Maailmassa on aivan valtava määrä sellaisia uskovaisia, jotka ovat joskus uudestisyntyneet, tulleet osallisiksi pelastuksesta ja käyneet uskovien kasteella. Nyt, vielä vuosia tai vuosikymmeniäkin myöhemmin, he pitävät itseään täysin varmasti pelastettuina ja taivaaseen menevinä.
He käyvät seurakunnan kokouksissa, lukevat Raamattua, rukoilevat, käyttävät armolahjoja, evankelioivat... He voivat jopa pyytää ja saada synninpäästön henkilökohtaisessa ripittäytymisessä, tai yleisemmin seurakunnan kokouksessa ja silti... he ovat matkalla helvettin! He tulevat päätymään tulijärveen!
Tämä johtuu siitä, että he ovat sokeita omalle hengelliselle tilalleen. He eivät vain huomaa tai ymmärrä, että he elävät synnissä, tai, mikä pahempaa, jos huomaavat, eivät välitä asiasta. He ovat säilyttäneet itsellään yhden tai useamman helmasynnin, josta he eivät ole tehneet parannusta.
Jollekin uskovaiselle se on seksiin liittyvä synti, esimerkiksi pornon katselu ja siihen liittyvä itsetyydytys. Toiselle se on salaa tapahtuva juopottelu, kolmannelle taas pahojen ajatusten ajatteleminen muista ihmisistä, ilkeys tai juoruilu. Neljännelle se on rahanahneus, viidennelle taikauskoisten tapojen tai uskomusten säilyttäminen kristillisen uskon rinnalla, kuudennelle vallanhimo. Ja niin edelleen.
Kun Johannes kirjoittaa: "Ei yksikään Jumalasta syntynyt tee syntiä, sillä Jumalan siemen pysyy hänessä; eikä hän saata syntiä tehdä, sillä hän on Jumalasta syntynyt.", alkukielessä kreikassa käytetään kieliopillista muotoa nimeltä aoristi, joka tarkoittaa jatkuvaa, pysyvää saman synnin tekemistä. Eli kuten ennen sanottiin, helmasyntiä.
Uskovainen kyllä tekee syntiä, mutta jos hän jatkuvasti _elää synnissä_ (yhdessä tai useammassa, tietyssä suosimassaan synnissä), hän ei pääse taivaaseen, vaikka kuinka rukoilisi armoa ja vaikka saisi vanhimmalta, saarnaajalta tai pastorilta synninpäästön.
Hän voi tuudittautua väärään rauhaan, mutta todellisuudessa taivas kaareutuu vaskisen kuvun tavoin hänen yllensä, eivätkä sitä kupua läpäise silloin hurskaimpienkaan ystävien esirukoukset eivätkä lupaukset vapahduksesta. Myöskään hänen omat rukouksensa tai hänelle annetut synninpäästönsä eivät nouse Jumalan korviin.
Raamattu on tässä asiassa hyvin selkeäsanainen. "Ei jokainen, joka sanoo minulle: 'Herra, Herra!' pääse taivasten valtakuntaan, vaan se, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon", (Jeesus) sekä "Sillä jos me tahallamme teemme syntiä, päästyämme totuuden tuntoon, niin ei ole enää uhria meidän syntiemme edestä, vaan hirmuinen tuomion odotus ja tulen kiivaus, joka on kuluttava vastustajat." (Paavali).
HIrmuinen tuomion odotus ja tulen kiivaus! "Ja taivaasi, joka on sinun pääsi päällä, on niinkuin vaski, ja maa, joka on allasi, on niinkuin rauta." (Jumala, Moosekselle).
Asiaa sivuten:
http://www.heinola.org/~patato/Brenes.html
He käyvät seurakunnan kokouksissa, lukevat Raamattua, rukoilevat, käyttävät armolahjoja, evankelioivat... He voivat jopa pyytää ja saada synninpäästön henkilökohtaisessa ripittäytymisessä, tai yleisemmin seurakunnan kokouksessa ja silti... he ovat matkalla helvettin! He tulevat päätymään tulijärveen!
Tämä johtuu siitä, että he ovat sokeita omalle hengelliselle tilalleen. He eivät vain huomaa tai ymmärrä, että he elävät synnissä, tai, mikä pahempaa, jos huomaavat, eivät välitä asiasta. He ovat säilyttäneet itsellään yhden tai useamman helmasynnin, josta he eivät ole tehneet parannusta.
Jollekin uskovaiselle se on seksiin liittyvä synti, esimerkiksi pornon katselu ja siihen liittyvä itsetyydytys. Toiselle se on salaa tapahtuva juopottelu, kolmannelle taas pahojen ajatusten ajatteleminen muista ihmisistä, ilkeys tai juoruilu. Neljännelle se on rahanahneus, viidennelle taikauskoisten tapojen tai uskomusten säilyttäminen kristillisen uskon rinnalla, kuudennelle vallanhimo. Ja niin edelleen.
Kun Johannes kirjoittaa: "Ei yksikään Jumalasta syntynyt tee syntiä, sillä Jumalan siemen pysyy hänessä; eikä hän saata syntiä tehdä, sillä hän on Jumalasta syntynyt.", alkukielessä kreikassa käytetään kieliopillista muotoa nimeltä aoristi, joka tarkoittaa jatkuvaa, pysyvää saman synnin tekemistä. Eli kuten ennen sanottiin, helmasyntiä.
Uskovainen kyllä tekee syntiä, mutta jos hän jatkuvasti _elää synnissä_ (yhdessä tai useammassa, tietyssä suosimassaan synnissä), hän ei pääse taivaaseen, vaikka kuinka rukoilisi armoa ja vaikka saisi vanhimmalta, saarnaajalta tai pastorilta synninpäästön.
Hän voi tuudittautua väärään rauhaan, mutta todellisuudessa taivas kaareutuu vaskisen kuvun tavoin hänen yllensä, eivätkä sitä kupua läpäise silloin hurskaimpienkaan ystävien esirukoukset eivätkä lupaukset vapahduksesta. Myöskään hänen omat rukouksensa tai hänelle annetut synninpäästönsä eivät nouse Jumalan korviin.
Raamattu on tässä asiassa hyvin selkeäsanainen. "Ei jokainen, joka sanoo minulle: 'Herra, Herra!' pääse taivasten valtakuntaan, vaan se, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon", (Jeesus) sekä "Sillä jos me tahallamme teemme syntiä, päästyämme totuuden tuntoon, niin ei ole enää uhria meidän syntiemme edestä, vaan hirmuinen tuomion odotus ja tulen kiivaus, joka on kuluttava vastustajat." (Paavali).
HIrmuinen tuomion odotus ja tulen kiivaus! "Ja taivaasi, joka on sinun pääsi päällä, on niinkuin vaski, ja maa, joka on allasi, on niinkuin rauta." (Jumala, Moosekselle).
Asiaa sivuten:
http://www.heinola.org/~patato/Brenes.html
Vastaukset 33
Vanhimmat
Ps.16:10. Biblia (1776). Sillä et sinä hylkää sieluani helvetissä, etkä salli sinun pyhäs näkevän turmelusta.
Biblia on teidän lestadiolaisten vanha raamatunväännös.
Tässä onkin nyt esimerkki siitä TULESTA. TULI onkin Jumalan Tuomiosta! Sitten samasta TULESTA päässsevät osallisEksi ne papit pastorit ym; jotka jakelevat 'synninpäästöjään' liian löysästi, varoittamatta synnin jatkamisesta tahi tutkimatta sielunhoidollisen tarkasti, että Herran armoa etsivä on kokosydämisesti parannusta etsimässä.
On aika järkkyä kuulla, koko seurakuntajoukolle yht'aikaisen 'päästöjulistuksen'. Voi meitä!
Kyllä, voi kyllä! Irstas ja harhaoppinen vanhoillisirstadiolaisuus on saastan ja synnin tyyssija!
Kaikissa yhteisöissä on aitoja uskovia ja langenneita. Jumala tuntee sydämet. Häneltä ei ole mikään salassa.
Raamattua pitää lukea, jos aikoo perille päästä. Muuten eksyy helposti. Oikeammin, sitä haluaa lukea:)
No helareiden taivaaseen nyt ei pääsisi kukaan muuteskaan joten rela vaan.
Pääsetkö sinä ev.luterilaisten taivaaseen? Miksi uskot että taivas on jaoteltu uskontokuntien mukaan? Eikö se ole lapsellista käyttäytymistä aikuiselta ihmiseltä? Pääsetkö sinä taivaaseen koska olet luterilainen? Vai kenties siksi että olet uudestisyntynyt Jumalan lapsi?
Niin kenelläkäs ne avaimet sinne on ja onkos edes sitä hotellia olemassa saati sitä porttia ?
Kiertokulku kyllä on ja vanhana teurastajan poikana sen olen nähnyt. Liha maaksi maatuu ja muusta ei ole näyttöä. Uskontokunnalla tuskin on tuossa prosessissa sijaa. Joten eiköhän liene melko turhaa tuo avainten kanssa kisailu. Se ,että sanotaan isien pahojen tekojen kertautumisesta lapsille kolmanteen ja neljänteen polveen näkyy luonnonjärjestyksessä selvästi. Jos myrkytät itseäsi ja ympäristöäsi on se seuraavan sukupolven terveydestä pois. Onpa sitten kysymyksessä henkinen tai fyysinen myrkyttäminen. Tuohan on näkyvissä ,kun pistäydyt vaikka Talvivaarassa tai vaikkapa jonkun lopettaneen sellutehtaan jäämistön keskellä. Joten vaellellaan silmät avoinna ja ollaan aiheuttamatta myrkytystä sekä ruumiille , että mielelle. Mitä taas tulee siihen herran kostoon kostettiinhan aikoinaan eräissä paikoin "isien ajatukset" kolmanteen ja neljänteen polveen saakka. Kyllähän kostomentaliteetti näkyy vielä tänäkin päivänä vaikka kukaan kostajista ei ole elänyt ja kokenut mitään kostoon oikeuttavaa elinaikanaan.
Elämäni yksi suurimmista Jumalan ihmeistä tapahtui aikana jolloin en rukoillut, en lukenut Raamattua, en käynyt seurakunnassa enkä elänyt kovin uskovana. En ollut luopio mutta olin tilassa jossa en tehnyt juuri mitään muuta kuin uskoin Jeesukseen.
Tämä ihme tuli Jumalan puheen kautta minulle. Minä sain Jumalan Sanan. Lausuin saamani Sanan ääneen ja tapahtui heti niin kuin Jumala sanoi, ja ihme oli siinä. Niin totesin että kaikki tapahtui Jumalan armosta koska minussa itsessäni ei ollut muuta perustaa tapahtuneelle kuin uskoni ja ... Jumalan armo.
Kuinka Jumala siis voi puhua minulle "luopiolle" ja vielä tehdä suuren ihmeen? Kuinka minä siinä haaleassa uskon tilassani ylipäätään kuulin Jumalan äänen? Kuinka Jumala ylipäätään tahtoi auttaa minua yliluonnollisen ihmeen kautta, asiassa joka ei ollut kovin tärkeäkään. Olisin selviytynyt ilman sitä ihmettäkin.
Muistan lukeneeni jostakin Raamatusta tapauksen jossa Jeesus teki ihmeen jota ei häneltä pyydetty. Hän muutti veden viiniksi. Hän auttoi ja teki ihmeen armosta ja rakkaudesta. Hän näkee ihmisen ja hänen ongelmansa ja auttaa koska Hän ymmärtää ihmistä ja hänen tilannettaan.
Hän nostaa ja kantaa ja pelastaa. Tätä olen saanut kokea vuosien varrella ja siksi olen tänään uskossa.
Toinen elämässäni kokema Jumalan tekemä ihme tapahtui minun ollessani uudestisyntymätön Jumalan vihollinen. Se on se suurin ihme. Kristus kuoli minun puolestani ristillä. Minun ollessani suuri syntinen Hän lähestyi minua, Hän puhui minulle, Hän veti minua sisälle Pelastukseen Jeesuksen luokse. Jeesus pelasti minut ja uudestisynnytti minut elävään toivoon. Minusta tuli Jumalan lapsi. Kaiken tämän vaikutti ja sai aikaan Jumalan armo Kristuksessa Jeesuksessa.
Nyt jos Jumala pelastaa ihmisen suurena syntisenä ja antaa niin suuren armon että syntisestä tuleekin Jumalalle rakas Jumalan lapsi ja Hän on ihmisen kanssa ja auttaa häntä koko elämänsä ajan vähäpätöisissäkin asioissa tekemällä joskus ihmeitäkin, kuinka Hän sitten tuomitsisi ihmisen kadotukseen jos ihminen ei olekaan onnistunut Hänen seuraamisessaan, ei ole ylittänyt rimaa. Onko pelastus armosta ja uskosta vaiko uskovan onnistumisissa?
>>>Niin totesin että kaikki tapahtui Jumalan armosta koska minussa itsessäni ei ollut muuta perustaa tapahtuneelle kuin uskoni ja ... Jumalan armo.<<<
Tässä olisi pitänyt sanoa: "kaikki tapahtui Jumalan armosta koska minussa itsessäni ei ollut muuta perustaa tapahtuneelle kuin Jumalan lapsioikeus. Ja sekin oli Jumalasta Jumalan minulle tekemä asia armon kautta."
Minä siis käännyin tuossa tilanteessa Jumalan puoleen lapsioikeuden kautta.
Minulla kun ei ollut muuta "ansiota". Näin muistan ajatelleeni ja tehneeni.
jaikalille.
Älykkäänä tiedät, että oman kokemuksen esittäminen jonkin teorian todistamiseksi ei ole looginen. Kuka tahansa voi sepitellä mitä tahansa ja minkä tahansa jakeen tai raamatunkohdan tueksi. Mutu kokemuksiin ei kukaan voi luottaa eikä varsinkaan silloin kun kokemuksesta syntyy lukuisia johtopäätöksiä. Kohdallasi voi kysyä miksi "Jumala" olisi valinnut sinut mutta jättänyt 100 miljoonaa muslimia valitsematta. Uusitestamentillinen valittu -teoria on kaikin puolin kyseenalainen ja jolla kristityt keikailevat siemailematta.
Kysymys tulee asettaa - Valitseeko oletettu jumala joitakin mutta toisia ei. Jos valitsee yksiä hän antaa muiden nääntyä tulijärvessä. Jos valitsee kaikki, miksi tulijärvestä ja synnistä lainkaan puhutaan. Helvettioppi kaatuu tarpeettomana nurin.
Ihmisten kesken tarvitaan käytännön tarpeiden sanelemana hyvän käytöksen säännöt, sopeutuminen yhteisöelämään.
Sinä puhut asiasta jota uskovat pohtivat. Minäkin pohdin näitä asioita eikä minulla ole vastausta näihin kysymyksiin. Mutta Jumala on, Jeesus on, ja taivas ja helvetti on. Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut. Ei sinut tarvitse tietää kaikkea eikä ymmärtää kaikkea mitä Raamattuun on kirjoitettu. Kukaan ei ymmärrä kaikkea. Mutta uskossa voi olla siitä huolimatta. Pelastut kun uskot Jeesukseeen.
JUMALAN SANA vastaa sinulle seuraavasti: "KAIKKI ovat kutsutut, mutta HARVAT VALITUT."
Saat vapauden etsiä paikan itse, löydät sen JOS etsit koko sydämestäsi, nöyrin mielin.
RAAMATUSTA tämä kuitenkin löytyy.
"VALITTUJEN TÄHDEN ne päivät lyhennetään."
Jaikali yrittää turhaan paikata ja parannella tekopyhää uskoansa että saisi jonkun tomumajan uskomaan keksittyihin valheisiinsa. Ihmeet mistä jaikali puhuu eivät ole
Raamatun tekstien mukaisia eikä niitä ristiriitaisuuksien tähden voi tehdä jaikalin älyllä uskottavaksi.Farisealainen henki näkyy ja haisee jaikalissa.
Ei sinut tarvitse tietää kaikkea eikä ymmärtää kaikkea mitä Raamattuun on kirjoitettu...
Erittäin hyvin sanottu.
Itsekin olen huomannut ns. lapsen uskon olevan parasta.
Jatkaa vaan eteenpäin luottavaisena, vaikka ei kaikea ymmärräkään.
Niin minäkin ihmettelen, että jos nyt joutuisin kadotukseen, koska elän avoliitossa, niin MIKSI Jeesus veti mut tykönsä, sain täyttyä voimallisesti Pyhällä Hengellä, saan kokea ihmeellisiä asioita ja johdatusta ja Hän puhuu minulle ja on antanut ihanan rauhan sydämeen.
Miksi Hän tekee näin jos avoliitossa eläminen on sellainen synti josta joutuu kadotukseen?
Olen Hänelle tätä murehtinut mutta en ole saanut mitään sellaista kehotusta että mene nyt äkkiä naimisiin ettet joudu helvettiin.
Eikö Hän näin puhuisi jos olisin vaarassa?
Sun tulis/olisi tullut mennä avioliittoon RAKKAUDESTA.
Jos et ollut vielä uskossa, ja avoliitto lapsineen oli jo päällä..HERRA KUTSUI sinut siinä elämäntilanteessa..nyt siis huolehdi perheestä ja ykkösenä aamusta etsi/ ota kiitollinen yhteys Herraasi Jeesukseen. Jos avoliittopuolisosi ei ala häiritsemään USKONELÄMÄÄSI, lasten tähden voinette pysyä tilanteessa..(Herra saattaa olla aivoitellut kutsua myös lasten isää)
Niin, tämän päivän käsitteillä avoliitto ja avioliitto ei ole mitään tekemistä Raamatun ilmoittamalla puolison valinnalla ja yhdeksilihaksi tulemisella.
Niin, raamatullinen avioliitto tapahtuu kahden ihmisen - miehen ja naisen sydämentilassa. Siis ovat lupautuneet noudattamaan JUMALAN aivoituksia toisiaan kohtaan.
Koko vallitseva vihkitoimitus rituaaleineen on peruisin kirkon valtaopista.
jaikalille.
"Sinä puhut asiasta jota uskovat pohtivat. Minäkin pohdin näitä asioita eikä minulla ole vastausta näihin kysymyksiin. Mutta Jumala on, Jeesus on, ja taivas ja helvetti on. "
Älykkäänä miehenä tiedät että puhuit pötyä. Puheesi vakuuttaa kristityn mutta opettaa tätä samalla ajattelemaan epäloogisesti sekä asian vierestä.
Teesissäsi on helvetti ts. tulijärvi. Annetaan olla alkuoletuksena. Kyse oli siitä miksi kristittyjen jumala kutsuu jonkun mutta ei toista pois tulijärvestä. Kyse ei ole siitä onko helvetti ja kristillinen taivas olemassa vai ei vaan siitä miksi kaikkivoipa Jumala on puolueellinen. Jumalasta tunnutaan tietävän yhtä ja toista. Käsillä oleva ongelma on yksinkertainen - kyllä siihen täytyy vastaus olla. Jotain muuta kuin vapaa tahto tai että miksi Jumala sallii sekä vapaan tahdon että pakottaa tahtoonsa.
Jos sinä et tunne Jumalaa ja tahdot tuntea Häntä, sinä kuuntelet niitä jotka tuntevat Häntä vähän. Tai sinä alat lukea Hänen Sanaansa Raamattua. Silloin sinä lähestyt Jumalaa. Siitä seuraa että Jumala lähestyy sinua. Sitten tullaan tilanteeseen missä sinä kohtaat Jumalan ellet ennen sitä keskeytä Hänen etsimistään ja loittone Hänestä.
Mutta jos sinua ei Jumala kiinnosta, miksi olet täällä neuvomassa ja kritisoimassa uskovia? Uskon että olet kiinnostunut.
Totean vielä: kukaan ihminen ei tunne Jumalaa tyhjentävästi. Kaikki tuntevat Jumalaa hyvin vajavasti.
Mutta uskovat tuntevat Häntä henkilökohtaisen kohtaamisen kautta. Uskovat elävät Jumalan kanssa ja kokevat asioita joissa Jumala on ilmestynyt heille ja auttanut. Nämä asiat perustuvat Jumalaan itseensä ja Hänen rakkauteensa ihmistä kohtaan. Ne perustuvat myöskin Jumalan Kirjoitettuun Sanaan Raamattuun. Siksi uskovien kokemusten kautta ihmiset voivat oppia jotakin Jumalasta jos uskovat kertovat kokemuksiaan. Tämä on minun motiivini kertoa kokemuksiani.
Otetaan vertaus joka on helppo ymmärtää.
Jos minä tahtoisin tulla tuntemaan sinua mutta en jostakin systä tahtoisi tavata sinua kasvoista kasvoihin ja oppia tuntemaan sinua henkilökohtaisen yhteyden, ystävyyden, kautta, minä tietenkin ottaisin yhteyttä sinut hyvin tunteviin ihmisiin. Minä yrittäisin onkia heiltä tietoa sinusta ja kyselisin heiltä sinusta. Minä myös kuuntelisin heitä. Silloin minä varmasti saisin sinusta paljon oikeaa infoa. Saisin oikeaa tietoa erikoisesti niiltä ihmisiltä jotka huomaan rakastavan ja kunnioittavan sinua. Tämä olisikin minun kriteeri arvostellessani kuulemaani.
Helvettiä ei ole olemassakaan. Raamatussa se on Ben Hinnomin laakso jossa poltettiin törkyä ja rikollisten ruumiita.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Gehenna
Kol.1:5. Hän on näkymättömän Jumalan kuva, esikoinen ennen kaikkea luomakuntaa. Biblia. Joka näkymättömän Jumalan kuva on, esikoinen ennen kaikkia luotokappaleita. Siis Jeesus pitäisi olla näkymätön. Toinen esikoinen. Job.40:14. Se on Jumala töiden esikoinen; sen luoja ojentaa sille miekan. Biblia. Hän on alku Jumalan teistä; joka hänet tehnyt on, hän voittaa hänet miekallansa.
jaikalille.
"Tai sinä alat lukea Hänen Sanaansa Raamattua. Silloin sinä lähestyt Jumalaa. Siitä seuraa että Jumala lähestyy sinua."
Väistelet edelleen. Uusi näkemyksesi muuttui tolkuttomaksi. Jumala ei puhuisi ihmiselle, ellei hän ensin lue raamattua!!!! Käsitätkö mitä soopaa lausut. Luulit huijaavasi ....raamatun lukemisen jälkeen Jumala lähestyisi lukijaa. Lausunnossasi ei ole mitään hengellistä. Se on teknistä hölynpölyä. Jumala vaatisi ensin muslimilta raamatun lukemista ennenkuin hyväksyy tämän. Jumala vaatii maallista kirjaa itsensä sijasta - pöllömpää selitystä en ennen ole kuullut.
Käsityksesi johtaa siihen, että esine, raamattu, on jumala. UT:n selitys jumalasta on, että se on materiaton henkiolento ja kaikkein vähiten jokin esine.
Jos oletetaan että esine on yhtä kuin jumala niin siitäpä sekasotku syntyy. Syntyisi miljoonia kristillisiä lahkoja väittelemään siitä mm. että mikä painos raamatusta olisi jumala. Sen päälle toisiinsa nähden ristiriitaiset jakeet.
Mitä vastaat?
>>>raamatun lukemisen jälkeen Jumala lähestyisi lukijaa. <<<
Ei Raamatun lukemisen jälkeen vaan sen aikana. Raamattu on Jumalan Sanaa.
Ihminen kohtaa Jumalan Sanassa ja Sanan kautta. Jeesus Kristus on Sana, joka oli Jumala, ja joka tuli ihmiseksi Jumalan Pojassa. Raamattu kertoo Jeesuksesta ja Raamatun Sanassa Jumala elää. Siksi ihminen voi kohdata Jumalan, Jeesuksen Kristuksen, Raamatun Sanassa ja Sanan kautta.
Jumalan Pojan, Jeesuksen Kristuksen, Sanan, kautta meillä on pääsy Jumalan luokse. Jeesuksesa me näemme ja kohtaamme Jumalan. Ilman Jumalan Sanaa, Jeesusta, me emme voi nähdä emmekä kohdata Jumalaa. Emme voi päästä Hänen luokseen ikuiseen elämään ohi Sanan.
jaikalille.
Eipä se siitä parantunut. Raamattu olisi yhtä kuin Jumala. Raamatun lukemisella oletetaan ihmisen ryhtyvät uskomaan raamatun jumalaan mitä se sitten onkaan. Kristityt itsekään eivät sitä tiedä.
Sama asia on suullisen käännytystyön tulos. Käännyttäjä, lähetyssaarnaaja on yhtä kuin Jumala. Molemmat käännyttävät ja se joka jää koukkuun olisi Jumalan kutsuma.
Reaalielämässä monikaan ei ryhdy kristityksi kummallakaan tavalla. Useimmin raamattua lukevat menevät eroakirkostafi. palstalle. Tunetaan myös historiasta kansojen muuttuminen kristinuskoiseksi monesti pakotuksen kautta.
Jätetään sanottu. Jumala ei kutsu kaikkia raamattua tai Sanaa kuulevia. Hän suorittaa edelleen valikointia, nimitetään sitä rotuopiksi tai uskonrotuopiksi tai miksi tahansa. Tämä on pääpointti - Jumala on puolueellinen, hän valitsee tulijärveen lähtijät eikä suinkaan saatana.
Teemaa voi laajentaa- Millaisen jumaluuden raamattu tai lähetysaarnaaja tarjoaa! Ne tarjoavat niin ristiriitaisia jumaluuksia, että raamattuun uskovat selvittelevät oikeellisuuttaan pahimmillaan sotimalla uskonteorian totuudellisuudesta.
Jumala elää ja vaikuttaa Raamatun Sanassa. Jumala puhuu Raamatun Sanassa ja Sanan kautta. Jumala tulee ihmistä lähelle, ja jos mahdollista, ihmisen sydämeen asti Raamatun Sanan kautta ja Sanassa.
Jumala on Henki. Jumalan Sana on Henki. Jeesus on Henki ja Sana, ilmoitettu ja ilmestynyt lihassa ihmisenä.
Minulla itselläni on kokemusta Raamatun lukemisesta herätyksessä ollessani. Sain Gideoniittien Uuden Testamentin postilaatikkooni. Aloihn lukea sitä suurella mielenkiinnolla. Tahdoin tietää mitä Uudessa Testamentissa kerrotaan Jumalasta ja Jeesuksesta ja näistä hengellisistä asioista. Minä Olin siis kiinnostunut hengellisistä. Siksi luin Raamattua.
Minä huomasin kohta että minut ympäröi rakastava läsnäolo. Minä en ymmärtänyt heti mistä on kysymys mutta lukemisen aikana ymmärsin että Jeesu oli minua lähellä ja minä koin Hänen läheisyytensä ja rakkautensa. Minä kirjaimellisesti elin Hänen rakkaudessaan. Olotilani oli Jumalan rakkaus. Huomsin itsestäni että minusta tuli "pemeämpi" ja minä rakastin ihmisiä ja elämää enemmän kuin aikaisemmin.
Raamatun Sana sai minut lähestymään Jumalaa sydämessäni ja Jumala lähestyi minua. Ja tämä on raamatullista. Näin Jumala lupaa meille. Minä jättäydyin Jeesukselle Kristukselle ehkä kaksi tai kolme vuotta tämän jälkeen. Ja tämä tapahtui helluntaiseurakunnassa. Jumala tahtoi minun antavan itseni Hänelle kokonaan ja ehdoitta. Mutta minulla oli oma tahto ja omat sunnitelmat niin en tahtonut antautua Jumalalle. Mutta Jumala pani minut valinnan paikalle, niin sanoakseni seinää vasten. Minun piti valita mitä tietä tahdon kulkea. Herra sanoi minulle että minä kuljen kahdella tiellä ja sitä Hän ei enää hyväksy. Minä valitsin Jeesuksen minulle valmistaman pelastuksen ja tien kulkea.
Myöhemmin huomasin että Jumalalla oli suunnitelma minua varten. Se toteutui ja lähti liikkeelle siinä kun minä lähdin tielle, Jeesuksen minulle valmistamalle tielle. Tämä startti oli helluntaiseurakunta. Sain kasvaa uskossa helluntaiseurakunnassa hyvässä sananopetuksessa ja rakkaudellisessa uskon sisarten ja Jumalan huolenpidossa. Olen ikuisesti kiitollinen Jumalalle siitä että Hän johdatti minut helluntaiseurakuntaan. Helluntailaiset olivat hyviä ihmisiä minua kohtaan. Minä jopa ihmettelin sitä että minutkin hyväksyttiin siihen pyhien joukkoon ja että minua puhuteltiin ja kohdeltiin heidän kanssaan tasa-arvoisena uskovana.
Ja tämä kaikki lähti liikkeelle siitä että minä sain ja aloin lukemaan Uutta Testamenttia. UT:n Sanassa minä näin Jeesuksen Kristuksen ja kohtasin Hänet. Siksi jokaisen ihmisen kannattaa lukea Raamattua ja varsinkin Uutta Testamenttia. Jumala asuu Sanassa ja elää Sanassa. Niin uskoon tulot, Jumalan kohtaamiset, ovat Jumalan (Sanan) vaikutusta ja työtä. Mutta ihmisen täytyy tulla kosketuksiin Jumalan Sanan kanssa.
Totta. Jos tekee tahallisesti jatkuvasti syntiä,niin ei pääse Taivaaseen. Vapahtaja odottaa seuraajiensa elävän pyhinä kuten Hänkin eli ja on. Synnille ei ole mitään tekosyytä pyhän Jumalan edessä. Kuinka moni voi kuvitella että sitten Tuomioistuimen edessä saisi anteeksi tahallisen synnissä elämisen? Ei siinä uskalla enää edes puolustautua. Ja vaikka yrittäisi niin Jumala on oikeudenmukainen tuomari. Syntiä ei päästetä Taivaaseen. Älkää siis tehkö tahallista syntiä. Katukaa älkääkä enää tehkö syntiä.
Tämä on syynä sihen, että Jeesuksen palatessa hän löytää vain PIENEN lauman, vaikka kirkkoja, rukoushuoneita, seurakuntasaleja ja temppeleitä on joka kaupungissa pitkin läntistä maailmaa ja aika paljon muuallakin. Nimellisesti kristittyjä on miljardi, ja tosiasiallisesti uskossa olevia ehkäpä joitakin kymmeniä miljoonia, mutta lauma on PIENI. Miljoonista uskossa olevista suurin osa siis hellii helmasyntejään eikä pääse taivaaseen. He ovat uskossa mutta silti elävät kuin paholaiset.
"Totta. Jos tekee tahallisesti jatkuvasti syntiä,niin ei pääse Taivaaseen. "
Jumala säätää kahdella tavalla. Hän on kiero. Ensin hän valitsee ketä valitsee. Lopuille järjestetään vapaa tahto. Miten voidaan olettaa, että miljardi islamilaista tuosta vain vapaasti valitsisivat kristinuskon. Jumala syöksee tietoisesti miljoonia päivittäin tulijärveen eikä korvaa lotkauta. Sitäpaitsi islaminuskoisissa maissa on alkanut sama ateistinen suuntaus kuin kristinuskoisissa maissa. Ihmiset käyttävät vapaata tahtoa aatteiden omaksumisessa eivätkä enää hyväksy minkäännimistä puolueellista jumalaa. Ihmiset eivät hyväksy läheisten hyvien (yhtä hyvien kuin itsekin) ihmisten joutumista tulijärveen siksi etteivät usko käsketyllä tavalla. Siis eivät halua tukea enää uskonnollista rotuoppia.
Tarina "Jumalan kutsusta" haiskahtaa uskovaisen oman egon kohottamiselta muiden yläpuolelle. He olisivat erityistä vaikka samaa ruokaa syövät kuin muutkin. Islamissa on sama pelastusteorian ydin. Valitut ja vapaa tahto. Heidän mukaansa kristityt kaikki joutuvat tulijärveen ja enemmistö heistä omasta syystään kun eivät vapaan tahdon mukaisesti valitse Allahia ja pidä Jeesusta vain profeettaihmisenä.
Kristittyjen Jumala ja islamin Allah ovat tuomiolla. Syyte on puolueellisuudesta ja kansanmurhasta. Ei vähemmästä eikä enemmästä.
pitää ansaita kuten kaikki mahdollisuudet
"Pyrkikää pyhitykseen, sillä ilman sitä kukaan ei ole näkevä Jumalaa"
Islamin ja kristinuskon jumalat ovat tuomiolla kansanmurhan suunnitelusta. Mitä vastaatte? Kieron valinnan vapauden avulla molemmat jumalat syöksevät ihmiskuntaa kärsimykseen. Uskonnottomat tai noiden uskontojen ulkopuolella olevat joutunevat kahteen tulijärveen yhtä aikaa. Jos vain toisen tulijärveen niin kumman. Onko kaksi tulijärveä. Jos ei ole niin kumpi jumala on todellinen ja samalla todellinen kansanmurhaaja? Mitä vastaatte?
Kyllä kaikki saa pari metriä multaa päälle tai sitten poltetaan,? Helvetti vai ei? Mutta ei ole mitään elämää sen jälkeen kun hengitys lakkaa.