Voisimme olettaa pahimman tilanteen kirkossa tosiasiaksi. Sellaisen, mitä täällä on väitetty. Se merkitsisi, että luterilainen kirkkomme olisi joissakin sen paikkakunnilla niin turmeltunut, että ehtollisjumalanpalveluksiin ei voitaisi osallistua. Vaikkapa sen tähden, että Kristus kiellettäisiin saarnoissa järjestelmällisesti. Silti esikoisten mallikkoehtoollisen toteuttamiselle jää suuri joukko ongelmakohtia, ja tässä joitakin niistä:
1. Jotkut seurakuntalaiset tai saarnaajat tai molemmat osapuolet ovat yhdessä korottaneet LV:t jumalalliseen asemaan. Absoluuttinen kuuliaisuusvaatimus ja kaiken kritiikin yläpuolelle asettuminen on ensimmäisen käskyn rikkomista: "Älä pidä muita jumalia minun rinnallani." 1 Moos. 2. 20:3. Enemmän tulee kuulla Jumalaa kuin ihmisiä.
2. Epämääräisesti aloitetun hankkeen ja inhimillisten motiivien pelokkeeksi ja suojaksi on otettu Jumalan nimi, Hänen sanansa ja varsinkin Pyhän Hengen auktoriteetti.
3. Päätöksen ja toimeenpano seuraukset ovat olleet huonoja. Sekasortoa, seurakunnan jakaantumista, kiistat, riidat, epäjärjestys, kovat sanat ja rakkaudettomuus. Sisäisesti kristityt ovat kokeneet pelkoa, turvattomuutta, ahdistusta, vieraantumista, surua ja hämmennystä. Jotkut ovat vetäytyneet pois.
4. Ehtoolliskysymyksestä on vaarassa tulla pelastuskysymys, vaikka sitä ei tahdottaisikaan. Selkeän pohjan ja johdonmukaisuuden puuttuessa, niin ovat useat asian ymmärtäneetkin.
5. Päätöstä on yritetty puolustaa sillä, että kirkossamme olisi vallassa katolilainen ehtoollisuhrioppi. Minkäänlaista todistetta siitä ei ole annettu. Puheet aiheesta ovat asiantuntemattomia ennakkoluuloja ja tietämättömyyttä tai jo ennalta lukkoonlyötyjä tuomoioita.
6. Päätös on tehty sekä Suomen valtion, että Suomen kirkon ulkopuolella. Toisen valtion seurakunnilla ei ole oikeutta eikä valtaa määrätä toisen valtion ja alueen seurakuntia.
7. Päätöksessä ei ole noudatettu kirkon lakeja eikä kirkkojärjestystä vaan niitä vastaan on asetuttu vetoamalla päättäjien ja päätöksenteon hengellisyyteen. "Olkaa alamaiset kaikelle inhimilliselle järjestykselle Herran tähden.” (1. Piet. 2:13-15)
8. Päätöksessä ei ole noudatettu edes oman Esikoislestadiolaiset ry järjestön omia yhdistyssääntöjä.
9. Sakramentit, etenkin ehtoollinen on kirkon yhteyden ja ykseyden armonväline. Ne eivät voi toimia eriseuraisuuden ja paremman uskovaisten joukon vahvistamisen merkkinä.
10. On vakuutettu, että esikoiset tahtovat pysyä kirkon jäseninä, vaikka kun uusia lapsia kastetaan esikoisissa kristillisyys ajautuu sitä mukaa kirkon ulkopuolelle vääjäämättä.
Lista jatkuu....
1. Jotkut seurakuntalaiset tai saarnaajat tai molemmat osapuolet ovat yhdessä korottaneet LV:t jumalalliseen asemaan. Absoluuttinen kuuliaisuusvaatimus ja kaiken kritiikin yläpuolelle asettuminen on ensimmäisen käskyn rikkomista: "Älä pidä muita jumalia minun rinnallani." 1 Moos. 2. 20:3. Enemmän tulee kuulla Jumalaa kuin ihmisiä.
2. Epämääräisesti aloitetun hankkeen ja inhimillisten motiivien pelokkeeksi ja suojaksi on otettu Jumalan nimi, Hänen sanansa ja varsinkin Pyhän Hengen auktoriteetti.
3. Päätöksen ja toimeenpano seuraukset ovat olleet huonoja. Sekasortoa, seurakunnan jakaantumista, kiistat, riidat, epäjärjestys, kovat sanat ja rakkaudettomuus. Sisäisesti kristityt ovat kokeneet pelkoa, turvattomuutta, ahdistusta, vieraantumista, surua ja hämmennystä. Jotkut ovat vetäytyneet pois.
4. Ehtoolliskysymyksestä on vaarassa tulla pelastuskysymys, vaikka sitä ei tahdottaisikaan. Selkeän pohjan ja johdonmukaisuuden puuttuessa, niin ovat useat asian ymmärtäneetkin.
5. Päätöstä on yritetty puolustaa sillä, että kirkossamme olisi vallassa katolilainen ehtoollisuhrioppi. Minkäänlaista todistetta siitä ei ole annettu. Puheet aiheesta ovat asiantuntemattomia ennakkoluuloja ja tietämättömyyttä tai jo ennalta lukkoonlyötyjä tuomoioita.
6. Päätös on tehty sekä Suomen valtion, että Suomen kirkon ulkopuolella. Toisen valtion seurakunnilla ei ole oikeutta eikä valtaa määrätä toisen valtion ja alueen seurakuntia.
7. Päätöksessä ei ole noudatettu kirkon lakeja eikä kirkkojärjestystä vaan niitä vastaan on asetuttu vetoamalla päättäjien ja päätöksenteon hengellisyyteen. "Olkaa alamaiset kaikelle inhimilliselle järjestykselle Herran tähden.” (1. Piet. 2:13-15)
8. Päätöksessä ei ole noudatettu edes oman Esikoislestadiolaiset ry järjestön omia yhdistyssääntöjä.
9. Sakramentit, etenkin ehtoollinen on kirkon yhteyden ja ykseyden armonväline. Ne eivät voi toimia eriseuraisuuden ja paremman uskovaisten joukon vahvistamisen merkkinä.
10. On vakuutettu, että esikoiset tahtovat pysyä kirkon jäseninä, vaikka kun uusia lapsia kastetaan esikoisissa kristillisyys ajautuu sitä mukaa kirkon ulkopuolelle vääjäämättä.
Lista jatkuu....
Vastaukset 40
Vanhimmat
11. Esikoislestadiolaisia saarnaajia ei ole valittu hoitamaan sakramentteja.
12. Esikoislestadiolaiset saarnaajat on valittu vain esikoislestaisiolaisten seurakuntien paimeniksi.
13. Esikoislestadiolaisuuden ulkopuolella olevat kristityt eivät ole valinneet esikoislestaidiolaisia saarnaajia omaksi paimenekseen.
14. Vielä vähemmän he ovat valinneet saarnaajiamma hoitamaan sakramentteja.
15. Maallikkoehtoollisen kannattajien joukossa vallitsee väärä seurakuntaoppi. Esikoisuus on ainoa Jumalan valtakunta maailmassa, vaikka liikkeen perustajat Raarttamaa ja Laestadios olivat eri mieltä.
16. Maallikkoehtoollisen toteuttaminen perustellaan suurelta osin väärällä seurakuntaopilla.
17. Väärästä seurakuntaopista johtuen omaa asemaa ja merkitystä korotetaan muiden yläpuolelle ja varsinkin joidenkin saarnaajien asema on erehtymätön jumalallisuudessa.
18. Separatistien keskuudessa vallitsee kyvyttömyys erottaa koko evankelisluterilaista kirkkoa sen paikallisseurakunnista ja sen muista herätysliikkeistä ja elävistä uskovaisista, ja toisaalta myös kirkon opetusta ja toimintaa ohjaavasta tunnustuksesta, tunnustuskirjoista. Jos yksittäiset osat kirkosta ovat turmeltuneita, ei koko kirkko ole turmeltunut.
19. Seurakunnan rajoja yritetään piirtää maantieteellisesti ja liittää ne henkilöihin, vaikka Luther ja Raamattu, kuten Jeesus antavat ymmärtää, että seurakunnalla ei ole lukkoonlyötyjä aikoja eikä paikkoja tai henkilöitä. Se on siellä, missä Jumalan sana, sakramentit ja usko ovat.
20. Uuden testamentin tapahtumasta, Jerusalemin apostolisesta kokouksesta on tehty kristillisyyden päätöksentekomalli, vaikka apostolien kokous oli yksittäistapaus ja Jerusalemin asema keskuksena lyhytkestoinen ja ohimenevä.
21. Seurakunnan kallio ei ole henkilö, ei Pietari, eivät edes apostolit yhteensä, vaan kirkon kallio on tunnustus Kristuksesta. Vielä vähemmän LV:t ovat esikoisleastadiolaisuuden kallio. Tunnustus viittaa siihen, ettei päätettäviä asioita saa salata, vaan ne tulee tunnustaa julkisesti.
22. Luodaan kuvaa siitä, että meidän seurakuntamme voisi olla vapaa erehdyksistä, vaikka historia opettaa, että alkukirkossa (Ilm. 2 luku) harva seurakunta säilyi raittiina uskossa. Kokonaiset uskonnolliset joukkiot ovat harhautuneet ja lahkoutuneet, jopa kokonaiset kirkot eksyneet Jumalan sanasta.
23. Jumalanpalvelustavoista on tehty kristillisyyden oikeellisuuden mittari. Vaaditaan samanlaisia ulkonaista muotoa kaikkialla, vaikka muodoilla ei muuten ole sanottu olevan mitään väliä.
24. Esikoisten seurakunta kokonaisuudessaan tai paikallisseurakunnissa ei ole päättänyt ottaa ehtoollisia rukoushuoneisiinsa tai kastetta hoidettavaksi.
25. Esikoisleastadiolaiset ry ei ole tehnyt päätöstä ottaa ehtoollista rukoushuoneisiinsa tai kastetta hoidettavakseen.
Ilm k. 18:4 ja minä kuulin toisen äänen taivaasta sanovan: te, minun kansani, lähtekäät ulos hänestä, ettette hänen synneistään osallisiksi tulisi, ettette myös jotakin hänen vitsauksistansa saisi.
Ihan oikeaa Jumalan Sanaa. Ei varmaan kukaan esikoinen halua olla osallinen toisten synneistä.
Mieleeni tulee kertomus Lootista, kun hän joutui lähtemää Sodomasta ja Gomorrasta.
Sitä ennen kristityt, Abraham ym. olivat rukoilleet, että jos sieltä löytyisi edes muutamia kristittyjä, niin Jumala saattaisi säästää nämä kaupungit, jne. He tekivät kaikkensa saadakseen heitä pelastettua.
Olemmeko me rukoilleet? Olemmeko me tehneet kaikkemme? Onko meillä pitkämielisyyttä kuten heillä?
Muuten vielä toiselta kantilta: Olemmeko me olleet osallisina heidän synneissään? Emme ole vuosiin menneet kirkkoon muutoin, kun perhejuhliin tai meille erikseen järjestettyihin jumalanpalveluksiin.
Samoin tekivät Vanhan Testamentin vanhurskaat. He suorittivat Raamatun mukaiset toimet synagoogissa ja Temppelissä, mutta eivät osallistuneet papiston turmeltuneeseen touhuun. Toki joutuivat maksamaan uhrieläinten hinnoissa pappien vaatimaa suojelurahaosuutta. (Vanha Simeon, Sakarias, Elisabet, Josef ja Maria, ym.)
Siihenkin aikaan Jumala oli herättänyt profeettoja, joiden ympärille oli muodostunut pieniä herätysliikkeitä. Eivät ne kuitenkaan julistautuneet omiksi kirkoikseen. Eivät ne puhuneet, että Temppelin ja synagoogalaitoksen tunnustuskirjat Raamatussa olivat oman aikansa lapsia. He uskoivat tulevan Vapahtajan lunastukseen ja uskoivat Jumalan Sanan todeksi.
Voitaisko mekin ottaa niistä oppia? Uskommehan, että Lutherilla on ollut Pyhä Henki ja tunnustuskirjat on laadittu Pyhän Hengen johdatuksesta. Emme kuitenkaan ole uskoneet uskonelämäämme papiston varaan 142 vuoteen. Miksi siis puhutaan kirkkomielisistä?
26. Esikoislestadiolaiset ry:n vuosikokous ei ole tehnyt tällaista päätöstä.
27. Yhdistyksen hallitus on tehnyt päätöksen, joka on sääntöjen vastainen eli laiton: ”Yhdistyksen sääntöjen mukaan hallituksellakaan ei ole oikeutta päättää sakramenttien omiin käsiin ottamisesta.” Waltari ja Henttula
28. Saarnaajakokous ei ole tehnyt asiasta päätöstä.
29. Sarnaajien keskuudessa ei ole asiasta mitään yksimielisyyttä olemassa.
30. Päätöksessä on kävelty paikallisseurakuntien itsenäisen päätösvallan yli.
31. Päätös on johtanut saarnaajien joutumiseen pois lähetystehtävistä syystä, että heille asetettiin lähetystyössä jatkamisen ehdoksi hyväksyä kestämätön ja seurakuntaa rikkova päätös.
32. Sakramenttityöryhmä ei saanut hoitaa tehtäväänsä loppuun ja asinamukaisesti.
33. Ehtoollisen ottaminen hoidettavaksi omassa keskuudessamme on valmisteltu ala-arvoisesti. Siitä todisteena mm. Seurakunnissa syntynyt yleinen hämmennys, jakaantuminen ja kiistat. Kukaan ei tiedä, miksi tämä on välttämätöntä.
34. LV:t ja saarnaajat eivät anna seurakuntalaisille eivätkä paikallisille saarnaajille raamatullisia tai luterilaiseen tunnustukseen nojaavia ja kestäviä perusteluita päätökselleen. Tämä on erittäin vakava ja raskauttava epäkohta.
35. Päätöksen toimeenpanossa on pakottamisen, pelottelun, kiristyksen ja uhkailun piirteitä.
36. Kun päätökseen on kohdistettu kritiikkiä, vedotaan lapsenmielisyyteen, vaikka lapsenmielisiä meidän tulisi olla Jumalan sanan edessä. Raamatun opetus on; olkaa ymmärrykseltä täysikasvuisia, mutta pahassa lapsia.
37. Annetaan sellainen kuvat, että vastakkain olisivat kuollen kirkon järjestys ja kristillisyyden neuvot, vaikka vastakkain ovat Raamatun sana ja kristillisyyden neuvot.
38. Päätöksen läpiviennissä on harjoitettu salamyhkäisyyttä ja peittelyä, ja päätöksen epämääräisyyden vuoksi on noudatettu nopeutettu aikataulua. Kaikkea leimaa hätäily ja leväperäisyys.
39. Päätöksen perusteluina on toiminut mm. nuorten halu saada oma ehtoollinen. "Minun kansani käskijät ovat lapsia, ja naiset sitä hallitsevat. Kansani, sinun johtajasi ovat eksyttäjiä, he ovat hämmentäneet sinun polkujesi suunnan." Jes. 3:12
26. Esikoislestadiolaiset ry:n vuosikokous ei ole tehnyt tällaista päätöstä.
27. Yhdistyksen hallitus on tehnyt päätöksen, joka on sääntöjen vastainen eli laiton: ”Yhdistyksen sääntöjen mukaan hallituksellakaan ei ole oikeutta päättää sakramenttien omiin käsiin ottamisesta.” Waltari ja Henttula
28. Saarnaajakokous ei ole tehnyt asiasta päätöstä.
29. Sarnaajien keskuudessa ei ole asiasta mitään yksimielisyyttä olemassa.
30. Päätöksessä on kävelty paikallisseurakuntien itsenäisen päätösvallan yli.
31. Päätös on johtanut saarnaajien joutumiseen pois lähetystehtävistä syystä, että heille asetettiin lähetystyössä jatkamisen ehdoksi hyväksyä kestämätön ja seurakuntaa rikkova päätös.
32. Sakramenttityöryhmä ei saanut hoitaa tehtäväänsä loppuun ja asinamukaisesti.
33. Ehtoollisen ottaminen hoidettavaksi omassa keskuudessamme on valmisteltu ala-arvoisesti. Siitä todisteena mm. Seurakunnissa syntynyt yleinen hämmennys, jakaantuminen ja kiistat. Kukaan ei tiedä, miksi tämä on välttämätöntä.
34. LV:t ja saarnaajat eivät anna seurakuntalaisille eivätkä paikallisille saarnaajille raamatullisia tai luterilaiseen tunnustukseen nojaavia ja kestäviä perusteluita päätökselleen. Tämä on erittäin vakava ja raskauttava epäkohta.
35. Päätöksen toimeenpanossa on pakottamisen, pelottelun, kiristyksen ja uhkailun piirteitä.
36. Kun päätökseen on kohdistettu kritiikkiä, vedotaan lapsenmielisyyteen, vaikka lapsenmielisiä meidän tulisi olla Jumalan sanan edessä. Raamatun opetus on; olkaa ymmärrykseltä täysikasvuisia, mutta pahassa lapsia.
37. Annetaan sellainen kuvat, että vastakkain olisivat kuollen kirkon järjestys ja kristillisyyden neuvot, vaikka vastakkain ovat Raamatun sana ja kristillisyyden neuvot.
38. Päätöksen läpiviennissä on harjoitettu salamyhkäisyyttä ja peittelyä, ja päätöksen epämääräisyyden vuoksi on noudatettu nopeutettu aikataulua. Kaikkea leimaa hätäily ja leväperäisyys.
39. Päätöksen perusteluina on toiminut mm. nuorten halu saada oma ehtoollinen. "Minun kansani käskijät ovat lapsia, ja naiset sitä hallitsevat. Kansani, sinun johtajasi ovat eksyttäjiä, he ovat hämmentäneet sinun polkujesi suunnan." Jes. 3:12
26. Esikoislestadiolaiset ry:n vuosikokous ei ole tehnyt tällaista päätöstä.
27. Yhdistyksen hallitus on tehnyt päätöksen, joka on sääntöjen vastainen eli laiton: ”Yhdistyksen sääntöjen mukaan hallituksellakaan ei ole oikeutta päättää sakramenttien omiin käsiin ottamisesta.” Waltari ja Henttula
28. Saarnaajakokous ei ole tehnyt asiasta päätöstä.
29. Sarnaajien keskuudessa ei ole asiasta mitään yksimielisyyttä olemassa.
30. Päätöksessä on kävelty paikallisseurakuntien itsenäisen päätösvallan yli.
31. Päätös on johtanut saarnaajien joutumiseen pois lähetystehtävistä syystä, että heille asetettiin lähetystyössä jatkamisen ehdoksi hyväksyä kestämätön ja seurakuntaa rikkova pää
Kohdat 26,-- 39 , ovat selvä ja varteen otettavat ,,paitsi ne jotka oli Ottajien asoita
täynnä. ja on haluttu piloiksi paloiksi .
.
Olen edelleen sitä mieltä , että Saarnaajia EI tule ollalla Kokouksessa mielettömasti
vaan Kokous on mihitettävä uusiksi , jossa on ehdoton vähemmistö Lähetysmiehiä.
esim. 10. ja Paikallisia n.20 , ja Seurakuntalaisia n.50. tälläinen miehitys antaa hyvän
keski arvon ja lopetaa sen ikuisen mäikkäämisen ..
.
Sitten ne asiat jotka koostuu Lähetys miehistä pitä kokouksensa , Erikeen he
.
1.moos.2:20 tässä kerrotaan Ja ihminen antoi kaoikille Karjaeläimille NIMEN ja Taivaan linnuille ja Kaikille Metsän eläimille . Mutta Aadamille ei vielä ollut apua ,joka hänelle olisi sopinut , niin Herra vaivutti häneen uneen , kun hän nukkui otti
HERRA yhden kylkiluun ,ja täytti sen saikan "Lihalla" . Ja HERRA Jumala rakensi vaimon ,Ja toi hänet Miehen luo. Ja siunasi heitä . Ja he kulkivat kumpikin alasti
eivätkä hävenneet toisiaan ..
.
Voin jatkaa ,jos on tarpeen ..
Kohtaan, 28, täsmennystä, että saarnaajainkokous on tehnyt vuonna 2003 päätöksen, että esikoislestadiolaiset eivät ole eroamassa kirkosta eivätkä ottamassa sakramentteja omille rukoushuoneille suoritettaviksi.
Tuo päätös on vielä voimassa.
Kyllä 2003 päätös on voimassa . mutta se ei ole sama kuin kohta 28. puhuu.
Miksei siksei kun tämä 28 tarkoittaa tätä sakramenttien otta joka nyt täällä
Alkoi 6.7-2014. ja sen jälkeen .
Hyvä että korjasit asian.
Paljon porua vähän villoja. 39 kohtaa, melkein kaikki inhimillisiä asioita vailla raamatun perusteita. Mooses ja Aaron johdatti Israelin kansaa, mitä teki kansa??
Inhimilliset asiatko eivät liity tähän?
Mitkä ovat ne päinvastaiset Raamatun perusteet? Niitä ei ole esitetty, vaikka on kuinka kyselty. On vain siirrytty väittämään, että kysely johtuu kysyjän omasta uskon tilasta, jne. Siis koko kysyminen on syntiä! Miksi sinä siis kaipaat raamatullisia perusteita?
Mitenkä sinä ymmärrät ne uskon hedelmät, joista Raamattu puhuu? Tuottaako kristitty niitä Jumalalle vai kohdistuvatko ne lähimmäisiin?
Jos niiden tulee kohdistua lähimmäisiin, niin silloinhan juuri inhimilliset asiat ovat tärkeitä ja suorastaan keskiössä!
Laittamaton ja looginen esitys, Kiitos
Kansa vain napisi ,,, Ja eli Egyptin lihapatojen muistelossa, Ja tekivät Kapinan ,
joka oli HERRALLE kauhistus , Hän ei sitänyt sitä ajatusta lainkaan. Se nähdään
hyvin Siinä Koharin Kapina hankkeessa. Jossa HERRA pyyhkäisi ensin 250miestä
heidän vaimonsa ja lapsensa Tuonelaan ,Siinä saattoi mennä helposti 1500. as.
Kun se ei alkuunkaan riittänyt HERRA , Korjasi aamulla otetta , ja kun Hän oli ,
sen päivän aikana vitsauksella lyönyt 14,700 as. eiliset n.16.200. as.
.
Nyt ei kuulunut enää napina . Näinkö se olisi täälläkin Rukoiltava , että kaikki saisivat ansionsa mukaan. Ei tarvitse enää kauan odottaa ,Kun viimeuinen tuomio alkaa ,ja siellä on KARITSA Joka tuomitsee tasapuolisesti , kaikki niinkuin on luvan-nut Eikä yksikään jää tuomitsematta , ja jokainen on herätetty ja on valveila kun
tuomio määrätään ( onko kaikki puhekykyisiä silloin, siis voiko kukaan puolustautua
Toiseksi annetaanko puolustautua , sillä kaikki piti olla selvää , kun Karitsa tulee ,.
.
Hän on luvannut tuomita Taivaan kirjoista ,,siinä ei tarvita tuomittavan puhekykyä.
Joten pelkään että Tuomion hetkellä ei kukaan puhu mitään. Vaan ottaa tuomion vastaan juuri sellaisena kuin se annetaan . Sillä se todennäköisyys on Raamatussa .
sanottu. Kunhan osaamme sen lukea, Jos lähdemme tästä ajatuksesta liikkeelle ,,
On suuri HERÄÄMINEN Lähellä. Koska kaikkien tulee tehdä täällä parannus ei voi
muulla tehdä, Ja muita mahdollisuuksia ei ole ...
aika monta kertaa sama lause toistuu, taitaa olla samaa pakkotoistoa kuin nimikeräyslistoissakin.
Kiitos nimimerkki "agri-cola". Uskokaamme, että ne muutamat kahteen kertaan tulleet asiat ehditään sieltä korjata, ennen kuin asiaa käsitellään yhdistyksemme ylimääräisessä kokouksessa. Tervetuloa sinne hyvä nimimerkki.
Loppuosa tuli kahteen kertaan, mutta en voi korjata sitä.
39 kohtaa pelkkää asiaa. Turha kuitenkaan odottaa asiallisia vastauksia. Edes saarnaajilla jotka ovat suomessa omavaltaisesti toteuttaneet sakramenttiryöstöä ei ole vastauksia. On vain vaatimus kuuliaisuudesta LV: n neuvoille.
Niin, mutta yhdistyksemme hallituksella on!
Puheenjohtajahan vakuutti, että kyllä tämä on aivan meidän suomalaisten päättämä asia. Saarnaajien kokoukselta, saati sitten sakramenttitoimikunnalta ei edes kysytty.
Tätä sanottiin hengelliseksi asiaksi. Saarnaajainkokoukselta tai yhdistyksen kokoukselta ei tarvinnut kysyä tai piitata yhdistyksen säännöistä.(Kun kyseessä on hengellinen asia.)Yhdistyksen hallituksen arvovalta riitti.
Vrt. Toiminta KELA:ssa. Siellä peräsuolilääkäri ja keuhkolääkäri ovat päteviä arvioimaan sähköyliherkkyyspotilaan terveyden ja eväämään etuudet tai jopa eläkkeen.
Muutoin asiallinen vastaus, mutta viimeinen kappale meni harakoille. Eihän se mitenkään edes tähän liity. Sähköyöiherkkyys vaatii tosin uskoa sairauteen, jota ei ole. Siten lääkärit ovat päteviä arvioimaan humpuukin. Luottamus sähköyliherkkyyteen on vähän samaa sarjaa kuin luottamus Lappiin, kuulupa sieltä mitä tahansa.
Kiitos! Olet kuitenkin sitä mieltä, että mitä se seurakuntaan kuuluu, jos kiinteistöjä hallinnoiva hallitus on sitä mieltä, että esikoisten on parempi toimittaa sakramentit juuri heidän hallinnoimissaan rukoushuoneissa. Yhdistyksen hallituksen tehtävähän on hoitaa kiinteistöjä ja seuratoiminnan juoksevia asioita.
Yhdistyksen hallituksen tehtävä on siis aivan vähiten hengellinen. Juuri se tässä kuitenkin lähti toimimaan.
Sitä tarkoitin verratessani KELA:n toimintaan, jossa aivan muun alan lääkärit, jotka eivät ole perehtyneet asiakkaiden sairauksiin, päättävät kuitenkin heidän etuuksistaan. (Asia on otettu Pekka Rytilän pojan kirjasta. Hän oli ottanut selvää päättäjälääkärien erikoistumisaloista ja saanut kuntoutustuen, jo ennen kun oli tehnyt valitustakaan Valviralle.)
Ymmärsitkö pointin! Ei ollut tarkoitus keskustella saati vähätellä sähköyliherkkyyspotilaiden tilanteita tai oireita. Sen voit tehdä aivan yksin, jos parhaaksi näet.
Ennen omien Sakramenttien käyttöönottoa olisi pitänyt kartoittaa ne yhdistyksen jäsenet, ketkä tarvitsevat omat Sakramantit. SEn jälkeen olisi pitänyt perustaa apostolisluterilainen kirkko johon halukkaat olisivat liittyneet jäseniksi. Loppu porukasta olisi jatkanut kirkon piirissä toimivassa herätysliikkeessä kutenb tähänkin saakka.
Näin olisi toimittu oikein ja myös ev.llut. kirkon lakien jha asetusten mukaisesti, huomioiden myös sen, että valtaosa meistä esikoislestadiolaisista ei tarvitse omia Sakramantteja ja jatkavat edelleen evankelisluterilaisina, kuten tähänkin saakka.
Miksi näitä Sakramantteja alettiin vääryydellä ja väkivallalla ajamaan luterilaisen kirkon sisällä? Taustalla on kuitenkin aika pieni porukka, joka fanittaa lapinvanhimpia hengellisenä hallituksenaan. Ja saavat toki fanittaa, mutta eivät voi ketään muita sellaiseen fanitukseen vaatia.
Niin. Myös lähetyshiippakuntien seurakunnissa monet evankelis-luterilaiset käyvät jumalanpalveluksissa. Niissä on aivan luterilainen opetus. Sielläkin kuuluu kaksiteräinen Jumalan Sana.
Jos siis perusteena on, että kirkko on maallistunut vasta naispappeuden hyväksymisestä alkaen, niin tuo instanssi kyllä vastaisi 1902...1980 aikavälin kirkkoa. (Vrt. S. Karhun haastattelu).
Lähetyshiippakunnan seurakunnat eivät ole varsinaisesti seurakuntia, vaan jumalanpalvelusyhteisöjä. Siellä käyvät ihmiset ovat luterilaisen kirkon jäseniä.
Kyllä kai juu minusta se oli 1988 kun nimitettiin, ensimmäinen nainen papiksi ,
Niin jos sitä käytetään kriterinä. 1988-1902 =86 vuotta se kelpasi erittäin hyvin .
Vaikken ole havainnut missään kohtaa Luomisesta -tänne että Jumala olisi antanut lupaa .Yhdellekkään naisella ryhtyä sanan julistajaksi. ainakaan vielä Jeesusta ennen,enemmän on polvia jälkeen koska Nooakin aikaan oli 500 v ,kun vaimo
synnytti hänelle pojan , se oli Haam. mutta hän tyri jotenkin , Ja HERRA nimitti uuden esikoisen .
.
Aadamista ->Nooan ,ei yksikään nainen ,Seem -Abram. ei ainoakaan ,IIsak - David.
ei ainoakaan nainen . sitten on 2x14 polvea ei ainoakaan nainen . sitten on jo Jeesus
olisi kovin mukava tietää nyt kantanne. Polvia oli 62. Ja Jeesuksesta 1948 jolloin
Tanskassa tehtiin ,,siihen asti noin 85 polvea ottain huomioon uuden polvi luvun. ei ennen yhtään . Mitä naiset nyt sanoo. ? Vai sanooko mitään , no mitä miehet sanoo.
.
Polvi luvut ja muut suku listaukset ,ei ollut Orjuuden aikana Parhaissa kirjurien ,
käsissä , sen tiedämme Mutta jotakin sieltä on säilynyt Leevin suku joka oli tämä,
LEEVI :ikä oli 137v.6:16, josta ,80 egyptissä.
..KEHAT;ikä oli, 133v.6:18. eli kaikki, 133. Egyptissä.
...Amram:ikä oli 137v. 6:29 eli kaikki,137.v. Egyptissä.
....Mooses :Ikä oli 120 , 5Moos 34:7. Josta 80 Egyptissä. ja Midianissa .
.....yhteensä 430, vuotta,
.
Jos kerran oli 600.000 sotaan kelpaavaa se tarkoittaa, sitä että kaikissa perheissä oli ka.8 lasta ja äiti ja isä, joka tekee jokaisen 34 vuoven päästä as.luku kaksin,-kertaistui ja takasi ,että heitä oli 6.000.000 kansa. Vuonna 1447eKr. kun Mooses
piti Aseseenkelpaavien laskennan .
Mielenkiintoista, mutta valitettavasti hieman ohi aiheesta.
Laskit ohessa jotenkin sotaväen määrää. Syntyvistä lapsistahan hieman yli puolet on tyttöjä eikä pojatkaan kaikki ole aikuistuttuaan asekuntoisia.
Vanhan Testamentin aikaanhan miehillä saattoi olla kaksikin vaimoa. Oletko päässyt perille kuinka monta lasta perheissä oli yhtä vaimoa kohti? Jaakobillahan oli 12 poikaa ja yksi tytär. Hänellä oli kuitenkin yhteensä 4 vaimoa.
No hyvä kun et lukenut Sitä ka . jossa mainittiin ne 8 lasta.
Toiseksi ei se että joku ei kelpaa satapalvelukseen tai että
toiset on tyttöjä vaikuta kansan pienuuteen tai päin vastoin .
.
Sirkka. keskiarvo oli sellainen jota voi ylittää tai alittaa .
Muttei mitenkään vähätelä.
Jos jaakobilla oli 1 tytär ,sekin sai miehen joskus . Äitinsä kuoli
Benjaminin synnytykseen , vähän ennen Beeteliä , jonne sitten
Jaakb jäi asumaan joksikinaikaa ,mutta Mooseksen Lakelmista
olikin jo kulunut lähes 1000 vuotta ,,
.
. Minä kerroin Mooseksen ajasta 1447.eKr .
olit jo aika kaukana , siitä ajasta ja Jumalan sanasta , Jos olit
tosissaan , sieltä puuttui jo monien sotien uhrit . sekä esim.ne
jotka Herra lakaisi tuonelaan ,n.15.000 as. ja monet muut poistot
esim . ne 144.000 as jotka annettiin HERRALLE esikoislahjana.
n.1427, Silloin täytti Mooses 100 vuotta. en paremmin sano.
Oletko varma että näin ei neuvottu jo 2 vuottasitten , kuitenkin 6.7-2014
lähtien on kovasti koetettu , tuoda asiaa julki , mutta ei ole kelvannut siitä
olen kanssasi samaa mieltä että niin olisi pitänyt , mutta kun ei kelpaa.
Sanaon sinulle ,hyvä kirjoitus. niin olisi pitänyt toimia , vaikka tämä on jälki
jättöistä nyt ,,eikö olisi parenpi vielä katsoa mitä pitää tehdä ,siis mitä olisi'
korjattavissa , ja niin suurella porukalla että on päätös valtaa. Ja sitten toimia
sen mukaan ja tähän asiaan saarnaajia vähenpi. koska se on tutkittu että siinä
meni asiat mäkeen kun vain Lähetys miehet piti puhetta.
Kirjoitit siis nimimerkille "OikeinkinOlisiVoituToimia", vai? Asia OK!
Joo niin oli , mutta kun täällä halutaan sorkkia joka väliin
tekstiä. tahtoo menne sotkuksi. miksi jokainen halauaa ,
niin ::Tai onko ohjelmassa vikaa , että samalla painalluksella
voisi tulla nimi merkit ,sun muut sörsselit, .
Niin olisi , oikeinkin olisi voitu toimia.
Fanittajat lappiin, on ilman muuta SUURIN virheen tekijä .
Koska kun Karitsa tulee ,mistä te muka tiedätte että teitä
kuullaan siinä tuomiolla , minä uskon että että tietyn piirin
sisällä,olevat ei ole enää puhekykyisiä Raamattu ei sano missään
kohtaa että KARITSAN tuomiolla olisi mahdollisuus puolustautua,
vaan ,siellä sanotaan KARITSA tuomitsee Kirjojen mukaan tasapuoli- sesti,,Ei sano " tasa-arvovoisesti " eikä minkään Maallisen mukaan . .
Teuta01
Kirjoituksesi on niin epäselvää ja täynnä virheitä, että kaikesta päätellen kirjoittelet juovuksissa!!
Mihin te tuota listaa tarvitsette??
Esittelettekö sitä perkeleelle helvetissä kun aika jättää?
Rukoushuoneilla sitä ei suurin osa ota edes vakavasti.
Sitäpaitsi kohta 6 ja 19 sotii tuossakin listassa toisiaan vastaan!
Maallisella kirkkolailla tuota päätöstä on turha koittaa kumota tai synniksi tehdä..
Totuus on ettei kirkko ole antanut vimeiseen 200 vuoteen kenellekkään mitään.
Noh.. poikkeuksena nykyjään tietysti homoille siunauksen ja naisille vallan jakaa ehtoollista sekä saarnata...
Ai niin meinasin melkein unohtaa ne muutamat rokki konsertit jotka tietysti kirkoissamme on jo jonkin aikaa saanut pauhata...
Niinpä nöyrästi suosittelen.....
https://www.eroakirkosta.fi/dynamic/index.php/erolomake
Ps. Turha länkyttää ja lässyttää tähän mitään vastalauseita.. Allekirjoittanutta ei paskaakaan kiinnosta.
"Maallisella kirkkolailla tuota päätöstä on turha koittaa kumota tai synniksi tehdä.."
Vastataan muille nimimerkeille:
Henttula ja asiantuntija, ortodoksiteologi, (jolla on parhaat tiedot opastaa esikoisseparatisteja), ovat molemmat sitä mieltä, että jos jäsen ei kuulu kirkkoon, niin todellakaan ehtoollisen jakaminen tai kastaminen eivät ole virkavallan anastamista. Vain siinä tapauksessa, että sakramentin toimittaja kuuluu kirkkoon, niin on.
Saarnaajien, jotka toimittavat sakramentteja, pitäisi siis erota kirkosta ja siirtyä siviilirekisteriin. Sellainenhan onkin oikein suoraselkäistä toimintaa.
PyhätHäväisty taitaa olla melko hermostunut tällä haavaa , eikä tarvitse olla mikään lääkäri kun sen huomaa.
Kirkkoon me kaikki kristityt olemme kastetut niinkuin sinäkin.
Älä kiroa äitiäsi ja Isääsi.
Parempi olisi jos alkaisi edes vähän kiinnostamaan. Oletko koskaan tutkinut lestadiolaisuuden historiaa ?
PyhätHäväisty tarjoilee ateististen vapaa-ajattelijoiden sivustoa eroanomuksen tekoon.
Ei vapaa-ajattelijoita kiinnosta lestadiolaisuuden historia. He ovat yhtä innokkaita kirkon tuhoamisessa kuin meidän separatistit. Se on kirjoittajan ainut yhteys lestadiolaisuuteen ja tuskin häntä on edes kirkkoon kastettu.
Sakramenttiseparatisteilla on ainakin yksi tukiryhmä maailmassa: kiivaimmat ateistit.
Siis varokaa tätä sivustoa !
Olipas täydentävä vastine. :)
Kirkko ei ole minulle mikään äiti.
Elävä seurakunta on äiti seurakunta.
Minua ei ole kastettu kirkkoon.
Kasteen liitto on jotain paljon suurempaa ja parempaa kuin kirkko.
Katekismus sanoo kasteesta:
Kasteessa jumala liittää meidät kristuksen kuolemaan ja ylösnousemukseen.
Room. 6:3-4
Tiedättehän että meidät kaikki Kristukseen Jeesukseen kastetut on kastettu hänen kuolemaansa. Näin meidät kasteessa annettiin kuolemaan ja haudattiin yhdessä hänen kanssaan, jotta mekin alkaisimme elää uutta elämää, niin kuin Kristus Isän kirkkauden voimalla herätettiin kuolleista.
Kirko on ollut ainoastaan välikätenä toimittamassa tuon kasteen.
Kasteen merkitys ei siitä halvennu pätkääkään jos sen hoitaa elävää autuaaksi tekevää uskoa sydämellään kantava saarnaaja.
Sen myöntää kirkkokin, sillä ovathan he linjanneet, että, jos vanhemmat hakevat lapselle seurakunnan yhteyttä, niin lasta ei kasteta maallikon suorittamasta kasteesta huolimatta uudelleen.
Saatanhan olla vaikka seurakuntamme paimen... mistäpä sitä voit tietää kun näin nimimerkillä kirjoittelen...
Ateisteilla on muuten se hyvä puoli, että niillä on lupaus... Eriseuran rakentajilla taas ei... jättää hän 99 korpeen..... ja JOS hän sen löytää...... jne...
Siinä olet oikeassa että minua ei ole kastettu kirkkoon... Raamatussakaan ei missään käsketä kastaa kirkkoon..
myös ensimmäinen kastaja Johannes oli maallikko saarnaaja ja ei kastanut kirkkoon ketään...
Turhanpäiväisiä pohdintoja. Kirkko on maallistunut ja mielestäni saa mennä menojaan. Jos haluamme totuudessa pysyä, mihin luterilaisuus velvoittaa( Lutherin pyrkimys), niin nautimme ehtoollista vaikka kotonamme. Jokainen tietää kai mitä se ehtoollinen merkitsee. Ei se ole leikin asia. Siihen ei tarvita kirkkoa eikä oikeastaan mitään ulkoisia tekijöitä, sillä tapahtuman anti on sisäinen, hengellinen.
Jos joku näkee tässä asiassa jotakin outoa, niin pitää kysyä, että mitkä ovat hänen motiivinsa. Jeesus ei ole opettanut sellaista.
Katsokaa Raamatusta, mitä Jeesus on asiasta antanut tiedettäväksemme.
Kaikki muu on tyhjänpäiväistä ja kevyeksi koeteltua.
Samaa mieltä. Separatistit voivat nauttia ehtoollisen kotonansa, mutta rukoushuoneilla sitä ei pidä vaatia saarnaajia jakamaan.
On röyhkeä vaatimus, että meidän saarnaajien pitäisi alkaa lahkokirkon papiksi. Jos ehtoollinen tai kastaminen tapahtuu kirkon sisäisessä herätysliikkeessä, niin toimitus on evl kirkon toimitus ja sitä koskee kirkkolaki.
Jos perustaa oman lahkokirkon, ongelmat loppuvat. Maalliselle yhteiskunnalle on aivan sama miten kastaa, jakaa ehtoollisen tai vihkii. Jos ei käy maistraatissa, on avoliitossa.
Miksi sitten sakramenttiseparatistit eivät perusta omaa lahkokirkkoa ja anna kirkonsisäisen herätysliikkeen olla rauhassa ?
Herralle kiitos ettei tämä ole takapenkin räpätyksen päätettävissä...
Edessä on muuten vieläkin tilaa..
Kyllä takapenkkiläinenkin on velvollinen ilmaisemaan kantansa, jos huomaa, että etupenkkiläisten joukossa alkaa omanvanhurskauden p.keleen kristillisyyttä hajottava riehuminen.
Tule edes puoliväliin että kuulet mitä saarnataan. Liian takana käy eteisestä veto.
https://www.youtube.com/watch?v=RQglaHs0ymo
Kuunelkaapas ja miettikää kirkon tilaa......