Herätys!!!

Oletko koskaan miettinyt miksi kuulut kirkkoon tai johonkin muuhun seurakuntaan.
Kuulutko siksi että vanhempasikin kuuluivat? Siksi että näin on tehty ennenkin tai näin sinulta odotetaan? Oletko varma, että saarnamiehen puheet ovat totta?
Oletko epäillyt? Onko tässä mitään järkeä mitä minulle höpötetään?
Itse olin n. 11 vuotias kun koulun uskonnontunnilla koin herätyksen ja totesin että tuo vanha akka hourii ihan käsittämättömiä. Kaikki oli hirveän epäloogista ja julmaa.
Usko tai joudut kadotukseen. No onneksi nykyään varmaan tuommoisia opettajia ei enään ole. Aikaakin tuosta yli 30v. No siitä valmistui 1 ateisti, joka tosin joutui odottamaan 18v syntymäpäivää ennenkuin pääsi tuosta porukasta virallisesti eroon.
Maailma ilman harhaisia taikaolentoja on ihan ok paikka, ei tarvitse kumarrella tai anoa keneltään mitään olemattomia anteeksipyyntöjä eikä toimia toisten tahdon mukaan. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että moraalin voisi unohtaa. Oma moraalini on itseasiassa parempi kuin monella uskovaisella, tiedän hyvin että olen vastuussa teoistani ja toimin sen mukaan. En voi anella mistään niitä anteeksi ja kävellä sitten onnellisena synnittömänä jälleen tekemään jotain ikävää.
Sitten tuntemistani ihmisistä ehkä noin puolet on jossainmäärin uskovia, toinen puoli ei. Näitä ryhmiä kun vertaa, niin ei-uskovaisten moraali on keskimäärin korkeampi, kuten myös älykkyys. Kummallisesti näillä on melko selkeä korrelaatio.
Toki tunnen pari todella fiksuakin uskovaista, mutta heillä on takanaan ankara kotiolojen aivopesu.
Eli mietippä sitä, haluatko olla mukana osakaana tuossa pahaa tekevässä uskonnossa, joka loppujenlopuksi haluaisi "täyttää maailman" ja siis käytännössä tuhota kaiken muun edestään. Lähtisitkö pyhälle ristiretkelle "oikean" uskonnon puolesta kuten nyt esim. amerikassa.
Vai olisiko fiksuinta unohtaa koko huuhaa ja keskittyä omaan onneen yhdessä muiden kanssa ilman mitään huuhaata. Kuten yksi kaverini sanoi, maailma olisi hyvä paikka ilman uskontoja...
153
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Olen miettinyt
"olen vastuussa teoistani ja toimin sen mukaan."

Joka hetki olen tietoinen olemassaolostani. Nykyisin käytetään sanaa "hiilijalanjälki" Joka hetki olemassaoloni tuottaa jätöksiä jonkun toisen iloksi tai harmiksi. Joku tekee niillä bisnestä ympäristön tuhoksi tai itsensä hyödyksi.

Joten olen ratkaissut asian omalta kohdaltani toisin kun sinä. Anteeksianto on tämän maailman tarkoitus ja päämäärä.
Tämä näkyvä maailma on ainut mahdollisuus antaa anteeksi kaikki se ikävä jota näyttää jäävän jälkeeni kaikesta vilpittömyydestäni huolimatta. Viitteeksi vain. Lue välillä jotain muuta raamatun ohella.

Kirjailija: Eckhart Tolle Läsnäolon voima
Alaotsikko: tie henkiseen heräämiseen

Vain minä "olen vastuussa teoistani ja toimin sen mukaan."

Äänestä

Kommentoi aloitusta


145keskihajonta24 kirjoitti:

Oletko koskaan miettinyt miksi kuulut kirkkoon tai johonkin muuhun seurakuntaan.
Kuulutko siksi että vanhempasikin kuuluivat? Siksi että näin on tehty ennenkin tai näin sinulta odotetaan? Oletko varma, että saarnamiehen puheet ovat totta?
Oletko epäillyt? Onko tässä mitään järkeä mitä minulle höpötetään?
Itse olin n. 11 vuotias kun koulun uskonnontunnilla koin herätyksen ja totesin että tuo vanha akka hourii ihan käsittämättömiä. Kaikki oli hirveän epäloogista ja julmaa.
Usko tai joudut kadotukseen. No onneksi nykyään varmaan tuommoisia opettajia ei enään ole. Aikaakin tuosta yli 30v. No siitä valmistui 1 ateisti, joka tosin joutui odottamaan 18v syntymäpäivää ennenkuin pääsi tuosta porukasta virallisesti eroon.
Maailma ilman harhaisia taikaolentoja on ihan ok paikka, ei tarvitse kumarrella tai anoa keneltään mitään olemattomia anteeksipyyntöjä eikä toimia toisten tahdon mukaan. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että moraalin voisi unohtaa. Oma moraalini on itseasiassa parempi kuin monella uskovaisella, tiedän hyvin että olen vastuussa teoistani ja toimin sen mukaan. En voi anella mistään niitä anteeksi ja kävellä sitten onnellisena synnittömänä jälleen tekemään jotain ikävää.
Sitten tuntemistani ihmisistä ehkä noin puolet on jossainmäärin uskovia, toinen puoli ei. Näitä ryhmiä kun vertaa, niin ei-uskovaisten moraali on keskimäärin korkeampi, kuten myös älykkyys. Kummallisesti näillä on melko selkeä korrelaatio.
Toki tunnen pari todella fiksuakin uskovaista, mutta heillä on takanaan ankara kotiolojen aivopesu.
Eli mietippä sitä, haluatko olla mukana osakaana tuossa pahaa tekevässä uskonnossa, joka loppujenlopuksi haluaisi "täyttää maailman" ja siis käytännössä tuhota kaiken muun edestään. Lähtisitkö pyhälle ristiretkelle "oikean" uskonnon puolesta kuten nyt esim. amerikassa.
Vai olisiko fiksuinta unohtaa koko huuhaa ja keskittyä omaan onneen yhdessä muiden kanssa ilman mitään huuhaata. Kuten yksi kaverini sanoi, maailma olisi hyvä paikka ilman uskontoja...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu