Islam, ikävä yllätys

Ajatelkaapa jos nämä turvapaikanhakijat olisivatkin hyvin ystävällisiä ja rauhallisia ihmisiä. He kiltisti olisivat vo-keskuksissaan odottamassa päätöksiä, kehuisivat ruokaa ja järjestelyitä. He eivät aiheuttaisi minkäänlaisia järjestyshäiriöitä. Kuvitelkaa myös että maassa jo myönteisen päätöksen saaneet somalit ja muut eivät olisi tehneet yhtään rikosta. Haluaisitteko että he jäisivät Suomeen?
Minä en haluaisi. En haluaisi heitä Suomeen koska he eivät halua osallistua arjen pyörittämiseen. He eivät opiskele eivätkä hakeudu töihin. En puhu yksittäistapauksista, niistä jotka haluavat edetä elämässään. Puhun niistä muslimeista jotka käyvät vuodesta toiseen Suomen kielen kurssia numero 1. Siis samaa kurssia vuositolkulla! He eivät halua oppia ja edetä elämässä. He kuluttavat verorahojamme. Suomalaiset maksavat heille ilmaisen elämän. Rikostilastoista näemme heidän kiitoksensa.
Lisäksi heidän myötä Eurooppa islamisoituu. Kun heitä on tarpeeksi paljon niin myös Suomessa tulee olemaan paljon muslimikansanedustajia. Miettikää mitä kansanedustajat tekee työkseen.
555
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

"Lisäksi heidän myötä Eurooppa islamisoituu."
Niinhän se tekee, kun on suunniteltu jo kauan sitten.
"EU:n isä, kreivi Richard Coudenhove-Kalergi, oli salaliiton johtaja, jonka tavoitteena on tuhota Euroopan kansat. Jo v. 1923 hän julisti vapaamuurariveljilleen, että ”juutalaisen aatelisrodun” on tultava Euroopan valtiaaksi.
Tähän pääsemiseksi eurooppalaiset tulee risteyttää aasialaisten ja mustien kanssa. Tuloksena on uusi helposti hallittava rotu vailla luonnetta."

Äänestä

Niin Montako esim Tahai" Maaahanmuttajaa on syytettynä raiskauksista????

Äänestä

Täytyy kyllä myöntää, että vaikka käyttäytyisivät kuin pienet enkelit, niin en haluaisi yhtään luku- ja kirjoitustaidotonta, ammattitaidotonta "elätettävää" Suomen yhteiskuntaan. Tarkoitus oli nimenomaan saada huoltosuhde kuntoon eli vanhenevan väestön vastapainoksi TYÖNtekijöitä, ei lisää elätettäviä.
Persiilleen meni!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


SayNo kirjoitti:

Ajatelkaapa jos nämä turvapaikanhakijat olisivatkin hyvin ystävällisiä ja rauhallisia ihmisiä. He kiltisti olisivat vo-keskuksissaan odottamassa päätöksiä, kehuisivat ruokaa ja järjestelyitä. He eivät aiheuttaisi minkäänlaisia järjestyshäiriöitä. Kuvitelkaa myös että maassa jo myönteisen päätöksen saaneet somalit ja muut eivät olisi tehneet yhtään rikosta. Haluaisitteko että he jäisivät Suomeen?
Minä en haluaisi. En haluaisi heitä Suomeen koska he eivät halua osallistua arjen pyörittämiseen. He eivät opiskele eivätkä hakeudu töihin. En puhu yksittäistapauksista, niistä jotka haluavat edetä elämässään. Puhun niistä muslimeista jotka käyvät vuodesta toiseen Suomen kielen kurssia numero 1. Siis samaa kurssia vuositolkulla! He eivät halua oppia ja edetä elämässä. He kuluttavat verorahojamme. Suomalaiset maksavat heille ilmaisen elämän. Rikostilastoista näemme heidän kiitoksensa.
Lisäksi heidän myötä Eurooppa islamisoituu. Kun heitä on tarpeeksi paljon niin myös Suomessa tulee olemaan paljon muslimikansanedustajia. Miettikää mitä kansanedustajat tekee työkseen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu