Kuluttajaliitto: Sähkönsiirron hinnoittelun valvontaan tarvitaan lainmuutos
Verkkouutiset -
Kuluttajaliitto pitää sähkönsiirtoyritys Caronan hinnankorotuksia täysin kohtuuttomina.
Kuluttajaliitto muistuttaa, että sähkönsiirron hinnoittelun on oltava sähkömarkkinalain mukaan kohtuullista. Tätä kohtuullisuutta arvioidaan lain mukaan neljän vuoden välein. Uusi valvontajakso alkoi vuoden 2016 alusta, joten seuraavan kerran Energiavirastolla on nykylain mukaan mahdollisuus valvonnan keinoin puuttua asiaan vuonna 2020.
Kuluttajaliitto vaatii, että eduskunta muuttaa sähkömarkkinalakia siten, että Energiaviraston tulee jatkossa etukäteen arvioida suuret – esimerkiksi yli 10-15 prosentin – sähkönsiirtohintojen korotukset ja niiden perusteet.
Kuluttajaliitto kehottaa kuluttajia, jotka epäilevät sähkönsiirtohintojensa korotusten olevan kohtuuttomia, tekemään valituksen Kuluttajariitalautakuntaan, joka voi antaa asiasta suositusratkaisun.
Kuluttajaliitto edellyttää, että sähkönsiirtoyritykset noudattavat Kuluttajariitalautakunnan suositusratkaisua, vaikkei niillä juridista velvoitetta siihen olekaan.
Kuluttajaliitto muistuttaa, että maahamme tarvitaan muiden Pohjoismaiden kaltainen ryhmäkannelaki. Sen perusteella myös muut kuin Kuluttaja-asiamies voisivat lähteä ajamaan ryhmäkannetta kuluttajien puolesta. Tällä hetkellä vain Kuluttaja-asiamiehellä on tämä mahdollisuus.
– Nyt käsillä olevat laajoja kuluttajaryhmiä koskevat sähkönsiirtohintojen kohtuuttomat korotukset olisivat tyyppiesimerkki ryhmäkanteella ratkaistavaksi sopivasta asiasta, liitto toteaa.
KULUTTJALIITTO ESITTÄÄ RYHMÄKANNETTA CARUNAA VASTA
ÄLÄTUEKISKONTAA
1
78
Vastaukset 1
- Käteinen_edesvastuuseen
Kuluttaja-asiamies varmuudella ei nosta ryhmäkannetta. Aikaa ryhmäkanteen nostamiseen on ollut liki10 vuotta, mutta suomessa mikään asia ei ole ollut niin huonosti että kuluttajaviranomainen olisi nähnyt tarpeelliseksi reagoida. Paljastamani miljoonakusetuskaan ei saanut kuluttaja-asiamieheen mitään liikettä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1771580
Muistakaa pojat tämä.
Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.104793En ehkä onnistu siinä
Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.58735Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin
Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset203598- 128561
- 48546
Pahoin pelkään nainen
että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus50528- 37526
Viesti jonka haluaisit lähettää...
hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä15510- 25493