Rahatko loppu?

"Rahat on loppu." toteaa vinosti hymyilevä mustapukuinen hahmo YLE:n kanavalla (lue; Keskustan mainoskanavalla). Pääministeri on puhunut kansalle. Kiristäkää vyötä ja pärjätkää kuten parhaaksi näette. Ikiaikaiseksi leikkurin kohteeksi joutuivat pienipalkkaiset ja vanhukset. Siis ei mitään uutta.

Kuitenkin samaan aikaan alkaa maahamme virrata hyväkuntoisia, merkkivaatteissa patsastelevia nuoria miehiä, jotka hokevat kaikki samaa mantraa "asylum". Ja taikasana "asylum" herättää myös maamme johdossa käsittämättömän hoivavimman.

Sedät parta päristen tarjoavat keinoja, joilla saataisiin pakolaisvirta kasvatettua moninkertaiseksi. Seuraa YLE:n (Keskustan mainoskanavan) kuvaa siitä kuinka ikänsä valehdelleelle sotapakolaismiehelle pääministeri toivottaa suurieleisesti tervetuloa. Seuraavaan hengenvetoon hän ilmoittaa, että olisi myös tämmöistä hiukan hulppeampaa kämppää tarjolla. Kun tämä kaikki hullutus on nähty, niin samainen henkilö väläyttää nyttemmin mahdollisuutta korottaa Suomen pakolaiskiintiöitä.

Summasummarum. Mitä tämä kaikki tarkoittaa? Alunperinkään rahat eivät ole olleet loppu. Porvarihallitus halusi ainoastaan ajaa omaa leikkauspolitiikkaansa. Tämmöistä on jälki kun miljonäärit pääsevät vallankahvaan; luokkaerot syvenevät ja juopa oman kansan riveissä kasvaa. Hajonnutta ja riitaisaa kansaa on helppo hallita.

Täytyy myös muistaa, että pakolaiset ovat erittäin hyvä bisness. Miljardiluokan vuositulot, jotka saavutetaan mm. valjastamalla YLE ilmaiseen hyöty- ja mainoskäyttöön. Viesti leviää kulovalkean tavoin ympäri maailmaa ja twiitit hoitaa lopun. Kyllä nyt Suomineitoa pannaan edestä ja takaa. Nämä raiskauksen jäljet ja traumat kantavat pitkälle ja maksajana on Suomen kansa.
24128
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 24

Vanhimmat

hyvää, sanoi mustapartainen mies, päivää

Äänestä

Kaiken hupuksi laitetaan vielä presidentti lausumaan kriittisille lohdutuksen sanoja, joita sitten saavat ne, jotka kaiken uskoo liikutuksen kyyneleet silmillään kiitellä. Oi kiitos kauniista sanoista.

Äänestä
  • "Asylum" ja seisova pöytä on katettu.

    Äänestä

Juuri kävin oral hammaslääkäriasemalla kun kunnalliseen puolen vuoden jono. Lohjennut paikka, korjaus 139€ plus toimistokulu 15,9€ miinus kelakorvaus 17€. Loppusumma 137,90€.

Vastaanotolla moniavioinen matumies kahden naisen ja kolmen lapsen kanssa. Hoidot saavat yhteiskunnan piikkiin.

Kelakorvaus oli kuulemma viime vuonna n 30€.

Kyllä ilettää olla iloinen veronmaksaja kun veroeurot menee elintasopakolaisten suihin.

Äänestä
  • Todistin samaa näytelmää Mehiläisessä yleislääkärin vastaanotolla. Laskun loppusummaksi tuli toimistokuluineen 402,80 (sis. kuvantamispalkkion).

    Viisihenkinen maahanmuuttajasakki sai palvelut ilmaisiksi. Tämä selvisi, kun ihmettelin asiaa tuttavalleni, joka työskentelee Maahanmuuttovirastossa. Matut ovat oikeutettuja käyttämään yksityisen sektorin palveluja!! Miksi heitä ei ohjata terveyskeskukseen?

    Ei ole ihme, että maamme pullistelee näitä elinkeinosurffareita. Kielitaidottomia pummeja, jotka eivät osallistu kustannustalkoisiin millään tavoin kohdellaan kuin keisareita. Ei ymmärrä, ei.

    Äänestä

  • Pummit_pois_nurkista kirjoitti:

    Todistin samaa näytelmää Mehiläisessä yleislääkärin vastaanotolla. Laskun loppusummaksi tuli toimistokuluineen 402,80 (sis. kuvantamispalkkion).

    Tuo onkin sitä oikeaa rasismia. Ei ketään ihmistä saa syrjiä TAI SUOSIA ihonvärin takia.

    Äänestä

  • Just. En ymmärrä. Enkä missään tapauksessa hyväksy.

    Ihmisellä on 28-32 hammasta. Lasku kun ne kaikki on kai paikattava, eivät osaa vessaa käyttää, siis tuskin hammasharjaakaan: 4956,8 €, koska kelakorvausta eivät kai saa.

    Tekarit ja nastat sun muut maksaa tietty vielä enemmän. Passaa siinä matujen hymyillä.

    Äänestä

  • fdfdfddfsfddfs kirjoitti:

    Tuo onkin sitä oikeaa rasismia. Ei ketään ihmistä saa syrjiä TAI SUOSIA ihonvärin takia.

    No totta maar se on rasisimia. Minähän olen rasisti. En ole maahanmuuttokriittinen olen maahanmuuttovastainen. Hoida sinä se paapomispuoli, niin minä hoidan tämän.

    Äänestä

  • UPDATE_11383416 kirjoitti:

    Just. En ymmärrä. Enkä missään tapauksessa hyväksy.

    Ihmisellä on 28-32 hammasta. Lasku kun ne kaikki on kai paikattava, eivät osaa vessaa käyttää, siis tuskin hammasharjaakaan: 4956,8 €, koska kelakorvausta eivät kai saa.

    Tekarit ja nastat sun muut maksaa tietty vielä enemmän. Passaa siinä matujen hymyillä.

    Naulankantaan. Tosin uskoisin, että matuille kelpaa vain paras; ei mitään tekareita vaan implantit suuhun kertaheitolla. Ja kansa maksaa!! Kyllä kelpaa naureskella ja virnistellä typerälle kansalle, joka hoitaa maksupuolen.

    Äänestä

  • Kiäh_kiäh_urpoja_ollaan kirjoitti:

    Naulankantaan. Tosin uskoisin, että matuille kelpaa vain paras; ei mitään tekareita vaan implantit suuhun kertaheitolla. Ja kansa maksaa!! Kyllä kelpaa naureskella ja virnistellä typerälle kansalle, joka hoitaa maksupuolen.

    Senkö takia sillä mustapukuisella miehellä on se vino hymy? Parku meinaa tulla kun lukee näitä juttuja, kun itsekin olen syksystä lähtien laskettuna maksanut hammaslääkärilaskuja lähes kahdella tonnilla. Eikä laitettu implantteja eikä tekareita, vain vanhoja paikkoja korjailtiin. Ei juuri hymyilytä.

    Äänestä

  • Pummit_pois_nurkista kirjoitti:

    Todistin samaa näytelmää Mehiläisessä yleislääkärin vastaanotolla. Laskun loppusummaksi tuli toimistokuluineen 402,80 (sis. kuvantamispalkkion).

    Viisihenkinen maahanmuuttajasakki sai palvelut ilmaisiksi. Tämä selvisi, kun ihmettelin asiaa tuttavalleni, joka työskentelee Maahanmuuttovirastossa. Matut ovat oikeutettuja käyttämään yksityisen sektorin palveluja!! Miksi heitä ei ohjata terveyskeskukseen?

    Ei ole ihme, että maamme pullistelee näitä elinkeinosurffareita. Kielitaidottomia pummeja, jotka eivät osallistu kustannustalkoisiin millään tavoin kohdellaan kuin keisareita. Ei ymmärrä, ei.

    Unohdit kokonaan, että kielitaidottomilla pakolaisilla kulkee tulkki koko ajan mukana silloin, kun pakolaisten asioita hoidetaan joko kelassa, viranomaisissa tai lääkärissä. Tulkkien lisäksi esim. oikeudessa ja poliisiasioissa mukana on myös lakimies. Yhdessä tulkki ja lakimies voivat veloittaa 300-400 euroa tunnilta.

    Äänestä

  • Ja sossun pykäläviidakosta selviää kun jo "kotoutetut" veljet neuvovat kuinka rahahanat avataan ja pidetään auki hamaan hautaanpanoon asti.

    Äänestä

Kuka uskoo että suomesta on rahat loppu. Eiköhän tämä ole vain suurta kusetusta. On rahaa ottaa vaikka 10 miljoonaa matua ja ruokkia heidät huippuhyvin, rakentaa 10 miljoonaa asuntoa ja hommata ne 10 miljoonaa työpaikkaa. Ihmettelen vaan sitä viimeistä, mitä työtä maailmassa nyt tarvitaan niin paljon, muutenkaan ei meinaa kauppa käydä. Pizzoistakin voi tulla ylitarjontaa.

Äänestä

Siis mitä te hourailette ? Eihän tämä hädänalaisten auttaminen maksa suomalaisille mitään. SPR : n väki vakuuttaa että valtiohan maksaa kaikki turvapaikanhakijoista koituvat kulut kun odottelevat päätöksiä vastaanottokeskuksissa.

No mistä valtio saa rahat ? Sisäministeri Orpo tietää vastauksen siihen.

--"Sisäministeri Petteri Orpon (kok.) mukaan turvapaikanhakijoista aiheutuvat lisäkulut katetaan ottamalla lisää velkaa. "Tämä on sellainen asia, ettei sitä kannata hoitaa lisäleikkauksilla", Yhdysvalloissa vieraileva Orpo sanoi varhain tiistaina New Yorkissa. Käytännössä linjaus tarkoittaa, että lisäkulut katetaan velanotolla."

Eli mitä valitatte ? Suomen valtio on niin rikas että rahhaa saa nyt ulukomailta niin paljon kun hädänalaiset tarvihtoo ja korot on nollassa.
Tämähän pittää ny nähä sijotuksena , nämä hädänalaaset. Näinhän sanoi Carl Haglundkin.

Ottakaa oppia poliitikoista ja äänestäkää Sipilän porukalle jatkoaikaa , mutta muistakaa että demarithan viä puuttuu päättävistä elimistä. Kun demarit vielä lisätään Sipilän porukkaan niin sittenhän vasta Suomi alkaa kunnolla kantamaan vastuutaan käsissä olevassa humanitäärisessä kriisissä...

Äänestä

Australia säilöö sinne yrittäviä pakolaisia Naurussa, Papuassa jne. Maan korkein oikeus on todennut että tämä on laillista.

No tänään Australia lähettää 267 syöpää ja muita terminaalisairauksia sairastavaa noihin säilöntäkeskuksiinsa. Ei anna siis hoitoja Australiassa vaikka avustusjärjestöt vinkuu että säilöntäpaikoissa muutenkin huono ylläpito.

Australian oikeus toteaa taas että laillista on, ei hoideta.

Piut paut mitä mieltä muu maailma tai kansainväliset sopimukset on. Aussit pitää maansa elinkelpoisena ja islamivapaana.

Hienoa. Ymmärrettävää ja hyväksyttävää.

http://sputniknews.com/asia/20160208/1034388287/australia-deport-refugees-cancer.html

Äänestä
  • Todella esimerkillistä. Vältyttäisiin monelta pahalta kun reagoitaisiin ajoissa. Löperö hallitus vaan ei saa mitään aikaan kun pitää nuoleskella merkelin ahteria.

    Äänestä

Sen sanon että kunpa tästä pääsisi ausseihin, eivät vaan taida ottaa eläkeläisiä ellei olie isot rahat massissa.

Äänestä

Vanhukset makaavat paskavaipoissaan, eläkeläisillä ei rahaa enää lääkkeisiin eikä sähkölaskuun, työttömiltä leikataan, sillä niillähän riittää yksi lämmin ruoka joka päivä,
Asunnottomia on tuhansia...
Näihin ei löydy rahaa, ei edes velkarahaa.
Pääasia että velkarahalla saadaan Irakisotilaille hyvät oltavat, kotoutuettua ja asunnot läheltä keskustaa,

Äänestä
  • Johan pari suomivanhusta paloi talonsa mukana kun heitä pakkoasutettiin kotonaan eikä huolittu palvelutaloon. Toisella dementia, toisella liikuntakykyä haittaava diabetes.

    Nämä on niin törkeitä juttuja, kaikkein heikoimmassa asemassa olevien heitteille jättöä.

    Äänestä

  • Kotihoitoa lisätään kokoajan. 90-vuotiaita maatetaan kotona täysin ymmärtämättömässä tilassa. Vanhuksia, jotka eivät kykene itse syömään, peseytymään eikä avaamaan televisiota (jos sellaista edes on). Tämä on jumalattoman törkeää.

    Ja näistä asioista päättävät henkilöt, jotka ensin syytivät rahat Kreikkaan ja nyt nuorten hyväkuntoisten sotilaskarkureiden hoivaan ja huolenpitoon. Kotoutusohjelman nimissä saa riehua kuin mielipuoli ja jos niin haluaa, raiskata. Eihän siitä seuraa muuta kuin jonkun poliitikkosedän torumista ja sormenheristystä A-studiossa. Siinä kaikki. Kaikki tämä hullutus pidetään käynnissä lainarahalla vanhusten kituessa kotonaan ja kantasuomalaisten jonottaessa terveyskeskuksissa ja julkisessa hammashuollossa. Eihän nämä valitut voi kantarahvaan kanssa samaa ilmaa hengitellä.

    Ei käy maalaisjärkeeni millään, miksi ei voitaisi panna rajoja kiinni ja rakentaa vaikka "Trump-muuri", joka estäisi tämän hallitsemattoman a**avyöryn maahamme ja koteihimme. Sillä koteihimmehan me nämä tunkeutujat otamme, joutuessamme elättämään heitä tavalla ja toisella.

    Äänestä

ULKOMAAT
JAPANI: MUSLIMEIDEN HELVETTI?
MARRASKUU 11, 2015 RIIPPUMATON MEDIA

Siinä missä EU-päättäjät konttaavat rähmällään islamille antautuen ja alistuen, Japanissa ollaan ymmärretty asiat oikein jo alusta pitäen. Kohteliaat japanilaiset ovat tiukkoja tässä yhdessä asiassa: Muslimit ja islam laitetaan aisoihin… ja rajusti.

Tässä Japanin ’muistilista’ muslimeille:

Muslimeiden on osattava japaninkieli ja ymmärrettävä maan lait
Sharialaki on kielletty Japanissa
Arabiankielistä koraania ei saa tuoda maahan
Japani on ainoa maa joka ei anna muslimeille kansalaisuutta
Muslimi ei voi saada pysyvää oleskelulupaa
Japanin yliopistoissa ei lainkaan opeteta arabiankieltä eikä muita ns. muslimikieliä
Japanin valtion kanta on, että kaikki muslimit ovat fundamentalisteja, ja Japani kieltäytyy muuttamasta muslimilakejaan
Islamin julistaminen ja levittäminen on kielletty Japanissa
Japani on maa jolla on pienin määrä lähetystöjä muslimimaissa
Muslimi ei voi vuokrata asuntoa Japanissa
Toimii! Japanissa onkin erittäin pieni muslimiväestö, eikä Japani ota vastaan lainkaan muslimipakolaisia. Waseda yliopisto arvioikin, että Japanin muslimiväestö on vain noin 0,05% väestöstä. Maa on yksinkertaisesti tehnyt nämä päätökset ja seisonut niiden takana. Mitä siitä on seurannut? Onko Japanin maine mennyt pilalle? Onko Japanikuva maailmalla murskautunut? (Kuten median ja poliitikkojen mukaan Suomen maine on nyt pilalla, kun emme ole ottaneet enempää muslimeita.) Koetaanko Japani nyt törkeänä islamofobisena maana? Ovatko japanilaiset natseja ja rasisteja? Tuskinpa. Ehkä Japanin maine ja uskottavuus ovat vain parantuneet entisestään.

Adachi_Museum_of_Art01st3200

Äänestä
  • Juuri näin. Tuota voisi soveltaa meilläkin. Konseptihan on jo valmiina olemassa.

    Mikäli tuolle tielle lähtisimme maamme kukoistaisi kymmenen vuoden kuluttua Ruotsin, Saksan ja Ranskan kärvistellessä rikollisuuden ja terrorismin kourissa, talous kuralla, joka kulmassa raskaasti aseistettu poliisipäivytys, ajoittaisesta ulkonaliikkumiskiellosta puhumattakaan.

    Mutta meillä on ahne, lapsellinen ja mätä hallitus, jonka keinovalikoimaan ei kuulu aivojen käyttö.

    Äänestä

  • Tuossa on järkeä.
    Julistetaan heti sota Japanille ja antaudutaan oitis, niin saadaan laki ja järjestys takaisin sekä päästään eroon EU:sta että Eurosta. ... ja noista luteista !

    Äänestä

Hei osallistuivat nuo Sipilän suojatit talkoisiin peräti 3 %:n palkkaleikkurilla !
Taisi tuo nolla unohtua 3:n perästä. Hävetkää

Äänestä

Kommentoi aloitusta

ihmetyttääkummastuttaa kirjoitti:

"Rahat on loppu." toteaa vinosti hymyilevä mustapukuinen hahmo YLE:n kanavalla (lue; Keskustan mainoskanavalla). Pääministeri on puhunut kansalle. Kiristäkää vyötä ja pärjätkää kuten parhaaksi näette. Ikiaikaiseksi leikkurin kohteeksi joutuivat pienipalkkaiset ja vanhukset. Siis ei mitään uutta.

Kuitenkin samaan aikaan alkaa maahamme virrata hyväkuntoisia, merkkivaatteissa patsastelevia nuoria miehiä, jotka hokevat kaikki samaa mantraa "asylum". Ja taikasana "asylum" herättää myös maamme johdossa käsittämättömän hoivavimman.

Sedät parta päristen tarjoavat keinoja, joilla saataisiin pakolaisvirta kasvatettua moninkertaiseksi. Seuraa YLE:n (Keskustan mainoskanavan) kuvaa siitä kuinka ikänsä valehdelleelle sotapakolaismiehelle pääministeri toivottaa suurieleisesti tervetuloa. Seuraavaan hengenvetoon hän ilmoittaa, että olisi myös tämmöistä hiukan hulppeampaa kämppää tarjolla. Kun tämä kaikki hullutus on nähty, niin samainen henkilö väläyttää nyttemmin mahdollisuutta korottaa Suomen pakolaiskiintiöitä.

Summasummarum. Mitä tämä kaikki tarkoittaa? Alunperinkään rahat eivät ole olleet loppu. Porvarihallitus halusi ainoastaan ajaa omaa leikkauspolitiikkaansa. Tämmöistä on jälki kun miljonäärit pääsevät vallankahvaan; luokkaerot syvenevät ja juopa oman kansan riveissä kasvaa. Hajonnutta ja riitaisaa kansaa on helppo hallita.

Täytyy myös muistaa, että pakolaiset ovat erittäin hyvä bisness. Miljardiluokan vuositulot, jotka saavutetaan mm. valjastamalla YLE ilmaiseen hyöty- ja mainoskäyttöön. Viesti leviää kulovalkean tavoin ympäri maailmaa ja twiitit hoitaa lopun. Kyllä nyt Suomineitoa pannaan edestä ja takaa. Nämä raiskauksen jäljet ja traumat kantavat pitkälle ja maksajana on Suomen kansa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu