Rasismin vastustaja haluaa toimia rauhallisesti
Viimeisten tietojen mukaan Ei rasismia minun nimissäni -ryhmän mielenosoitukseen ilmoittautuneita on jo yli 60
TAPIO SAARTENOJA
SEINÄJOKI Ei rasismia minun nimissäni -mielenosoitus järjestetään Seinäjoen kauppatorilla helmikuun ensimmäisenä lauantaina 6. helmikuuta. Tapahtuma toimii myös vastamielenosoituksena Kauppatorilla samaan aikaan järjestettävälle Rajat kiinni! -ryhmän mielenosoitukselle.
– Vastustamme nimissämme tapahtuvaa rajojen kiinni vaatimista ja katupartiointia, emmekä kaipaa ”naisrauhaa” oman käden oikeudella toteutettuna, kiteyttää tapahtuman toinen järjestäjäTaru Yli-Panula .
Hän korostaa, että tapahtumasta ollaan luomassa ehdottoman rauhanomaista mielenosoitusta, eikä ryhmä ole provosoimassa tai provosoitumassa.
Tapahtuman järjestäjinä on kaksi naisopiskelijaa. Taru Yli-Panulan lisäksi mukana on Sofia Kilpimaa.
Taru Yli-Panula kertoi saaneensa ajatuksen mielenosoituksen järjestämisestä viime lauantaina Helsingissä järjestetystä vastaavasta tapahtumasta. Hän harmitteli sitä, ettei päässyt Helsinkiin ja päätti järjestää Seinäjoella Ei rasismia minun nimissäni -mielenosoituksen.
– Olin yhteydessä Helsingin tapahtuman järjestäjiin ja kysyin, voisiko näitä olla ympäri Suomen.
Kun Helsingistä kannustettiin, Yli-Panula heitti Facebookiin ajatuksen Seinäjoen tapahtumasta.
– Heti tuli vastauksia, että on ihmisiä, joilla on kiinnostusta lähteä mukaan. Kun päättelin, etten ole siellä ainakaan yksin, innostuin asiasta.
Taru Yli-Panula kertoi olleensa turvapaikanhakijoiden kanssa tekemisissä vapaaehtoistyöntekijänä yhtenä päivänä, joulujuhlan aikaan.
– Opiskelijana koulupäivät ovat niin pitkiä, ettei enempään ole ollut aikaa.
Mielenosoituksiin kuuluvat kyltit ja banderollit. Parhaillaan on menossa materiaalin hankinta niitä varten.
– Niitä olisi tarkoitus ruveta tekemään loppuviikosta. Me kummatkin järjestäjistä olemme opiskelijoita, eikä hirveästi ole varaa tehdä hankintoja.
Poliisin vaatimiin toimiin kuuluu myös järjestysmiesten hankinta. Yli-Panula uskoo, että niitäkin löytyy.
Yli-Panula on muutoinkin tyytyväinen yhteistyöhön poliisin kanssa. Kaikki ilmoitukset ja luvat on tehty ja hankittu.
– Itse en ole koskaan edes ollut mielenosoituksessa saati ollut sellaista järjestämässä.
Yli-Panula kertoi saaneensa Facebookin kautta viestejä Rajat kiinni! -ryhmältä, ettei kauppatorille muita mielenosoittajia mahdu, eikä sinne ole lupaa tulla.
– Poliisikin totesi, että meilläkin on oikeus olla siellä. Jos näyttää, että porukkaa on niin paljon, ettei sinne mahduta, meillä on varasuunnitelma minne sitten lähdetään.
Rajat kiinni! -ryhmä on torilla suihkulähteen puoleisessa päässä ja Ei rasismia minun nimissäni -mielenosoittajat lähempänä Torikeskusta.
Minkäänlaista virallista ohjelmaa, eikä puhujia Yli-Panulan joukolla ole.
– Emme halua huudella Rajat kiinni! -ryhmän ohjelman päälle, emmekä aiheuttaa muutakaan häiriötä.
Viimeisten tietojen mukaan Ei rasismia minun nimissäni -mielenosoittajiin on ilmoittautunut yli 60 henkeä. Tapahtuman ajankohta on lauantaina 6.2. kello 13–16.
Viime lauantaina Helsingissä järjestetyssä Ei rasismia minun nimissäni -mielenilmauksessa vallitsi rauhallinen tunnelma. Osallistujia oli noin 300.

Vastaukset 4
Vanhimmat
Onko Niinistökin nyt rasisti, ONKO ??? Kun hän ilmaisi, ettei tänne ole tervetulleita kuin oikeasti hädässä olevat pakolaiset, ei se eliittinuoriso !?!?
Voi herran pieksut teirän suvakkien kans, kyllä ristus tootta tyhymiä.
PÄÄTTÄKÄÄ NY JUMALAUTA JO, OOTTAKO TE TOLKUN IHMISIÄ VAI SUVAKKEJA JOKKA SUVAATTOO KAIKKIA JA KAIKKEA PAITSI TOLKUN IHMISIÄ JOITA TE NYT ILMEISESTI ETTE OLE VAIKKA NIIN VÄITÄTTE.
HUOMAATTEKO KUINKA IDIOOTEILTA TE NÄYTÄTTE.
Mut on leimattu ilmeisesti myös rasistiksi, vaikka ihan samoilla linjoilla Saulin kanssa oon ollut aivan alusta asti, eli vielä kerran.
-Tänne saa ilomielin tulla OIKEASTI hädässä olevat perheet, nämä hädässä olevat eivät ruikuta jokaasesta asiasta, varmasti kaikkein vähiten ruuasta mitä saavat syödäkseen, myöskään eivät kitise jos joutuvat omat sänkynsä kokoamaan nukkumista varten, siis aivan uudet sängyt!
Eivät hillu kännissä kaupungilla, eivät raiskaa joukolla ihmisiä pusikoissa, eivät ahdistele kanssa ihmisiä ja tällä tarkoitan myös toisia turvapaikanhakijoita!
Eivät aiheuta ongelmia uimahalleissa, yms yms!
OIKEAT TURVAPAIKANHAKIJAT OVAT OIKEASTI KIITOLLISIA TURVAPAIKASTAAN!!!! ONKO SE NIIN VAIKEA TAJUTA, EI KAIKKEA VOI LAITTAA ERILAISEN KULTTUURIN SYYKSI.
JOKAINEN AVUN SAAJA -OLI SITTEN TAUSTA MIKÄ TAHANSA JA APU MITÄ TAHANSA- OSAA OLLA KIITOLLINEN JA KÄYTTÄYTYÄ SEN MUKAISESTI !!
Ainahan se on ollut niin, että isojen/voimakkaiden sukujen vesoja on lähetetty sisällissodan repimistä maista muihin maihin turvaan ja hyvän sosiaaliturvan pariin. Suomi on ollut yksi näistä maista jo pitemmän aikaa johon ilomielin ovat tulleet.
Jokainen on varmasti törmännyt jossain yhteydes siihen, että kuinka paljon nämä turvapaikanhakijat joutuu maksaan matkastaan, salakuljettajille.
Eipä taida olla kuin eliitillä moisia varoja päästäkseen kohdemaahan, köyhät valitettavasti upotetaan välimereen..ja some raivoaa suvakkien osalta, kun emme halua tänne kaikkia partavauvoja, ja notta se olis vielä meidän vika kun heitä hukkuu välimereen - ETTE OO TOSISSANNE, ETTEHÄN?
Hei valtiohan voisi leikata opintotukea pakolaiskriisin rahoittamiseksi. Tähän löytyy varmasti kannatusta!!!
ny nähdään kun nettiuhoojat ei tee mitään kun on mieleosoitus
Mites muuten vielä saahaan se etuskunnan sopulilauma toteuttamaan pressan puheen kriteerit, meijän on vahittava ja painostettava niitä, pijetään ruaskat vain esillä.