Väyrysessä keskustaa enemmän kuin muissa yhteensä

Kyllä voisi Sipilä ja muut keskustalaiset katsoa peiliin ja miettiä, kuka tänä päivänä kannattaa todella niitä arvoja joita keskustapuolueessa todella on? Sipilää kuunnellessa ei ole koskaan tullut sellaista oloa. Insinöörimies, mutta Suomen kilpailukykyyn ei ole tullut minkäänlaista parannusta.

Paavo sen sijaan on puhunut markan kelluttamisesta ja kilpailukyvyn todellisesta parantamisesta. Kun koko suomi puhaltaa samaan hiileen ja nimen omaan omiin hiiliin saadaan asiat eteenpäin.

Tämänpäivän keskusta ja kokoomuspoliitikot myivät kaiken Eurooppaan. Jopa välttämätön perusinfra myydään vaikka huonollakin hinnalla. Tämän jälkeen meitä laskutetaan kaikesta ja raha valuu Eurooppaan isoille toreille ja isojen poikien taskuihin. Ja tietysti siellä on kavereina meidän EU-positiiviset poliitikot. Tuskin tarvitsee edes nimeltä mainita. Tavoitteena on lähinnä oma etu ja virka EU:ssa. Näin on asiat täytynyt todeta.

Toivottavasti Paavo laittaa keskustalle hikeä pintaan ja näyttää että suunta on muututtava! Tuen Paavoa täysin!
15158
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Minä äänestän VÄYRYSTÄ, jos asiat etenee, suositan muillekin PAVEA. Sipulista on päästävä eroon

Äänestä
  • Mistä saisi niitä Väyrysen kortteja täytettäväksi

    Äänestä

sipilä joutaa seurapuhujaksi,siellä mies ja puheet menee täydestä

Äänestä
  • Sipilä joutaa vain. Lestajoohtoon,ei Suomalaissille. Edusttukseen.

    Äänestä

Suomi näköjään tarvitsee sodan. Taitaakin sitten olla sisällissota: realistit vastaan suvakit.

Matut ovat Suvakkien puolella ensimmäiseen laukaukseen saakka, jolloin pakenevat tai sitten räjäyttävät itsensä neitsytmorsiamien toivossa, kun ne SPR:n jakorasiat eivät olleetkaan neitsyitä.

http://mvlehti.net/2016/02/13/miksi-eurooppa-ei-laheta-tanne-tulleita-miehia-takaisin-auttamaan/

Nämähän syövät vanhuksiltame ja lapsiltamme leivän täällä loikoilessaan.

Äänestä
  • Onneksi maassamme on n.300 000 metsästäjää ja jokaisella on 2-3 asetta.
    Niitä ei siten myydä matuille.

    Äänestä

Dokumentti: Ruotsin marokkolaiset katulapset
Posted on 13.2.2016 by Paavo Tajukangas // 0 Comments
Dokumentti on Uppdrag Granskning- ohjelman reportaasi Tukholman marokkolaisista katulapsista, jotka elävät lähinnä cityalueella. Dokumentti herättää joitakin ajatuksia:

Miksi ihmeessä ruotsalaiset antavat oleskelulupia aikuisille arabimaista ja Afrikasta tulleille miehille, VAIKKA NÄILLÄ EI OLE MITÄÄN PAPEREITA. Mutta sitten nämä isättömät, äidittömät ja sukulaisettomat ressukat jätetään täysin oman onnen n0jaansa yhteiskunnan ulkopuolelle asunnottomina, kouluttamattomina ja vailla mitään perusturvaa.

Ruotsi, ja koko Eurooppa saa näistä lapsista muutaman vuoden päästä kunnon rikollisjengin, jotka ovat niin kovia jätkiä, että kotimaiset katupojat ovat pyhäkoululaisia näiden rinnalla.

Dokumentin loppupuheenvuoron pitänyt ”Ottaman” oli dokumentin parasta antia.

Kesto joku 55 minuuttia ja suomenkielinen tekstitys by Paavo.

Äänestä

Jos muistatte?
Sipilä on työnantaja. Ja työnantajat on kokoomuslaisten suurimpia nuolijoita ja sekä tukijoita.

Äänestä

paavo on jeeeeees

Äänestä
  • Vaikka miten tahansa "Paavojees", niin tämä on Paavon "viimeinen taisto" politiittisissa ympyröissä.
    Äijä (= Paavo), elää mennyttä aikaa, ja elää edelleen Kekkosen eli "talipään" aikakautta!
    Nämä hänen nykyiset tavoitteet, määräysvallan hakkimiseen omassa (tulevassa) puolueessan, eivät ole realistisia.
    Kaikki omilla aivoillaan ajattelevat havaitsevat Paavon pyrkydyyden valtaan.

    Äänestä

Kukaan tolkussaan oleva ei väyrystä halua enää politiikkaan. Ukko on viime vuosisadalta oleva kalkkis. Aika on nyt toinen kuin Kekkosen hännystelyn aikoina.

Äänestä

keskusta pahin sitten kokoomus ja muut perässä,helvetti että ne lyövät suomalaisia silmään koko ajan,ei muuta enään kuin kaikki rahat meiltä pois ja itselleen vaan korkeaa palkaa ja sitten näille elitasopakolaisille vaan paremmat oltavat eli kantasuomalaiset jää ulkopuolelle koko ajan.kyllä meillä on valehteleva porukka päättämässä asioista.ja sitten tämä vielä opiskelijoille kuritusta,millä maksavat velkoja sitten kun ovat valmistuneet, jos töitä ei ole,sekin ämmä mikä selitti ei juuri korvantaukset ole kuivuneet ,näyttää että kakarat pannaan asiolle jotka ei tiedä yhtään mitään.

Äänestä

Eipä Väyrynenkään puhu mitään isojen osinkojen verotuksesta. Sieltä saatais rahaa Suomen pelastamiseen.
Varmaan itselläkin hyviä osinkoja.
Otetaan niiltä joilla vähän muutenkin.

Äänestä

Oon melekeen sammaa mieltä; Väyrysessä on enemmän (kes)kusta kuin...

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


PaavoOnParas kirjoitti:

Kyllä voisi Sipilä ja muut keskustalaiset katsoa peiliin ja miettiä, kuka tänä päivänä kannattaa todella niitä arvoja joita keskustapuolueessa todella on? Sipilää kuunnellessa ei ole koskaan tullut sellaista oloa. Insinöörimies, mutta Suomen kilpailukykyyn ei ole tullut minkäänlaista parannusta.

Paavo sen sijaan on puhunut markan kelluttamisesta ja kilpailukyvyn todellisesta parantamisesta. Kun koko suomi puhaltaa samaan hiileen ja nimen omaan omiin hiiliin saadaan asiat eteenpäin.

Tämänpäivän keskusta ja kokoomuspoliitikot myivät kaiken Eurooppaan. Jopa välttämätön perusinfra myydään vaikka huonollakin hinnalla. Tämän jälkeen meitä laskutetaan kaikesta ja raha valuu Eurooppaan isoille toreille ja isojen poikien taskuihin. Ja tietysti siellä on kavereina meidän EU-positiiviset poliitikot. Tuskin tarvitsee edes nimeltä mainita. Tavoitteena on lähinnä oma etu ja virka EU:ssa. Näin on asiat täytynyt todeta.

Toivottavasti Paavo laittaa keskustalle hikeä pintaan ja näyttää että suunta on muututtava! Tuen Paavoa täysin!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu