Voiko Carunan hinnakorotuksille mitään?

Ilmeisesti Carunan hinnankorotuksille ei sähkötoimitusehtojen mukaan voi mitään? Onko asia näin? Ei voi muuta, kuin kiukutella ja maksaa. Sellaista se markkinatalous, monopoleja syntyy ja firmat sanelee, mitä maksaa. Valtiovalta on olevinaan hämmästynyt ja pettynyt ja moittivia puheenvuoroja esitetään, mutta kukaan ei voi tai oikeasti ryhdy tekemään asialle mitään.
Carunankin voitot menevät sitten ulkomaille. Voittoja aletaan kerätä ennen, kuin mitään verkonparannuksia on saatu aikaan. Meilläkin sähkökatkoja on vielä syksyn ja talven aikana esiintynyt, vaikka korotetut hinnat astuvat voimaan 1.3.2016.
Mistähän tuonkin korotusosuuden taas tinkisi? Kyllä on Suomi paska maa nykyään! Ja Caruna on PASKA FIRMA!
4<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat
  • Toimitettakoon edes oikealle tuomiolle Katainen & Vapaavuori muut asian junailleet kumppanit!!

    Kokoomusjuntta aiheuttaa aina kansalle ylimääräisiä kuluja toiminnallaan ja suosii noita veronkiertäjiä kaikissa päätöksissään!!!

    Äänestä

  • Totuuskomissio kirjoitti:

    Toimitettakoon edes oikealle tuomiolle Katainen & Vapaavuori muut asian junailleet kumppanit!!

    Kokoomusjuntta aiheuttaa aina kansalle ylimääräisiä kuluja toiminnallaan ja suosii noita veronkiertäjiä kaikissa päätöksissään!!!

    Nyt nuo voimansiirtolinjat on laitettava tuntuvalle
    kiinteistöverolle.

    Äänestä

Sipilältä sujuu pakkolakien sepustaminen.
Eiköhän tähänkin joku löyfy jos halua on.
Haittaahan energian hinnan nousu myös kilpailukyky loikkaa.
Kustannusnousua se on sekin.
Myös hinnat nousee, koska jostain noussut kulu on peitettävä.
Yksityinen kukuttaja maksaa siis oikeastaan tuplana korotuksen.
Työttömyyskin lisääntyy tämän huonon päätöksen seurauksista.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Sähkölämmitteinentalo kirjoitti:

Ilmeisesti Carunan hinnankorotuksille ei sähkötoimitusehtojen mukaan voi mitään? Onko asia näin? Ei voi muuta, kuin kiukutella ja maksaa. Sellaista se markkinatalous, monopoleja syntyy ja firmat sanelee, mitä maksaa. Valtiovalta on olevinaan hämmästynyt ja pettynyt ja moittivia puheenvuoroja esitetään, mutta kukaan ei voi tai oikeasti ryhdy tekemään asialle mitään.
Carunankin voitot menevät sitten ulkomaille. Voittoja aletaan kerätä ennen, kuin mitään verkonparannuksia on saatu aikaan. Meilläkin sähkökatkoja on vielä syksyn ja talven aikana esiintynyt, vaikka korotetut hinnat astuvat voimaan 1.3.2016.
Mistähän tuonkin korotusosuuden taas tinkisi? Kyllä on Suomi paska maa nykyään! Ja Caruna on PASKA FIRMA!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu