miksei osata ennustaa?

Vuosi sitten monet ennustajat Paavola ja co ennustivat ja toivoivat, että homolain takia Venäjä jakaa maamme kahtia. Nyt kuitenkin tapahtui muuta. Tuli
11240
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Ennustaa ja toivoa. Kaksi kovin erilaista verbiä, mutta silti tavallaan synonyymejä keskenään. Jompi kumpi voi osua kohdalleen tai sitten ei.

Paavolan ennustukset ovat yhtä päteviä kuin kenen tahansa matti meikäläisen.

Äänestä
  • Riippuu vähän mitä ennustaa. Joskus tulevaisuutta on helppokin ennustaa, jos tuntee historian, politiikan ja ymmärtää ihmisten taipumuksia toimia tietyissä tilanteissa. Faktojen perusteella ennustamista sanotaan tilanneanalyysiksi. Jotkut asiantuntijat ovat siinä loistavia.

    Toinen juttu ovat sitten nämä profetiat ja ennustukset, jotka ovat lähinnä ennustajan toiveajattelua. Esim. Venäjä-profetioihin liittyen on aika helppo arvata, että profeetta edustaa oikeistolaista ajattelua ja on ehkä tiettyä sukupolvea.

    Tavallinen ihminen ei voi vaikuttaa tulevaisuuteen paljoakaan, joten on viisampaa elää päivä kerrallaan. Mikä on itse asiassa raamatullinen ajatus.

    Äänestä

Jos esim. satunnaislukujen ennustaminen olisi mahdollista, niin lottoaminen loppuisi aika vikkelään. Viime lauantain käytännön kokeet puoltavat ennustamisen mahdottomuutta.

Äänestä

Ei oo tainnut paavola ennustaa mitään tommostista. Taitaa taas jonkuu korvat heilua valheen merkiks.

Äänestä

Paavolan pojan höpinöihin ei kannata uskoa. Se mies on päästönsä sekaisin ja tärähtänyt. Surullinen hahmo.

Äänestä

Mun mummoni ennusti kahvinporoista ja aina tärppäsi. Kerrankin hän ennusti, että huomenna sataa tai sitten ei. Ja toden totta, seuraavana päivänä satoi. Hallelujaa!

Äänestä

No kyllä oli Paavolan opetuksissa viittaus venäjän Suomihalkaisuun jos homooarilaki tulee. Samoin oli useita muita Tukholman ja jonkun naisen ennustuksia. Kukaan ei ennustanut irakkien invaasiota. Miksei?

Äänestä
  • Kyllä joitakin asioita on helppo ennustaa, otetaan vain huomioon todellisuus. Esimerkiksi profetiapalstalla olen jo tunnustettu profeetta, koska osaan ennustaa seuraavaa jeesuksen tulemisesta:

    Jeesus ei tule tänäänkään.

    Olen kehottanut tekemään tuosta ison huoneentaulun, ettei profetiani jää yhtenäkään päivänä vaille huomiota. Se nimittäin pitää paikkansa joka ikinen päivä uudelleen ja uudelleen.

    Äänestä

  • Laitapas se paavolan jutu näkyville muuten en usko.

    Äänestä

Kokkolan Helluntai srk:ssa 30.-31.12016 oli luentosarja "Ilmestyskirjan äärellä- puhuja Tuomo Läntelä ( hän on tehnyt myös Pro Gradu :n, jossa hän tarkastelee Vilho Hartosen pelastusoppia "Mitä pian tapahtuu " kirjassa." )

Täytynee sanoa että Läntelä puhui asiaa, vaikka itse ymmärrän asiayhteyksissä tulkittuna mm. hänen mainintansa (siis Läntelän mainitseman ) Sakarjan kirjan kohdasta "He luovat katseensa häneen, jonka he ovat lävistäneet"." eri tavalla, mutta ehkä hän esittikin "perus hellntalaista " tulkintaa?

Johanneksen evankeliumissa on ymmärrettävissä että Sakarjan kohta toteutui Golgatalla, eikä ole tulevaisuuden asia.(koska Kristuksen srk. muuttuu "silmänräpäyksessä" kirkastettuun olotilaan mm. 1.Kor.15. ja samalla tulemukseksella tapahtuu 2.Piet.3:3-13.Asiayhteyttä 2:1-3:18.) Evankeliumissa kirjoitetaan asia selvästi jo toteutuneena Joh. 19:Joh.19:36. ".Sillä tämä tapahtui, että kirjoitus kävisi toteen: "Älköön häneltä luuta rikottako". 37. Ja vielä sanoo toinen kirjoitus: "He luovat katseensa häneen, jonka he ovat lävistäneet"."



2.Piet.3:3."..Ja ennen kaikkea tietäkää se, että viimeisinä päivinä tulee pilkkapuheinensa pilkkaajia, jotka vaeltavat omien himojensa mukaan 4. ja sanovat: "Missä on lupaus hänen tulemuksestansa? Sillä onhan siitä asti, kuin isät nukkuivat pois, kaikki pysynyt, niinkuin se on ollut luomakunnan alusta." 5. Sillä tietensä he eivät ole tietävinään, että taivaat ja samoin maa, vedestä ja veden kautta rakennettu, olivat ikivanhastaan olemassa Jumalan sanan voimasta 6. ja että niiden kautta silloinen maailma hukkui vedenpaisumukseen. 7. Mutta nykyiset taivaat ja maa ovat samalla sanalla talletetut tulelle, säästetyt jumalattomain ihmisten tuomion ja kadotuksen päivään.

8. Mutta tämä yksi älköön olko teiltä, rakkaani, salassa, että "yksi päivä on Herran edessä niinkuin tuhat vuotta ja tuhat vuotta niinkuin yksi päivä". 9. Ei Herra viivytä lupauksensa täyttämistä, niinkuin muutamat pitävät sitä viivyttelemisenä, vaan hän on pitkämielinen teitä kohtaan, sillä hän ei tahdo, että kukaan hukkuu, vaan että kaikki tulevat parannukseen. 10. Mutta Herran päivä on tuleva niinkuin varas, ja silloin taivaat katoavat pauhinalla, ja alkuaineet kuumuudesta hajoavat, ja maa ja kaikki, mitä siihen on tehty, palavat. 11. Kun siis nämä kaikki näin hajoavat, millaisia tuleekaan teidän olla pyhässä vaelluksessa ja jumalisuudessa, 12. teidän, jotka odotatte ja joudutatte Jumalan päivän tulemista, jonka voimasta taivaat hehkuen hajoavat ja alkuaineet kuumuudesta sulavat! 13. Mutta hänen lupauksensa mukaan me odotamme uusia taivaita ja uutta maata, joissa vanhurskaus asuu. 14. Sentähden, rakkaani, pyrkikää tätä odottaessanne siihen, että teidät havaittaisiin tahrattomiksi ja nuhteettomiksi, rauhassa, hänen edessänsä;...."





https://www.youtube.com/watch?v=5U9cNJQrr1k
"..Ilmestyskirjan äärellä Osa1..Opettaa Tuomo Läntelä."

https://www.youtube.com/watch?v=zLMsjC_vP4s
"..Ilmestyskirjan äärellä Osa 2.."

https://www.youtube.com/watch?v=bJ9sFNVPm3s
"..Ilmestyskirjan äärellä Osa 3.."

https://www.youtube.com/watch?v=H0gPh93J_5g
"..Ilmestyskirjan äärellä Osa 4.."

Kovin rohkaisevaa että Suomen helluntalais piireissä tunnettu Raamatun opettaja Esa Hyvönen on jo vuosia sitten antanut Läntelän tutkimuksista myönteisen arvion, joka käy ilmi mm. tässä linkissä,ja siinä olevassa tekstissä

https://esahyvonen.wordpress.com/2012/07/13/joukkosielunhoitoa-kuka-ottaa-vastuun-opin-hedelmasta/
"..Joukkosielunhoitoa: kuka ottaa vastuun opin hedelmästä?.."

Äänestä

Wilkerssonit ja muut sekalaiset apokalyptiset hehkuttajat ovat tulevaisuuden ennustuksissaan pääsääntöisesti olleet varmoja kahdesta asiasta. Rajusta inflaatiosta ja öljyn loppumisesta. No nyt ollaan deflaatiossa negatiivisilla koroilla ja öljystä on ylitarjontaa. Pieleen meni.

Yksi asia on kuitenkin sellainen jonka uskon itsekin tapahtuvan. Ylikansoituksen aiheuttama nälänhätä. Ruuan tehotuotanto ei pysy ihmisten lisääntymisen tahdissa. Varsinkin kun hyvää peltomaata käytetään rakentamiseen. Tämä jos mikä on vain ajan kysymys. Veikkaan että 30 vuoden päästä näemme jo levottomuuksia ruuan vähyyden vuoksi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


enosaaennustaa kirjoitti:

Vuosi sitten monet ennustajat Paavola ja co ennustivat ja toivoivat, että homolain takia Venäjä jakaa maamme kahtia. Nyt kuitenkin tapahtui muuta. Tuli

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu