Mamukiintiötä vedätetään taas ylöspäin!

Pääministeri Sipilä sanoi tänään YLE:n haastattelussa, että "suuri osa" turvapaikan hakijoista käännytetään. Miltä kuulostaa? Siis ei sanonut "suurin osa"!

Syksyllä Orpo puhui 70%:sta. Sitten osuus muuttui 60-70%, sitten 60%, vähän aikaa sitten Nerg puhui 50%:sta ja NYT Sipilä jo puhuu, että vähemmistö käännytetään!

Taas tuli ilmi, että Sipilä on suurmamuttaja. Stubbinhan kaikki jo tuntevat. Eli hallituksessa mamuttajilla on ENEMMISTÖ. Soini ja PS eivät voi paljoa heitä estää, koska "demokratiahan" on käytännössä enemmistödiktatuuria.
21104
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

PAHINTA tuossa vedätyksessä on se, että niin annetaan TAAS viesti maahan tuloa suunnitteleville mamuille, että Suomi olisi hyvä kohdemaa!

Tunnetusti elintasopakolaiset seuraavat tarkasti eri kohdemaiden mamupolitiikkaa ja -tilastoja. Seuraavan mamutulvan tapahtuessa voimme siis taas odottaa ryntäystä nimenomaan Suomeen.

Ehkä se on Sipilän ja Stubbin tarkoituskin!!??

Äänestä

Ja mitä tapahtuu, kun n.40% "käännytetään" ? EI MITÄÄN ! Kaikki jää tänne elätiksi lopuksi ikäänsä ja tuo valtavan sukunsa mukanaan. Kun kukaan ei ota "käännettyjä" vastaan ! Suomalaisten elämää on kiristettävä joka vuosi aina entistä enemmän ja otettava velkaa aina entistä enemmän, jotta nämä kunnianotkujat saisivat pössytellä rauhassa täysihoidossa hotelleissaan.

Äänestä
  • kun sais jollain konstilla takaisin Ruotsiin, niillähän on palautussopimus..no turhaan jaarittelua, rikos Suomea kohtaan tapahtui jo siinä, että ne laskettiin tänne ilman mitään perusteluja.

    Äänestä

Soini ja PS eivät voi paljoa heitä estää? Johan nyt vitsin murjaisit, Lindströmikin tunnetaan suomen matuttajakuninkaana. Lindströmin mukaan matut ei minkäänlainen ongelma, kunhan vaan "kotoutetaan, kotoutetaan":D
No Mikkelissähän päätettiin kotouttaa ja tuotiin matut päiväkoteihin hommiin, mahtaa olla iseille ja äideille kiva ylläripylläri kun matu tulee ottamaan heidän pienokaisiaan vastaan.

Äänestä
  • Epätoivoinen yritys mamuttajatrollilta mustamaalata ainoaa mamutulvaa vastustavaa puoluettamme. Lindströmkin on selvästi terävöittänyt linjaansa vastaamaan PS:n linjaa. Tiedät sen hyvin!
    Mutta hänen täytyy ministerinä noudattaa lakeja, vaikka ei niitä kannatakaan. On halpamaista hyökätä ministerin kimppuun asiassa, jolle hän ei voi mitään.

    Äänestä

Sippilä vedetään kohta ylöspäin eli kaulakeinuun.

Äänestä

Pienokaisista aloittamallahan se sharia-laki parhaiten uppoaa kansakunnan tajuntaan. Parinkymmenen vuoden kuluttua tuo laki tuntuu jo kaikista luonnolliselta. Minkä nuorena oppii sen... Muuten nuo "partalapset" voi olla Isisin sotureita, parta on nimittäin pakollinen merkki niille.

Äänestä

Suomen hallitus pitäisi saada vaihtoon ja nopeasti. Ne on liian lapsellisia ihmisiä. Ei täällä Euroopassa enää kukaan järkevä kiintiöitä laske. Tilanne on hallitsematon ja pahenee. Vähän pitäisi olla enempi ennakoivaa arviointikykyä. Mihin pieni Suomi pystyy kun tulijoita on monta kymmentä miljoonaa enempi kun meitä. Ei niitä pakolaisia tule silloin kun meille sopii ja kun kiintiöön mahtuu - tosi lapsellista luuloa. Maailma on myös paljon suurempi kun joku Kempele.

Äänestä
  • Järjetöntä hokea joka tuutista, että tänne vain lisää, kun ei ole entisiäkään saatu palautettua, ja tuskin paljoa saadaankaan, mutta nämä pöllöt vain tahkoaa omia virsiään. Vasta A-studiossa takaisin palannut menikin hakemaan perheensä, ja tulevat sitten loppukesästa oikein perheensä voimalla. Voi näitä typeriä päättäjiä, kun ei sitten millään saa järkeä näille. Ei kai se odottamalla selviä, pitää toimia. Porukkaa tulee joka ilmansuunnasta.
    Presidenttikin otti jo toistamiseen lyhyellä ajalla esiin, "hyvää ei kuitenkaan riitä rajattomasti, me pystymme auttamaan vain niitä, jotka pakenevat todellista hätää". Ja näitä todellista hätää pakenevia ei niissä miesjoukoissa varmasti ollut montakaan. Ainakin Sipilä ja Orpo vaihtoon ja Paavo V sijalle.

    Äänestä

Tämä kannattaisi kaikkien lukea:

http://www.europarl.europa.eu/sides/getDoc.do?pubRef=-//EP//NONSGML IM-PRESS 20080414FCS26499 0 DOC PDF V0//FI&language=FI

Vähemmistö omassa maassa ollaan pian, eikä päättäjillä ole aikomustakaan tehdä yhtään mitään.

Kannattaisi jo pysäyttää koko Suomi, ei ole järkeä pyörittää sitä enää.

Äänestä
  • päättäjät itse tienaa mamu miljardit...

    Äänestä

Lisää vaan Sipilä on ottamassa, vaikka kielteisen päätöksen saaneet eivät lähde mihinkään?!! Korkeintaan lähtevät hakemaan koko sukunsa tuodakseen takaisin tänne täyshoitoon Hölmölään!!!!Kyllä Matut nauraa partaansa näitä idiootteja Suomen päättäjiä !!Sipilästähän tämä kaikki vaellus Suomeen alkoi! Sipilän mainoksesta asuntonsa lupaamisesta!!!
Kyllä ottaa niin aivoon, että verenpaine nousee ! Kun täytyy noitten tollojen päättäjien aivottomia päätöksiä katsella ja kuunnella !!!
Oman maan vähäosaisilta kansalaisilta viedään kaikki , eikä anneta mitään ilmaiseksi , eikä hyysätä niinkuin Partalapsia!!!!!

Äänestä
  • Jos nyt lähdettäisiin siitä, että tähän asti tulleita ei saada käännytettyä. Ilmeisesti. Siinä tapauksessa mamukiintiö on jo täynnä vuosikausiksi eteenpäin, jos tarkoitus oli ottaa esim. 1500 vuosittain? 30.000 vastaa 20 vuoden kiintiötä. Eli nyt rajat kiinni ja äkkiä! Ja tiedotusta lähtömaihin, ettei omatoimisia tulijoita oteta, vain leireiltä, jos otetaan. Nämä partalapset ovat pilanneet naisten ja lasten mahikset päästä turvaan.

    Äänestä

  • keput , kokkareet ja muut VOKKI PARONIT korjaa itselleen miljardi potit mamurahaa...

    Äänestä

Sipilä on paskin pääministeri Suomen historiassa. A. K. Cajander jää kirkkaasti kakkoseksi. Sipilä on Suomen Quisling.

Äänestä

kun mamut maahan tallustaa miljardit kokkareiden ja kepun laariin kilahtaa...viimenen naula suomi neidon kirstuun...

Äänestä

Kepu-Kokoomus hallitus takiaispuolueiden kanssa on ollut Suomen suurin mamutta jo v 2009:
https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Vanhasen_II_hallitus

Tällöin tuli mustaa mamua Pk-seudun nurkat täyteen. Oli oikea mamuttaminsteri Astrid Thors tekemässä maailman lepsuimpia maahanmuuttolakeja. Ne olivat pohjana myös tälle matuvirralle.

Ps A.T. on huomenna Ylen aamu-tv:ssä. Varmaan kertoo, miksi irakilaisten palautussopimukset jäivät makaamaan hänen pöydälleen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


KusetusJatkuu kirjoitti:

Pääministeri Sipilä sanoi tänään YLE:n haastattelussa, että "suuri osa" turvapaikan hakijoista käännytetään. Miltä kuulostaa? Siis ei sanonut "suurin osa"!

Syksyllä Orpo puhui 70%:sta. Sitten osuus muuttui 60-70%, sitten 60%, vähän aikaa sitten Nerg puhui 50%:sta ja NYT Sipilä jo puhuu, että vähemmistö käännytetään!

Taas tuli ilmi, että Sipilä on suurmamuttaja. Stubbinhan kaikki jo tuntevat. Eli hallituksessa mamuttajilla on ENEMMISTÖ. Soini ja PS eivät voi paljoa heitä estää, koska "demokratiahan" on käytännössä enemmistödiktatuuria.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu