me emme julista itseämme, vaan Kristusta Jeesusta, että hän on Herra ja me teidän palvelijanne Jeesuksen tähden

      Kristus on siis meidän julistuksemme keskipiste!

    • Katolinen-tunnustus

      Jeesus on tosi Jumala ja tosi ihminen. Vain Pyhältä Hengeltä opetusta saanut Jumalan lapsi voi ymmärtää tämän asian uskon kautta: sen, miten meillä on vain yksi Kristus, joka on ihminen ja Jumala yhtä aikaa, niin että ei ole kahta eri olentoa tai kahta eri persoonaa. On vain yksi olento ja yksi persoona, joka on Kristus ja hän on tosi Jumala ja tosi ihminen yhtä aikaa.

      Joka ei tätä tunnusta, ei voi pelastua.

      Ja meillä on vain yksi ainoa Jumala: Isä ja Poika ja Pyhä Henki.

      Isä on kaikkivaltias, Poika on kaikkivaltias ja Pyhä Henki on kaikkivaltias, mutta ei ole kolmea kaikkivaltiasta vaan on vain yksi kaikkivaltias Jumala.

      Isä on iätön ja ajaton, Poika on iätön ja ajaton, Pyhä Henki on iätön ja ajaton, niin että näissä kolmessa ei ole mitään myöhempää eikä mitään aiempaa vaan kaikki kolme ovat yhtä iankaikkisia ja niin meillä on vain yksi iankaikkinen Jumala kolmessa persoonassa, ei kolmea Jumalaa yhdessä persoonassa.

      Joka ei tätä tunnusta, ei voi pelastua.

      Poika on syntynyt ennen aikojen alkua, mutta hän on silti iätön ja ääretön, iankaikkinen ja kaikkivaltias Jumala. Monet harhaoppiset väittävät, että Poika ei ole ikuinen Jumala, koska on syntynyt ennen aikojen alkua, mutta tämä väite on yhtä järjetön kuin väite, jonka mukaan Poikaa ei ole ollut olemassa ennen kuin sikisi Pyhästä Hengestä ja syntyi Neitsyt Mariasta. Se, että Poika on syntynyt, ei tee hänestä pienempää Jumalaa tai ajallista olentoa, joka olisi luotu niin kuin enkelit ja ihmiset.

      Joka ei tätä tunnusta, ei voi pelastua.

    • JeesusonJumala

      Kannattaa nyt miettiä, onko Jeesus Kristus nyt Taivaallisen Isän valtaistuimella istuessaan ihminen vai Jumala!

      Ihminenkö tulee hallitsemaan tuhanneksi vuodeksi tänne uudistetun maan päälle vai Jumala, Jeesus Kristus!
      Ilm. 19:15
      Ja hänen suustaan lähtee terävä miekka, että hän sillä löisi kansoja. Ja hän on kaitseva heitä rautaisella valtikalla, ja hän polkee kaikkivaltiaan Jumalan vihan kiivauden viinikuurnan.


      Ihmisenkö kasvoja me ikuisuudessa katsomme, vai Jumalan kasvoja, kun Kristus hallitsee ja valaisee, niin ettei aurinkoa enää tarvita!
      Ilm. 21:23
      Eikä kaupunki tarvitse valoksensa aurinkoa eikä kuuta; sillä Jumalan kirkkaus valaisee sen, ja sen lamppu on Karitsa

    • KristusonHerra

      Miksi sinun on vaikea koroittaa Kristuksen nimeä?

      Miksi haluat alentaa Kristusta?

      Mitä Kristus sinulle merkitsee?

    • trivia

      "Jumala on antanut ihmisille vapaan tahdon, eikä hän puutu siihen ihmisen vapaaseen tahtoon, vaikka se aiheuttaisi valtavaa pahuutta.

      Jumala puuttuu peliin vasta aina silloin, jos hänen iankaikkinen suunnitelma Jeesuksessa Kristuksessa on uhattuna."

      Siteerauksesta voidaan vetää johtopäätös. Jumalan suunnitelmaan kuului, että Suomen poliittinen eliitti liittoutui saksalaisen fasismin kanssa ja aiheutti maalle valtavia vahinkoja. Jumala ei mitenkään voinut ohjata eliittiämme fasismin vastaiseen rintamaan. Ensin siis Jumala tapatti kansaamme fasismin puolesta ja sitten aiheutti sille tappion. Jumala hyväksyi fasismin ja hetken päästä irtautui siitä. Jumalalla näes on vapaa tahto!!!! Kansalaisilta se puuttuu.
      Jälkikäteen teologia vääntää mutterit hellahaloiksi. Se selittää selittämällä tulevaisuudenkin - kunhan Jumala on aikansa kurmoottanut, se napsii rusinat pullasta ja antaa niille laakerinlehvät mutta epäuskoisille kylvyn kuumassa tervapadassa. Siinäkään ei ole vapaata tahtoa mikäli raamattuun on uskominen.

    • Jumalaonhyvä

      'Jumalan suunnitelmaan kuului, että Suomen poliittinen eliitti liittoutui saksalaisen fasismin kanssa ja aiheutti maalle valtavia vahinkoja.'

      Kuuleppas nyt lapsukainen. Ihmiset Suomessa tekivät valintoja, mihin liittoutumaan halusivat mennä, EI Jumala!

      Ethän sinä hyvä lapsukainen voi Jumalaa syyttää siitä, että sinä hylkäät Jumalan tahdon ja haluat elää niinkuin itse tahdot!

      Jumalalla on hyvät suunnitelmat jokaista ihmistä kohtaan!
      Jer. 29:11
      Sillä minä tunnen ajatukseni, jotka minulla on teitä kohtaan, sanoo Herra: rauhan eikä turmion ajatukset; minä annan teille tulevaisuuden ja toivon

      Moni vain hylkää, eikä tahdo vaeltaa niissä Jumalan hyvissä teoissa!

    • trivia

      "Kuuleppas nyt lapsukainen. Ihmiset Suomessa tekivät valintoja, mihin liittoutumaan halusivat mennä, EI Jumala!"

      Sotapiispojen mukaan vapaata tahtoa ei ollut. Kristittyjen jumala johti Mannerheimia ja armeijaa. Kristittyjen jumala johti fasismiin kytkeytynyttä liittoumaa. Kristittyjen jumala koki länsiliittoutuneet Ranskan ja Englannin kirkot ja uskovat antikristuksen palvelijoiksi. Näin sotapapit saarnasivat Rytin hallitusten aikana.
      Jouni Tilli: Suomen Pyhä Sota.

    • eisotaoleJumalan

      Minä en ole perehtynyt sotapiispojen saarnoihin sodan aikoihin, joten en osaa sanoa niistä mitään.

      Sodan propakanga voi saada valtoihinsa myös valvomattomia tai uskottomia piispoja ja pappeja.

      Jeesus ei julistanut ainoatakaan miekankantajaa Jumalan asialla olevaksi! Jokainen murhamies on helvetin lapsi. Raamatun sanoma on hyvin selkeä.

    • alussa

      Tiesitkö muuten, että Tiede ja Raamattu ovat täysin samaa mieltä siitä, että maailmankaikkeudella on alku.

      Siinä ei siis ole minkäänlaista ristiriitaa.

      • trivia

        Raamattu ei kerro universumista yhtään mitään. Raamattu tunsi mapallosta Lähi-idän alueen ja suupuheilla sen ulkopuolella asustavista "barbaariheimoista". Raamattu hahmottaa avaruuden siten että taivaalla on jumalien luomia valopisteitä. Raamattu kertoo tämän seudun alkamisesta luotuna rakennelmana.
        Universum on oliona laadultaan samanalainen olio kuin aurinkokunta. Universum on alkanut, kehittyy ja muuttuu, aivan kuten aurinkokuntakin, kunnes universum lakkaa tunnetussa muodossa. Materia esiintyy erillisinä olioina. Olioita syntyy ja kuolee lakkaamatta ilman minkäänlaisen henkivoiman vaikutusta. Materia ei synny eikä katoa. Siinä kaikki.
        Raamattu ja tiede ovat asiasta täysin eri mieltä.


    • JeesusonJumala

      Et ole näköjään tutustunut juutalaisten kappalistien laskelmiin Raamatusta.

    • maapallovanha

      netikka net sivustolta lainattua:
      'Kuinka vanha on maapallo? Kuinka pitkiä olivat luomispäivät? Näistä asioista on varsinkin viime aikoina väännetty kättä fundamentalistisen ja tieteellisen raamattunäkemyksen omaavien kesken. Ensin mainittujen käsitykset pohjautuvat paljolti arkkipiispa Usherin (1581-1656) esittämiin laskelmiin tai niiden tarkennettuihin versioihin, joissa maapallon iäksi saadaan noin 6000 vuotta.

      Juutalaisista tulkinnoista.

      Jo vanhastaan on mm. juutalaisuuden piirissä keskusteltu siitä, mitä Genesis luomispäivällä oikein tarkoittaa ja kuinka pitkiä luomispäivät olivat. Varsinkin on kysytty, mikä niiden pituus oli ennen neljättä päivää. Ellei ollut valoja erottamassa 'aikoja, päiviä ja vuosia', miten niiden pituus määräytyi? Olivatko ne samat kuin neljännen päivän jälkeen vai jotain muuta? Juutalaisiin kabbalistisiin teksteihin lukeutuvan Sefer Yetsirah'in (Luomisen Kirja) kommentaarissa todetaan:

      "Joidenkin varhaisten lähteiden mukaan nämä Seitsemän Universumia ovat seitsemän tuhatta vuotta, jotka maailma kaiketi on ollut olemassa. Ensimmäiset kuusi vastaavat kuutta ensimmäistä viikonpäivää ja seitsemäs vuosituhat on 'päivä, jolloin kaikkialla vallitsee Sapatti'.

      Kabbalisti, rabbi Yitzchak De-Min Acco (1250-1340), esitti ajatuksen, ettei noita ajanjaksoja pidä ottaa kirjaimellisesti, vaan ne tulee ymmärtää 'jumalallisina' ajanjaksoina. Midras'in mukaan jokainen jumalallinen päivä on tuhat maallista vuotta (Ps. 90:4). Koska jokainen vuosi sisältää 365 1/4 päivää, yksi jumalallinen vuosi on 365 250 vuotta pitkä.

      Tästä seuraa, että jokainen 7000-vuotinen jumalallinen luomisjakso vastaisi 2 556 750 000 maallista vuotta. Tämä noin 2,5 miljardia vuotta on lähellä tieteen omaksumaa näkemystä siitä, miten kauan elämää on maapallolla esiintynyt. Koko universumin iäksi tulisi tämän laskutavan siis kuusi tuollaista jumalallista ajanjaksoa eli 15 340 500 000 vuotta, mikä sekin on lähellä viimeaikaisia tieteellisiä arvioita.

      Eräällä sivustolla asiaa selitetään mm:
      Joillekin voi olla yllätys, että yli 700 vuotta sitten suuri kabbalisti esitti uuden näkemyksen maapallon ja universumin iästä, mitkä ovat jokseenkin tarkoin yhteensopivia nykyisen Big Bang -teorian kanssa. Yksi mielenkiintoisimmista kabbalistisista kirjoituksista on Rabbi Yitzchak of Akkon teos Otzar haHaim (Elämän aarre). Siinä hän tuo esiin "Sapatilliset syklit" , mitkä ovat selvässä ristiriidassa suosittujen fundamentalististen näkemysten kanssa luomisen kuudesta vuosituhannesta.

      Kabbalistisen, ensimmäiseltä vuosisadalta peräisin olevan "Sefer haTemunah" -kirjoituksen pohjalta rabbi Yitzchak kehitti ajatuksen 'jumalallisista vuosista' (Ps. 90:4), minkä perusteella yksi 'jumalallinen päivä' vastaisi 1000 maallista vuotta ja 'jumalllinen vuosi' olisi siten 365 250 maallista vuotta.
      Kun Talmudin mukaan maailma tulee kestämään 7000 'Sapatillista' vuotta, rabbi Yitzchak päätteli, että maailman lopullinen ikä tulee olemaan 7x 7000 eli 49 000 vuotta. Jokaisen jakson kohdalla tapahtuisi uusi luominen, mukaanlukien uusi ihmiskunta.

      Kabbalistien kesken on myös väitelty siitä, mitä luomisjaksoa me nyt elämme. Joidenkin mukaan elämme toista jaksoa, mutta rabbi Yiztchakin mukaan elämme nyt jo seitsemättä ja viimeistä kautta. Aadam olisi sen mukaan syntynyt maailman ollessa 42 000 vuotta vanha. Kun hän kuitenkin toteaa, että nuo vuodet on otettava 'jumalallisina vuosina', hän saa tulokseksi 15 340 500 000 vuotta eli noin 15.4 miljardia vuotta.

      Psalmin 105:8 puhe 'tuhansista sukupolvista' tulkitaan osoittavan, että koska Mooses edusti 26:tta sukupolvea ihmiskunnan kanta-isästä, sitä ennen olisi ollut jo 974 sukupolvea.'

      Siinä siis sinulle vähän mietittävää, Raamatun ja Tieteen yhteensopivuudesta.

    • trivia

      Kabbalistit ja teologit saavat puhua mitä sylki suuhun tuo. En yhtää ihmettelisi, että joku teologi vääntää raamatusta maapallon iäksi 4.5 mrd vuotta ja univerumin iäksi 13.8 mrd vuotta. Raamattu taipuu mihin. Kysymykseen kuin kysymykseen löytyy sata vastausta ja vielä jää varaa.
      Raamatusta voi laskea itsekin maapallon iän Aatamista alkaen ja päättyen sukutaulujen mukana Jeesukseen. Iäksi tulee 6 200 vuotta plus/miinus 200 vuotta. Suomessakin on ihmiskuntaa asunut kauemmin.

      Huom. Kuinka moni teologi on esittänyt luomisen aikaa? Niitä on varmaan tuhansia. Joku saattaa vahingossa osua lähemmäksi kuin toinen. Ennen nykyaikaista fysiikkaa ja tähtitiedettä kosmisten tapahtumien iät oli mahdoton selvittää.

      Väittäähän raamattu että heprealaiset olisivat seurustelleet puhuvien aasien kanssa. Menneisyyteen voi laittaa myös mitä tahansa.

      • pientä.viilausta

        On hyvin todennäköistä, että patriarkkojen sukulista Aadamista Nooaan on toisinto sumerilaisesta Kuninkaiden listasta, jossa Alulim/Adapa oli Eridun ensimmäinen kuningas ja Ziusudra, "tulvan" sankari, kymmenes.
        Tekstin tulkintavirheen vuoksi tätä kymmenen kuninkaan ajanjaksoa pidettiin tuhansia vuosia kestäneeksi ja siksi myös Genesiksessä patriarkkojen ikä venyi huomattavan korkeaksi.
        Sumerilaisten tekstien myöhempi tarkastelu on nämä virheet löytänyt . Astronomista yksikköä sar:ia, jonka lukuarvo on 3600, on virheellisesti sovellettu näiden kuninkaitten hallitusvuosiin, joita todellisuudessa kertyy yhteensä 126.
        Ehdotankin, että universumin iästä viilataan virheestä johtuneet turhat vuodet - ainakin tonni pois. Näin voisimme elää juutalaisen kalenterin (joka pohjautuu rooman perustamiseen) vuotta 4776 jälkeen luomisen.


      • onhannoitavieläkin

        Ettäkö heprealaiset olisivat seurustelleet puhuvien aasien kanssa. Talvisodan vaikeina aikoina saattoi myös kuulla kummia, kuten joidenkin sotilaiden keskustelevan eläinten kanssa, kutsuvan muiden muassa karjaa laitumelta kotiin jonkinlaisen yhteyden voimalla. Onhan näitä, tieteelle vaikeita kohtia käsittää. Mutta raamatullisia nuo eivät pelkästään ole, sillä kautta aikojen tietyillä ihmisillä on ollut erikoisia taitoja, joita lahjoiksikin voi perustellusti kutsua. Jos on saanut nähdä, lakkaa ihmettelemästä ja myöntää toden todeksi.


    • luomistyönkuva

      Maapallo on Raamatun mukaan ikivanha, joka tarkoittaa todella pitkiä aikoja ei vain tuhansia vuosia.

      Raamattu on kertomus Jumalalta ihmiselle siitä, miten Jumalan pelastussuunnitelma alkoi toteutua, siksi kertomus alkaa vasta Adamista eli Jeesuksen sukupuun aloittajasta eteenpäin.

      Voimme hyvin ajatella, että maapallo oli täynnä väkeä jo ennen Adamia. Voimme myös hyvin ajatella, että Nooan aikainen vedenpaisumus koski sitä Nooan tuntemaa maailmaa.

      Jumalan tapa toimia on säilynyt muuttumattomana. Jumala panee alulle jotain ja sanoo 'lisääntykää' ja siitä lähtee etenemään asiat. Tämä sama periaate koskee kaikkea Jumalan luomistyötä. Kaikki oli sangen hyvää vasta, kun koko maa oli täynnä elämää. Jumalalla ei ole kiirettä mihinkään!

    • eläväVapahtaja

      Jos Jeesus parantaisi sinut, uskoisitko häneen?

      • Johantoki

        Jos minulta kysytään, uskoisin, tosin ilman parantamistakin. Uskoisin myös, ettei Hän tekisi mitään vastoin korkeamman, Isänsä tahtoa ja tämä on se pointti, miksi todella tahtoisin olla kuuliainen Jeesukselle, jolle Isä on antanut niin suuret valtaoikeudet meidänkin suhteemme.


    • Jeesuselää

      Amen.

    • Jeesuselää

      Amen.

    • Jeesuselää

      Herra on ihmeellinen.

    • trivia

      Raamatun mukaan materia ja asumiseen kelpaava maapläntti luotiin viidessä päivässä. Ihminen luotiin kuudentena päivänä. Luoja lepuutti selkäänsä seitsemäntenä päivänä. Luomiskertomus muistuttaa erehdyttävästi sumeerien luomiskertomusta.

      Tulkintamahdollisuutta ei ole. Sukutaulut ovat selviä. Ensimmäiset 10 sukupolvea Aatamista Nooaan olivat pitkäikäisiä. Esikoisen tai sukulinjaan kuuluvan siittämisaika mainitaan. Aatamista Nooaan kului 1 056 vuotta. Jotkut elivät lähes tuhatvuotisiksi!!!! Aatami olisi elänyt Metusalemin aikana (8. sukupolvi).
      Nooasta Abrahamiin kului aikaa 890 vuotta. Olemme vuodessa 2 182 jälkeen Aatamin syntymän. Jakob syntyi 2 042 jälkeen Aatamin. Siitä Moosekseen on 3 sukupolvea ja Mooses putkahti maailmaan, mutta ei mainita siittämisen ajankohtavuotta. Laitetaan arvio että isät siittivät 25 vuotiaana niin Mooses syntyi 2 142 jälkeen Aatamin.

      Nyt löytyy historiallinen yhtymäkohta. Moos 2 kirjan 1 luvun todistuksen mukaan Mooseksen syntymä sijoittuu Egyptissä Ramses II ajalle 1 200 luvulle. Jos ottaa Mooseksen syntymän vuodelle 1 250, voidaan laskea materian ja ihmiskunnan iäksi n. 5. 400 vuotta.

      Ihmiskuntaa on ollut olemassa jo 200 000 vuotta ja aurinkokin miljardeja vuosia, joten raamattu erehtyy pahemman kerran.

      Ps . muita reaalisia aikoja tapahtumille
      Joosuan kirja ajoittuu 1 100 luvulle eaa.
      Saulin tarina ajoittuu 1 000 luvulle eaa.
      Davidin tarina 900 luvulle eaa.
      Jeremian kirja ajoittuu 600 eaa. kahtapuolen. Juudan tuho Babylonialle 587 eaa.
      Esran kirja 400 luvulle eaa.
      Makkabealaiskirjat 100 luvulle eaa.
      Kuningasten kirjoissa ovat reaaliset tapahtumat; Assyrian ja Babylonian valloitussodat sekä Juudan valtion kuninkaiden hallitusajat n. 1 000 - 587 eaa. ja lienevät reaalisia.
      Raamattu on toden ja tarun yhdistelmä.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      12
      4390
    2. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      86
      2240
    3. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      557
      1734
    4. Kirjoita yhdellä sanalla

      Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin
      Ikävä
      101
      1461
    5. Olet hyvin erilainen

      Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja
      Ikävä
      67
      1167
    6. Yksi syy nainen miksi sinusta pidän

      on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s
      Ikävä
      33
      1098
    7. Tykkään sinusta ikuisesti

      Olet niin mukava ja ihana ihminen rakas. ❤️
      Ikävä
      5
      1008
    8. Hyödyt Suomelle???

      Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt
      Maailman menoa
      218
      971
    9. Hyvää Joulua mies!

      Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o
      Ikävä
      60
      913
    10. Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!

      Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill
      Suomalaiset julkkikset
      3
      898
    Aihe