Ahneuden synti - on voimakasta VL-piireissä

Moikka!

Vanhoillislestadiolaiset voisivat ottaa oppia välttämään ahneuden syntiä amish-uskosta. Jossa on mielestäni hienot perinteet, välttää ahneutta.

http://nyt.fi/a1305919772350

"Kun maanviljelys hoidetaan ilman koneita, ollaan fyysisen työn ytimessä. Laiskuus ja toimettomuus ovat saatanasta, ja joutenolo sekä liian helppo työ altistavat molemmille. Maatalouskoneet, samoin kuin vaikkapa korkeakoulutus, vieraannuttavat ruumiillisesta työstä"

"Lisäksi maatalouskoneet saattaisivat viekoitella amishin ahneuden syntiin. "

"Näiden ihanteiden kautta on aika helppo ymmärtää erilaisia kieltoja ja ohjeita. Sähkö on kielletty, koska se toisi palan ulkomaailmaa amishien kotiin"

"Kokovartalopeilit ja kaikki korut on kielletty, koska ne voisivat ylpistää, samoin napit."

Hienoja piirteitä joita VL-uskossa ei ole. Huomioitavaa : "Esimerkiksi vanhakantaisesta elämäntavastaan tunnetun amish-yhteisön koko on lähes kaksinkertaistunut 16 viime vuoden aikana. Yhteisöön kuuluu nykyään noin 230 000 henkeä."

Lestadiolaisuus ei kasva!!
3<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Ahne saa olla - useat VL-t onkin. Ei tarvi kun katsoa hieman ympärille niin näkee. VL-itse puhuu että Jumala on siunannut elämää. No mutta siltkin Ahne mikä Ahne!

Ahne saa olla mutta ei seksuaalisesti viehättävä. Näin.

Äänestä

Oiva Savela Oulun ry:llä juuri aivan oikein varoitti ahneuden synnistä joka on tämän ajan suurimpia epäjumalia mammonan himonmuodossa.

Se on pesiytynyt vl-liikkeseen jossa monet puhuvat amerikkalaisen ja raamtunvastaisen menstysteologian mukaan.

Äänestä
  • Monet VL-yrittäjät on menestyneet ja pieniä palkkoja maksavat duunareille niitä TES minimejä. Omistajat ajaa hienoilla autoilla ja sijoittaa miljooniaan. Ei ne sen kummempia VL-johtajat omistajaportaassa oo. Ahneita on. Tiedän omasta kokemuksesta kun olin palkkaneuvotteluissa niin tosi härskin pientä palkkaa tarjosi. Oikeen oksettaa :) Itsellään heillä suorat housut ja metsästysreissulle oli afrikkaan menossa, siitä puhui suurimman osan aikaa. Mies ilman vaimoaan menossa 3 viikon reissuun. ei tarvi paljon miettia mitä reissulla "uskovaiset" puuhaa.....pikainen työhaastattelu oli toimihenkilön hommia siivoojan palkalla. En viihtynyt haastattelussa kuin minimin. En soitellut perään. Tuli sellainen olo että tuollaisia en halua esimieheksi ... huh

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Huomioitavaa_ kirjoitti:

Moikka!

Vanhoillislestadiolaiset voisivat ottaa oppia välttämään ahneuden syntiä amish-uskosta. Jossa on mielestäni hienot perinteet, välttää ahneutta.

http://nyt.fi/a1305919772350

"Kun maanviljelys hoidetaan ilman koneita, ollaan fyysisen työn ytimessä. Laiskuus ja toimettomuus ovat saatanasta, ja joutenolo sekä liian helppo työ altistavat molemmille. Maatalouskoneet, samoin kuin vaikkapa korkeakoulutus, vieraannuttavat ruumiillisesta työstä"

"Lisäksi maatalouskoneet saattaisivat viekoitella amishin ahneuden syntiin. "

"Näiden ihanteiden kautta on aika helppo ymmärtää erilaisia kieltoja ja ohjeita. Sähkö on kielletty, koska se toisi palan ulkomaailmaa amishien kotiin"

"Kokovartalopeilit ja kaikki korut on kielletty, koska ne voisivat ylpistää, samoin napit."

Hienoja piirteitä joita VL-uskossa ei ole. Huomioitavaa : "Esimerkiksi vanhakantaisesta elämäntavastaan tunnetun amish-yhteisön koko on lähes kaksinkertaistunut 16 viime vuoden aikana. Yhteisöön kuuluu nykyään noin 230 000 henkeä."

Lestadiolaisuus ei kasva!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu