Poliisi varustautui konetuliasein Tukholmassa metroasemalle hyökänneitä ulkomaalaisia vastaan
Aseistautunut poliisi pysäytti ulkomaalaisten riehumisen, mutta ketään ei pidätetty.
01.02.2016 12:52, 1 lukukertaa
InstaCasino antaa uusille pelaajilleen huimat edut. Tarkista tästä!
Patukoin varustautunut ulkomaalaisryhmä hyökkäsi eilen illalla Odenplanin metroasemalla Tukholman keskustassa matkustajien ja henkilökunnan kimppuun.
Odenplan Tukholma
Poliisi sai hälytyksen noin puoli kahdeksan aikaan illalla. 10-20 ulkomaalaista, jotka olivat peittäneet kasvonsa, hyökkäsivät ilmoituksen mukaan ihmisten kimppuun Odenplanin metroasemalla, kertoo Ruotsin radio.
Ulkomaalaiset hyökkäsivät sekä junamatkustajien että henkilökunnan kimppuun ja pelottelivat heitä. Asema suljettiin.
Silminnäkijän mukaan paikalle saapui vahva poliisjoukko, joka oli varustautunut konetuliasein. Poliisi lopetti ulkomaalaisten riehumisen. Siihen mennessä osa asemasta oli jo rikottu.
Vaikka ulkomaalaiset olivat varustautuneet patukoin, tehneet ilkivaltaa ja pelotelleet matkustajia ja henkilökuntaa, poliisi ei ottanut ketään kiinni. Sen sijaan poliisi keräsi ulkomaalaiset metrolaiturille, josta heidät kuljetettiin eri puolille Tukholmaa, jotta heidät saataisiin erotettua toisistaan.
Poliisin toimintaa on ihmelty ja poliisi on saanut kritiikkiä siitä, ettei ketään pidätetty.
Gäng i rånarluvor skrämmer SL-personal och passagerare med batonger. Polisen samlar ihop dem. Men – ingen grips? Förklara, @YB_Sodermalm ›
— Thomas Mattsson (@ThomasMattsson) January 31, 2016
Lähde: Fria Tider
T2/MV

Vastaukset 7
Vanhimmat
Ruotsi on jo matuterrorin kynsissä lopullisesti. Paluuta normaaliin yhteiskuntaan ei enää ole ruotsalaisilla.
Miksei ruotsin homopoliisi anna konepistoolien laulaa ilosointua matuille?
Antakaa konepistoolinne laulaa ihanaa musiikkia Valkoihoisen korville!
Kannattaisi nyt alkaa sillä huomenna voi olla myöhäistä!
Onko tosiaankin poliisit ilman valtaa siellä päin ,kuinka menee kun nämä tietää ettei kukaan heille voi mitään tehdä??
"Valkoinen pako" on totta, ja asiasta pitää pystyä puhumaan
Suomi on maahanmuuton kehitysmaa, ja siksi jo pelkkä maahanmuutosta puhuminen on suomalaisille vaikeaa.
Yksi ääripää haluaa nähdä maahanmuuton ja -muuttajat mörköinä. Vastakkainen ääripää karsastaa kaikkea keskustelua, joka tuo esille maahanmuuttoon liittyviä kielteisiä ilmiöitä. Ongelmien ääneen lausumisen pelätään lisäävän maahanmuuttokielteisyyttä.
Näistä jälkimmäinen suhtautumistapa nosti päätään viime viikolla. Taustalta löytyi tulenarka yhdistelmä: Helsingin seudun lähiöt, keskiluokan unelmat sekä lisääntynyt maahanmuutto.
Yhteiskuntapolitiikka-lehti julkaisi perjantaina kaupunkimaantieteen professorin Mari Vaattovaaran sekä kaupunkitutkijoiden Katja Vilkaman ja Hanna Dhalmannin artikkelin siitä, miksi kantaväestö muuttaa pois pääkaupunkiseudun lähiöistä, joissa asuu suhteellisen paljon maahanmuuttajia. Tutkimuksesta kirjoitti myös Helsingin Sanomat (HS 25. 10. ja 27. 10.).
Tutkijakolmikko haki vastausta kysymykseen, esiintyykö Suomessa jo niin sanottua kantaväestön pakoa (white flight). Vai jätetäänkö tietyt lähiöt muista syistä?
Tutkimus osoitti, että maahanmuuttajien suhteellisen suuri osuus asuinalueella tai lähikoulussa on jo todellinen – ja ääneen lausuttu – syy muuttaa pois tietyistä lähiöistä. Usein siihen liittyy kyllästyminen alueen sosiaalisiin ongelmiin.
Professori Vaattovaaran mukaan tutkijoille oli yllätys, kuinka moni sanoi lähtöhalujensa johtuvan juuri maahanmuuttajien määrästä. Tätä suoremmin puhuvat Pohjoismaissa vain oslolaiset, joilta on kysytty samaa vastaavassa tutkimuksessa.
"Kantaväestön pako on jo täydessä käynnissä", Vaattovaara arvioi tällä viikolla.
Maahanmuuttajien määrä ei ollut Helsingin seudulla suurin eikä ainoa syy jättää asuinlähiö. Muuttopäätös on usein monien asioiden summa: asunto on kallis tai epäsopiva, muuttaja haluaa asumisuralla eteenpäin tai seutu ei miellytä.
Tällä kertaa tutkijat selvittivät kuitenkin juuri sitä, vaikuttaako maahanmuuttajien määrä muuttohalukkuuteen. Vastaus oli selvä: kyllä, se vaikuttaa.
Tutkimustuloksesta pitäisi kyetä keskustelemaan, vaikka sitä pidettäisiin ikävänä. Vaikeneminen ei poista ilmiötä.
On selvää, että Suomi tarvitsee lisää maahanmuuttajia. Samalla tarvitaan tutkittua tietoa siitä, mitä haasteita maahanmuuttoon liittyy. Muuten kotouttaminen ei onnistu.
Vaattovaaran mukaan Kantaväestön pakoa? -artikkeli ja sen taustalla oleva tutkimus pohjaavat kansainväliseen tutkimuskenttään. EU rahoittaa pohjoismaista suurhanketta, joka selvittää pääkaupunkien valikoivaa muuttoliikettä ja maahanmuuttajien vaikutusta siihen.
Myöhemmin syksyllä tutkijat kertovat, miksi osa lähiöiden asukkaista pysyy vanhassa kotilähiössään, vaikka sosiaaliset ongelmat ja etninen eriytyminen lisääntyvät.
Vaattovaaran mielestä tiede ei voi ottaa määräyksiä siitä, mitä sopii tutkia ja mitä ei. Eikä tutkimustuloksia tule "maltillistaa" jälkikäteen.
Helsingissä ja koko Suomessa alueellinen eriytyminen on ollut perinteisesti vähäistä. Huono-osaisuus on alkanut kasautua 1990-luvulta lähtien.
Alueellisia eroja syventää etninen eriytyminen. Maahanmuuttajat sijoittuvat – joko taloudellisesta pakosta tai omasta halustaan – jo valmiiksi maahanmuuttajavaltaisille alueille.
Suomessa ja Ruotsissa on perinteisesti ajateltu, että sosiaalinen sekoittaminen koituu koko yhteiskunnan parhaaksi. Hollannissa on sen sijaan jo huomattu, että sekoittamisellakin on rajansa.
Kaikista alueista ei saada taloudellisesti, sosiaalisesti ja etnisesti heterogeenisiä, vaikka kuinka yritettäisiin.
Professori Vaattovaaran mukaan Helsingin seudun alueiden eriytyminen jatkuu, jos keskiluokkaa ei aleta ottaa tosissaan. Juuri keskiluokan halut ja unelmat vaikuttavat olennaisesti muuttovirtoihin.
Nyt tiedetään, että keskiluokka välttää tietynlaisia lähiöitä. Keskiluokkaa ei saa syyllistää tästä.
Tärkeämpää olisi tutkia, miksi keskiluokkainen väki haluaa juuri tietyille alueille. Tuloksista voisi ottaa oppia kaupunkisuunnittelussa – kaikkien eduksi.
Ruotsin poliisi on hampaaton. Mitenkäs Suomen poliisi?
Rasisti.
Jos matulle antaa pikkusormen muslimisaatana vie koko käden! tuo perverssi "uskonto" on kaiken terrorismin ja sotien taustalla, sekä myös huonojen kehittymättömien olojen, muhammed oli suraan saatanan lähetti!