Laadukasta palvelua ja viihtyvyyttä wc.sä

Olettehan havainnoinneet, älynneet, huomanneet että kauppakeskusten wc.t on jotenkin masentavan tunkkaisia eikä wc.n stailaukseen, varusteisiin, hajuun, yleiseen ulkonäkään ole ainakaan liikaa käyttäneet rahaa vaikka tarpeelinen wc ehkä löytyy joka ostoskeskuksesta /liikekeskuksesta. Paremman palvelun wc löytyy nyt kuten ulkomailla käyneetkin sen tietävät. Työllisyyttä myös kun palkaatte sinne wc tiloihin asiakaspalvelijan joka ei päästä ketään sinne suljettuun " koppiin " ennen kun on käynyt tekemässä siivouksen ja katsonut että seuravan kuluttajan on mielyttävä tulla tarpeilleen. Asiakspalvelija huolehtii että jos suinkin antaa käsipyhkeen myös sekä ohjeistaa kuinka wc käyttädytään mitä mielyttävämällä tavalla. Huolehtii että wc ei haise kitkerä tolu kuin muukaan halpatuontantoa puoli-ilmaiseksi saatu ja riittoisa pahan hajuinen puhdistusaine. Asiakspalvelijat myös huolehtivat yleisestä viihtyvyydestä wc tiloissa joihin kuuluisi erilisinä yksikköinä lastenhoitohuone yms. Tälläistä palvelua luulisi jo olevan suomessa mutta epäilen että on vain wctarkastajia jotka ilmoittavat käyneensä wctiloissa. Kyllä olisi liikekeskuksille jo puolivoittoa asiakkathan jonottaisivat päästäkseen viihtyisään paremman palvelun wc.siin Eivätkä riitelisin kotonaan ketä pesee oman kotinsa wc.n kun eivät enää kehtaisi käydä omassa wc.ä On se kaaamea näky kun omaa wc.kään eivät haluisi siivota. On se kyllä tymyyden huippu kun wc.ä käyntikin joitain hävettää paitsi että kyllä itseänikin niissä ostoskeskuksissa jotka mainostavat itseään mutta asiakkaat kiertävät kaukaa heidän käymälänsä ja menevät mielummin toiseen ostoskeskukseen ihan vain wc. puhtauden takia. Wc.tä näkee minkälaisessa arvossa maksavia asikakaita mikäkin ostoskeskus pitää.
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Tästä ei siis kohise ketään ei se mitään en ole tottunutkaan että kirjoittaisin kohu uutisia kuin muutenkaan Ajattelin vain yleistä viihtyväisyyttä kuta kuinkin pienillä yksityiskohdilla voi yleisiä wctiloja saada viihtyisäksi mutta olen tottunut kyllä suomalaisen wctasoon että en kehtaa edes valittaa Pidän aina omat wcpaperitkin mukana ja jos kiinostaa myös desinfoivat käsipyyhkeet ne eivät paljon paina eikä koskaan tiedä missä hätä yllättää ja juuri siinä kauppakeskusten wc.ä olekaan paperia Mitään ei tarvitse muuttaa minun takia pitäkää wc.t niinikuin lystävät , mutta on mihin verrata jääköön nyt täysin omaksi asiakseni mihin vertaan Mutta eihän se paljon lisää maksaisi jos viitsisivät vähän enenmmän käyttää luovuttaan suunitelessa liikekeskuksiin vähän aistikkaampia ja muutenkin laadukkampaa meinikiä Ilmeisesti se on sitten niin että kunhan jonkulainen wc on ja se siitä. Pitäkää weeseenne just niin kuin itse haluavat.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


apnetioaö kirjoitti:

Olettehan havainnoinneet, älynneet, huomanneet että kauppakeskusten wc.t on jotenkin masentavan tunkkaisia eikä wc.n stailaukseen, varusteisiin, hajuun, yleiseen ulkonäkään ole ainakaan liikaa käyttäneet rahaa vaikka tarpeelinen wc ehkä löytyy joka ostoskeskuksesta /liikekeskuksesta. Paremman palvelun wc löytyy nyt kuten ulkomailla käyneetkin sen tietävät. Työllisyyttä myös kun palkaatte sinne wc tiloihin asiakaspalvelijan joka ei päästä ketään sinne suljettuun " koppiin " ennen kun on käynyt tekemässä siivouksen ja katsonut että seuravan kuluttajan on mielyttävä tulla tarpeilleen. Asiakspalvelija huolehtii että jos suinkin antaa käsipyhkeen myös sekä ohjeistaa kuinka wc käyttädytään mitä mielyttävämällä tavalla. Huolehtii että wc ei haise kitkerä tolu kuin muukaan halpatuontantoa puoli-ilmaiseksi saatu ja riittoisa pahan hajuinen puhdistusaine. Asiakspalvelijat myös huolehtivat yleisestä viihtyvyydestä wc tiloissa joihin kuuluisi erilisinä yksikköinä lastenhoitohuone yms. Tälläistä palvelua luulisi jo olevan suomessa mutta epäilen että on vain wctarkastajia jotka ilmoittavat käyneensä wctiloissa. Kyllä olisi liikekeskuksille jo puolivoittoa asiakkathan jonottaisivat päästäkseen viihtyisään paremman palvelun wc.siin Eivätkä riitelisin kotonaan ketä pesee oman kotinsa wc.n kun eivät enää kehtaisi käydä omassa wc.ä On se kaaamea näky kun omaa wc.kään eivät haluisi siivota. On se kyllä tymyyden huippu kun wc.ä käyntikin joitain hävettää paitsi että kyllä itseänikin niissä ostoskeskuksissa jotka mainostavat itseään mutta asiakkaat kiertävät kaukaa heidän käymälänsä ja menevät mielummin toiseen ostoskeskukseen ihan vain wc. puhtauden takia. Wc.tä näkee minkälaisessa arvossa maksavia asikakaita mikäkin ostoskeskus pitää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu