Halonen ja suvakit köyhdyttivät eläkeläiset 1995

Vuonna 2013 Suomi sai jo Euroopan Neuvostolta HUOMAUTUKSEN riittämättömästä sosiaaliturvan tasosta ja eläkeläisten kaltoinkohtelusta.
Lipposen-Halosen hallituksen leikkaukset tekevät useimmille työeläkeläisille yhteensä jo yli 30%. Ylikorostunut köyhien ryhmä on ikääntyneet äidit, sairaseläkeläiset ja työttömyyseläkeläiset, koska
- pienet ja keskisuuret työeläkkeet heikennettiin 1995 -
Myös kansaneläkkeen kiinteä perusosa poistettiin. SDP:n budjettineuvos Raimo Sailas ja seuraavat yhdeksän VASURISUVAKKI-ministeriä hyväksyivät nämä leikkaukset:
- Paavo Lipponen (SDP)
- Tarja Halonen (SAK/SDP)
- Arja Alho (SDP)
- Liisa Jaakonsaari (SDP)
- Sinikka Mönkäre (SDP)
- Jouni Backman (SDP)
- Terttu Huttu-Juntunen (Vas)
- Claes Andersson (Vas)
- Pekka Haavisto (Vihr)
Puolet eläkeläisistä elää köyhyysrajalla tai alapuolella. TYÖELÄKERAHASTOT kippaavat koko ajan työeläkeläisiä verovaroin rahoitettavan sosiaalituen armoille.
SAK:n lakimiehellä Tarja Halosella oli pisin ministerikokemus. Halonen oli myös eduskunnan sosiaalivaliokunnan puheenjohtaja jo 1980-luvulla, sosiaaliministeri 1987 alkaen, oikeusministeri 1990-luvun alussa ja eduskunnan lakivaliokunnan puheenjohtaja. Sinisilmäiset naiset valitsivat Halosen presidentiksi kahdelle kaudelle, 2000-2012.

Kohta tämä kirjoitus piilotetaan.
36<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 36

Vanhimmat

Halonen, SAK ja suvakit eivät myönnä omaa vastuutaan.
Työeläkerahastoista riittää ökyeläkkeisiin enemmän.

Äänestä
  • Punikki-Lipposen-Halosen hallitus. SDP:n enemmistöhallitus 1995-1999. Yksi eläkeläisten teurastaja on unohtunut listasta - SDP:n kansanedustaja Antti Kalliomäki, joka toimi kauppa- ja teollisuusministerinä 1995-1999. Kalliomäki ei asettunut eduskuntaehdokkaaksi enää 2011 jälkeen.

    Äänestä

YLE 1 - MOT maanantai 7.2. klo 20:00
ELÄKELÄISKÖYHÄT KYYKKYYN

Äänestä
  • Ohjelmassa kerrottiin, että työeläkeasiat sovitaan kolmikannassa - työmarkkinajärjestöt, työeläkeyhtiöt ja hallitus. Halonen siis oli tavallaan kahdella pallilla päättämässä asiasta, hallituksen ministerinä ja hän oli ollut SAK:n lakimies jo 25 vuotta, vuodesta 1970 alkaen.
    Lisäksi ohjelmassa todettiin, että Suomi on ainoa länsimaa, jossa eläkeläisenä ollessa köyhtyy.
    SDP tarvitsee köyhiä (äänestäjä). Jo Mauno Koivisto totesi näin.

    Äänestä

  • kansan.köyhdyttäjä kirjoitti:

    Ohjelmassa kerrottiin, että työeläkeasiat sovitaan kolmikannassa - työmarkkinajärjestöt, työeläkeyhtiöt ja hallitus. Halonen siis oli tavallaan kahdella pallilla päättämässä asiasta, hallituksen ministerinä ja hän oli ollut SAK:n lakimies jo 25 vuotta, vuodesta 1970 alkaen.

    Halonen ja kaltaisensa eivät ole koskaan vaatineet eläkekattoa.
    Suomessa köyhyys, epäarvoistuminen ja vanhusten kaltoinkohtelu on tuonut Suomelle huomautuksen Euroopan neuvostolta.
    HUOMAUTUS on Halosen kausien päättötodistus. Asiat tutkittiin ja huomautus tuli 2013, Halosen toisen presidenttikauden päätyttyä 2012.
    Halonen kyllä puhuu ihmisarvosta, tasa-arvosta ja suvaitsevaisuudesta. Ne ovat Ahne-Halosen tyhjiä sanoja.

    Äänestä

  • raaka.ja.kaksinaamainen kirjoitti:

    Törkeän kaksinaamaista, että SAK, Halonen ja kaltaisensa pistivät pienet ja keskisuuret työeläkkeet leikkuriin. Palkkaverotusta korkeampi eläkevero vie jopa 1500 e/kk- työeläkeläiset köyhyysrajan lähelle. Eroa muutamasta kympistä sataan euroon kotikunnasta riippuen. Ja kansaneläkettä ei tule euroakaan, jos oma työeläke on 1400 e/kk.
    Isoista työeläkkeistä on varaa leikata. Eläkekatto on jo useimmissa Euroopan maissa, mutta ei meillä. Verovaroja säästyisi ja valtion velkaantumisvauhti vähenisi. Leikattuja työeläkkeitä ei tarvitsisi kompensoida sosiaalituella, kuten nyt tapahtuu.

    Äänestä

  • raaka.ja.kaksinaamainen kirjoitti:

    Halonen ja kaltaisensa eivät ole koskaan vaatineet eläkekattoa.
    Suomessa köyhyys, epäarvoistuminen ja vanhusten kaltoinkohtelu on tuonut Suomelle huomautuksen Euroopan neuvostolta.
    HUOMAUTUS on Halosen kausien päättötodistus. Asiat tutkittiin ja huomautus tuli 2013, Halosen toisen presidenttikauden päätyttyä 2012.
    Halonen kyllä puhuu ihmisarvosta, tasa-arvosta ja suvaitsevaisuudesta. Ne ovat Ahne-Halosen tyhjiä sanoja.

    Halonen on vallan väärinkäytön mestari.

    Äänestä

  • kansan.köyhdyttäjä kirjoitti:

    Ohjelmassa kerrottiin, että työeläkeasiat sovitaan kolmikannassa - työmarkkinajärjestöt, työeläkeyhtiöt ja hallitus. Halonen siis oli tavallaan kahdella pallilla päättämässä asiasta, hallituksen ministerinä ja hän oli ollut SAK:n lakimies jo 25 vuotta, vuodesta 1970 alkaen.
    Lisäksi ohjelmassa todettiin, että Suomi on ainoa länsimaa, jossa eläkeläisenä ollessa köyhtyy.
    SDP tarvitsee köyhiä (äänestäjä). Jo Mauno Koivisto totesi näin.

    Tarja Halonen ei ollut SAK:n palveluksessa enää vuoden 1978 jälkeen.

    Äänestä

  • suomen.suomalainen kirjoitti:

    Wikipedian mukaan Halonen oli SAK:n palveluksessa KOKO poliittisen uransa ajan. Lakimies ja sosiaalialan kokenut konkari, sosiaaliministerikin. Työ- ja eläkeasioihin parhaiten perehtynyt ministeri Lipposen-Halosen hallituksessa 1995-1999.
    Presidenttikausiensa päättyessä Halonen otti SDP:n jäsenkirjan itselleen takaisin.

    Äänestä

  • aitosuomalainen kirjoitti:

    SAK myös rahoitti Halosen presidentinvaalikampanjat.

    Äänestä

Lipposen hallituksessa oli muitakin ministereitä, kuten: kokoomuksesta Kari Häkämies, SAULI NIINISTÖ, Jussi Järventaus, Anneli Taina, Iiro Viinanen, Olli-Pekka Heinonen, Tuula Linnainmaa, Kimmo Sasi.

Äänestä
  • Suvakkivasurit eivät kanna vastuuta omista tekemisistään koskaan.
    Suvakkivasureilla oli yhdeksän ministeriä, siis enemmistö, ja näistä Lipponen oli lisäksi pääministeri.
    Lipposen-Halosen hallituksen kokeneimmat ministerit olivat Halonen ja Viinanen. Alho, Heinonen ja Taina olivat olleet ministereitä vajaan vaalikauden. Muut olivat untuvikkoja.
    OLENNAISTA OLI, MITEN leikkaukset toteutettiin. Leikattiin sieltä, mistä ei olisi ollut varaa leikata - pienistä ja keskisuurista työeläkkeistä.
    Lisäksi kiinteä KANSANELÄKKEEN PERUSOSA poistettiin väliaikaisesti. Sen piti tulla myös työeläkeläisille. Halonen ei ministerinä eikä presidenttinä koskaan vaatinut sen palauttamista, naisten edustajana ei edes äideille, jotka ovat menettäneet työeläkettä kartuttavia vuosia.
    EUROOPAN NEUVOSTOLTA TULI HUOMAUTUS 2013 heti Halosen kauden päätyttyä. Se on painettu villaisella. Jos asia yritetään nostaa esille, suvakit vaikenevat tai vierittävät syyn muualle.
    Naisten asema, tasa-arvo, ihmisoikeudet ja suvaitsevaisuus olivat Haloselle pelkkä keppihevonen. Halonen petti äänestäjänsä täysin.

    Äänestä

  • Halonen.petti kirjoitti:

    Suvakkivasurit eivät kanna vastuuta omista tekemisistään koskaan.

    Myös SDP:n II valtiovarainministeri Arja Alho oli hallituksen untuvikkoja. Suvakki Alho alensi SDP:n entisen puheenjohtajan, entisen STS-pankin pääjohtajan Ulf Sundqvistin korvausvastuun murto-osaan OIKEUDEN määräämästä. Asiasta nousseen skandaalin takia Alho joutui eroamaan jo 1997. "Kohtuullistamisen" lasku siirtyi veronmaksajille.
    Koivisto ja Halonen olivat jo "ohjeistaneet" oikeuslaitosta 1992 (Koiviston konklaavi). Alhon toiminta oli tyypillistä vasuritouhua, joka sattui tulemaan ilmi.

    Ne eläkkeitä leikkaavat päätökset tehtiin hallituksessa valtiovarainministeri Viinasen ja oikeusministeri Sauli Niinistön toimesta.

    Sauli Niinistöstä tuli valtiovarainministeri, kun Iiro Viinanen lähti Pohjolan pääjohtajaksi.

    Tarja Halonen oli ulkoasiainministeri, jonka tehtäväalueeseen ei kuulunut eläkeasiat.

    Äänestä

  • vaikka.voissa.paistais kirjoitti:

    Myös SDP:n II valtiovarainministeri Arja Alho oli hallituksen untuvikkoja. Suvakki Alho alensi SDP:n entisen puheenjohtajan, entisen STS-pankin pääjohtajan Ulf Sundqvistin korvausvastuun murto-osaan OIKEUDEN määräämästä. Asiasta nousseen skandaalin takia Alho joutui eroamaan jo 1997. "Kohtuullistamisen" lasku siirtyi veronmaksajille.
    Koivisto ja Halonen olivat jo "ohjeistaneet" oikeuslaitosta 1992 (Koiviston konklaavi). Alhon toiminta oli tyypillistä vasuritouhua, joka sattui tulemaan ilmi.

    Työeläkeleikkaukset oli kirjattu jo hallitusohjelmaan 1995. Keskusta jäi oppositioon. Hallitusohjelmassa ei kuitenkaan eritelty, MITEN leikkaukset toteutetaan.
    Vasurisuvakit leikkasivat keskisuuret ja pienet työeläkkeet.
    Tilanne meni niin jo pahaksi, että Euroopan neuvosto antoi Suomelle huomautuksen 2013.
    Halonen, SAK, AY, muu SDP, Vas ja Vihreät vaikenevat tekosistaan.
    SDP oli hallitusvastuussa yhtäjaksoisesti 1995-2015, vuosien 2007-2011 oppositiokautta lukuun ottamatta. Halonen oli presidenttinä 2000-2012 SAK:n rahoittaman vaalikampanjoinnin tuella.
    Väliaikaiseksi aiottu leikkaus olisi voitu lopettaa. Kansakunnan keulakuvana Halonen olisi voinut vaatia sitä, mutta tahto puuttui.

    Äänestä

  • Halonen.petti kirjoitti:

    Suvakkivasurit eivät kanna vastuuta omista tekemisistään koskaan.
    Suvakkivasureilla oli yhdeksän ministeriä, siis enemmistö, ja näistä Lipponen oli lisäksi pääministeri.
    Lipposen-Halosen hallituksen kokeneimmat ministerit olivat Halonen ja Viinanen. Alho, Heinonen ja Taina olivat olleet ministereitä vajaan vaalikauden. Muut olivat untuvikkoja.
    OLENNAISTA OLI, MITEN leikkaukset toteutettiin. Leikattiin sieltä, mistä ei olisi ollut varaa leikata - pienistä ja keskisuurista työeläkkeistä.
    Lisäksi kiinteä KANSANELÄKKEEN PERUSOSA poistettiin väliaikaisesti. Sen piti tulla myös työeläkeläisille. Halonen ei ministerinä eikä presidenttinä koskaan vaatinut sen palauttamista, naisten edustajana ei edes äideille, jotka ovat menettäneet työeläkettä kartuttavia vuosia.
    EUROOPAN NEUVOSTOLTA TULI HUOMAUTUS 2013 heti Halosen kauden päätyttyä. Se on painettu villaisella. Jos asia yritetään nostaa esille, suvakit vaikenevat tai vierittävät syyn muualle.
    Naisten asema, tasa-arvo, ihmisoikeudet ja suvaitsevaisuus olivat Haloselle pelkkä keppihevonen. Halonen petti äänestäjänsä täysin.

    Lipposen hallituksissa oli vasemmistolla yhdeksän ministeriä, samoin oli oikeistolla yhdeksän ministeriä, ja puolueisiin sitoutumattomana maatalousministerinä Kalevi Hemilä, Raimo Tammilehto sekä kokoomuksen Jari Koskinen.

    Äänestä

  • suomen.suomalainen kirjoitti:

    Lipposen hallituksissa oli vasemmistolla yhdeksän ministeriä, samoin oli oikeistolla yhdeksän ministeriä, ja puolueisiin sitoutumattomana maatalousministerinä Kalevi Hemilä, Raimo Tammilehto sekä kokoomuksen Jari Koskinen.

    Nyt meni suomen.suomalaisella mummolla hallitukset vain vähän sinne päin????Vasurien ja Vihreiden työeläkeindeksien leikkauksia fanitti kaksi RKP:n ministeriä ja leikkauksista päätti Lipposen-Halosen hallitus heti 1995.
    Raimo Tammilehto ja Jari Koskinen olivat vasta Lipposen 2. hallituksessa, joka aloitti 1999.
    Työeläkeleikkaukset ovat SDP:n budjettineuvoksen Raimo Sailaksen, Halosen, Lipposen ja muiden vasuriministerien käsialaa. Törkeintä on, MITEN leikattiin. Leikattiin sieltä, mistä ei olisi ollut varaa leikata - työttömyys- ja sairaseläkeläisiltä, pätkätyöläisiltä ja niiltä äideiltä, jotka lapset hoidettuaan palasivat työelämään.

    Äänestä

  • hävetkää.punikit kirjoitti:

    Mihin nimimerkki "hävetkää.punikit" pyrkii huorahtavilla valheillaan?

    Äänestä

  • suomen.suomalainen kirjoitti:

    Mihin nimimerkki "hävetkää.punikit" pyrkii huorahtavilla valheillaan?

    Katsopa suomen.suomalainen keskusteluketjua alaspäin - tunnetuin suomalaisten syöjä, valehtelija ja myyrien myyrä. Siellä on luettelo Suomen kaikista hallituksista. Aikajärjestyksessä hallitukset numerot 66 ja 67 olivat SDP:n enemmistöhallituksia, siis
    66. Lipposen-Halosen hallitus 1995
    67. Lipposen-Halosen hallitus 1999-2003, josta Halonen erosi 2000 tultuaan valituksi presidentiksi.

    Äänestä

rodfhgdhjdfkhjsdkögvjsdlfkbjdflkgj fdklgj lkdjfg ldjfsgoejrpgoje prfgojkdpofgj ädöfgj lakjdf lgj lökdfj glkajdf ölgkja äpsdofjgå äpodfj gpäosdjf gpoja dfpågoj adåpfogj apodjf gpoaj dfpåogj aåpodjf gpoaj dåpfogj paodojf gpojd fgpoj adfpågoj pådofjg påoadjf gpoj apodjf gpoaj dpådofgj apojd fgpoja podjf gåpoj aåpdojf gåpaoj fgdpdofj

rodfhgdhjdfkhjsdkögvjsdlfkbjdflkgj fdklgj lkdjfg ldjfsgoejrpgoje prfgojkdpofgj ädöfgj lakjdf lgj lökdfj glkajdf ölgkja äpsdofjgå äpodfj gpäosdjf gpoja dfpågoj adåpfogj apodjf gpoaj dfpåogj aåpodjf gpoaj dåpfogj paodojf gpojd fgpoj adfpågoj pådofjg påoadjf gpoj apodjf gpoaj dpådofgj apojd fgpoja podjf gåpoj aåpdojf gåpaoj fgdpdofj rodfhgdhjdfkhjsdkögvjsdlfkbjdflkgj fdklgj lkdjfg ldjfsgoejrpgoje prfgojkdpofgj ädöfgj lakjdf lgj lökdfj glkajdf ölgkja äpsdofjgå äpodfj gpäosdjf gpoja dfpågoj adåpfogj apodjf gpoaj dfpåogj aåpodjf gpoaj dåpfogj paodojf gpojd fgpoj adfpågoj pådofjg påoadjf gpoj apodjf gpoaj dpådofgj apojd fgpoja podjf gåpoj aåpdojf gåpaoj fgdpdofj rodfhgdhjdfkhjsdkögvjsdlfkbjdflkgj fdklgj lkdjfg ldjfsgoejrpgoje prfgojkdpofgj ädöfgj lakjdf lgj lökdfj glkajdf ölgkja äpsdofjgå äpodfj gpäosdjf gpoja dfpågoj adåpfogj apodjf gpoaj dfpåogj aåpodjf gpoaj dåpfogj paodojf gpojd fgpoj adfpågoj pådofjg påoadjf gpoj apodjf gpoaj dpådofgj apojd fgpoja podjf gåpoj aåpdojf gåpaoj fgdpdofj rodfhgdhjdfkhjsdkögvjsdlfkbjdflkgj fdklgj lkdjfg ldjfsgoejrpgoje prfgojkdpofgj ädöfgj lakjdf lgj lökdfj glkajdf ölgkja äpsdofjgå äpodfj gpäosdjf gpoja dfpågoj adåpfogj apodjf gpoaj dfpåogj aåpodjf gpoaj dåpfogj paodojf gpojd fgpoj adfpågoj pådofjg påoadjf gpoj apodjf gpoaj dpådofgj apojd fgpoja podjf gåpoj aåpdojf gåpaoj fgdpdofj rodfhgdhjdfkhjsdkögvjsdlfkbjdflkgj fdklgj lkdjfg ldjfsgoejrpgoje prfgojkdpofgj ädöfgj lakjdf lgj lökdfj glkajdf ölgkja äpsdofjgå äpodfj gpäosdjf gpoja dfpågoj adåpfogj apodjf gpoaj dfpåogj aåpodjf gpoaj dåpfogj paodojf gpojd fgpoj adfpågoj pådofjg påoadjf gpoj apodjf gpoaj dpådofgj apojd fgpoja podjf gåpoj aåpdojf gåpaoj fgdpdofj rodfhgdhjdfkhjsdkögvjsdlfkbjdflkgj fdklgj lkdjfg ldjfsgoejrpgoje prfgojkdpofgj ädöfgj lakjdf lgj lökdfj glkajdf ölgkja äpsdofjgå äpodfj gpäosdjf gpoja dfpågoj adåpfogj apodjf gpoaj dfpåogj aåpodjf gpoaj dåpfogj paodojf gpojd fgpoj adfpågoj pådofjg påoadjf gpoj apodjf gpoaj dpådofgj apojd fgpoja podjf gåpoj aåpdojf gåpaoj fgdpdofj rodfhgdhjdfkhjsdkögvjsdlfkbjdflkgj fdklgj lkdjfg ldjfsgoejrpgoje prfgojkdpofgj ädöfgj lakjdf lgj lökdfj glkajdf ölgkja äpsdofjgå äpodfj gpäosdjf gpoja dfpågoj adåpfogj apodjf gpoaj dfpåogj aåpodjf gpoaj dåpfogj paodojf gpojd fgpoj adfpågoj pådofjg påoadjf gpoj apodjf gpoaj dpådofgj apojd fgpoja podjf gåpoj aåpdojf gåpaoj fgdpdofj rodfhgdhjdfkhjsdkögvjsdlfkbjdflkgj fdklgj lkdjfg ldjfsgoejrpgoje prfgojkdpofgj ädöfgj lakjdf lgj lökdfj glkajdf ölgkja äpsdofjgå äpodfj gpäosdjf gpoja dfpågoj adåpfogj apodjf gpoaj dfpåogj aåpodjf gpoaj dåpfogj paodojf gpojd fgpoj adfpågoj pådofjg påoadjf gpoj apodjf gpoaj dpådofgj apojd fgpoja podjf gåpoj aåpdojf gåpaoj fgdpdofj rodfhgdhjdfkhjsdkögvjsdlfkbjdflkgj fdklgj lkdjfg ldjfsgoejrpgoje prfgojkdpofgj ädöfgj lakjdf lgj lökdfj glkajdf ölgkja äpsdofjgå äpodfj gpäosdjf gpoja dfpågoj adåpfogj apodjf gpoaj dfpåogj aåpodjf gpoaj dåpfogj paodojf gpojd fgpoj adfpågoj pådofjg påoadjf gpoj apodjf gpoaj dpådofgj apojd fgpoja podjf gåpoj aåpdojf gåpaoj fgdpdofj rodfhgdhjdfkhjsdkögvjsdlfkbjdflkgj fdklgj lkdjfg ldjfsgoejrpgoje prfgojkdpofgj ädöfgj lakjdf lgj lökdfj glkajdf ölgkja äpsdofjgå äpodfj gpäosdjf gpoja dfpågoj adåpfogj apodjf gpoaj dfpåogj aåpodjf gpoaj dåpfogj paodojf gpojd

Äänestä

Demareilla oli 1990-luvun Helsingissä koossa unelmajoukkue. Kanssavaltuutettuja olivat muun muassa Tarja Halonen, Paavo Lipponen ja Arja Alho.
poistivat indeksikorotukset eläkeläisiltä,
ja poistivat rikkailta varallisuusveron!

Äänestä
  • Lisäksi SDP:n Arja Alho toisena valtiovarainministerinä "kohtuullisti" Suomen oikeuslaitoksen Ulf Sundqvistille langettaman korvaustuomion. Kohtuullisti = pienensi murto-osaan.
    Tämä on taas yksi esimerkki siitä, että punikeilla on omat lait.

    Äänestä

  • kaksi.lakia kirjoitti:

    Lisäksi SDP:n Arja Alho toisena valtiovarainministerinä "kohtuullisti" Suomen oikeuslaitoksen Ulf Sundqvistille langettaman korvaustuomion. Kohtuullisti = pienensi murto-osaan.
    Tämä on taas yksi esimerkki siitä, että punikeilla on omat lait.

    SDP oli hallitusvastuussa yhtäjaksoisesti liki 50 vuotta, 1966-2015. Väliin mahtuu kaksi neljän vuoden oppositiokautta, mutta ei se mitään. -SDP:n jäsenkirjavirkamiehet olivat jo 1990-luvulle tultaessa miehittäneet ministeriöt, tuomarin virat, yliopistot, YLEn ja muutakin mediaa.
    Niinä kahtena SDP:n oppositiokautena virkamiehet pystyivät jumittamaan asioita ja pihtaamaan tietoa. Täsmällisesti oikean kuvan saaminen saattoi olla työlästä ja kestää kauan.

    Äänestä

  • häpeän.vuosikymmenet kirjoitti:

    Koiviston ja Halosen häpeän aikakausi on keskeisimmiltä osilta edelleen salauspäätösten suojassa

    Äänestä

  • SDP:n enemmistöhallitukset 1995-1999 ja 1999-2003:
    Lipposen-Halosen hallitus heikensi työeläkeindeksit 1995 ja poisti samalla työeläkeläisiltä myös kansaneläkkeen perusosan. Leikkausten toteutus alkoi 1996.
    Työeläkeindeksien heikennys tekee useimmilla yli 20 % + kansaneläkkeen perusosa n. 105 e/kk, yhteensä työeläkeläisten enemmistöllä noin 30 %.

    Äänestä

  • SDPpeittelee kirjoitti:

    SDP:n enemmistöhallitukset 1995-1999 ja 1999-2003:
    Lipposen-Halosen hallitus heikensi työeläkeindeksit 1995 ja poisti samalla työeläkeläisiltä myös kansaneläkkeen perusosan. Leikkausten toteutus alkoi 1996.
    Työeläkeindeksien heikennys tekee useimmilla yli 20 % + kansaneläkkeen perusosa n. 105 e/kk, yhteensä työeläkeläisten enemmistöllä noin 30 %.

    Kummassakin Lipposen hallituksessa oli oikeiston ja vasemmiston ministereitä yhtä paljon, lisäksi oli sitoutumaton ammattiministeri.

    Millään puolueella ei ollut enemmistöä eli kymmentä ministeriä Lipposen kummassakaan hallituksessa.

    Nimimerkki "SDPpeittelee" levittää joko tietoisesti tai ihan vaan synnynnäisen idiotisminsa sanelemaa väärää tietoa.

    Lipposen-Halosen hallitusohjelmaan ei kirjattu etukäteen, MITEN työeläkkeitä ja muita leikkauksia tehdään. Leikkaukset hyväksyttiin, koska ne olivat jo hallitusohjelmassa. - Punikit jyräsivät KESKISUURTEN JA PIENTEN työeläkkeiden leikkaukset heti 1995 Viher-Haaviston ja RKP:n kahden ministerin tuella. Halonen oli ministereistä ehdottomasti parhaiten perehtynyt eläke- ja sosiaaliasioihin, joten Halosen kanta painoi.
    Työeläkerahaa alettiin pian piilottaa työeläkerahastoihin muka "suurten ikäluokkien eläkepommin takia". Rahastojen arvo on jo 173 miljardia euroa.
    Vasta Ylen MOT 7.2. ja 8.2. 2016 paljasti asian suurelle yleisölle. Ei ole sattumaa, että KANSALAISALOITTEEN allekirjoitusten suurin piikki kohdistuu ajanjaksolle 8.-10.2.2016 (työeläkeindeksit palautettava).
    Kansalaisaloitteen allekirjoituksia on nyt yli 60.000. Jo 50.000 riittää siihen, että eduskunnan on käsiteltävä asia.
    Pelkällä 2,5 %:lla rahastojen tuotosta olisi leikkaukset voinut peruuttaa. Itse jättimäiseen pääomaan ei tarvitsisi koskea ollenkaan.

    Äänestä

  • Odotamme, miten kansalaisaloite etenee. Nimiä tuli vielä rutkasti lisää.

    Äänestä

  • Kuka ja ketkä piilotettua 184 miljardia, niiden sijoittamista ja mahdollista "käyttöä" valvovat?- Petos-Rinne ja muu vuokrakiskoja-VVO-AY-mafia?
    Pelkät korkotuotot ovat olleet monta miljardia euroa vuosittain.
    1 miljardi = tuhat miljoonaa = 1.000.000.000 euroa. Käsittämätön summa.
    .
    Miksi asiaa piilotellaan?
    Miksi eritoten AY väittää, että valt.tri Kiljunen ja valt.tri Ilaskivi valehtelevat, kun ovat selvittäneet asiaa ja puolustaneet työeläkeläisiä? Itse olen kuullut akateemisten AY-nilkin julkisesti väittävän, että Kiljunen valehtelee.

    Äänestä

Hallitukset aikajärjestyksessä
Hallitus Aika Hallituspäivät Pääministerin puolue Hallitustyyppi
1. Svinhufvud 27.11.1917 - 27.5.1918 182 Nuorsuomalaiset Enemmistö
2. Paasikivi 27.5.1918 - 27.11.1918 185 Suomalainen puolue Enemmistö
3. Ingman 27.11.1918 - 17.4.1919 142 Kokoomus Enemmistö
4. Castren K. 17.4.1919 - 15.8.1919 121 Edistyspuolue Vähemmistö
5. Vennola 15.8.1919 - 15.3.1920 214 Edistyspuolue Vähemmistö
6. Erich 15.3.1920 - 9.4.1921 391 Kokoomus Enemmistö
7. Vennola II 9.4.1921 - 2.6.1922 420 Edistyspuolue Vähemmistö
8. Cajander 2.6.1922 - 14.11.1922 166 ammatti/virkamies Virkamies
9. Kallio 14.11.1922 - 18.1.1924 431 Maalaisliitto Vähemmistö
10. Cajander II 18.1.1924 - 31.5.1924 135 ammatti/virkamies Virkamies
11. Ingman II 31.5.1924 - 31.3.1925 305 Kokoomus Enemmistö
12. Tulenheimo 31.3.1925 - 31.12.1925 276 Kokoomus Vähemmistö
13. Kallio II 31.12.1925 - 13.12.1926 348 Maalaisliitto Vähemmistö
14. Tanner 13.12.1926 - 17.12.1927 370 SDP Vähemmistö
15. Sunila 17.12.1927 - 22.12.1928 372 Maalaisliitto Vähemmistö
16. Mantere 22.12.1928 - 16.8.1929 238 Edistyspuolue Vähemmistö
17. Kallio III 16.8.1929 - 4.7.1930 323 Maalaisliitto Enemmistö
18. Svinhufvud II 4.7.1930 - 21.3.1931 261 Kokoomus Enemmistö
19. Sunila II 21.3.1931 - 14.12.1932 635 Maalaisliitto Enemmistö
20. Kivimäki 14.12.1932 - 7.10.1936 1394 Edistyspuolue Vähemmistö
21. Kallio IV 7.10.1936 - 12.3.1937 157 Maalaisliitto Vähemmistö
22. Cajander III 12.3.1937 - 1.12.1939 995 Edistyspuolue Enemmistö
23. Ryti 1.12.1939 - 27.3.1940 118 Edistyspuolue Enemmistö
24. Ryti II 27.3.1940 - 4.1.1941 284 Edistyspuolue Enemmistö
25. Rangell 4.1.1941 - 5.3.1943 791 Edistyspuolue Enemmistö
26. Linkomies 5.3.1943 - 8.8.1944 523 Kokoomus Enemmistö
27. Hackzell 8.8.1944 - 21.9.1944 45 ammatti/virkamies Enemmistö
28. Castren U. 21.9.1944 - 17.11.1944 58 Kokoomus Enemmistö
29. Paasikivi II 17.11.1944 - 17.4.1945 152 ammatti/virkamies Enemmistö
30. Paasikivi III 17.4.1945 - 26.3.1946 344 ammatti/virkamies Enemmistö
31. Pekkala 26.3.1946 - 29.7.1948 857 SKDL Enemmistö
32. Fagerholm 29.7.1948 - 17.3.1950 597 SDP Vähemmistö
33. Kekkonen 17.3.1950 - 17.1.1951 307 Maalaisliitto Vähemmistö
34. Kekkonen II 17.1.1951 - 20.9.1951 247 Maalaisliitto Enemmistö
35. Kekkonen III 20.9.1951 - 9.7.1953 659 Maalaisliitto Enemmistö
36. Kekkonen IV 9.7.1953 - 17.11.1953 132 Maalaisliitto Vähemmistö
37. Tuomioja 17.11.1953 - 5.5.1954 170 Vapaamielisten liitto Virkamies
38. Törngren 5.5.1954 - 20.10.1954 169 RKP Enemmistö
39. Kekkonen V 20.10.1954 - 3.3.1956 501 Maalaisliitto Enemmistö
40. Fagerholm II 3.3.1956 - 27.5.1957 451 SDP Enemmistö
41. Sukselainen 27.5.1957 - 29.11.1957 187 Maalaisliitto Vähemmistö
42. von Fieandt 29.11.1957 - 26.4.1958 149 ammatti/virkamies Virkamies
43. Kuuskoski 26.4.1958 - 29.8.1958 126 ammatti/virkamies Virkamies
44. Fagerholm III 29.8.1958 - 13.1.1959 138 SDP Enemmistö
45. Sukselainen II 13.1.1959 - 14.7.1961 914 Maalaisliitto Vähemmistö
46. Miettunen 14.7.1961 - 13.4.1962 274 Maalaisliitto Vähemmistö
47. Karjalainen 13.4.1962 - 18.12.1963 615 Maalaisliitto Enemmistö
48. Lehto 18.12.1963 - 12.9.1964 270 ammatti/virkamies Virkamies
49. Virolainen 12.9.1964 - 27.5.1966 623 Keskusta Enemmistö
50. Paasio 27.5.1966 - 22.3.1968 666 SDP Enemmistö
51. Koivisto 22.3.1968 - 14.5.1970 784 SDP Enemmistö
52. Aura 14.5.1970 - 15.7.1970 63 ammatti/virkamies Virkamies
53. Karjalainen II 15.7.1970 - 29.10.1971 472 Keskusta Enemmistö
54. Aura II 29.10.1971 - 23.2.1972 118 ammatti/virkamies Virkamies
55. Paasio II 23.2.1972 - 4.9.1972 195 SDP Vähemmistö
56. Sorsa 4.9.1972 - 13.6.1975 1013 SDP Enemmistö
57. Liinamaa 13.6.1975 - 30.11.1975 171 ammatti/virkamies Virkamies
58. Miettunen II 30.11.1975 - 29.9.1976 305 Keskusta Enemmistö
59. Miettunen III 29.9.1976 - 15.5.1977 229 Keskusta Vähemmistö
60. Sorsa II 15.5.1977 - 26.5.1979 742 SDP Enemmistö
61. Koivisto II 26.5.1979 - 19.2.1982 1001 SDP Enemmistö
62. Sorsa III 19.2.1982 - 6.5.1983 442 SDP Enemmistö
63. Sorsa IV 6.5.1983 - 30.4.1987 1456 SDP Enemmistö
64. Holkeri 30.4.1987 - 26.4.1991 1458 Kokoomus Enemmistö
65. Aho 26.4.1991 - 13.4.1995 1449 Keskusta Enemmistö
66. Lipponen 13.4.1995 - 15.4.1999 1464 SDP Enemmistö
67. Lipponen II 15.4.1999 - 17.4.2003 1464 SDP Enemmistö
68. Jäätteenmäki 17.4.2003 - 24.6.2003 69 Keskusta Enemmistö
69. Vanhanen 24.6.2003 - 19.4.2007 1396 Keskusta Enemmistö
70. Vanhanen II 19.4.2007 - 22.6.2010 1161 Keskusta Enemmistö
71. Kiviniemi 22.6.2010 - 22.6.2011 366 Keskusta Enemmistö
72. Katainen 22.6.2011 - 24.6.2014 1099 Kokoomus Enemmistö
73. Stubb 24.6.2014 - 320 Kokoomus Enemmistö
9.5.2015 klo 20.19. Ministeritietojärjestelmä, valtioneuvoston viestintäosasto.

SDP kaiken vatuloinnin takana. Joukkopako SDP:stä on Suomen pelastus. Eläkeläiset raivoissaan sillä suurin osa jo köyhyysrajan alapuolella ja ihan täysin SDP:n syy

Äänestä

SDP ja SAK eliitti.
Työläisten ja köyhien pettäjät.
Raamattu sanoo: Petturin palkka on kuolema.

Äänestä

Halonen taisi keskittyä ajamaan enemmän tuota homoasiaa kuin pienen eläkeläisen etua. Kas sitä ensimmäistä ohjaa vietti, ei järki ja sille ei mahda mitään.

Äänestä
  • Presidentin linnassa halonen viettejään kuunteli. Puppelipippaloiden jatkopaikka. Karmeessa kunnossa arvokas rakennus halosen jäljiltä.
    Remontti kesti kauan ja maksoi maltaita. -Eihän edes Linnan yksityistilat olleet ihmisasumiselle kelvollisessa kunnossa. Sauli ja Jenni joutuivat evakkoon. Mäntyniemessäkin kissanpissa haisi.
    Itsenäisyysjuhlat täytyi pitääTampereella.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

suvakit.suvaitsevat kirjoitti:

Vuonna 2013 Suomi sai jo Euroopan Neuvostolta HUOMAUTUKSEN riittämättömästä sosiaaliturvan tasosta ja eläkeläisten kaltoinkohtelusta.
Lipposen-Halosen hallituksen leikkaukset tekevät useimmille työeläkeläisille yhteensä jo yli 30%. Ylikorostunut köyhien ryhmä on ikääntyneet äidit, sairaseläkeläiset ja työttömyyseläkeläiset, koska
- pienet ja keskisuuret työeläkkeet heikennettiin 1995 -
Myös kansaneläkkeen kiinteä perusosa poistettiin. SDP:n budjettineuvos Raimo Sailas ja seuraavat yhdeksän VASURISUVAKKI-ministeriä hyväksyivät nämä leikkaukset:
- Paavo Lipponen (SDP)
- Tarja Halonen (SAK/SDP)
- Arja Alho (SDP)
- Liisa Jaakonsaari (SDP)
- Sinikka Mönkäre (SDP)
- Jouni Backman (SDP)
- Terttu Huttu-Juntunen (Vas)
- Claes Andersson (Vas)
- Pekka Haavisto (Vihr)
Puolet eläkeläisistä elää köyhyysrajalla tai alapuolella. TYÖELÄKERAHASTOT kippaavat koko ajan työeläkeläisiä verovaroin rahoitettavan sosiaalituen armoille.
SAK:n lakimiehellä Tarja Halosella oli pisin ministerikokemus. Halonen oli myös eduskunnan sosiaalivaliokunnan puheenjohtaja jo 1980-luvulla, sosiaaliministeri 1987 alkaen, oikeusministeri 1990-luvun alussa ja eduskunnan lakivaliokunnan puheenjohtaja. Sinisilmäiset naiset valitsivat Halosen presidentiksi kahdelle kaudelle, 2000-2012.

Kohta tämä kirjoitus piilotetaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu