Tämä on yksi mielenkiintoinen asia. Siis paperilla ei saa erota mutta TOSIASIALLISESTI saa asua omassa asunnossaan erossa.
On aika moinen uskon sääntö. Jos raamatun mukaan elää niin asumusero tarkoittaa eroa. Piste.
Tämä on taas NS. lestadiolaista kikkailua. Synti - ei synti. Synnistä tehdään luvallista.
On aika moinen uskon sääntö. Jos raamatun mukaan elää niin asumusero tarkoittaa eroa. Piste.
Tämä on taas NS. lestadiolaista kikkailua. Synti - ei synti. Synnistä tehdään luvallista.
Vastaukset 18
Vanhimmat
Miksi jabbaset asioilla joilla ei ole mitään tekemistä taivaaseen kuuluvien asioiden kanssa.
Koita erottaa toisistaan
1. ihmisten tavat, ihmisen epätietoisuus, epävarmuus elämästä ja
2. Jumalan lahjana saatu usko ja iänkaikkinen elämä taivaassa.
Jos tuo osa 2. ei ole totta, niin siinäkin tapauksessa jabbaset ihan turhaan.
huomioon se, että mies on saattanut muuttua väkivaltaiseksi. Pitäisikö sen vaimon sitten alistus hakattavaksi uskonsa takia? Eikö tuntuisi ainakin inhimillisemäältä, että hän voisi asua jossakin toisessa paikassa, jossa ei tarvitsisi pelätä väkivaltaa? Ja mahtaisiko Jumala sitten ottaa tältä naiselta uskon lahjaa pois jos hän (siin Jumala) sattuisi lahjoittamaan hänelle uuden miehen, joka ei hakkaa häntä ainakaan niin usein kuin se ensimmäinen? Kun usko näet ei ole teoista kiinni vaan on siis Jumalan lahja...
Mietiskelepäs!
Tämä on aivan Raamatun mukainen.
Paavali kehottaa kokeilla yhteisestä sopimuksesta asua erillään, että saa asiansa kuntoon;
1. Kor. 7:5
Älkää vetäytykö pois toisistanne, paitsi ehkä keskinäisestä sopimuksesta joksikin ajaksi, niin että olisitte vapaat rukoukseen ja sitten taas tulisitte yhteen, ettei saatana teitä kiusaisi teidän hillittömyytenne tähden.
Kes.
Kysyinkö sinulta helluntainen rikollinen jotakin?
Haukut vastaajaa rikolliseksi?
Mitä Hän on tehnyt.
Olet surkimus, perättömien juttujen levittäjä.
Häpeä surkimus.
Paavali kirjoittaa välillä "täydellisille", missä mies ja nainen ovat yhtä(Kristus), ja välillä tavallisille ihmisille.
Jeesuskin puhuu näistä "Isän täydellisistä", "ylösnousemuksesta osallisista evankeliumeissa(esim.Luuk.20:34-).(1.Kor.15.19-).
Seksuaaliset ihmiset ovat vasta "matkalla maailmassa kulkemalla kohti kotia".
Paavali kirjoitti VAIN Pyhille, ei uskomattomille.
Terve seksuaalisuus on luonnollista Jumalan luomaa ihanuutta.
Sen jättäminen "tabuksi" kierouttaa ihmisen, kuten on VL;issä tehnyt.
Kes.
Hyvä kirjoitus! Kesitas!! Juuri niin
>>>Haukut vastaajaa rikolliseksi?>>>
Ei totuus ole haukkumista.
>>Mitä Hän on tehnyt.>>
Kuka Hän? Miksi itselle vastaaja helluntailainen puhut itsestäsi ikään kuin kolmannessa persoonassa?
Ja mitäkö Olet tehnyt? -no Rikoksia, luetellaanko niitä tähän yksitellen vai kymmenen rikoksen nipuissa?
>>Olet surkimus, perättömien juttujen levittäjä.>>
Ei, kyllä nämä rikokset ovat ihan Sinun Kesitaksen itsesi kirjoittamia. Minä en levitä perättömiä juttuja, VAAN ainoastaan kopioin Sinun rikollisia tekstejä.
Tässä tähän kohtaan v a i n Yksi (1) lyhyt esimerkki:
""Kesitas
13.1.2015 23:14
Täällä Oulun alueella on mm. Vihelöitä ja Myllymäkejä tuomiolla joka kuukausi.""
Mitä haukkumista se on, jos toteaa Vihelöiden sekä Myllymäkien tuomiot.
Tuomioistuinhan sen ratkaisi, joten se ei ole haukkumista.
Haloo
nyt mieluusti kymmenen rikoksen nipuissa, kiitos.
Asumusero lienee toimiva käytännön ratkaisu, mutta parasta olisi kun voisi oikeasti erota ja nauttia sen jälkeen elämästä. Aika sairasta jos ei enää voi elää toisen kanssa, mutta ei saa hankkia itselleen uutta elämää ja rakkaussuhdetta.
Onneksi uskonnot eivät enää minua rajoita. En voisi kuvitella elämää ilman seksiä eli niin kauan kuin fysiikka sen mahdollistaa ja mieli sitä haluaa, niin tulen haluajani toteuttamaan ja niistä kaikin tavoin nauttimaan.
Katsoin jokin aika sitten telkkarista ohjelmaa (Seksileikeistä ensiapuun), jossa eräs vanha ukko ei enää pystynyt saamaan erektiota, mutta nautti täysin siemauksin antaessaan kaikille halukkaille saman vanhainkodin mummoille suojaamatonta suuseksiä. Mummoja sitten nuoltavaksi riittikin ja tämän seurauksena mies sai suuhunsa klamydian ja joutui siihen antibiotteja popsimaan.
1. Kor 7
10 Naimisissa oleville taas annan käskyn, en minä vaan Herra: vaimo ei saa erota miehestään. [Mark. 10:9]
11 Jos hän kuitenkin eroaa, olkoon menemättä enää naimisiin tai sopikoon miehensä kanssa. Samoin ei mies saa erota vaimostaan. [Mal. 2:16]
Tässä puhutaan erillään asumisesta. Ei ole suotavaa mutta todetaan että niinkin voi olla. Muutoin ei puhuttaisi siitäkin mahdollisuudesta että "tai sopikoon miensä kanssa"
Elämää on eletty alkuseurakunnassakin. On erottu mutta ei uutta avioliittoa. Palaaminen on ollut sopimista ei uudelleen avioitumista. Siis on ollut kyse vain erillään asumisesta.
tulit Raamatulla perustelemaan, etsivä-xx, kun kommentoijat olivat hukassa asian kanssa!
Tämä mielenkiintoinen kikkailu vähitelleen sallitaan.
Olen kasvanut vl piireissä > 30 v joten tiedän.
Ero, eli asetettiin asumaan eri paikoissa.
Jos jompi kumpi haki avioeroa, erotettiin vl yhteisöstä, vaikka olisi kuin hullu
pieksäjä. Odoteltiin korjaantumista ja lähinnä vl " läsnä, kokouksiin, maallikkosaarnamiehen "psykologiia, hänhän tiesi kaiken"
Jos kuitenkin toinen meni naimisiin, ongelmia oli, pitääkö erota, ja tulla takaisin entiseen avioon. Sanottiin, että "pyhä henki on vain ensimmäisessä aviossa"
Eikä vl papitkaan vihkineet ennen/nyt uuteen avioliittoon- ole siis yksin????
Nyt siis on malli muuttunut.
Tunnen monia "uskovaisia" jotka on vihitty uudestaan avioon ja "Jumalan tervettä pärskäytetään että helmat heiluu".
Mitä on siis tässä vl yhteisössä TAAS MUUTTUNUT,
emme unohda, että vl ainaisen ????OPPI EI MUUTU""""""""""""""
Entä sitten. Ihmisethän tekee kuin parhaaksi näkee. Tilinteonaika on aikanaan. Turhaan kulutat aikaasi toisten asioiden pohtimiseen. Onkos sulla joku oppi?
eroeieroeroeiero sinulle....Samat asiat minäkin oon nähny!
Asumisero on silloin välttämätöntä, jos toinen aviopuolisoista käyttää fyysistä väkivaltaa tai muuta törkeää väkivaltaa puolisoaan tai jotakin perheen lasta kohtaan, tai jos hän muuten aiheuttaa lapselle vakavaa haittaa. Tietysti rikoksista on välttämätöntä ilmoittaa myös poliisille, varsinkin jos rikos tai rikoksen uhka on kohdistunut lapseen.
Avioero on hyväksyttyä vain siinä tapauksessa, jos väkivaltainen, seksuaalirikollinen tai muuten vaarallinen puoliso tarvitsee määrätä lähestymiskieltoon. Lähestymiskiellon kunnollinen toteuttaminen ei ole mahdollista ilman virallista avioeroa.