Eläkeläisasia ei kiinnosta - köyhyys yleistyy

Eläkeläisten niukkenevat tulot ei herroja ja rouvia näytä kiinnostavan. Mutta työikäiset hoi! Edestänne löydätte tämän loukun, joka syö ansaitut rahanne.
YLE:n MOT kertoi, että " Eläkeläisten itsetuntoa koetellaan Suomessa ja varsinkin heidän taloudellinen asemansa on heikentynyt. Eläkkeet eivät seuraa enää palkkakehitystä, vaan eläkeläisten asema heikkenee".
Muuten työeläkkeenhän piti olla 66% palkasta. Näin asiaa tiedotettiin 70-luvulla. Muistan hyvin kun istuin infoissa, joissa asiaa esiteltiin. Lipponen leikkasi v.95 eläkeindeksin ja siksi eläkkeet ei seuraa enää kehitystä. MOT-ohjelmassa ex-vasemmistopamppu Suvi-Anne siimes ei nähnyt mitään korjattavaa eläkesysteemissä. Samoin eläkejohtajallakaan ei ollut korjattavaa. No - siellä on varmaan kasvamassa sellaiset eläkkeet, ettei tarvi välittää "eläkeläisköyhistä", kuten ex-kansanedustaja, Senioriliikkeen Kimmo Kiljunen asian ilmaisi.
6<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Päättäjillä on aina oma jalka oven välissä ja niin nytkin , etenkin suvi siimeksellä ja sillä toisella vielä työ elämässä olevalla.

Tuntuu siltä että noile eläke säästö miljaardeille on jo ollut käyttöä muualla tai sitä paraillaan suunnitellaan.

Äänestä

Mitä vähemmän suurille ikäluokille maksetaan heidän itsensä säästämistä eläkerahoista, sitä enemmän nämä suviannet ja muut kovien arvojen virkamiehet laskevat myöhemmin itse saavansa.

Äänestä
  • Suvi-Anne Siimes on tainut hukata vasemistolaisen aateensa heikompien auttamiseen.Noilla ent. kommarilla näyttää toi ahnus olevan ihan porvareiden luokkaa,olihan Nalle Walruus ennen kommari!

    Äänestä

Menee nyt puurot ja vellit sekaisin.
Jos eläkkeet seuraisivat palkkakehitystä, tarkoittaisi se sitä, että ne köyhät eläkeläiset jää edelleen köyhiksi, mutta ne parempaa eläkettä saavat, saisivat vielä parempaa eläkettä.
Ei ollut nyt Kiljunen köyhän asialla, vaan oman, hyvin toimeentulevan luokkansa asialla.

Se mitä oikeasti pitäisi tehdä, on pienten kansaneläkkeiden ja alimpien työeläkkeiden nosto edes siedettävälle tasolle, niin että ihmiset voisivat elää edes lähes normaalia elämää.
Vanhuuseläkkeellä syystä tai toisesta elävälle minimissään 1200e eläke ja ne yli 3000e eläkettä nostavat joutavat olemaan ilman korotuksia.

Korkeita eläkkeitä alaspäin ja matalia ylöspäin on se oikea tapa.

Vaan eipä se köyhän asia ketään kiinnosta, se on totta...

Äänestä
  • Jokainen on eläkkeensä ansainnut. Niin luvattiin kun niska limassa painettiin töitä. Alkuaika 23 ikävuoten saakka muistaakseni ei kerryttänyt edes eläkettä. Se meni täysin susien hyäksi. Ja alunperin eläkelupaus oli 66% palkasta. Ja vielä yli 3000 euron eläkkeet eivät todellakaan nouse vaan pienenee ihan summamääräisesti muutamalla kympillä joka kuukausi. Eli sadoilla euroilla vuodessa, Indeksit on erikseen, jotka syövät ostovoimaa vielä lisää.

    Äänestä

Jokainen on eläkkeensä ansainnut. Niin luvattiin kun niska limassa painettiin töitä. Alkuaika 23 ikävuoten saakka muistaakseni ei kerryttänyt edes eläkettä. Se meni täysin susien hyäksi. Ja alunperin eläkelupaus oli 66% palkasta. Ja vielä yli 3000 euron eläkkeet eivät todellakaan nouse vaan pienenee ihan summamääräisesti muutamalla kympillä joka kuukausi. Eli sadoilla euroilla vuodessa.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


EläkepamputPorskuttaa kirjoitti:

Eläkeläisten niukkenevat tulot ei herroja ja rouvia näytä kiinnostavan. Mutta työikäiset hoi! Edestänne löydätte tämän loukun, joka syö ansaitut rahanne.
YLE:n MOT kertoi, että " Eläkeläisten itsetuntoa koetellaan Suomessa ja varsinkin heidän taloudellinen asemansa on heikentynyt. Eläkkeet eivät seuraa enää palkkakehitystä, vaan eläkeläisten asema heikkenee".
Muuten työeläkkeenhän piti olla 66% palkasta. Näin asiaa tiedotettiin 70-luvulla. Muistan hyvin kun istuin infoissa, joissa asiaa esiteltiin. Lipponen leikkasi v.95 eläkeindeksin ja siksi eläkkeet ei seuraa enää kehitystä. MOT-ohjelmassa ex-vasemmistopamppu Suvi-Anne siimes ei nähnyt mitään korjattavaa eläkesysteemissä. Samoin eläkejohtajallakaan ei ollut korjattavaa. No - siellä on varmaan kasvamassa sellaiset eläkkeet, ettei tarvi välittää "eläkeläisköyhistä", kuten ex-kansanedustaja, Senioriliikkeen Kimmo Kiljunen asian ilmaisi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu