Olen menossa mua poliklinikalla hoitavalle lääkärille, kun vointi on huonontunut merkittävästi. (Lääkäriä tapaan harvoin, se ei oo henkilö, joka toteuttais hoidon käytännössä.) Mulla on suuria vaikeuksia itseilmaisussa ja useasti lääkäri on käsitäny mut täysin väärin, jopa niin, etten oo saanut ilmaistua toiveita lääkkeen vaihdosta.
Nyt kuitenkin itse varasin ajan "aikaistetusti". Haluan, että lääkäri ymmärtää mun vointini ja pohtii ajatuksella mun kanssa jotakin "tehokkaampaa" lääkettä, joka auttais just mua. En vaan tiiä, miten ilmaisisin todellisen vointini. Uskallanko kertoa toisinaan pakonomaisinakin mieleen tulevista melko tarkoista itsemurha-ajatuksista, jotka pelkään toteuttavani vahingossa? Ne ajatukset on jollain tasolla mielessä nykyään lähes koko päivän ja mieliala on tosi huono. Toisaalta se kertominen olis selkee merkki, et nyt pitää tehä jotain, mut en tiiä, miten lääkäri siihen reagoi. Kun oon puhunut niistä mun terapeutille aiemmin, se on jollain tasolla väistänyt ottamasta kantaa kovin selkeästi, että mitä pitäis oikeen tehä ja sanonut toki, että vois olla hyvä ottaa yhteys lääkäriin.
En tiedä, onko mun pelkoni ihan turha, mutta mieleen hiipii koko ajan kaikenlaisia kauhukuvia joistakin pakkohoitolähetteistä ja toisaalta myös siitä, että en osaa kertoa asiaani selkeästi tai että lääkäri pitää tommosista puhumista vain huomion hakuna (onhan se sitäkin, kun koitan sen huomion kautta saada apua).
Nyt kuitenkin itse varasin ajan "aikaistetusti". Haluan, että lääkäri ymmärtää mun vointini ja pohtii ajatuksella mun kanssa jotakin "tehokkaampaa" lääkettä, joka auttais just mua. En vaan tiiä, miten ilmaisisin todellisen vointini. Uskallanko kertoa toisinaan pakonomaisinakin mieleen tulevista melko tarkoista itsemurha-ajatuksista, jotka pelkään toteuttavani vahingossa? Ne ajatukset on jollain tasolla mielessä nykyään lähes koko päivän ja mieliala on tosi huono. Toisaalta se kertominen olis selkee merkki, et nyt pitää tehä jotain, mut en tiiä, miten lääkäri siihen reagoi. Kun oon puhunut niistä mun terapeutille aiemmin, se on jollain tasolla väistänyt ottamasta kantaa kovin selkeästi, että mitä pitäis oikeen tehä ja sanonut toki, että vois olla hyvä ottaa yhteys lääkäriin.
En tiedä, onko mun pelkoni ihan turha, mutta mieleen hiipii koko ajan kaikenlaisia kauhukuvia joistakin pakkohoitolähetteistä ja toisaalta myös siitä, että en osaa kertoa asiaani selkeästi tai että lääkäri pitää tommosista puhumista vain huomion hakuna (onhan se sitäkin, kun koitan sen huomion kautta saada apua).
Vastaukset 8
Vanhimmat
Mun neuvo on että älä mee koko paskaan. Älä sekaannu psykiatriaan.
Öh...mähän olen jo sekaantunut, kun oon terapiassa. Ja eipä se sekaantumattomuuskaan toiminut aikoinaan, kun sinnittelin parisen vuotta. Osa oireista on jopa vähentynyt (valitettavasti ei masennus kuitenkaan).
Voi sua!! Ymmärrän sinun pointtiasi, mutta sun täytyy kertoa suoraan kaikesta, jotta sua voidaan auttaa kunnolla ja oikein!!:)
Kerrot vaan asiat just niinku ne on, etkä ala salaileen mitään! :)
Suosittelen ettet kerro mitään. vääristelevät asiaa ja lääkitsevät tunteentomaksi. Itse asiasta aikoinaan hyvin paljon kärsinyt mtt.n takia. apua sieltä ei todellakaan saa, jos pystyt niin irtisanoudu niinsanotun hoidon piiristä. voimia sinulle
Millainen lääkitys sinulla on? Oletko tietoinen niiden haittavaikutuksista? Jotkin voivat aiheuttaa juuri kertomiasi oireita.
Mitä huumausainetta tai -aineita käytät tällä hetkellä? Olethan varmasti ymmärtänyt, että niin kutsutut psyykenlääkkeet ovat huumeita? Niistä voi tulla sekavia tiloja, outoja keinotekoisia tunteita ja muun muassa sitä kautta itsetuhoajatuksia. Pistävät monen olon niin karmeaksi, että osa päätyykin itsemurhaan. Kannattaa miettiä onko järkevää ottaa jotain "tehokkaampaa" tai vielä vahvempaa, tai ylipäänsä yhtään mitään huumausaineita jatkossa. Toki oma päätöksesi.
Niin siis tällä hetkellä en syö mitään lääkettä, lopetin puolisen vuotta sitten, kun ei se kunnolla auttanut ja olisin halunnut kokeilla jotain muuta. En tiedä miksi, mut nyt olo on ollu tosi huono jonkin aikaa ja pelkään, ettei tää mielialaongelma oo todellakaan lähtemässä itekseen pois.
Ja tosiaan tällainen se on ollu myös usein kausiluontoisesti ennen kuin oon syönyt mitään lääkettä. Joskus jopa ajankulku on vääristynyt, enkä silloin ollut koskaan koskenutkaan lääkkeisiin. Joten todellakin syön mielelläni vaikka sitten niitä teiän esille nostamia huumeita kuin oo tällaisessa tilanteessa.