Li Andersson: Kansanäänestys eurosta eroamisesta!

Vasemmistoliiton kansanedustaja Li Andersson esittää kansanäänestystä euroalueeseen kuulumisesta.

Andersson kertoi aloitteesta vasemmistoliiton eduskuntaryhmän kokouksessa.
- Annetaan kansalaisille mahdollisuus ilmaista, haluaako jatkaa nykyisen kaltaisessa unionissa, nykyistä enemmän yhteistä finanssipolitiikkaa harjoittavassa unionissa vai omalla valuutalla, Andersson ehdottaa.

Anderssonin mielestä vasemmiston kanta euroyhteistyön tulevaisuuteen on arvioitava uudelleen, koska talouskuri on osoittautunut olevan syvällä rahaliiton rakenteissa.

– Euroryhmän uhka lopettaa Kreikan pankkijärjestelmän hätärahoitus, joka lopuksi kiristi Syrizan johtajia hyväksymään talouskuripolitiikkaa jatkavan kolmannen tukipaketin, oli talouskuripolitiikan viemistä sen härskeimpään äärimmäisyyteen, Andersson sanoo.

- Vasemmistoliiton eurovaaliohjelmassa lukee, että “mikäli eurokriisiä ja eurovaluutan ongelmia ei saada ratkaistua kestävällä tavalla, yhteisvaluutta on purettava hallitusti, jolloin EMU- jäsenyydestä järjestettäisiin kansanäänestys”, Andersson muistutti kokouksessa pitämässään puheessa.

Li Andersson on useiden arvioiden mukaan todennäköisin ehdokas Vasemmistoliiton uudeksi puheenjohtajaksi, joka valitaan muutaman kuukauden päästä. Andersson sai huhtikuun vaaleissa Varsinais-Suomen vaalipiirissä yli 15.000 ääntä.
15120
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Tässä kohtaa ei ole järkevää äänestellä mistään EU;sta ja/tai eurosta eroamisella. Hommat on ensin selvitettävä, ja se voidaan tehdä jäsenenäkin, kunhan löydetään täysipäiset Suomea ja Suomalaisia ajattelevat politikot asioita hoitamaan. Näistä lääninpässeistä ei siihen ole.

Äänestä
  • Onko kysytty ruots fondeilta lupa

    Äänestä

  • >Tässä kohtaa ei ole järkevää äänestellä mistään EU;sta ja/tai
    > eurosta eroamisella.

    Kunnon kepu-porrvarina tiedät, että LIITTOVALTIO-velkamme (joka siis EI ole sama kuin valtionvelka) on porrvariunionin syventämisen myötä kasvanut sellaisiin mittoihin, että porrvarilla ei ole nyt rahkeita kaivaa noita VASTUITA julkisuuteen. Eläähän matti ja maijja vielä siinä väärässä käsityksessä, että emme ole LIITTO-VALTIO tiellä ja kauhistusten kauhistus, vieläpä jo sielä loppupäässä.

    No niin, ne LIITOVALTIO VASTUUT, paljonko ne olivat ?

    Äänestä

Pikkupillu siellä laukoo omia jorinoitaan.

Äänestä
  • Onko varmasti pieni!

    Äänestä

Vain SITOVALLA kansanäänestyksellä on merkitystä. Idea ihan hyvä vaikka Liin ainoa motiivi tämmöiselle ehdotukselle on nuoleskella äänestäjiä juuri ennen vassareitten puh.joht. vaalia.
Li hillui pellepartion kanssa kadulla, näyttivät olevan kovinkin hyviä tuttuja. Li oli ainoa joka ei ollut maalannut naamaanssa. Tämmöisen ihmisen en antaisi olla missään päättävässä asemassa Suomen valtion osalta.

Äänestä
  • Sinäpä tunnut motiivit tietävät ;)

    Tiesithän senkin, että kyseinen puhe ja uutinen on viime vuoden elokuulta? Laitoin sen tänne uudelleen muistutukseksi miten asiat ovat.

    Äänestä

  • heh, vai pellepartion?noh, korkeintaan sakon arvoista, hyväksyt kuitenkin talousrikollisten olevan maan johdossa. Huom! talousrikokset ovat huomattavasti vakavampia kuin pellepartion kanssa kaveeraaminen.

    Äänestä

  • Italian suurin puolue viime eduskuntavaaleissa oli entisen sirkuspellen johtama Viiden Tähden Liike. Se on uusvasemmistolainen, ekologinen, suoraa nettidemokratiaa kannattava puolue, joka ajaa Italian eroa euroalueesta.

    https://fi.wikipedia.org/wiki/Viiden_tähden_liike

    Äänestä

Loikkaakohan Li Andersson Paavo Väyrysen perustamaan Kansalaispuolueeseen jo ennen Vasemmistoliiton puoluekokousta vai odotaa ja katsoo ensin sen puheenjohtajavaalin tuloksen?

Äänestä
  • Palaan vielä sekunniksi Pystyyn Kuollut. Li Andersson on kyvykäs poliitikko jonka lahjat menevät hukkaan Vasemmistoliitossa. Poliittinen kenttä kuohuu. Harmi että tuli tehtyä tuo vetäytymispäätös eilen.
    Mutta nyt on jatkettava kevätsiivousta.

    Äänestä

  • Kovin oli pystyyn kuollut heitto.

    Äänestä

  • OikeistoSosDem kirjoitti:

    Palaan vielä sekunniksi Pystyyn Kuollut. Li Andersson on kyvykäs poliitikko jonka lahjat menevät hukkaan Vasemmistoliitossa. Poliittinen kenttä kuohuu. Harmi että tuli tehtyä tuo vetäytymispäätös eilen.
    Mutta nyt on jatkettava kevätsiivousta.

    Kiitos tuestasi. Neuvon vakavasti pohtimaan seuraavaa.

    Li Andersson on 28-vuotias. Tehdessään samanmittaisen uran Suomen politiikassa kuin Väyrynen, tulee hän jatkamaan politiikassa vielä puoli vuosisataa.

    Jo muutaman vuoden päästä uusvasemmistolainen Vasemmistoliitto on ohittanut kannatuksessa konservatiivisen Sosiaalidemokraatit. Jo nyt Vasemmistoliiton kannatus 18-29-vuotiaiden ikäluokassa on lähes kaksi kertaa suurempi.

    Sosiaalidemokraateissa Anderssonin lahjat menisivät hukkaan. Vasemmistoliitossa hänestä piankin kasvaa Suomen suurimman Vasemmistopuolueen puheenjohtajana pitkäaikainen ja moninkertainen pääministeri.

    Sosiaalidemokraatit tulevat toimimaan Anderssonin johtamissa Vasemmistohallituksissa Kristillisen liiton ja RKP:n kaltaisina perinneyhdistyksinä 1-2 ministerillä. Siihen asti kunnes sulautuvat suurempaan Vasemmistoryhmään.

    Seuraava Oikeistohallitus Suomeen saadaan vuosina 2050-2100. Jos silloinkaan. Toisen maailmansodan jälkeen sellaisia on ollut kaksi. Toinen vei Suomen EU:hun neljännesvuosisata sitten ja tähän toiseen ei usko enää edes Väyrynenkään.

    Äänestä

  • UPDATE_11265756 kirjoitti:

    Vasemmistolaista politiikka tämä maa ja maailma tarvitsisi lisää. Olen samaa mieltä. Tuo Vasemmistoliiton potentiaalinen kannatus ei vain realisoidu vaaleissa. Sama juttu kuin Vihreillä. Uskon aika monen duunarin karanneen Perussuomalaisiin. Tämä toki on Vasemmistoliiton ja SDP:n yhteinen ongelma. Lisäksi SDP vuotaa Kokoomukseen.
    SDP:n Vasen laita ja Vasemmistoliitto sekä Vihreät tulevat varmasti yhdistymään jossain vaiheessa. Mistä tämä harhakäsitys Oikeistodemareista oikeistopuolueena johtuu? Mielestäni olemme aika lähellä Kokoomuksen vasenta laitaa. Markkinaliberaalit ovat asia erikseen. He vievät koko maailman tuhoon ellei heitä pysäytetä.
    Li Anderssonissa on tosiaan Pääministeriainesta vaikka saman tien.
    Meinaatko että jäämme änkyröiksi Perinneyhdistyksiin? Muistelemaan Varjosta ja Tanneria.

    Äänestä

andersson haikailee ruplaa, kun on vielä jyrkempi lasku meidän euro! mikä on kiire aina vaihtaa raha kun menee huonosti koska se on missään parantanut tilannetta?ääneastäjänä tietää että nämä jotka ei pysy pinnalla niillä eväillä joita jo on valittu, eivät mitenkään pysty haave politiikalla selviytymään, koska he eivät ymmärrä mihin ryhtyvät? vain typerien äänestäjien nuoleskelu, päätavoite ilman selkeetä ohjelmaa! ja tavoitetta, vain tappelun vuoksi iso riita !! henklökohtainen menestys asiasta viis?äänestäjänä voin huoletta sanoa anderssonille ja väyryselle haistakaa paska! yritätte kusettaa tyhmiä ihmisiä katteettomilla lupauksilla!miettikää näiden urpojen mahdollisuuksia, ajavat meidät kreikan ohi täydelliseen kurjuuteen!kuka tai mikä avaa näiden kyrpien silmät? miksi ei tehdä oloa paremmaksi näullä eväillä joita emme edes ole kokeilleet, vain vasemmisto teoreettikko urputtajat laittavat hattiin, sillä suomalainen hyvinvointiyhteiskunta on kuollut!
siirrytään eurooppaan kiinteämmin! lopetetaan tyhjän haikailu!
andersson ja väyrynen samaan konttiin ja vahingossa tiputetaan suomenlahteen! ja mennään eteenpäin!

Äänestä

Kommentoi aloitusta

tuntemattomatsotilaat kirjoitti:

Vasemmistoliiton kansanedustaja Li Andersson esittää kansanäänestystä euroalueeseen kuulumisesta.

Andersson kertoi aloitteesta vasemmistoliiton eduskuntaryhmän kokouksessa.
- Annetaan kansalaisille mahdollisuus ilmaista, haluaako jatkaa nykyisen kaltaisessa unionissa, nykyistä enemmän yhteistä finanssipolitiikkaa harjoittavassa unionissa vai omalla valuutalla, Andersson ehdottaa.

Anderssonin mielestä vasemmiston kanta euroyhteistyön tulevaisuuteen on arvioitava uudelleen, koska talouskuri on osoittautunut olevan syvällä rahaliiton rakenteissa.

– Euroryhmän uhka lopettaa Kreikan pankkijärjestelmän hätärahoitus, joka lopuksi kiristi Syrizan johtajia hyväksymään talouskuripolitiikkaa jatkavan kolmannen tukipaketin, oli talouskuripolitiikan viemistä sen härskeimpään äärimmäisyyteen, Andersson sanoo.

- Vasemmistoliiton eurovaaliohjelmassa lukee, että “mikäli eurokriisiä ja eurovaluutan ongelmia ei saada ratkaistua kestävällä tavalla, yhteisvaluutta on purettava hallitusti, jolloin EMU- jäsenyydestä järjestettäisiin kansanäänestys”, Andersson muistutti kokouksessa pitämässään puheessa.

Li Andersson on useiden arvioiden mukaan todennäköisin ehdokas Vasemmistoliiton uudeksi puheenjohtajaksi, joka valitaan muutaman kuukauden päästä. Andersson sai huhtikuun vaaleissa Varsinais-Suomen vaalipiirissä yli 15.000 ääntä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu