Ken onkaan kaikkien aikojen hörhöjen hörhö kanavalla?
Ja perustelut, kiitos!nisuluste
Ja perustelut, kiitos!nisuluste
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Aloittaja ei ole kovin kasvanut uskossaan, kun näin turhanpäiväseen käyttää aikaa.
Kyllähän tuo, kieltämättä, vähän kummastuttaa juuri uskoon tulleitten puolesta. Kirjava tarjonta erilaisia julistajia. Miten vielä maitoruualla oleva uskova kykenee erottamaan oikean väärästä?
MINÄ katsoin epäuskoisena arkistosta Ojareksen pitämää juhlapuhetta joko itsenäisyyspäivänä tai uuden vuoden aikaan. Asetelma oli kuin presidentin puheessa; lippu ja kaikki! Ja julisti "Herran sanan" kansakunnalle sanomatta oikeastan yhtään mitään.
Tuli väistämättä mieleen kysyä; mitä ja miten paljon mies itsestään luulee?
Ihan pellehän se mies on. Lienee ollut suunniteltu täsmäkaato amerikan ihmesaarnaajalta. Olivatten tehneet taustatyötä, ja havainneet tämän herran riittävän vaikustusvaltaiseksi ja sopivan seniiliksi tuohon hommaan. Pienellä hehkutuksella saa uskomaan, että on Jumalan valitsema tuohon duuniin. Ja sitten tämä sätkyukko tekee mitä amerikan ja isrelin jehut käskee.
Vaikea valita yhtä hörhöä muiden joukosta. Tyylilajeja on useita erilaisia, mutta edistyneinpiä ovat kyllä nuo Amerikan sankarit. Saatujen lahjoitusten määrä varmasti korreloisi hyvin tarkasti hörhöyskertoimen kanssa.
Totta turiset. Amerikan hörhöt pitävät kunniakkaasti ykköspaikkaa hallussaan. Siitä ei voida edes kiistellä!
Vieläköhän tuo Herzog-hörhö resonansseineen raahataan tällekkin vuodelle Suomeen? Viime vuosi taisikin jäädä väliin! Saas nährä!
Ei varmasti tule, eikä tuoda. Mut vastaavia tulee ja tuodaan.
Käsittääkseni koko tv7 on hörhöjen kanava ja yhtään järki-ihmistä tuskin sille kanavalle saavat esiintymään?
Olet käsittänyt täydellisen oikein. Siltikin joukosta aina löytyy joku joka on hörhöistä hörhöin.
No Piipposet tietenkin. Tuomitsevat ja syyllistävät lähes joka lähetyksessä muita uskovia. Ainoastaan heille lienee suotu kaikki oikea tieto ja viisaus?
Yleensä sellaset ihmiset kovasti tuomitsee toisia, joilla on omassa nutussa korjattavaa.