Vuosi sitten Goog ei ollut Israelin naapurissa

Silloin puhuttiin, että Ukrainan tapahtumilla on yhteys tulevaan Googin sotaan ja arveltiin miten Goog pääsisi sellaiseen paikkaan että voisi sotakalustonsa saada Israelin vastaiselle rajalle.

Googilla on nyt paljon sotakalustoa Syyriassa, Israelin naapurimaassa.

Jos saat oikeuden spekuloida niin arvioitko, että Googin sodan alkuun on enää 1-2 v aikaa? Poliittinen ilmapiiri kiristyy koko ajan Israelia vastaan, Kuka asettuu Israelin rinnalle Googia ja sen muslimeista etupäässä koostuvia joukkoja vastaan. Natsien jälkeläisetkin ovat mukana hyökkäyksessä, koska Gomer on Saksa. Saksan islamoituminen lienee siinä taustalla. Muslimit ottavat ajan kanssa vallan ihan vain lisääntymistaktiikalla. Se tietää sharialain voimaantuloa jossain vaiheessa ja ateisti kääntyvät muslimeiksi kiltisti kuten kaikki muutkin pelkurit, ainoastaan viisat neitsyet suurena massana kieltäytyvät tarjouksesta ja kuolevat mieluummin kuin kieltävät Jeesuksen.

Tämä on oma näkemykseni. Odotan innolla tulevia aikoja, ne tulevat menemään pahempaan suuntaan meillä jokaisella, niin uskovilla kuin jumalattomilla tässä maailmassa. Jos osaatte arvioida eri vuosilukuja esim. 2013, 2014,2015,2016 niin huomaatte kenties tasaisen muutoksen huonompaan koko ajan.

Ateistit ovat heränneet tänä vuonna, jotkut heistä tajuamaan islamin heille asettamat vaarat, kapakat poistuvat, viinan juonnista tulee sharialain aikana kuolema.

Siis osin kirjoitukseni perustuu ihan Raamatun informaatioon, ajankohtien osalta on mukana spelaatiota. Heinäsirkkaparvi, muslimit, tekevät tuhojaan ei-muslimiyhteiskunnissa kunnes savat yhteiskunnan islmaistiseksi. He eivät lopeta kunnes koko maailma on islamin alaisuudessa, arvelen tulevan maailman diktaattorin olevan syyrialaisen muslimin. Tai ainakin hän on siinä taustapiruna.

Kenties Goog ei rankaisekaan homostelulain takia Suomea vaan muslimeille annetaan se tehtävä. Uskovilla oli oma etsikkoaikansa torjua homostelulaki ja valheopin sisäänpääsy kirkkoon löysien muurinaukossa seisovien takia.

Se mitä kristityt eivät saa aikaan niin muslimit saavat aikaan ja he eivät salli homostelua.
5<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Tympeä heterogeeninen vuodatus.

Äänestä

>> Jos saat oikeuden spekuloida niin arvioitko, että Googin sodan alkuun on enää 1-2 v aikaa? <<
Arvioin, että koko Googin sota ja varsinkin se, että Venäjä hyökkäisi Israeliin, on pelkkää mielikuvituksen tuotetta. Miksi se sinne hyökkäisi, saisi vain USA:n niskaansa.
>> Poliittinen ilmapiiri kiristyy koko ajan Israelia vastaan <<
Se on aina ollut pikkuisen kireä, se on sitä nytkin, mutta mitään huomattavaa kiristymistä ei ole tapahtunut.
>> Natsien jälkeläisetkin ovat mukana hyökkäyksessä, koska Gomer on Saksa. Saksan islamoituminen lienee siinä taustalla. Muslimit ottavat ajan kanssa vallan ihan vain lisääntymistaktiikalla. <<
Vaikka jokainen saksan musliminainen tulisi yhtäaikaa raskaaksi, niin vaatisi pari vuosikymmntä, että niistä tulisi sotilaita. Eli sun aikataulu ei toimi.
>> Se tietää sharialain voimaantuloa jossain vaiheessa ja ateistit kääntyvät muslimeiksi kiltisti kuten kaikki muutkin pelkurit <<
En usko moiseen, mutta jos nyt spekuloidaan tuollaisella mahdollisuudella, niin eiköhän aika moni muuttaisi vaikka Kanadaan mielummin kuin alistuisi kristilliseen tai islamilaiseen teokratiaan.
>> ainoastaan viisat neitsyet suurena massana kieltäytyvät tarjouksesta ja kuolevat mieluummin kuin kieltävät Jeesuksen. <<
Jospa siinä kävisi kuten tuolla muslimimaissa, se bussijuttu missä muslimit suojeli kristittyjä ja joku muslimi joutui jonkun talebanin tai isisläisen ampumaksikin.
>> Odotan innolla tulevia aikoja, ne tulevat menemään pahempaan suuntaan meillä jokaisella, niin uskovilla kuin jumalattomilla tässä maailmassa. <<
Ei ne maailmanlaajuisesti mihinkään täyteen katastrofiin mene. Suomi voi kyllä ajautua tilanteeseen, että meille tulee Venäjältä vaikka 100'000 mamua. Eikä sekään ole Jumalan vaan Putinin vallassa.
>> Jos osaatte arvioida eri vuosilukuja esim. 2013, 2014,2015,2016 niin huomaatte kenties tasaisen muutoksen huonompaan koko ajan.<<
Onhan tämä viimeinen pakolaisaalto ollut poikkeuksellinen ja se saattaa jatkua vielä pahempana. Jos jatkuu, eikä asialle tehdä mitään, niin saattaapi Kanada kutsua. Mutta oletan, että asia onnistutaan hoitamaan jotenkin.
>> Ateistit ovat heränneet tänä vuonna, jotkut heistä tajuamaan islamin heille asettamat vaarat, kapakat poistuvat, viinan juonnista tulee sharialain aikana kuolema. <<
Espoossa piti alkoon pistää arabiankielisiä ohjeita kun nämä sun sharialakia kannattavat mamut osti sieltä niin paljon viinaa. Eivät he siis ole erityisen konservatiivisia kun viinaa juovat. Mutta en myöskään usko, että tänne tulevien nuorten muslimimiesten integroituminen onnistuisi edes huonosti.
>> Kenties Goog ei rankaisekaan homostelulain takia Suomea vaan muslimeille annetaan se tehtävä... Se mitä kristityt eivät saa aikaan niin muslimit saavat aikaan ja he eivät salli homostelua. <<
Sinulla on kumma oletus, että noita kaljaa ja väkevämpiäkin vetäviä muslimeita kiinnostaisi homojen asema edes murto-osaa siitä, mitä se kiinnostaa sinua. Eikä niitä kiinnosta sun kristinuskosikaan.

Äänestä

Goog ei ole Venäjä vaan islamilainen Turkki. Googin sodassa muhamettilaiset kansat hyökkäävät Israelin kimppuun jokapuolelta.

http://www.israelprofetiassa.fi/18

Äänestä
  • Oliko Patmoksen Melleri sitten totaalisen väärässä kun se profetioi v 2012 näin:
    "Goog - Ryssän maa eli Venäjä - hyökkää päin Israelia Jerusalemista, maan navasta, katsoen pohjoisesta."
    Toinen profetia väitti v 2009, että Venäjä ja Turkki yhdessä muiden kanssa hyökkäävät Israeliin.
    "Hesekielin kirjan luvuissa 38-39 Turkin profetoidaan marssivan Venäjän ja Iranin kanssa hyökkäykseen Israelia vastaan."
    Tämäkin tuntuu epätodennäköiseltä, kun turkkilaiset ampui sen varoituslaukaksen venäläiseen hävittäjään tunnetuin seurauksin ja toiseksi siksi, että Venäjä pommittaa kurdien vihollisia eli Turkin kavereita.
    Kovasti siis näyttää siltä että se Googin sota antaa vaan odottaa itseään.
    http://www.patmos.fi/blogi/kirjoitukset/282/maailmalta_tanaan_-_googin_liittolaiset_sodassa_israelia_vastaan

    Äänestä

  • qwertyilija kirjoitti:

    Oliko Patmoksen Melleri sitten totaalisen väärässä kun se profetioi v 2012 näin:
    "Goog - Ryssän maa eli Venäjä - hyökkää päin Israelia Jerusalemista, maan navasta, katsoen pohjoisesta."
    Toinen profetia väitti v 2009, että Venäjä ja Turkki yhdessä muiden kanssa hyökkäävät Israeliin.
    "Hesekielin kirjan luvuissa 38-39 Turkin profetoidaan marssivan Venäjän ja Iranin kanssa hyökkäykseen Israelia vastaan."
    Tämäkin tuntuu epätodennäköiseltä, kun turkkilaiset ampui sen varoituslaukaksen venäläiseen hävittäjään tunnetuin seurauksin ja toiseksi siksi, että Venäjä pommittaa kurdien vihollisia eli Turkin kavereita.
    Kovasti siis näyttää siltä että se Googin sota antaa vaan odottaa itseään.
    http://www.patmos.fi/blogi/kirjoitukset/282/maailmalta_tanaan_-_googin_liittolaiset_sodassa_israelia_vastaan

    Ihan oikein Lexa sanoi ja jos elät tulet näkemään näiden toteutumisen.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


LammasLammas kirjoitti:

Silloin puhuttiin, että Ukrainan tapahtumilla on yhteys tulevaan Googin sotaan ja arveltiin miten Goog pääsisi sellaiseen paikkaan että voisi sotakalustonsa saada Israelin vastaiselle rajalle.

Googilla on nyt paljon sotakalustoa Syyriassa, Israelin naapurimaassa.

Jos saat oikeuden spekuloida niin arvioitko, että Googin sodan alkuun on enää 1-2 v aikaa? Poliittinen ilmapiiri kiristyy koko ajan Israelia vastaan, Kuka asettuu Israelin rinnalle Googia ja sen muslimeista etupäässä koostuvia joukkoja vastaan. Natsien jälkeläisetkin ovat mukana hyökkäyksessä, koska Gomer on Saksa. Saksan islamoituminen lienee siinä taustalla. Muslimit ottavat ajan kanssa vallan ihan vain lisääntymistaktiikalla. Se tietää sharialain voimaantuloa jossain vaiheessa ja ateisti kääntyvät muslimeiksi kiltisti kuten kaikki muutkin pelkurit, ainoastaan viisat neitsyet suurena massana kieltäytyvät tarjouksesta ja kuolevat mieluummin kuin kieltävät Jeesuksen.

Tämä on oma näkemykseni. Odotan innolla tulevia aikoja, ne tulevat menemään pahempaan suuntaan meillä jokaisella, niin uskovilla kuin jumalattomilla tässä maailmassa. Jos osaatte arvioida eri vuosilukuja esim. 2013, 2014,2015,2016 niin huomaatte kenties tasaisen muutoksen huonompaan koko ajan.

Ateistit ovat heränneet tänä vuonna, jotkut heistä tajuamaan islamin heille asettamat vaarat, kapakat poistuvat, viinan juonnista tulee sharialain aikana kuolema.

Siis osin kirjoitukseni perustuu ihan Raamatun informaatioon, ajankohtien osalta on mukana spelaatiota. Heinäsirkkaparvi, muslimit, tekevät tuhojaan ei-muslimiyhteiskunnissa kunnes savat yhteiskunnan islmaistiseksi. He eivät lopeta kunnes koko maailma on islamin alaisuudessa, arvelen tulevan maailman diktaattorin olevan syyrialaisen muslimin. Tai ainakin hän on siinä taustapiruna.

Kenties Goog ei rankaisekaan homostelulain takia Suomea vaan muslimeille annetaan se tehtävä. Uskovilla oli oma etsikkoaikansa torjua homostelulaki ja valheopin sisäänpääsy kirkkoon löysien muurinaukossa seisovien takia.

Se mitä kristityt eivät saa aikaan niin muslimit saavat aikaan ja he eivät salli homostelua.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu