Käytättekö viininteossa turbohiivaa, vai jotain muuta, kun tässä mietein että vaikuttaako erilaisten hiivojen käyttö viinin makuun paljonkin?
Itse olen aivan amatööri vielä minkäänlaisten viinien valmistuksessa, ja ensimmäinen "viinin" tekoni onnistui kyllä, mutta maku ei ole mikään houkutteleva. Kokeilin tehdä sitrusmaista viiniä pilkkomalla kuusi sitruunaa ja kuusi limeä käymisastiaan, ja lisäsin joukkoon kilon fariinisokeria ja neljä kiloa normaalia sokeria, vettä laitoin n. 20 litraa ja sen lisäksi pussillisen turbohiivaa. Turbohiivan ansiosta viinini kävi vain noin 5päivää jolloin ominaispaino oli -5 luokkaa. Lapoin viinin kolmeen kertaan ja jälkimakeutin hieman jonka jälkeen säilöin pullot jääkaappiin. Maku on kyllä sitrusmainen, mutta väkisinkin sellainen kiljumainen maku pukkaa esille, olisiko syynä turbohiivan käyttö?
"turbo" hiivojen käyttö viininteossa?
2
2194
Vastaukset
- Kotikeittäjä
Kiva kun nyt huomasin :D Eli itsekkin teen sitruunaviiniä. Sitruunaviinissä on tärkeää jättää mehu pois yhtälöstä. Eli käyttää vain kuorta, tarkemmin vielä sitä kuoren keltaista osaa. (valkoinen kitkeröittää) Se sitruunanmehu aiheuttaa sen kiljumaisen olemuksen, myös viinihiiva on suotavampaa sen turbohiivan sijaan. Noin 5 sitruunan kuoret 10L veteen eli jos on 25 l käymisastia niin pitää raastaa 10 sitruunan kuoret. Ja kun on kyseessä sitruunaviini, niin kannattaa joko alkuvaiheessa laittaa niin paljon sokeria että kun hiiva kuolee alkoholin takia jää jäännössokeria (alku OG 120 luokkaa perushiivalla) tai sitten käymisen loputtua lisää vielä pysäyttäjän ja makeuttaa jälkeenpäin.
- Kotikeittäjä
Ja vielä lisään sen että kuten tavan viinissä on myös tässä hyvä kirkastus tärkeää. Hiivan tulee olla käymisastian pohjalla kun aloitetaan pulloihin laitto, esim karahvin pakkauksen mukana superkirkaste toimii hyvin. Ja viinin tulee olla pulloissa pidempään jotta maku asettuu kivan tasaiseksi (n1 kk) Ei ole mitään pikahommaa viininteko :D
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Muovikassikartelli
Kauppaketjut ovat yhdessä sopineet muovikassin yksikköhinnaksi 59 senttiä. Milloin viranomaiset puuttuvat tähän kartell322078Aidon persun tunnistaa Marinin palvonnasta
Oli kyse sitten Halla-ahosta tai Putinista. Ensimmäisenä aidolle persulle tulee mieleen Marin.461695Hallintooikeus..
"Asemakaavapäätös pysyy voimassa.Poikkeamista ja rakentamista koskevat luvat hylättiin" kertoo Pyhäjärven Sanomat netti.1101460Olen rakastunut
varattuun joka ei eroa. Miten tunteista eroon? Tämä ei ole tavanomaista. On elämäni suuri rakkaus.1041206Ootko A-nainen vielä vihainen?
Siitä että en uskaltanut kohdata itseäni silloin kun olit kukassa? Olen tajunnut että tein tosi tökerösti sua kohtaan ja1041004Jos se joskus oli molemminpuolista
niin hyvin me molemmat onnistuttiin pitämään toinen epätietoisena.74934- 59825
Laita nyt se viesti
Tiedän että haluat tavata. Kirjoitat, pyyhit, kirjoitat... Lähetä se viesti 😗52769Teit yllättävän siirron
Olet tähän saakka ollut tietyllä tapaa varovainen. Voi kai sanoa, että olemme kunnioittaneet toistemme rajoja. Tiedän,28740Kaipaatko nainen
Semmoista tosi hankalaa ja arkaa miestä? Pitäisitkö hänet aina omanasi jos saisit hänet? Miten huomioisit hänen herkkyyd99709