Kreationistien evoluutiokritiikistä

totuusfriikki7678

Kreationistien (jotka ovat "luomisteorioineen" keskenäänkin ristiriidassa) harrastamassa evoluution ja evoluutioteorian kritiikissä on kummallinen piirre - tai kaikkihan siinä touhussa on kummallista. He nähtävästi kuvittelevat, että jos evoluutio ja sitä selittävä evoluutioteoria "kumotaan" niin ihmiset saavat ahaa-elämyksen ja tulevat uskoon. Ja juuri siihen milloin minkäkinlaisen kreationismilahkon mukaiseen uskoon ja oppiin.

Miksi ihmeessä joku siitä uskoon tulisi jos joku kreationistifundis "kumoaa" (uskonnollisella paatoksella ja pseudotieteilemällä höpisten jostain ns. "tositieteestä") yhden tai vaikka kaksi tieteellistä teoriaa?

Mihin Raamatun kohtaan tuollainen perustuu? Mistä alkaen Raamatussa usko ja uskoontulo tarvitsevat tukipönkäkseen "tositiedettä" tai tiedekritiikkiä? Harrastiko apostoli Paavali sellaista Kristuksesta saarnatessaan, kävikö hän kreikkalaisten filosofien oppien kimppuun niitä kirjeissänsä "kumoamaan"?

Eipä tehnyt sellaista joten miksi te ette tee Paavalin esimerkin mukaan vai onko se teidän kretiiniuskonne niin heikkoa, että sitä pitää "(tosi)tieteellä" pönkittää kun teille ei riitä pelkkä Raamattu?

Kyseessähän on kummallinen "logiikka", että jos tieteellinen teoria X "kumotaan" niin sitten kristillinen Jumala, Jeesus, Raamattu on ainoa ajateltavissa oleva absoluuttinen totuus, sekä 6000 vuotta vanha ja 6 päivässä luotu maailma (tai jos tyyppi on OEC niin myöntää maailmankaikkeuden ja Maan olevan miljardien tai ainakin miljoonien vuosien ikäinen, mutta voi väittää elämää, etenkin ihmistä, 6000 vuotta vanhaksi, koska sukuluettelo).

Mihin unohtuu muut uskonnot ja elämänfilosofiat? Ettekö kreationistit tajua, että jos joku onnistuisi tieteellisesti falsifioimaan esim. evoluutioteorian tai alkuräjähdysteorian niin silloin tilalle etsitään uusi, entistä parempi tieteellinen teoria, eikä suinkaan mennä ajassa taaksepäin jonnekin keskiajalle.

22

102

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ja miksi te kreationistit ette koeta edes keskenänne saada aikaan konsensusta, että mikä se ainoa oikea "luomisteoria" on - YEC, OEC, ID, aukkoteoria, luotu viime torstaina mutta näyttää vanhalta jne.?

      Mikä se sellainen kreationistinen "usko" on, jota pitää väärällä puheella - eli tiedettä vääristelemällä, quote miningilla, valehtelemalla jne. - puolustella? Eikö jo Job kysynyt, että miksi puolustatte Jumalaa väärällä puheella?

      Eikö Jumala ole totuuden Jumala ja eikö kristityn velvollisuus ole hyväksyä ja ottaa vastaan kaikki totuus ja tosiasiat tästä olevaisuudesta, vaikka se merkitsisi hellityistä uskomuksista luopumista? Eikö totuus, pyrkimys totuuteen ja puhtain keinoin asiassanne liikkeellä oleminen merkitse teille oikeastaan mitään? Pitää vaan päästä aukomaan päätään somessa, ei väliä sillä millaista paskaa näppäimistöltään suoltaa?

    • Kristinusko ei ole tieteellisiä teorioita vastaan vaan valheita vastaan. Aikamme suurin valhe ja eksytys on naturalistinen evoluutioteoria jonka johdosta monet ihmiset ajattelevat että tiede olisi muka todistanut ettei Jumalaa ole olemassa ja siksi Raamattu olisi vain satukirja. Evoluutioteoria markkinoidaan tieteen luonteen vastaisesti ikään kuin tieteellisenä tosiansiana vaikka se on ainoastaan menneisyyttä käsittelevä uskomusjärjestelmä.

      Useat sosiologiset tutkimukset kertovat että länsimaissa kirkot jätetään yhä useammin. Länsimainen kulttuuri joka rakentui kristinuskon perustalle on muuttumassa ja muuttunut jo suuresti. Esimerkiksi vuonna 2007 noin 63 prosenttia suomalaisista piti oppia Jeesuksesta Jumalan Poikana vähintään todennäköisenä, vuonna 2011 vastaava luku oli enää 41 prosenttia. Kristinuskon perustuksille rakentuneet kulttuurit luopuvat kristinuskosta laajalti ja tämä näkyy ennen kaikkea epäkristillisten asioiden suvaitsevaisuutena. Miksi kristinuskon perustuksille rakentuneet kulttuurit luopuvat kristinuskosta? Onko tälle jokin perustavaa laatua oleva syy? Kyllä on.

      MISTÄ SYYSTÄ KRISTINUSKOSTA LUOVUTAAN?

      Tutkimuslaitos Barna Groupin johtaja David Kinnaman listaa kuusi pääsyytä, joiden vuoksi milleniaalit sanovat lähteneensä kirkosta. Lista on luettavissa linkissä - Amerikan nuoret aikuiset ovat jättämässä kirkon

      Vaikka Kinnamanin lista koskee kirkosta luopuneita ihmisiä niin suurelta osin samat syyt vaikuttavat myös itse kristinuskosta luopumiseen. Mielestäni listassa on yksi kohta ylitse muiden sillä muut syyt ovat vaikuttaneet aina kristinuskon aikana.

      Uskon että perustavin syy miksi länsimainen kulttuuri luopuu kristinuskosta on seuraava:

      - Num 3) "Tieteenvastainen. Monille nuorille kristityille on tullut kuva, että usko ja tiede ovat yhteen sopimattomia. Silti he elävät tieteen ja teknologian läpäisemässä kulttuurissa ja näkevät joka päivä, kuinka tiede tuottaa konkreettisia tuloksia. Tiede näyttää lisäksi toivottavan kysymykset ja epäilyt tervetulleeksi, toisin kuin usko."

      Nykyinen länsimainen kulttuuri näkee yleisesti kristinuskon tieteenvastaisena. Monilla ihmisillä on kuva että tiede ja kristinusko ovat yhteen sopimattomia ja sodassa keskenään. Ihmiset pitävät tiedettä totuuden äänitorvena koska he näkevät joka päivä miten tiede toimii ja edistyy kehittäen uutta teknologiaa ja lääkkeitä jne... Mutta miksi tiede sitten yleisesti nähdään yhteen sopimattomana kristinuskon kanssa? Siihen on olemassa yksi perustavaa laatua oleva syy.

      Nimittäin ikivanha pakanauskonto naturalismi on kaapannut tieteen itsellensä eikä kristityt ole tarpeeksi vastustaneet tätä vaan ovat yleisesti antaneet hyväksynnän naturalistisille tulkinnoille elämän luonteesta. Kun sitten nykyään koulutusjärjestelmämme opettaa jo lapsesta pitäen ihmisille naturalistista tulkintaa elämän luonteesta tieteellisenä tosiasiana niin tämän vaikutuksesta tiede ja itse todellisuus nähdään yhteen sopimattomina kristinuskon kanssa. Syy on siinä että virallisesti hyväksytyksi tavaksi tulkita tieteellinen todistusaineisto on hyväksytty vain naturalistiset lähtöoletukset - jotka pohjautuu pyrkimykseen selittää elämän syntyminen ja sen historia ilman yliluonnollisia tekijöitä. Naturalismi selittää elämän kehityksen evoluutioteorian kautta.

      Pappi Eero Junkkaala kirjoittaa blogissaan: "Nykyaikaisen tieteellisen maailmankuvan mukaan maailmamme on 13,82 miljardia vuotta vanha ja evoluutioteoria selittää mekanismin, jonka mukaan maailma ja ihmiskunta ovat kehittyneet siihen, missä me olemme nyt... ..Biologian opetuksessa pitää opettaa biologiaa, ei uskontoa. Siksi biologian tunnilla on oikein esittää kehitysoppi vallitsevana selityksenä maailman varhaishistoriaan."

      Niin kuin voimme havaita niin kristityt papitkin antavat hyväksyntänsä naturalistiselle selitykselle elämän kehityksestä ja pitävät sitä tieteellisenä näkemyksenä. Junkkaala toteaa että biologian opetuksessa pitää opettaa biologiaa ei uskontoa ja siksi hänen mukaansa on oikein esittää kehitysoppi (evoluutioteoria) vallitsevana selityksenä maailman varhaishistoriaan. Junkkaala siis antaa kehitysopille biologian arvon eli toisin sanoen hänen mukaansa biologia tulee tulkita vain kehitysopin näkökulmasta eli naturalistisista lähtöoletuksista käsin.

      Syy miksi kehitysoppi on saanut monopolin maailman varhaishistorian tulkinnassa on siinä etteivät kristityt ole puolustaneet Raamatullista näkökantaa vaan he ovat antaneet naturalismin saada yksinoikeuden tulkita maailman varhaishistoria. Tästä seuraa automaattisesti se että naturalismi nähdään tieteellisenä selityksenä ja Raamattu muuttuu ihmisten mielessä satukirjaksi ja mytologiaksi (lue sokeaksi uskoksi/hullutukseksi) joka ei pidä yhtä havaitun todellisuuden kanssa - sillä kehitysoppi ja Raamatun ilmoitus ovat täysin vastakohtia toisillensa.

      jatkuu

      • Kun länsimainen kulttuuri nousi kukoistukseensa tiede mukaan lukien (1500 luvulla) niin tieteen perustajat Newton ja kumppanit uskoivat Raamatun kuvaamaan varhaishistoriaan. He tulkitsivat todellisuuden luonteen Raamatun ilmoituksen kautta. Kun Darwin kansantajuisti ikivanhat naturalistiset kehitysoppi uskomukset 1800 luvulla niin sen jälkeen naturalistiset selitykset (tulkinnat) pikkuhiljaa valtasivat ensin tieteen ja sitten kulttuurin. Sillä kristityt eivät puolustaneet Raamatullista näkemystä tarpeeksi tehokkaasti pakanauskontoa vastaan jonka sisäänrakennettuna ominaisuutena on miellyttää ihmisen (henkistä) korvasyyhyä.

        Länsimainen kulttuuri luopuu suurelta osin kristinuskosta siksi että se pitää sitä yhteen sopimattomana tieteen kanssa - sillä länsimainen nykykulttuuri hyväksyy tieteelliseksi lähtöoletukseksi (selitysmalliksi) vain naturalistiset tulkinnat (vastoin tieteen todellista luonnetta). Syy naturalismin suorittamaan "tieteen kaappaukseen" on kristityissä johtajissa jotka tekivät kompromissin pakanauskonnon kanssa. Tämä kompromissi on pikkuhiljaa rappeuttanut kristinuskon kulttuurissa koska jos kristinuskon opettama varhaishistoria on ihmisten mielessä virheellinen ja vastoin tieteellisiä selityksiä niin miksi he uskoisivat silloin sen teologiaankaan joka nousee Raamatun kuvaamasta historiasta?

        KRISTINUSKOSTA LUOPUNEEN KULTTUURIN SEURAUKSIA

        Muutama vuosi sitten Pastori Eero Jaakkola saarnasi joka päivä Imatran kävelykadun soittolavalla. Kuulijakunta oli silminnähden vähäinen. Jaakkola nuhteli ihmisiä synnistä ja kehotti heitä parannukseen. Liperit kaulassa esiintyneen pastorin toiminta ei ohikulkijoita hetkauttanut. Internet-pornoa koskeneille kommenteille kohautettiin olkapäitä.

        Ihmiset eivät kuunnelleet ja välittäneet Eeron saarnasta. Eero julisti ihmisille Jumalan sanan ilmoittaman totuuden mutta ihmiset kohauttivat sille vain olkapäitä ja jatkoivat matkaansa. Miksi näin? Uskon että suurin syy oli se että ihmiset pitivät Eeron saarnaa "hullutuksena"! Monet saattoivat ajatella että mitä ihmeen satuja synnistä tuo satusetä tuolla huutaa.. Mitä on synti mistä hän kehottaa tekemään parannusta? Eikö synnistä kerrota siinä Raamattu nimisessä satukirjassa? jne... Toisin sanoen suurin osa varsinkin nuorista nykyajan ihmisistä ei tajua pöläystäkään saarnasta synnistä ja parannuksesta. Ihmiset eivät usko olevansa syntisiä koska he eivät usko syntiä olevan olemassakaan sillä heidän maailmankuvansa rakentuu kehitysopillisille uskomuksille eikä Raamatun kuvaaman historiaan. Siksi pelkkä saarna synnistä kaikuu kuuroille korville vaikka itse sanoma olisikin totuuden mukainen.

        RAAMATTU AUTTAA

        Raamattu auttaa meitä ymmärtämään miksi ihmiset eivät kuuntele ja mikä avuksi.

        1.Kor. Sillä kun, Jumalan viisaudesta, maailma ei oppinut viisauden avulla tuntemaan Jumalaa, niin Jumala näki hyväksi saarnauttamansa hullutuksen kautta pelastaa ne, jotka uskovat,
        1:22 koskapa juutalaiset vaativat tunnustekoja ja kreikkalaiset etsivät viisautta,
        1:23 me taas saarnaamme ristiinnaulittua Kristusta, joka on juutalaisille pahennus (kompastuskivi) ja pakanoille (kreikkalaisille) hullutus.

        Raamattu opettaa että ristiinnaulittu Kristus on juutalaisille pahennus (kompastuskivi) ja pakanoille hullutus. Tämä on avain sen ymmärtämiseen miksi nykyajan länsimaiset ihmiset eivät enään kuuntele Jumalan sanan saarnaa ristiinnaulitusta Kristuksesta. Siksi koska nykyajan länsimainen kulttuuri on "kreikkalainen" jolle sanoma rististä on hullutusta. Kun ymmärrämme miksi saarna rististä on hullutusta pakanoille niin voimme ymmärtää miten heitä tulee lähestyä.

        jatkuu


      • JUUTALAISILLE KOMPASTUSKIVI

        Juutalaisilla on ristin sanoman kannalta oikea historia. He uskovat että Luoja Jumala on luonut maailman ja ihmiset niin kuin Mooses opetti. He uskovat syntiinlankeemukseen niin kuin Mooses opetti. He ymmärtävät synnin merkityksen ja syntiuhrien merkityksen syntien anteeksi saamiseksi koska juutalaisen kulttuurin historia perustuu Jumalan sanan tosiasioille. Juutalaisten kompastuskivi on Jeesus - sillä he odottivat suurta Kuningasta joka johtaa heitä ja vapauttaa heidät kaikesta pahasta. Tämän vuoksi Jeesus - puusepän poika joka naulittiin ristiin on heille kompastuskivi sillä he eivät usko Jeesuksen olevan heidän Messiaansa ja siksi he kompastuvat.

        Apt. 9:22 Mutta Saulus sai yhä enemmän voimaa ja saattoi Damaskossa asuvat juutalaiset ymmälle näyttäen toteen, että Jeesus on Kristus.

        Apt. 18:5 Ja kun Silas ja Timoteus tulivat Makedoniasta, oli Paavali kokonaan antautunut sanan julistamiseen ja todisti juutalaisille, että Jeesus on Kristus.

        Paavalin ei tarvinnut julistaa juutalaisille että Herra Jumala on luonut taivaan ja maan koska juutalaiset tiesivät jo sen. Sen sijaan Paavali julisti ja näytti toteen juutalaisille että Jeesus on Kristus itse Herra taivaasta. Juutalaisille ei tarvinnut julistaa mikä Herra on vaan kuka Herra on Luoja. Herra Jeesus Kristus.

        PIETARIN SAARNAN SEURAUKSENA KOLMETUHATTA TULI USKOON KRISTUKSEEN Apt. 2:22 - 41

        Pietari saarnasi juutalaisille helluntaina Kristuksesta. Pietari ei aloittanut saarnaansa luomisesta tai syntiinlankeemuksesta sillä hän tiesi sen että kaikki Jerusalemissa tiesivät nämä Jumalan sanan perusteet. Pietari kertoi Israelilaisille mitä he olivat tehneet - he olivat ristiinnaulinneet heidän Messiaansa. Pietari siis todisti juutalaisille että Jeesus Nasaretilainen on Kristus heidän Messiaansa ja noin kolmetuhatta ihmistä tuli uskoon.

        Monet sanovat että kristittyjen tulisi julistaa evankeliumia aina tämän Pietarin mallin mukaan koska se oli niin tehokas että kolmetuhatta ihmistä tuli uskoon. Raamattu ei kuitenkaan opeta niin. Raamattu opettaa että meidän tulee ottaa vaari ajasta ja hetkestä. Juutalaisille jotka tunsivat Jumalan sanan kuvaaman historian oli Pietarin saarna todella tehokas sillä se osui kohteeseensa. Monet juutalaiset joille risti oli kompastuskivi ymmärsivät Pietarin saarnan vaikutuksesta että Jeesus oli todellakin heidän Messiaansa. Pietarin saarna oli kuitenkin suunnatta ihmisille jotka jo käsittivät Jumalan sanan perusteet luomisen, syntiinlankeemuksen, syntiuhrin merkityksen jne.. Jos Pietari olisi julistanut tämän saman saarnan Ateenassa niin varmaan yksikään ihminen ei olisi tullut uskoon.

        PAKANOILLE HULLUTUS

        Pakanoille (kreikkalaisille) sanoma ristiinnaulitusta Kristuksesta on hullutusta. Näin siksi että he eivät voi ymmärtää sitä - sillä kreikkalaisen kulttuurin maailmankuvaan ei sisälly käsitystä synnistä ja syntiuhrin merkityksestä syntien anteeksisaamiseksi ja siksi sanoma Jeesuksen syntiuhrista on heille yhtä kuin hullutusta. Kreikkalaisilla on ristin sanoman kannalta väärä kuva historiasta - he ovat väärällä tiellä - he eivät ole tiellä joka johtaa ristiin koska heidän käsityksensä ihmiskunnan historiasta on Jumalan sanan vastainen ja tämän vuoksi sanoma rististä on heille hullutusta.

        Jumalan sanan ilmoitus ei ala Kristuksen rististä vaikka Kristuksen risti sanan voima onkin. Jos aloitat saarnaamaan evankeliumia Kristuksen rististä ihmisille joilla ei ole käsitystä Jumalan sanan perusteista niin he eivät ymmärrä sinua. Saarna miehestä roikkumassa ristillä ilman käsitystä luomisesta, syntiinlankeemuksesta ja syntiuhrin merkityksestä syntien anteeksisaamiseksi on ihmisille hullutusta.

        Jos ihmiset eivät ymmärrä että Luoja Jumala on luonut heidät ja omistaa heidät niin he eivät voi ymmärtää synnin todellista merkitystä ja jos ihmiset eivät ymmärrä synnin merkitystä niin syntiuhrilla ei ole heille mitään merkitystä ja täten koko sanoma ristiinnaulitusta Kristuksesta on heille merkityksetön - toisin sanoen hullutusta. Täten pakanoita joilla ei ole käsitystä Jumalan sanan perusteista ei voi lähestyä samalla tavalla kuin Pietari lähestyi helluntaina Israelilaisia jotka tunsivat Jumalan sanan perusteet.

        jatkuu


      • PAKANOIDEN APOSTOLIN ESIMERKKI

        Apt. 17:23-32

        Kun apostoli Paavali saarnasi aikansa epäjumalia palvovia kreikkalaisia filosofeja hän puhutteli tällöin evolutionistisia polyteistejä (monijumalaisuus) ja panteistejä. Epikurolaiset uskoivat kaiken maailmankaikkeudessa saaneen alkunsa sokeasta partikkeleiden vuorovaikutuksesta. Stoalaiset taas olivat panteistejä jotka uskoivat että maailmankaikkeus on itsessään jumalallinen ja sillä on jumalallisia ominaisuuksia kuten ikuisuus, elämä, tietoisuus ja älykkyys.

        On olemassa yksi, ja vain yksi ainoa, tosi Jumala – Hän on taivaan ja maan Herra (jakeet 23–24)
        Tämä Jumala on Luoja – maailma ei ole syntynyt itsestään (jae 24).
        Elämä tulee Jumalalta – Hän antaa kaikille ihmisille elämän ja hengen ja kaiken muunkin (jae 25).
        Heidän evolutionistinen maailmankuvansa oli väärä – me kaikki polveudumme yhdestä miehestä - jonka Jumala teki (jae 26).
        Heidän polyteistinen/panteistinen maailmankuvansa oli väärä – jos he olivat Jumalan jälkeläisiä (kuten he myönsivät olevansa) silloin Jumala ei voinut olla kullasta, hopeasta tai kivestä tehty - toisin sanoen ihmisen suunnittelun ja taitojen tulosta (jae 29).
        Katukaa! Vasta sitten Paavali kertoi heille että tämä persoonallinen Luoja-Jumala käskee kaikkia ihmisiä kaikkialla katumaan - koska koko ihmiskunta on tilivelvollinen Hänelle ja tulee eräänä päivänä tuomituksi Sen Miehen kautta (Jeesuksen Kristuksen) jonka Jumala herätti kuolleista (jakeet 30–31).
        Paavali haastoi pakanoiden maailmankuvan ja lähtien luomisen perusteista osoitti sen miten Jumala on luonut maailman. Paavalin lähestymistapa oli tehokas sillä se haastoi pakanoiden maailmankuvan Jumalan sanan totuuden kautta ja asetti evankeliumille luomisen perustan ennen saarnaa rististä. Ihmiset alkavat tulkita asioita toisin vasta kun heidän maailmankuvansa perusteet kyseenalaistetaan ja osoitetaan että todellisuus voidaan tulkita myös toisin. Paavali siis tulkitsi todellisuuden luonteen Jumalan sanan ilmoituksen kautta ja sitä kautta haastoi/osoitti pakanoiden kuvan todellisuuden luonteesta vääräksi - ja vasta sitten Paavali kertoi rististä. Toiset ivasivat Paavalia mutta toiset taas halusivat kuulla tästä vielä lisää.

        ALOITETAAN ALUSTA - (OIKEALTA TIELTÄ)

        Paavali ymmärsi sen ettei ihmisille joilla ei ollut käsitystä Jumalan sanan perusteista luomisesta, synnistä, syntiuhrista jne.. voinut aloittaa Kristuksen ristiuhrin julistuksella (sillä se olisi ollut heille vain hullutusta) vaan heidät tuli viedä alkuun - oikealle tielle jotta he pystyivät ymmärtämään Kristuksen ristin merkityksen. Ilman synnintuntoa ei Kristuksen syntiuhrilla ole merkitystä ihmiselle. Siksi ihmisten tulee ensimmäiseksi ymmärtää olevansa syntisiä ja sen oikea ymmärtäminen vaatii käsityksen siitä että ihminen on Jumalan luoma ja omistama. Tämän vuoksi evankeliumin saarnan kannalta on välttämätöntä että sanoma ristiinnaulitusta Kristuksesta saa aina Jumalan sanan mukaisen perustuksen jotta ihmiset voivat ymmärtää Kristuksen ristin todellisen merkityksen.

        Ihmisen syntiinlankeemus on Raamatussa tarkoituksella ennen pelastussanomaa. Kukaan ei tarvitse pelastajaa ja pelastusta ellei hän ymmärrä olevansa matkalla kadotukseen ja pelastuksen tarpeessa. Todellinen synnintunto vaatii uskon Jumalaan Luojana sillä synti tarkoittaa Jumalan lain ja tahdon vastaisia tekoja joiden vuoksi tulee Jumalan tuomio. Sanoma synnistä, rististä ja parannuksesta (evankeliumi) on hullutusta niin kauan ihmisille kun he eivät usko Jumalan luoneen maailmaa sillä synti saa merkityksen vasta luomisen valossa.

        Pähkinä pohdittavaksi - onko nykyajan Suomi kulttuuriltaan enemmän "juutalainen" vaiko "kreikkalainen"? Entä lähestyvätkö evankeliumin julistajat nykyään Suomalaisia kuin Suomi olisi "juutalainen" vaiko "kreikkalainen".?.

        Minusta Suomi on nykyään enemmän kreikkalainen mutta kuitenkin suurin osa evankeliumin julistajista käyttää Suomessa metodia joka on suunnattu juutalaiseen kulttuuriin. Tämä on todellinen ongelma.

        TIEDE TOIMII TULKKINA

        Usko tulee kuulemisesta ja kuuleminen Jumalan sanan kautta. Mutta jos emme ymmärrä kieltä jolla meille saarnataan Jumalan sanaa niin ei saarnasta ole mitään hyötyä. Esimerkiksi jos julistamme juutalaiselle joka ei osaa Suomea - evankeliumia Suomeksi niin ei hän voi ymmärtää sitä. Vasta kun joku tulkki kääntää saarnamme hänen kielelle voi hän ymmärtää mistä puhumme.

        Nykyajan länsimainen naturalismi on vain yksi panteismin variaatio. Sillä jos todellisuus on aineellinen ja kaikki olemassa oleva koostuu tai on palautettavissa aineeseen, aineellisiin voimiin tai fysikaalisiin tapahtumiin niin tällöin naturalistien täytyy olettaa aineelle kyky luoda elämää, tietoisuutta sekä järjelliseen ajatteluun, moraaliin ja jumalatietoisuuteen kykeneviä olentoja eli ihmisiä. Aineelle täytyy siis lukea luomisen kyky - joka kristinuskon mukaan kuuluu ainoastaan Jumalalle.

        Nykyajan länsimainen ihminen ajattelee hyvin pitkälle "tieteen kielellä" joka on käännetty naturalismiksi - sillä tiede on ottanut


      • ... sillä tiede on ottanut sekulaarissa kulttuurissa totuuden torven paikan. Miten saamme nykyajan sekulaarin naturalismilla kyllästetyn ihmisen kuuntelemaan ja ennen kaikkea ymmärtämään Jumalan sanan perusteita? Sanan jota hän jo lähtökohtaisesti pitää tieteen ja todellisuuden vastaisena satukertomuksena.

        Tässä meitä voi auttaa luomisteoria joka toimii tulkin asemassa Jumalan sanan ja sekulaarin välillä. Luomisteoria tarkoittaa maailman ja siinä olevan elämän selittämistä Raamatun kuvaaman luomisen näkökulmasta. Luomisteoria pyrkii selittämään todellisuuden luonteen Raamatun ilmoittamista lähtökohdista käsin. Luomisteoria kääntää (tulkkaa) tiedettä "puhuvalle" ihmiselle Jumalan sanan ymmärrettävään muotoon. Luomisteoria selittää aluksi tieteen luonteen ja rajat ja tuo esille käytettävät lähtöoletukset. Raamattu antaa meille laajan kuvan tieteestä, biologiasta, geologiasta ja todellisuuden jokaisesta alueesta. Luomisteoria osoittaa sen miten todellisuudessa oleva empiirinen todistusaineisto on huomattavasti johdonmukaisempaa ja selitysvoimaisempaa tulkita Raamatun ilmoituksesta käsin.

        Esimerkiksi kun sekulaari ihmettelee miten Nooa sai mahtumaan arkkiin kaikki maailman noin 1.5 miljoonaa eliölajia niin luomisteoriaa apuna käyttäen voidaan kertoa mihin Raamatun viittaama luotu laji (kind/perusryhmä) viittaa. Ja että Nooan tarvitsi ottaa todennäköisesti vain noin 8000 luotua lajia arkkiin ja niistä on voinut ilman mitään hokkuspokkuksia (lue evoluutiota) muodostua kaikki nykyään "luokitellut" 1.5 miljoonaa eliölajia tunnettujen biologisten prosessien kautta. Luomisteorian avulla voimme havainnollistaa että lajiutuminen on havaittu vain perusryhmien (kind) sisällä – koskaan ei ole havaittu lajiutumista perusryhmästä toiseen. Ja että perusryhmien sisällä tapahtuva lajiutuminen on päinvastainen prosessi kuin se mitä kehitysoppi tarvitsisi toimiakseen.

        Jos ihmisen sydämelle ei avaudu valheen siteet jotka estävät häntä kuulemasta (ottamasta) evankeliumia vastaan niin sanoma rististä ei auta. Kun ihmiselle joka pitää Raamattua vain satukirjana osoitetaan että tiede ja empiirinen todistusaineisto tukee juuri sitä mitä odottaisimmekin Raamatun ilmoituksen perusteella niin tällöin ihminen voi ymmärtää että kenties maailma onkin luotu ja minä voin ollakin syntinen. Silloin saarna ristiinnaulitusta Kristuksesta voi Pyhässä Hengessä todistaa ihmiselle synnin, vanhurskauden ja tuomion.


      • Eli sinulle ei kelpaa pyhän Paavalin esikuvan mukaisesti saarnata vain ristiinnaulittua Kristusta, etkä luota. että Jumala voi synnyttää uskon saarnatun sanan kautta missä ja milloin tahtoo Hengellään, eikä Raamattu sinulle riitä, vaan tarvitset jotain "tiedettäsi" todistelemaan Raamatun olevan "oikeassa". Asia selvä.


      • tieteenharrastaja

        Onhan tuota ainakin tällä palstalla kovasti puolustettu:

        "Syy miksi kehitysoppi on saanut monopolin maailman varhaishistorian tulkinnassa on siinä etteivät kristityt ole puolustaneet Raamatullista näkökantaa vaan he ovat antaneet naturalismin saada yksinoikeuden tulkita maailman varhaishistoria."

        Sivutuotteena on levitetty käsitystä uskon ja tieteen yhteensopimattomuudesta.


      • siinätapauksessa
        totuusfriikki7678 kirjoitti:

        Eli sinulle ei kelpaa pyhän Paavalin esikuvan mukaisesti saarnata vain ristiinnaulittua Kristusta, etkä luota. että Jumala voi synnyttää uskon saarnatun sanan kautta missä ja milloin tahtoo Hengellään, eikä Raamattu sinulle riitä, vaan tarvitset jotain "tiedettäsi" todistelemaan Raamatun olevan "oikeassa". Asia selvä.

        Voisitko kertoa omin sanoin, miksi Jeesus ristiinnaulittiin?


    • Totuusfriikki kirjoitti todella fiksusti, ja torppa "vastasi" siihen laskemalla keskustelun tasoa 90 % ja paisuttamalla tekstimassan kymmenkertaiseksi. Huoh.

      • Minä jo ehdin luulla, että tänne olisikin tullut keskustelua, mutta petyin kun tämä torpan poika oli floodannut metrikaupalla omaa paatostaan. Torppa ilmeisesti luulee, että kun vie kaiken tilan tekstimassoillaan niin hän "voittaa" keskustelun ja laskee sen varaan, että kukaan ei jaksa rivi riviltä lukea ja lähteä mihinkään väittelyihin hänen kanssaan. No ketäpä kiinnostaisikaan. En minä ainakaan viitsi.


      • 109

        Kaiken lisäksi sama teksti löytyy useasta eri internetin sivulta. Ja tietysti sieltä sauluksen sylttytehtaalta.


      • Niinpä.

        Kylläpä on suomalainen "luomisteoria" hyvissä kantimissä nykyään, kun torppa, Reinikainen, ja eräät kreationistinimimerkit (joko oikeasti siihen uskovat tai sitten pelkät trollit) ovat niitä "luomisteorioitaan" puolustelemassa päivät pääksytysten.


    • Ja vielä lisäkysymys kreationisteille: miksi te ette käytä ylipursuavaa energiaanne siihen, että - saavutettuanne keskenänne konsensuksen ensin oikeasta luomis"teoriasta" - yritätte löytää positiivisia todisteita sille luomisopillenne? Luuletteko te todella, että jos te koetatte kaivaa maata vallitsevan ja ainoan tieteellisen teorian alta (biologinen evoluutioteoria) ja koetatte löytää siitä "virheitä" tai "aukkoja" niin silloin se teidän luomisoppinne todistuu tuosta vaan ainoaksi oikeaksi totuudeksi?

    • utti

      <>

      Logiikka on paremminkin siinä että evoluutioteoria kumoaa oleellisia osia Raamatusta ja loogisesti vie sitten loputkin mukanaan, ja sitä varten pitää yrittää hyökätä epätoivoisesti siksi että niille omille takapajuisille uskomuksille jäisi vielä joku henkireikä.

      Tuo ajatus tulee hyvin esille seuraavan ketjun aloitusviestissä mainitsemastani Kurt Wisen kertomuksesta:

      http://keskustelu.suomi24.fi/t/14105451/kretutieteilijat-rehellisina

      Toisin muotoillen ongelma on siis siinä että evoluutioteoria falsifioi Raamatun.

      • Se olikin/onkin hyvä ketju. Tallensin sen tietokoneelleni mahdollista käyttötarvetta varten.


    • mukava-singapore

      Lieneekö tämä torppa IEC, OEC, ID vai mikä mutta kyllähän fundiskristityt tekevät ihan kaikkensa saadakseen suuret massat jättämään kristinuskon. Tuo paatoksellinen pasteaminen (ehkä jostain valmiista tekstistä) esimerkiksi ohitti varmasti kiusallisen kysymyksen: "mikä näistä keskenään ristiriitaisista on nyt se oikein luomisteoria ?".

      Toisekseen maailmassa on 2000 eri uskontoa joissa on käytännössä kaikissa eri luomismyytit. Lienee ihmisen perustarve selittää joku alku ja loppu. Miksi kristinusko olisi sen parempi kuin muutkaan.? Selitykseksi ei käy se että länsimaissa on paras kulttuuri koska esimerkiksi Singapore on kaikilla mittareilla Eurooppaa ja Pohjois-Amerikkaa edellä ja siellä buddhalaisuus on vallitseva uskonto. Toinen vastaava esimerkki on Japani. Joten kannattaisi seurata kenties näiden uskonnolliskulttuurillista kehitystä eikä jotain raamattuvyöhykkettä.

      • En yhtään ihmettele näiden Torppien, Reinikaisten, Jaakob-Mark5:n ja kumppaneiden toiminnan johdosta, että ateismi leviää ja kristinuskokielteisyys.

        Eräillä muilla pastoilla seikkailee sellainen YEC-soturi, joka mm. väittää Auringon olevan ontto ja että ei Auringossa ole mitään ydinfuusiota ja eräs toinen uskonsankarifundis puolustaa sitä, että Maa on litteä kiekko eikä pallomainen kappale (koska Raamattu).


      • sulle.vaan.tiedoksi
        totuusfriikki7678 kirjoitti:

        En yhtään ihmettele näiden Torppien, Reinikaisten, Jaakob-Mark5:n ja kumppaneiden toiminnan johdosta, että ateismi leviää ja kristinuskokielteisyys.

        Eräillä muilla pastoilla seikkailee sellainen YEC-soturi, joka mm. väittää Auringon olevan ontto ja että ei Auringossa ole mitään ydinfuusiota ja eräs toinen uskonsankarifundis puolustaa sitä, että Maa on litteä kiekko eikä pallomainen kappale (koska Raamattu).

        Kyllä on Jumalaan uskomattoman pääkin ontto, sieltä puuttuu se todellinen sisältö, tarkoituksellisuus, jota ilman se elämä on vain huvituksissa ja mielihyvässä lillumista ilman osallisuuden tunnetta. Ei ihme, että niin monen mielenterveys pettää nykyään.


      • utti
        sulle.vaan.tiedoksi kirjoitti:

        Kyllä on Jumalaan uskomattoman pääkin ontto, sieltä puuttuu se todellinen sisältö, tarkoituksellisuus, jota ilman se elämä on vain huvituksissa ja mielihyvässä lillumista ilman osallisuuden tunnetta. Ei ihme, että niin monen mielenterveys pettää nykyään.

        Niin kyllä huvitukset ja mielihyvä on kauheita. Siinähän se mielenterveys pettää jos on hauskaa.

        Kaikkien pitäisi vain lukea päivät pitkät muinaisten paimentolaisten irrationaalisia leirinuotiotarinoita, niin saisi mielenterveydenkin pyörimään tukevasti samaa hyrrää. Irrationaaliset uskomukset tekee niin gutaa mielenterveydelle.


    • T-torppa kirjoittaa näin:

      "Nykyinen länsimainen kulttuuri näkee yleisesti kristinuskon tieteenvastaisena."

      Hän ei vain tajua, että juuri hän itse on esimerkki kristitystä, joka kreationisminsa takia on oikeasti tiedevastainen ja näin todistaa muille siitä, kuinka kristinusko johtaa tuohon tieteen hylkäämiseen.

      Aikaisemmissa keskesteluissa t-torppa on tullut hylänneeksi tai ainakin esittänyt väärin sellaisia tieteen suuria teorioita kuten yleisen suhteellisuusteorian, kvanttielektrodynamiikan, radioaktiivisen hajoamisen vakioisuuden eli atomiteorian, alkuräjähdysteorian, evoluutioteorian, inflaation, teorian tähtikuntien synnystä, Heisenbergin epätarkkuusperiaatteen, valonnopeuden vakioisuuden, termodynamiikan toisen pääsäännön, kvanttifluktuaation, mallin multiversumista, emergenssin, dendrokronologian, laattatektoniikan ja käytännössä koko muunkin geologian.

      T-torppa on muiden kreationistien lailla totaalisen tieteenvastainen ja hänen on aivan turha syyttää peiliä siitä, kun naama on vino.

      • utti

        Hyvä lista teorioita ja erittäin hyvin sanottu :)


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      100
      3489
    2. Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.

      Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda
      Maailman menoa
      307
      1880
    3. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      247
      1707
    4. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      96
      1567
    5. IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!

      Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel
      Maailman menoa
      411
      1526
    6. Nyt kun Pride on ohi 3.0

      Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
      Luterilaisuus
      430
      1417
    7. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      2
      1410
    8. Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa

      Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat
      Suomalaiset julkkikset
      43
      1180
    9. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      356
      1021
    10. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      27
      1008
    Aihe