Suomalaisen valtaeliitin asema perustuu puoluevallaksi kutsuttuun kansasta loitontuneeseen puoluejärjestelmään.
Vaikka tämän todellisuudesta vieraantuneisuus ja muuttuminen alkuperäistä takoitustaan vastaamattomaksi on kansalaisten keskuudessa jo varsin yleisesti tunnettu, on määrätietoista toimintaa vanhentuneiden rakenteiden uusimiseksi ja puolueevallan korvaamiseksi saatu odottaa kohtuuttoman kauan. Sen syntymistä olivat kuitenkin enteilleet 1980-luvulla ja vuonna 1992 kunnallisvaaleissa lukuisissa kunnissa esiintyneet sitoutumattomat ryhmät.
Ensimmäinen valtakunnallisen puoluevallan ja valtaeliitin vastainen liike, legendaarinen Suomen kansan itesnäisyysrintama, syntyi maakunnalliselta pohjalta Kainuussa v. 1992. Filosofian tohtori Keijo Korhonen, entinen Helsingin yliopiston poliittisen historian professori (myöhemmin Arizonan yliopiston professorina toiminut tehtävässä, johon yhdenkään suomalaisen puoluevallan edustajan kyvyt eivät riittäisi) ja Suomen YK-suurlähettiläs, herätti Kajaanissa ilmestyvän Kainuun Sanomien päätoimittajana julkaisemillaan kirjoituksillaan maakunnan väestön näkemään valtapuolueiden ja niiden johtajien poliittisilla fraaseilla peitellyn kyvyttömyyden ja kaksinaamaisuuden.
Suomen kansan itsenäisyysrintama asettui avoimesti EU-myönteistä puoluevaltaaja muuta valtaelilittiä vastaan asettamalla Korhosen presidenttiehdokkaakseen vuoden 1994 presidentinvaaleihin ja kokoamalla hänen ehdokkuutensa tueksi lain edellyttämät vähintään 20 000 kannattajaa.
Tässäkin puolueet ovat etuoikeutetussa asemassa: Mikäli niillä on yksikin kansanedustaja, ne saavat automaattisesti asettaa oman presidenttiehdokkaan. Korhonen oli monien puoleettomien havainnoitsijoiden arvion mukaan tasavallan presidendin tehtävien hoitamiseen tarvittavien henkilökohtaisten edellytysten osalta muihin ehdokkaisiin verrattuna selvästi kyvykkäin.
Mutta politiikassa suuri osa kansasta on suuren rahan avulla tuotettavalla propagandalla sokaistavissa. Sen vuoksi Korhosella ei ollut kyvyistään huolimatta mahdollisuuksia menestyä rahapiirien tukemia ehdokkaita vastaan.
Mutta rahapiiritkään eivät ehkä olisi kyenneet estämään pätevimmän ehdokkaan yllätysvoittoa, mikäli hänen hajallaan olevilla kannattajillaan olisi ollut mahdollisuus yhdistää vähäiset voimansa. Korhosen lähes kahdensadantuhannen äänestäjän parin kymmenen markan suuruinen taloudellinen tuki olisi jo nostanut hänen vaalityöhönsä käytettävissä olleet varat 20-kertaisiksi. Tämä taas olisi jo ilmeisesti riittänyt siihen, että Korhonen olisi päässyt mainonnan avulla kilpailemaan tasapuolisesti suuren rahan ehdokkaiden kanssa.
Tavalliset kansalaiset eivät ole suinkaan ikuisiksi ajoiksi tuomitut suurten pääomien omistajien tukeman puoluevallan nöyriksi alamaisiksi. On vain päättäväisesti irtisanouduttava valtaeliitin määräysvallasta samalla tavoin kuin tämän vuosisadan alussa, jolloin säätyjen valta korvattiin kansanvallalla.
Talkoohenkeen ja kansalaistoimintaan perustunut Korhosen presidentinvaalikampanja oli paljon merkittävämpi kuin mitä poliittisten kommentaattorit ovat tajunneet ja julkisesti todenneet. Se osoitti, miten paljon pienikin, ilman taloudellisia resursseja oleva aktiivinen kansalaisten ryhmä voi saada aikaan, kun se toimii pyyteettömästi kansan perusetujen puolesta.
Samoin se paljasti, että puoluevallan ja valtaeliitin ainoa keino säilyttää asemansa on puoluetuen ja taloudellisen vallan resurssien avulla toteutettu äänestäjien manipulointi.
Sen jälkeen kun tämä ei enää onnistu, ovat puoluevallan päivät luetut ja se joutuu väistymään kansanvallan tieltä. Ja näin tapahtuu sen jälkeen, kun kansalaisille selkiytyy puoluevallan todellinen luonne ja puoluejärjestelmän uudistamisen välttämättömyys. Tämä selkiytyminen tulee kenties tapahtumaan hyvinkin pian, sillä se on historiallinen välttämättömyys ja seuraus tietystä yhteiskunnallisesta lainalaisuudesta.
Puolueet syntyivät aikoinaan toteuttamaan ja puolustamaan kansan oikeuksia ja kansansuvereniteettia. Mutta siirryttyään kansan rinnalta sen vastaleiriin eli liittoon taloudellisen vallan kanssa ja ryhdyttyään tämän ja samalla harvainvallan asiamieheksi puolueet ovat muuttuneet esteeksi kansalaisvallan ja sosiaalisen oikeudenmukaisuuden toteuttamiselle.
Niin kuin historia osoittaa, vallan sokaisema eliitti tekee kaikkensa etuoikeuksiensa säilyttämiseksi. Nyky-Suomessa sen tärkeimmät apuvälineet ovat radio, televisio ja lehdistö, joiden avulla kansalaiset yritetään pitää passiivisina ja kuuliaisina. Sen jälkeen kun toimittajakunnan enemmistö tekee itselleen selväksi yhteiskunnassa vallitsevan todellisen tilanteen ja oman vastuunsa kansan palvelijana eikä enää alistu vallanpitäjien edessä nöyristelijäksi, näiden tuho on lähellä.
Mutta kansakunnalla on edessään uuskansallisen herätyksen sekä henkisen ja taloudellisen nousun aika, joka tuo Suomeen vapauden, itsenäisyyden, laillisuuden ja oikeudenmukaisuuden renessanssin.
Keijo Korhosen presidenttiehdokkuus oli puoluevallan kannalta vaarallinen signaali ja oire. Sen vuoksi hänet oli savustettava pois maasta. Ja tämä tapahtui estämällä häntä saamasta kotimaassaan pätevyyttään vastaavaa työtä. Viimeisenä keinonaan hän tarjosi poliittis-yhteiskunnallisen asiantuntija-kommentaattorin palveluksia maan lehdistölle.
Mutta puoluevallan vastatoimien vuoksi hänen tarjouksensa pääasiallisesti torjuttiin. Hänestä haluttiin päästä eroon. Kuviteltiin, että hänen ympärilleen syntyneen poliittisen liikkeen alkio ei silloin päsisi kasvamaan eikä häiritsisi puoluevaltaa.
Korhonen saatiin siirtymään professoriksi Arizonan yliopistoon, tehtävään, johon yhdenkään suomalaisen puoluevallan edustajan kyvyt eivät riittäisi.
Mutta puoluevallan laskelmat eivät pitänet. Suomen kansan itsenäisyysrintaman ja sen presidenttiehdokkaan alulle panema Suomen kansan suvereniteetin, laillisuuden ja sosiaalisen oikeudenmukaisuuden puolustamisliike, joka pitää oikeudenmukaisemman yhteiskunnan edellytyksenä puoluevallan korvaamista kansanvallalla, ei ollut enää tukahdutettavissa.
Suomen kansan itsenäisyysrintama ry:stä ei ollut mahdollista tehdä uutta puoluevallan vastaista, maan itsenäisyyttä ja Suomen kansan suvereniteettia puolustavaa puoluetta, joska siihen oli jo liittynyt eri puolueiden etujen valvojina viime kädessä puoleuvaltaan kytkeytyneitä poliitikkoja. Uusi puolue on mahdollista rakentaa vain puoluejuonittelusta puhtaalle pohjalle.
Talvella 1994 Kajaanissa pidetyssä Suomen kansan itsenäisyysrintama ry:n kokouksessa ei päätetty, niin kuin jotkut tiedonvälittäjät virheellisesti käsittivät, että SUomeen ei perusteta itsenäisyysrintaman periaatteita edustavaa puoluetta. Sen sijaan Kajaanissa päätettiin, että itsenäisyysrintamaa ei muuteta puolueeksi.
Etenkin Suomen Keskustan johdossa oltiin väärinkäsitettyyn päätökseen tyytyväisiä, olihan Keijo Korhonen tämän puolueen jäsen. Uuden, sen kannalta erityisen kiusallisen, maan itsenäisyyttä ja sosiaalista oikeudenmukaisuutta puolustavan sekä puoluevaltaa vastustavan puolueen perustamisen vaaran katsottiin olevan ohi. Tätä erehdyttiin Suomen Keskustassa pitämään Suomen kansan itsenäisyysrintaman puheenjohtajaksi valitun, Kajaanin kokouksen puheenjohtajana toimineen keskustalaisen aktiivipoliitikon Pekka Puskan ansiona.
Kun runsas kuukausi Kajaanin kokouksen jälkeen tuli julkisuuteen tieto uuden, itsenäisyysrintaman hengessä toimivan puolueen perustamishankkeesta, Puska ja Suomen Keskustan puoluesihteeri Erja Tikka rinesivät välittömästi tuomitsemaan sen tarpeettomana. Aivan erityisen tuohtunut Suomen Keskustan johto oli siitä, että uuden perustettavaksi kaavaillun puolueen nimeksi oli Kajaanissa keksitty "Uusi Kansallinen Keskusta", mikä lehdistö välittömästi lyhensi UKK-puolueeksi. Todellisuudessa uusi puolue oli tarkoitettu ei suinkaan pelkäksi Suomen Keskustan vaan kaikkien puolueiden ja siis koko puoluevallan vastapainoksi. Viimeksi mainittua seikkaa ei aluksi ymmärretty sosiaalidemokraattien leirissä, mistä oli seurauksena, että siellä pidettiin UKK-puoluetta uhkana ainoastaan Suomen Keskustalle. Sen sijaan konservatiivisemman kokoomuksen piirissä ymmärrettiin uuden puoluehankkeen vaarallisuus koko puoluevallalle paremmin. Oikeistolehdissä kenties kaikkein oudoimpiin johtopäätöksiin päätyi Hämeen Sanomat. Se piti sopimattomana edesmenneen valtiopäämiehen Urho Kaleva Kekkosen nimen käyttämistä puolueen nimilyhenteenä. Lehden mielestä suunnitellun puolueen nimen etukirjaimista syntyneen kirjainlyhennyksen yhtäläisyys Kekkosen nimen alkukirjaimien kanssa oli riittävä näyttö uuden puolueen perustajien toimien ala-arvoisuudesta ja tuomittavuudesta. Totuus on, että uusi puolue syntyi puoluevallan vastapainoksi olosuhteiden pakosta. Sen nimi oli tärkeä mutta toissijainen asia.
Vaikka tämän todellisuudesta vieraantuneisuus ja muuttuminen alkuperäistä takoitustaan vastaamattomaksi on kansalaisten keskuudessa jo varsin yleisesti tunnettu, on määrätietoista toimintaa vanhentuneiden rakenteiden uusimiseksi ja puolueevallan korvaamiseksi saatu odottaa kohtuuttoman kauan. Sen syntymistä olivat kuitenkin enteilleet 1980-luvulla ja vuonna 1992 kunnallisvaaleissa lukuisissa kunnissa esiintyneet sitoutumattomat ryhmät.
Ensimmäinen valtakunnallisen puoluevallan ja valtaeliitin vastainen liike, legendaarinen Suomen kansan itesnäisyysrintama, syntyi maakunnalliselta pohjalta Kainuussa v. 1992. Filosofian tohtori Keijo Korhonen, entinen Helsingin yliopiston poliittisen historian professori (myöhemmin Arizonan yliopiston professorina toiminut tehtävässä, johon yhdenkään suomalaisen puoluevallan edustajan kyvyt eivät riittäisi) ja Suomen YK-suurlähettiläs, herätti Kajaanissa ilmestyvän Kainuun Sanomien päätoimittajana julkaisemillaan kirjoituksillaan maakunnan väestön näkemään valtapuolueiden ja niiden johtajien poliittisilla fraaseilla peitellyn kyvyttömyyden ja kaksinaamaisuuden.
Suomen kansan itsenäisyysrintama asettui avoimesti EU-myönteistä puoluevaltaaja muuta valtaelilittiä vastaan asettamalla Korhosen presidenttiehdokkaakseen vuoden 1994 presidentinvaaleihin ja kokoamalla hänen ehdokkuutensa tueksi lain edellyttämät vähintään 20 000 kannattajaa.
Tässäkin puolueet ovat etuoikeutetussa asemassa: Mikäli niillä on yksikin kansanedustaja, ne saavat automaattisesti asettaa oman presidenttiehdokkaan. Korhonen oli monien puoleettomien havainnoitsijoiden arvion mukaan tasavallan presidendin tehtävien hoitamiseen tarvittavien henkilökohtaisten edellytysten osalta muihin ehdokkaisiin verrattuna selvästi kyvykkäin.
Mutta politiikassa suuri osa kansasta on suuren rahan avulla tuotettavalla propagandalla sokaistavissa. Sen vuoksi Korhosella ei ollut kyvyistään huolimatta mahdollisuuksia menestyä rahapiirien tukemia ehdokkaita vastaan.
Mutta rahapiiritkään eivät ehkä olisi kyenneet estämään pätevimmän ehdokkaan yllätysvoittoa, mikäli hänen hajallaan olevilla kannattajillaan olisi ollut mahdollisuus yhdistää vähäiset voimansa. Korhosen lähes kahdensadantuhannen äänestäjän parin kymmenen markan suuruinen taloudellinen tuki olisi jo nostanut hänen vaalityöhönsä käytettävissä olleet varat 20-kertaisiksi. Tämä taas olisi jo ilmeisesti riittänyt siihen, että Korhonen olisi päässyt mainonnan avulla kilpailemaan tasapuolisesti suuren rahan ehdokkaiden kanssa.
Tavalliset kansalaiset eivät ole suinkaan ikuisiksi ajoiksi tuomitut suurten pääomien omistajien tukeman puoluevallan nöyriksi alamaisiksi. On vain päättäväisesti irtisanouduttava valtaeliitin määräysvallasta samalla tavoin kuin tämän vuosisadan alussa, jolloin säätyjen valta korvattiin kansanvallalla.
Talkoohenkeen ja kansalaistoimintaan perustunut Korhosen presidentinvaalikampanja oli paljon merkittävämpi kuin mitä poliittisten kommentaattorit ovat tajunneet ja julkisesti todenneet. Se osoitti, miten paljon pienikin, ilman taloudellisia resursseja oleva aktiivinen kansalaisten ryhmä voi saada aikaan, kun se toimii pyyteettömästi kansan perusetujen puolesta.
Samoin se paljasti, että puoluevallan ja valtaeliitin ainoa keino säilyttää asemansa on puoluetuen ja taloudellisen vallan resurssien avulla toteutettu äänestäjien manipulointi.
Sen jälkeen kun tämä ei enää onnistu, ovat puoluevallan päivät luetut ja se joutuu väistymään kansanvallan tieltä. Ja näin tapahtuu sen jälkeen, kun kansalaisille selkiytyy puoluevallan todellinen luonne ja puoluejärjestelmän uudistamisen välttämättömyys. Tämä selkiytyminen tulee kenties tapahtumaan hyvinkin pian, sillä se on historiallinen välttämättömyys ja seuraus tietystä yhteiskunnallisesta lainalaisuudesta.
Puolueet syntyivät aikoinaan toteuttamaan ja puolustamaan kansan oikeuksia ja kansansuvereniteettia. Mutta siirryttyään kansan rinnalta sen vastaleiriin eli liittoon taloudellisen vallan kanssa ja ryhdyttyään tämän ja samalla harvainvallan asiamieheksi puolueet ovat muuttuneet esteeksi kansalaisvallan ja sosiaalisen oikeudenmukaisuuden toteuttamiselle.
Niin kuin historia osoittaa, vallan sokaisema eliitti tekee kaikkensa etuoikeuksiensa säilyttämiseksi. Nyky-Suomessa sen tärkeimmät apuvälineet ovat radio, televisio ja lehdistö, joiden avulla kansalaiset yritetään pitää passiivisina ja kuuliaisina. Sen jälkeen kun toimittajakunnan enemmistö tekee itselleen selväksi yhteiskunnassa vallitsevan todellisen tilanteen ja oman vastuunsa kansan palvelijana eikä enää alistu vallanpitäjien edessä nöyristelijäksi, näiden tuho on lähellä.
Mutta kansakunnalla on edessään uuskansallisen herätyksen sekä henkisen ja taloudellisen nousun aika, joka tuo Suomeen vapauden, itsenäisyyden, laillisuuden ja oikeudenmukaisuuden renessanssin.
Keijo Korhosen presidenttiehdokkuus oli puoluevallan kannalta vaarallinen signaali ja oire. Sen vuoksi hänet oli savustettava pois maasta. Ja tämä tapahtui estämällä häntä saamasta kotimaassaan pätevyyttään vastaavaa työtä. Viimeisenä keinonaan hän tarjosi poliittis-yhteiskunnallisen asiantuntija-kommentaattorin palveluksia maan lehdistölle.
Mutta puoluevallan vastatoimien vuoksi hänen tarjouksensa pääasiallisesti torjuttiin. Hänestä haluttiin päästä eroon. Kuviteltiin, että hänen ympärilleen syntyneen poliittisen liikkeen alkio ei silloin päsisi kasvamaan eikä häiritsisi puoluevaltaa.
Korhonen saatiin siirtymään professoriksi Arizonan yliopistoon, tehtävään, johon yhdenkään suomalaisen puoluevallan edustajan kyvyt eivät riittäisi.
Mutta puoluevallan laskelmat eivät pitänet. Suomen kansan itsenäisyysrintaman ja sen presidenttiehdokkaan alulle panema Suomen kansan suvereniteetin, laillisuuden ja sosiaalisen oikeudenmukaisuuden puolustamisliike, joka pitää oikeudenmukaisemman yhteiskunnan edellytyksenä puoluevallan korvaamista kansanvallalla, ei ollut enää tukahdutettavissa.
Suomen kansan itsenäisyysrintama ry:stä ei ollut mahdollista tehdä uutta puoluevallan vastaista, maan itsenäisyyttä ja Suomen kansan suvereniteettia puolustavaa puoluetta, joska siihen oli jo liittynyt eri puolueiden etujen valvojina viime kädessä puoleuvaltaan kytkeytyneitä poliitikkoja. Uusi puolue on mahdollista rakentaa vain puoluejuonittelusta puhtaalle pohjalle.
Talvella 1994 Kajaanissa pidetyssä Suomen kansan itsenäisyysrintama ry:n kokouksessa ei päätetty, niin kuin jotkut tiedonvälittäjät virheellisesti käsittivät, että SUomeen ei perusteta itsenäisyysrintaman periaatteita edustavaa puoluetta. Sen sijaan Kajaanissa päätettiin, että itsenäisyysrintamaa ei muuteta puolueeksi.
Etenkin Suomen Keskustan johdossa oltiin väärinkäsitettyyn päätökseen tyytyväisiä, olihan Keijo Korhonen tämän puolueen jäsen. Uuden, sen kannalta erityisen kiusallisen, maan itsenäisyyttä ja sosiaalista oikeudenmukaisuutta puolustavan sekä puoluevaltaa vastustavan puolueen perustamisen vaaran katsottiin olevan ohi. Tätä erehdyttiin Suomen Keskustassa pitämään Suomen kansan itsenäisyysrintaman puheenjohtajaksi valitun, Kajaanin kokouksen puheenjohtajana toimineen keskustalaisen aktiivipoliitikon Pekka Puskan ansiona.
Kun runsas kuukausi Kajaanin kokouksen jälkeen tuli julkisuuteen tieto uuden, itsenäisyysrintaman hengessä toimivan puolueen perustamishankkeesta, Puska ja Suomen Keskustan puoluesihteeri Erja Tikka rinesivät välittömästi tuomitsemaan sen tarpeettomana. Aivan erityisen tuohtunut Suomen Keskustan johto oli siitä, että uuden perustettavaksi kaavaillun puolueen nimeksi oli Kajaanissa keksitty "Uusi Kansallinen Keskusta", mikä lehdistö välittömästi lyhensi UKK-puolueeksi. Todellisuudessa uusi puolue oli tarkoitettu ei suinkaan pelkäksi Suomen Keskustan vaan kaikkien puolueiden ja siis koko puoluevallan vastapainoksi. Viimeksi mainittua seikkaa ei aluksi ymmärretty sosiaalidemokraattien leirissä, mistä oli seurauksena, että siellä pidettiin UKK-puoluetta uhkana ainoastaan Suomen Keskustalle. Sen sijaan konservatiivisemman kokoomuksen piirissä ymmärrettiin uuden puoluehankkeen vaarallisuus koko puoluevallalle paremmin. Oikeistolehdissä kenties kaikkein oudoimpiin johtopäätöksiin päätyi Hämeen Sanomat. Se piti sopimattomana edesmenneen valtiopäämiehen Urho Kaleva Kekkosen nimen käyttämistä puolueen nimilyhenteenä. Lehden mielestä suunnitellun puolueen nimen etukirjaimista syntyneen kirjainlyhennyksen yhtäläisyys Kekkosen nimen alkukirjaimien kanssa oli riittävä näyttö uuden puolueen perustajien toimien ala-arvoisuudesta ja tuomittavuudesta. Totuus on, että uusi puolue syntyi puoluevallan vastapainoksi olosuhteiden pakosta. Sen nimi oli tärkeä mutta toissijainen asia.
Vastaukset 4
Vanhimmat
varsinaisten älykköjen puolue piileksii? Keijo Korhonen "ylennettiin" ulkoministeriön virkamiehestä oliein Kainuun Sanomien toimittajaksi. Keijo oli niin kepuänkyrä, ettei pärjännyt edes kepun täysin hallitsemassa ulkominsteriössä.
Hienoa oli Kekkosen aikann rypeä Kainuussa veronmaksajain rahoilla. Muualta Suomesta vietyjä rahoja kaikki tyyni.
Sama on koko "Itsäinsen Suomen Liiton" kanssa. Pitäisi saada rypeä muiden rahoissa tekemättä itse mitään.
Tästä on pohjimmiltaan kyse EU ja Naton vastustamisessa. Söimme ennen EU:ta maaliman kalleinta paskaisinta ja huonoimmin valvottua ruokaa.
Edellisen virkkeen "p":lä alkava sana on Kekkosen aikaisen Reporadion ykeiskieleen tuoma käyttösana. Repo, puoluekanta maalaisliitto/SKDL/ kommunisti/kepu eli oikea isänmaalinen omanedun tavoittelija ja Kekkosen perässä......anteeksi perännuolija.
Uskotteko te toisaan 2005 siihen mitä Kekkonen kirjoitti tai mitä KGB Kekkoselle kirjoitti 1950 -60 -70 -80 luvulla?
Hyvin alkaa:
"Suomalaisen valtaeliitin asema perustuu puoluevallaksi kutsuttuun kansasta loitontuneeseen puoluejärjestelmään."
No mitäs jos perustelisit väitettäsi ja esittäisit vaihtoehdon konkreettisine toimenpiteineen ja malleineen?
Enempää viitsi edes lukea.
Jos ihmistä ei kiinnosta politiikka, hän luultavasti katsoo, ettei politiikan hoitaminen kuulu hänelle.
Antaa herrojen hoitaa se.
Demokratia kehittyykin sitten demokratiantajun hämärtymisen mukaan.
Alusta loppuun valtapuolueet yrittäneet tuhota itsenäisyyden ja sen takaisin saamisen. Mikään laki ei anna lupaa evätä UKK-lyhennettä. Minusta se on huono lyhenne enkä sitä kannata.