Sote sekä maakuntamalli itkujenbuuahh

Verotus päällekkäin kolmikerrosmalliin, keskustan äänivalta vahvistuu, köyhä ihminen unohdetaan , palvelut pakenevat, saneluvalta kristallisoidaan poliittisen puoluekirjan virkamiehille; missä asut, missä elät, missä synnyt, missä kuolet-kunne tuuli
tuhkasi tuivertaa--

"Yksi, ei kaksi
Veronmaksajain Keskusliitto ei puolestaan lämpene maakuntaveron käyttöönotolle.

- Maakuntaveron käyttöönotto eli uuden itsenäisen maakuntatason verottajan lisääminen kaikkien nykyisten verottajien rinnalle olisi erityisen ongelmallista verotuksen kokonaistason kurissapitämisen kannalta.

Veronmaksajien mukaan "kaksi verottaisi kaikella todennäköisyydellä raskaammin kuin yksi", jos kunnallisverojen päälle tulisivat vielä uudet maakuntaverot.

- Selvästi maakuntaveroa parempi vaihtoehto on päättää sote-palvelujen rahoittamiseksi tarvittavista veroista valtakunnallisesti. "
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2016021021099538_uu.shtml
2370
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 23

Vanhimmat

Juuri samaa mieltä täällä nyt kirjoittaja.
Olen funtsinut, että miten on mahdollista pitää yllä: valtio verovaroilla, maakunta verovaroilla ja kunnat verovaroilla.
Ei ole yhtä hyvää vastausta. Mutta en usko, että pyhäjärviset pärjäävät 19,75 prosentin verolla, kunhan asiat etenevät ja päätökset joutuvat. Huomioidaanpa meidän asema Suomen kartalla ja suunniteltuihin muutoksiin nähden. Asemamme on periferia, vaikka 4-tie halkookin paikkakuntaa.
Kaikki rahat nyt transaparkkiin ja teollisuushalleja sinne. Sisuskalut voi sitten remontoida tarpeen mukaisesti.

Äänestä
  • Etelä-Karjalassa kuntaverovelvolliset rahoittavat perustuslain 121 §:ssä säädetyllä verotusoikeudella aidon itsehallinnollisesti sekä omien kuntien että oman maakunnan järjestämät ja tuottamat palvelut.

    Perustuslain 121 §:ssä säädetystä verotusoikeudesta seuraa välittömästi sekä Etelä-Karjalan asukkaitten itsehallinto omissa kunnissa (PL 121 § 1. momentti) että Etelä-Karjalan asukkaitten itsehallinto omassa nykyisessä maakuntaitsehallinnossa (PL 121 § 4. momentti).

    121 §:n verotusoikeus pitää sisällään:

    1) omien kuntien kuntaveron

    2) oman maakunnan kuntaveron.

    Etelä-Karjalan sairaanhoitopiirissä, sosiaali- ja terveyspiirissä ja ylipäätään maakunnan laajuisesti järjestettävissä palveluissa — maakunnan asukkaitten itsehallinnossa kunnissa ja maakunnassa — ei ole mitään ongelmia demokratian, verotuksen, kuntien ja maakunnan budjettien eikä kokonaisveroasteen suhteen.

    Perustuslakivaliokunta on hyväksynyt ja vahvustanut.

    Miksi perustuslakivaliokunta muuttaisi aikaisempia lausuntojaan, ja heikentäisi tai kumoaisi perustuslain 121 §:n?

    Äänestä

Helmikuun 18 pv kunnilta ym pyydetyistä lausunnoista julkistetaan yhteenveto. Jo nyt on sote-alueiden määrästä kiistaa, vähemmän on enemmän, jos isoja alueita siteerataan.
Huh huh, ei taida Sipilän hallituksen tuottavuusloikka onnistua näillä askelmerkeillä.
Vatuloinniksi menee, se on näkymä tulevasta.
Sipilän suuret saappaat käyvät yhä suuremmiksi, kunnes pääministeri luovuttaa ne kesken loikan toiselle loikkijalle, näin niistetään räkänokka-rahakepu kuolevaiseksi ja sivusta puskee Väyrysen kansalaiset eturiviin.

Äänestä

Höpö höpö! Tulojen järjestely maakuntaan verojen avulla on pelkkää matematiikkaa.

Nyt Pyhäjrven kassasta menee 60% soteen Selänteen laskuttamana. Ja muuhun puuhasteluun käytetään 40% eli 7.90 veroprosenttia!

Eikö niin.

Kun maakuntaSOTE aloittaa, tuo 60% menee sinne. Mikä muuttuu? Se on sitte maku asia kuka tuon summan verottaa.

Jos Pyhäjärvi, niin sitte veroäyri pysyy nykyisissä lukemissa. Ja maksaa sitten sotelle niinkuin tähänki asti mutta Ouluun.

Jos valtio tai maakunta verottaa tuon 60% vastaavan määrän suoraan kuntalaisilta niin sitten Pyhäjärven tarvii enää verottaa 40% nykyisestä määrästä.

Nyt vero% on 19.75 ja siitä sotelle 60% on 11,85 jolloin Pyhäjärven veroprosentiksi jää 7,90


Yksinkertaista mutta totta. Ja tämä on mulle selvinnyt ihan lehtiä ja nettiä lukemalla.

Mutta eivätpä Pyhäjärvellä näy tästä asiallisesti keskustelevan. Eikä muutoin tarvitsekaan. Siltä osin voi keskustella että mihin käytetään tuolla 7.90 peritty verokertymä?
No ainakin koululaitos kannattaa Selännealueella yhdistää.

Äänestä
  • Kerrankin rautalankamalli, jonka ymmärtänee valtuutettkin?

    Äänestä

  • näitälisää kirjoitti:

    Kerrankin rautalankamalli, jonka ymmärtänee valtuutettkin?

    Hevonhumppaa ja höpöhöpön veromatematiikkaa. Tunge sekin sinne nuoltuun perseeseesees, sinne missä ovat jo rinnevaara-miljoonan selitykset ja nyt kun hierot sinne pihkatulpaksi sipilä-mallis.

    Äänestä

  • Yks ei ymmärtänyt ;)

    Äänestä

  • Verotietokone voi laskea kuntaverovelvollisilta osuuden sekä oman kunnan budjettitilille että oman maakunnan budjettitilille.

    Kun kuntien asukkaat eivät päätä enää sotesta oman kunnan valtuustossa, niin asioista tulee päättää oman maakunnan valtuustossa, koska päätökset koskevat edelleen samojen asukkaitten kuntiin tulevia sote-palveluja.

    Äänestä

Hieno homma. Tulisi maakunta malli ja uusi sote pian niin mikään paikallinen kyläpolitikointi ja Proot ei pystyisi sotkemaan kunnallishallintoa.

Äänestä
  • Sitä minäkin! Ja jos koulupuoli vielä menisi selännetyyppiseen touhuun niin täällä vois hallitus ja valtuutetut rauhassa keskittyä kihupäiväjärjestelyihin. Kaikki ratkeaa aikanaan

    Äänestä

  • helpottaa kirjoitti:

    Sitä minäkin! Ja jos koulupuoli vielä menisi selännetyyppiseen touhuun niin täällä vois hallitus ja valtuutetut rauhassa keskittyä kihupäiväjärjestelyihin. Kaikki ratkeaa aikanaan

    Vai vois rauhassa keskittyä kihupäiväjärjestelyihin! Kerro edes yksi asia jota olis voinut viime vuoisina rauhassa viedä eteen päin ettei Proolaiset olis haukkunut! "Väenkatotupa" taitaa olla ainoa!

    Äänestä

  • Muistakaa nyt edellisten vaalien kiehuminen ja haukuskelu .
    Keskustapuolueen toisinajattelijat laittoivat omat tilansa ja pääkeskustan kahvilassa päiväkaudet haukuttiin ns. toisinajattelijoita. Perässä kun hiihdät, olet hyvä. Saat teknisen lautakunnan lautakuntapaikan, kun jaksat laittaa itsesi likoon munaskuita myöten.

    Sellainen on törkypuolue Pyhäjärvellä.

    Äänestä

Pyhäjärven veronperintä pienenee alle puoleen. Alkakaapa suunnitella sopeutumista kiireesti. Ei taija olla töitä / palkkarahoja kahelle kaupunninjohtajalle

Äänestä

Sotealueita tulee 4-5

Äänestä

Yle uutisoi eilen, että 15 alueen sote-malli on vaikeuksissa. Pelastusta etsittäisiinkin nyt viidestä yhteistyöalueesta. Ylen mukaan viidelle yhteistyöalueelle voisi kuulua tutkimuksen ja kehittämisen koordinointi, hoitoketjujen keskittäminen ja vaativimpien hoitojen palveluketjut.

Äänestä
  • Viime vuoden alussa Sipilä kertoi kuinka keskusta seisoo 5:n sotelaueen takana eikä edes mieti vaihtoehtoja saman vuoden marraskuussa uhkasi kaataa hallituksen jos tulee 5 sotealuetta ja nyt muutaman kuukauden kuluttua taas kaikki ihan auki...

    Äänestä

  • Näitä ei teijän siellä kunnissa tarvii pohtia vaan sitä mitä touhuja priorisoitte kun talous arvio on 60% nykyistä pienenmpi. Se tuo sama otetaan soteen tehtiinpä se 4 tai 15 alueessa. Jos järjestätte sen itse Pyhäjärvellä sitten se nousee vähittelen tuosta ylöspäin. Pohtikaa vaan niitä hiekkalaatikkojuttuja eikä valtakunnantason asiaoita.

    Äänestä

Tämä maakuntamalli, on täysin " vanhojenkepujäärien" Unelmien/toiveiden. lopullinen/hekuma.luulevat että n äistä "linnakkeisata" jaetaan vaalirahaa "sopiville" käytetään valtaa??. Pelataan peliä!!. Ollaan takaisin mahtiasemassa. Kuin : 50- 60:luvuilla "kekkoslandiassa" Kyllä kokoomus myi itsensä HALVALLA. "Kuntauudistukssa" No joo sai, varmaan lupauksen, Sipilältä: Ettei MILJOONAMIESTEN VEROIHIN KOSKETA.

Äänestä
  • sotealueiden määrät meni uusiksi ja kokoomus on rahoituksenkin suhteen ihan eri linjoilla kuin keskusta. Marraskuun sotepäätös on yhtä kuin lähtökuopissaan,.

    Äänestä

  • Menee vakiopanoilla aika niin tarkasti suoli24lla etteivät edes tiedä ajankohtaisista asioista yhtään mitään.

    Äänestä

Tottakait, tavallinen palkansaja veronmaksaja maksaa, kaikki lisääntyvät kulut, tässä kepun maakuntamallissa. Yksi organisaatio lisää. Ei varmaan " ilmainen" Mutta täytyy muistaa, ettei oikea "perinteinen" kepulainen, maksa kunnallisveroa. Ei osallistu kuluihin. Hoitaa kirjanpidonkautta, tulot/menot tasapainoon.. Ei verotettavaa tuloa kunnalisessa verotuksessa. Maksavat vain ALV: tä. Joka onkin ns. valtiollinen vero. (Jota ei kirjanpidolla voi kiertää)

Äänestä
  • Verot pysyy n 2% tarkuuvella nykyisellä tasolla. Ne jakaantuu vaan kolmelle tasolle... Kuntien perimä vero pienenee keskimäärin puolet. Ja siihen pitää alkaa jo sopeutua eikä haaveilla itsenäisesti hoidetuista terv ja sos.palveluista. Siihen ei rahat riitä. Muusta ei teijän tarvi murehtia. Voi meskittyä viihtymiseen ja elinkeinoihin. Vihdoinkin.

    Äänestä

"Itkua ja raivoa
Syksyllä hallitus melkein kaatui Sipilän itkuun ja raivoon, kun hän vaati, että kokoomuksen pitää suostua ihan tyhjästä putkahtaneeseen maakuntamalliin. Kokoomus vikisi ja sitten sitä vietiin. Perussuomalaiset keskittyi tiivisti katsomaan kattoon.

Puolueetkin antoivat nyt lausunnot. Keskusta ilmeisesti pyrkii Guinnesin ennätystenkirjaan sillä, kuinka monta kertaa sanan ”maakunta” saa yhteen lauseeseen ja paperiin. Kokoomus ei paperinsa perusteella ole mistään ”maakunnasta” kuullutkaan. Perussuomalaiset löytävät yhä paljon kiinnostavaa kattoon katselusta ja toteavat, että ”ihan siedettävä kompromissi”.

502 lausunnonantajaa on ehkä nähnyt ihan turhaa vaivaa, sillä hallituksessa kuulemma väännetään asiasta taas. Mallit voivat mennä uusiksi, mutta ei sentään vähemmän sekaviksi varmaan.

Laiha sopu on unelmaa, lihava riita yhä mahdollinen. Maakuntamalli on Sipilän ihka ainoa poliittinen voitto. Omien edessä siitä on mahdoton perääntyä."
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-2000001121823.html

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Taitaa.tulla.susi kirjoitti:

Verotus päällekkäin kolmikerrosmalliin, keskustan äänivalta vahvistuu, köyhä ihminen unohdetaan , palvelut pakenevat, saneluvalta kristallisoidaan poliittisen puoluekirjan virkamiehille; missä asut, missä elät, missä synnyt, missä kuolet-kunne tuuli
tuhkasi tuivertaa--

"Yksi, ei kaksi
Veronmaksajain Keskusliitto ei puolestaan lämpene maakuntaveron käyttöönotolle.

- Maakuntaveron käyttöönotto eli uuden itsenäisen maakuntatason verottajan lisääminen kaikkien nykyisten verottajien rinnalle olisi erityisen ongelmallista verotuksen kokonaistason kurissapitämisen kannalta.

Veronmaksajien mukaan "kaksi verottaisi kaikella todennäköisyydellä raskaammin kuin yksi", jos kunnallisverojen päälle tulisivat vielä uudet maakuntaverot.

- Selvästi maakuntaveroa parempi vaihtoehto on päättää sote-palvelujen rahoittamiseksi tarvittavista veroista valtakunnallisesti. "
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2016021021099538_uu.shtml

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu