Julia Caesar Sunnuntaikronikka: Painajainen
http://snaphanen.dk/upload/2015/08/DN-förföljare-2.jpg
Niklas Orrenius, Peter Wolodarski, Annika Hamrud
Käännytään pienelle metsäautotielle ja ajetaan noin 100 metriä. Siellä on talo metsässä pitkien mäntyjen ja kuusien syleilyssä. Pienen talon edustalla on pieni kasvimaa, puut pudottavat jo lehtiään ja kukat kuolevat jatkuvaan kuivuuteen. Asun tässä pienessä talossa. Mökki kaukana maaseudulla on loma-asuntoni. Oma turvapaikkani.Tänne tulee tuskin kukaan. Ystävät ja perhe ovat kaukana. Täällä voin työskennellä rauhassa. Eli: minä luulin, että voisin istuskella ja työskennellä rauhassa.
Rauha on muuttunut painajaiseksi
Mutta tarvitsemani rauha on muuttunut painajaiseksi. On ihmisiä, jotka katsovat oikeudekseen rikkoa turvallisuuteni ja tehdä elämästäni helvetin. Minua jahtaavat suuren mediakonsernin lähettämät ihmiset, jotka haluavat vaientaa minut. He haluavat saada minut lopettamaan kirjoittamiseni häiritsemällä ja ahdistelemalla minua, pelottelemalla minua ja tekemällä elämästäni niin sietämätöntä kuin mahdollista.
Vaino on jatkunut vuoden. Olen saavuttanut rajan, en sopeudu enää. Tämä on minun tarinani siitä miten media ja kollegani kykenevät hiljentämään epämiellyttävän kirjailijan. Tämän päivän Stasi on siellä missä sitä vähiten odottaa. Etsi niin löydät. Tai tule löydetyksi ja näe totuus "vapaasta ja riippumattomasta" lehdistöstä.
Kirjoitan salanimellä suojellakseni lapsia ja lapsenlapsia
Kun minä kevällä 2010 aloin kirjoittaa kronikkoja Snaphaneen tein huolellisen harkinnan jälkeen valinnan, joka on ristiriidassa journalistiseen sääntöön, joka on ollut minulle selvää koko urani - sääntö, joka sanoo, että sinun pitää vastata nimelläsi siitä mitä kirjoitat.
Valitsin salanimellä kirjoittamisen. Tuskallinen valinta, mutta tiedän, mitkä voimat tuolla ovat liikkeellä. Minun täytyy suojella lapsiani ja lapsenlapsiani. Kaikkein rakkaimpiani.
Meillä on hyvin epätavallinen nimi. Olemme ainoita meidän nimisiä koko maassa. Maailmassa, jossa kaikki data on julkista verkossa tekee meistä hyvin haavoittuvia. Lapsenlapseni ovat vielä pieniä. Jos jotain tapahtuisi heille tai lapsilleni, en antaisi koskaan itselleni anteeksi.
Minulle sananvapaus on pyhä
Toinen syy kirjoittaa salanimellä on tietoni siitä mihin islamilaisiset ääriryhmät ja väkivaltaisiset ryhmät, kuten AFA ja vallankumousrintama pystyvät. Olen tosin kyllä vanha, mutta haluaisin pitää pääni vielä muutaman vuoden.
Olisinko tehnyt saman valinnan vuonna 2010, jos olisin tiennyt mitä tiedän viisi vuotta myöhemmin? Olisinko kirjoittanut "maailmanmestareita", "Useampien ministereiden pitäisi itkeä", "Maa joka katosi"? Olisinko kirjoittanut 200 poliittista kronikkaa? (Tämä on 201.).”?
Vastaus on kyllä. Minulle sananvapaus on pyhä. Se on kirjattu Ruotsin perustuslakiin, ja olen valmis kuolemaan sen puolesta. Demokratia on tai kaatuu sananvapauteen. Vaiennettu kansa on kansa, joka on luovuttanut. Mitä enemmän turhaudun siitä, että kollegani jättävät kertomatta, pimittävät ja valehtelevat lukijoilleen/kuuntelijoille/katsojille, sitä päättäväisemmin kerron teille, mitä he jättävät kertomatta.
"He ovat ohjelmoituja zombeja"
Marcus Birro kuvaa toimittajia loistavasti tekstissään Hyvä Yhteiskunta:
http://snaphanen.dk/upload/2015/08/birro.jpg
"He näkevät itsensä ja sanomalehdet joissa he työskentelevät täysin korvaamattomina demokratian pilareina ja aivan omina hiekkalaatikoinaan, joista ei kukaan erilailla asennoitunut paskiainen koskaan, saa saada liikaa tilaa."
"He tekevät kaiken ryhmissä. He ovat kuin esiohjelmoituja zombeja, jotka menevät sinne mihin kaikki muutkin menevät. He vihaavat ja rakastavat ryhmissä. He ovat kaikki samaa mieltä. He halveksivat kollegansa hylkäämistä. Heidän joiden pitäisi olla demokratian takaajina ja kannattajina on tullut täysin erillinen pieni eliitti joka pelkää, minkä he vannoivat paljastavansa ja kuvaavansa; nimittäin totuutta. "
Marcus Birro ei ole toimittaja, hän on ulkopuolinen, joka juuri siksi näkee toimittajayhteisön läpi. Johon vuosikymmenten kokemuksella mediasta voin vain yhtyä.
Koska toimittajat aloittivat sodan omaa kansaansa vastaan?
Miten tämä tapahtui? Milloin toimittajat alkoivat pettää tehtävänsä eli vallan tarkkailun ja sen sijaan alkoivat sulautua poliittisen vallan kanssa? Koska he alkoivat nöyristellä ja käpertyivät kuin sylikoirat vallan polvelle? Milloin toimittajat alkoivat pettämään, johtamaan harhaan, huijaamaan ja sotimaan omaa kansaansa vastaan?
http://snaphanen.dk/upload/2015/08/DN-förföljare-2.jpg
Niklas Orrenius, Peter Wolodarski, Annika Hamrud
Käännytään pienelle metsäautotielle ja ajetaan noin 100 metriä. Siellä on talo metsässä pitkien mäntyjen ja kuusien syleilyssä. Pienen talon edustalla on pieni kasvimaa, puut pudottavat jo lehtiään ja kukat kuolevat jatkuvaan kuivuuteen. Asun tässä pienessä talossa. Mökki kaukana maaseudulla on loma-asuntoni. Oma turvapaikkani.Tänne tulee tuskin kukaan. Ystävät ja perhe ovat kaukana. Täällä voin työskennellä rauhassa. Eli: minä luulin, että voisin istuskella ja työskennellä rauhassa.
Rauha on muuttunut painajaiseksi
Mutta tarvitsemani rauha on muuttunut painajaiseksi. On ihmisiä, jotka katsovat oikeudekseen rikkoa turvallisuuteni ja tehdä elämästäni helvetin. Minua jahtaavat suuren mediakonsernin lähettämät ihmiset, jotka haluavat vaientaa minut. He haluavat saada minut lopettamaan kirjoittamiseni häiritsemällä ja ahdistelemalla minua, pelottelemalla minua ja tekemällä elämästäni niin sietämätöntä kuin mahdollista.
Vaino on jatkunut vuoden. Olen saavuttanut rajan, en sopeudu enää. Tämä on minun tarinani siitä miten media ja kollegani kykenevät hiljentämään epämiellyttävän kirjailijan. Tämän päivän Stasi on siellä missä sitä vähiten odottaa. Etsi niin löydät. Tai tule löydetyksi ja näe totuus "vapaasta ja riippumattomasta" lehdistöstä.
Kirjoitan salanimellä suojellakseni lapsia ja lapsenlapsia
Kun minä kevällä 2010 aloin kirjoittaa kronikkoja Snaphaneen tein huolellisen harkinnan jälkeen valinnan, joka on ristiriidassa journalistiseen sääntöön, joka on ollut minulle selvää koko urani - sääntö, joka sanoo, että sinun pitää vastata nimelläsi siitä mitä kirjoitat.
Valitsin salanimellä kirjoittamisen. Tuskallinen valinta, mutta tiedän, mitkä voimat tuolla ovat liikkeellä. Minun täytyy suojella lapsiani ja lapsenlapsiani. Kaikkein rakkaimpiani.
Meillä on hyvin epätavallinen nimi. Olemme ainoita meidän nimisiä koko maassa. Maailmassa, jossa kaikki data on julkista verkossa tekee meistä hyvin haavoittuvia. Lapsenlapseni ovat vielä pieniä. Jos jotain tapahtuisi heille tai lapsilleni, en antaisi koskaan itselleni anteeksi.
Minulle sananvapaus on pyhä
Toinen syy kirjoittaa salanimellä on tietoni siitä mihin islamilaisiset ääriryhmät ja väkivaltaisiset ryhmät, kuten AFA ja vallankumousrintama pystyvät. Olen tosin kyllä vanha, mutta haluaisin pitää pääni vielä muutaman vuoden.
Olisinko tehnyt saman valinnan vuonna 2010, jos olisin tiennyt mitä tiedän viisi vuotta myöhemmin? Olisinko kirjoittanut "maailmanmestareita", "Useampien ministereiden pitäisi itkeä", "Maa joka katosi"? Olisinko kirjoittanut 200 poliittista kronikkaa? (Tämä on 201.).”?
Vastaus on kyllä. Minulle sananvapaus on pyhä. Se on kirjattu Ruotsin perustuslakiin, ja olen valmis kuolemaan sen puolesta. Demokratia on tai kaatuu sananvapauteen. Vaiennettu kansa on kansa, joka on luovuttanut. Mitä enemmän turhaudun siitä, että kollegani jättävät kertomatta, pimittävät ja valehtelevat lukijoilleen/kuuntelijoille/katsojille, sitä päättäväisemmin kerron teille, mitä he jättävät kertomatta.
"He ovat ohjelmoituja zombeja"
Marcus Birro kuvaa toimittajia loistavasti tekstissään Hyvä Yhteiskunta:
http://snaphanen.dk/upload/2015/08/birro.jpg
"He näkevät itsensä ja sanomalehdet joissa he työskentelevät täysin korvaamattomina demokratian pilareina ja aivan omina hiekkalaatikoinaan, joista ei kukaan erilailla asennoitunut paskiainen koskaan, saa saada liikaa tilaa."
"He tekevät kaiken ryhmissä. He ovat kuin esiohjelmoituja zombeja, jotka menevät sinne mihin kaikki muutkin menevät. He vihaavat ja rakastavat ryhmissä. He ovat kaikki samaa mieltä. He halveksivat kollegansa hylkäämistä. Heidän joiden pitäisi olla demokratian takaajina ja kannattajina on tullut täysin erillinen pieni eliitti joka pelkää, minkä he vannoivat paljastavansa ja kuvaavansa; nimittäin totuutta. "
Marcus Birro ei ole toimittaja, hän on ulkopuolinen, joka juuri siksi näkee toimittajayhteisön läpi. Johon vuosikymmenten kokemuksella mediasta voin vain yhtyä.
Koska toimittajat aloittivat sodan omaa kansaansa vastaan?
Miten tämä tapahtui? Milloin toimittajat alkoivat pettää tehtävänsä eli vallan tarkkailun ja sen sijaan alkoivat sulautua poliittisen vallan kanssa? Koska he alkoivat nöyristellä ja käpertyivät kuin sylikoirat vallan polvelle? Milloin toimittajat alkoivat pettämään, johtamaan harhaan, huijaamaan ja sotimaan omaa kansaansa vastaan?
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.