EU HELVETTIIN

Tämä palsta on mitä tervetullein.
361462
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 36

Vanhimmat

Vanhan Neuvostoliiton piirteet.
Tyhjää jauhaavaa mammuttilainen missä isojen valtioiden (yritysten) omia etuja ajetaan muiden pienempien yli.
Ainoa järkevää olisi poistaa kaikki jäsenmaksut
ja maatalostukea saa joka maa maksaa tarpeen mukaan. Lisäksi kaikkien turhien kuletuksiin veroa niin ettei kannattaisi kuljetuksen takia kujettaa.
Ranska on suurin nettohyötyjä. Ellei Ranska suostuisi muutoksiin suljettaisi heidät pois.

Äänestä
  • Niinpä, veit sanat suusta. Miksi ihmeessä piti kehitellä tälläinen massiivinen koneisto, jossa ei pienillä ole mitään muuta virkaa kuin olla isojen käsikassaroina. Turha on vikistä suomalaisten mitään, naurettavaa suorastaan tämä sokeus monilla EU:ta kohtaan.
    Mutta eihän suomalaiset osaisi omista asioista päättää, onhan se nähty läpi historian. Milloin minkäkin vallan alla ja sitten muka itsenäisenä Neuvostoliiton talutusnuorassa ja sitten vapaa ehtoisesti EU:n liekaan.
    Suomalaiset on nynnerö kansaa, ihan oikein kaikki alistaminen ja määräily muilta. Selkäranka puuttuu ja yhteishenki, jolla Suomi olis pärjännyt omin neuvoin.
    Helpompihan se on olla, kun voi nykyään vastuun vierittää EU:n kasvottomien byrokraattien niskoille. Selitellään vaan, ettei me mitään asialle mahdeta, Brysselin herrat ne määrää.
    Sit voi keskittyä oman asemansa pönkittämiseen ja kahmia itselle etuja ja mammonaa. Eihän niillä politikoilla muutakaan virkaa enää ole. Marionetti nukkeja ovat.

    Äänestä

  • Vastustaja kirjoitti:

    Niinpä, veit sanat suusta. Miksi ihmeessä piti kehitellä tälläinen massiivinen koneisto, jossa ei pienillä ole mitään muuta virkaa kuin olla isojen käsikassaroina. Turha on vikistä suomalaisten mitään, naurettavaa suorastaan tämä sokeus monilla EU:ta kohtaan.
    Mutta eihän suomalaiset osaisi omista asioista päättää, onhan se nähty läpi historian. Milloin minkäkin vallan alla ja sitten muka itsenäisenä Neuvostoliiton talutusnuorassa ja sitten vapaa ehtoisesti EU:n liekaan.
    Suomalaiset on nynnerö kansaa, ihan oikein kaikki alistaminen ja määräily muilta. Selkäranka puuttuu ja yhteishenki, jolla Suomi olis pärjännyt omin neuvoin.
    Helpompihan se on olla, kun voi nykyään vastuun vierittää EU:n kasvottomien byrokraattien niskoille. Selitellään vaan, ettei me mitään asialle mahdeta, Brysselin herrat ne määrää.
    Sit voi keskittyä oman asemansa pönkittämiseen ja kahmia itselle etuja ja mammonaa. Eihän niillä politikoilla muutakaan virkaa enää ole. Marionetti nukkeja ovat.

    Ihmisiä johdettiin tahallaan ennen äänestystä harhaan.Heille ei annettu puolueetonta järkevää tietoa.
    Minä sain päivää ennen äänestystä postiluukusta paperin, josta sitten äkkiä yritin päästä selville onko siihen nyt aivan pakko liittyä (siltähän tuo propaganda kuulosti).

    Kun silmieni eteen tulivat luvut, miten siellä äänestysprosentit jaetaan, muutin kantani myönteisestä kielteiseksi.
    Eihän pieni Suomi tai Ruotsi mitään voisi määrätä.

    Saksalla ja Ransakalla on niin karmean paljon ääniä että ne saavat läpi kaiken mitä tahtovat.

    Voi herrajumala kun sanottiin että köydymme ilman EU:ta ja kukaan ei meitä puolusta sodan tullen niin kyllä kait siinä ihmispoloset kauhuissaan äänestää mitä sattuu, eli juuri niinkuin heitä manipuloitiinkin äänestämään.

    Äänestä

  • Poliitikkoja harhautettiin kirjoitti:

    sinulla ei kapasiteeti riitä asioiden ymmärtämiseeen,
    niin se ei suinkaan tarkoita ettö muillakaan ei riitä.

    Äänestä

  • Jerry Falwell kirjoitti:

    sinulla ei kapasiteeti riitä asioiden ymmärtämiseeen,
    niin se ei suinkaan tarkoita ettö muillakaan ei riitä.

    Juu, kyllä EU:n kannattajilla ymmärrystä riittää. Muistan hyvin kun äänestyksen jäljestä haastateltiin ihmisiä, niin yksikin nainen sanoi; en minä ymmärtänyt muuta, mutta lapset sanoi, että EU:n puolesta äänestä. Tosi fiksua, ei ihme että tulos oli mitä oli, nippanappa kumminkin. Että turha sun on kehuskella kannattajien ymmärryksellä, moni ei älynny tosiaankaan vaan äänesti kyllä, kun jotkut muut kehotti. Aivopesu kannattaa aina tai sanoisinko aivottomien pesu.

    Äänestä

  • Oma järki kirjoitti:

    Ovat saaneet kansalaiset uskomaan EU-hyötyyn taitaa olla tämän maatalouden vainottamisen kautta.
    Nimittäin pitihän voida osoittaa joku hyötyä tästä ja se on tietenkin elintarvikehinnoittelussa.
    80-luvulla maajussit saivat n. 3 mk/vilja kg mutta tällä hetkellä he saavat n 1,20 mk/kg.
    Silti kaikki heidän tuotantokustannukset ovat
    nousseet vakiovauhdilla.
    Tällä hetkellä kuluttaja maksaa viljelijälle
    maataloustukea n 1 % leivän kauppahinnasta.
    Elikkä aika mitätön summa kuluttajalle ja erittäin suuri uhraus viljelijälle.
    Ja ainoastaan siitä että poliitikot on ollut pakko saada äänestäjien hyväksyntä tähän EU-liittymiseen.
    Poliitikot toimivat lähinnä kuin tsaariaikaiset byrokraatit: orjapiiskureina.
    Byrokraatit ajavat enemmän haltijan (EU) asiat kuin kansan.
    Voi ei - tuli sanottu ilkeää - mutta näin minä koen näitä asioita!

    Äänestä

  • tööth kirjoitti:

    ei ilmeisesti ole alkeellisintakaan käsitystä
    EU:n maataloustukijärjestelmästä.

    Äänestä

  • Jerry Falwell kirjoitti:

    ei ilmeisesti ole alkeellisintakaan käsitystä
    EU:n maataloustukijärjestelmästä.

    Sen verran että veljeni on maanviljelijä.
    Hän saa viljasta jotain 1,20/kg.
    Valtio maksaa tukea n. 40 p/kg
    1 kpl leipä sisältää n. 300 g viljaa
    se tekee 40 p
    ja tästä tuki 40*0,3 = 12 p
    Leivän hinta kaupassa on 10-16 mk josta 0,12 mk
    on maataloustukea.

    unohtui ponta-alatuki?

    Äänestä

  • Jerry Falwell kirjoitti:

    unohtui ponta-alatuki?

    Vai miten sinun vastauksesi pidä tulkita?
    Sillä tavalla kuin politiikot puhuvat kalliista maataloudesta niin tämä minun kertomukseni tosiasiasta vaikuttaa varmasti omituiselta.
    Mutta minun veljelle ei tosi mene kovinkaan hyvin.
    Ajattele n. 50 ha viljelyä ja siitä keskimääräinen sato on 3000kg/ha * 50ha * 1,2mk/kg = 180 000 mk/vuosi.
    (Ennen EU 3000 * 50 * 3= 450 000)
    Tästä hän maksaa alv, eläkettä, vakuutuksia, polttoainetta, sähköä, huoltoa uusien koneiden hankinta jne. Ja nämä hinnat eivät ole kytketty viljan hintaan vaan ne nousee samaa vauhtia kuin aina ovat.

    Uusi trahtori maksaa yli 150 000 niin myöskin leikkuupoimuri.

    Puhumatta maatilan ostoa lainalla.

    Voisin sanoa ettei järkevä ihminen ryhtyisi näillä hinnoilla maajussiksi enää.

    En ainakaan minä ja tuskinpa sinä.

    sinä, vai miksi jätä pinta-alatuoen pois laskuista?

    Äänestä

  • Jerry Falwell kirjoitti:

    sinä, vai miksi jätä pinta-alatuoen pois laskuista?

    Taitaa olla jotain mistä veljeni ei ole minulle kertonut.
    Mutta jos - kuinka paljon /ha?

    Eräs kaveri hoitaa sivutyönä maaviljelyä ja ei hän sitä rahan takia.
    Se on aivan juuri ja juuri että hän sitä edes tee.

    Äänestä

  • tööth kirjoitti:

    Taitaa olla jotain mistä veljeni ei ole minulle kertonut.
    Mutta jos - kuinka paljon /ha?

    Eräs kaveri hoitaa sivutyönä maaviljelyä ja ei hän sitä rahan takia.
    Se on aivan juuri ja juuri että hän sitä edes tee.

    en tiedä, kun on sen verran monimutkainen laskentatapa.
    Vaan kysypä veljeltäsi.

    Äänestä

  • Jerry Falwell kirjoitti:

    en tiedä, kun on sen verran monimutkainen laskentatapa.
    Vaan kysypä veljeltäsi.

    Veljeni käyttää kirjanpitopalvelua ja tuskin kovinkaan tarkasti tiedä.
    Voidaan kuitenkin olettaa suuruusluokan
    liikkuvan 1000 - 1500 /ha.
    Näin 3000 * 1,2 = 3600 mk/ha
    3600+ 1300 = 4900 / 3000 = 1,67 mk/kg

    1,67 - 0,8 mk/kg * 0,3 = 0,26 mk/ tuki/leipä

    Valtion antama tuki / leipä:
    0,26 mk *100 / 15 mk/leipä = 1,74 %

    Valtion alv 15 * 17/100 = 2,55 mk
    tästä valtio antaa viljeliälle
    0,26 * 100 / 2,55 = 10,2 %

    Summa nousi 100% mutta se on kuitenkin
    suunilleen vain 2% leivän hinnasta
    eikä tunnu minun kukkarossa.
    Mutta jos se tästä nousisi 1000% alkaisi
    ehkä hiukan huomata...

    et selvästikään ymmärrä EU:n maataloustuen rakennetta.
    EU:n tuki maksetaan hehtaareille ja saadun sadon määrä
    ei summaa muuta mihinkään (mikä sinänsä hatuttaa muutamaa
    viljelijää. Sato myydään sitten maailmanmarkkinahinnalla.
    Suomen maksama lisätuki tulee sitten tuotetuille kiloille.
    Näitä tukia ei voi laskea yhdessä/leipä kuten sinä
    teet.

    Mutta se on ehkä vaikea seurata näitä lukuja.
    Mutta ensiksi markkinahinta on n. 80 p/kg
    siihen tulee tuki n 40 p/kg
    ja lopuksi tätä viljelypinta-alatuki
    olisiko se sitten 1000 mk/ha.

    Minusta pidä verrata tätä leivän hintaan
    ja näin voidaan helpommin saada käsitys
    tueen suuruusluokasta.

    Lisäksi on hyvää tietää kuinka suuri tämä alv on verrattuna tähän tukeen jne.

    Mutta jos pidetään näitä asioita täysin erikseen
    niin voidaan yhtä hyvin keskustella säästä.

    vähän lasketaan. Oletetaan EU:n pinta-alatuen olevan
    1000 e/ha. Sinun peltosi tuottaa 1000 kg/ha ja minun
    100kg/ha. EU tukee sinua 1e/kg minua taas 10e/kg.
    Leivän hintaan se ei kuitenkaan vaikuta sillä viljasta
    maksetaan maailmanmarkkinahinta tuli se sitten Suomesta
    tai vinkuintiasta. Viljelijä myy viljansa maailman hinnalla
    ja se laitetaan leivän hintaan. Jos viljelijä saa lisätukea
    1 sentin tai 1 euron/kg ei leipomon maksama hinta muutu
    mihinkään. Ei se kilotuki pudota/nosta leivän hintaa
    pätkääkään, viljelijän tuloja kylläkin.

    Mutta tästä minä en taas keskustellut vaan siitä
    paljonko tämä tuki-osa on leivän hinnasta ja lähinnä leivän alv:sta.
    Ja se ei ole kuitenkaan paljon.

    Lisäksi koko tämä tukijärjestelmä näyttää siltä että suurin hyöty järjestelmästä on järjestelmä itse.
    Tavallinen ihminen ei yleensä asiasta ymmärä muuta kuin että summat ovat suuret.
    Ja tämä on politiikkojen valttikortti.

    Lisäksi tätä tukijärjestelmä väärinkäytetä aikalailla olen ymmärtänyt saksalaisista sukulaisistani.

    Muuten minä voisin kyllä saada aika tarkat hinnat
    tähän laskentaan ja esittää uudet tarkennetut laskelmat.

    Äänestä

  • Poliitikkoja harhautettiin kirjoitti:

    Ihmisiä johdettiin tahallaan ennen äänestystä harhaan.Heille ei annettu puolueetonta järkevää tietoa.
    Minä sain päivää ennen äänestystä postiluukusta paperin, josta sitten äkkiä yritin päästä selville onko siihen nyt aivan pakko liittyä (siltähän tuo propaganda kuulosti).

    Kun silmieni eteen tulivat luvut, miten siellä äänestysprosentit jaetaan, muutin kantani myönteisestä kielteiseksi.
    Eihän pieni Suomi tai Ruotsi mitään voisi määrätä.

    Saksalla ja Ransakalla on niin karmean paljon ääniä että ne saavat läpi kaiken mitä tahtovat.

    Voi herrajumala kun sanottiin että köydymme ilman EU:ta ja kukaan ei meitä puolusta sodan tullen niin kyllä kait siinä ihmispoloset kauhuissaan äänestää mitä sattuu, eli juuri niinkuin heitä manipuloitiinkin äänestämään.

    Se mikä koko touhussa kismittää on se että, Suomi äänestettiin Eu:hun vähemmistön enemmistön äänillä! eli alle puolet Suomen kansalaisista äänestivät, ja näiden äänten enemmistö oli sitä mieltä että EU:hun mennään.
    Ja eurosta vielä sen verran että kyllä muissa maissa äänestettiin otetaanko eurot mutta meillä siihen mentiin keneltäkään kyselemättä.
    Mediahan sen pelin lopulta pelasi ja pelaa edelleen, media on luonut Eu:sta pelkästään positiivisen kuvan. Propaganda suorastaan pursuaa ihmisten sisään. Ajatelkaa omilla aivoillanne mikä meille suomalaisille on parasta?
    Totuus on se että me olemme yksin ja meidän on itse puolustettava itseämme!

    Äänestä

Systeemi ilmoitti, että visetit on syvältä. Saa nähdä
mitä tästä syntyy.
Siis kysymys:kuinka paljon Suomen maksama erityistuki
vaikuttaa leivän hintaan: No ei sentin senttiä. Se vilja
josta leipä tehdään on markkinahintaista. Leipomo
maksaa viljasta juuri sen minkä maksaa, eikä erityistuki
vaikuta siihen mitään.

Äänestä
  • Mistä olen keskustellut.
    Olen vain verrannut viljelijän saaman tuen
    (viljelemään sen viljan) mikä tarvitaan yhteen leipään ja kuinka paljon tämä tuki on leivän hinnasta.

    Se että maksetaan tuki suoraan tekee tietenkin
    sen että leivän hinta pysyy suhtkoht pieni.

    Ja tukiosuus mikä käytetään viljelemään
    sitä vilja mistä yksi leipä sisältää.
    Monet maanviljelijät eivät tee muuta kuin viljelee ja tästä ryhmästä minä ole keskustellut.

    Äänestä

  • tööth kirjoitti:

    Mistä olen keskustellut.

    nyt käsittää, että nykyään tuetaan viljelijää ei leipää.
    Se tuki ei vaikuta leipomon maksamaan hintaan mitään.
    Ja siitä leipomon hinnasta se leipä tehdään. Jos viljelijä
    saa markkinoilta 1e/kg ja tukea 1e/kg niin viljelijän tulot
    on 2 e/kg ja leipäviljan hinta leipomolle 1e. Jos
    viljelijän tuki nousee tai laskee euron, niin viljelijän
    tulot muuttuu ei leivän hinta.

    Sen mitä olen yrittänyt tehdä on verrata
    paljonko minun rahastani menee yhden leivän viljan viljelyyn ja paljonko leivän sisältävän viljan viljelytuki on.
    Leivän kauppahinta taas on näiden kustannuksien vertailuhinta.
    Ja olen tullut siihen tulokseen että viljan osuus ja varsinkin viljelytuki-osuus on kyllä mitättömän pieni verrattuna leivän hintaan.

    Se että viljellään enemmän viljaa kuin mitä
    käytetä leipään on toinen asia.
    Ja siitä taas menee suurin osaa rehuun.
    Viljelijälle se tietää alempaan hintaan.

    on helppo laskea.

    >paljonko minun rahastani menee yhden leivän viljan viljelyyn ja paljonko
    >leivän sisältävän viljan viljelytuki on.

    Lasket vain EU:n maataliustuen merkityksen markkinahintoihin.
    Ja siitä sitten Suomen osuuden.

    >Se että viljellään enemmän viljaa kuin mitä
    >käytetä leipään on toinen asia.
    >Ja siitä taas menee suurin osaa rehuun.
    >Viljelijälle se tietää alempaan hintaan.

    Suomess ei leipäkelpoista viljaa mene rehuksi.

    Sain asiantuntijalta tiedot:
    Alatuki (cap,ympäristö,ifa, valtion)
    yhteensä A-alueella vehnälle 634,65€/ha.
    3000kg/ha*0,135€/kg + 634,65= 1038,35€/ha
    1038,35/3000=0,346€/kg
    tuki 634,65/3000= 0,21 €/kg

    leivän hinnasta 0,21*0,3/1,682*100= 3,75% on tuki

    luvut muuttuvat jos tuotto on 2000 kg/ha tai 5000 kg/ha?

    Äänestä

  • Jerry Falwell kirjoitti:

    luvut muuttuvat jos tuotto on 2000 kg/ha tai 5000 kg/ha?

    Alatuki (cap,ympäristö,ifa, valtion)
    yhteensä A-alueella vehnälle 634,65€/ha.

    5000kg/ha*0,135€/kg + 634,65= 1309€/ha
    1309/5000=0,26€/kg
    tuki 634,65/5000= 0,1269 €/kg
    leivän hinnasta 0,1269€/kg*0,3kg/leipä/1,682mk/leipä*100= 2,26% on tuki

    2000kg/ha*0,135€/kg + 634,65= 905€/ha
    905/2000=0,45€/kg
    tuki 634,65/2000= 0,317 €/kg
    leivän hinnasta 0,317€/kg*0,3kg/leipä/1,682mk/leipä*100= 5,66% on tuki

    Voisin sanoa että tämä järjestelmä
    varmasti toimii aika hyvin tällä hetkellä
    mutta tulevaisuudessa taitaa tulla muutoksia...

    pikku puute tuolla pistää silmään. Missä on viljan
    hinta? Tuki viljakilolle on 0.26€ ja leivässä on
    0.3kg viljaa. Tuki leivälle 0.3*0.26=0,078€. Mistä
    summasta 2,26%on 0,078€? Mistä summasta 5,66% on
    0,135€.

    Äänestä

  • Jerry Falwell kirjoitti:

    pikku puute tuolla pistää silmään. Missä on viljan
    hinta? Tuki viljakilolle on 0.26€ ja leivässä on
    0.3kg viljaa. Tuki leivälle 0.3*0.26=0,078€. Mistä
    summasta 2,26%on 0,078€? Mistä summasta 5,66% on
    0,135€.

    (edellisessä leivän hinnaksi piti olla 1,682 € eikä mk)

    Otetaan uudestaan:

    Laskelma näyttää aika hyvin
    miten molemmat osapuolet (veronmaksaja ja viljelijä) hyötyvät menettelystä.
    Kuluttaja saa leivän edulliseen hintaan
    ja viljelijä saa tasaisempi maksua.

    Viljan hinta on 0,135€/kg
    ja viljelyyn valtio maksaa ainoastaan alatuki.

    Tuen teoreettinen ero %/kg on laskettu tällä tuella 2000 tai 5000 kg/ha.

    Jos sato on 5000kg/ha niin viljelijälle se merkitsee yhteensä 1309€/ha (kokonaishinta)

    tukiosa on 634,65/5000= 0,127€/kg
    viljan myyntihintaosuus= 0,135€/kg
    ja se tekee yhteensä viljelijälle 0,26€/kg
    ja tuki on 0,127/0,26*100= 48,8%
    Leivässä tuki on
    0,127*0,3kg/1,68€*100= 2,26%

    Jos sato on 2000kg/ha niin viljelijälle se merkitsee yhteensä 905€/ha (kokonaishinta)

    tukiosa on 634,65/2000= 0,317€/kg
    viljan myyntihintaosuus= 0,135€/kg
    ja se tekee yhteensä viljelijälle 0,452€/kg
    ja tuki on 0,317/0,452*100= 70%
    Leivässä tuki on
    0,317*0,3kg/1,68€*100= 5,67%

    tämä osuus vaikuttaa tuntuu leivän hinnassa:

    >Viljan hinta on 0,135€/kg

    Usko huvikses, systeemi tukee viljelijää ei leivän
    hintaa.

    >Kuluttaja saa leivän edulliseen hintaan

    Viljan ouus leivän hinnasta on maailmanmarkkinahinta,
    ilman mitään lisukkeita tai poistoja.

    en keskusellut vaan ja ainoastaam paljonko tuki on verrattuna leivän hintaan.

    Äänestä

  • tööth kirjoitti:

    en keskusellut vaan ja ainoastaam paljonko tuki on verrattuna leivän hintaan.

    vaikka näin. Viljan hintaan koska käntyn hintaa ei ole
    mainittu. Oletan antamasi luvut oikeiksi ja leipään menee
    300 g viljaa. MM-hinta 0,135€/kg eli 0,0405€/käntty.

    Jos sato on 2000kg/ha niin kiinteä tuki 634,55€/ha eli
    0,317275€/kg eli 0,0951825€/käntty. Suomi tuki 0,127€/kg
    eli 0,0381€/käntty. Tuet yhteensä 0,1332825€/käntty.
    Jos sato 5000kg/ha niin tuki/käntty on 0,076173€.
    Näkyy menevän yli 100 prosentin. Prosentti on vähän pienempi
    jos käntyn hinnaksi laitetaan vaikka 2€.

    Äänestä

EU on parasta mitä suomessa on tapahtunut aikoihin. Olisiko hyvä palata aikoihin kun tähkätanelit saivat päättää mitä suomeen sai
tuoda ja mihin hintaan? Siis kaikki mikä kilpaili
suomalaisen maajussin kanssa kiellettiin.
Ja kaikki oli myrkytetty ja vain suomalainen
oli puhdasta.Hah hah. Kuinka ihmiset vain elävät
muissakin maissa? Totuus on että jos ei maatalous
kannata se ei kannata. Tuodaan sieltä missä kannattaa.

ps: Muualla tuholaismyrkky ja täällä sama aine
kasvinsuojeluaine!!!

Äänestä
  • Eikös se ole eduskunta eikä "tähkätanelit" joka kauppapolitiikasta päättää? Tai siis päättäisi, mikäli Suomi olisi edelleen itsenäinen. Nythän kauppapolitiikastamme päätetään Brysselissä.
    Mitä taas myrkkyihin tulee, niin kirjoitit tuon ilmeisesti ihan vitsinä? Mutta jos asia kiinnostaa, niin varmaan jostain löytyy tilastoja myrkkyjen käyttömääristä eri maissa.

    Äänestä

Mitä hyvää EU:stkin on saatu? Sinne menee miljarditolkulla enemmän rahaa vuosittain kuin mitä sieltä saadaan ja vastineeksi saadaan hassuja direktiivejä. Paljon on luvattu hyvää EU:sta mutta mitä on saatu. Lisää huumeita Schengenin myötä, markka pois ja lainsäädäntö siirretty suurimmaksi osaksi Brysseliin.
No poliitikot siitä ainakin hyötyy. Pääsevät kansan rahoilla ryyppäämään ja tutustumaan Brysselin huoriin. Suomen etua ajetaan jos jaksetaan nostaa perse penkistä.
Entä Belgia ja Bryssel. Belgia on euroopan perse ja Bryssel sen peräreikä. Perustelut.
-Belgiassa ei saada pedofiili Dutrouxia tuomittua
mutta, maa luulee olevansa oikea maa sanomaan ketä
pitäisi päästää Itävallan ja Italian hallitukseen
-Belgia on Euroopan korruptoitunein maa
Esimerkkinä äskeisestä ovat ne seikat että Belgian poliisit ovat kärynneet viisumien myynnistä Euroopan ulkoa tuleville rikollisille ja se seikka miksi pedof D:tä ei saada tuomittua on luultavammin se että jos D avaisi suunsa moni poliitikko ja viranomainen putoisi palliltaan.
D jäi kiinni rikoksista v.96.
Osa ongelmaa on että niin Suomessa kuin muuallakin kansa on liian kilttiä päättäjiä kohtaan. 20-30 luvulla kukaan ei olisi uskaltunut yrittää sitä mitä nykyiset edustajamme tekevät tänään. Tässä maassa tarvittaisiin muutama poliittinen murha, kohteiksi sopisivat ne edustajat jotka veivät meiltä markan.

Äänestä

9 vuotta, 28 päivää - mihin olemme päätyneet?

Liittovaltioon, joka ahneudessaan on vienyt meiltä itsenäisyyden, valuutan - kaiken, josta olemme ennen nauttineet (sponsored by Kokoomus) ja joita olemme ennen pitäneet itsestäänselvinä.

Kuka tätä ensin halusi? Kansa. Kuka sai kansan haluamaan tätä? Ahne rikolliseliitti talutuslieassa olevan Yleisradion & muun median avulla. Kenelle pitää antaa kenkää? Eliitille. Vallankumousta kehiin!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Perttu kirjoitti:

Tämä palsta on mitä tervetullein.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu