on nykysuomi! Uutisissa kerrottiin, että maahan tarvitaan lisää islamin opettajia!! Miksi?? Olen kuullut ja antanut itseni ymmärtää, että uskonnot ovat kaiken pahan alku ja juuri! Mutta onko se paha vain kristinusko?? Eikös sen opettaminen juuri olla kouluissa kieltämässä! Kaukana ei ole päivä, kun Mekkaan päin kumarramme!! Tietokoneenikin jo tietää, että Mekka pitää kirjoittaa isolla kirjaimella. Suomen evankelisluterilainen kirkko on totaalisen epäonnistunut Jumalan sanan opettamisessa! Jollemme käänny islamin uskoon, olemme rasisteja!!
Ihmeellinen
hjbhjo52louhj
1376
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
satuolentoihin uskovat ihmiset pilaavat kaiken. kaikki uskonnot voi minun puolesta lopettaa.
Onhan se vaan ihme, että siinä raamatussa sekin kerrotaan että sinäkin olet uskosi menettänyt ja Jumalan satuolennoksi nimennyt! Eletään lopun aikoja! Kaikki kansat sekoittuvat!!
Se raamattukin on ihmisten kirjoittama. Muutaman ihmisen joilla oli oma henkilökohtainen valtakiima motiivina ja paskanpuhujan taito.
Ketäs ne sitten oli? Voisitko nimetä.
Eivät kuulu mun tuttavapiiriin. Ja tuskin kenenkään muunkaan, enää.
Suomessa ei ole kristinuskonopetusta vaan vain yleistä uskonnonopetusta joka ei ole tunnustuksellista. Nyt islamilaisille ollaan puuhaamassa omaa pelkkää islamin opetusta ja islamilaisia koulujakin suunnitellaan jo veronmaksajoen rahoilla. Suomea islamisoidaan kovalla vauhdilla ja teemme sen itse.
Seinäjoellekin puuhataan paraikaa islamionopetusta:
http://keskustelu.suomi24.fi/t/14086326/islamisaatio--islamilainen-koulu-seinajoellekin
KAIKKI USKONNOT OVAT TÄYTTÄ VITUN PASKAA SAATANA!!!!
Ihmiskunnan sivistyminen ei ole edennyt paljoakaan muutamaan tuhanteen vuoteen. Jarruna juuri kaikki uskonnot. Toisaalta milläpäs rahvaan muuten kurissa pitää. Suurin osa kun tarvitsee itselleen jonkinlaisen tukipylvään.
Tukholmassa afrikaanojen kostoisku eillisestä
Posted on 1.2.2016 by Paavo Tajukangas // 6 Comments
Sunnuntaina illalla klo 19.30 jälkeen riehui iso noin 10- 20 hengen huligaanijoukko Odenplanin metroasemalla Tukholman Vasastanin kaupunginosassa. Poliisi sai hälytyksen kun naamioituneet nuoret uhkasivat ihmisiä pampuilla ja yrittivät käydä SL:n (paikallisliikenneyhtiö) henkilökunnan kimppuun.
Noin 10 minuutin ajan metrot ajoivat aseman ohi pysähtymättä, kunnes poliisi sai koottua voimansa ja ajettua ryhmän kasaan. Silminnäkijöiden mukaan metrokuski ja poliisi tekivät yhteistyötä. Paikalle tullut metro hiljensi ja pysähtyi, mutta ei avannut ovia. Huligaanit alkoivat hakata ovia, jolloin poliisi ryntäsi paikalle automaattiaseet esillä.
Matkustajat kuvaavat tilannetta puhtaaksi sotatoimeksi.
Poliisi kirjasi tilanteesta muutaman vahingonteon,mutta kuvasi tapahtumaa rauhalliseksi.
Miksi?
Kysessä ei ollut ruotsalaisista koostuva jengi vaan maahanmuuttajataustaisista koostuva jengi, joka yritti pelotella ruotsalaisia. Tietojen mukaan enemmistö koostui ”mustista” nuorista. Magnus Modig Citypoliisista kertoo:
– Vaikuttaa siltä, että porukka oli liikkeellä vain pelotellakseen.
Kyseessä siis lienee marokkolaisten katupoikien kostoisku ruotsalaisille. Mielenekiintoista on, että media vaikenee tapahtumasta kuin muuri. Joitain pieniä yksittäisiä juttuja, mutta mitään muuta valtamedia ei kerro. Poliisi ei myöskään kerro tapahtumista omilla tilannesivuillaan.
Tilanne on nyt todella räjähdysherkkä Tukholman keskustassa ja yksin liikkuvat ihmiset pelkäävät selvästi. Seurataan tilannetta.
https://www.flashback.org/t2680906p5
AIVAN SAMAA MIELTÄ USKONNOT OVAT SATUA JA PYSYVÄT SELLAISENA!!
JA JOKA MUUTA VÄITTÄÄ KANNATTAA TUTUSTUA HISTORIAAN.
SILLOIN KUN KIRJOITUKSET LÖYDETTIIN SUURIN OSA NIISTÄ HÄVITETTIIN!! VAIN N 5 PROSENTTIA OTETTIIN JA SEKIN ON MONEEN KERTAAN KÄÄNNELTY JA VÄÄNNELTY KULLOISTENKIN VALTAA PITÄVIEN EDUKSI.
AIKOJEN ALUSSA OLI N 6000 erilaista jumalaa osa hyvin samankaltaista kuin tämä valittu satu otos.
ELI SIIS TÄYTTÄ PUPOUA JA SATUA EI MUUTA!!
Sähän et koskaan oo tätä "satukirjaa" lukenu, ja jos ookkin lukenu et lukemastas oo hölökäsen pölökähtämää ymmärtäny!! Jos ihimiset raamatun opetusten mukaan eläisivät olis maailma tosipalijo pareet paikka!!
Ei tarvitse aku-ankkaakaan lukea että tietää sen olevan satua. "Raamatun opetukset" on pääosin aivan ok. Mutta kun ei ole sitä "jumalaa" joka pitäisi ahneet, itsekkäät ja vallanhimoiset ihmiset kurissa. Siispä ne "opetukset" toimivat käytännössä aivan yhtä huonosti kun kommunistinen järjestelmä.
Niimpä! Eikä se oo raamatun eikä uskonnon syy, vaan tämän ahneen ja p..rkeleen talutusnuoraan halajavan ihmisen syy!!