Tieteenvastaisuus on aina muodissa – ainakin tietyissä piireissä, uskoo Esko Valtaoja.
Ei kukaan rakasta tietoa silloin, kun se on omia, vahvoja luuloja vastaan.
– Esko Valtaoja
Hän muistutti Ylen aamu-tv:n haastattelussa tänään keskiviikkona, että tiede on vain keino hankkia tietoa maailmasta.
– Ei meistä kukaan rakasta tietoa silloin, kun se on omia, vahvoja luulojamme vastaan.
– Jos on varmaa tietoa siitä, että asiat ovat näin, mutta toisaalta mä syvällä sisimmässäni tiedän, että ne ovatkin tuolla tavalla, kyllä se, joka kärsii, on tieto, tiede, Valtaoja pohdiskeli aamu-tv:ssä.
Valtaoja tunnetaan ahkerana julkisena keskustelijana. Hän jäi eläkkeelle Turun yliopiston avaruustähtitieteen professorin tehtävästä viime syyskuussa.
"Nyt muodissa ovat enkelit, seuraavaksi ehkä kummitukset"
Valtaoja totesi uskovansa, että noin viidennes ihmisistä uskoo melkeinpä "mihin tahansa". Se, mihin milloinkin uskotaan, vaihtelee aikakaudesta toiseen.
– Nyt muodissa ovat enkelit. Ufot ovat menneet pois kokonaan. En ymmärrä, minne avaruusveljet ja -sisaret ovat häippäisseet.
– Mitä mahtaa tulla enkeleiden jälkeen? Ehkä kummitukset ovat se jees juttu, johon kaksikymmentä prosenttia tai yksi kuudesosa alkaa uskoa.
Valtaoja huomautti, että kyseessä on kuitenkin pieni osa ihmisistä. Samojen tutkimusten mukaan suuri osa kansasta luottaa tieteeseen ja tietoon. Yliopisto on myös yksi niistä instituutioista, joiden arvostus on pitänyt pintansa parhaiten, hän sanoi.
Valtaoja: Emme elä yhden totuuden maailmassa
Emme elä enää yhden totuuden maailmassa. Hypimme hermostuneina sinne sun tänne.
– Esko Valtaoja
Aamu-tv:ssä todettiin, että nyky-yhteiskunnassa tietoa on saatavilla enemmän kuin yhden ihmiselämän aikana ehtii kuluttaa. Valtaoja tuumi, että ennen oli helppo uskoa vain yhteen totuuteen, koska tieto oli nykyistä vaikeammin saatavissa.
Yhteen totuuteen uskovia riittää edelleen, emeritusprofessori huomautti. He alkavat kuitenkin olla vähemmistö.
– Emme elä enää yhden totuuden maailmassa.
– Hypimme vähän hermostuneina sinne sun tänne. Etsimme, mistä löytyisi se totuus tässäkin asiassa, Valtaoja luonnehti nykyaikaa.
"Some on kuin kylän kaivolla juoruamista"
Tiedon helppo saatavuus johtaa lopulta myönteisiin lopputuloksiin, "niin kuin mutkien kautta kaikki muukin tässä maailmassa", Valtaoja arveli.
Lopettakaa somettaminen kuukaudeksi. Lukekaa kirjaa. Maailma alkaa näyttää ihan erilaiselta.
– Esko Valtaoja
– Vaikka me seistään paikallamme nenää kaivellen, otetaan taka-askelia, ei tehdä mitään, mokataan kaamealla tavalla, loppujen lopuksi me tunnutaan onnistuvan löytämään ne oikeat keinot, miten tätä maailmaa saadaan eteenpäin.
Hänellä oli aamu-tv:ssä yksi neuvo annettavanaan: sosiaalisen median käyttöä olisi hyvä rajoittaa.
– Some on räjähtänyt käsistä. On alettu kuvitella, että se viimeisin tieto löytyy sieltä. Loppujen lopuksi se ei ole muuta kuin kylän kaivolla juoruamista. Todellisen tiedon, uuden asian suhde hömpötykseen on kovin vähäinen.
– Niin kuin minulla on ollut tapana sanoa, lopettakaa somettaminen kuukaudeksi. Lukekaa kirjaa. Maailma alkaa näyttää ihan erilaiselta.
Itse internet on kuin loputon tiedon valtameri, Valtaoja myönsi.
– Mutta se on hyvin, hyvin roskainen paikka.

Vastaukset 10
Vanhimmat
Selittää myös suvakit tuo pienen vajaaälyisen vähemmistön hyväuskoisuus.
Esko Valtaoja kertoi huolestuttavan faktan islamista: "Tämän vuosisadan suurimpia uhkia"
Aamulehti
Avaruustähtitieteen emeritusprofessori Esko Valtaoja on huolestunut islamin kehityssuunnasta. Valtaoja puhui täydelle salille Tekniikan päivillä Tampereella perjantaina.
Luennon jälkeen Valtaojalta kysyttiin, miten uskonnollisuuden käy, kun tieto lisääntyy koko ajan. Vastauksessaan Valtaoja pohti ensin uskonnon roolia yleisesti. Sitten hän otti sitten esille islamin, johon hänen mukaansa liittyy haasteita.
Erityisesti Valtaojaa huolestuttaa wahhabilaisuus, 1700-luvulla alkunsa saanut äärivanhoillinen islamin suuntaus. Se on Saudi-Arabian valtionuskonto.
Valtaoja selittää videolla, miksi islamin kehityssuunta on ympäristöongelmien ohella yksi tämän vuosisadan suurimpia uhkia:
http://m.aamulehti.fi/kotimaa/esko-valtaoja-kertoi-huolestuttavan-faktan-islamista-taman-vuosisadan-suurimpia-?v=1
Kuitenkin äijä kekkuloi nenäpäivänä YLEN:n kanavalla hyysäämässä muslimeita?
Evoluutiouskonnon haitallisuudesta ei puhuta lainkaan - se menee kuin häkä nykyihmisen päähän.
Vrt. Goebbelsin "riittävän suuri valhe".
Sinun sairauteesi ei ole olemassa lääkettä,ainakaan purkista.
Valtaojan haastattelu: http://yle.fi/uutiset/viidennes_ihmisista_uskoo_lahes_mihin_tahansa__esko_valtaoja_ehdottaa_kuukauden_sometaukoa/8661608
Nimim. "Darvinharha" voisi pittä NYT luennon "Evoluutiouskonnon haitallisuudesta" Vai?
Haittaako Se vierasperäisten uskoononharjoittajien ajatusmaailmaa?
.... jos sittenkin maa on pallonmuotoinen eikä "lettu"?
"Epäilkää kaikkia ja kaikkea" .... etsikää okea vastaus vanhoista kirjoituksista.
Piin arvo on #3
Sinisilmäisyyden hintalappu
Arvoisa lukijani. Toivoisin sinun ymmärtävän, kuinka sinua on petetty jo hyvin pitkään tietämättäsi. Käytännössä olet putsattu ja petetty kirjaimellisesti lähes jokaisella elämän osa-alueella. Sitä Suomea, jossa luulit eläväsi, ei yksinkertaisesti enää ole olemassa. Se on vain illuusio, harhakuva tai ehkä vain unelma mielessäsi.
Olet uskonut luottavaisesti ja sinisilmäisesti vuosia johtajiisi ja siihen, että he tekevät Suomen, sinun ja läheistesi kannalta vilpittömästi hyviä ratkaisuja. Valitettavasti olet ollut täysin tietämätön, muutenhan tämä ei näin kauan olisi voinut jatkua. Siis on heräämisen aika.
Politiikka voi olla mielestäsi tylsää, mutta pyydän sinua hetken miettimään muutamia alla olevia asioita, jotka ovat olleet meidän poliittisen eliittimme tahto. Pyydän siis arvioimaan, ovatko nämä asiat olleet mielestäsi meille jokaiselle kansalaiselle hyviä vai huonoja ratkaisuja hyvinvointivaltiomme Suomen suojelemiseksi. Luettuasi nämä voit tehdä omat johtopäätöksesi.
1.) Suomi luovutti täysin itsemääräämisoikeutensa Euroopan unionille laukaustakaan ampumatta. Annoimme käytännössä koko hallintavaltamme pois. Unionin laki on oman maamme lakien yläpuolella. Tästä luopumisesta saamme bonuksena maksaa huikeita summia tälle unionille, josta kaikessa hiljaisuudessa pyritään tekemään liittovaltiota.
2.) Suomi on ollut tukemassa ja takaamassa ulkomaisia pankkeja kymmenillä miljardeilla euroilla, jotka realisoituvat meille erittäin todennäköisesti kaikki maksettavaksi täysimääräisenä. Tämä toiminta perusteltiin kansalaisille niin, että jotain vakuuksia olisi olemassa ja että me tienaisimme tällä. http://www.taloussanomat.fi/jan-hurri/2013/05/29/epaily-vahvistuu-kreikka-vakuudet-yhta-tyhjan-kanssa/20137544/12
3.) Suomi on järjestelmällisesti ajanut omia puolustusvoimiaan alas ja tehnyt NATO:n kanssa niin kutsutun isäntamaasopimuksen, jossa Suomen puolustusvoimat ja Suomi luovutetaan vieraan hallinnon alle. http://www.ipu-satakunta.net/natotus-eli-mou-sopimus
4.) Viime vuoden lopulla valtioneuvosto muutti Suomen huoltovarmuuden tavoitteita. Polttoöljyn ja leipäviljan varmuusvarastoa päätettiin pienentää niin, että se riittäisi enää puolen vuoden tarpeisiin. http://www.ilkka.fi/mielipide/p%C3%A4%C3%A4kirjoitus/varmuusvarastojen-puolittamista-olisi-viisasta-harkita-viela-kertaalleen-1.1667140
5.) Valtiollemme on pumpattu ulkomaista velkaa jo kohta huikeat 100 miljardia euroa. Tämä summa tarkoittaa jo 17 000 euron velkamäärää jokaista kansalaista kohden vauvasta vaariin. Ymmärtääkseni osaisimme tehdä rahaa myös aivan itse.
6.) Maa-alastamme on lahjoitettu tavalla tai toisella monikansalliselle kaivosteollisuudelle 10 % eli noin Belgian kokoinen maa-alue.
7.) Maaomaisuuttamme, yhtiöitämme, metsiämme ja kaikkea omistaamme on myyty pilkkahintaan ulkomaisille monikansallisille jättiläisille. http://karirosenlof.puheenvuoro.uusisuomi.fi/178374-suomalainen-tiesitko-etta-sinut-on-ryostetty
8.) Terveyspalvelujamme tuottavat tahot vievät veroeuromme laillisesti veroparatiiseihin. Täysin päättäjiemme suosituksella. http://www.hs.fi/talous/a1382938345181
9.) Vanhukset makaavat aliravittuina vanhainkodeissa märissä vaipoissaan sidottuina peteihin ja teljettyinä lukkojen taakse ulkoilmaa näkemättä. http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/70748-vanhustenhoidon-hirvea-tila-sidotaan-petiin-teljetaan-lukkojen-taakse
10.) Suomessa harjoittavat huippuperintäbisnestä yksityiset toimistot kuten Aktiv Kapital, Lindorff ja Intrum Justitia, jotka myös vievät hulppeat rahansa veroparatiiseihin ja orjuuttavat kansaamme. http://www.iltalehti.fi/uutiset/2012100416084939_uu.shtml
11.) Hallitsijasi ovat suunnitellet kaikessa hiljaisuudessa pohjavesiemme myymistä. http://www.adressit.com/oikeuspohjaveteen
12.) Politikkomme ovat mukana Venäjän pakotteissa, mistä kansana saamme kärsiä. Lisäksi ministerimme ei edes suostu keskustelemaan naapurimaamme kollegojen kanssa. Tässäkin Suomelle osuu suurimman häviäjän rooli, vaikka maataloutta ja yrityksiä luvattiin tukea. http://www.maaseuduntulevaisuus.fi/politiikka-ja-talous/eu-kirist%C3%A4%C3%A4-ven%C3%A4j%C3%A4-pakotteita-ja-lupaa-tukea-maataloudelle-1.69162
13.) Ulkomaiset työntekijät tekevät puolestamme työt ja vievät kaupan päälle huikeat summat tukia mukanaan esimerkiksi lapsilisän muodossa. http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288652013062.html
14.) Energia-asiamme on päätetty niin, että yli 70 %:a käyttämästämme energiasta tuodaan ulkomailta, vaikka itse lukeudumme maailman energiarikkaimpiin maihin. Hintalappu tällä päätöksellä on noin 8,7 miljardia vuodessa. Voisimme työllistää kymmeniä tuhansia ihmisiä tuottamalla itse enemmän energiaa.
15.) Valtion yhtiöissä irtisanotaan jatkuvasti, vaikka johtajat nauttivat miljoonabonuksia ja -palkkioita. http://www.iltasanomat.fi/tyoelama/art-1288531656514.html
16.) Käytännössä kaikesta leikataan. Ihmisiä irtisanotaan, veroja korotetaan, tiet rapistuvat, kouluja lakkautetaan. Valtiosta on tullut kuin molokin kita, johon uppoaa jatkuvasti enenevissä määrin rahaa, mutta vastineeksi emme saa kuin huonompia palveluja.
17.) Eläkeläiset vaikertelevat hyvin pienellä eläkkeellään, kun samanaikaisesti eläkeyhtiöiden johtajat nauttivat satojen tuhansien jättipalkkioistaan sekä -bonuksistaan. http://www.kaleva.fi/uutiset/talous/hs-elakeyhtioiden-johtajien-lisabonukset-maksuun/638586/
18.) Erilaiset hallitsijoidemme säädökset, maksut, valvonta, lait , direktiivit ja pykälät hankaloittavat arkista elämääsi joka päivä. Asioit sitten missä tahansa tai teit mitä tahansa. Velvoitteet haastavat sinua -olitpa sitten maanviljelijä, ravintoloitsija, keittäjä, timpuri, virkamies, rakennusalan yrittäjä, parturikampaaja tai työtön työnhakija.
Listaa voisi kirjoittaa huomattavasti pidempäänkin, mutta tämä jo kaiketi todistaa sen, että asioistamme päättävät henkilöt eivät ole olleet puolellamme vaan meitä peruskansalaisia vastaan. Hallituksia on vaihtunut, mutta politiikka ei ole muuttunut ja tämä kaikki jatkuu todellakin niin kauan kuin annamme sen itse jatkua. Valta täytyy saada takaisin Suomea ja isänmaata aidosti kunnioittaville ja rakastaville johtajille ja kansalle. Itsemäärämisoikeus on saatava täydellisesti takaisin. Muuta tietä maamme nousuun ei yksinkertaisesti ole.
Suomalaiset ja media näyttivät valtavan voimansa homoäänestyksessä. Olisiko nyt aika näyttää voima myös näiden muidenkin asioiden hoitamisessa ja rummuttaa niitä yhtä voimallisesti?
Tiede on uskonto.
Ihminen on aistiensa kahlitsema. Tiedemiehenkin aistit osaavat jopa valehdella.