Masennus laiskojen tekosyy olla tekemättä töitä.

Tuota mieltä todellakin olin kunnes se kuuluisa kamelin selkä katkes. Eli olin joidenkin mielestä sairaalloisen itse varma ja olin sitä mieltä että mua ei mikään kaada. Toisin kävi kyllä vahvinkin kaatuu kun tarpeeksi potkitaan. Itsellä viimeinen niitti tuli ryminällä olin yhtäkkiä tilanteessa jossa kaikkein läheisimmät ja luotettavimmat ihmiset petti luottamuksen ja olivat tehneet sitä jo vuosia. Tuon asian selviäminen kaatoi minut henkisesti tosin itse en sitä tajunnut meni varmaan puolitoista vuotta ennen kuin tajusin että jokin on vinossa. Elin kuin olisin jossain sumussa olen koittanut muistella tuota aikaa vaan en kyllä muista siitä käytännössä mitään. Kun on tuollainen ihminen että luulee ettei mikään kaada ja kaiken kestää niin ei ole niitä kelle tälläisesta asiasta voi kertoa. Lääkärille meno oli kova paikka ja tietenkin sielläkin yritti esittää että ei ole niin rikki kuin todellisuudessa on. Lekuri totesi erittäin vaikean masennuksen ja kallotohtorille meno ja lääkitys tuli. Tuosta kaikesta on jo yli vuosi ja vieläkään ajatukset ei pysy kasassa. Tuttava piiristä kukaan ei tiedä sairauttani ja salaan sen tosi hyvin olen koko ajan tehnyt töitä mutta jaksamisen kanssa taistelen joka päivä olisin todellakin tarvinnut sen sairasloman mutta kohdallani sairasloma ei ole mitenkään mahdollista. Välillä olen tosi turhauntunut sillä olen vain haamu entisestä minästäni kaipaan todella paljon entistä olemustani takaisin. Haluaisin olla taas iloinen ja itsevarma oma itseni. En näe valoa oikein vieläkään tunnelin päässä mutta näen jo kuitenkin sen tunnelin eli kai se lamppu sinne vielä syttyy. Kirjoitin tämän lähinnä siksi että masennus on todellakin sairaus ja sitä ei käsitä ennen kuin se omallekohdalle sattuu. Eli mikäli läheisenne tai ystävänne sairastaa masennusta älkää jättäkö sitä yksin se on se viimeinen asia mitä se haluaa vaikka ulos anti toisin antaa ymmärtää. Itse yritän yksin tämän kanssa taistella ja ajatuksissani todella kaipaisin sitä että joku kysyisi että onko sinulla kaikki hyvin ja että minulla olisi rohkeutta vastata että ei ole. Omalle kohdalle toivon todellakin että tuon edellämainutun kysymyksen kuulisin ja kysyjä näkisi lävitseni ollen sitkeä siinä ettei sinulla ole kaikki hyvin.
362
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Psykiatrit ottavat väittämällä masennusta sairaudeksi sen täysin ulos elämänkontekstista, mikä on mitä törkeintä huijausta, ja se tulee käsitellä siten, että elämänkonteksti otetaa huomioon, koska se kaikki on psykologista, eikä kemiallista epätasapainoa. Halukkaille tietenkin.

Äänestä

"Kertaus on opintojen äiti" kuuluu kulunut sananlasku. Masennus ei ole sairaus, vaikka kuinka niin tykkäisit itsellesi ja läheisillesi ja lääkäreille uskotella. Kaksi tai kaksisataa uskovaista ei tee uskomuksesta totta. Näin on luonnon lait säädetty.

Äänestä

Yleensä saa sitä mitä tilaa, päti aloittajan tapaukseenkin :)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


741 kirjoitti:

Tuota mieltä todellakin olin kunnes se kuuluisa kamelin selkä katkes. Eli olin joidenkin mielestä sairaalloisen itse varma ja olin sitä mieltä että mua ei mikään kaada. Toisin kävi kyllä vahvinkin kaatuu kun tarpeeksi potkitaan. Itsellä viimeinen niitti tuli ryminällä olin yhtäkkiä tilanteessa jossa kaikkein läheisimmät ja luotettavimmat ihmiset petti luottamuksen ja olivat tehneet sitä jo vuosia. Tuon asian selviäminen kaatoi minut henkisesti tosin itse en sitä tajunnut meni varmaan puolitoista vuotta ennen kuin tajusin että jokin on vinossa. Elin kuin olisin jossain sumussa olen koittanut muistella tuota aikaa vaan en kyllä muista siitä käytännössä mitään. Kun on tuollainen ihminen että luulee ettei mikään kaada ja kaiken kestää niin ei ole niitä kelle tälläisesta asiasta voi kertoa. Lääkärille meno oli kova paikka ja tietenkin sielläkin yritti esittää että ei ole niin rikki kuin todellisuudessa on. Lekuri totesi erittäin vaikean masennuksen ja kallotohtorille meno ja lääkitys tuli. Tuosta kaikesta on jo yli vuosi ja vieläkään ajatukset ei pysy kasassa. Tuttava piiristä kukaan ei tiedä sairauttani ja salaan sen tosi hyvin olen koko ajan tehnyt töitä mutta jaksamisen kanssa taistelen joka päivä olisin todellakin tarvinnut sen sairasloman mutta kohdallani sairasloma ei ole mitenkään mahdollista. Välillä olen tosi turhauntunut sillä olen vain haamu entisestä minästäni kaipaan todella paljon entistä olemustani takaisin. Haluaisin olla taas iloinen ja itsevarma oma itseni. En näe valoa oikein vieläkään tunnelin päässä mutta näen jo kuitenkin sen tunnelin eli kai se lamppu sinne vielä syttyy. Kirjoitin tämän lähinnä siksi että masennus on todellakin sairaus ja sitä ei käsitä ennen kuin se omallekohdalle sattuu. Eli mikäli läheisenne tai ystävänne sairastaa masennusta älkää jättäkö sitä yksin se on se viimeinen asia mitä se haluaa vaikka ulos anti toisin antaa ymmärtää. Itse yritän yksin tämän kanssa taistella ja ajatuksissani todella kaipaisin sitä että joku kysyisi että onko sinulla kaikki hyvin ja että minulla olisi rohkeutta vastata että ei ole. Omalle kohdalle toivon todellakin että tuon edellämainutun kysymyksen kuulisin ja kysyjä näkisi lävitseni ollen sitkeä siinä ettei sinulla ole kaikki hyvin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu