Terroristijärjestö Isis on ilmoittanut, että hallitsematonta maahanmuuttoa vastustava Kansallinen rintama on seuraavan verilöylyn “ensisijainen kohde”.
Isisin ranskankielisessä Dar al Islam -mediassa viikonloppuna julkaistu kuva kertoo, että Isis aikoo kohdistaa seuraavan Ranskassa tapahtuvan terrori-iskunsa massamaahanmuuttoa vastustavaan Kansalliseen rintamaan.
Marine Le Penin johtama nationalistipuolue on nyt ensimmäistä kertaa selvän terroriuhan kohteena. Isisin viimeisimmässä lehdessa julkaistu mielipidekirjoitus tiedottaa:
“Enää ei ole kysymys siitä, tapahtuuko Ranskassa uusi isku, vaan ainoat olennaiset kysymykset koskevat seuraavia kohteita ja päivämäärää.”
Kirjoitukseen oli liitetty kuva Kansallisen rintaman toukokuisesta joukkokokouksesta. Kuvatekstissä lukee: “Kansallisen rintaman epäjumalanpalvelijoita. Ensimmäisen luokan kohteita.”
Islamismin asiantuntija Romain Caillet kysyi eilen Twitterissä, onko vasemmistolaisten poliitikkojen viime vuonna käynnistämä Kansallisen rintaman vastainen edesvastuuton kampanja syynä Isisin uusimpaan liikkeeseen. Hänen mielestään on mahdollista, että vasemmiston käyttämä iskulause – “Ääni Kansalliselle rintamalle on kuin ääni Islamilaiselle valtiolle” – on ärsyttänyt jihadisteja ja siten aiheuttanut uhkauksen.
Tänä aamuna Kansallisen rintaman varapuheenjohtaja Louis Aliot vaati Radio France Internationalen haastattelussa sisäministeriötä suojaamaan puoluetta, pyytäen, että se “ottaa uhkauksen vakavasti pahimman välttämiseksi.”
Lähteet: Breitbart, Metronews, RFI
http://mvlehti.net/2016/02/09/massamaahanmuuton-vastustajat-isisin-uusi-paakohde/

Vastaukset 27
Vanhimmat
90% suomalaisista on mahdollisia kohteita?
No muistakaa meitä on vielä enemmän kun noita mamuja, jos halutaan on Suomi hyvin helppo maa poistaa kaikki rättipäät ja koukkunokat Suomesta laillisesti tai laittomasti. Se on nyt Suomen hallituksella viime hetket alkaa toimimaan Suomalaisten hyväksi ja parhaaksi. Että silleen.
Kovin harva suomalainen on äänekäs natsi. Täälläkin meuhkaajista enemmistö heistä on venäläisiä.
Mistäpä nyt tähän hätään saataisi se hallitus joka pystyy toimimaan?
Eipäs juupas porukka ei ole vielä saanut aikaan muuta kuin eripuraa ja vastakkainasettelun kärjistämistä, samalla kun hajoita ja hallitse politiikkaa on saatu tukemaan kymmeniä tuhansia uusia eläteltäviä vartiaisen työvoimareserviin.
ei tuossa ole mitään tolkkua ainoastaan maahanmuutto kriittiset vastustavat usan toimia lähi idässä aivan kun isis olisikin usan juoksupoikia?
koska uskonto on ketään järkevästi saanut ajattelemaan?
Isis alkaa olemaan naulaa vaille valmis.
sitä ennen ISIS tulee tod.näk. tappamaan suuren määrän viattomia siviilejä länsimaissa, myös Suomessa.
Höpö Höpöä ! yksitäisiä hulluja jää aina,oli isis tai ei.
eivät osaa ottaa huomioon että eurooppaan evätään kokonaan ja lopullisesti muslimeilta pääsy
isisin tavoite on edelleen kalifaattinsa mutta maahanmuuttokriittisien päällekäyminen tekee siitä mahdotonta kun suvaitsevat saavat silloin enemmän valtaa se vesittää heidän suunnitelmansa tuo oli älyttömin uutinen aikoihin paljon todennäköisempää on se että he iskevät juuri suvaitsevaisiin ja näin kasvattavat vastakkainasettelua euroopassa mikä palvelee heidän päämääriään kalifaatistaan?
ei tuossa uutisessa ole mitään järkeä tuskin tottakaan?
Isis ei todellakaan ole ainoa islamilainen uhka. Pelkästään Syyriassa on 15 muutakin Islamilaisen valtion kaltaista jihadistiryhmää, jotka ovat valmiina astumaan kalifiksi kalifin tilalle.
Voimme tuhota Isisin huomenna, mutta olemme silti sodassa satojen muiden ryhmien kanssa, joilla kaikilla on visio kalifaatin palauttamiseksi. Tämä sota loppuu vasta, kun tuhoamme heidän supremasistisen agendansa osoittamalla, että emme enää koskaan salli tällaisen hirviön olevan maan päällä.
Tämä sota ei lopu ennen kuin olemme tuhonneet kaikki islamin ylivallan kannattajat.
Suvaitsevaiset nimenomaan toimivat Isisin ja muiden muslimiterroristien hyödyllisinä idiootteina. Ilman heidän mielenvikaista monikulttuuripolitiikkaansa Euroopassa ei edes olisi mitään muslimiongelmaa, terrorismiongelmasta puhumattakaan. Luonnollisesti Isis haluaisi ensin poistaa pelistä maahanmuuttokriittiset ja kansallismielisen oikeiston, koska ne ovat tällä hetkellä ainoa todellinen este Euroopan islamisoittamiselle. Sen jälkeen muslimit saavuttaisivat täyden yliotteen Euroopasta. Vasta tällä hetkellä he kääntyisivät suvakkeja vastaan ja alkaisivat teurastamaan heitäkin.
No niin, eli nyt voidaankin sitten laskea suvakit suoraan daeshin kannattajiksi!
kristittyjen ja muslimien sopuisa yhteiselo ei todellakaan ole isisin tavoite tämä uutinen ei pidä paikkaansa?
Juutalaiset ISIS-kerhon taustavoimat.
Siis tämä yhden aatteen, kanin lailla sikiävä järjestö aikoo ajaa aatteensa läpi vaikka väkisin takaisin muhamedin aikoihin ja ennen kaikkea tapoihin, jotka tällä järjestöllä ja sen kannattajilla ovat pysyneet samoina vuosisadasta toiseen.
Siinäpä ei sitten kohta parit ratsupoliisit riitä järjstyksen ylläpitoon, kun aatetta aletaan tosissaan ajamaan täälläkin läpi.
Tarvinneeko enää kovin montaa tuhatta äijää vartiaisen työvoimareserviin, kun vyörytys alkaa?
Sillä välin on vokeissa hyvä pitää korkea ja monipuolinen ravitsemustaso yllä, että pysyvät taistelukunnossa.
Ainakaan naistenhakkaajista ja väkivaltarikollisista muodostettuja partioita ei kaivata.
Eli taharrush pelurit eivät mielestäsi ole kaivattuja?
Haluat siis muslimien raiskauspartioille vapaat oltavat.
jos tämä uutinen on totta niin isis on vain joukko hyödyllisiä idiootteja joita ohjaillaan jenkkien toimesta valitettavasti?
Selvä, seuraava lähi-idän ali-ihminen taitaa olla kuollut joka eteen kävelee, ja siitä eteenpäin tippuu suomesta kaikki saatanaan tänne kuulumattomat rottpakolaiset kuoppiin.
Että "terve" tuloa daesh paskat yrittämään, teidät otetaan elävänä kiinni ja nyljetään elävänä.
Oikeastaan sitten ensimmäinen isku suomessa oikeuttaa iskemään myös suvakeihin, sillä hehän ovat mahdollistaneet ISIS-taistelijoiden olon suomessa.
Suomi on sodankäynniltään hieman eri juttu hiekka-aavikoille tottuneille sotilaille. Aina jossain vaiheessa suomessa iskee pakkaset ja kovinkin sissijoukko on hoidettavissa lunnonvoimien avulla muutamassa päivässä.
On tietysti täysin selvää, että isku tulee jossain vaiheessa sillä jos Saksassa on 8000 isis sotilasta niin suomestakin löytyy niitä vähintään tuhat, joten mikään pikkujuttu maan puhdistaminen ei tosiaankaan ole ja ihan yhtävarmaa on se, että siinä saa sitten kaikki samalta suunnalta tulleet osansa, sillä siinä sodassa ei uniformu erota vihollista siviilistä. On kuitenkin mielenkiintoista nähdä mitä suvakit sanoo ensimmäisen iskun jälkeen ja kuinka moni vaihtaa siinä vaiheessa puolta.
SSS kotouttaa jihadistit kestämään pakkaset. Tuho tulee Suomalaisille.
Sipilän hallitus on ollut Isisille huippuhyvä liittolainen. Isisi on kutsuttu avoimista ovista Suomeen ja tarjottu täysi ylläpito kansan piikkiin VOK-huorien toimessa ilotyttöinä.
Kansa maksaa miljardeja siitä, että aviokääpiö hallitus on järjestänyt tahallaan kaikki meidät terrori-iskujen kohteeksi. Kannattaa muistaa, että tuhannet raiskaukset ovat Sipilä hallituksen aikaansaanosta, kuten tulevat kuolonuhrit terrori-iskuissakin.
...Ihan vain sen vuoksi, että aikanaan tajutte ketkä on laitettava lopulliseen vastuuseen kaikesta valtavasta tuhosta mitä tämä kansa sa vielä kokea.
On täysin mahdollista, jopa todennäköistä, että jossain vaiheessa muslimit yhdessä suvakkien kanssa alkavat tappamaan niitä, jotka vielä avoimesti monikulttuurisuuden nimellä kulkevaa jihadismin invaasiota.