KaikkiMulleHetiNyt pikavoittokulttuuri on päässyt valloilleen. Silmitön ahneus ja rahastus vallitsee kaikkialla - oli kyse sähköstä, pakolaisista, autoilusta tai elintarvikkeista. Millään ei ole mitään väliä kunhan rahantulo on maksimoitu. Köyhät, vähäosaiset ja hyvävelikerhoon kuulumattomat, haistakoon pitkän PASKAN.
Eletään ahneuden aikakautta
3
<50
Vastaukset
- 3745dgdj438753
Niin, meillä on puoluekin, joka ajaa ahneiden asioita. Toisaalta, Pohjoismaiden elintaso on rakennettu velan varaan, pois lukien Norja. Suomessa tämä valtiollinen kuplatalous on viety äärimmilleen mm. asuntopolitiikassa. Elämme aikaa, jona tavallinen tallaajakin haluaa saada myyntivoittoa visvaisesta omistusasunnostaan, haistuaan siinä ensin jopa kymmeniä vuosia ilman mainittavia korjaustoimenpiteitä. Neste on noussut liian monella liian nopeasti päähän. Julkisella sektorilla palkkaansa nauttiva kokoomuslaisesti ajatteleva ja äänestävä ihmisryhmä on ehkä vastenmielisin ilmiö, mikä maasta löytyy.
No jaa. On kuitenkin ollut niitäkin aikakausia, jolloin ahneet ovat haalineet lisää esimerkiksi orjatyövoiman avulla sen sijaan, että köyhimpiä ja heikoimpia tuettaisiin jatkuvin avustuksin.
Onhan se ahneus toisaalta paljon vallalla, näyttää ainakin. Rikkaat haluavat lisää, köyhät samaten. Jonkun muun pitäisi antaa enemmän ja jotkut yltyvät jopa raivoon saakka, jos joku muu saakin jotain eikä itse. Mutta mitä uutta siiinä on? Eikös se ahneus ole osa ihmisluontoa - ennen, nyt ja varmaan tulevaisuudessakin.- itsenäisyys.finito
Kun konkka on ovella alkaa kuppaus.Kohta on Suomi eu tiukassa valvonnassa. sen jälkeen ei enää kupata.SUomen itsenäisyys meni siis matujen mukana. eli valloittamisesta oli siis kyse, ja nämä tollot vaan katto vierestä kun taloudellinen itsenäisyys meni.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miikka Pentikäinen, 28, on kuollut
– Classicin liigaottelu siirtyi Lahtelaisen LASBin ja Classicin oli määrä kohdata keskiviikkona. https://www.aamulehti36037340Särkynyt sydän
Teit sitten selväksi ettet ole kiinnostunut. Kiitos siitä! Nyt on turha enää yrittää mitään, lähestyä tai edes jutella s896186Täytyy sanoa että on tämä aika mielenkiintoinen tilanne..
Ihan en osaa vielä yhdistellä palasia, toisaalta tarvitseeko edes. Et vaan taida pystyä kokonaan päästämään irti, ja jos305187Jos haluat tietää miksi tykkään sinusta
Niin siksi, koska sinusta huokuu sellaista lempeyttä ja seesteisyyttä ja olet lisäksi komea ilmestys. Jotenkin olet myös213708Oho! Dannyn, 82, seuralainen Helmi Loukasmäki, 23, paljastavissa kuvissa - Yksi sana kertoo kaiken!
Mediassa on kerrottu, että Danny ja Helmi ovat muuttaneet uuteen kotiin Raumalle. Nyt Loukasmäki on jakanut omalla Insta652910Paskakaivo Kuhmo
Moniko teki uuden saostuskaivon, joka erittelee paskan ja nesteet imeytyskenttineen maassa taloissa. Kaikkien talojen pi512452En suuttunut missään vaiheessa
Oon vaan herkkä ja tuskastunut. Mies se ei ole henkilökohtaista sinulle. Ei mitenkään päin. Sinä herkkänä vaan satut näk122104Uskotko yliluonnolliseen?
Mitä jos tämä ns. kaivattusi on loitsunut sinut? Olettekos sitä ajatelleet, niinpä. Ette todellakaan. :D581979Mitä kuuluu?
Toivottavasti sulla oli hyvä päivä tänään. Täällä on taas ollut niin negatiivista juttua. Oli pakko tulla sanomaan sinul181961Trump on jo ihan seonnut...
Nato maa uhkailee toista Natomaata....Amerikan tuho näyttää toteutuvan Trumpin kaudella 100 varmasti.4871917