Abortin jälkeinen tyhjänpaikan tunne

Haluan kertoa teille tarinani että sinä joka mietit abortin tekemistä niin ajattele kaksi kertaa. Itse olin epävarma kun sain tietää raskaudestani ja ajattelin abortin olevan paras vaihtoehto, kunnes päivä tuli jolloin menin aborttiin sunnuntai päivä aamu 8.. olin siskoni kanssa vuodeosastolla.. ensimmäisen lääkkeen jälkeen en vielä ymmärtänyt enkä myöskään viimeisen. olin hyvin kipulääkkeen vaikutuksessa. kun se hetki sitten alkoi ja loppui hyvin nopeasti ja ymmärsin katsoessani että tämä oli minun lapseni mitä minä oikein tein enkä vieläkään silti ymmärtänyt mitä tapahtui. Kunnes seuraavana päivänä pääsin kotiin ja havahduin etten olekaan enään raskaana ja vauvani ei ole enää mahassani sitä ei vain ole enään eikä tule tämän jälkeen itkin monta päivää enkä voinut edes töihin mennä tunsin itsesyytöksiä ja kuinka huono ihminen olin että tapoin oman lapseni. Se oli jotain sairasta en voinut ymmärtää että tämä on totta kunpa oisin vain herännyt pahasta unesta. Sain niin pahoja ahdistuksia ja huonoa oloa abortista että en tiennyt pystynkö edes elämään halusin vain kuolla se kipu sen piti poistua minusta muuten en jaksaisi. Kaipaan lastani tänäkin päivänä ja muistan tasan tarkkaan lasketun ajankin ja tulen aina muistamaan sen. kärsin nykyään masennuksesta ja itken vieläkin iltaisin lastani, en suosittele kenellekkään aborttia se on elävä ihmisolento vaikka olisikin alussa mutta alku silti. abortti voi olla helpoitus mutta minä sain todella pahoja henkisiä ongelmia tämän jälkeen muutuin ihmisenä kokonaan tottakai se valaisi ajatusmaailmaakin erilaiseksi mutta en suosittele. Mieti tarkkaan kun se on vielä mahdollista. sen jälkeen kun asia on tehty paluuta ei ole...tyhjyyden tunteesta kärsivä äiti vaikka lapseni onkin taivaassa olen silti äiti ja muistan aina tämän.
35179
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 35

Vanhimmat

Kun keksii näitä "syyllisyystarinoita" niin pitäisi olla jotain perustietoa asiasta. Kaikesta päätelleen aloittaja et ole ollut abortissa etkä myöskään naistentautien polilla sen kummemmin. Olisitko peräti mies? Et ole sairaalassa käynytkään? Kaikki yksityiskohtainen tieto keskeytyksesta puuttuu. Keskityt vain kertomaan kuinka abortti on väärin. Ja että kuitenkin ajattelit sen olevan paras vaihtoehto. Jos mielesi on noin hauras niin abortti on tosiaan ollutkin oikea vaihtoehto, sillä miten täysin hajalla oleva ihminen muka pystyy antamaan lapsellekaan mitään, kun ei pysy itsekään kasassa sen vertaa, että ymmärtää olevansa edes sairaalassa.

Mennäänpä kuitenkin faktoihin:
Sunnuntaina ei naistentautien klinikat ota keskeytyspotilaita, eikä kyllä mitkään muutkaan polit toimi niin.

Kuten edellä sanoin, abortti tehdään poliklinikalla, ei vuodeosastolla. Jos ei sitten kyseessä ole hätäabortti, mistä ei kaikesta päätellen ole kyse.

Keskityt kertomaan kuinka vihaat itseäsi. Se taitaakin olla se ongelma, eikä mikään kuviteltu abortti. Siihen itseinhoon saa kyllä apua, kunhan vain menet kertomaan tuntemuksistasi jollekin mielenterveyspuolen asiantuntijalle. Jos kärsit masennuksesta, se ei liity välttämättä mitenkään kuviteltuun aborttiin.

http://www.mielenterveysseura.fi/fi/tukea-ja-apua/kriisipuhelin-apua-elämän-kriiseihin

Äänestä
  • sosiopaattiset aborttiasiamiehet syyllistävät uhrinsa ja hyökkäävät lapsensa menettäneen äidin kimppuun. Toiminnan luonteesta ilmenee myös sen tarkoitusperä; Lasten teilaaminen, äitien kyykyttäminen, perheiden ja hyvän elämän repiminen.

    Aborttiväen kuolemanhajuisella "tuotteella" ei ole vaihto- eikä plautusoikeutta eikä muutakaan kuluttajansuojaa. Lapsen kuoleman jälkeen julmat aborttiasiamihet hyökkäävät äidin kimppuun, jos tämä uskaltaa sanoa kaipaavansa lastaan.

    1Äänestä

  • Neutraalin filosofisesti ajatellen abortti on murha. Kysymykset mikä on korkein oikeus (oikeus elämään), Milloin ihmisoikeudet alkavat (elämän alkaessa ja loppuvat kuolemaan?) johtavat siihen. Naisten oikeuksilla ei ole tekemistä asian kanssa vain huolenpito velvollisuuksilla.

    1Äänestä

  • Jos raskaus on alkuvaiheessa abortti voidaan tehdä kotona ja jos loppuvaiheessa niin naisten klin. Tai kättärillä, olin rv 12 ja vietin päivän kätilöopiston sairaalan vuode osastolla ja kaikki abortit tehdään kotona tai valvotulla osastolla (riippuen tilanteesta)

    Äänestä

  • SosiopaatitVauhdissa kirjoitti:

    sosiopaattiset aborttiasiamiehet syyllistävät uhrinsa ja hyökkäävät lapsensa menettäneen äidin kimppuun. Toiminnan luonteesta ilmenee myös sen tarkoitusperä; Lasten teilaaminen, äitien kyykyttäminen, perheiden ja hyvän elämän repiminen.

    Aborttiväen kuolemanhajuisella "tuotteella" ei ole vaihto- eikä plautusoikeutta eikä muutakaan kuluttajansuojaa. Lapsen kuoleman jälkeen julmat aborttiasiamihet hyökkäävät äidin kimppuun, jos tämä uskaltaa sanoa kaipaavansa lastaan.

    "sosiopaattiset aborttiasiamiehet syyllistävät uhrinsa ja hyökkäävät lapsensa menettäneen äidin kimppuun. "

    En tajua tätä kommenttia..... "Lapsensa menettäneen"? Eikö aloittaja kerro halunneensa abortin ja tehneensä sen omasta tahdosta. En ymmärrä m yöskään mitä tarkoitat aborttiasiamiehellä? Onko se ihminen joka haukkuu abortin tehneitä? Siis täällähän niitä on. Mutta syyllistäminen? Ketä voi syyllistää jos ei abortin tehnyttä jos syyllistää haluaa? Eihän aborttiin muita syyllisiä ole, tietääkseni....

    1Äänestä

Olen varma että tämä on provo.

1Äänestä
  • Kyllä se semmoiselta näyttää. :)

    Äänestä

Hetihän se "provoks" pitää haukkua, kuinkas nyt lapsen mukavuusmurhasta voiskaan seurata mitään muuta kun hehkutihehkuti "voimaantumista", autuasta vapautta ja onnen huuman seitsemänsiä taivaita ;DDDD katumusta, syyllisyyttä eikä mitään negatiivista abortin jälkeen kun ei oo olemassakaan siellä suosijafanaatikkojen rinnakkaistodellisuuden pinkkikuplissa ;))) Nämä rehdit tarinat on kiusallisen todellista myrkkyä suosijasakin synkeälle missiolle.

"Kaikki yksityiskohtainen tieto keskeytyksesta puuttuu."

Mitä sä sellasella tiedolla teet, miks se ois oleellista tässä alotuksessa? Liian kiperää kun alotus käsitteleekin jo otsikonkin mukaan lähinnä abortin jälkeistä tilaa eikä kylmän medikaalisesti vain itse toimenpidettä? Jostain vaan pitää päästä repiin niitä "provo"-syytöksiä taas? :) Samalla halvennetaan alottajaa syyllistäen omasta "hauraudestaan" joka aiheutu mitä ilmeisimmin lapsen tappamisesta ja kaivellaan väkisin "asiavirheitä" saivarreltavaks joista tuskin on tietoo koko maan osalta.

Äänestä
  • Sunnuntai aamuna polille? Just. Ei ole provo vaan abortinvastustajan katkera nillitys siitä kun omantunnonvapausaloitteelle kävi nolosti. :-D Vähemmästäkin nuppi sekoaa. En ole pitkään aikaan viittinyt tulla tänne nillitystä lukemaan mutta nyt kun toi aloite meni murskaluvuin pallinpäreiksi, niin tulin nautiskelemaan tunnelmasta tänne. Tiesin että katkeraa ulinaa riittää kun jäi naistenkyykyttäjät nuolemaan näppejään. Aijai kun tekee kutaa nähdä kun vastustajat kärvistelee katkerana. Ja niin etukäteen taas oltiin varmoja. Niin se on että ylpeys käy lankeemuksen edellä! :-D Oijoi kuin makeeta! Namnam!!

    Äänestä

  • Suosijakiihkon katkeruus se täällä purkautuu kun alotteestakn ilmeni se todellinen kansan tahto ;))) nolosti kävi naureskeluhehkutusten kuinka ei tulis kun "kourallinen" kannatusta eikä vois ikinä edetä käsittelyyn.. ja kuinkas sitte kävikään :D Vähemmästäkin nuppi sekoaa. mutta nyt kun toi aloite meni murskaluvuin eduskuntaan, niin tulin nautiskelemaan tunnelmasta tänne. Tiesin että katkeraa ulinaa riittää kun jäi lastenkyykyttäjät nuolemaan näppejään. Aijai kun tekee kutaa nähdä kun suosijat kärvistelee katkerana. Ja niin etukäteen taas oltiin varmoja. Niin se on että ylpeys käy lankeemuksen edellä! :-D Oijoi kuin makeeta! Namnam!!

    Äänestä

  • vainmärissäunissasXD kirjoitti:

    Suosijakiihkon katkeruus se täällä purkautuu kun alotteestakn ilmeni se todellinen kansan tahto ;))) nolosti kävi naureskeluhehkutusten kuinka ei tulis kun "kourallinen" kannatusta eikä vois ikinä edetä käsittelyyn.. ja kuinkas sitte kävikään :D Vähemmästäkin nuppi sekoaa. mutta nyt kun toi aloite meni murskaluvuin eduskuntaan, niin tulin nautiskelemaan tunnelmasta tänne. Tiesin että katkeraa ulinaa riittää kun jäi lastenkyykyttäjät nuolemaan näppejään. Aijai kun tekee kutaa nähdä kun suosijat kärvistelee katkerana. Ja niin etukäteen taas oltiin varmoja. Niin se on että ylpeys käy lankeemuksen edellä! :-D Oijoi kuin makeeta! Namnam!!

    Aijai kun oli makeeta kun Tanuksen naama venähti!!!
    Ja täällä kemppaskan pariskunnan raivo ja nillitys sen kun yltyy.
    En ole pitkään aikaan nauttinut mistään näin. Kuinkas paljon ne murskaluvut olikaan?

    Äänestä

  • "sakkihädissäänXD"
    Vaikka yrität hämätä, kätesi jälki näkyy aloituksessa.

    Äänestä

  • nimimer-kki kirjoitti:

    "sakkihädissäänXD"
    Vaikka yrität hämätä, kätesi jälki näkyy aloituksessa.

    Vaikka syyttelet harhasia hätävalhemututoiveitas, vastustajat ei sillä muutu yhdeksi eikä alotus trolliksi.

    Äänestä

  • Shampanjaaa kirjoitti:

    Aijai kun oli makeeta kun Tanuksen naama venähti!!!
    Ja täällä kemppaskan pariskunnan raivo ja nillitys sen kun yltyy.
    En ole pitkään aikaan nauttinut mistään näin. Kuinkas paljon ne murskaluvut olikaan?

    Aijai kun oli makeeta kun suosijafanaatikkojen naamat venähti!!!

    Ja täällä sossupaatin ja sivupersoonien raivo ja nillitys sen kun yltyy.

    En ole pitkään aikaan nauttinut mistään näin. Kuinkas paljon ne murskaluvut olikaan?

    Äänestä

  • Aijai kun oli makeeta kun vastustajafanaatikkojen naamat venähti!!!
    Ja täällä sossupaatin ja sivupersoonien raivo ja nillitys sen kun yltyy.
    En ole pitkään aikaan nauttinut mistään näin. Kuinkas paljon ne murskaluvut olikaan?

    Äänestä

  • Sunnuntaina ei naistentautien klinikat ota keskeytyspotilaita, eikä kyllä mitkään muutkaan polit toimi niin.

    Kuten edellä sanoin, abortti tehdään poliklinikalla, ei vuodeosastolla. Jos ei sitten kyseessä ole hätäabortti, mistä ei kaikesta päätellen ole kyse.

    Miten selität nämä, jos ei kerran ole provo?

    Äänestä

  • Aijai kun oli makeeta kun suosijafanaatikkojen naamat venähti!!!

    "Sunnuntaina ei naistentautien klinikat ota keskeytyspotilaita, "

    Ei varmaan siellä sun perähikiällä, mikä ei tarkota että kaikkialla muuallakin on sunnuntaina koko kylä kuollu.

    "abortti tehdään poliklinikalla, ei vuodeosastolla."

    Lapsellista saivartelua. Jospa alottaja ei oo tienny paikan nimee, ilmeisesti siellä ainakin vähän myöhemmillä (yli rv9?) viikoilla tosiaan jäädään polin osastolle valvontaan tekeen sitä. Ja siellä kyllä on myös niitä vuoteita, laitetaan sairaalan vaatteet jne. ja tän voi mieltää hyvinkin vuodeosastoks. Mutta ilmeisesti sinä et tätä(kään) tienny...

    Äänestä

  • 67547.tahto kirjoitti:

    Aijai kun oli makeeta kun suosijafanaatikkojen naamat venähti!!!

    Ja täällä sossupaatin ja sivupersoonien raivo ja nillitys sen kun yltyy.

    En ole pitkään aikaan nauttinut mistään näin. Kuinkas paljon ne murskaluvut olikaan?

    Aijai kun oli makeeta kun vastustajafanaatikkojen naamat venähti!!!
    Ja täällä sossupaatin ja sivupersoonien raivo ja nillitys sen kun yltyy.
    En ole pitkään aikaan nauttinut mistään näin. Kuinkas paljon ne murskaluvut olikaan?
    Abortin kokeneena huomasin aloituksessa moni asiavirheitä, eikä olekin kiusallista.

    Äänestä

  • Aijai kun oli makeeta kun suosijafanaatikkojen naamat venähti!!!

    Ja täällä sossupaatin ja sivupersoonien raivo ja nillitys sen kun yltyy.

    En ole pitkään aikaan nauttinut mistään näin. Kuinkas paljon ne murskaluvut olikaan?

    Lapses murhanneena yrität epätoivon vimmalla kaivella aloituksesta jotain muka-asiavirheitä jotka oli helppo kumota, eikä olekin kiusallista.

    Äänestä

  • kopioapinasekosXD kirjoitti:

    Aijai kun oli makeeta kun suosijafanaatikkojen naamat venähti!!!

    "Sunnuntaina ei naistentautien klinikat ota keskeytyspotilaita, "

    Ei varmaan siellä sun perähikiällä, mikä ei tarkota että kaikkialla muuallakin on sunnuntaina koko kylä kuollu.

    "abortti tehdään poliklinikalla, ei vuodeosastolla."

    Lapsellista saivartelua. Jospa alottaja ei oo tienny paikan nimee, ilmeisesti siellä ainakin vähän myöhemmillä (yli rv9?) viikoilla tosiaan jäädään polin osastolle valvontaan tekeen sitä. Ja siellä kyllä on myös niitä vuoteita, laitetaan sairaalan vaatteet jne. ja tän voi mieltää hyvinkin vuodeosastoks. Mutta ilmeisesti sinä et tätä(kään) tienny...

    "Jospa alottaja ei oo tienny paikan nimee"

    Mitenkähän alottaja on osannu mennä paikalle, jos ei tiedä paikan nimeekään...??

    1Äänestä

Mulla oli kanssa tyhjän paikan tunne hammaslääkärissä.

Äänestä

Oli muuten makea paikka, ei hampaassa mutta se kun tää lenti kuin pumerangi takasin tää kansalaisaloite =)))

Äänestä

Oli muuten makea paikka, ei hampaassa mutta se kun tää lenti kirkkaasti kuin ohjus liki 70 000:n kannatuksella suvakkien pakolliseen käsittelyyn tää kansalaisaloite =)))

1Äänestä
  • Eipä siitä mitään hyötyä näyttänyt olevan.

    Äänestä

  • SateenkaariperheellineN kirjoitti:

    Eipä siitä mitään hyötyä näyttänyt olevan.

    Luuletko että tää tähän jää? :)
    Kansan tahtohan siinä kiusallisen kipeesti ilmi tuli ja missä räikeessä ristiriidassa se on aivopestyjen suvakkien päätösten kans.

    Äänestä

  • samantekevää kirjoitti:

    Luuletko että tää tähän jää? :)
    Kansan tahtohan siinä kiusallisen kipeesti ilmi tuli ja missä räikeessä ristiriidassa se on aivopestyjen suvakkien päätösten kans.

    "Kansan tahtohan siinä kiusallisen kipeesti ilmi tuli"

    Eikö T.Anus saanu nää aloitenimmarit jostain uskovaistapahtumista eikä se siinä tapauksessa edusta missään mielessä "kansan tahtoa". Eikä sillä tietääkseni edes ollut tarkoitus ottaa kantaa aborttilakiin vaan joidenkin hoitohenkilöiden erikoisvapauksien puolesta. Vain uskovaisimman kansanosan tahtoa siinäkin taidettiin kuulla eikä heidänkään kaikkia. Kansan tahtoa paremmin kuvaa esim. Taloustutkimuksen tekemä kysely aborttiasenteista, joka ei ollut sidottu yhteen ihmisryhmään. Terv. Agnostikko

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    "Kansan tahtoa paremmin kuvaa esim. Taloustutkimuksen tekemä kysely aborttiasenteista,"

    Puolueellisen tahon teettämä n. 1000 henkilön kysely ei vaan edelleenkään muutu koko monimiljoonaisen kansan mielipiteeksi, vaikka kuinka toivoisit ja jankutat niin.

    "eikä se siinä tapauksessa edusta missään mielessä "kansan tahtoa"."

    Eipä sille vastustustakaan näkynyt, toisin kun esim. vähemmistön vinkumalle "tasa-arvoiselle" avioliitolle, josta tehtiin vasta-aloitekin.

    1Äänestä

Varmaan oli pettymys just sen takia kun oltiin niin varmoja että menee läpi ja saadaan abortinsaamista vaikeuttaa.Joku täällä siitäkin jo meinas revetä kun sari tanus pääsi eduskuntaan.

1Äänestä

"kun oltiin niin varmoja että menee läpi "

Missä sellasta oli näkyny? Saatiinpahan kansan tahto suvakkifeminatsien tietoon, ja sekös eräitä makean kipeästi korpeekin ;)

"meinas revetä kun sari tanus pääsi eduskuntaan."

Sekin oli suosijafanaatikoille karvaan katkera tappio.

Äänestä
  • Kelle oli tappio? Että sari tanus pääsi eduskuntaan? Mitä erikoista siinä ihmisessä on? Kun kristilliset sai paikkoja eduskuntaan yksi vähemmän. Joku järkevämpi kristillinen ei päässyt. Äänestäisin kristillisiä koska he edustaa samoja arvoja kuin minäkin. Mutta juuri abortinvastaisuus estää koska pelkään että naisten elämä vaarantuu. Naisten elämä ja terveus on tärkeämpää kuin miesten koska lasten hyvinvointi riippuu naisista. Miehet ei välitä.

    Äänestä

  • Sekin oli suosijafanaatikoille karvaan katkera tappio.<<
    Sinä se lasket tappioksi vaikka aloite ei mennyt läpi. Minä ymmärrän sen voittona. Onneksi on sentään järkeviä tyyppejä päättäjissä.

    Äänestä

  • "Äänestäisin kristillisiä koska he edustaa samoja arvoja kuin minäkin. Mutta juuri abortinvastaisuus estää koska pelkään että naisten elämä vaarantuu."

    Oot sä erikoinen uskis joka kannattaa tappamista (huom. "ÄLÄ TAPA"!) koska mukavuusmurhaajien "elämä" (?!) saattas "vaarantua"...no voi hellanlettas :D ja ne hengenvaarantavat terveyssyyt oli edelleen poissuljettu alotteesta.. mutta ethän sä tätäkään tienny pelkkänä trollina ;)

    Sinä se lasket tappioksi kun aloite ei mennyt läpi. Minä ymmärrän jo pakollisen käsittelynkin voittona. Valitettavasti on vieläkin liikaa aivopestyjä suvakkeja päättäjissä.

    Äänestä

  • "Valitettavasti on vieläkin liikaa aivopestyjä suvakkeja päättäjissä."

    Vaikka YK, Totuus, Tiede, Jumala ja melkein kaikki maailman ihmiset todistavat sinun puolellasi, ja vaikka kuinka itkisit, potkisit ja raivoaisit, niin abortti se vaan pysyy laillisena.

    Äänestä

  • hyvinmeneekuitenkin kirjoitti:

    "Valitettavasti on vieläkin liikaa aivopestyjä suvakkeja päättäjissä."

    Vaikka YK, Totuus, Tiede, Jumala ja melkein kaikki maailman ihmiset todistavat sinun puolellasi, ja vaikka kuinka itkisit, potkisit ja raivoaisit, niin abortti se vaan pysyy laillisena.

    Mikään palvomas The Suuri ja Mahtava Laki ei oo ikuinen. Onneks.
    Vaikka kuinka itket, potket ja raivoot, valtaosa vihaamistas lapsista ne vaan saa jatkaa elämäänsä.

    Äänestä

"Itse olin epävarma kun sain tietää raskaudestani ja ajattelin abortin olevan paras vaihtoehto, kunnes päivä tuli jolloin menin aborttiin sunnuntai päivä aamu 8." Ja sitten jo seuraavana päivänä ei ollu enää raskaana vai?

Olikoss se vielä äitienpäivä, niin olis tarina vielä dramaattisempi? :))) Ihme poliklinikka mikä ottaa vastaan sunnuntaina aamulla... Ja että lääkkeetkin on otettu ihan perä perää, vaikka lääkkeellisessä keskeytyksessä eka lääke otetaan sairaalassa ja toka seuraavana päivänä kotona tai sairaalassa. Taitaa olla se abortinvastustajien mielikuvitusklinikka taas kyseessä?

1Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

broken_angel kirjoitti:

Haluan kertoa teille tarinani että sinä joka mietit abortin tekemistä niin ajattele kaksi kertaa. Itse olin epävarma kun sain tietää raskaudestani ja ajattelin abortin olevan paras vaihtoehto, kunnes päivä tuli jolloin menin aborttiin sunnuntai päivä aamu 8.. olin siskoni kanssa vuodeosastolla.. ensimmäisen lääkkeen jälkeen en vielä ymmärtänyt enkä myöskään viimeisen. olin hyvin kipulääkkeen vaikutuksessa. kun se hetki sitten alkoi ja loppui hyvin nopeasti ja ymmärsin katsoessani että tämä oli minun lapseni mitä minä oikein tein enkä vieläkään silti ymmärtänyt mitä tapahtui. Kunnes seuraavana päivänä pääsin kotiin ja havahduin etten olekaan enään raskaana ja vauvani ei ole enää mahassani sitä ei vain ole enään eikä tule tämän jälkeen itkin monta päivää enkä voinut edes töihin mennä tunsin itsesyytöksiä ja kuinka huono ihminen olin että tapoin oman lapseni. Se oli jotain sairasta en voinut ymmärtää että tämä on totta kunpa oisin vain herännyt pahasta unesta. Sain niin pahoja ahdistuksia ja huonoa oloa abortista että en tiennyt pystynkö edes elämään halusin vain kuolla se kipu sen piti poistua minusta muuten en jaksaisi. Kaipaan lastani tänäkin päivänä ja muistan tasan tarkkaan lasketun ajankin ja tulen aina muistamaan sen. kärsin nykyään masennuksesta ja itken vieläkin iltaisin lastani, en suosittele kenellekkään aborttia se on elävä ihmisolento vaikka olisikin alussa mutta alku silti. abortti voi olla helpoitus mutta minä sain todella pahoja henkisiä ongelmia tämän jälkeen muutuin ihmisenä kokonaan tottakai se valaisi ajatusmaailmaakin erilaiseksi mutta en suosittele. Mieti tarkkaan kun se on vielä mahdollista. sen jälkeen kun asia on tehty paluuta ei ole...tyhjyyden tunteesta kärsivä äiti vaikka lapseni onkin taivaassa olen silti äiti ja muistan aina tämän.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu