KEPUli Sipilän takki kääntyi jälleen

Viime syksynä KEPUn kymppi Juha Sipilä uhosi "antavansa" Kempeleen talonsa pakolaisten käyttöön. "Antaminen" oli jo tuolloin lainausmerkeissä, sillä Sipilä tavoitteli kunnon tuottoa talonsa vuokraamisesta.

Sipilämäiseen tapaan takki on nyt kuitekin kääntynyt. Tällä viikolla Sipilä onkin sitä mieltä, että "ähäkutti empä vuokraakaan".

Sipilä on kova poika tekemään päätöksiä. Yhtenä päivänä päätetään jotain ja jonkin ajan kuluttua hän tekee uuden päätöksen, jolla kumoaa ensimmäisen päätöksen. Näin Sipilän hallitusta ei kukaan voi syyttää päättämättömyydestä.

14

60

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Huvittunut

      Ei Sipilää tosiaan päättämättömyydestä voi syyttää.

      :) :) :)

    • J-Utta

      hih hih minun pilluni suorastaa pyörii läskisen perseen mukana hih hih

    • Hiohihihihihiiii

      Juha Sipilä jää historiaan kaikkien aikojen typerimpänä pääministerinä.

    • Olet_sinä

      ihme kutjake. Valehtelu on toinen luonto.

      Viikonloppuna saimme lukea Hesarista tarinan, jossa joku lahtelainen asutti pakolaisperheen taloonsa ja valitteli sitä, ettei valtio maksa mitään pakolaisten majoittamisesta toisin kuin esim. Saksassa.

      Esitit siis tarkoituksellisen valheen Sipilän talon vuokraamisesta.

      Viranomaiset kehottivat Sipilää luopumaan pakolaisperheen majoittamisesta taloonsa turvallisuussyihin vedoten.

      Sipilän talon sijainti on raportoitu laajasti Suomen lehdistössä. Lapsiperheen majoittaminen toisi suurella todennäköisyydellä suomalaiset punaniskat häiriköimään paikalle. Jutuistasi päätellen sinä joukossa?

      Turvapaikathan ovat pääosin jatkuvassa poliisivartiossa suomalaisten takia.

      • iiiiiiiii

        Juha Sipilä olisi saanut 30000 €/kk talonsa vuokraamisesta tuohon käyttöön. Tässä tapauksessa ei olisi napeilla pelattu...


      • Todista_väitteesi
        iiiiiiiii kirjoitti:

        Juha Sipilä olisi saanut 30000 €/kk talonsa vuokraamisesta tuohon käyttöön. Tässä tapauksessa ei olisi napeilla pelattu...

        kusipää.


      • iiiiiiii

        Todistustaakka on sinulla, kun väität perättömästi ettei saanut.


      • yäkyäkyäk
        iiiiiiiii kirjoitti:

        Juha Sipilä olisi saanut 30000 €/kk talonsa vuokraamisesta tuohon käyttöön. Tässä tapauksessa ei olisi napeilla pelattu...

        Sipilä on siis mukana pakolaisbisneksissä. Vastenmieliseltä tyypiltä vastenmielinen teko.


      • VastenmielistäOn

        Majurikin saunamökistään kertoi nelinumeroista summaa saavansa.


    • Tai.äiti
      • OpeOulusta

        Känä hyppää vaikka kaivoon turjakkeen tähden


    • Suomen-kansakainen

      Palautetta voi antaa
      Minna Sipilä, maanpetturin vaimo, islamisaation Suomeen tuonut Juha "Paskakasa raiskarien puolustaja, verorikollinen ja kusipää.
      puh. 35840 586 8048

      Tai muille perheen veronkiertäjä-maanpettureille, nimet
      Juho, Mikko, Hanna-Maaria, Timo ja Tuomo Sipilällä riittää jaettavaa.
      Tuomon paska kuoli, oikein meni.

    • KissaPöydälle

      Sipilällä ei oo kaikki inkkarit kanootissa.

      • Sinulla_taasen

        takuulla on : )))


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ominaisuutta arvostat eniten hänessä?

      Ihastuksessasi, rakkautesi kohteessa
      Ikävä
      156
      2677
    2. Miksi mies kääntyy poispäin

      Ja teeskentelee, ettei näe minua, kun törmäämme vahingossa? 🫣
      Ikävä
      199
      1947
    3. Kerro kaivatustasi.

      1. Minkälainen koti 2. Ammatti 3. Ulkonäkö 4. Ikä
      Ikävä
      71
      1696
    4. Kysy jotain kaivatultasi

      Laita tunnisteet molemmista
      Ikävä
      92
      1638
    5. Kesä, kesä!

      Veikkaan, ettet juuri nyt ikävöi minua, ehket enää koskaan? Näkemättömyys on laimentanut tunteet, ja katselet iloisena k
      Tunteet
      9
      1411
    6. Minkälaisesta seksistä

      haaveilet kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      74
      1078
    7. Kai me nainen jollain tasolla tykätään

      Toisistamme kun tämä on kestänyt niin kauan
      Ikävä
      81
      1040
    8. Tarkkanäköisyys

      Oon muuten pirun hyvä huomaamaan asioita! Senhän sä varmaan kyllä jo tiesitkin.
      Ikävä
      95
      1019
    9. Miksi sanotaan että Suomella on suuri armeija, tykistö jne.

      Asioita tarkemmin seuranneet tietävät että tuolla Ukrainassa palaa kuukaudessa sen verran mitä Suomella on kokonaisuudes
      Maailman menoa
      191
      944
    10. Milloin viimeksi

      Tunsit perhosia vatsassa? 🦋🦋
      Ikävä
      67
      911
    Aihe