Herran käsky

Rakasta lähimmäistäsi, kuin itseäsi. Tämän käskyn noudattamisesta Herran seuraajat tunnetaan, amen.

Joka ei rakasta lähimmäsitää, ei myöskään voi rakastaa Jumalaa, kirjoittaa rakas veljemme Jochanan.

Muistakaa rakastaa toisianne.
2<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Itse olen tullut eri tulokseen. Mielestäni eri ajanjaksoissa vaihtelee tärkeysjärjestys sille tuleeko rakastaa lähimmäistä vai Jumalaa. Profeetta Danielin kirjassa sanotaan, että Jumala antaa vaihdella viisautensa ja voimansa aikojen. Oli helppo viime vuosituhannella rakastaa lähimmäisiään, mutta vuosituhannen vaihtuessa on aina sotia, jotka tuhoavat suhdetta lähimmäisiin. Niin nytkin.

Viime vuosituhat oli mielestäni viisauden ja lähimmäisenrakkauden aikaa.
Tuleva vuosituhat on voiman ja Jumalaan kohdistuvan rakkauden aikaa.

Pyhät sanoivat minulle aikovansa kostaa maan asukkaille kärsimänsä vääryydet ja tuon koston tapahtuessa on hyvä olla heidän puolellaan, vaikka kosto näyttäisi kuinka raa'alta tahansa. Ja toisaalta Jumalan valtakunta tulee 2028 ja aikoo jauhaa pieneksi jauhoksi eri metalleista muodostetun patsaan. Lisäksi Jehova on kehottanut minua ja muitakin suomalaisia rukoilemaan seuraavat 200 vuotta ainoastaa yhtä rukousta: PÄÄSTÄ MEIDÄT PAHASTA!

Vanhassa testamentissa on useita kohtia muistaakseni, joissa kehotetaan poistamaan paha keskuudestamme eikä suinkaan apostoli Johanneksen tavoin kehoteta antamaa pahalle kaikkea valtaa. Koraani mainitsee, että Jumalan ja Saatanan välillä on sopimus ylösnousemuksen päivään asti. Molemmat saavat rauhassa kerätä palvojia omalle puolelleen toistaan häiritsemättä. Lakia noudattavat Jumalan palvojat ovat siis suojattu eikä heillä ole mitään syytä vihata ketään. Emmekä me kykene pahaa poistamaan keskuudestamme, vaan ainoastaan rukoilemaan sitä.

Lyhyesti: Koraani asettuu apostoli Johannksen kannalle, mutta mielestäni eri aikoina painotetaan eri tavalla lähimmäisenrakkautta ja rakkautta Jumalaan.

Äänestä

Tällainen Raamatun paikka nousi mieleeni:

"Rakkaani, rakastakaamme toinen toistamme, sillä rakkaus on Jumalasta; ja jokainen, joka rakastaa, on Jumalasta syntynyt ja tuntee Jumalan." (1 Joh 4:7)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Mikko.A kirjoitti:

Rakasta lähimmäistäsi, kuin itseäsi. Tämän käskyn noudattamisesta Herran seuraajat tunnetaan, amen.

Joka ei rakasta lähimmäsitää, ei myöskään voi rakastaa Jumalaa, kirjoittaa rakas veljemme Jochanan.

Muistakaa rakastaa toisianne.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu