Stoltenberg: Aggressiivinen Venäjä sai Naton mie

Venäjän pyrkimys "muuttaa Euroopan rajoja" sai Naton kuluttamaan enemmän rahaa puolustukseen. Asiasta kertoi sotilasliiton pääsihteeri Jens Stoltenberg.

Stoltenberg muistutti, että puutteen takia Euroopan turvallisuus riippuu suurelta osin Yhdysvalloista, joka rahoittaa Natoa kaksi kertaa enemmän kuin kaikki muut jäsenet yhteensä.

Wall Street Journalin toimittaja Julian E. Barnesin mukaan Naton torstaina julkaisema raportti kertoo, että sotilasliitto lisää harjoitusten määrää "Venäjän Naton rajojen läheisyydessä suorittamien sotatoimien takia".

Vaikka kulut kasvavat, Natolla on vakavia ongelmia. Se on tehnyt vielä vain vähän koordinoidakseen kuluja maiden välillä, toimittaja kirjoittaa.


Stoltenbergin mukaan sotilasliitto joutuu käyttämään enemmän rahaa muun muassa tiedustelulentokoneisiin, ilmatankkauskoneisiin ja nykyaikaisiin panssariautoihin. Lähinnä tämän puutteen takia Euroopan turvallisuus riippuu Yhdysvalloista.

Naton raportin mukaan Yhdysvallat käytti Natoon vuonna 2015 kaksi kertaa enemmän rahaa kuin kaikki eurooppalaiset kumppanit yhteensä. Yhdysvaltain suunnitelmien mukaan Nato-maiden on käytettävä puolustukseen vähintään 2 prosenttia BKT:sta, mutta näin tekevät vain Iso-Britannia, Puola, Viro ja Kreikka.

Nato-maat käyttivät vuonna 2015 puolustukseen keskimäärin 1,43 prosenttia BKT:staan. Yhdysvallat käytti siihen 3,62 prosenttia BKT:staan, Wall Street Journalin toimittaja kirjoittaa.

Lue lisää: http://fi.sputniknews.com/ulkomaat/20160130/787062/nato-kulut-usa.html#ixzz3ylaRpJjT
30120
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 30

Vanhimmat

Wall Street Journalin toimittaja Julian E. Barnesin mukaan Naton torstaina julkaisema raportti kertoo, että sotilasliitto lisää harjoitusten määrää "Venäjän Naton rajojen läheisyydessä suorittamien sotatoimien takia".

Äänestä
  • Jenkkirahvas tietenkin uskoo, kun lehdessä lukee niin. WSJ on jenkkien Hesari.

    Äänestä

Natoon

Äänestä

Natoon heti

Äänestä

Natoon

Äänestä

Heti Natoon

Äänestä

Lisää rahaa puolustukseen

Äänestä

Natoon heti

Äänestä

Kyllä sitä nyt usa lainarahalla rellestää.

Meinaakohan maksaa milloin lainan Venäjälle? 102 miljardia dollaria.

Äänestä

Natoon

Äänestä

Natoon heti

Äänestä

Natoon

Äänestä

Nato vahvistaa turvallisuutta ja kansainvälistä asemaa

Äänestä

"Nato on keskeinen rauhanturvaoperaatio, joka tapauksessa tänä päivänä", näin sanoi viisas Nobel rauhanpalkinnolla palkittu presidentti Martti Ahtisaari.

Suomen on mentävä mukaan Nato-rauhanturvaoperaatioon, se on suomalaisten etu.

Äänestä

Natoon

Äänestä

No, Venäjän saartaminenhan on jenkkien oma projekti.

Äänestä
  • Ruotsin puolustusministeri tylytti Venäjää Suomessa: "Suurin uhka Euroopan turvallisuusjärjestelmää kohtaan"

    Äänestä

Natoon

Äänestä

Natoon heti

Äänestä

Natoon

Äänestä

Nato vastaa idän uhoon.

Äänestä

Natoon

Äänestä

Natoon heti

Äänestä

Natoon

Äänestä

Natoon

Äänestä

Natoon

Äänestä

Natoon

Äänestä

Natoon

Äänestä

Natoon

Äänestä

Hyvä Nato

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


ERommel kirjoitti:

Venäjän pyrkimys "muuttaa Euroopan rajoja" sai Naton kuluttamaan enemmän rahaa puolustukseen. Asiasta kertoi sotilasliiton pääsihteeri Jens Stoltenberg.

Stoltenberg muistutti, että puutteen takia Euroopan turvallisuus riippuu suurelta osin Yhdysvalloista, joka rahoittaa Natoa kaksi kertaa enemmän kuin kaikki muut jäsenet yhteensä.

Wall Street Journalin toimittaja Julian E. Barnesin mukaan Naton torstaina julkaisema raportti kertoo, että sotilasliitto lisää harjoitusten määrää "Venäjän Naton rajojen läheisyydessä suorittamien sotatoimien takia".

Vaikka kulut kasvavat, Natolla on vakavia ongelmia. Se on tehnyt vielä vain vähän koordinoidakseen kuluja maiden välillä, toimittaja kirjoittaa.


Stoltenbergin mukaan sotilasliitto joutuu käyttämään enemmän rahaa muun muassa tiedustelulentokoneisiin, ilmatankkauskoneisiin ja nykyaikaisiin panssariautoihin. Lähinnä tämän puutteen takia Euroopan turvallisuus riippuu Yhdysvalloista.

Naton raportin mukaan Yhdysvallat käytti Natoon vuonna 2015 kaksi kertaa enemmän rahaa kuin kaikki eurooppalaiset kumppanit yhteensä. Yhdysvaltain suunnitelmien mukaan Nato-maiden on käytettävä puolustukseen vähintään 2 prosenttia BKT:sta, mutta näin tekevät vain Iso-Britannia, Puola, Viro ja Kreikka.

Nato-maat käyttivät vuonna 2015 puolustukseen keskimäärin 1,43 prosenttia BKT:staan. Yhdysvallat käytti siihen 3,62 prosenttia BKT:staan, Wall Street Journalin toimittaja kirjoittaa.

Lue lisää: http://fi.sputniknews.com/ulkomaat/20160130/787062/nato-kulut-usa.html#ixzz3ylaRpJjT

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu