Informaatiota kehittäviä mutaatioita ei ole

101

409

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Oletko lopettanut Uuden Suomen blogin kokonaan?

      • epätietone

        Mites se meille molemmille kuuluis?

      • Olisin mielelläni halunnut jatkaa sinne kirjoittamista - mutta Uusi Suomi bannasi minut. Mitään oikeaa syytä he eivät keksineet vaan perustelivat bannia "varoituksilla" joita en ollut kuitenkaan koskaan edes saanut. Eivätkä he kertoneet syitä näihin varoituksiin joita en siis edes koskaan saanut sähköpostiini - kun kysyin varoituksien syitä jotta voisin ottaa niistä opiksi.

        Todellinen syy banniin oli tietysti se ettei evoluutioteorian osoittaminen täydelliseksi uskomusjärjestelmäksi miellytä akateemista suvaitsevaistoa ja heidän korvasyyhyään koska heidän koko maailmankatsomuksensa rakentuu tämän evoluutioaatteen varaan. Siksi sen kritisoiminen - vaikka se tehtäisiin kuinka perusteellisesti ja asiallisesti tahansa koetaan uhkana joka tulee pyrkiä hiljentämään.

        Uskovat kristityt jotka pitäytyvät tiukasti Jumalan sanan totuudessa ovat länsimaisen akateemisen yhteisön "spitaalisia". Akateeminen yhteisö hylkää arvostamansa suvaitsevaisuuden, akateemisen vapauden, tasapuolisuuden ja reilun pelin periaatteet kun kyse on tästä erittäin halveksitusta vähemmistöstä (kreationisteista). Juuri näinhän odottaisimmekin asian olevan Raamatun ilmoituksen perusteella sillä Raamattu sanoo:

        Joh.12:46 (Jeesus:) Minä olen tullut valkeudeksi maailmaan, ettei yksikään, joka minuun uskoo, jäisi pimeyteen.

        Joh.3:19 Mutta tämä on tuomio, että valkeus on tullut maailmaan, ja ihmiset rakastivat pimeyttä enemmän kuin valkeutta; sillä heidän tekonsa olivat pahat.
        3:20 Sillä jokainen, joka pahaa tekee, vihaa valkeutta eikä tule valkeuteen, ettei hänen tekojansa nuhdeltaisi.

        Joh.7:3 Niin hänen veljensä sanoivat hänelle: "Lähde täältä ja mene Juudeaan, että myös sinun opetuslapsesi näkisivät sinun tekosi, joita sinä teet;
        7:4 sillä ei kukaan, joka itse tahtoo tulla julki, tee mitään salassa. Koska sinä näitä tekoja teet, niin ilmoita itsesi maailmalle."
        7:5 Sillä hänen veljensäkään eivät häneen uskoneet.
        7:6 Niin Jeesus sanoi heille: "Minun aikani ei ole vielä tullut; mutta teille aika on aina sovelias.
        7:7 Teitä ei maailma voi vihata, mutta minua se vihaa, sillä minä todistan siitä, että sen teot ovat pahat.

        Olin aika yllättynyt että niinkin kauan sain kirjoitella sinne. Ps, jos haluat niin voit lähettää Uuteen Suomeen palautetta että he palauttaisivat kirjoitusoikeuteni - ehkäpä he palauttavat kirjoitusoikeuden jos tarpeeksi moni sitä pyytäisi :) [email protected]

      • t-torppa kirjoitti:

        Olisin mielelläni halunnut jatkaa sinne kirjoittamista - mutta Uusi Suomi bannasi minut. Mitään oikeaa syytä he eivät keksineet vaan perustelivat bannia "varoituksilla" joita en ollut kuitenkaan koskaan edes saanut. Eivätkä he kertoneet syitä näihin varoituksiin joita en siis edes koskaan saanut sähköpostiini - kun kysyin varoituksien syitä jotta voisin ottaa niistä opiksi.

        >Todellinen syy banniin oli tietysti se ettei evoluutioteorian osoittaminen täydelliseksi uskomusjärjestelmäksi miellytä akateemista suvaitsevaistoa ja heidän korvasyyhyään koska heidän koko maailmankatsomuksensa rakentuu tämän evoluutioaatteen varaan.
        Joka blogin keskusteluissa juttusi kylläkin murskattiin täysin, joten syy ei voine olla tuo.

      • voivoivoivoivoi
        t-torppa kirjoitti:

        Et sinä ole koskaan kritisoinut evoluutioteoriaa asiallisesti ja perusteellisesti. Olet vain esittänyt yksinkertaisia valheita joita sinua älykkäämmät epärehelliset kreationistit ovat sinulle esittäneet. Kirjoituksillasi ei ole mitään tekemistä tieteen kanssa. Elät surullisessa harhassa.

      • cvghfnjcvgfnbbn
        t-torppa kirjoitti:

        Olisin mielelläni halunnut jatkaa sinne kirjoittamista - mutta Uusi Suomi bannasi minut. Mitään oikeaa syytä he eivät keksineet vaan perustelivat bannia "varoituksilla" joita en ollut kuitenkaan koskaan edes saanut. Eivätkä he kertoneet syitä näihin varoituksiin joita en siis edes koskaan saanut sähköpostiini - kun kysyin varoituksien syitä jotta voisin ottaa niistä opiksi.

        Todellinen syy banniin oli tietysti se ettei evoluutioteorian osoittaminen täydelliseksi uskomusjärjestelmäksi miellytä akateemista suvaitsevaistoa ja heidän korvasyyhyään koska heidän koko maailmankatsomuksensa rakentuu tämän evoluutioaatteen varaan. Siksi sen kritisoiminen - vaikka se tehtäisiin kuinka perusteellisesti ja asiallisesti tahansa koetaan uhkana joka tulee pyrkiä hiljentämään.

        Uskovat kristityt jotka pitäytyvät tiukasti Jumalan sanan totuudessa ovat länsimaisen akateemisen yhteisön "spitaalisia". Akateeminen yhteisö hylkää arvostamansa suvaitsevaisuuden, akateemisen vapauden, tasapuolisuuden ja reilun pelin periaatteet kun kyse on tästä erittäin halveksitusta vähemmistöstä (kreationisteista). Juuri näinhän odottaisimmekin asian olevan Raamatun ilmoituksen perusteella sillä Raamattu sanoo:

        Joh.12:46 (Jeesus:) Minä olen tullut valkeudeksi maailmaan, ettei yksikään, joka minuun uskoo, jäisi pimeyteen.

        Joh.3:19 Mutta tämä on tuomio, että valkeus on tullut maailmaan, ja ihmiset rakastivat pimeyttä enemmän kuin valkeutta; sillä heidän tekonsa olivat pahat.
        3:20 Sillä jokainen, joka pahaa tekee, vihaa valkeutta eikä tule valkeuteen, ettei hänen tekojansa nuhdeltaisi.

        Joh.7:3 Niin hänen veljensä sanoivat hänelle: "Lähde täältä ja mene Juudeaan, että myös sinun opetuslapsesi näkisivät sinun tekosi, joita sinä teet;
        7:4 sillä ei kukaan, joka itse tahtoo tulla julki, tee mitään salassa. Koska sinä näitä tekoja teet, niin ilmoita itsesi maailmalle."
        7:5 Sillä hänen veljensäkään eivät häneen uskoneet.
        7:6 Niin Jeesus sanoi heille: "Minun aikani ei ole vielä tullut; mutta teille aika on aina sovelias.
        7:7 Teitä ei maailma voi vihata, mutta minua se vihaa, sillä minä todistan siitä, että sen teot ovat pahat.

        Olin aika yllättynyt että niinkin kauan sain kirjoitella sinne. Ps, jos haluat niin voit lähettää Uuteen Suomeen palautetta että he palauttaisivat kirjoitusoikeuteni - ehkäpä he palauttavat kirjoitusoikeuden jos tarpeeksi moni sitä pyytäisi :) [email protected]

        Etpä sinä ole tehnyt mitään asiallisesti, kunhan vääristelet ja valehtelet.

      • RepeRuutikallo kirjoitti:

        >Todellinen syy banniin oli tietysti se ettei evoluutioteorian osoittaminen täydelliseksi uskomusjärjestelmäksi miellytä akateemista suvaitsevaistoa ja heidän korvasyyhyään koska heidän koko maailmankatsomuksensa rakentuu tämän evoluutioaatteen varaan.
        Joka blogin keskusteluissa juttusi kylläkin murskattiin täysin, joten syy ei voine olla tuo.

        Mikäli väitteesi pitäisi paikkaansa niin minulla olisi edelleen blogi siellä. Samasta syystä myös tiede-lehti on bannannut minun kaksi eri nimimerkkiä. Selitysvoimaisin ja johdonmukaisen syy banneihin löytyy tietysti niistä kirjoituksista. Nyt onkin sitten kyse siitä mikä kirjoituksissa aiheutti bannit.

        Jokainen voi itse käydä lukemassa Uuden Suomen blogiani ja katsoa kirjoitanko vastaan keskustelun sääntöjä ja samoin voi tehdä tiede-lehden suhteen. "SaulusLähetys" oli toinen nimimerkkini tiede-lehdessä. Todistusaineisto osoittaa täysin selvästi ettei evoluutio-uskovaiset kestä heidän aatteensa tieteellistä kritisoimista ja siksi he pyrkivät sen estämään.

        Näkeehän sen jo tuosta Ylen eilisestä artikkelista jossa toimittaja ihmettelee että kirkko pyytää puhujiksi luomiseen uskovia evoluutioaatteen kriitikkoja (Leisola Reinikainen). Kannattaa Repe aukaista jo ne silmät ja huomata ettei neutraaleja ihmisiä ole olemassakaan - vaikka akateeminen tiede-yhteisö esittäytyy neutraalina.

        Luuk.11:23 Joka ei ole minun (Jeesus) kanssani, se on minua vastaan, ja joka ei minun kanssani kokoa, se hajottaa.

        Juttusi ovat olleet niin fanaattista tieteentekijöiden 999 promillen halveksuntaa ja lopun promillen sekä oman päänsisäisen maailmasi korottamista, että siitä löytyy syy torppaukseesi eikä mistään muualta.
        Onnistuit muuten sitten heittämään loppuun juuri sen raamatunkohdan, jonka vuoksi en voisi kuvitellakaan olevani Jeesus-fani. Mikään ei nimittäin ole saanut maailmassa aikaan niin paljon tuhoa kuin mustavalkoinen ajattelu jossa "me" olemme tavattoman hyviä (ja oikeassa) ja "he" äärettömän pahoja (sekä väärässä).

      • utti
        t-torppa kirjoitti:

        Mikäli väitteesi pitäisi paikkaansa niin minulla olisi edelleen blogi siellä. Samasta syystä myös tiede-lehti on bannannut minun kaksi eri nimimerkkiä. Selitysvoimaisin ja johdonmukaisen syy banneihin löytyy tietysti niistä kirjoituksista. Nyt onkin sitten kyse siitä mikä kirjoituksissa aiheutti bannit.

        Jokainen voi itse käydä lukemassa Uuden Suomen blogiani ja katsoa kirjoitanko vastaan keskustelun sääntöjä ja samoin voi tehdä tiede-lehden suhteen. "SaulusLähetys" oli toinen nimimerkkini tiede-lehdessä. Todistusaineisto osoittaa täysin selvästi ettei evoluutio-uskovaiset kestä heidän aatteensa tieteellistä kritisoimista ja siksi he pyrkivät sen estämään.

        Näkeehän sen jo tuosta Ylen eilisestä artikkelista jossa toimittaja ihmettelee että kirkko pyytää puhujiksi luomiseen uskovia evoluutioaatteen kriitikkoja (Leisola Reinikainen). Kannattaa Repe aukaista jo ne silmät ja huomata ettei neutraaleja ihmisiä ole olemassakaan - vaikka akateeminen tiede-yhteisö esittäytyy neutraalina.

        Luuk.11:23 Joka ei ole minun (Jeesus) kanssani, se on minua vastaan, ja joka ei minun kanssani kokoa, se hajottaa.

        Kyllä kretun elämä on varmaan kovaa palstoilla joilla ei suhtauduta niin suopeasti valehteluun.

      • IlkimyksenUutistoimisto
        t-torppa kirjoitti:

        Mikäli väitteesi pitäisi paikkaansa niin minulla olisi edelleen blogi siellä. Samasta syystä myös tiede-lehti on bannannut minun kaksi eri nimimerkkiä. Selitysvoimaisin ja johdonmukaisen syy banneihin löytyy tietysti niistä kirjoituksista. Nyt onkin sitten kyse siitä mikä kirjoituksissa aiheutti bannit.

        Jokainen voi itse käydä lukemassa Uuden Suomen blogiani ja katsoa kirjoitanko vastaan keskustelun sääntöjä ja samoin voi tehdä tiede-lehden suhteen. "SaulusLähetys" oli toinen nimimerkkini tiede-lehdessä. Todistusaineisto osoittaa täysin selvästi ettei evoluutio-uskovaiset kestä heidän aatteensa tieteellistä kritisoimista ja siksi he pyrkivät sen estämään.

        Näkeehän sen jo tuosta Ylen eilisestä artikkelista jossa toimittaja ihmettelee että kirkko pyytää puhujiksi luomiseen uskovia evoluutioaatteen kriitikkoja (Leisola Reinikainen). Kannattaa Repe aukaista jo ne silmät ja huomata ettei neutraaleja ihmisiä ole olemassakaan - vaikka akateeminen tiede-yhteisö esittäytyy neutraalina.

        Luuk.11:23 Joka ei ole minun (Jeesus) kanssani, se on minua vastaan, ja joka ei minun kanssani kokoa, se hajottaa.

        ""SaulusLähetys" oli toinen nimimerkkini tiede-lehdessä."

        Ilmankos. Lähetyssaarnaaminen ei nimittäin istu sen enempää lehden kuin sen keskustelupalstojen linjaan.

        "Todistusaineisto osoittaa täysin selvästi ettei evoluutio-uskovaiset kestä heidän aatteensa tieteellistä kritisoimista ja siksi he pyrkivät sen estämään."

        Missä tuohon todistusaineistoon voi tutustua?

        Ehdotanpa saman tien, että jos koet tulleesi väärin kohdelluksi, teet banneistasi rikosilmoituksen.

        Sen jälkeen voit valittaa oikeusasiamiehelle.

        Ja sen jälkeen Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen.

        Ja sen jälkeen joudutkin jo pakenemaan ateistis-evolutionistista mielivaltaa Yhdysvaltoihin. Saat varmasti turvapaikan.

      • IlkimyksenUutistoimisto kirjoitti:

        >Ehdotanpa saman tien, että jos koet tulleesi väärin kohdelluksi, teet banneistasi rikosilmoituksen.
        Ei taida oikeasti onnistua, sillä julkaisulla on täysi oikeus päättää mitä se julkaisee ja mitä ei. Tätä eivät kaikki ota ymmärtääkseen.

      • t-torppa kirjoitti:

        Mikäli väitteesi pitäisi paikkaansa niin minulla olisi edelleen blogi siellä. Samasta syystä myös tiede-lehti on bannannut minun kaksi eri nimimerkkiä. Selitysvoimaisin ja johdonmukaisen syy banneihin löytyy tietysti niistä kirjoituksista. Nyt onkin sitten kyse siitä mikä kirjoituksissa aiheutti bannit.

        Jokainen voi itse käydä lukemassa Uuden Suomen blogiani ja katsoa kirjoitanko vastaan keskustelun sääntöjä ja samoin voi tehdä tiede-lehden suhteen. "SaulusLähetys" oli toinen nimimerkkini tiede-lehdessä. Todistusaineisto osoittaa täysin selvästi ettei evoluutio-uskovaiset kestä heidän aatteensa tieteellistä kritisoimista ja siksi he pyrkivät sen estämään.

        Näkeehän sen jo tuosta Ylen eilisestä artikkelista jossa toimittaja ihmettelee että kirkko pyytää puhujiksi luomiseen uskovia evoluutioaatteen kriitikkoja (Leisola Reinikainen). Kannattaa Repe aukaista jo ne silmät ja huomata ettei neutraaleja ihmisiä ole olemassakaan - vaikka akateeminen tiede-yhteisö esittäytyy neutraalina.

        Luuk.11:23 Joka ei ole minun (Jeesus) kanssani, se on minua vastaan, ja joka ei minun kanssani kokoa, se hajottaa.

        >>Näkeehän sen jo tuosta Ylen eilisestä artikkelista jossa toimittaja ihmettelee että kirkko pyytää puhujiksi luomiseen uskovia evoluutioaatteen kriitikkoja (Leisola Reinikainen). Kannattaa Repe aukaista jo ne silmät ja huomata ettei neutraaleja ihmisiä ole olemassakaan - vaikka akateeminen tiede-yhteisö esittäytyy neutraalina.<<
        Oikeinko aatteen kriitikkoja :-D

      • t-torppa kirjoitti:

        Olisin mielelläni halunnut jatkaa sinne kirjoittamista - mutta Uusi Suomi bannasi minut. Mitään oikeaa syytä he eivät keksineet vaan perustelivat bannia "varoituksilla" joita en ollut kuitenkaan koskaan edes saanut. Eivätkä he kertoneet syitä näihin varoituksiin joita en siis edes koskaan saanut sähköpostiini - kun kysyin varoituksien syitä jotta voisin ottaa niistä opiksi.

        Todellinen syy banniin oli tietysti se ettei evoluutioteorian osoittaminen täydelliseksi uskomusjärjestelmäksi miellytä akateemista suvaitsevaistoa ja heidän korvasyyhyään koska heidän koko maailmankatsomuksensa rakentuu tämän evoluutioaatteen varaan. Siksi sen kritisoiminen - vaikka se tehtäisiin kuinka perusteellisesti ja asiallisesti tahansa koetaan uhkana joka tulee pyrkiä hiljentämään.

        Uskovat kristityt jotka pitäytyvät tiukasti Jumalan sanan totuudessa ovat länsimaisen akateemisen yhteisön "spitaalisia". Akateeminen yhteisö hylkää arvostamansa suvaitsevaisuuden, akateemisen vapauden, tasapuolisuuden ja reilun pelin periaatteet kun kyse on tästä erittäin halveksitusta vähemmistöstä (kreationisteista). Juuri näinhän odottaisimmekin asian olevan Raamatun ilmoituksen perusteella sillä Raamattu sanoo:

        Joh.12:46 (Jeesus:) Minä olen tullut valkeudeksi maailmaan, ettei yksikään, joka minuun uskoo, jäisi pimeyteen.

        Joh.3:19 Mutta tämä on tuomio, että valkeus on tullut maailmaan, ja ihmiset rakastivat pimeyttä enemmän kuin valkeutta; sillä heidän tekonsa olivat pahat.
        3:20 Sillä jokainen, joka pahaa tekee, vihaa valkeutta eikä tule valkeuteen, ettei hänen tekojansa nuhdeltaisi.

        Joh.7:3 Niin hänen veljensä sanoivat hänelle: "Lähde täältä ja mene Juudeaan, että myös sinun opetuslapsesi näkisivät sinun tekosi, joita sinä teet;
        7:4 sillä ei kukaan, joka itse tahtoo tulla julki, tee mitään salassa. Koska sinä näitä tekoja teet, niin ilmoita itsesi maailmalle."
        7:5 Sillä hänen veljensäkään eivät häneen uskoneet.
        7:6 Niin Jeesus sanoi heille: "Minun aikani ei ole vielä tullut; mutta teille aika on aina sovelias.
        7:7 Teitä ei maailma voi vihata, mutta minua se vihaa, sillä minä todistan siitä, että sen teot ovat pahat.

        Olin aika yllättynyt että niinkin kauan sain kirjoitella sinne. Ps, jos haluat niin voit lähettää Uuteen Suomeen palautetta että he palauttaisivat kirjoitusoikeuteni - ehkäpä he palauttavat kirjoitusoikeuden jos tarpeeksi moni sitä pyytäisi :) [email protected]

        "Olisin mielelläni halunnut jatkaa sinne kirjoittamista - mutta Uusi Suomi bannasi minut."

        Voi kyynel.

        Ihme että antoivat sinun niinkin pitkään siellä valehdella mm. evoluutiosta ja ateisteista.

        "Todellinen syy banniin oli tietysti se ettei evoluutioteorian osoittaminen täydelliseksi uskomusjärjestelmäksi miellytä akateemista suvaitsevaistoa ja heidän korvasyyhyään koska heidän koko maailmankatsomuksensa rakentuu tämän evoluutioaatteen varaan."

        Mitähän se torppa horisee taas?

        Perinnöllisyys, muuntelu, luonnonvalinta. Maailman alati muuttuvat elinumpäristöt ja eliöiden tarve sopeutua noihin muutoksiin. Minkä sinä poloinen, jumaluskoinen valehtelija olet noista muka selättänyt?

        Vastaa, tai lopeta tuo säälittävä ruikuttaminen ja valehteleminen.

        "Samasta syystä myös tiede-lehti on bannannut minun kaksi eri nimimerkkiä. Selitysvoimaisin ja johdonmukaisen syy banneihin löytyy tietysti niistä kirjoituksista."

        Aivan oikein. Jos kirjoitat jatkuvasti kokonaisten ihmisryhmien mustamalaamiseen tähtäävää valheellista ja vääristelevää paskaa, olet ansainnut bannisi.

        Ja sinähän jos joku olet.

      • t-torppa kirjoitti:

        Olisin mielelläni halunnut jatkaa sinne kirjoittamista - mutta Uusi Suomi bannasi minut. Mitään oikeaa syytä he eivät keksineet vaan perustelivat bannia "varoituksilla" joita en ollut kuitenkaan koskaan edes saanut. Eivätkä he kertoneet syitä näihin varoituksiin joita en siis edes koskaan saanut sähköpostiini - kun kysyin varoituksien syitä jotta voisin ottaa niistä opiksi.

        Todellinen syy banniin oli tietysti se ettei evoluutioteorian osoittaminen täydelliseksi uskomusjärjestelmäksi miellytä akateemista suvaitsevaistoa ja heidän korvasyyhyään koska heidän koko maailmankatsomuksensa rakentuu tämän evoluutioaatteen varaan. Siksi sen kritisoiminen - vaikka se tehtäisiin kuinka perusteellisesti ja asiallisesti tahansa koetaan uhkana joka tulee pyrkiä hiljentämään.

        Uskovat kristityt jotka pitäytyvät tiukasti Jumalan sanan totuudessa ovat länsimaisen akateemisen yhteisön "spitaalisia". Akateeminen yhteisö hylkää arvostamansa suvaitsevaisuuden, akateemisen vapauden, tasapuolisuuden ja reilun pelin periaatteet kun kyse on tästä erittäin halveksitusta vähemmistöstä (kreationisteista). Juuri näinhän odottaisimmekin asian olevan Raamatun ilmoituksen perusteella sillä Raamattu sanoo:

        Joh.12:46 (Jeesus:) Minä olen tullut valkeudeksi maailmaan, ettei yksikään, joka minuun uskoo, jäisi pimeyteen.

        Joh.3:19 Mutta tämä on tuomio, että valkeus on tullut maailmaan, ja ihmiset rakastivat pimeyttä enemmän kuin valkeutta; sillä heidän tekonsa olivat pahat.
        3:20 Sillä jokainen, joka pahaa tekee, vihaa valkeutta eikä tule valkeuteen, ettei hänen tekojansa nuhdeltaisi.

        Joh.7:3 Niin hänen veljensä sanoivat hänelle: "Lähde täältä ja mene Juudeaan, että myös sinun opetuslapsesi näkisivät sinun tekosi, joita sinä teet;
        7:4 sillä ei kukaan, joka itse tahtoo tulla julki, tee mitään salassa. Koska sinä näitä tekoja teet, niin ilmoita itsesi maailmalle."
        7:5 Sillä hänen veljensäkään eivät häneen uskoneet.
        7:6 Niin Jeesus sanoi heille: "Minun aikani ei ole vielä tullut; mutta teille aika on aina sovelias.
        7:7 Teitä ei maailma voi vihata, mutta minua se vihaa, sillä minä todistan siitä, että sen teot ovat pahat.

        Olin aika yllättynyt että niinkin kauan sain kirjoitella sinne. Ps, jos haluat niin voit lähettää Uuteen Suomeen palautetta että he palauttaisivat kirjoitusoikeuteni - ehkäpä he palauttavat kirjoitusoikeuden jos tarpeeksi moni sitä pyytäisi :) [email protected]

        "Todellinen syy banniin oli tietysti se ettei evoluutioteorian osoittaminen täydelliseksi uskomusjärjestelmäksi miellytä akateemista suvaitsevaistoa ja heidän korvasyyhyään koska heidän koko maailmankatsomuksensa rakentuu tämän evoluutioaatteen varaan. Siksi sen kritisoiminen - vaikka se tehtäisiin kuinka perusteellisesti ja asiallisesti tahansa koetaan uhkana joka tulee pyrkiä hiljentämään."

        Alat kuulostaa jo vainoharhaiselta. Toivottavasti et päädy enää syvemmälle.

      • t-torppa kirjoitti:

        Olisin mielelläni halunnut jatkaa sinne kirjoittamista - mutta Uusi Suomi bannasi minut. Mitään oikeaa syytä he eivät keksineet vaan perustelivat bannia "varoituksilla" joita en ollut kuitenkaan koskaan edes saanut. Eivätkä he kertoneet syitä näihin varoituksiin joita en siis edes koskaan saanut sähköpostiini - kun kysyin varoituksien syitä jotta voisin ottaa niistä opiksi.

        Todellinen syy banniin oli tietysti se ettei evoluutioteorian osoittaminen täydelliseksi uskomusjärjestelmäksi miellytä akateemista suvaitsevaistoa ja heidän korvasyyhyään koska heidän koko maailmankatsomuksensa rakentuu tämän evoluutioaatteen varaan. Siksi sen kritisoiminen - vaikka se tehtäisiin kuinka perusteellisesti ja asiallisesti tahansa koetaan uhkana joka tulee pyrkiä hiljentämään.

        Uskovat kristityt jotka pitäytyvät tiukasti Jumalan sanan totuudessa ovat länsimaisen akateemisen yhteisön "spitaalisia". Akateeminen yhteisö hylkää arvostamansa suvaitsevaisuuden, akateemisen vapauden, tasapuolisuuden ja reilun pelin periaatteet kun kyse on tästä erittäin halveksitusta vähemmistöstä (kreationisteista). Juuri näinhän odottaisimmekin asian olevan Raamatun ilmoituksen perusteella sillä Raamattu sanoo:

        Joh.12:46 (Jeesus:) Minä olen tullut valkeudeksi maailmaan, ettei yksikään, joka minuun uskoo, jäisi pimeyteen.

        Joh.3:19 Mutta tämä on tuomio, että valkeus on tullut maailmaan, ja ihmiset rakastivat pimeyttä enemmän kuin valkeutta; sillä heidän tekonsa olivat pahat.
        3:20 Sillä jokainen, joka pahaa tekee, vihaa valkeutta eikä tule valkeuteen, ettei hänen tekojansa nuhdeltaisi.

        Joh.7:3 Niin hänen veljensä sanoivat hänelle: "Lähde täältä ja mene Juudeaan, että myös sinun opetuslapsesi näkisivät sinun tekosi, joita sinä teet;
        7:4 sillä ei kukaan, joka itse tahtoo tulla julki, tee mitään salassa. Koska sinä näitä tekoja teet, niin ilmoita itsesi maailmalle."
        7:5 Sillä hänen veljensäkään eivät häneen uskoneet.
        7:6 Niin Jeesus sanoi heille: "Minun aikani ei ole vielä tullut; mutta teille aika on aina sovelias.
        7:7 Teitä ei maailma voi vihata, mutta minua se vihaa, sillä minä todistan siitä, että sen teot ovat pahat.

        Olin aika yllättynyt että niinkin kauan sain kirjoitella sinne. Ps, jos haluat niin voit lähettää Uuteen Suomeen palautetta että he palauttaisivat kirjoitusoikeuteni - ehkäpä he palauttavat kirjoitusoikeuden jos tarpeeksi moni sitä pyytäisi :) [email protected]

        "Todistusaineisto osoittaa täysin selvästi ettei evoluutio-uskovaiset kestä heidän aatteensa tieteellistä kritisoimista ja siksi he pyrkivät sen estämään."

        Lisää houreita. Kymmenissä lasketaan ne keskustelut, joista olet paennut kuin hauki rannasta heti kun esittämääsi paskaa on alettu ruotia kysymysten keinoin.

        Niin todennäköisesti nytkin. Väität evoluutioteoriaa "täydelliseksi uskomusjärjestelmäksi", ja minä taas väitän ettet kykene edes kertomaan mitä se evoluutioteoria todellisuudessa väittää.

        Aloitetaanpa siis siitä, niin voimme edetä kenties siihen vaiheeseen että tutkaillaan millaisilla menetelmillä aiot asian kaataa.

        Kas kun kuka tahansa voi rakennella olkiukon ja mätkiä sen sitten riemusta kiljuen nurin.

      • bg-ope kirjoitti:

        ***minä taas väitän ettet kykene edes kertomaan mitä se evoluutioteoria todellisuudessa väittää.***

        Uusien toimintojen kehittyminen on ainoa tärkeä asia evoluution kannalta - mikäli uskomus mikrobeista -> ihmiseksi pitäisi paikkaansa. Uusien toimintojen kehittyminen vaatisi uutta informaatiota kehittäviä mutaatioita. Toisin sanoen informaatiota luovat mutaatiot ovat välttämättömyys evoluutioteorialle ja nimenomaan ne puuttuvat kokonaan todistusaineistosta niin kuin aloituksen linkistä voimme nähdä.

      • TaksinKatolla

        Todistuaineistosi on puutteellinen.

        "Uusien toimintojen kehittyminen on ainoa tärkeä asia evoluution kannalta - mikäli uskomus mikrobeista -> ihmiseksi pitäisi paikkaansa. Uusien toimintojen kehittyminen vaatisi uutta informaatiota kehittäviä mutaatioita. Toisin sanoen informaatiota luovat mutaatiot ovat välttämättömyys evoluutioteorialle ja nimenomaan ne puuttuvat kokonaan todistusaineistosta niin kuin aloituksen linkistä voimme nähdä."

        Asia oli juuri niin kuin ounastelinkin: sen sijaan että tietäisit mitä tiede kertoo evoluutioteorian tarkoittavan, tuot framille käsityksen siitä mitä evoluutioteoria lahkolaisoppiesi mukaan on ja mikä sille on "välttämätöntä".

        Hevosen kavio on sen keskisormen kynsi. Missä vaiheessa kynsi ei enää ollutkaan kynsi, vaan kavio, eli uusi rakenne?

        Aivan kuten muutkin tietämättömät kreationistit, sinä vaadit rivien välistä ja niiden päältäkin samanlaisia taikatemppuja kuin jumalasi väitetään tehneen. Että uudet rakenteet pläjähtävät eliöihin tuosta vain esim. yhdessä sukupolvessa. Evoluutiossa ei ole kyse yhtäkkisestä putkahtamisesta vaan vähittäisestä muutoksesta.

        Kykenetkö näyttämään toteen mekanismin joka lopettaa muuntelun ja muutosten kasautumisen heti kun se ei kreationistille passaa? Usko Jeesukseen?

      • TaksinKatolla kirjoitti:

        Todistuaineistosi on puutteellinen.

        Ei todistusaineisto ole puutteellinen vaan sitä selittävä kehitysopillinen teoria on virheellinen-> lue vastakohta sille mistä todistusaineisto todistaa. Sen sijaan Raamatun ilmoitus selittää täydellisesti todistusaineiston.

        Todistusaineistosta tukee juuri sitä mitä odottaisimme Raamatun ilmoituksen perusteella. Syntiinlankeemuksen johdosta kuolema tuli maailmaan ja täydellinen perimä alkoi rappeutumaan - joka on vanhenemisen ja kuoleman syy. Raamatun ilmoituksen perusteella emme odottaisi mutaatioiden olevan luovia vaan vahingollisia ja juuri tämän me löydämme todistusaineistosta.

        ***Kykenetkö näyttämään toteen mekanismin joka lopettaa muuntelun ja muutosten kasautumisen heti kun se ei kreationistille passaa?***

        Raamatun perusteella odottaisimme löytyvän lajien (kind/tyyppien) sisästä muuntelua koska eliöiden tuli lisääntyä kahdesta yksilöstä ja täyttää maa. Tältä pohjalta voimme tehdä ennusteen että alussa eliöiden perimät ovat olleet todella monimuotoiset joissa on ollut potentiaali sopeutua vaihteleviin olosuhteisiin. Tämän vuoksi esimerkiksi laji "koira" sisältää suurta muuntelua tanskandogista chihuahuaan. Koskaan ei ole kuitenkaan nähty koiran muuttuvan joksikin muuksi kuin koiraksi. Toisin sanoen faktaa on se että eliöt sisältävät suuren monimuotoisuuden joka ilmenee aina vain lajiensa (kind/tyyppien) sisällä. Muuta havaintoa ei ole.

        Luonnossa havaittu huikea monimuotoisuus on peräisin Jumalan eliöihin ohjelmoimista muunteluohjelmista jotka mahdollistaa huikean monimuotoisuuden luotujen lajien sisällä. Tämä monimuotoisuus tuodaan esille luonnonvalinnan kautta mitään uutta kehittämättä samoin kuin jalostajat tuovat keinotekoisessa valinnassa esille lajien monimuotoisuuden mitään uutta rakennetta kehittämättä.

        Mutaatio/valinta mekanismi ei kykene lopettamaan edes eliöiden perimän rappeutumista populaatiogenetiikan valossa. Prosessi joka ei pysty edes lopettamaan perimän rappeutumista ei voi olla sama prosessi joka perimän olisi kehittänyt.

        Kukaan järkevä ihminen ei usko että sattumanvaraiset kirjoitusvirheet biologianoppikirjoissa parantaisivat oppilaiden arvosanoja ajansaatossa. Mikäli biologianoppikirjojen kopioinnissa niihin syntyisi 1-10 kirjainvirhettä ja uusi kopio tehtäisiin aina sitä edeltäneestä kopiosta niin alussa virheiden vaikutus arvosanoihin olisi minimaalinen. Kuitenkin mitä enemmän aikaa kuluisi ja mitä enemmän kopioita syntyisi joista jokainen uusia kopia kantaisi omat 1-10 kirjainvirhettä enemmän kuin aikaisempi kopio niin pitkän ajan kuluessa virheet alkaisivat vaikuttamaan arvosanoihin ja jossain vaiheessa oppikirjan informaatiosisältö muuttuisi siansaksaksi.

        Evoluutioteoria peristuu nimenomaan tällaiseen virhe/valinta prosessiin ja oppikirja esimerkki osoittaa että mitä enemmän aikaa sitä enemmän rappeutunut tuote. Aika ei siis pelasta evoluutioteoriaa vaan on sen tuho. Sen sijaan tämä virhe/valinta prosessi kertoo juuri siitä mitä odottaisimmekin Raamatun ilmoituksen perusteella. Syntiinlankeemuksen johdosta kuolema tuli maailmaan ja täydellinen perimä alkoi rappeutumaan - joka on vanhenemisen ja kuoleman syy. Raamattu on totta - amen!

      • kumoaako
        bg-ope kirjoitti:

        "Evoluutiossa ei ole kyse yhtäkkisestä putkahtamisesta vaan vähittäisestä muutoksesta."

        Jos evoluutiossa on kyse vähittäisestä muutoksesta, niin kumoaako yhtäkkinen muutos tuon evoluutiolle antamasi määritelmän?

      • näinonnäin
        kumoaako kirjoitti:

        "Evoluutiossa ei ole kyse yhtäkkisestä putkahtamisesta vaan vähittäisestä muutoksesta."

        Jos evoluutiossa on kyse vähittäisestä muutoksesta, niin kumoaako yhtäkkinen muutos tuon evoluutiolle antamasi määritelmän?

        "Jos evoluutiossa on kyse vähittäisestä muutoksesta, niin kumoaako yhtäkkinen muutos tuon evoluutiolle antamasi määritelmän"

        Ei. Mikään havainto ei kaada evoluutioteoriaa, koska kaikki havainnot sulautetaan siihen.

      • t-torppa kirjoitti:

        Olisin mielelläni halunnut jatkaa sinne kirjoittamista - mutta Uusi Suomi bannasi minut. Mitään oikeaa syytä he eivät keksineet vaan perustelivat bannia "varoituksilla" joita en ollut kuitenkaan koskaan edes saanut. Eivätkä he kertoneet syitä näihin varoituksiin joita en siis edes koskaan saanut sähköpostiini - kun kysyin varoituksien syitä jotta voisin ottaa niistä opiksi.

        Todellinen syy banniin oli tietysti se ettei evoluutioteorian osoittaminen täydelliseksi uskomusjärjestelmäksi miellytä akateemista suvaitsevaistoa ja heidän korvasyyhyään koska heidän koko maailmankatsomuksensa rakentuu tämän evoluutioaatteen varaan. Siksi sen kritisoiminen - vaikka se tehtäisiin kuinka perusteellisesti ja asiallisesti tahansa koetaan uhkana joka tulee pyrkiä hiljentämään.

        Uskovat kristityt jotka pitäytyvät tiukasti Jumalan sanan totuudessa ovat länsimaisen akateemisen yhteisön "spitaalisia". Akateeminen yhteisö hylkää arvostamansa suvaitsevaisuuden, akateemisen vapauden, tasapuolisuuden ja reilun pelin periaatteet kun kyse on tästä erittäin halveksitusta vähemmistöstä (kreationisteista). Juuri näinhän odottaisimmekin asian olevan Raamatun ilmoituksen perusteella sillä Raamattu sanoo:

        Joh.12:46 (Jeesus:) Minä olen tullut valkeudeksi maailmaan, ettei yksikään, joka minuun uskoo, jäisi pimeyteen.

        Joh.3:19 Mutta tämä on tuomio, että valkeus on tullut maailmaan, ja ihmiset rakastivat pimeyttä enemmän kuin valkeutta; sillä heidän tekonsa olivat pahat.
        3:20 Sillä jokainen, joka pahaa tekee, vihaa valkeutta eikä tule valkeuteen, ettei hänen tekojansa nuhdeltaisi.

        Joh.7:3 Niin hänen veljensä sanoivat hänelle: "Lähde täältä ja mene Juudeaan, että myös sinun opetuslapsesi näkisivät sinun tekosi, joita sinä teet;
        7:4 sillä ei kukaan, joka itse tahtoo tulla julki, tee mitään salassa. Koska sinä näitä tekoja teet, niin ilmoita itsesi maailmalle."
        7:5 Sillä hänen veljensäkään eivät häneen uskoneet.
        7:6 Niin Jeesus sanoi heille: "Minun aikani ei ole vielä tullut; mutta teille aika on aina sovelias.
        7:7 Teitä ei maailma voi vihata, mutta minua se vihaa, sillä minä todistan siitä, että sen teot ovat pahat.

        Olin aika yllättynyt että niinkin kauan sain kirjoitella sinne. Ps, jos haluat niin voit lähettää Uuteen Suomeen palautetta että he palauttaisivat kirjoitusoikeuteni - ehkäpä he palauttavat kirjoitusoikeuden jos tarpeeksi moni sitä pyytäisi :) [email protected]

        "Olin aika yllättynyt että niinkin kauan sain kirjoitella sinne."

        Tuohan kuulostaa aivan siltä kuin olisit arvannut että joudut pannaan.

      • salmiakkisaluki kirjoitti:

        Mistäs arvasit :)

      • t-torppa kirjoitti:

        Mistäs arvasit :)

        Me evokit taidamme jopa kreationismin paremmin kuin te kretut.

      • salmiakkisaluki kirjoitti:

        Me evokit taidamme jopa kreationismin paremmin kuin te kretut.

        Niin teidän kreationismi vaatii huomattavasti enemmän uskoa kuin kristittyjen.
        Kaikki ovat kreationisteja - http://www.sauluslahetys.com/uutiset.html?35091

      • utti
        t-torppa kirjoitti:

        Niin teidän kreationismi vaatii huomattavasti enemmän uskoa kuin kristittyjen.
        Kaikki ovat kreationisteja - http://www.sauluslahetys.com/uutiset.html?35091

        "Kaikki ovat kreationisteja"

        Pidän tuota kunnianloukkauksena.

      • kumoaako kirjoitti:

        "Evoluutiossa ei ole kyse yhtäkkisestä putkahtamisesta vaan vähittäisestä muutoksesta."

        Jos evoluutiossa on kyse vähittäisestä muutoksesta, niin kumoaako yhtäkkinen muutos tuon evoluutiolle antamasi määritelmän?

        >Jos evoluutiossa on kyse vähittäisestä muutoksesta, niin kumoaako yhtäkkinen muutos tuon evoluutiolle antamasi määritelmän?
        Aivan sama, koska tieteellisiä määritelmiä ei ylipäätään "anneta" hömppäpalstoilla vaan ihan muualla.
        Btw, mikä yhtäkkinen muutos?

      • bg-openhuuhaata
        RepeRuutikallo kirjoitti:

        No, evoluutio ei täytä tuota bg-open sille antaamaa määritelmää, joten se on hömppää.

      • bg-openhuuhaata kirjoitti:

        No, evoluutio ei täytä tuota bg-open sille antaamaa määritelmää, joten se on hömppää.

        Vitsiniekka, hyvä.:)

      • t-torppa kirjoitti:

        ***Kykenetkö näyttämään toteen mekanismin joka lopettaa muuntelun ja muutosten kasautumisen heti kun se ei kreationistille passaa?***

        Raamatun perusteella odottaisimme löytyvän lajien (kind/tyyppien) sisästä muuntelua koska eliöiden tuli lisääntyä kahdesta yksilöstä ja täyttää maa. Tältä pohjalta voimme tehdä ennusteen että alussa eliöiden perimät ovat olleet todella monimuotoiset joissa on ollut potentiaali sopeutua vaihteleviin olosuhteisiin. Tämän vuoksi esimerkiksi laji "koira" sisältää suurta muuntelua tanskandogista chihuahuaan. Koskaan ei ole kuitenkaan nähty koiran muuttuvan joksikin muuksi kuin koiraksi. Toisin sanoen faktaa on se että eliöt sisältävät suuren monimuotoisuuden joka ilmenee aina vain lajiensa (kind/tyyppien) sisällä. Muuta havaintoa ei ole.

        Luonnossa havaittu huikea monimuotoisuus on peräisin Jumalan eliöihin ohjelmoimista muunteluohjelmista jotka mahdollistaa huikean monimuotoisuuden luotujen lajien sisällä. Tämä monimuotoisuus tuodaan esille luonnonvalinnan kautta mitään uutta kehittämättä samoin kuin jalostajat tuovat keinotekoisessa valinnassa esille lajien monimuotoisuuden mitään uutta rakennetta kehittämättä.

        Mutaatio/valinta mekanismi ei kykene lopettamaan edes eliöiden perimän rappeutumista populaatiogenetiikan valossa. Prosessi joka ei pysty edes lopettamaan perimän rappeutumista ei voi olla sama prosessi joka perimän olisi kehittänyt.

        Kukaan järkevä ihminen ei usko että sattumanvaraiset kirjoitusvirheet biologianoppikirjoissa parantaisivat oppilaiden arvosanoja ajansaatossa. Mikäli biologianoppikirjojen kopioinnissa niihin syntyisi 1-10 kirjainvirhettä ja uusi kopio tehtäisiin aina sitä edeltäneestä kopiosta niin alussa virheiden vaikutus arvosanoihin olisi minimaalinen. Kuitenkin mitä enemmän aikaa kuluisi ja mitä enemmän kopioita syntyisi joista jokainen uusia kopia kantaisi omat 1-10 kirjainvirhettä enemmän kuin aikaisempi kopio niin pitkän ajan kuluessa virheet alkaisivat vaikuttamaan arvosanoihin ja jossain vaiheessa oppikirjan informaatiosisältö muuttuisi siansaksaksi.

        Evoluutioteoria peristuu nimenomaan tällaiseen virhe/valinta prosessiin ja oppikirja esimerkki osoittaa että mitä enemmän aikaa sitä enemmän rappeutunut tuote. Aika ei siis pelasta evoluutioteoriaa vaan on sen tuho. Sen sijaan tämä virhe/valinta prosessi kertoo juuri siitä mitä odottaisimmekin Raamatun ilmoituksen perusteella. Syntiinlankeemuksen johdosta kuolema tuli maailmaan ja täydellinen perimä alkoi rappeutumaan - joka on vanhenemisen ja kuoleman syy. Raamattu on totta - amen!

        "Raamatun perusteella odottaisimme löytyvän lajien (kind/tyyppien) sisästä muuntelua koska eliöiden tuli lisääntyä kahdesta yksilöstä ja täyttää maa."

        Jos odotat raamatun perusteella yhtään mitään, olet taikauskoinen hölmö.

        Ja mitä tulee lajinsisäiseen muunteluun, se(kin) on evoluutiota ja riittää vallan hyvin lajiutumiseen.

      • t-torppa kirjoitti:

        ***Kykenetkö näyttämään toteen mekanismin joka lopettaa muuntelun ja muutosten kasautumisen heti kun se ei kreationistille passaa?***

        Raamatun perusteella odottaisimme löytyvän lajien (kind/tyyppien) sisästä muuntelua koska eliöiden tuli lisääntyä kahdesta yksilöstä ja täyttää maa. Tältä pohjalta voimme tehdä ennusteen että alussa eliöiden perimät ovat olleet todella monimuotoiset joissa on ollut potentiaali sopeutua vaihteleviin olosuhteisiin. Tämän vuoksi esimerkiksi laji "koira" sisältää suurta muuntelua tanskandogista chihuahuaan. Koskaan ei ole kuitenkaan nähty koiran muuttuvan joksikin muuksi kuin koiraksi. Toisin sanoen faktaa on se että eliöt sisältävät suuren monimuotoisuuden joka ilmenee aina vain lajiensa (kind/tyyppien) sisällä. Muuta havaintoa ei ole.

        Luonnossa havaittu huikea monimuotoisuus on peräisin Jumalan eliöihin ohjelmoimista muunteluohjelmista jotka mahdollistaa huikean monimuotoisuuden luotujen lajien sisällä. Tämä monimuotoisuus tuodaan esille luonnonvalinnan kautta mitään uutta kehittämättä samoin kuin jalostajat tuovat keinotekoisessa valinnassa esille lajien monimuotoisuuden mitään uutta rakennetta kehittämättä.

        Mutaatio/valinta mekanismi ei kykene lopettamaan edes eliöiden perimän rappeutumista populaatiogenetiikan valossa. Prosessi joka ei pysty edes lopettamaan perimän rappeutumista ei voi olla sama prosessi joka perimän olisi kehittänyt.

        Kukaan järkevä ihminen ei usko että sattumanvaraiset kirjoitusvirheet biologianoppikirjoissa parantaisivat oppilaiden arvosanoja ajansaatossa. Mikäli biologianoppikirjojen kopioinnissa niihin syntyisi 1-10 kirjainvirhettä ja uusi kopio tehtäisiin aina sitä edeltäneestä kopiosta niin alussa virheiden vaikutus arvosanoihin olisi minimaalinen. Kuitenkin mitä enemmän aikaa kuluisi ja mitä enemmän kopioita syntyisi joista jokainen uusia kopia kantaisi omat 1-10 kirjainvirhettä enemmän kuin aikaisempi kopio niin pitkän ajan kuluessa virheet alkaisivat vaikuttamaan arvosanoihin ja jossain vaiheessa oppikirjan informaatiosisältö muuttuisi siansaksaksi.

        Evoluutioteoria peristuu nimenomaan tällaiseen virhe/valinta prosessiin ja oppikirja esimerkki osoittaa että mitä enemmän aikaa sitä enemmän rappeutunut tuote. Aika ei siis pelasta evoluutioteoriaa vaan on sen tuho. Sen sijaan tämä virhe/valinta prosessi kertoo juuri siitä mitä odottaisimmekin Raamatun ilmoituksen perusteella. Syntiinlankeemuksen johdosta kuolema tuli maailmaan ja täydellinen perimä alkoi rappeutumaan - joka on vanhenemisen ja kuoleman syy. Raamattu on totta - amen!

        "Evoluutioteoria peristuu nimenomaan tällaiseen virhe/valinta prosessiin ja oppikirja esimerkki osoittaa että mitä enemmän aikaa sitä enemmän rappeutunut tuote. Aika ei siis pelasta evoluutioteoriaa vaan on sen tuho."

        Pitkä sepostus, jossa yritit vängätä asiaa taas sivuraiteelle ja vääristellä sitäkin. Et siis tiedä mekanismia joka lopettaisi eliöiden muuntelun siinä vaiheessa kun kreationistin usko on uhattuna. Hyvä. Eteenpäin.

        Kirjaesimerkissä persiilleen menee heti käytelyssä se että sieltä tiputetaan tuttuun kreationistityyliin valinta pois.

        Vain kreationisti voi olla niin idiootti että valitsee virheellisen kirjan jatkoon, ja kopioi sitä sitten eteenpäin.

        Sitten seurasi paskan jauhamista oikein kappaletolkulla rappeutumisesta. Asiasta, josta sinulla ei sen enempää näyttöä kuin siitä että eliöt olisivat olleet joskus muinoin geneettisesti rikkaampia. Molemmat asiat ovat täyttä fiktiota, kreationistista toiveajattelua.

        Anna yksikin esimerkki eliöstä joka on kuollut sukupuuttoon geneettisen rappeutumisen vuoksi. Yksi riittää, niin pitkät tarinasi ovat jotain muutakin kuin toiveajattelijan sepostamaa huuhaata.

      • kumoaako kirjoitti:

        "Evoluutiossa ei ole kyse yhtäkkisestä putkahtamisesta vaan vähittäisestä muutoksesta."

        Jos evoluutiossa on kyse vähittäisestä muutoksesta, niin kumoaako yhtäkkinen muutos tuon evoluutiolle antamasi määritelmän?

        "Jos evoluutiossa on kyse vähittäisestä muutoksesta, niin kumoaako yhtäkkinen muutos tuon evoluutiolle antamasi määritelmän?"

        Mikään mitä sinä tai minä teemme ei kumoa luonnonilmiötä nimeltä evoluutio. Se on prosessi, jossa eliöt muuttuvat sukupolvelta toiselle. Evoluutioteoria pyrkii selittämään mahdollisimman tarkkaan miten tuo faktuaalinen muutos tapahtuu. Teorian kannalta on sama onko muutos hidasta vai nopeaa, kun tarkoitus on selvittää mikä tai paremminkin mitkä eri mekanismit muutoksen aiheuttavat.

        Kreationistinkin olisi hyvä ymmärtää että biologisessa evoluutiossa on kyse eliömaailmasssa ajan myötä tapahtuvasta muutoksesta. Muutos on tarpeen, koska eliöiden elinympäristöt muuttuvat.

      • kyseontästä

        Nythän ei ole kysymys siitä, mitä sinä tai minä teemme, vaan siitä, että kun määrittelit evoluution vähittäiseksi muutokseksi, niin oletko sinä, vai "evoluutio" väärässä, jos tuo muutos tapahtuu yhtäkkiä?

      • kyseontästä kirjoitti:

        Nythän ei ole kysymys siitä, mitä sinä tai minä teemme, vaan siitä, että kun määrittelit evoluution vähittäiseksi muutokseksi, niin oletko sinä, vai "evoluutio" väärässä, jos tuo muutos tapahtuu yhtäkkiä?

        "Nythän ei ole kysymys siitä, mitä sinä tai minä teemme, vaan siitä, että kun määrittelit evoluution vähittäiseksi muutokseksi, niin oletko sinä, vai "evoluutio" väärässä, jos tuo muutos tapahtuu yhtäkkiä?"

        Kuinka paksua rautalankaa tarvitaan väänneltäväksi siihen että ymmärrät biologisen evoluution tarkoittavan eliöiden muutosta sukupolvelta toiselle, oli se sitten hidasta tai nopeaa?

      • Minnetolpatmatkalla

        Ja se meni sitten maalitolppien siirtelyksi. Siis vähittäinen ei enää pidäkkään paikkaansa? Harvoin on kyseessä näin selvä tapaus.

      • Minnetolpatmatkalla kirjoitti:

        Ja se meni sitten maalitolppien siirtelyksi. Siis vähittäinen ei enää pidäkkään paikkaansa? Harvoin on kyseessä näin selvä tapaus.

        "Ja se meni sitten maalitolppien siirtelyksi. Siis vähittäinen ei enää pidäkkään paikkaansa?"

        Luetun ymmärtämisessä vaikeuksia? :) Kuka väitti ettei vähittäinen pidäkään paikkansa? Sun lisäksi en löytänyt ketään.:)

      • IlkimyksenSedänIsoÄiti
        t-torppa kirjoitti:

        Ei todistusaineisto ole puutteellinen vaan sitä selittävä kehitysopillinen teoria on virheellinen-> lue vastakohta sille mistä todistusaineisto todistaa. Sen sijaan Raamatun ilmoitus selittää täydellisesti todistusaineiston.

        Todistusaineistosta tukee juuri sitä mitä odottaisimme Raamatun ilmoituksen perusteella. Syntiinlankeemuksen johdosta kuolema tuli maailmaan ja täydellinen perimä alkoi rappeutumaan - joka on vanhenemisen ja kuoleman syy. Raamatun ilmoituksen perusteella emme odottaisi mutaatioiden olevan luovia vaan vahingollisia ja juuri tämän me löydämme todistusaineistosta.

        Sopii tehdä parempi teoria. Areena on vapaa.

      • K.Kiventaus
        RepeRuutikallo kirjoitti:

        >Todellinen syy banniin oli tietysti se ettei evoluutioteorian osoittaminen täydelliseksi uskomusjärjestelmäksi miellytä akateemista suvaitsevaistoa ja heidän korvasyyhyään koska heidän koko maailmankatsomuksensa rakentuu tämän evoluutioaatteen varaan.
        Joka blogin keskusteluissa juttusi kylläkin murskattiin täysin, joten syy ei voine olla tuo.

        Jos tuohon jotakin sanoisi on terveellistä katsoa peiliin.

        Copy/paste menetelmä tuskin tuottaa muuta kuin bannin mikä on tietysti aivan paikallaan. Onhan niin , että mitään uutta nuo kopioidut kirjankohdat eivät sisällä. Ja lopuksi lainaan Lauri Viitaa :" Hän oli kirjoittanut hyllymetreittäin kirjoja ja vielä nahkakansissa, mutta oliko hänellä asiaa"?

    • "Todistusaineistosta ei löydy informaatiota luovia mutaatioita"

      Taas torppa valehtelee sen minkä sauluslähetyksen rahoilla ehtii ja jaksaa.

      Todistusaineistosta löytyy useita esimerkkejä hyödyllisistä mutaatioista.

      http://rationalwiki.org/wiki/Beneficial_mutation

      Vaalea iho. Sitä hyödyllistä mutaatiota kannat ilmeisesti sinäkin, torppa? Vai kiellätkö?

      "The KIT ligand (KITLG) gene is involved in the permanent survival, proliferation and migration of melanocytes.[26] A mutation in this gene, A326G (rs642742[27]), has been positively associated with variations of skin color in African-Americans of mixed West African and European descent and is estimated to account for 15–20% of the melanin difference between African and European populations.[28] This allele shows signs of strong positive selection outside Africa[19][29] and occurs in over 80% of European and Asian samples, compared with less than 10% in African samples.[28]"

      "A number of genes have been positively associated with the skin pigmentation difference between European and non-European populations. Mutations in SLC24A5 and SLC45A2 are believed to account for the bulk of this variation and show very strong signs of selection. A variation in TYR has also been identified as a contributor."
      https://en.wikipedia.org/wiki/Human_skin_color#Light_skin

      • aikunauratti

      • Ehkäpä torpan idea on se, hänen mielestään geeneissä on meta-tietoa, mutta hän ei ole löytänyt geeniä, joka loisi sitä meta-tietoa. Joten se meta-tieto, jonka torppa kuvittelee olevan geeneissä, ei ole geenien aikaiseksi saamaa, vaan Brahmanin.

      • kieroa.on.peli

        "Mutations in SLC24A5 and SLC45A2 are believed to account for the bulk of this variation and show very strong signs of selection."

        Jumalaan todella uskomattomat tekivät tätä valintaa keskitysleireissä. Helppohan se on heidän jälkeläistensä toimesta väittää sitten "luonnonvalinnaksi"!

      • aikunauratti kirjoitti:

        Väärin. Informaatioita jakava mutaatio näyttää olevan olemassa.

        http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2016020121049838_ul.shtml

        Miten muuten vastaanottokeskuksessa olisi selvinnyt ketkä ovat homoja?
        Homot erottuvat vai silminnähden muista??? Ptäh?

        "Miten muuten vastaanottokeskuksessa olisi selvinnyt ketkä ovat homoja?"

        Jyrbä ei voi tuolle IL- ja homoaddiktiolleen näimmä mitään. Aina homostelut mielessä, oli muilla keskustelunaiheena mikä tahansa muuta.

      • kieroa.on.peli kirjoitti:

        "Mutations in SLC24A5 and SLC45A2 are believed to account for the bulk of this variation and show very strong signs of selection."

        Jumalaan todella uskomattomat tekivät tätä valintaa keskitysleireissä. Helppohan se on heidän jälkeläistensä toimesta väittää sitten "luonnonvalinnaksi"!

        "Jumalaan todella uskomattomat tekivät tätä valintaa keskitysleireissä. Helppohan se on heidän jälkeläistensä toimesta väittää sitten "luonnonvalinnaksi"!"

        Kannattaakohan se kreationistien kerta toisensa jälkeen kaivella esille mitä Martti Lutherin oppeihin luottaneet kristinuskon Jumalaan uskovat toiset kreationistit, natsit, touhusivat jumalhoureissaan?

        Natsit tuhosivat mm. juutalaisia, romaneja, homoja ja vammaisia koska pitivät heitä ali-ihmisinä, arjalaisesta jumalanmallista rappeutuneina hirvityksinä. Aivan kuten monet nykykreationistitkin.

        Palstan umpimielisin kreationisti JC on itse vakuutellut Jeesuksen olleen valkoihoinen länsimaalainen, ja että esim. aboriginaalit ja pygmit ovat tästä arjalaisesta ihannemallista rappeutuneita rotuja.

      • Kyseessä ei ole uuden informaation kehitys vaan jo olemassa olevan säätövastuksen hienosäätö (jo olemassa olevaa aktiviteettia säädetään suuremmaksi/pienemmäksi). Se että melaniinin tuotoksesta vastaavaa entsyymiaktiviteettia säädetään mutaation kautta joko suuremmaksi (tummempi) tai pienemmäksi (vaaleampi) ei kerro mitään siitä miten tämä ihonvärin säätelyjärjestelmä on syntynyt. Kyseessä on täysin erinlainen prosessi kuin uuden informaation kehittyminen.

        Esimerkiksi kun säätövastusta käytetään himmentämään valoa - siinä ei luoda uutta virtapiiriä eikä millään tavoin uutta informaatiota. Silloin ainoastaan säädetään jo olemassa olevaa järjestelmää - joka itse asiassa oli suunniteltu hienosäädettäväksi. Vaikka säätövastusta hienosäädettäisiin suuremmaksi ja pienemmäksi biljoona vuotta ei se kehittäisi mitään uutta informaatiota (rakennetta). Täten ihonvärin hienosäätö ei kerro mitään uuden informaation kehityksestä - sen sijaan se vahvistaa genomin olevan älykkäästi suunniteltu hienosäädettäväksi olosuhteiden mukaan.

        Todistusaineisto suorastaan "huutaa" luomisen puolesta ja kaikki evoluution todisteet ovat todellisuudessa todisteita luomisesta niin kuin tämä ihonväri.

      • Sinun bannaamisesi olivat Jumalan tahto, koska olet väärä kristitty. Ylpeys on kuolemansynti.

      • t-torppa kirjoitti:

        Kyseessä ei ole uuden informaation kehitys vaan jo olemassa olevan säätövastuksen hienosäätö (jo olemassa olevaa aktiviteettia säädetään suuremmaksi/pienemmäksi). Se että melaniinin tuotoksesta vastaavaa entsyymiaktiviteettia säädetään mutaation kautta joko suuremmaksi (tummempi) tai pienemmäksi (vaaleampi) ei kerro mitään siitä miten tämä ihonvärin säätelyjärjestelmä on syntynyt. Kyseessä on täysin erinlainen prosessi kuin uuden informaation kehittyminen.

        Esimerkiksi kun säätövastusta käytetään himmentämään valoa - siinä ei luoda uutta virtapiiriä eikä millään tavoin uutta informaatiota. Silloin ainoastaan säädetään jo olemassa olevaa järjestelmää - joka itse asiassa oli suunniteltu hienosäädettäväksi. Vaikka säätövastusta hienosäädettäisiin suuremmaksi ja pienemmäksi biljoona vuotta ei se kehittäisi mitään uutta informaatiota (rakennetta). Täten ihonvärin hienosäätö ei kerro mitään uuden informaation kehityksestä - sen sijaan se vahvistaa genomin olevan älykkäästi suunniteltu hienosäädettäväksi olosuhteiden mukaan.

        Todistusaineisto suorastaan "huutaa" luomisen puolesta ja kaikki evoluution todisteet ovat todellisuudessa todisteita luomisesta niin kuin tämä ihonväri.

        "Se että melaniinin tuotoksesta vastaavaa entsyymiaktiviteettia säädetään mutaation kautta joko suuremmaksi (tummempi) tai pienemmäksi (vaaleampi) ei kerro mitään siitä miten tämä ihonvärin säätelyjärjestelmä on syntynyt."

        Ja noin siirtyi maalitolppa hyödyllisestä mutaatiosta (jota ei todisteiden mukaan pitänyt olla) siihen että nyt ei riitä hyödyllinen mutaatio, vaan pitää selittää järjestelmän synty samalla. Kas kun ei elämän syntyä.

        "Täten ihonvärin hienosäätö ei kerro mitään uuden informaation kehityksestä - sen sijaan se vahvistaa genomin olevan älykkäästi suunniteltu hienosäädettäväksi olosuhteiden mukaan."

        Ja hoblaa! Näin hyödyllinen mutaatio (fakta) onkin saatu muutettua eri nimiseksi, ja mikä parasta, JEESUKSEN suunnittelemaksi. Ihanaa! Kreationistista vääristelyä ja maalitolppien siirtelyä parhaimmillaan.

        Maali-torppa. Eihän haittaa jos kutsun sinua tästä eteenpäin tuolla nimellä? Aivan kuten bannaukset, olet tuon nimen ansainnut ihan omilla ansioillasi.

        "Ja hoblaa! Näin hyödyllinen mutaatio (fakta) onkin saatu muutettua eri nimiseksi, ja mikä parasta, JEESUKSEN suunnittelemaksi. Ihanaa! Kreationistista vääristelyä ja maalitolppien siirtelyä parhaimmillaan."

        Juurikin noin, samaa vanhaa kretukieroilua.

        Yhtenä esimerkkinä hyödyllisistä mutaatioista on kyky sietää maidonjuontia aikuisenakin ja se on kehittynyt eri ihmisryhmille peräti useampien vaihtoehtoisten mutaatioiden ansiosta:

        http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC3048992/

        http://www.the-scientist.com/?articles.view/articleNo/39420/title/Origins-of-Lactase-Persistence-in-Africa/

        "Niche construction is the process by which organisms construct important components of their local environment in ways that introduce novel selection pressures. Lactase persistence is one of the clearest examples of niche construction in humans. Lactase is the enzyme responsible for the digestion of the milk sugar lactose and its production decreases after the weaning phase in most mammals, including most humans. Some humans, however, continue to produce lactase throughout adulthood, a trait known as lactase persistence. In European populations, a single mutation (−13910*T) explains the distribution of the phenotype, whereas several mutations are associated with it in Africa and the Middle East."

        Osalta kunnollinen kyky kuitenkin puuttuu, jonka syy saattaa olla myös jonkunmoinen jumalallinen kosto kyseisiä yksilöitä kohtaan:

        http://keskustelu.suomi24.fi/t/14095807/tyypillinen-esimerkki-tiedemiesten-ylimielisyydest

      • Suosittelen lukemaan aloituksen linkin paremmin.

      • utti
        t-torppa kirjoitti:

        Suosittelen lukemaan aloituksen linkin paremmin.

        Aloituksen linkin takana ei ole mitään lukemisen arvoista, saati mitään mihin kenenkään pitäisi tuhlata aikaansa vielä useampaan kertaan.

        Samaa vanhaa kretujen tiedevastaista tosiasioita vääristelevää paskanjauhantaa.

      • Perusteletko nyt itse miksi olet väärässä?

      • utti
        t-torppa kirjoitti:

        ***Yhtenä esimerkkinä hyödyllisistä mutaatioista on kyky sietää maidonjuontia ***

        Maidon sietokyky syntyi 'geenivirheestä' - http://www.sauluslahetys.com/uutiset.html?a100=111

        Niin, hyödyllisestä "geenivirheestä". Nyt voimme juoda maitoa, mikä on kovasti hyödyllistä.

      • utti kirjoitti:

        Torpan logiikan mukaan tuo kaatuu siihen, että kyseessä on v i r h e eikä virhe voi koskaan olla hyödyllinen. :-)

      • utti kirjoitti:

        Niin, hyödyllisestä "geenivirheestä". Nyt voimme juoda maitoa, mikä on kovasti hyödyllistä.

        Todellisuudessa lakstoosi-intoleranssin puuttuminen on haitallinen mutaatio koska maidon juonti on "haitallista" ja "epäterveellistä". Harvardista kuuluu kummia: maito tappaa - http://www.kauppalehti.fi/uutiset/harvardista-kuuluu-kummia-maito-tappaa/t6U2SwEb?_ga=1.189526824.2031007402.1447936676

        Tutkimustulosten mukaan maidon runsas käyttö näyttäisi olevan yhteydessä kohonneeseen kuolemanriskiin. Tutkimusryhmä epäilee, että syynä tähän ovat maidon sisältämät sokerit, laktoosi ja galaktoosi. Maidolla on uusien tutkimusten mukaan suurempia haittavaikutuksia kuin ns; hyötyä. Runsas maidonjuonti voi kohottaa kuolemanriskiä.

        Mistä tämä kaikki data nyt kertoo? Se kertoo selkeästi siitä että Luoja Jumala on luonut ihmisille alunperin laktaasi-entsyymin säätelymekanismin jonka tulee lopettaa laktaasi-entsyymin tuottaminen varhaislapsuuden jälkeen. Näin siksi että runsas maidonjuonti on epäterveellistä ja siksi Jumala on luonut ihmiselle normaalitilaksi laktoosi-intoleranssin joka varoittaa ihmistä juomasta maitoa liikaa tuottamalla oireita maidon juonnista. Laktoosi-intoleranssin puuttuminen on siis haitallinen mutaatio koska se tuhosi mekanismin jonka tehtävä oli estää ihmistä juomasta maitoa vahingollisesti.

        Jumalan luoma laktoosi-intoleranssi on ihmiselle suojaksi ja turvaksi sillä sen tehtävä on varoittaa ja estää ihmistä juomasti niin maitoa että se aiheuttaisi kuolemanriskin. Luoja on todella viisas ja mahtava kun hän on luonut tällaisen varoitusmekanismin ihmisille. Elämme kuitenkin syntiinlankeamuksen jälkeisessä kirotussa maailmassa jossa tapahtuu koko ajan enenevässä määrin mutaatioita -geenivirheitä jotka tuhoavat niitä Jumalan luomia hyviä ominaisuuksia jotka on tarkoitettu meille hyödyksi. Luoja Jumala on luvannut kuitenkin vielä ennallistaa kaikki alun hyvän mukaiseksi niille jotka tahtovat rakastaa Häntä. Kun uskot Herraan Jeesukseen niinkuin Raamattu opettaa niin saat Jumalan armosta elää vielä uudessa Jerusalemissa jossa ei ole oleva enään murhetta eikä parkua eikä kipua.

        Poikakulta, minkä tahansa ravintoaineen liikasyönti tai -juonti on vaarallista. Kokeile vaikka ämpärillisellä vettä ja kymmenellä kilolla keitettyjä potaatteja.

        Elämä voisi sivumennen sanoen aika yksitoikkoista jos ei olisi minkäänlaista murhetta.

      • VoiSaakeli
        t-torppa kirjoitti:

        Todellisuudessa lakstoosi-intoleranssin puuttuminen on haitallinen mutaatio koska maidon juonti on "haitallista" ja "epäterveellistä". Harvardista kuuluu kummia: maito tappaa - http://www.kauppalehti.fi/uutiset/harvardista-kuuluu-kummia-maito-tappaa/t6U2SwEb?_ga=1.189526824.2031007402.1447936676

        Tutkimustulosten mukaan maidon runsas käyttö näyttäisi olevan yhteydessä kohonneeseen kuolemanriskiin. Tutkimusryhmä epäilee, että syynä tähän ovat maidon sisältämät sokerit, laktoosi ja galaktoosi. Maidolla on uusien tutkimusten mukaan suurempia haittavaikutuksia kuin ns; hyötyä. Runsas maidonjuonti voi kohottaa kuolemanriskiä.

        Mistä tämä kaikki data nyt kertoo? Se kertoo selkeästi siitä että Luoja Jumala on luonut ihmisille alunperin laktaasi-entsyymin säätelymekanismin jonka tulee lopettaa laktaasi-entsyymin tuottaminen varhaislapsuuden jälkeen. Näin siksi että runsas maidonjuonti on epäterveellistä ja siksi Jumala on luonut ihmiselle normaalitilaksi laktoosi-intoleranssin joka varoittaa ihmistä juomasta maitoa liikaa tuottamalla oireita maidon juonnista. Laktoosi-intoleranssin puuttuminen on siis haitallinen mutaatio koska se tuhosi mekanismin jonka tehtävä oli estää ihmistä juomasta maitoa vahingollisesti.

        Jumalan luoma laktoosi-intoleranssi on ihmiselle suojaksi ja turvaksi sillä sen tehtävä on varoittaa ja estää ihmistä juomasti niin maitoa että se aiheuttaisi kuolemanriskin. Luoja on todella viisas ja mahtava kun hän on luonut tällaisen varoitusmekanismin ihmisille. Elämme kuitenkin syntiinlankeamuksen jälkeisessä kirotussa maailmassa jossa tapahtuu koko ajan enenevässä määrin mutaatioita -geenivirheitä jotka tuhoavat niitä Jumalan luomia hyviä ominaisuuksia jotka on tarkoitettu meille hyödyksi. Luoja Jumala on luvannut kuitenkin vielä ennallistaa kaikki alun hyvän mukaiseksi niille jotka tahtovat rakastaa Häntä. Kun uskot Herraan Jeesukseen niinkuin Raamattu opettaa niin saat Jumalan armosta elää vielä uudessa Jerusalemissa jossa ei ole oleva enään murhetta eikä parkua eikä kipua.

        Voi vattu! Minulla on ollut tapana juoda litra maitoa päivässä jo usean vuoden ajan. Pitää vähentää reippaasti.

      • VoiSaakeli
        VoiSaakeli kirjoitti:

        Voi vattu! Minulla on ollut tapana juoda litra maitoa päivässä jo usean vuoden ajan. Pitää vähentää reippaasti.

        Tosin se on ollut laktoositonta maitoa onneksi.

      • utti
        t-torppa kirjoitti:

        Todellisuudessa lakstoosi-intoleranssin puuttuminen on haitallinen mutaatio koska maidon juonti on "haitallista" ja "epäterveellistä". Harvardista kuuluu kummia: maito tappaa - http://www.kauppalehti.fi/uutiset/harvardista-kuuluu-kummia-maito-tappaa/t6U2SwEb?_ga=1.189526824.2031007402.1447936676

        Tutkimustulosten mukaan maidon runsas käyttö näyttäisi olevan yhteydessä kohonneeseen kuolemanriskiin. Tutkimusryhmä epäilee, että syynä tähän ovat maidon sisältämät sokerit, laktoosi ja galaktoosi. Maidolla on uusien tutkimusten mukaan suurempia haittavaikutuksia kuin ns; hyötyä. Runsas maidonjuonti voi kohottaa kuolemanriskiä.

        Mistä tämä kaikki data nyt kertoo? Se kertoo selkeästi siitä että Luoja Jumala on luonut ihmisille alunperin laktaasi-entsyymin säätelymekanismin jonka tulee lopettaa laktaasi-entsyymin tuottaminen varhaislapsuuden jälkeen. Näin siksi että runsas maidonjuonti on epäterveellistä ja siksi Jumala on luonut ihmiselle normaalitilaksi laktoosi-intoleranssin joka varoittaa ihmistä juomasta maitoa liikaa tuottamalla oireita maidon juonnista. Laktoosi-intoleranssin puuttuminen on siis haitallinen mutaatio koska se tuhosi mekanismin jonka tehtävä oli estää ihmistä juomasta maitoa vahingollisesti.

        Jumalan luoma laktoosi-intoleranssi on ihmiselle suojaksi ja turvaksi sillä sen tehtävä on varoittaa ja estää ihmistä juomasti niin maitoa että se aiheuttaisi kuolemanriskin. Luoja on todella viisas ja mahtava kun hän on luonut tällaisen varoitusmekanismin ihmisille. Elämme kuitenkin syntiinlankeamuksen jälkeisessä kirotussa maailmassa jossa tapahtuu koko ajan enenevässä määrin mutaatioita -geenivirheitä jotka tuhoavat niitä Jumalan luomia hyviä ominaisuuksia jotka on tarkoitettu meille hyödyksi. Luoja Jumala on luvannut kuitenkin vielä ennallistaa kaikki alun hyvän mukaiseksi niille jotka tahtovat rakastaa Häntä. Kun uskot Herraan Jeesukseen niinkuin Raamattu opettaa niin saat Jumalan armosta elää vielä uudessa Jerusalemissa jossa ei ole oleva enään murhetta eikä parkua eikä kipua.

        <>

        Tämä on itse asiassa hyvä esimerkki siitä miten kretuilijoiden perustavaa laatua olevat väärinymmärrykset estävät ymmärtämästä evoluution toimintaa.

        Evoluution näkökulma on geenien näkökulma. Mutaatiot ovat hyödyllisiä tai haitallisia geenien kannalta. Jos mutaatio parantaa ravinnonsaantimahdollisuuksia silloin kun se on todella tarpeen, se on hyödyllinen. Ja luonnonvalinta ei ole erityisen kiinnostunut siitä miten pitkään eliöt elävät lisääntymisikänsä jälkeen.

      • maitoparroille
        utti kirjoitti:

        Laktoositoleranssin mahdollistava geeni on hyödyllinen vain, jos parempaa ravintoa ei ole tarjolla. Kuten sitä Suomen olosuhteissa ei ole ollut talvella eikä vielä keväälläkään.

        Kummallisena hyvän ja pahan taisteluna evokit tämän maailman vaan näkevät. Kunnon uskova kristittykään ei sentäs ihan noin.

        https://www.youtube.com/watch?v=PfgycAOT0KI

      • utti
        maitoparroille kirjoitti:

        "Laktoositoleranssin mahdollistava geeni on hyödyllinen vain, jos parempaa ravintoa ei ole tarjolla. Kuten sitä Suomen olosuhteissa ei ole ollut talvella eikä vielä keväälläkään."

        Evoluutio ei tosin edelleenkään perustu tämänhetkisten ravintosuositusten lukemiseen (jotka voivat vielä muuttua moneen kertaan), eikä edes mahdollisiin tilastollisiin vaikutuksiin elinikään lisääntymisiän jälkeen.

        "Kummallisena hyvän ja pahan taisteluna evokit tämän maailman vaan näkevät. Kunnon uskova kristittykään ei sentäs ihan noin."

        Minkä ihmeen hyvän ja pahan? Sehän on kretuhihhulien ajattelutapa. Ja sen pohjalta kretut ovat esittäneet täällä aivan kamalia moraalioppejaan.

        Evoluutioteoria sen sijaan ei ole mikään moraalioppi. Se vain kertoo miten luonto toimii.

        "Evoluutio ei tosin edelleenkään perustu tämänhetkisten ravintosuositusten lukemiseen (jotka voivat vielä muuttua moneen kertaan), eikä edes mahdollisiin tilastollisiin vaikutuksiin elinikään lisääntymisiän jälkeen."

        Kuka sellaista on väittänytkään?? Minusta on häiritsevää tämä evouskovien tapa tehdä katteettomia oletuksia toisten ajattelusta ja mielipiteistä, samaan aikaan kun suu vaahdossa mesotaan, että kaikki väitteensä pitää pystyä todistamaan, ellei nyt satu olemaan sellainen alansa auktoriteetti, että opetuslapset eivät sitä enää vaadi. Tämä on juuri sitä vastenmielistä älyllistä epärehellisyyttä, jota evokeiksi ja skepoiksi itsensä tituleeraavat suoltavat netin pullolleen eikä se varmaankaan edes rajoitu nettiin. Työkaveriparat, on heillä kestämissä kahvitauoissa, ei siellä kepeästi keskustella viikon horoskoopista, koska kukaan ei jaksa kuunnella sitä seuraava tähtitieteen, tilastomatematiikan ja uskomushistorian luentoa, johon pahimmillaan varmasti käytetään fläppitauluakin!

        On tietenkin selvää, että tässä juuri on todiste evoluutiota vastaan, se ei olisi voinut jättää vahingossa luomatta laktoositoleranssi geeniä muillekin kuin pimeässä pohjolassa arktisiksi hulluiksi tuleville introverteille melankolisille värjöttelijöille. Mutta älykäs suunnittelija taas olisi toiminut nimenomaan näin suojellen ihmisiä maidon mahdollisesti haitallisilta pitkäaikaisvaikutuksilta.

      • kijpijpi

        >On tietenkin selvää, että tässä juuri on todiste evoluutiota vastaan, se ei olisi voinut jättää vahingossa luomatta laktoositoleranssi geeniä muillekin kuin pimeässä pohjolassa arktisiksi hulluiksi tuleville introverteille melankolisille värjöttelijöille.

        Onhan sitä muuallaki vaikka kuinka paljon!

        http://cdn.foodbeast.com.s3.amazonaws.com/content/wp-content/uploads/2012/11/Global-Lactose-Intolerance.png

      • utti
        maitoparroille kirjoitti:

        "Evoluutio ei tosin edelleenkään perustu tämänhetkisten ravintosuositusten lukemiseen (jotka voivat vielä muuttua moneen kertaan), eikä edes mahdollisiin tilastollisiin vaikutuksiin elinikään lisääntymisiän jälkeen."

        Kuka sellaista on väittänytkään?? Minusta on häiritsevää tämä evouskovien tapa tehdä katteettomia oletuksia toisten ajattelusta ja mielipiteistä, samaan aikaan kun suu vaahdossa mesotaan, että kaikki väitteensä pitää pystyä todistamaan, ellei nyt satu olemaan sellainen alansa auktoriteetti, että opetuslapset eivät sitä enää vaadi. Tämä on juuri sitä vastenmielistä älyllistä epärehellisyyttä, jota evokeiksi ja skepoiksi itsensä tituleeraavat suoltavat netin pullolleen eikä se varmaankaan edes rajoitu nettiin. Työkaveriparat, on heillä kestämissä kahvitauoissa, ei siellä kepeästi keskustella viikon horoskoopista, koska kukaan ei jaksa kuunnella sitä seuraava tähtitieteen, tilastomatematiikan ja uskomushistorian luentoa, johon pahimmillaan varmasti käytetään fläppitauluakin!

        On tietenkin selvää, että tässä juuri on todiste evoluutiota vastaan, se ei olisi voinut jättää vahingossa luomatta laktoositoleranssi geeniä muillekin kuin pimeässä pohjolassa arktisiksi hulluiksi tuleville introverteille melankolisille värjöttelijöille. Mutta älykäs suunnittelija taas olisi toiminut nimenomaan näin suojellen ihmisiä maidon mahdollisesti haitallisilta pitkäaikaisvaikutuksilta.

        "Kuka sellaista on väittänytkään??"

        Väitinkö että on väittänyt??

        Kunhan huomautin noin että geenimuutosten hyödyllisyyden arviointi ei perustu nykytilanteeseen ja nykytietämykseen täällä.

        "Minusta on häiritsevää tämä evouskovien tapa tehdä katteettomia oletuksia toisten ajattelusta ja mielipiteistä"...

        Samaa vanhaa kretuprojektiota taas...

        "On tietenkin selvää, että tässä juuri on todiste evoluutiota vastaan, se ei olisi voinut jättää vahingossa luomatta laktoositoleranssi geeniä muillekin kuin pimeässä pohjolassa arktisiksi hulluiksi tuleville introverteille melankolisille värjöttelijöille. Mutta älykäs suunnittelija taas olisi toiminut nimenomaan näin suojellen ihmisiä maidon mahdollisesti haitallisilta pitkäaikaisvaikutuksilta."

        Sanomassasi ei ole mitään tolkkua, mm. syystä minkä edellinen kommentoija jo huomautti. Älykäs suunnittelijasi on selvästi idiootti.

      • maitoparroille kirjoitti:

        "Evoluutio ei tosin edelleenkään perustu tämänhetkisten ravintosuositusten lukemiseen (jotka voivat vielä muuttua moneen kertaan), eikä edes mahdollisiin tilastollisiin vaikutuksiin elinikään lisääntymisiän jälkeen."

        Kuka sellaista on väittänytkään?? Minusta on häiritsevää tämä evouskovien tapa tehdä katteettomia oletuksia toisten ajattelusta ja mielipiteistä, samaan aikaan kun suu vaahdossa mesotaan, että kaikki väitteensä pitää pystyä todistamaan, ellei nyt satu olemaan sellainen alansa auktoriteetti, että opetuslapset eivät sitä enää vaadi. Tämä on juuri sitä vastenmielistä älyllistä epärehellisyyttä, jota evokeiksi ja skepoiksi itsensä tituleeraavat suoltavat netin pullolleen eikä se varmaankaan edes rajoitu nettiin. Työkaveriparat, on heillä kestämissä kahvitauoissa, ei siellä kepeästi keskustella viikon horoskoopista, koska kukaan ei jaksa kuunnella sitä seuraava tähtitieteen, tilastomatematiikan ja uskomushistorian luentoa, johon pahimmillaan varmasti käytetään fläppitauluakin!

        On tietenkin selvää, että tässä juuri on todiste evoluutiota vastaan, se ei olisi voinut jättää vahingossa luomatta laktoositoleranssi geeniä muillekin kuin pimeässä pohjolassa arktisiksi hulluiksi tuleville introverteille melankolisille värjöttelijöille. Mutta älykäs suunnittelija taas olisi toiminut nimenomaan näin suojellen ihmisiä maidon mahdollisesti haitallisilta pitkäaikaisvaikutuksilta.

        "On tietenkin selvää, että tässä juuri on todiste evoluutiota vastaan, se ei olisi voinut jättää vahingossa luomatta laktoositoleranssi geeniä muillekin kuin pimeässä pohjolassa arktisiksi hulluiksi tuleville introverteille melankolisille värjöttelijöille. Mutta älykäs suunnittelija taas olisi toiminut nimenomaan näin suojellen ihmisiä maidon mahdollisesti haitallisilta pitkäaikaisvaikutuksilta."

        Olisi voinut toimia, mutta ei kuitenkaan toiminut? Pohjoismaiden väestöllä, siis nimenomaan Jumalaan uskovilla kristityillä vain noin 5 prosentilla on tämä "varoitusjärjestelmä", kun taas Jumalaan uskomattomilla vääräuskoisilla aasialaisilla se on yli 90 %:lla. Mahtavaa häränpylly-logiikkaa by God, mutta kreationisteille toki "älykästä suunnittelua".

        Just söin muuten ison annoksen kermajäätelöä. Että oikein kiitollinen olen siitä ettei tämä herra taivaaniskä, tumpeloista suurin, ei asentanut minuun suuressa "viisaudessaan" sitä "varoitusjärjestelmäänsä".

        Muistuttaisin myös että samainen Jumala on siis se hemmo joka suuressa viisaudessaan loi ihmisen planeetalle, jonka pinta-alasta alle 17% on ihmiselle asumiskelpoista. Oikea ruutinkeksijä.

    • KazuKa

      Joo ja lukujono 123456789 on sama kuin 123446789.

    • LuotaJärkeen
    • A.Teisti

      Mihin sitä uutta lisäinformaatiota tarvitaan? Riittää, että entistä muutetaan...

      • Evoluutioteorian mukaan kaikkien genomien (ohjekirjojen) on oltava peräisin yksinkerraisesta alkugenomista pitkän mutaatiosarjan (painovirheiden) ja runsaan luonnonvalinnan (lisääntymiserojen) kautta.

        Ihmisen genomi on paljon monimutkaisempi kuin avaruussukkula. Muutos mikrobista ihmiseksi olisi suurempi kuin pienen leluvaunun muuttuminen avaruusalukseksi valonnopeuden ylittävine moottoreineen ja hologrammikansineen.

        Evoluutioteorian mukaan ohjekirjojen kopioinnissa syntyneet kirjoitusvirheet ja erot kopioinnissa voivat selittää kehityksen mikrobeista ihmiseksi.

        Tämä evoluutioteorian väite on vielä älyttömämpi kuin väittää että leluvaunon ohjekirjan kopioinnissa tapahtuneet lyöntivirheet ja ohjekirjan valikoiva kopiointi voisi muuttaa leluvaunun avaruusalukseksi ilman älykkyyttä, tarkoitusta tai suunnitelmaa.

      • Ei ole olemassa vaihtoehtoista teoriaa. Ja ensimmäisistä soluista on kehittynyt paljon muutakin kuin eräs apinalaji jota ihmiseksi kutsutaan. Mitä sitte? Jokainen suvullisesti lisääntynyt yksilö on geneettisesti ainutlaatuinen, muutelu on jatkuvaa. Sukupolvi sukupolvelta muodostuu uusia variaatioita, mutaatioita, muuntelua. Perin kiusallista.. Entäs miten sopeutumiskyvyttömän käy alati muuttuvassa elinympäristössä? No, se kuolee pois, sukupuutto.

      • A.Teisti
        t-torppa kirjoitti:

        Evoluutioteorian mukaan kaikkien genomien (ohjekirjojen) on oltava peräisin yksinkerraisesta alkugenomista pitkän mutaatiosarjan (painovirheiden) ja runsaan luonnonvalinnan (lisääntymiserojen) kautta.

        Ihmisen genomi on paljon monimutkaisempi kuin avaruussukkula. Muutos mikrobista ihmiseksi olisi suurempi kuin pienen leluvaunun muuttuminen avaruusalukseksi valonnopeuden ylittävine moottoreineen ja hologrammikansineen.

        Evoluutioteorian mukaan ohjekirjojen kopioinnissa syntyneet kirjoitusvirheet ja erot kopioinnissa voivat selittää kehityksen mikrobeista ihmiseksi.

        Tämä evoluutioteorian väite on vielä älyttömämpi kuin väittää että leluvaunon ohjekirjan kopioinnissa tapahtuneet lyöntivirheet ja ohjekirjan valikoiva kopiointi voisi muuttaa leluvaunun avaruusalukseksi ilman älykkyyttä, tarkoitusta tai suunnitelmaa.

        Joo ja mitä sitten?...
        Mutta ei se mikrobi yhtäkkiä ihmiseksi muutu eikä avaruusalus ole elävä olento...

      • utti
        t-torppa kirjoitti:

        Evoluutioteorian mukaan kaikkien genomien (ohjekirjojen) on oltava peräisin yksinkerraisesta alkugenomista pitkän mutaatiosarjan (painovirheiden) ja runsaan luonnonvalinnan (lisääntymiserojen) kautta.

        Ihmisen genomi on paljon monimutkaisempi kuin avaruussukkula. Muutos mikrobista ihmiseksi olisi suurempi kuin pienen leluvaunun muuttuminen avaruusalukseksi valonnopeuden ylittävine moottoreineen ja hologrammikansineen.

        Evoluutioteorian mukaan ohjekirjojen kopioinnissa syntyneet kirjoitusvirheet ja erot kopioinnissa voivat selittää kehityksen mikrobeista ihmiseksi.

        Tämä evoluutioteorian väite on vielä älyttömämpi kuin väittää että leluvaunon ohjekirjan kopioinnissa tapahtuneet lyöntivirheet ja ohjekirjan valikoiva kopiointi voisi muuttaa leluvaunun avaruusalukseksi ilman älykkyyttä, tarkoitusta tai suunnitelmaa.

        "Tämä evoluutioteorian väite on vielä älyttömämpi kuin väittää että leluvaunon ohjekirjan kopioinnissa tapahtuneet lyöntivirheet ja ohjekirjan valikoiva kopiointi voisi muuttaa leluvaunun avaruusalukseksi ilman älykkyyttä, tarkoitusta tai suunnitelmaa."

        Jos vaikka aluksi laitat kaikki maailman ihmiset suorittamaan tuollaista kopiointia neljän miljardin vuoden ajan ja määrität kopiointiin järjellisen luonnonvalinnan vastineen (joka on käytännössä se mekaanisesti toimiva äly) niin katsotaan mitä tapahtuu.

        Kretuilla kun ei ole tapana tajuta montako kokeilua evoluutio on jo ehtinyt tekemään ja miten luonnonvalinta toimii.

      • t-torppa kirjoitti:

        Evoluutioteorian mukaan kaikkien genomien (ohjekirjojen) on oltava peräisin yksinkerraisesta alkugenomista pitkän mutaatiosarjan (painovirheiden) ja runsaan luonnonvalinnan (lisääntymiserojen) kautta.

        Ihmisen genomi on paljon monimutkaisempi kuin avaruussukkula. Muutos mikrobista ihmiseksi olisi suurempi kuin pienen leluvaunun muuttuminen avaruusalukseksi valonnopeuden ylittävine moottoreineen ja hologrammikansineen.

        Evoluutioteorian mukaan ohjekirjojen kopioinnissa syntyneet kirjoitusvirheet ja erot kopioinnissa voivat selittää kehityksen mikrobeista ihmiseksi.

        Tämä evoluutioteorian väite on vielä älyttömämpi kuin väittää että leluvaunon ohjekirjan kopioinnissa tapahtuneet lyöntivirheet ja ohjekirjan valikoiva kopiointi voisi muuttaa leluvaunun avaruusalukseksi ilman älykkyyttä, tarkoitusta tai suunnitelmaa.

        "Evoluutioteorian mukaan kaikkien genomien (ohjekirjojen) on oltava peräisin yksinkerraisesta alkugenomista pitkän mutaatiosarjan (painovirheiden) ja runsaan luonnonvalinnan (lisääntymiserojen) kautta."

        Ja valehtelu ja vääristely sen kun jatkuu. Ei ihme että sinulla ei ole asiaa millekään vakavammin otettavalle sivustolle.

        Selviytymisen kannalta on se ja sama millä tavalla toimiva(t) genomi(t) on saatu, kunhan homma toimii ja kopioituu toimivana jatkoon.

        Kasvisoluissa on viherhiukkasia ja mitokondrioita, eläinsoluissa mitokodrioita. Ne eivät ole tulleet mutaatioiden kautta vaan aivan eri tavalla. Jos et tiedä miten, sivistä itseäsi. Opi samalla evoluutiosta jotain uutta niin voit lopettaa tuon valheellisen paskanjauhamisen siitä mitä evoluutioteoria väittää.

    • eiuutta

      Toivotan t-torpalle jaksamista rakkilauman keskellä. Evoluutio ei ole tuottanut palstalla esiintyvistä ateisteista kovin sivistyneitä käytökseltään. Alkukantaista raivoa ja sylkemistä jopa "kansankynttilän" kynästä.

      • Torppa saa juuri sitä mitä tilaa.

      • torppa ei tajua sitä että hän käyttää kulttuuriin liittyviä myttejä ja tarinoita luonnontieteen falsovointiin. Torpan kaltaiset törpöt tekevät omaltaosaltaan mielenkiintoista työtä lisäämällä ulkopuolisten käsitystä ja muuttamalla käsityksiä uskontojen harmittomuutta ja hyväntahtoista siliteltyä mielikuvaa kohtaan. Kuoren alla kytee paljon muutakin...

      • ffg

        Hyvää työtä hän todellakin tekee siinä, että paljastaa kaksin käsin, siis mikäli kirjoittaa molemmilla, kuinka höntittävä ristinusko on.

    • Palaan vielä aloituksen linkin sisältöön ja kerron miksi on entistä merkittävämpää ettei todistusaineistosta ole löytynyt yhtään esimerkkiä mutaatiosta joka olisi yksiselitteisesti luonut uutta informaatiota.

      On tärkeää ymmärtää että tutkijoilla on hyvin tarkka ja laaja verkosto informaatiota luovien mutaatioiden havaitsemiseksi. Suurin osa geneetikoista pitää sen vuoksi koko ajan silmänsä auki niiden havaitsemiseksi. Näin on ollut jo noin sadan vuoden ajan. Havaintoverkon herkkyys on niin suurta että jos yksikin mutaatio miljoonasta synnyttäisi yksiselitteisesti informaatiota (paitsi hienosäätöä) kirjallisuus ylipursuaisi raportteja tästä tapauksesta. Kuitenkaan kirjallisuudessa ei ole yhtään ainoaa esimerkkiä jossa mutaatio olisi yksiselitteisesti luonut informaatiota Bergmanin huolellisen tutkimuksen mukaan.

      Tämä tarkoittaa yksiselitteisesti sitä ettei evoluutioteoria voi pitää paikkaansa - sillä kaikki todisteet loistavat poissaolollaan. Tämä tarkoittaa myös sitä että luominen on totta. Sillä on ilmeistä että biologian luomisteorian "nollahypoteesi" on mutaatio ja valinta. Me tiedämme että nollahypoteesin osoittaminen vääräksi vahvistaa hypoteesia. Näin ollen kaikki tieteellinen todistusaineisto joka todistaa ettei mutaatio ja luonnonvalita voi luoda tai säilyttää genomeja on samalla tieteellistä todistusaineistoa joka tukee luomisteoriaa.

      • "Tämä tarkoittaa yksiselitteisesti sitä ettei evoluutioteoria voi pitää paikkaansa - sillä kaikki todisteet loistavat poissaolollaan."

        Poikakulta, tieteellinen todiste on vähän muuta kuin sen lajin uskonnollinen todistus, jollaista sinun sielusi isoaa.

        "Tämä tarkoittaa myös sitä että luominen on totta."

        Ei tarkoita. On kolmaskin vaihtoehto - ja pikaisesti laskien myös neljäs. Löytääkö joku vielä lisää?

      • utti

        "Palaan vielä aloituksen linkin sisältöön ja kerron miksi on entistä merkittävämpää ettei todistusaineistosta ole löytynyt yhtään esimerkkiä mutaatiosta joka olisi yksiselitteisesti luonut uutta informaatiota."

        Joka on pelkkä harhainen valhe/väärinymmärrys/vääristely ja sellaisiin on turha palata.

      • "Palaan vielä aloituksen linkin sisältöön ja kerron miksi on entistä merkittävämpää ettei todistusaineistosta ole löytynyt yhtään esimerkkiä mutaatiosta joka olisi yksiselitteisesti luonut uutta informaatiota."

        Sonta ei vatkaamalla muutu kuin vetelämmäksi sonnaksi. Täysin tyhjänpäiväistä vääristelyä ensin väittää mitä evoluutio muka välttämättä vaatii (kun ei vaadi) ja siten mätkiä tätä itse kehiteltyä olkiukkoa.

        "Tämä tarkoittaa yksiselitteisesti sitä ettei evoluutioteoria voi pitää paikkaansa - sillä kaikki todisteet loistavat poissaolollaan."

        Ei, vaan sitä että sinä et edelleenkään tiedä mitä evoluutioteoria väittää. Se väittää että eliöiden perimä muuttuu sukupolvelta toiselle. Että ei muuta kuin selättämään väitettä antamalla näyttöä siitä että ei muutu.

    • Fiksu-_-_Kreationisti

      Hyvä havainto. Kerrankin tosielämän havaintoihin perustuvia deduktioita evovalheiden vastapainoksi.

    • Aloituksesi väite kumoutuu helposti elävän luonnon esimerkillä: Hawaiian Silversword alliance. Siinä yksinkertaisen kantalajin genomin duplikaatiomutaatiot sekä erityisesti säätelygeenien mutaatiot ovat tuottaneet yli 50 mitä monimuotoisinta eri lajia, joilla on runsaasti uusia rakenteita ja ominaisuuksia. Taitaapi olla juuri sitä, mitä vaadit uudelta informaatiolta, vai mitä?

      • ymmärtäisitedes

        Genomi ja geeni ovat eri asioita. Geenien säätelyalueet eivät kuulu geeneihin.

      • oot-tollo
        ymmärtäisitedes kirjoitti:

        Genomi ja geeni ovat eri asioita. Geenien säätelyalueet eivät kuulu geeneihin.

        >säätelygeeni (Mikrobiologia) geeni, jonka tuottama proteiini vaikuttaa säätelevästi toiseen geeniin

        http://tieteentermipankki.fi/wiki/Nimitys:säätelygeeni

      • ymmärtäisitedes kirjoitti:

        Genomi ja geeni ovat eri asioita. Geenien säätelyalueet eivät kuulu geeneihin.

        Saitkin jo vastauksen: säätelygeeni on geeni.

      • eiedesyksimielisyyttä
        moloch_horridus kirjoitti:

        Saitkin jo vastauksen: säätelygeeni on geeni.

        "Jos joku teistä ihmettelee – oikeutetusti – miksi geenien säätelyalueet eivät kuulu geeneihin, tähän on historiallinen syy. Perinteisesti geenejä on tunnistettu niin, että niiden emäsjärjestys päätellään geenin tuotteiden, esimerkiksi RNA:n perusteella. Säätelyalue ei muutu RNA:ksi, joten sen selvittäminen on huomattavasti vaikeampaa kuin itse geenin."

        http://www.tiede.fi/blogit/kaiken_takana_on_loinen/genomi_ja_geeni_ovat_eri_asioita

      • eiedesyksimielisyyttä kirjoitti:

        Tässäpä ei ole kyse geenien säätelyalueista, vaan säätelygeeneistä, jotka ovat geenejä, toisin kuin geenien säätelyalueet. Selvitäpä itsellesi edes perusteet.

      • etsiisymmärtänyt
        moloch_horridus kirjoitti:

        Tässäpä ei ole kyse geenien säätelyalueista, vaan säätelygeeneistä, jotka ovat geenejä, toisin kuin geenien säätelyalueet. Selvitäpä itsellesi edes perusteet.

        Huomaatko, miten halpaan menit. Minun väitteessäni oli kyse säätelyalueista, ei säätelygeenistä. Sillä ei ollut mitään tekemistä sinun kirjoituksen kanssa. Se oli vain testi.

      • etsiisymmärtänyt kirjoitti:

        Huomaatko, miten halpaan menit. Minun väitteessäni oli kyse säätelyalueista, ei säätelygeenistä. Sillä ei ollut mitään tekemistä sinun kirjoituksen kanssa. Se oli vain testi.

        "Huomaatko, miten halpaan menit. Minun väitteessäni oli kyse säätelyalueista, ei säätelygeenistä. Sillä ei ollut mitään tekemistä sinun kirjoituksen kanssa. Se oli vain testi."

        Sepä vasta olikin typerä testi kun huomioidaan nimimerkkisi, joissa teit väitteitäsi.

      • kytkimennapsuttelua

        Säätelygeenien mutaatiot eivät tuota uusia lajeja, koska nehän eivät sisällä informaatiota siitä, miten jokin rakennetaan. Säätelygeenit ovat pelkkiä auki-kiinni-kytkimiä.

      • kytkimennapsuttelua kirjoitti:

        "Säätelygeenien mutaatiot eivät tuota uusia lajeja, koska nehän eivät sisällä informaatiota siitä, miten jokin rakennetaan. Säätelygeenit ovat pelkkiä auki-kiinni-kytkimiä."

        Uudet lajit ja niiden uudet ominaisuudet syntyivät tässäkin esimerkissäni juuri säätelygeenien mutaatioilla, koska nuo auki-kiinni-kytkimien muutos on juuri se tapa, jolla elimistö tuottaa rakenteitaan: tiettyä proteiinia enemmän, toista vähemmän jne.

        Ööö.... Eli siis geneettinen muutos ei aikaansaa uuden lajin syntymistä. Vai mitä ihmettä yrität tällä sanoa?

      • paremmanetsimiseen

        Duplikaatiotkin ovat informaatiota vähentäviä tapahtumia, joten kyllä sinun pitää löytää parempi esimerkki.

      • paremmanetsimiseen kirjoitti:

        Duplikaatiotkin ovat informaatiota vähentäviä tapahtumia, joten kyllä sinun pitää löytää parempi esimerkki.

        "Duplikaatiotkin ovat informaatiota vähentäviä tapahtumia, joten kyllä sinun pitää löytää parempi esimerkki."

        Ahaa. Entäpä jos kyse on kuitenkin siitä, että teidän kreationistien määritelmät informaatiolle ja sille miten se kasvaa tai vähenee ovat vääriä eivätkä kuvaa lainkaan todellisuutta? Aloituksessaan t-torppa selittää, että todistusaineistosta ei löytyisi informaatiota luovia mutaatiota ja tuossa myöhemmin hän kertoo näin: "Uusien toimintojen kehittyminen vaatisi uutta informaatiota kehittäviä mutaatioita."

        Nyt kuitenkin todistusaineistosta löytyy mutaatioiden, erityisesti säätelygeenien duplikaatiomutaatioiden avulla kehittynyt kasvisuku, jossa on yli 50 eri lajia joilla on runsaasti uusia ominaisuuksia ja rakenteita, joita niiden kantamuodolla ei ole.

        Mutta sen sijaan, että te kreationistit myöntäisitte, että näinhän se on, evoluutioteorian mukaista evoluutiota, siis mutaatioiden ja luonnonvalinnan tuottamia uusia lajeja, uusia ominaisuuksia ja uusia rakenteita löytyy todistusaineistosta ja että aloituksen väite on siis kumottu, niin tepä alattekin epärehellisyyttänne selittämään, että ette tarkoitakaan informaatiolla sitä mitä kirjoititte, vaan aivan jotain muuta. Mutta se muu ei sitten enää olekaan evoluutioteorian käsittelemää geneettistä informaatiota, jonka on siis todistettu kykenevän tuottamaan uusia lajeja, ominaisuuksia ja rakenteita.

        Pysyn siis esimerkissäni, koska se on mainio todiste evoluutioteorian mukaisesta adaptiivisesta radiaatiosta ja lajiutumisesta sekä uusien ominaisuuksien ja rakenteiden synnystä mutaatioiden ja luonnonvalinnan avulla miljoonien vuosien kuluessa.

      • tieteenharrastaja
        moloch_horridus kirjoitti:

        "Säätelygeenien mutaatiot eivät tuota uusia lajeja, koska nehän eivät sisällä informaatiota siitä, miten jokin rakennetaan. Säätelygeenit ovat pelkkiä auki-kiinni-kytkimiä."

        Uudet lajit ja niiden uudet ominaisuudet syntyivät tässäkin esimerkissäni juuri säätelygeenien mutaatioilla, koska nuo auki-kiinni-kytkimien muutos on juuri se tapa, jolla elimistö tuottaa rakenteitaan: tiettyä proteiinia enemmän, toista vähemmän jne.

        Ja se söpö pieni sormi, jolla säätelygeeni kääntää proteiiinirakentamisen kytkintä taitaa olla proteiini, jonka geeni syntetisoi. Vanha konsti on parempi kuin pussillinen uusia.

        Vai kuinka, m-h?

      • tieteenharrastaja kirjoitti:

        Ja se söpö pieni sormi, jolla säätelygeeni kääntää proteiiinirakentamisen kytkintä taitaa olla proteiini, jonka geeni syntetisoi. Vanha konsti on parempi kuin pussillinen uusia.

        Vai kuinka, m-h?

        Juuri näin. Joillekin tietämättömille kreationisteille kerrottakoon lisäksi, että tähän ei useinkaan lainkaan liity epigenetiikkaa.

    • lapsellista

      Evokit sähisee kuin muurahaispesään olisi kustu.

      • kreationismi_on_sairaus

        Se sähinä jeesuksenmorsian on vain kuvitelmaasi, joka johtuu ajattelukykysi lamaannnuttavasta jeesuspörinästä päässäsi. Kylläpä kreationisteja vituttaa kun tulee pataan joka suunnalta ja kun paljastuu armoton totuus siitä, että kreationismi on pelkkää paimentolaisten satuihin perustuvaa taikauskoja.

        Mihänkä taikauskolahkoon sinä jeesuksenmorsian kuullut hörhö-hellareihin vai jehovan pörisijöihin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      102
      3551
    2. Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.

      Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda
      Maailman menoa
      312
      1914
    3. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      247
      1727
    4. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      97
      1592
    5. IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!

      Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel
      Maailman menoa
      414
      1545
    6. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      2
      1450
    7. Nyt kun Pride on ohi 3.0

      Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
      Luterilaisuus
      428
      1432
    8. Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa

      Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat
      Suomalaiset julkkikset
      43
      1200
    9. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      38
      1065
    10. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      358
      1030
    Aihe