Elämä LXXXIII jatkuu kevään odotuksessa

Cee-Lila

Vuodenaikojen vaihdellessa olemme taas kevättä odottamassa vesisateisessa helmikuussa. Mikäpäs siinä, sää kuin sää. Elämä kuitenkin jatkuu kaikenlaisista säistä huolimatta.

499

1139

    Vastaukset

    • Alihä

      Whu Whuu, mie oon jo valmiina! Saako myös keskustella asioista joista on eri mieltä? Hä !

      • Dr.Whoo

        Painovoima, eli gravitaatio aaltokin on ny löytyny. Se on se peijakas, joka saa vaa'an näyttämään liian suuria lukemia.

      • hh-riitu

        Minusta olisikin kivampi keskustella asioista, joista on eri mieltä. Tuo minun sähkökeskustelu ei varmaan miellyttänyt muita. Olen ehdottomasti atomimailereiden vastustaja enkä häpeä sitä sanoa. Niiinjotta.

      • webwp
        hh-riitu kirjoitti:

        "Atomimailerit" ? Tiijätkös millä yks herra isoherra perusteli mm. että Hgin edustan merialueelle pitäisi pystytellä vähän perskuleesti yli 100 m korkeita tuulimyllyjä? Tosiasiahan on että ne eivät elinkaarensa aikana ehdi tuottaa juuri yhtään merkkistä sähköä verkkoon kustannuksiinsa sekä sähkön siirtoihin nähden.

        Tämän yhden herran yksi perustelu oli se että imagesyistä pitäisi noita silppureita pystytellä. Tekis mieli tosiaan kirota kunnolla ja miksen sitä tekisi? Perskutarallaa!

      • Dr.Whoo

        Ei ole (vai onko) ihan tuulesta temmattu juttu, että Tanskassa tuulivoimalla tuotetaan 20 prossaa sähköstä nyt ja kuulemma kymmenen vuoden päästä 50 %. Mitäs siihen sanotte, häh?

      • wepweb

        Sinäkin brutukseni kutale, paljos mahtaa olla se myllymerien määrä siellä rannikoilla että tuohon pääsevät? Ja niinkin otollisella sijainnilla vielä. Mutta suotakoon se kun ymmärtää että ne ovat heidän paras rannikkopuolustus sitten, eihän sinne maihin pääse soutuveneelläkään enää läpi.

      • Cee-Lila

        Katsoin kerran tv-ohjelman, jossa noita tuulimyllyjä oli rakennettu rannikolle ja alueen asukkaat ja mökkienomistajat olivat harmissaan niiden aiheuttamasta kovasta huminasta.

      • webvp

        Eiköhän siitä ole ihan jotain lääk.tieteellisiä tutkimuksiakin että juuri se matalataajuuksinen humina ja liian lähellä "peilausaluetta" asuville on aiheutunut monenlaisia hermostollisia häiriöitä. Unettomuutta, levottomuutta ymv.

      • wepweb

        " kuulemma kymmenen vuoden päästä 50 %. Mitäs siihen sanotte, häh?"

        Unohtui. Niin missä Tanskassa 10 vuoden kuluttua? Tarkotat sää sitä pikku luodon nysää mikä jää ton Ruotsin ja Saksan väliin. Kun ne uhoo niin pirukseen sillä vetenpaisumuksellakin? Juu, siel sitten varmaan voidaan 50% tuottaa tarpeesta. Eihän ne enää montaa sataa MW:a tarttekkaan, jopa Suamen huippulukemat (harvoin kyllä) vois ihan riittää.

    • C.Lila

      Ilman muuta saa keskustella asioista, joista muut ovat eri mieltä. Asiat riitelevät, eivät ihmiset.

      • Dr.Whoo

        Olen eri mieltä, en ole koskaan nähnyt asioiden riitelevän, vain ihmisten.

      • webwp
        Dr.Whoo kirjoitti:

        Olen eri mieltä, en ole koskaan nähnyt asioiden riitelevän, vain ihmisten.

        Minäkii oon nyt eri mieltä , kyllä asia voi riidellä. Minä vakaasti kyseenalaistan ja torjun tuon Whoon väittämän gravitaation vaikutuksesta vaa`an lukemiin ! Johonkin muihin seikkoihin se kyllä vaikuttaa. Naisetkin varmaan huomannut.

      • Dr.Whoo

        Nyt olen erittäin eri mieltä gravitaation merkityksestä vaa'an lukemaan.

      • webwp

        Okei, tän kerran, ollaan pääosin kuitenkin eri mieltä, tai siis se asia, gravitaation vaikutuksesta. Joskus huomataan kuitenkin että olin oikeessa.

      • Alkuperäinen-Rapu
        webwp kirjoitti:

        Okei, tän kerran, ollaan pääosin kuitenkin eri mieltä, tai siis se asia, gravitaation vaikutuksesta. Joskus huomataan kuitenkin että olin oikeessa.

        Minulle tuli mieleeni joitakin "ajatuksia" tuosta gravitaatiosta, kun kuulin siitä "löydöksestä" puhuttavan tv:ssä ensimmäisen kerran.

        Eipä tuosta ole mitään haittaa minulle.

      • Dr.Whoo

        Taitaa kyllä gravitaatio olla aika hyödyllinen juttu; ilman sitä koko maailmankaikkeus ei pysyisi koossa. Saatikka maapallo.

      • weps
        Dr.Whoo kirjoitti:

        Taitaa kyllä gravitaatio olla aika hyödyllinen juttu; ilman sitä koko maailmankaikkeus ei pysyisi koossa. Saatikka maapallo.

        Mutta tuolla ei varmasti ole mitään tekemistä Rapurapsin "ajatusten" kanssa? Olis hää muuten julkassu niitä.
        Olis tuossa kyllä Konsta Pylkkeröllekin tuumattavaa......

    • webwep

      Juu, Cee saikin lopettaa tuon entisen ja olit avannut kaistoille uuden kaistan.Jäi sinne joku juttu tolle Riitulle ja Rapsille luettavaksi väliin.

      Voi miuta parkoo ku meinoo ny jalakoja arkoo, kävin vetäsemässä tiukan kutosen läpi. Oli ihan pakko lähtee vesitihkuun kun huomen ei ehi. "Pikkusälli" tulee möyhentämään meikää yötsyyn. Soitti jo et huomen pitää olla nakei ja ranskiksia :)

      • Alkuperäinen-Rapu

        Noita "nakei ja ranskiksia" täytyy minunkin laittaa seuraavan kerran aivan vaan tuolle meidän "pikkusällille". Hän on nimittäin aikamoinen temppuilija ruoan suhteen, mutta nyt kun puhuit noista herkuista, niin muistin, että ne ovat olleet yleensä kaikkien lasten suosiossa. Täytyy kokeilla seuraavan kerran kun tulevat.

        Huomenna on mentävä kauppaan, mutta muuten minua ei saisi näillä säillä ulos lenkkeilemään muuten vain.

        Täytyy käydä ostamassa K-Citymarketista Kenian-ruusuja, kun 20 kappaletta saa vajaalla kuudella eurolla. Onko riistoa, vai tuhlausta. Pojan neuvot taisivat tehota!

    • Alkuperäinen-Rapu

      Hesarissa oli tänään yhden professorin kirjoitus siitä, että kuluttakaa eläessänne kaikki omaisuutenne, niin että perukirja näyttää perinnön osalta nollaa. Silloin eivät perilliset riitele, sopu säilyy. Keskustelimme poikani kanssa taas kerran tuosta asiasta. Kaikki lapseni ovat sitä mieltä, että he eivät tarvitse mitään, joten anna palaa. Poika sanoi, että käytä siivoojaa, ikkunanpesijöitä, käy vaikka jokaviikko kampaajalla ja matkustele! Huh, huh. Nauti elämästä, niin että se minunkin perukirjani joskus sitten näyttää nollaa kun aika on täynnä. Tietysti sitä rahaa olisi noihinkin, jos vaihtaisi asunnon pienempään, mutta kun tämä on koti. Pienemmässä asunnossa olisi tietysti vähemmän siivottavaa, koska en nyt oikein vierasta siivoojaa halua tänne "sotkemaan" - no ikkunoiden pesun voisin antaa jonkun siivoojan tehtäväksi.

      Nyt sitten kirjan pariin - kauniita unia!

    • Cee-Lila

      Minäkin luin tuon proffan kirjoituksen ja oli ihan asiaa. Paitsi se, että jos vanhemmilla ei ole rahaa pitäisi lasten elättää heidät. Silloinhan olisimme taas siinä jamassa kuin joskus muinoin, että vanhukset elivät lasten nurkissa. Kyllä he ovat eläkkeensä ansainneet ja jos se ei riitä, pitää yhteiskunnan tulla vastaan. Vaikka nyt näyttää siltä, ettei kohta tule.

      Luin myös toisen jutun jossa 91-vuotias nainen ei halua pienempään asuntoon. Syy oli se, että mihin hän ne tavaransa laittaa? Heille kun ei tule mieleenkään, että kaiken maailman roinasta voisi luopua, ainakin osasta jo eläessään, kun lapset ovat poistuneet muualle maailmaan ja puolisokin jo kuollut.

      • wepweppi

        Tuo on aika hämmästyttävää muuta ei mitään outoa. Täällä "meidänkin" kylällä tiedän useita sellaisia jo leskeksi jääneitä (usein naisia) että asuvat yli 100 neliön osakkeessa. Ja silti elävät todella kaikesta tinkien ja säästäen. Eivät suostu myymään ja muuttamaan pienempään ja satsaamaan omaan lopun elämänsä "iloihin" tai hyvinvointiin.

        Vaikka mahd. 1-2 perillistä eivät olisi vaatimassa mitään sillä useinhan he ovat jo lakiosansa saaneet puolikkaasta.

        Mutta nyt ötyjä....

      • Aurora4
        wepweppi kirjoitti:

        Ei tarvitse olla kyse mummon pihiydestä, vaan yksinkertaisesti siitä, että vanhempaa huonokuntoista omakotitaloa tai osakettakaan ei ole aina helppo saada kaupaksi. Mummo voi päätyä ajattelemaan, että asunpa tässä nämä vähät jäljellä olevat vuoteni.

        Muutto on aika tuskastuttava ajatus, jos se täytyy toteuttaa jonnekin kauas ja pelkästään palkatun apuvoiman avulla. Myynnistäkin välittäjä ottaa sudenosan, ja kun lopusta pulittaa lapselle hänen isänperintönsä, niin ei taida koko homma maksaa vaivaa.

        No, tämä esimerkki taisi tulla liian läheltä minua, joten ei ole yleispätevä.

      • Aurora4

        Eipä professorinkaan neuvo ollut yleispätevä. Se perustui ajatukseen, että kaikkien vanhusten lapset ovat vähintään yhtä hyvin toimeentulevia kuin vanhempansa. Usein kuitenkin me pitkän työuran tehneet vanhukset eläkkeinemme olemme paremmin toimeentulevia kuin pätkätöissä olevat ja muutenkin huonon taloudellisen ajan koettelemat perillisemme. Siksi ne proffan suosittelemat tuhlausrahat sijoitamme mieluummin lastemme auttamiseen kuin turhanpäiväisiin etelänmatkoihin, kalliista vaatteista puhumattakaan. Ainakin minä tunnen olevani jopa velvollinen auttamaan, koska avio-oikeuden perusteella hallitsen tätä kotia, vaikka lapsi omistaa tästä puolet ja on jopa aikoinaan maksanut puolikkaasta perintöveronkin isänsä jälkeen.

      • webwep

        Tässä kaupalta juosseena ja välikahveelta:

        " joten ei ole yleispätevä."

        Ei tietenkään ole yhtä ja oikeaa tapaa tai tapausta, kaikki ovat omiansa. "Tinkien ja säästäen " tarkoitin lähinnä sitä että heillä olisi muutenkin varaa elää itseensä satsaten muutenkin kuin myymällä asunto. Eihän täälläkään noilla arvopaikoilla omistavat asukkaat ole ihan pienen eläkkeen varassa olevia. Tai jos olisivatkin niin mikseivät he vaihtaisi pienempään asuntoon ja satsaisi elämänlaatuunsa?

        Mutta he ovat sitä ikäluokkaa jossa opittiin kaikessa tinkimään. Ja "säästämään".
        Tietysti jos ajattelee vaikka muuttoa jonnekin kauemmaksi niin ajatukset voivat muuttua. Välittäjää ei ole myöskään pakko käyttää sillä useasti voit siitä välittäjän nostamasta "ilmasta" hinnassa tulla ostajaa vastaan silti itse häviämättä siinä ja ostaja löytyy helpommin.

        Ja niinkuin mainitsin ei kaikki perilliset ole vaatimassa edes sitä lakiosaansa siitä puolikkaasta jos sekin on vielä jakamatta. Useinhan se on osittaisessa jaossa jo tehty jos joku on vaatinut sitä.
        Mutta juu, nää ovat aina aika henk.kohtaisia valintajuttuja.

      • webwep

        Tuohon olikin tullut viesti väliin joten tarkennan ettei minun tarkoittamaani "elämänlaatuun satsaaminen" kohtaan sisälly minun ajatuksissani etelänmatkat ja kalliit ylellisyystavat muutenkaan.
        Vaan ihan pienistä koostuvista arjen asioista. Näitähän riittää kun liikkuminen esim. vaikeutuu.

      • Aurora4

        Siitä 91-vuotiaasta. En ole lukenut uutista (uutisankkaa), mutta ihmettelen miksi hänen tuossa iässä pitäisi muuttaa omasta kodistaan, jos pystyy siellä asumaan. Suku odottakoon kieli pitkällä rahojaan edelleen.

        Tulee mieleen yksi vävyehdokas, joka heti iski silmänsä minun "liian leveään" asumiseeni. Hänestä yksinäisen lesken olisi viisainta (kenen kannalta?) muuttaa ensinnäkin pois Helsingistä ja mennä vuokrayksiöön jonnekin maalle. Onneksi tytär ei ollut samaa mieltä.

        Tarkoitan vain, että vanhusten ympärillä pyörii kaikenlaista viheltäjää antamassa "hyviä" neuvojaan.

    • amummu

      Minä en ymmärrä, miksi pitäisi tuhlailla sen vuoksi, että "viivan alla" lähdettyäni olisi pelkkä nolla. Etenkään en ymmärrä sitä tapauksessa, jossa rahaa ja omaisuutta on runsaasti. Minullahan ei ole kuin puolikas kämppä ja eläke, joka ei ole suuri, mutta mielestäni ihan riittävä. Tietysti asiaani auttaa, että meitä on kaksi jakamassa kuluja.

      Sen ymmärrän, että jos/kun itse ei enää kykene ja tarvitsee apua, niin ostaa sen avun jos siihen varaa on. Sekin on ihan ok, että myy ison kämppänsä ja käyttää sitä rahaa tarvitsemansa avun ostamiseen. Mutta kuten joku jo tuolla ylempänä mainitsi, niin vanhan myyminen ei tänä päivänä ole niin helppo nakki. Ostajat ovat nykyään niin kranttuja, että mikään tavallinen ei kelpaa. Eräs tuttu mummo on myynyt - minun mielestäni ihan käypästä - omakotitaloaan kohta pari vuotta, mutta vaikka hän on viimeisen vuoden myynyt sitä "tee tarjous"-perusteella, niin ei tule edes tarjouksia. Talo on vanha eikä vastaa mitenkään tämän päivän ostajan korkeisiin vaatimuksiin. Edes iso tontti ei houkuta ostajia. Mummolla on elo juuri tuota kituuttamista, kun välttämättömäänkään ei pieni eläke tahdo riittää.

      Sisareni taas asuu isossa kerrostalokämpässä yksin, kuusihenkisen perheensä jäljiltä. Sellaiseen ei kukaan rahakas halua, sijoituskämpäksi siitä ei ole, eikä niin isoa, - nykymittapuun mukaan hyvin vaatimatonta - asuntoa oikeasti tarvitsevalla (monilapsisella) sitä rahaa ole. Ilmaiseksikaan sisareni ei halua eikä tietenkään voisikaan antaa, koska toinen puoli siitä on lastensa.

      Siippani ja minä emme ole perineet mitään. Se vähä mitä on, on maksettu työtä tekemällä. Ja nyt se vähäkin sitten pitäisi pistää haisemaan siksi, että lapset eivät saisi mitään. Tosin eivät nyt tarvitsekaan mitään, mutta heille ennemmin kuin kellekään vieraalle. Perintöverojenkin uhalla.

      Voi peijakas, että sataa! Lunta! Ja auto on taivasalla! Eilen ronttasin isoja kasseja ja jätin auton niin lähelle ovea kuin mahdollista, enkä enää illalla "hävittäjän kokoamisrupeaman" tuiskeessa muistanut sitä katokseen viedä. Ostimme mittatilauksena ison komeron, johon olisi kyllä saanut lisää maksamalla pystytyksenkin. Mutta siippa sanoi, että kyllähän me semmoisen saamme itsekin kasattua. Homma tosiaan oli kuin hävittäjän kokoamista:). Tänään vielä ovet ja seinään kiinnitys, niin "hävittäjä on valmis tankattavaksi ja lentoon". - Onneksi emme koskaan ole edes ajatelleet talon rakentamista. Avioero meinasi jo tuosta kaapistakin lähteä käyntiin:D.

      Nyt kaivamaan autoa hangesta, kauppaan ja kettistä työntämään. Hyvää päivää! TGIF!

      • weppel

    • Cee-Lila

      Itse olen niin köyhästä kodista, että äitini kuoltua vuonna -69 ja isäpuoleni -80, emme saaneet minkäänlaista perintöä. Isäpuoleni saimme hautaan hänen omilla rahoillaan ja pidimmekin komeat ruokahautajaiset isolle porukalle, taisi olla 80 hengelle, koska rahansa niihin riittivät. Talo, jossa asuivat, oli äidin suvun puolelta jakamaton pesä äidin vanhemmilta. Suku myi sen myöhemmin ja koska äidillä oli niin pajon sisruksia ja näiden lapsia, muistan saaneeni 800 mk äidin osuudesta. Tyhjensimme talon arvottoman irtaimiston kaatopaikalle, sisareni otti pari tuolia ja yhden senkin.

      Itse olemme auttaneet poikaamme ja hänen lapsiaan niin paljon ettei meiltäkään mitään perintöä tule jäämään. Parempi auttaa eläessään kuin kuoleman jälkeen.

      • amummu

        en päässytkään vielä liikenteeseen Pitää odottaa erästä kuljetusta, josta vähän aikaa sittten soitettiin. Ja lunta kerkiää kasaantua aian vain lisää picasson päälle. Mrrrrr.

        "Parempi auttaa eläissään". Sitä mekin olemme noudattaneet. Olemme antaneet silloin, kun on ollut tarvista. Nyt lapsemme tulevat itse hyvin toimeen, joten noita "tarviksia" ei juurikaan ole. Jotain muita järjestelyjä olemme kyllä tehneet.

        Lapsenlapsille hommaamme aika paljon, mitä tarvitsevat, ja sen kompensoimme aina jollain tavalla toiselle pojalle, jolla nyt on sitten vain kettis, kun jälkikasvua ei ole siunaantunut. Haluamme ehdottomasti olla tasapuolisia. Yhden lapsen suosimisesta on meillä ihan tarpeeksi kokemuksia, mihin se voi johtaa. Minun on vaikea ymmärtää, että joku lapsi olisi vanhemmille arvokkaampi kuin toinen.

      • Aurora4

        Ei minunkaan lapseni nälkään kuolisi, vaikken häntä avustaisikaan. Onhan hänellä työpaikka. Mutta harrastus on sen verran kallis, että siinä on hyvä olla useampikin sponsori.

      • Aurora4

        Vanhainkodissa liki 100-vuotiaana kuolleelta mummoltani jäi minulle perinnöksi kaunis lasilautanen. Äidiltäni jäi neljäsosa kaupunkikaksiosta, ja minulta tulee omalle lapselleni jäämään kokonainen asunto. Kaikki on suhteessa siihen, että mummollani oli kahdeksan lasta, äidilläni neljä ja minulla vain yksi. Sattuma korjaa satoa.

    • Alinpana

      Haloo, onkmo kukaan huomannut että HS olisi epäkunnossa. Minä en saa sitä sitten eilisillan auki vaikka kaikki muut netti Uuttasuomea myöten aukeavat?

      • wepeli

        Kyllä ainakin Foxilla aukee.

      • Cee-Lila

        Minulla aukeni IE11:llä ja silmiini osui artikkeli Alzheimerin taudin yleisyydestä Suomessa verrattuna muihin maihin. Mielenkiintoinen kohta oli, että aivoja pitää jumppauttaa avaruudellisilla peleillä, sekä vaikeita palapelejä kokoamalla, korttipelejä sekä sudokuja pelaamalla sekä sanaristikoita täyttämällä. Kolmea viimemainituista ainakin A-mummu ja minä harrastamme. Ei siis ihan heti ole pelkoa muistisairaudesta:-) Jotain lohtua.

      • Dr.Whoo

        Tunnustan, olen minäkin aika peto kuvaristikoissa. En tiedä mikä niissä viehättää, mutta kun aloittaa ei voi lopettaa ennen kuin on valmis.

        Tarkoitan kuvaristikolla nykyaikaista ristikkoa missä kuvat tai vihjesanat ovat ruudukon sisällä. Perinteisissä sanaristikoissahan sanalliset vihjeet ovat ruudukon ulkopuolella luettelomaisesti.

        Korttia en ole pelannut vuosikymmeniin. Paitti lasten pelejä tietty, kuten Mustaa Pekkaa, Maijaa, Sikaa ja "fuskua".

        Mutta nykyajan hömpötykset, sudokut, mitä ne muka ovat? Pöh

        Sudokut on poikaa ja tyttöä! Ristikot, juuri ne kuvalliset, myös hyviä sudokujen puutteessa.

        Mutta etkö tunne Paskista eli Paskahousua? Sitä me lasten kanssa pelataan Maijan lisäksi. Pihistyksen aion heille vielä opettaa.

        Minä tykkäisin kortinpeluusta, mutta ei ole oikein kaveria, lapsia lukuunottamatta. Siippakin pelaa tietsikalla pasiansseja ja joitain muitakin pelejä, mutta ei tykkää minun kanssani pelata, kun aina voitan. Sitäpaitsi kahden korttipeli on ihan lälly juttu, pitää olla useampi pelaaja.

        Joskus pelaan myös itse tietsikkapasianssia, mutta vain neljän maan Spideriä. Siinä riittää tarpeeksi haastetta. Olen saanut sen toistaiseksi läpi vain kerran, ja aika monta vuotta on kulunut siitä, kun po. pelin opin.

      • Dr.Whoo
        amummu kirjoitti:

        Tunnen minä ainakin muutaman p...kiaisen, mutta tuo p.housukin kuulostaa tutulta peliltä.

        Onhan sitä joskus pokeriakin isketty oikein rahasta. Mutta ei taida korttipelit olla nykyjään muotia ainakaan nuoremman väen keskuudessa.

      • Cee-Lila

        Itse pelaan erilaisia korttipelejä vain netissä, esim pyramideja, spideria, solitaireja ja kaikenlaisia mahhjongeja, ei U:n kanssa pelata oikeilla korteilla, kun hän ei välitä. Lapsenlapset silloin tällöin meillä ollessaan pelailevat ihan korteilla. Sitten pidän sellaisista nettipeleistä kuin Maailman ympäri 80 päivässä taikka siitä. jossa ollaan esim Babyloniassa, siinä on kolme tasoa ja kaikki olen päässyt läpi jo monen monta kertaa. Muita tasoja en ole saanut, koska niihin pitäisi kirjautua. Eka taso on 7 kenttää, toinen taso 10 kenttää ja kolmas taso 12 kenttää.

      • Cee-Lila
        Cee-Lila kirjoitti:

        Tämän pelin nimi on The Rise of Atlantis. Eka taso, 7 kenttää on nimeltään Phoenicia, toinen 10 kentän on Babylonia ja 3. 12 kentän on Egypt. Pelasin sen juuri taas läpi. Aivot saivat voimistelua.

    • Alkuperäinen-Rapu

      Yritän jos onnistuu? Hesaria en ole päässyt lukemaan, kun ei tänään avaudu millään, eikä mikään. Olen nyt soittanut kaksi kertaa Saunalahdelle ja sain kyllä avuliaasti "apua", mutta, mutta - reititintä hänkin siellä Saunalahdella epäili. Sanoi kyllä, että tällä alueella on ollut ruuhkaa tänään, ja sanoi tekevänsä ruuhkailmoituksen. Koko päiväna ei ole juuri sininen valo palanut nettitikussa, mutta nyt se palaa. Auttoikohan se ruuhkailmoituksen teko?

      Kehuin liian aikaisin, vihreää näyttää taas. Saapa nähdä lähteekö matkaan.

      • Dr.Whoo

        Voi teittien vehkeitä, tällä pc:llä ja ketulla aukee hesari sekunnin murto-osassa, kuten aina.

        Ja aukee kyllä luurissakin kunnon selaimella, Operallakin yhtä noppeesti.

      • Aurora4

        Voi kun voisinkin solidaarisuuden vuoksi kirjoittaa "ettei minullakaan aukea". Sorry, kyllä mulla Hs aukeaa. Ihan tällä chromella.

      • webwep
        Dr.Whoo kirjoitti:

        Voi teittien vehkeitä, tällä pc:llä ja ketulla aukee hesari sekunnin murto-osassa, kuten aina.

        Ja aukee kyllä luurissakin kunnon selaimella, Operallakin yhtä noppeesti.

        Eläs muuta virka, nuo kaikki ihgut liinurit ne kaiken kököimpiä virityksiä .
        Tääl ei oo millään vempaimella tai eri selaimilla tökkinyt. Peräti kökkö IE:lla toimivat.

        Hömps, vai "ruuhkaa" , no varmaan onkin mutta ne tikkunekut pitäis heittää kuikan perään..

        Kattokos Ali kun tuli nuo kk-päivitykset että ne meni ok.
        Jep, ny pitää "pikkusällille" ruveta syötävää laittamaan uuniin.

      • Dr.Whoo

        Juu, Ravulla on vissiin se Linux, joten en ihmettele että aina tökkii.

      • Alkuperäinen-Rapu
        Dr.Whoo kirjoitti:

        Juu, Ravulla on vissiin se Linux, joten en ihmettele että aina tökkii.

        Onhan tämä minun Linux pelannut pitkään aivan hyvin, mutta nyt tänään ei muuta kuin vihreää näyttää. Hesaria en pääse lukemaan ollenkaan. Päästää sinne otsikoihin, mutta ei avaa mitään juttuja. Hyrrä vain pyörii tuossa ylhäällä vasemmalla.

        Tänne pääsin nyt, mutta jos minusta ei kuulu, niin silloin on syytä "syyttää" Linuxia - viitsiikin kenkkuilla minulle, kun minä kuitenkin tykkään siitä. Sellaista se on, kiltit saa kärsiä!

        No niin, nyt se sammutti kaikki valot. Saa nähdä miten tässä käy?

      • Dr.Whoo

        Nyt siis se pirulainen linux jo sammuttelee huushollin valotkin..

    • kämmiali

      Täällä aavikolla sasin vain kerran hetkellisesti hösarin auki chomellapari tuntia sitten. Muuten ei aukea millään sitten eilisillan. Ksikki muut aukeavat ihasn normaaslisdti eli jotain kämmiä täytyy hs linjassa olla ja sellasista että mitä kauempaa koittaa sitä kämmimpi-
      Taidankin lähteä pihalle ja tietenkin kesäpaidassa. Jos sais vaikka jonkun nilviäisen pyydystettyä grillattavaksi

    • Dr.Whoo

      Mutta mää heitän ny muijan ulos. Eli vien Turkuun ryyp.. eikun eräisiin työasioihinsa liittyviin juhliin. Saa luvan tulla sitten taksilla kotio.

      • Alihänkin

        Sithä sää muistat Turuust Kaljupäiste kiitoradankin, eller whuu?

      • Dr.Whoo
        Alihänkin kirjoitti:

        Sithä sää muistat Turuust Kaljupäiste kiitoradankin, eller whuu?

        Täh, kaljupäisten kiitorata? Ei ny lanttu leikkaa, ku oon selvin päin. On siäl kyl hohtokeilaus kiitorata..

      • Dr.Whoo

        Tost tulikin miäleen et mul on Könni vetämättä..

      • Aliupseeri

        Turuus oli vielä 60 luvun puolessavälissä melko kekel kylää semmottis puutalos tanssihalli jossa kävivä aikuiset ihmiset tanssimas. Kerran kävin itekin. Sillä oli oikeakin nimi mutta nuoriso sanoi sitä kaljupäisten kiitoradaks. Joku aito turkkulaine varmaan muistasis. Mää olin laivaston aliupsrerrikoulus Pansios siel sillo vuanna 64 ju nou!

      • Cee-Lila

        Ilmankos veri veti sinua merille kun olit intissäkin laivastossa. Et sitten käynyt myös Rukkia, olisit päässyt Suomenlinnaan Merisotakouluun.

      • Dr.Whoo

        Juu, mää luulen et noita "kaljupäisten kiitoratoja" oli tuohon aikaan monissa kaupungeissa.

        Mulla on kyllä Heidekenin aitoustodistus, että sikäli..

      • Alipursimies
        Cee-Lila kirjoitti:

        Ilmankos veri veti sinua merille kun olit intissäkin laivastossa. Et sitten käynyt myös Rukkia, olisit päässyt Suomenlinnaan Merisotakouluun.

        Olin siihen aikaan vielä sen verran pasifisti että tein kaikkeni välttääkseni Suomenlinnan ja onnistuin. Torpedolinjaltamme läksi sinne 15 ja minä olin kovilla laistoponnisteluilla 16 sijalla kurssillamme. Tekivät hoopot vielä kuitenkin asevelvollisen kersantin kun jouduin eräässä hinaajassa hoitamaan kantahenkilökunnalle kuuluvaa pursimiehen tehtävää. Kääk.

    • Alkuperäinen-Rapu

      Huomenta!

      Tämä on nyt lähinnä testi, että toimiiko kone? Kun heräsin, niin tuossa "tikussa" oli vihreä valo, mutta nyt kun tulin aamiaisensyötyäni tänne ylös, niin sininenhän se tikussa paloi. Saas nähdä kuitenkin, toimiiko silti.

      Mukavaa lauantaita ja ystävänpäivän aattoa kaikille!

      • webweb

        Jahas, aamupäivät ja pikku pikavinkki siihen "tikkuun".....
        Sammuta illalla virrat pois siitä tikusta/ reitittimestä niin se hakee aamulla uuden vapaan ip-osoitteen, ja voi jopa toimia vähän paremmin.
        Eipä mulla muuta........

      • Dr.Whoo

        Jahas, taisi pikku-ukko rökittää kunnolla, kun wepeli väsähti jo alkuillasta...
        Mut juu, säätila näyttää talviselta ja aurinkoiselta -3.

      • Dr.Whoo

        Tökkii kyllä näkökään tää saitti vähän tällä luurilla, edellinen ei suostunut Operalla lähtemään, mutta Chromella sekunnissa. Yritetäänpäs nyt Operalla.

      • wepel

        Joo, kyllä rökitti mut luuri tykittää ketulla
        Taas pitänee tolle "äijälle" safkaa kokkailla.

    • hh-riitu

      Huomenta lauantai tai mikä nyt liekkin.
      Heräsin niin aikasin ja katoin jo aamu-uutiset täältä uutissivulta.
      Angelalla on eilen ollut oikein fiksunnäkönen ja muutenkin fiksut vieraat.
      http://www.gmx.net/magazine/unterhaltung/stars/george-clooney-trifft-angela-merkel-31346980
      GC on vaimonsa kanssa pakolaishyväntekeväisyysorganisatiossa itsekkin ja kehuu AM:n toimintaa pakolaisten hyväksi. Että sellanen on meitin Angela.

      Mulla kyllä on vielä yskä mutta lohkeilee jo aika lupaavasti.
      Ulkona on niin sumusta ja synkkää.

      • webbeli

        "GC on vaimonsa kanssa pakolaishyväntekeväisyysorganisatiossa itsekkin ja kehuu AM:n toimintaa pakolaisten hyväksi. Että sellanen on meitin Angela."

        Se on helppo olla kun rahaa on ettei p****lle kunnolla taivu eikä itse joudu maksajaksi. Täti Angelakin lypsää Unionia kuin varttitonnin ayshireläistä ja syytää rahaa pitkin Turkin leirejä. Ja Putleri nauraa olemattomaan partaansa ja kiihdyttää tahtia lisää kun unioni kus*ee muroihinsa.
        Jippiiiii......

        Mutta hyvähän se että yskä jo lohkeilee.

      • websweli

        Lisään tähän Riitulle yhden sellaisen tulijan harvinaisen selkeitä viestejä mitä täti-Angelan kuin meidänkin päättäjien olisi syytä kuunnella tarkemmin. Ei todellakaan tarvitse olla rasisti mutta ei hölmökään.

        http://www.kouvolansanomat.fi/m/Online/2016/02/07/Kairosta Kouvolaan kotoutunut Ashraf Benyamin pelkää ensi kesää/2016220257287/456

      • Cee-Lila

        Oli todella hyvä artikkeli tuon maahanmuuttaneen arabilääkärin kirjoitus.

      • hh-riitu
        websweli kirjoitti:

        Lisään tähän Riitulle yhden sellaisen tulijan harvinaisen selkeitä viestejä mitä täti-Angelan kuin meidänkin päättäjien olisi syytä kuunnella tarkemmin. Ei todellakaan tarvitse olla rasisti mutta ei hölmökään.

        http://www.kouvolansanomat.fi/m/Online/2016/02/07/Kairosta Kouvolaan kotoutunut Ashraf Benyamin pelkää ensi kesää/2016220257287/456

        Tuossa kommentissa ei nyt ole mitään, mitä täti Angela ei tietäisi tai ei minullekkaan mitään uutta.
        Sinun niinkun monen muunkin suomalaisen pitäisi tulla tänne vähäksi aikaa asumaan, niin voisit tutustua paremmin siihen, miten maahanmuuttajien kanssa voi elää ihan normaalisti, täällä on ollut maahanmuuttajia jo iät ja ajat, joihin kansa on tottunut. Nuo uudet pari miljoonaa eivät muuta asiaa. On vain näin vanhemman naisen näkökulmasta sanottava, että suomalaiset tytöt ovat suurelta osin itse syypäitä siihen, jos etelän pojat heitä kiusaavat. Täkäläiset tytöt ovat paljon tiukempia siinä suhteessa. Tuokin juttu sieltä Kölnistä oli vahvasti liioiteltu, tietyst AfD: n ja muiden Angelaa vastustavien puolueiden taholta oltiin suorastaan keksitty valheita. Että silleen.

      • hh-riitu
        webbeli kirjoitti:

        "GC on vaimonsa kanssa pakolaishyväntekeväisyysorganisatiossa itsekkin ja kehuu AM:n toimintaa pakolaisten hyväksi. Että sellanen on meitin Angela."

        Se on helppo olla kun rahaa on ettei p****lle kunnolla taivu eikä itse joudu maksajaksi. Täti Angelakin lypsää Unionia kuin varttitonnin ayshireläistä ja syytää rahaa pitkin Turkin leirejä. Ja Putleri nauraa olemattomaan partaansa ja kiihdyttää tahtia lisää kun unioni kus*ee muroihinsa.
        Jippiiiii......

        Mutta hyvähän se että yskä jo lohkeilee.

        Kyllä ne rahat, jotka Angela antaa Turkille, ovat ihan Saksan omia rahoja. Ne rahat on annettu sen takia, että Turkki valvoisi merenrantojaan, etteivät ne veneitten omistajat pääsisi sieltä kuljettamaan väkeä.
        WEilen taisi olla uutisissa, että Assad haluaa valloittaa maansa takaisin IS:läisten hallusta.
        No, Putin antaa varmaan siihen avustusta, ja niin se sota saa jatkua jalisää pakolaisia on tulossa.

      • webbeli

        No huh sentään, että ihan "suomalaisten tyttöjen omaa syytä"? On melkoinen vetäisy ihan noin naisihmiseltä. Kyllä sen kuule pitää olla niin että toisen ihmisen koskemattomuus on sen verran kova sana ettei sitä hyväksytä keneltäkään, tulipa tai olipa mistä tahansa.

        Kyllä minäkin olen asunut 40 vuotta alueella missä lähes päivittäin käyn ja olen maahanmuuttajien kanssa tekemisissä joten ei tämä mitään uutta ole. Varmasti löytyy yli 20 eri kansallisuutta olevia.

        Sinulla ei nyt taida olla ihan oikeaa kuvaa näistä "pakolaisista" joita tänne lappaa. Valtaosa heistä on ihan puhtaasti lähtenyt "elintasopakolaisiksi" eikä sotaa pakoon. Mm. syyrialaisia todellista hätää pakoon lähteneitä tänne on päässyt ja tullut vain n. 3 % koko populasta. Valtaosa Irakin nuoria sällejä jotka voi luokitella lähinnä "turisteiksi" tänne tulleina. Ei nuo tyypit varmasti ole varmasti koskaan seilanneet henkensä kaupalla kumiveneissä myrskyjen seassa vaan tulleet ihan salakuljetusbisneksen välittäminä tänne. Täällä, kyllä esim. Yle näyttääkin juuri niitä todellisia sotaa tai vainoja karkuun lähteneitä sieltä Turkin ja Kreikan alueelta.

        Kyllähän oli heti arvattavissa Putlerin motiivit kun aloitti massiiviset pommitukset ja hävityksen Syyrian alueella mikä on seuraus, ja tarkoituskin. Ei ne pommitukset eroitellut Isisin porukoita mistään siviileistäkään. Tarkoitus saada kunnon kaaos aikaan alueella ja massapakolaisuus EU:n alueelle. Miksi näin, niinkö?
        No mieti mitä nämä EU:n pakotteet ovat saaneet aikaan Venäjän taloudessa? Eiköhän se syy löydy sieltä.

        Eikä se täti -Angela yksin Saksan rahoja sinne Turkkiin kylvä, kyllä sinne muutkin unionin maat ovat rahaa joutuneet syytämään ja koko unionin kassasta lisää.

        Olisi hyvä että ongelman "ulkopuolelta" täälläkin tutustut tuon Migrin ja VOK:in toimintaan mitä ja ketkä siellä taustoilla näillä rahaa ja bisnestä tekevät niin voisi sinisilmäisyys, jos ei hävitä niin ainakin haaleta kummasti.

    • Cee-Lila

      Aurinkoista huomenta, partsin mittarissa 14. Ulkona ei niin lämmintä ole. Komea pariskunta nuo Merkelin vieraat.

      U lähtee kohta kaverimme mökille puuklapeja tekemään.

      • webbeli

        Ei tod. ulkona lämmintä vaikka aarinko paistoi mutta tuuli oli niin hyytävää että nippanappa varjossa reilu aste plussalle. Ja yöllä pakkasella. Just kun sai sulaksi nuo "reitit" niin kyl eilisaamuna tilanne muuttui.
        Mutta kun kattelin kelikameroista vähän sinne sun tänne niin vähällä loskalla me vielä selvittiin.

        Täs muuten hyvä linkki niille jos tarvii liikenteeseen lähteä ( tai muutenkin) josta voi zoomailla olosuhteita eri puolin maata. (klikkaa sitä haluttua paikkaa kartalla niin avautuu linkit kameroihin) :

        http://www.webinfo.fi/index.php?keyword=allmap&camera=1&area_id=12

      • Cee-Lila

        Katsoin kelikameraa Seinäjoen Nurmosta ja siitä Kauhajoelle, niin löytyi yksi kamera ja lumiselta näytti.

    • Alkuperäinen-Rapu

      Joku vei pitkän viestini avaruuteen.

      Kerroin vain, ettei tuo eilinen koneeni toimimattomuus tainnut ollakaan minun koneessani, koska nyt toimii hyvin, enkä usko "ihmeparannuksiin" koneenkaan kohdalla.

      S-lahden "ruuhkailmoitus" taisi auttaa. Tosin HS.fi teki myös tällä viikolla päivityksiään ja olen huomannut, että myös silloin koneeni käy tökkimään ja estot tulevat esiin.

      • webwebeli

        " "ihmeparannuksiin"" ?
        "S-lahden "ruuhkailmoitus" taisi auttaa"

        Tuotas noin, mihin hiijen "ihmeparannuksiin"? Ei niitä todellakaan tapahdu.
        Se parannus voi just "ihmeesti" tapahtua kun katsot mitä tuonne aamulla kirjoitin. Jo pelkästään sen 3 G- tikun lämpeneminen voi aiheutta tuota tökkimistä. Jos on vielä nk. hidas tikku nopeuksiltaan.

        "Ruuhkailmoitus"? Missä se ruuhka ilmeni? Ja mitä S-lahti siihen voi tehdä? Saman kuin sinä itse, eli sammuttamalla virrat tikusta/ reitittimestä yhteys katkeaa. Uudelleen jonkin ajan kuluttua kytkettäessä se hakee automaattisesti uuden ip-osoitteen kaistalta jolla voi olla enemmän tilaa.

        Nämä "tikkunekut" kun olisi hyvä muutenkin välillä restartata niin toimisivat vakaammin.

        Eli on turhaa soitella sinne S-lahdelle niitä kalliita puheluita koska ne eivät sieltä voi tehdä muuta kuin minkä itsekin sieltä koneeltasi.
        Jos sitten jatkuvasti kaikki sen alueen kaistat ja ip:t huutavat punaista sillä 3 G:lla (kuten tuntuu olevan) ei siihen auta kuin vaihtaminen yhteysmuoto (esim, 4 G LTE, min. 50 Mbits) ja reititin sille sopivaksi.

        Ps. Kokeile muutamana iltana että et jätä virtoja siihen "nekkuun" ja seuraa tilannetta. Jos ei parane, silloin tuo edell. kirjoitettu kappale on oikea valinta.

        Ei mulla muuta......

      • Alkuperäinen-Rapu
        webwebeli kirjoitti:

        Niin, mutta ihmeparannukselta tuo taas tuntui, kun eilen ei toiminut, tai rupesi jo eilen myöhällä toimimaan, mutta tänään ei ole ollut mitään vaikeuksia. En soittanut S-lahdelle sille Omagurulle, sehän on kallista puhumista, mutta tää yhdistettiin vikailmoituksiin asiakaspalvelusta ja siellä on hinta sama kuin asiakaspalvelussa. Taisi sanoa että jotain 6 senttiä per. minuutti.

        En minä tiedä sen tarkemmin tuosta ruuhkasta, mutta se kaveri, jonka kanssa puhuin, katsoi jostakin ja keroi, että tällä alueella on kyllä "ruuhkaa", mutta ei kuulemma sen pitäisi pahemmin haitata. Hän sanoi tekevänsä kuitenkin tuon "ruuhkailmoituksen" ja rekisteröivänsä puheluni.

        Tuo S-lahden mies antoi noita samoja neuvoja kuin sinäkin. Puhui resetoinnista (tulikohan oikein)? mutta sanoin, etten osaa sitä tehdä. Sanoi myös, että ota se reititin ja tule heidän pisteeseen sen kanssa, niin kokeillaan toisella koneella toimiiko sim-korttini. Kysyi, onko minulla vaikka läppäri, niin kokeilisin sen kautta, mutta kun ei ole kuin tämä vain.

        Hän kehoitti, niin kuin sinäkin irrottamaan molemmat piuhat tuosta reitittimestä, mutta kun tuo ex-vävyni sanoi että älä irroita sitä toista johtoa, joten en uskalla, kun pelkään että tämä Linux lopettaa kokonaan toiminnan, eikä tätä osaa kukaan korjata.

        Nyt kuitenkin katsomaan "Avaraa luontoa" - kiitos neuvoistasi, mutta kun en vaan uskalla sammuttaa kaikkia valoja!

      • webweb
        Alkuperäinen-Rapu kirjoitti:

        Njooo, restartti tarkoittaa että sammutat laitteet ja käynnistät jonkin ajan kuluttua (mieluummin) sitten uudelleen. Resetointi, mistä kaveri on puhunut on eri asia. Eli siellä reitittimessä on sellainen pieni (usein taakse "upotettuna" ) nasta jota painamalla noin 10 sek. koko reititin nollautuu perus- tai jopa tehdasasetuksille. Sitä en suosittele tekemään ellei sitten osaa hakea siihen uusia operaattori-asetuksia.

        Virtojen sammuttaminen laitteista ei hävitä niitä asetuksia joten sitä on turha pelätä, päinvastoin se voi "pelastaa" päiväsi monta kertaa. Itse esim. sammutan virrat aina yöksi laitteista. Ei sinun tarvitse muita piuhoja irroitella kuin reitittimeen menevän virtapiuhan töpselin seinästä , tai jos siinä laitteessa on (luultavasti) kytkin jossa lukee power on/off. Tuskin sinä jätät itse koneeseenkaan virtoja yöksi päälle.

        Epäilen yhä vahvasti että se tikku on niin hidas nopeusluokaltaan että jo pienikin nopeudenlasku kaistalle niin se pätkäisee. Vihreähän on muistaakseni siinäkin että yhteys on epävakaa / hakee yhteyttä ja sininen pitäisi olla normaalia eli yhteys toimii.

        Muistaakseni joskus kirjoitinkin tuosta että kun vaikka tyttäresi tai poikasi tulee käymään niin testatkaa se yhteys toisella laitteella, ja mitä se ihan eri kohdissa sitä asuntoa. Muutamat metritkin kun usein, tai seinät vaikuttavat paljon mobiiliyhteyden signaalin nopeuteen ja kentän vahvuuteen.

      • Cee-Lila

        Itsekin sammutan aina yöksi tietokoneeni ja modeemini, jossa on keinukatkaisin on/off. En vedä mitään pistokkeita seinästä. Minulla on laajakaista, joka toimii langattomasti tässä koneessani. Siihen on yhdistetty tulostimen lisäksi myös uusi skanneri/tulostin langattomasti ja kun tulostan jotain, niin se heti yrittää tyrkyttää tätä uutta skanneria tulostamaan. On se kyllä kätevä laite, Nyt muutamia apen kansion valokuviakin olen skannannut sillä ja saanut näin omaan valokuvakansiooni koneelleni.

      • Alkuperäinen-Rapu
        webweb kirjoitti:

        Njooo, restartti tarkoittaa että sammutat laitteet ja käynnistät jonkin ajan kuluttua (mieluummin) sitten uudelleen. Resetointi, mistä kaveri on puhunut on eri asia. Eli siellä reitittimessä on sellainen pieni (usein taakse "upotettuna" ) nasta jota painamalla noin 10 sek. koko reititin nollautuu perus- tai jopa tehdasasetuksille. Sitä en suosittele tekemään ellei sitten osaa hakea siihen uusia operaattori-asetuksia.

        Virtojen sammuttaminen laitteista ei hävitä niitä asetuksia joten sitä on turha pelätä, päinvastoin se voi "pelastaa" päiväsi monta kertaa. Itse esim. sammutan virrat aina yöksi laitteista. Ei sinun tarvitse muita piuhoja irroitella kuin reitittimeen menevän virtapiuhan töpselin seinästä , tai jos siinä laitteessa on (luultavasti) kytkin jossa lukee power on/off. Tuskin sinä jätät itse koneeseenkaan virtoja yöksi päälle.

        Epäilen yhä vahvasti että se tikku on niin hidas nopeusluokaltaan että jo pienikin nopeudenlasku kaistalle niin se pätkäisee. Vihreähän on muistaakseni siinäkin että yhteys on epävakaa / hakee yhteyttä ja sininen pitäisi olla normaalia eli yhteys toimii.

        Muistaakseni joskus kirjoitinkin tuosta että kun vaikka tyttäresi tai poikasi tulee käymään niin testatkaa se yhteys toisella laitteella, ja mitä se ihan eri kohdissa sitä asuntoa. Muutamat metritkin kun usein, tai seinät vaikuttavat paljon mobiiliyhteyden signaalin nopeuteen ja kentän vahvuuteen.

        Kyllä minä vedän tuota yhtä johtoa irti tuosta reitittimestä ja sitä kyseli tuo "opastajakin", että teenkö niin. Sitten hän kysyi tuon reitittimen nimeä ja sanoi siitä resetoinnista, mutta sanoin heti, että en osaa.

        Vihreä valo tuossa tikussa on 2G nopeus ja silloin kone on todella hidas, mutta yrittää kuitenkin toimia. Sininen on 3G ja sehän on minulla tässä vakiona. 4G ei käy tähän reitittimeen. Sitähän kokeiltiin, mutta peruttiin sitten. Tuo S-lahden neuvoja kyseli myös näitä laitteiden sijoituspaikkoja, mutta ei hän niihin esittänyt mitään muutoksia. Kaikki ovat tässä samassa rykelmässä. Johtoja en rupea seinästä irrottelemaan, kun ne ovat tuolla tietokonepöydän takana nurkassa. Olisi liian hankalaa konttailla siellä ja etsiä oikeaa irti otettavaa. Sammutan kyllä koneeni tuosta vasemmalta alanurkasta näytöltä ja sitten vielä näytön keskelle tulee vielä yksi klikattava kohta. Tuohon tikkuun jää se sininen valo palamaan. Ja kolme pientä vihreää ja yksi punainen valo siihen itse reitittimeen.

        Tänään tämä on kyllä toiminut tosi hyvin ja nopeasti.

    • Dr.Whoo

      Mää meen ny saunaan ja juan pullon kaljaa.

      Ei mulla muuta...

      • webwep

        Vähän mutta täyttä asiaa....huomasin että taisit jo eilen könnin vetäistä ?

      • Cee-Lila

        Oliko hyvää tämä saunakaljasi, oliko lageria, stoutia, vai portteria? Minä paraskin oluentuntija:-)

      • Dr.Whoo

        Barrs's inkivääriolut maistui hyvältä. Nää on huudossa maailmalla, suomessa latkitaan vain iänikuista lageria. Pthyi.

      • weböl
        Dr.Whoo kirjoitti:

        Barrs's inkivääriolut maistui hyvältä. Nää on huudossa maailmalla, suomessa latkitaan vain iänikuista lageria. Pthyi.

        Jahas, vai sellaista sitä. "Kivääriolutta", no meikän tälläsen mistään tietämättömän lienee tyytyminen tuohon yhteen Laitilan Kukkoon, siin on aika napakka maku.
        Eikä mulla muuta.......ny

      • Cee-Lila
        Dr.Whoo kirjoitti:

        Barrs's inkivääriolut maistui hyvältä. Nää on huudossa maailmalla, suomessa latkitaan vain iänikuista lageria. Pthyi.

        Eikös tuo ole pelkkää Ginger alea eli limua. Mikä osa siinä on olutta? Inkiväärin kukka on kyllä upea kukka.

    • Aliperskeles

      Rapulaxille kommentoisin myös ei nörttinä täältä savanneilta, että on jo aika vaihtaa Linux muistoiksi ja siirtyä Windowsiin ja 4G laitteisiin ellei ole kiinteää modeemia kuidulla.
      Minulla muuten tässä Etisalaitin hitaassa modeemissa on LTE ainakin modeemin nimessä, Etisalat LTE.
      Niinkuin huomaatte niin en ole täysin onnistunut koneen näppäinkäsittely muutoksissa sillä nytkin tli sanaan Etisalat ylimääräinen kirjain i-Etisalaitin vaikka se on ihan sivussa kaikelta kaksois tai taittovirhemahdollisuuksilta.
      Mitä teen tälle S****** vehkeelle kun pääsen Suomeen on se että muusikkopoikani saa ajaa tämän tyhjäksi kokonaan ja asentaa vanhan kunnon Win 7 ja jonkun 2007 jälkeisen officen eikä mitään muuta kuin antivirus ja oma piirustusohjelmani.

      • Cee-Lila

        Wepelihän sanoi joskus, että Win 7 pysyy kuosissa vielä ainakin vuoteen 2020, saakohan niitä koneita vielä. Kun kaksi vuotta sitten ostin tämän omani uuden version Dellistä, ei Win 7:lla varustettuja juuri ollut. Eikös niihinkin jatkuvasti Win tyrkytä sitä kymppiänsä? Minullekin joka päivä. Linuksille ei tietysti tyrkytä.

      • webpeli

        Jep, kyllä Win 7 Pro ainakin selkeydessään ja toimivuudessaan vielä ykkönen jossa vanhemmatkin lisälaitteet saa toimimaan. Ei tiedä sitten kuinka kauan ajureita/päivityksiä niihin laitevalmistajilta on saatavissa? Miccishän ei enää seiskaan mitään uutta kehitä vaan turvapäivitykset tulevat v -20 asti. Sitten meneekin harkintaan mihin vaihdetaan ja ottaako M§ taka-askelia 10 versiossa käyttäjien suuntaan eikä puske väkipakolla kaikkea tiedonkeruuta läpi kuten nyt on. Itse olen varmasti poistanut ja piilotellut sivuun noita kymppiin liittyviä urkintapäivityksiä kait jo parikymmentä tästä seiskasta.

        Kyllähän nuo jotkin linux-jakelun palikkapaketitkin toimivat mutta vaatii nekin että pidetään ajantasalla selain-ym. päivitykset. Ja normikäyttäjälle ehdottomasti jokin LTS-versio (Long Time Support) joissa yleensä tuo tuki kerrallaan samassa versiossa on 3-5 vuotta ennen kuin tarvitsee isomman päivityksen.

      • webbeli
        Cee-Lila kirjoitti:

        Wepelihän sanoi joskus, että Win 7 pysyy kuosissa vielä ainakin vuoteen 2020, saakohan niitä koneita vielä. Kun kaksi vuotta sitten ostin tämän omani uuden version Dellistä, ei Win 7:lla varustettuja juuri ollut. Eikös niihinkin jatkuvasti Win tyrkytä sitä kymppiänsä? Minullekin joka päivä. Linuksille ei tietysti tyrkytä.

        Juu, voi koneita saada vieläkin käytettynä seiskalla ja kyllä asennusmedian saa ladattua toisaalta ellei itsellä ole sitä aiemmin. Mutta aktivoimiseen vaatii entisen ( saman koneen) käyttölisenssin ellei saa jostain Retail version asennusmediaa tuoteavaimineen.
        Joskus voi saada OEM- lisenssin aktivoitua laillisesti puhelimitse jos esim. koneesta on rikkoutunut emolevy jonka joutuu vaihtamaan. Tuo yleisin lisenssimuoto kun on sidottu konekohtaisesti produkt keylla juuri tiettyyn , yhteen emolevyyn.

      • webwep

        Lisäys Ceelle että ei minulle ole enää kymppiä tyrkyttänyt :) Minkähän takia ?

      • Alkuperäinen-Rapu

        Minä taidan olla kyllä aivan "toivoton" tapaus siinä, mitä tulisi tietää tietokoneista ja niiden "sielunelämästä!"

        Lapseni ovat "uhanneet" usein, että he hankkivat minulle tuon Windowsin, mutta en raskisi luopua tästä muuten niin hyvästä ja turvallisesta Linuxsistani. Joten olen kieltänyt.

        Heti kun kehuin, niin kävi temppuilemaan tämä S24. Ei suostu lähettämään tätä kirjoitustani.

      • webweps

        "Heti kun kehuin, niin kävi temppuilemaan tämä S24. Ei suostu lähettämään tätä kirjoitustani."

        Arvaa miksi? Tähän aikaan ruuhka ja "liikenne" lisääntyy ja se sinun tikkunekku hyytyy, tästä on kysymys.
        Eihän ole mikään pakko Windowsia ottaa, vaihtoehtoja on nykyään. Mutta ihan ensin pitäisi sinun "päivittää" ajantasalle se yhteysmuotosi siihen 4G:hen ja sen vaatima uusi langattoman modeemi siihen missä on varmasti tuki 4 G:lle, siinä tikussa ei nyt varmastikaan ole. Joten pelkkä yhteyden ja nopeudenmuutos ei riitä.

        Nykyään alkaa olla jo tabletit sitä laatua ja monipuolisia että jo niillä pärjää riittävän nopealla yhteys-liittymällä . Esim. älykännyyn ottaa 50 Mbits:n 4G:n ja siitä jakaa wlanina tabsille niin asiat hoituu.

      • webweb

        Lisätääs vielä että kyllä siinä reitittimessä myös aika suurella varmuudella on se virtakytkin josta voit ne virrat sammuttaa pois. Tutkipas se homma (power-nappi, tai-kytkin) tai laita sen merkki ja malli tänne tiedoksi niin voi yrittää katsoa sitä.
        Joku Netwjork se muistaaksi oli mutta mikä malli niistä?

      • Alkuperäinen-Rapu
        webweb kirjoitti:

        Lisätääs vielä että kyllä siinä reitittimessä myös aika suurella varmuudella on se virtakytkin josta voit ne virrat sammuttaa pois. Tutkipas se homma (power-nappi, tai-kytkin) tai laita sen merkki ja malli tänne tiedoksi niin voi yrittää katsoa sitä.
        Joku Netwjork se muistaaksi oli mutta mikä malli niistä?

        Kyllä. Netwjork 10MBTS. Se menee Ethernet-kaapelilla isoon koneeseen sieltä reitittimestä. "Tikku" on Nokia.

        Muuta en osaa siitä juuri sanoa. S-lahden mies, kysyi, että onko se reititin noin "suuren saippuapalan näköinen?" No, tuo oli minusta hyvä kuvaus siitä. Kyllä se on sellaisen näköinen.

      • webbeli
        Alkuperäinen-Rapu kirjoitti:

        Kyllä. Netwjork 10MBTS. Se menee Ethernet-kaapelilla isoon koneeseen sieltä reitittimestä. "Tikku" on Nokia.

        Muuta en osaa siitä juuri sanoa. S-lahden mies, kysyi, että onko se reititin noin "suuren saippuapalan näköinen?" No, tuo oli minusta hyvä kuvaus siitä. Kyllä se on sellaisen näköinen.

        En kyllä löytänyt ihan tuolla koska tuo 10 Mbts on nopeusluokka sille reitittimelle. Ja sen tikun nopeudesta ei ole mitään tietoa. Jos se on sitten mukana laittamani kuvan mukainen Netwjork (myynti loppunut -13) niin siitä voi puuttua viimeisin ohjelmistopäivityskin jota voi olla enää hankalaa saada.

        En löytänyt tuosta virtakytkintä joka voi puuttuakin kuten monesta tuon merkin laitteesta. Sinne taakse tulee suoraan virtajohto kiinni.
        Takana on valintakytkin (3 asentoa, R-A-W) joka sinulla on ilmeisesti (kuten pitäisi) R-asennossa ja sitten ethernet-piuha lähtee Wlan/Lan "reijästä" koneeseen rj-45 kaapelilla.

        Jos tuo todella on vain 10Mbts niin kyllä se kannattaisi käyttää sen tikun kanssa siellä huoltopisteessä (?) ja tarkistaa koko laite sim-kortteineen.
        Itse kyllä ehdottomasti vaihtaisin tuon uuteen 4G:n nykyaikaiseen laitteeseen ja samalla nostaisin sen liittymän nopeuden vaikka siihen 50 Mbts:iin.
        Auttamatta jäät aina tuolla kolmosella kaistalla "jalkoihin" sillä niin paljon on nyt mobiililaitteet ja yhteydet käytössä ja tuo 3 hiipuu kyllä näillä alueille "unholaan".

        Kyllä sen virran voit katkaista joko ottamalla sieltä reitittimestä virtapiuhan irti tai sen "tikkunekun" irti jolloin se takaisin laitettuna restarttaa ittensä. Eikö siinä tikussa ole virtakytkintä ?
        Paras ja suositeltavin keino noihin koneelle tuleviin virtoihin on hommata keinukytkimellä varustettu jatkojohto seinästä (vaikka 3-5 paikkainen) niin saat ne virrat sitten näkyvältä paikalta aina koneen sammutuksen jälkeen pois päältä.

        Onkos se vempula tällänen :

        http://kuvapilvi.fi/k/yse8.jpeg

    • Alithousussa

      Siitä Saksan Angela tädistä påuheenollen totesin aikaisemmin hänen tehneen vain kaksi suurta mokaa mikä on lukumääräisesti hyvin vähän mokia. Mainitsin silloin jo kertakaikkiaan väärän energiapolitiikan mutta jätin mainitsematta sen toisen.
      Se toinen on kertakaikkiaan väärä pakolais-ja maahantulopolitiikka mikä ei ainoastaan maksa eurooppalaisille välittömästi varttitonnn lypsyrahat vaan tuo tullessaan pitkäaikaisia vaikeita islamisaatio-ongelmia, joita on hyvin vaikea inhimillisesti korjata.
      Melkein tiedän minkälaisen ongelman alun täti Angela on kylvänyt mutta en uskalla sitä ääneen sanoa, niin hirveä se on.

      • Cee-Lila

        Ihan hirvittää, mitä hirviätä täti Angela onkaan tehnyt, ja nyt Venäjäkin on jo laittanut rajat vapaaksi meille tuloon, ettei viisumia vaadita pakolaisilta meille tuloon, kuten ennen. Miten he ovat päässeet ensinnäkin Venäjälle sieltä jostakin? Meiltä taas vaaditaan viisumit sinne tuloon, jopa muutaman päivän Karjalan matkalle, emmekä todellakaan aio jäädä sinne. Emme nyt kyllä ole enää menossakaan sinne, olemme jo ne tienoot moneen kertaan nähneet.

      • hh-riitu

        No, sanoppa sinä nyt sitten viisaana miehenä, mitä hänen olisi pitänyt tehdä silloin kun ensimmäiset pakolaisveneet kaauivat Välimeressä tai kun kreikkalaiset huusivat apua, kun rannat täyttyivät pakolaisista ja kaikki halusivat vain Saksaan.
        Olisiko silloin jo pitänyt tarttua aseisiin ja alkaa ampumaan niin äitejä kuin lapsiakin, kuten tuo AfD puolue tässä äskettäin melkein vaati tehtäväksi Itävallan rajalla.

    • babasenali

      Meidän muusikolla on nuo seiskat ja officet tallessa ja se osaa ne ajaa sisään vanhoihin vehkeisiinkin eli minun ei tarvitse sen saatavuudesta huolehtia.
      En tätä downgreidingiä tee kuin tähän kenttäkoneeseen. Kotikoneessani kaikki pelaa suht hyvin 8.1 versiona. Kymppiä en kuitenkaan ole uskaltanut ajaa sisään siihenkään vaan katselen kaikessa rauhassa ja kuuntelen kokemuksia sillä on jo käynyt xp ja seikan jälkeen selväksi, että varsin hyviä on keinotekoisesti lähdetty liikevaihdon vuoksi parantelemaan ja samalla käyttäjän kannalta huonontamaan.Ainakin meikäläisten käyttäjien jotka olemme suurimman osan elämäämme eläneet onnellisti ilman hajuakaan tietokoneista. Kun olin merenkulkuopistossa niin vasta alkoivat ensimmäiset sähkölaskimet tulla markkinopille. Itsekin laskeskelin laskutikulla vielä silloiun, Kuka muistaa laskutikun?
      Tosin kävi mielessä että kun täällä olen voisin ostaa seiskallisen läppärin huollettuna missä on vielä DVD asemakin sisäänrakennettuna. Pitääkin selailla nettiä, onko niitä vielä tarjolla

      • Cee-Lila

        Minullekin opetettiin laskutikun alkeet. Samoin tietokoneen alkeet, jolloin niitä ei vielä juuri ollut. Koko luokka pällisteli yhtä konetta kuin ihmettä, että mitä sillä voisi tehdä.

      • webweb

        Tokihan laskutikku muistissa on , tallessa ei kyllä enää, eikä sillä kait enää osais laskeakaan kuin mäkeä :)

        Kyl kenellä sellainen kone nyt on jonka arvelee kestävän sinne käyttiksen päätepisteeseen, kannattaa vakaasti odotella ainakin sinne kesä-heinäkuulle ja katsella tilannetta kannattaako yleensä lähteä päivittämään siihen kymppiin.
        Itse aion kyllä tällä mennä ( 7 Pro) niin kauan kuin kone kestää. Tämänhän ostin marraskuussa -14 yrityskäytettynä, johon boostatutin myyjällä uuden näytönohjaimen , Usb3-kortin wlan-lähettimen.

        Tietysti sitten ensi heinäkuun jälkeen jos kone hajoaa ja joutuu uuden Win 10 :llä ottamaan niin se lisenssimaksu tietysti on koneen hinnassa sitten. Mutta jos kaikilta niltä harmeilta säästyy mitä nyt on ilmaantunut sen käyttiksen kanssa niin se on pieni hinta siitä. Tuntuu ettei tuo kymppi koskaan valmiiksi tule, ja M§ pyrkii vain siihen että sen omat sovellukset siinä toimivat, ja rahastaa sitten niillä joko kertaluontoisesti tai jopa menee kk-maksullisiksi osa.

      • webbeli

        Tuosta boostaus listasta jäi pois uusi tehokkaampi virtalähde myös. :)

      • amummu
        Cee-Lila kirjoitti:

        Minullekin opetettiin laskutikun alkeet. Samoin tietokoneen alkeet, jolloin niitä ei vielä juuri ollut. Koko luokka pällisteli yhtä konetta kuin ihmettä, että mitä sillä voisi tehdä.

        Silloin ennenvanhaan, kun tietsikat tuli, oli se tosiaan aikamoinen ihmettelyn paikka. Niinmoinen, että yliopiston (oman aineeni) tenteissäkin yksi silloinen tietsikkaguru sai tentin ajaksi pöydälleen (lanka!!!)puhelimen, jos sattuisi, että pääkallon paikalla tulisi huoneen kokoisen tietsikan kanssa ongelmia. Kyseinen guru oli silloin ainut, joka koneesta jotain tiesi. Me tavalliset pulliaiset Ceen lailla vain pällisteltiin konetta, ja tuo guru nousi keskuudessamme arvoon arvaamattomaan, katselimmekin häntä kuin ihmettä maan.

        No, sitten jossain vaiheessa piti minunkin suorittaa joku alkeiskurssi ohjelmoinnissa - silloin ei puhuttu vielä koodauksesta! Ei sitten yhtään innostanut, ei edes kiinnostanut, mutta suoritin sen kuitenkin: pakko tanssia, kun halolla soitetaan:))

    • webwep

      Noh, huomenta, ylös ulos ja lenkille ! Hop hop hop...........

      • Dr.Whoo

        Ylös nousin jo aamulla näitä kirjanpidollisia tekemään, ulos jo katsoin ikkunasta, lenkille...tjaa, vesilenkille kohta.

        Inkiväärioluesta vielä sen verran, että sehän on hyvin aasialaisten ruokien kanssa sopiva juoma, ja sitä myöten yleistynyt. Eihän se oikeaa olutta ole, monet enemmän siiderimäisiä, mutta monissa kyllä on myös oluen makua. Alkoholiprosentti suunnilleen sama kuin keskarissa

      • Dr.Whoo

        Asiasta toiseen, niin onkos siulla käsitystä näistä Lenovoista. Tarttisin uuden salkkuun menevän reissuvehkeen. Nää on vissiin vähän leluja, mutta toisaalta kivoja kun voi "tablettinakin" käyttää. Toisaalta jotain vähän raskaampaa ohjelmaa pitäis saada pyörimään, mutta ei mitään mitä ei nykyinen reissukone Asus N73J jaksa vääntää.

        http://shop.lenovo.com/fi/fi/laptops/lenovo/yoga/yoga-700-14/

      • webpeli

        Jeps, aika vesilenkki tuli raapaistua, 2-4 cm sohjoa ja märkää räntää heitti naamariin mutta niitäkin uhmaten (ja kipua) reilu seiska vauhdilla läpi.

        Ittellä ei oo kokemusta noista vehkeistä mutta kyllä tuon hintaluokan Lenovot on jo aika laatuvehkeitä. En moitteitakaan ole paljon nähnyt. Specsit ainakin näyttävät ihan ok, 8 GB Ramia, nopea SSD-kiintari ja kyllä noilla 2.5 gigahertsin prossuilla pitäisi pyöriä mikä vaan.

        Junnulla on ollut pari vuotta joku "halpis" Lenovo musan tekoon eikä mitään vikoja siinä ole ollut, se on vielä Winin 7:lla.
        Asus sulla oli varmasti vielä HDD-kiintolevyllä, toki isompi mutta hitaampi jos nopeutta haluaa. Sitten vaan tuosta SSD:lta dataa ulkoiseen ja voi vapauttaa levytilaa. Alkuun oli noiden SSD-levyjen ylikirjoitusmäärät aika rajalliset mutta nyt nekin ovat parantuneet kyllä.

        Mutta nuo näytti olevan kympin home-versiolla, jos yrityskäyttöön niin ainakin pitäisi saada Pro josta voi niitä kympin urkintaa (tiedonkeruuta) ainakin jotenkin rajoittaa, täysin ei mistään. Ja tottakai pitäisi saada koneelle "yritystakuut" jona pidetään sitä 3 vuotta. Kannattaa lukea kuitenkin jostain käyttäjäarvosteluja jos löytyy niin saa ehkä paremman kuvan koneista.

      • Dr.Whoo

        Niin, tuo urkinta kuuluu olevan sen laatuista, että millään keinoilla sitä ei voi estää, edes proossa. Sitten vielä nuo huhut winin muuttumisesta kuukausimaksulliseksi.
        Voi per... soikoon, etten paremmin sano.

      • webpeli

        No Pro versiossa pitäisi saada niitä yksityisasetuksia kyllä rukattua paremmin kun taas näistä muista se on lähes täysin estetty.

        Tuo kk- maksullisuus tietyistä sovellusten käytöstä on kai vielä M§:n pöydällä mutta haisevaa ehkä on sitten odotettavissa. Ei kai siihen nytkään saa jos päivittää niin esim. officesta kuin miniversion ilman lisämaksuja.

        Onjos tuo Lenovon sarja niin uusi ettei oikein käyttäjien arvosteluja löydy?

      • webweb

        Tässä muuten yksi jo mitä on kehitelty vastaiskuksi Mäsän pakkotoimia vastaan, joku toinenkin jo oli jota en nyt muista. Tämänkin ohjelman asetukset voi sitten kymppi aina päivityksissä nollata mutta ne voi taas asettaa päälle.

        https://www.oo-software.com/en/shutup10

      • amummu
        Dr.Whoo kirjoitti:

        Asiasta toiseen, niin onkos siulla käsitystä näistä Lenovoista. Tarttisin uuden salkkuun menevän reissuvehkeen. Nää on vissiin vähän leluja, mutta toisaalta kivoja kun voi "tablettinakin" käyttää. Toisaalta jotain vähän raskaampaa ohjelmaa pitäis saada pyörimään, mutta ei mitään mitä ei nykyinen reissukone Asus N73J jaksa vääntää.

        http://shop.lenovo.com/fi/fi/laptops/lenovo/yoga/yoga-700-14/

        Oikeestaan ei pitäis kommentoida mitään, kun olen täysin uuvana (myös) näissä konejutuissa. Mutta siippani osti hiljakkoin Lenovon työkoneeksensa. Tarttee hommissaan "hirveetä menijää". En tiiä tyyppinumeroa tai mitään muitakaan tunnuslukuja. Hinta oli kyllä rasvainen, muistaakseni parisen tobaa. Siippa kehuu sitä aina "kun silmä välttää". Se mikä minua erikoisesti viehättää (vaikka en sitä käytäkään) on sen paino - ei paljon tablettia raskaampi - ja paksuus=ohuus. Voi siis kantaa vaikka kahden sormen kevytotteella. Toista on tämä oma "painokoneeni"; kahta kättä tarvitaan sen siirtelyyn.

      • Dr.Whoo

        Joo, pari tonnia on vielä ihan ok hinta koneesta jolla voi tehdä muutakin kuin pelata pasianssia...ja jos meinaa että se pysyiskin terässä, niin sitä ei passais nettiin laittaa ollenkaan. Nettikoneeksi käy mikä tahansa parin sadan rimpula. Jämpti on näin.

        Joo, totta töriset. Mutta on kyllä tuo kaks tobaa minusta aikamoinen hinta läppäristä. Eipä sillä paljon netissä siippa seikkaile. Jotain työjuttuja kyllä välillä sitäkin kautta. Kuten sanoin, minua kiehtoo po. vehjeen koko, siis litteys, ja paino. Mutta sen takia en kyllä tablettiakaan aio hankkia. Niistä kun ei o mihinkään, meikäläisenkään vähiin kyhäyksiin. Tai, no, ehkä johonkin spiderin peluuseen?!

    • Alkuperäinen-Rapu

      Ystävänpäivää ja huomenta!

      Lunta on yöllä satanut, mutta eiköhän ne päivänmittaan sula pois itsekseen. En oikein viitsisi kaivaa lumilapiota esiin tuolta varastosta.

      Koneet aiheuttaa harmia. Nyt meni vuonna 2012 hankittu Siemens pesukone lakkoon. Ei tyhjennä vettä pois eikä linkoa. Kiskoin sieltä eilen märät pyykit pois vieressä olevaan lavuaariin. Sitten pitikin "lingota" ne käsivoimin, että sain kuivumaan narulle. Korjaaja on kutsuttava, vaikka onhan meillä taloyhtiössä myös pesutupa, mutta kun on niin kätevää pestä tämä tavallinen pyykki omalla koneella. Isommat, kuten esimerkiksi sänkypeitot, täkit, tyynyt ja muut sen kokoiset tekstiilit on hyvä pestä siinä suuressa koneessa.

      Nyt täytyy miettiä mitä tänään tekisin, vai viitsinkö tehdä mitään? Leipoa voisin kyllä jotain. No saas nähdä.

      • Dr.Whoo

        Ootkos nukkasihdin ja poistoputken puhdistanu? Tuskin lingon toimimattomuus siitä johtuu, mutta kuka tietää näistä uusista elektronisesti ohjatuista koneista. Varsinkin jos veden poisto olis tukkeuman vuoksi kokonaan estynyt. Paljon muuta ei ite sitten voikkaan tehdä.

      • Alkuperäinen-Rapu
        Dr.Whoo kirjoitti:

        Ootkos nukkasihdin ja poistoputken puhdistanu? Tuskin lingon toimimattomuus siitä johtuu, mutta kuka tietää näistä uusista elektronisesti ohjatuista koneista. Varsinkin jos veden poisto olis tukkeuman vuoksi kokonaan estynyt. Paljon muuta ei ite sitten voikkaan tehdä.

        Poikani kävi sitä konetta kyllä katsomassa ja puhdisti sen nukkasihdin. En tiedä nyt tekikö hän jotain muutakin, mutta sanoi, että jos nyt ei tullut kuntoon, niin soita sitten huoltoon. Laittoi huollon numeron minulle. Ei tullut kuntoon, joten on se korjaaja soitettava.

        Ei se ollut edes halpakone ostettaessa, joten harmittaa hieman.

      • webweb
        Dr.Whoo kirjoitti:

        Ootkos nukkasihdin ja poistoputken puhdistanu? Tuskin lingon toimimattomuus siitä johtuu, mutta kuka tietää näistä uusista elektronisesti ohjatuista koneista. Varsinkin jos veden poisto olis tukkeuman vuoksi kokonaan estynyt. Paljon muuta ei ite sitten voikkaan tehdä.

        Kyllä se linko voi "jumia" ihan tuostakin syystä. Ellei se ole saanut pois pumputtua huuhteluvettä niin ei se linkokaan lähde pyörimään. Kantsii kokeilla muutaman kerran pyöritellä sitä ohjelmointikiekkoa ja kokeilla vain tyhjennyspumppausta.
        Ei tuon ikäinen kone "saa" vielä hajota mistään mekaanisesti, yleensä jos menee jotain niin ohjelmakortti tai luukun sähkölukitus.

        Entisessä kone-vanhuksessa kerran jumitti tuon ohjelmoinnin "ei linkousta" -päälle kun sitä käytin. Aikani kokeiltua eri ohjelmia se lopulta raksahti pois jumista ja taas pelitti.

        Siihen Rapsin tiettariin heitin illalla tuone ylös vielä kymysyksen.

      • webvep

        Ahas, poika on käyny kattomassa sitä pesuria. Tulikos ne vedet ulos kun avasi sen nukkasihdin paikan sieltä? Joskus aikoinaan tuli poistettua sopivankokoinen 20 penninen poistoputkesta joka ei ihan helposti lähtenytkään :)

        Edellinen kone lopulta lähti vaihtoon kun sähkölukko valillä temppuili, löi oikoseen ja varokkeen pois päältä. Ei kannattanut korjata kun taisi ikää olla koneella yli 15 vee.

      • Alkuperäinen-Rapu
        webweb kirjoitti:

        Kyllä se linko voi "jumia" ihan tuostakin syystä. Ellei se ole saanut pois pumputtua huuhteluvettä niin ei se linkokaan lähde pyörimään. Kantsii kokeilla muutaman kerran pyöritellä sitä ohjelmointikiekkoa ja kokeilla vain tyhjennyspumppausta.
        Ei tuon ikäinen kone "saa" vielä hajota mistään mekaanisesti, yleensä jos menee jotain niin ohjelmakortti tai luukun sähkölukitus.

        Entisessä kone-vanhuksessa kerran jumitti tuon ohjelmoinnin "ei linkousta" -päälle kun sitä käytin. Aikani kokeiltua eri ohjelmia se lopulta raksahti pois jumista ja taas pelitti.

        Siihen Rapsin tiettariin heitin illalla tuone ylös vielä kymysyksen.

        En tiedä tarkemmin, mitä poikani teki sille koneelle, mutta hän sanoi, ettei voi sille muuta tehdä. "Kutsu korjaaja."

        Hyvin muistit tuon reitittimeni merkin. Vastasin ne tiedot, mitä sain siitä irti, tuonne ylemmäksi.

        Tänään on taas temppuillut koko ajan. Pitäiskö tehdä taas "ruuhkailmoitus?"

      • webweb

        " Pitäiskö tehdä taas "ruuhkailmoitus?""
        No ei mutta käy lukemassa sieltä ylhäältä mitä ehkä pitäsi tehdä........

      • Alkuperäinen-Rapu
        webweb kirjoitti:

        " Pitäiskö tehdä taas "ruuhkailmoitus?""
        No ei mutta käy lukemassa sieltä ylhäältä mitä ehkä pitäsi tehdä........

        Just tuollainen se"vempula" on, kuin lähettämässäsi kuvassa.

        S24 tarjoaa apuaan, kun hyvin usein tulee tuohon alas oikealle "vihreissä raameissa" kysymys, "Mitä etsit? Valitse listalta." En ole tutustunut tuohon tarjottuun listaan paremmin, kun ainakin näissä kone asioissa saa apua täällä, kunhan vain osaisi ottaa avun vastaan. Tuleeko muille tuo "apulistakysymys?"

      • webpeli

        Juu, joskus se pomppii tuohon esille mutta ei siellä kai mitään järkeen käypää liene? Jossain alkuvaiheessa siinä näytti olevan pari kohtaa, saitko tarvitsemaasi apua tjms. Ei kysytty mihin :)

        No sitten ehkä tekisin sinuna kuten sinne kirjoittelin jos haluat niistä toistuvista "katkoksista" ja jumimisista eroon.

    • alimmainenko

      Lenovoista viisi, ne on kehittänyt IBM hiisi!
      Mutta sää näyttää helmikuun loppuun ulottuvassa ennusteessaa plussaa ja lopussa ihan reippaastikin päivällä. Olisiko sittenkin käynyt niin että talvi jäi tammikuulle ja rippeet helmikuulla.
      Voiko olla mahdollista että viherpyrstötilhi täälläolisi ennustanutv väärin väittäessään talven kestävän huhtikuun 7 päivään asti. Ainakin satvan rätei ja sukei märkänä päivät pääksytysten, eller hyyr?

      • Dr.Whoo

        Meilläpäin räystäät tippuu siihen malliin, että kohta jo pystytän takapihalle grillin ja aurinkotuolit.

      • webweli
        Dr.Whoo kirjoitti:

        Meilläpäin räystäät tippuu siihen malliin, että kohta jo pystytän takapihalle grillin ja aurinkotuolit.

        Kiinnitä ne räystäät entex jotenkin ettei päälle putua. Narulla piisiin nurkista kiinni.

      • Dr.Whoo

        Ne on jo ennestään maalarinteipillä kiinni, mutta lisään pari narua.

    • Cee-Lila

      Jonkinlaisia rätei sataa ja pari uhkarohkeata tyyppiä näkyy olevan jäällä. Vierellään on jotkin nyssäkät, liekö pilkkijöitä, joita ei siellä juuri ole näkynyt tänä talvena kuin pari kertaa aiemmin silloin pakkasten aikana.

      Harmi, että Ravun pesukone temppuilee, takuu on jo ummessa, koska on kolme vuotta vanha. Moottoreilla on yleensä kymmenen vuoden takuu, ainakin LG:llämme. Useimmiten sen veden poispumppauksen estää esim pienen kiven joutuminen väärään kohtaan konen sisuksiin, lapsiperheissä yleinen aiheuttaja.

    • hh-riitu

      No, on teillä niin mielenkiintoiset keskustelun aiheet tässä viimeisillä sivuilla, että en niihin ainakaan voi osallistua. Niin ne konneet reistailee. Minun tyttäreni, jonka takia saa joskus kyyneleitäkin vuodattaa , laittoi minun ikivanhan konerakkineeni siihen kuntoon , että on toiminut moitteettomasti, heitti kaikki roskat ulos ja jäljelle jäivät vain tarpeelliset. Kiitos hänelle.
      Tällasta tää "elämä on". Suoriin kysymyksiin ei saa vastauksia, mutta ... olkoon, en yritä enää, ainakaan tänään.

      • Dr.Whoo

        Onneksi täällä ei ole minkäänmoista osallistumispakkoa. Onhan sekin tietysti yksi tapa osallistua, että kertoo mitenkä huonoja aiheet ovat tänään. Siellä Saksassa osataan varmaan keskustella paremmin?

      • webpeli

        Mihis Riitulle ei nyt oo joku vastannut? Kun ihan piti "mörtsyt" ottaa......

      • Cee-Lila
        webpeli kirjoitti:

        Mihis Riitulle ei nyt oo joku vastannut? Kun ihan piti "mörtsyt" ottaa......

        Olen huomannut, että Riitu pyysi Alilta vastausta Merkelin aiheuttamiin harmeihin jotka ovat niin pahoja Alin mielestä, ettei uskalla sanoa. Ymmärrän, ettei Ali halua sanoa niitä täällä netissä. Siitä Riitu on harmissaan, koska ei saanut suoraa vastausta kysymykseensä. Riitun mielestä Angela on todella hyvä tyyppi ja niin hän on ollut minunkin mielestäni. Tosin en ole niin hyvin seurannut politiikkaa, että osaisin sanoa tarkalleen missä hän on niin pahasti mokannut. Nyt ainakin havaitsin tämän päivän kirjoituksista mediassa, että Venäjä vedättää meitä ja yrittää saada Suomen vaatimaan pakotteiden purkua Venäjää kohtaan ja sen jälkeen suostutella muut EU maat niin vaatimaan. Suomi on kohta kuulemma polvillaan talousasioissa jos emme niin tee.

      • hh-riitu
        Dr.Whoo kirjoitti:

        Onneksi täällä ei ole minkäänmoista osallistumispakkoa. Onhan sekin tietysti yksi tapa osallistua, että kertoo mitenkä huonoja aiheet ovat tänään. Siellä Saksassa osataan varmaan keskustella paremmin?

        Ei todella ole mikään pakko osallistua. Mutta kun tuli muutama vuosi sitten avattua se 1. Elämä, niin oon jäänyt tänne jotenkin jumiin. Olisihan täällä suomi 24:ssä paljon muitakin osa-alueita, jotka olisivat ehkä sopivampia, täytyy tutustua.

        Mutta sanon vielä, että tuo kommenttisi"Siellä Saksassa osataan varmaan keskustella paremmin" on niin tyypillinen suomalainen vastaus, jos ulkosuomalainen (saksalainen) uskaltaa lausua jotain negatiivista suomalaisista tai Suomesta. Suomalainen on erittäin arka negatiivisesta arvostelusta. Mutta anna olla, jos ollaan parhaita maailmassa, niinkuin monessa asiassa ollaankin (olettekin). Itse kyllä saatte itseänne haukkua, mutta eivät toiset. Olen kyllä täälläkin monesti kehunut omaa isänmaatani ja suomalaisia, , jokaisessa maassa on jotain hyvää jos on pahaakin. Tuliko seleväks?

      • Dr.Whoo

        En nyt ihan ymmärtänyt miten aloituksesi aikoinaan täällä, tai ulkosuomalaisten mahdolliset negatiiviset puheet suomesta nyt tähän (minun vastaukseeni sinulle) liittyy, mutta kaippa sitten jotenkin.

        Ei minua ainakaan häiritse mitenkään jos suomalaisia vähän tai vähän enemmänkin arvostellaan. Monesti on kyllä syytäkin. Suomessa on paljon idiootteja myös ihan ylimmillä portailla, mutta niin on saksassakin.

        No lue sittenoma kirjoitelmasi, mihin vastasin. Juu, kyllä niitä idiootteja on ylimmillä ja myös hiukan alemmillakin portailla...

      • Dr.Whoo

        That's it.

      • webbeli

        Katselin niin itseasiassa Riituhan se itse taisi olla joka ei kestänyt kritiikkiä eilen täti-Angelan arvostelemisesta :) No kuitenkin siinäkin tapauksessa olipas "suomalainen" herkkähipiäinen vaikka toisaalla asuukin.

        Toinen juttu sitten se että aika vaikea on näitä keskustelun aiheita sovitella sen mukaan mikä erikseen kullekkin sopisi.
        Eipä mulla ny muuta........

        Vaikka voishan sitä pohtia niitä mitä jos Deutsche Bank`ssa rytisee? Antaa ny olla, menee vaikka monelta yäunet. Paitsi Alilta.

    • amummu

      Iloista Valentiinoa itse kullekin!

      Kyllä lumisade saisi jo hellittää. Olletikin, kun tässä seuraavat parisen viikkoa olen pojankin huushollin talkkarina. Läksivät parin viikon reisuun ja täytyy yrittää taloa ja pihapiiriä jotenkin pitää asutun oloisena. Illalla varmaan jo täytyy kevytlapiota sielläkin kurittaa. Onneksi kyllä siippakin lupasi kantaa kortensa kekoon lumihommien suhteen, mutta se korsi on ainakin ensi viikolla aika heppoinen, kun työnsä taas vie pitkin Suomea. Siis hyvä on luvata, kun ei tartte sitä pitää:((

      Ja rotanhoitajanakin toimin. Eilen tuotiin meille matkalaisten iso, kahden gerbiilin asuttama lasitalo ja kolme kassia niiden rekvisiittaa. Pitivät riettaannahat viime yönä semmoista meteliä, että oli pakko laittaa makkarin ovi kiinni. Otusten aiheuttamat äänet ovat sen verran outoja, että uni ei meinanut silmään tulla. Noh, kunhan nyt muutama yö menee, niin eiköhän niihin taas (ovat olleet hoidossa täällä ennenkin) totu. Onneksi niitä ei tartte työnnellä tuolla ulkona niin kuin kettistä:). Vanhastaan kyllä tiedän senkin, että kun taas lähtevät kotiinsa ihmettelen ja valvon, kun ei tuttuja ääniä kuulukaan. Siis vetää tukasta tai parrasta, ain' on yhtä harrasta.

      Nyt valkosipulipottujen ja possun sisäfileen tekoon, jotta saa duunari ruokaa, kun pyhätöiltään kotinurkkiin taas kerkiää.

      • Cee-Lila

        Vai olet gerbiilienkin hoitaja välillä. Ja lasitalo? Pojantyttärellä oli yhteen aikaan rottia, niin niillä oli iso, monikerroksinen häkki. Siellä kulkivat kerroksesta toiseen ja metelöivät ja heittivät purujaan huoneen lattialle, siitäkö sitten lasiseinät? Yhdessä poikamme lapsuudenkaverin kodissa oli monta terraariota, en enää muista mitä otuksia ja kasveja niissä oli. Ovat nekin aika työläitä hoitaa.

        Jopa taas herkkuja teet siipallesi. U ei ole vielä palannut kotiin puusouvin jälkeen, minne eilen lähti, joten oletan, että on syönyt jo tänäänkin. En siis tee vielä sitä porsaanlihakastiketta, mikäli on jo syönyt. Itse en tarvitse juuri mitään. On oikein mukavaa, kun saa olla välillä tekemättä ruokaa.

      • webbeli

        Kuin myös ja jo jossain sadan viestin? kohdilla hämeen melkein hitainkin ehtii mukaan :) Vai "rotat" ne ny vinkuu ja kihertää siellä, eiks niistä saa pieniä rukkasia?
        Ei oikein taida nahka piisata mutta jos ees kenkiin lämpöpohjalliset. Äh, no unoha, helpommin niitä kaupasta saa.

        Nythän oliskii kettiksellä hyvä työnnellä varren kanssa poluilta sohjoja syrjään.
        Huh, ihan rupes raukomaan syönnin päälle kun aamulenkurakin otti vähän norm. kovemmalle "äijän" hoitokeikan jäljiltä. Pitäiskö heittää napa kohti lamppua hetkeks....

      • amummu
        Cee-Lila kirjoitti:

        Vai olet gerbiilienkin hoitaja välillä. Ja lasitalo? Pojantyttärellä oli yhteen aikaan rottia, niin niillä oli iso, monikerroksinen häkki. Siellä kulkivat kerroksesta toiseen ja metelöivät ja heittivät purujaan huoneen lattialle, siitäkö sitten lasiseinät? Yhdessä poikamme lapsuudenkaverin kodissa oli monta terraariota, en enää muista mitä otuksia ja kasveja niissä oli. Ovat nekin aika työläitä hoitaa.

        Jopa taas herkkuja teet siipallesi. U ei ole vielä palannut kotiin puusouvin jälkeen, minne eilen lähti, joten oletan, että on syönyt jo tänäänkin. En siis tee vielä sitä porsaanlihakastiketta, mikäli on jo syönyt. Itse en tarvitse juuri mitään. On oikein mukavaa, kun saa olla välillä tekemättä ruokaa.

        En voisi kuvitella, että rotat asuttaisivat häkkiä. Ne pitävät senpäiväisen riekkeen purujen kanssa, että niitä ei häkissä yön jälkeen olisi muruakaan. Näillä lasikaapin kantena on ritilä, ja senkin läpi käy melkoinen pöllytys, kun innostuvat kaivuutöihin. Juuri äsken imuroin kasan puruja lattialta.

        Joo, hämäläisillä kaikki kestää, "jos toimeen tartutaan". Ja jos ei tartuta, kestää vielä kauemmin.

        Ei noiden otuksien nahoista saa edes sitä kuuluisaa tuppea, on ne sen verran pieniä. Naapurin katit kyllä taidan houkutella kalaruoalle ja sitä tietä nahkurin orsille; käyvät jatkuvasti meidän pihassa asioillaan. Jo ennen kuin rotat tulivat. Ehkä yrittävätkin kiusata kettistä. Kissain talviasiointi vielä menee, mut jos keväällä alkaa k..i haista, niin kyllä kyytiä saavat. Onneksi niillä on kello kaulassa, joten niiden vaaniminen helpottuu.

        Nyt kallistun minäkin hetkeksi seinähirsien suuntaan, että jaksan sitten lähteä pojan pihalle lunta työntämään.

        No hekään eivät kauaa rottia kodissaan asuttaneet kun kyllästyivät niihin ja niiden jälkien siivoamiseen.

        Onko siellä lunta satanut paljonkin, meillä lakkasi jo ajat sitten, vaikka asumme ehkä vain 30-40 km:n säteellä. Täällä rannikolla se ei kauaa kestänyt.

    • Dr.Whoo

      Meilläpäs oli nyhtönautaa tortillojen välissä. Ei hullumpaa.

      • Cee-Lila

        Ai, sellaistakin kuin nyhtönautaa on olemassa, olen vasta tutustunut nyhtöpossuun. Että mitä ihmeen revittyä lihaa? Ja tortillojen välissä? No sinne ne sopivatkin, ei siellä mitkään sitkeät kokolihapihvit toimi.

      • Dr.Whoo

        Toi oli tommosta valmiiksi pitkään kypsytettyä lihaa, joka laitetaan vain puoleksi tunniksi uuniin ja sitten "nyhdetään" silpuksi. Eipä tuossa suurta eroa ollut nyhtöpossuun. Myös nyhtökanaa on saatavana.

      • Cee-Lila

        Nyt tuli nälkä. U tuli jo kotiin ja oli jo syönyt, kuten arvasin. Heillä oli ollut mukava miesten keskeinen ilta, kaikki sukua toisilleen, tavalla tai toisella. U:n veljenpoika oli yksi ja kaksi muuta U:n veljen vaimon veljiä. Tuttuja meille jo lapsuudesta molemmat. Taidan kohta tehdä itselleni munakokkelia, josta U ei välitä. Harmi kun ei ole ruispuikulan päälle kevytmetfurstia, vakosipulileikettä kylläkin, jossa on myös makua, ei pelkkää lällyä.

      • webpeli

        "päälle kevytmetfurstia,"

        Heitä veslintuu noilla "kevytläpsyillä" ja ota kunnon metukkaa tilalle. Ja paksuna palana vielä. Kerran vahingossa ostin tuollasta "kevyt" , toista kertaa en oo erehtynny.

    • wepeli

      " Kissain talviasiointi vielä menee, mut jos keväällä alkaa k..i haista, niin kyllä kyytiä saavat. "
      Jep, se on kumma että nuo katit saavat juosta vaan vapaana vaikka ovat yksi pahimpia tappajia mm. lintujen pesillä. Jopa rusakon pentuja (aika kookkaitakin) pystyvät tappamaan, ei mitään syödäkseen mutta huvikseen. No maapesillä lisänä ketut ja supikoirat, puissa "söde" orava on aika penteleen peto kans. Naksii linnunpojat pöntöistäkin, munista puhumattakaan.

      Loukuta ne katit ja vie jonnekin mistä omistaja joutuu ne lunastamaan ulos maksuja vastaan niin ehkä oppisivat katsomaan missä irti laskevat.

      • wepsweli

        Enpä muistanut ku nyt et tossa junnulla kun kävi pari vuotta joku kolli kuseksimassa ihan trashin kulmille niin keväällä se haju tunki ikkunoista sisällekkin. Sitten junnu oli säästänyt uudelta vuodelta jonkun papattimaton ja kyylästäny ikkunasta kun se kolli oli yhtenä iltana siihen ilmaantunut. Oli nakannut sen rätisevän ja kipunoivan papattisatsin siihen kollin vierelle niin silloin oli häntä suorana meno maistunut.

        Eikä ollut enää merkkailijaa näkynyt sen jälkeen, aidanvieruksia oli vaan kierrellyt.

    • alinomaa

      Mitä näenkään palattuani Omanin rajalta viisumimatkalta. Joku on syönyt kevytmedwurstia. Eihän sellaista kevytmerkittyä ruokaa syö edes Erkki.
      Peesaan Webbeliä että kunnon salamia ainakin sentin paksuisina siivuina ja ehdottomasti italialaistyylistä huippusalamia missä on melkoinen osa pollea!
      Se vasta miehen tiell äpitää ja makuhermot sulattaa, jopa ilman tatteja missään muodossa..
      Viisumireissulla tuli uutta oppia kerrasta. Olisi nimittäin alkuperäinen maahantuloviisumi riittänyt 90 päiväksi paitsi että siihen kentällä
      leimattiin kuten aina valid for 30 days. No sääntö oli muuttunut sen jälkeen viikon sisällä ellei jo silloinkin mutta kenttävirkailijan tiettämättä.

    • webinwep

      Ali on käynyt uusimassa "vanhaksi" menevän viisumin joka olisi kuitenkin ehkä ollutkin voimassa, paitsi leiman perusteella? No jos se muutos olisikin ollut jo voimassa niin se tieto ei sitten ole ehtinyt kameli-internetillä virkailijalle.

      Mitähän zoomais :( Kun se taas:

      http://kuvapilvi.fi/k/ysKC.jpg

      Siltikin huomenta........

      • Alkuperäinen-Rapu

        Ihana, aivan kertakaikkisen ihana "lössykkä!"

        Huomenta täältäkin päin Hesaa kaikkialle!

        Minun täytyy lähteä pian käymään tuolla Malmilla, mutta ei kait siellä nyt tarvitse viipyä koko päivää. Kirjastossa käyn, kun huomasin, ettei olekaan nyt yhtään kirjaa luettavaksi. Tulee vieroitusoireita. Siitäköhän johtui, että viimeyönä, unissani kirjoitin kirjaa! Tekstiä tuli aivan solkenaan, mutta jos olisin silloin herännyt ja ryhtynyt sitä kirjoittamaan valveilla, niin siihen tuo kirjailijan "urani" olisi tyssännytkin sitten.

    • Cee-Lila

      Huomenta. Tuosta metwurstista vielä, en ole vuosiin syönyt sitä kuin kevytversiona, koska siinä on vähemmän rasvaa. Ostin kerran vuosia sitten Virosta oikein rasvaista sellaista, niin syömättä jäi. Ostan jauhelihankin aina paistista, jossa on mahdollismman vähän rasvaa. Sydänkuolleisuussukua nääs. Maito on kevytmaitoa, levitteet Keijua jne. Light-limsoja sen sijaan en osta koskaan, ovat kamalan makuisia. Mehut myös oltava sokeroituja, ei aspartaamilla ym makeutettuja. Mehun laimennan vedellä, jolloin makeus häviää.

      Viime yönä näin unta, että siivosin helkkarin ison asunnon lattiaa, josta ei pöly lähtenyt harjalla, koska siellä oli olevinaan remontti ja asunto oli tyhjä huonekaluista. Yhdessä nurkassa oli iso pystyuuni ja vieressä pienempi. Ajattelin, ettei näin ison asunnon lämmitykseen yksi uuni riittäisikään.

    • Aliuskomus

      Olen kuullut ennustaja shamaanilta, että jos pitkään syö vähärasvaisia kevyt tuotteita niin iskee hidas mikrocefalia eli pään pieneneminen ja aivojen surkastuminen. Lisäksi kuolee mauttomuuteen ja kumisuuteen ennen kuin sydän vaivat korjaavat pois.. Usotteks työ ? =))

      • webpeli

        Hih, vai niin, kävis eri tavalla kuten tavanomaisesti Venäjällä, kun taas käry kävi yleisurheilun doping-hommissa niin silloin vastuussa ollut henkilö nyt yllättäen menehtyi "sydänkohtaukseen" ? 5-kymppinen terve tyyppi muuten.

        Ussooks kukaan tuota?

        Juu kyllä Cee on oikeessa siinä että noita kovia rasvoja on syytä välttää ja korvata niitä puhtailla kasviöljyillä. Varsinkin kun/jos on taipumus "sepelitaudin"-riskiin. Ny on painastava alas menemään paistijauhiksesta runsailla juureksilla tehtyä keittoa.
        Sitten jaksaa taas.

      • Cee-Lila

        Voi helskutti Ali sinnuu, olin kuolla nauruun juttuasi lukiessani. Noin minulle varmaan käy:-) Jatkan kohta kun hekotukseltani selviän.

      • amummu

        Meillä siippa kyllä joskus murisee, kun ostan ja teen ruokaa vähemmän rasvaisella reseptillä. Syö kyllä nykyään sujuvasti 17prossasta juustoa, 10prossasta jauhelihaa ja kevytmetwurstiakin. Mutta jos tarjoilisin 5prossasta juustoa, niin jo tulee stoppi. En kyllä itsekään sitä syö, on silkkaa kumia, eikä maistu millekään. Oivariinin meillä pitää olla punaista (=suolaista), voita hän söisi, mutta on liian hankalaa. Maito pitää hänelle olla kevyttä, itse juon rasvatonta, paitsi kahvissa.

        Siipan suvussa ei sydänongelmia ole ollut, vaan nimenomattaina kaikki miehet ovat kuolleet vasta vanhuuttaan, ysikympin tuolla puolen, eivätkä naisetkaan lapsuuttaan ole lusikkaa nurkkaan nakanneet. Eikä noita sydänjuttuja minunkaan suvussani, kummallakaan puolella, ole ollut kuin yhdellä isäni 7:stä sisaruksesta, 37:stä serkusta ei (vielä) kellään. Diabetestä sen sijaan on kohta joka toisella, joten varansa täytyy tässä pitää. Muuten: ravintogurut sanovat, että sian rasva on terveellisempää kuin nautaeläimen. Joten possua pataan! Mutta silti poro on parasta:D

        Mikä peeveli siinä onkin, että kerma ja voi tekevät sapuskan. Siis rasva(ko)?? Kyllä minäkin kunnon pihvit paistan voissa ja parempiin kastikkeisiin käytän ihan ehtaa kermaa, perunamuusiin kimpale voita (nesteenä yleensä keitinvettä tai sitten rasvatonta maitoa). Kiisselin kanssa nokare kermavaahtoa ja jouluna ja pääsiäisenä kahviin kuohukermaa ja on poikaa/tyttöä! Muuten juon kahvin kevytmaidon kanssa, mikä ei kahvia kylläkään paranna, mutta sopii mahalleni ja jäähdyttää. Oikea kermakahvi: namnam.

        Tänään tuntui sitten viime kevään ekan kerran keväiseltä ulkona, kun taas kävin kettistä työntämässä. Tintitkin pitivät kunnon konserttia ja koira reuhui autuaana puhtaassa lumessa. Onneksi lumisade on nyt tauolla, ettei heti tarvitse taas lähteä kolahommiin. Matkailijoilta tuli viesti, että hihhei, ei sada lunta, ja kevät on oikeasti ilmassa. No, tornadoja kyllä voi tulla, ovathan he juuri siinä osassa Amerikkaa, missä niitä esiintyy. Toivottavasti ei kuitenkaan satu kohdalle.

        Vitsi, kun noi Edu Kettusen rallatukset on hyviä! Juuri soi semmoinen toosassa.

        Nyt vaihtamaan kuteet, ja kohti stadia tapaamaan vanhoja koulukavereita ja juhlimaan kuplivalla viimeisenkin eläkkeelle lähtöä (joutumista tässä tapauksessa). Hyvää päivää!

    • amummu

      Piti vielä sanomani, että tuo "maanantaikoira" ja "Futuurialin" tulevaisuuden kuvat pistivät viikon alkamaan hyvin, naurulla!

    • Alkuperäinen-Rapu

      Kyllä siellä kauppareissulla taas aikaa meni. Eilen tulleet lumet kolasin tänään. En yleensä juuri katsele tv:tä aamulla, mutta nyt avasin kolmoselta ja toinen juontaja tytöistä sanoi, että nyt suksia ostamaan, kun hänellä ei vielä niitä ole, mihin toinen tyttö sanoi, ettei hänelläkään ole suksia, siteitä vain, ja hymyä päälle. Monimielistä(kö), vai muutenko vain sattui sopimaan?

      Minäkin muuten ostin pitkästä aikaa tarvikkeet jauheliha- vihanneskeittoon. Tänään syön pakasteesta ottamaani liha-makaroni laatikkoa. Kevyt metvurstia on minullakin nyt juuston lisäksi leikkeleenä.

      • webbeli

        "Likka-huumoriahan " tuo on, siteitä löytyy mutta sukset puuttuu :) Samaan sarjaan vähän kuuluu se vanha juttu kun isäntä seurasi naisten hiihtokisaa ja kuunteli selostusta. Ja sanoi eukolle et nyt sukset ostamaan.... Ai miks?

        Kun selostajan kiivaasti selostamana suomalainen naishiihtäjä tuli toisena ja saavutti koko ajan edellä olevaa venäläistä niin " .... rako pienenee, rako vaan pienenee yhä ! " huusi selostaja.

        Tää ei ollu ees monimielinen..... käääääääk!

    • Dr.Whoo

      Jaahas, tässä vain koklaan miten tänne pääsee Lenovoitse, aikas hyvin näköjään.

      Täs on niin terävä ruutu, että meinaa tulla silmään haava...kuitenkin vain vähän tarkempi kuin Applen Retina näyttö.

      • webwep

        Pienennä kontrastia ettet tarvi aurinkolaseja päähän. Mikäs malli tarttui ja kympilläkö?

      • Dr.Whoo

        Tää nyt on tää ultraohut 13.3 tuumainen Yoga 900-13-8GB-256SSD. Piti ensiks ostaa toi 14 tuumainen halvempi malli, mut täs on näyttö ja akun käyttötunnit ja käytettävyys tablettina ihan toisella tasolla. Tää yksilö oli ollut esittelijällä käytössä viikonloppuna, joten sain muutaman satkun halvemmalla. Täytyy tässä tutustua tämän kympin saloihin ennenkuin alan laittaan muita ohjelmia sisään. Niin, tää on home, täytyy kattoo pitääkö päivittää prohon.

        Kyllä pitäis tolla pärjätä, mut jos mahdollisuus on niin tulevaisuutta ajatellen kympin Pro-versioon päivittäminen ehkä kannattaisi. Sillä sen "muokattavuus" tullee olemaan monipuolisempaa kuin muiden versioiden.
        Kumpis prossu siinä on, tuo Intelin i5 vai i7-sarjan? Vaikka ei niillä kovin isoa eroa suorituskyvyssä käytännössä ole.

        Jotain vähän negatiivia luin olevan mm. fyysisen vol- näppäimen puute mutta eiköhän se ole tottumuskysymys. Samoin yleisesti ihan Lenovot ei ole ihan niin kosketusnäytöllä herkkiä reagoimaan mutta mikä ei välttämättä aina ole huono juttu. Tulee "huteja" vähemmän.

        Yksi homma siinä kympissä on mitä ei M§ oikein sulata, eli se voi päivityksissä heittää kolmannen osapuolen sovellukset aina mäkeen joten osaat pitää varasi. Eli aina tärkeistä hommista varmuuskopiot ajantasalla.

      • Dr.Whoo

        Tais olla i5. Vai ei fyysistä voluuminäppäintä, löytyy näppäimistöstä normaali Fn - volume, lisäksi koneen sivussa ylimääräinen "keinukytkin" tablettikäyttöä ajatellen.

        Ensimmäisen isomman ohjelman laitoin juuri rompulta sisään. Aivan käsittämätöntä miten sukkelasti jaksaa vääntää. Vanha Asus on vitsi tämän rinnalla.

      • webbeli

        Saattoi olla että luin sitten hätäisesti mutta jos ne tarkoittikin ettei erillistä vol-kytkintä ole vaan pitää juuri näppäimistöllä säätää.
        Onhan se niissä varmasti melkoinen ero "väännöissä" etenkin kun on vielä aika kliini kone. Jos alkaakin jostain syystä selvästi "hidastumaan" niin joku asennettu ohjelma sen yleensä aiheuttaa.

    • Riitukka07

      Hyvää alkavaa viikkoa kaikille!
      Aika menee ettei perässä pysy. Uutta sivua taas kirjoittajille että kiitosta vaan. Tässä on hieman ollut lentsun oireita pitempäänkin mutta ei oo vielä sänkyyn kuatanna. Viime viikolla kävin passikuvauksessa ja aattelin et vien kuvat laitokselle vasta tällä viikolla mutta kuvaaja sanoi et sinne meni. Äimänkäkenä kysyin minne meni ja hän sanoi että poliisitaloon suoraan. No eipä mittään lähin kävelemään Miekkalinnaan sen siliän tien ja eipä siellä tarvinna kaukaa ootella kun pääsin kirjuri neitosen kammariin. Otti sormenjäljet kummastakin etusormesta ja sanoi et noin viikon päästä passi on Ärrällä haettavissa. Kyllä sitä on jo ihan huuhkajan näköseks tullut vaikka kuvaaja sanoi että tuli oikein hyvä kuva olen kumminkin erimieltä.
      Ootte meetvurstia siellä jotkut nauttineet. Se on tosi hyvää mutta aina katon ettei olis hevosen lihaa siihen laitettu. Mielestäni heponen on niin jalo eläin etten halua sitä syödä. Johtuneeko kammo siitä kun äitee aikoinaan sanoi kyrönmakkarasta et haisee hevosen hielle. Muistattekos te kukaan siellä kyröläistä syöneensä? Ei taida enää olla puodissa ollenkaan.
      Kevyt mehuja en juo vaan omia keittämiäni puna-mustaviinimarja mehuja. Juodessa laitan sokersipaleen suuhun tai ryyppäsen ihan siltään. Väkövätä on mutta ehtaa marjaa. Viikonloppuna tein lohilaatikkoo ja tuli niin paljon et pappa laittoi sitä evääksikin ja nyt äsken sitä nautin ja jälkkäriks mansikka-puolukkakiisseliä.
      Lauantaina oli ihana ilma ja kameran kanssa seikkailin lähimetsissä ja tuli hienoja talvikuvia. Harmi vaan kun kamera ilmoitti et vaihda akku tai lataa ja eihän mulla ollut laturia mukana.
      Äsken reiskat laittoivat parvekkeelle etupuolle kaiteen. Lumolasitus tulee sitten aikanaan. Ja kävipä näin jota ei ennen oo mulle sattunut. Viikonloppuna oli tomaatintaimet nuukahtaneet jokainen. Tiedän kyllä syyn. Laitoin tavalliseen multaan ja tää on nyt tulos. Taimimultaa sen olla pitää. Kävin hakemassa uuden mullan ja uudella onnella pitää yrittää periks en anna. Kelloköynnökset ei näköjään piitanneet mikä multa oli ja hienosti ruukusta katsovat maailmaa.
      Lauantain sanomalehti oli jäänyt tulematta ja soitin jakeluun et mitäs nyt. Ystävällinen rouva sanoi että tuodaan kohta. Eikä kauaan mennyt kun luukku kolahti. Joku vois sanoo että mitäs tuosta vanhaa tietoo mutta periaatteeni on kun kerran oon maksanut lehden niin saamani pitää. Piste!

      • wpeli

        " Muistattekos te kukaan siellä kyröläistä syöneensä? Ei taida enää olla puodissa ollenkaan."

        Hyvinkin muistaa kun äidinisä, ukkini laitto osulaan kaupalle ja käski tuoda aina pätkän "liina-vainaata". Eipä taija olla enää saatavilla meijän maasta ellei joku pikku tilateurastamo itte tekis ja kun palvais vielä niin a`vot. Kyllä olis miun maun mukaista.

    • webpeli

      Huh, ny on "mummelit" keittäny niin kystä kyllä et pare kun on hilijoo huutamati :)

      Tuossa uutisia selatessa tämän herran blogi-kirjoitus jotenkin särähti, siis tämän "ylineron" tekstailijan mielestä Suomen tunnettavuutta ulkomailla mitattaisiin vain henkilökultin perustein? Melkoisella kyklooppisilmällä katsottu ja kai taas jokin tarkoitushaku kun pitää yrittää "lööpeissä" pysyä. Siis tämä :

      http://yle.fi/uutiset/jari_tervo_suomi_nayttaa_nahkahomolta/8672709

      Tuohon voi vertailuksi (esimerkiksi ) heittää muutamia googlen osumalukuja myös joista maatamme tunnetaan:

      Nokia 233 milj. osumaa
      Finnish Nature 64.1 milj.
      Kone 46.2 milj.
      Finnish Army 4.25 milj.
      Stora Enso 2.67 milj.
      Rapala 2.52 milj.

      Ja henkilöistä esim: Teemu Selänne 2.4 milj.
      Kimi Räikkönen 1.29 milj.

      En viitti sano miltä Tervo näyttää.......

      Ei mul muuta ny.

    • Cee-Lila

      Lumolasitus meidänkin partsilla on. Ja hyvin on toiminut.

      Alle 17 %:n juustoja minäkään syö, jotain muutakin makua siinä on oltava kuin kumi ja kuttaperkka. Useimmiten syön 25 ja 28 prosenttista juustoa.

      • webpeli

        "Useimmiten syön 25 ja 28 prosenttista juustoa".

        Hih, mitäs se loppu noissa on, kuttaperkkaa vai?
        Tulipa käytyy vetäsemässä reipas happilenkki ja nyt alkais jo muuten "meno maistua" sitä 5min/km vauhtia kevyesti jos tuo klabbi vaan sietäis paremmin. Liki minsan vois vielä tuosta pois kiristää keposesti jos ois käpälä kunnossa. Nyt vaan se kutonen läpi.

    • Cee-Lila

      Suvun nuorin täytti tänään yhden kuukauden ja sain monta kuvaa hänestä sähköpostiini. Kyllä on suloisen näköinen pikku typykkä. Hän nostaa itse päänsä ylös alustalta, missä on vatsallaan. Ja hymyilee herkästi.

      • webwep

        Sieltä se maasta pienikin ponnistaa, tai lattialta ensin. Eikä aikaakaan kun alkaa sitten kierähdys, pyörähdys ja "uintiliikkeet" :)

    • Cee-Lila

      Aurinkoista huomenta. Kyllä on niin kirkas ilma, että silmiä häikäisee täällä sisälläkin. Webpelihän on oikea hikipinko noissa lenkeissään, vai minsan vois vielä kiristää, jos klabbi antaisi myöten. Älä sinä hyvä mies riuhdo tuolla lailla, kyllä sitä vähemmälläkin kerkiää.

      • wepeli

        Tänään jää lenkki väliin, tässä on jo niin monta kiemuraa pitänyt heitellä ees sun taa, ja töitäkin väliin tehdä. No työajalle se meni tuo alempana mainittu opastuskeikkakin. Vielä saa kyllä päivystää kännyllä että osaako takaisin sieltä, no kyllä varmaan.
        Syksyllähän sinne pitäis jo metrolla päästä , saa nähdä kuin valmistuu.

    • amummu

      Ponnistakaas nyt sieltä maasta = sängyn pohjilta! Pari kierähdystä, jaloilleen ja hyppy, hyppy... Päivä on jo pitkällä, kohta yli puolen!

      Minäkin nousin tänään jo kahdeksan aikoihin. Ei mitään syytä, mutta niin vain kävi. Siippa kilisteli kyökissä aamupalansa laitossa, ja aattelin, että mitäs tässä enää väkisin makaamaan, kun kerran heräsin. Nyt kyllä haukotuttaa, mutta en mene päikkäreille, vaan lähden tästä pistämään pojan huusholliin muutaman ajastimen illalla valojen sytyttelyä ja sammuttelua varten. Piti laittaa niitä jo eilen, mutta rempparumban jälkeen olivat teillä tietymättömillä, ja eilen ne sitten vihdoin löysin yhdestä lootasta.

      Olen ollut ahkera tänään ja ladannut puhelimeeni HSL:n lipun oston mobiilisovelluksen, ettei enää käy niin kuin eilen. Matkasin koulukavereiden tapaamiseen junalla ja valitsin (siis luulin valinneeni) tapani mukaan vaunun, missä myydään lippuja. Ainakaan sen vaunun ovella ei ollut punaisella vinoviivalla yli vedettyjä lipun kuvia, joten kuvittelin, että lippuja siitä siis saa. Mutta pummilla menin koko matkan stadiin saakka; konnaria ei näkynyt eikä kuulunut. Jossain vaiheessa alkoi jo jänskättää mahdollinen tarkastusisku, mutta sitä ei tullut.

      Luin sitten eilen kotiin tultuani netistä, että lähijunissa lipunmyyntivaunu on aina takimmaisena (ennenhän ne löytyivät laiturin merkkauksien kohdalta), konnari seisoo ovella, mikä on myös merkki siitä, että "täällä myydään lippuja". Minun logiikkani kyllä sanoo, että jos on erikseen merkitty vaunut, missä lippuja ei myydä, niin vaunuissa, joita ei ole siten merkitty, niitä myydään. Mutta ilmeisesti ei näin olekaan. Huomenna meinaan taas mennä junalla stadiin, ja nyt aion siis ostaa lipun puhelimellani ja istua missä vaunussa huvittaa. Katsotaan, miten muorin käy. Mutta säästinpä eilen kahdeksan euroa! Koittakaas päästä samaan:))

      • Cee-Lila

        En ole matkustanut junalla valovuosiin, joten en yhtään tietäisi, miten tai mistä lipun saa ostettua. Hyvä, kun annoit tietoiskun siitä.

      • amummu
        Cee-Lila kirjoitti:

        En ole matkustanut junalla valovuosiin, joten en yhtään tietäisi, miten tai mistä lipun saa ostettua. Hyvä, kun annoit tietoiskun siitä.

        Lippuja saa myös automaateista ja asemiltakin, joskaan ei läheskään kaikilta. Tämän vuoden lopussa lakkaa lippujen myynti junissa, joten konnarit häviävät ainakin lähijunista. Aika rohkeeta, ellei konnareiden tilalle tule mitään muuta henkilökuntaa. Voi olla, että ainakin juoppojunissa mesoaminen lisääntyy, kun kukaan ei ole taltuttamassa.

    • alikulkunen

      Minäkään en VR liikennettä ole käyttänyt vuosiin. Olen luomumatkustaja, siis hevoispeliilä, pollella siis ;)

      • amummu

        Kyllä minäkin harvoin julkisilla kuljen. Oman pollen kyydissä on vapaa noudattamaan omia aikataulujaan. Vähän sama kuin lentäjien ihannoima vapauden tunne:))

        Viimeksi taisin mennä junalla kai joskus vuosi sitten talvella, koska silloin vielä laiturissa oli merkinnät lippuvaunun pysähtymispaikasta. Ne merkinnät poistuivat kuulemma keväällä. Ja noihin samoihin aikoihin poistuivat meikäläisten eläkeläisalennuksetkin.

        Aiemmin täältä meidänkin leveysasteilta sai eläkeläinen 50% alennuksen junalipun hinnasta Hesaankin, mutta kun HSL tuli kuvioihin, niin alennukset hävisivät ja hinnat nousivat. Hölmöintä on, että Järvenpäästä, mistä Hesaan on pidempi matka kuin Keravalta, pääsee halvemmalla kuin Keravalta. Mutta siellä junia kuljettaakin VR eikä siis HSL, joka nuo samat junat ajaa sitten Keravalta stadiin. Ja järskiläiset eläkeläiset saavat kaiken lisäksi alennuksenkin. On se niiiiin väärin. Oikeastaan pitäisi kai nostaa eriarvoisuuden perusteella oikeusjuttu junalippujen hinnoittelusta.

        Erikoisesti Ceelle: ostin tänään Ice Bugit, semmoiset korkeampivartiset, vetskari kengän päällä. Ovat kerrassaan hyvät jalassa. Viime syksynä ostin neljä vuotta käyttämieni goretex-kenkieni hajottua tilalle vastaavat, mutta eivät ole lähellekään vanhojen veroiset. Niissä on mm. vetskari sisäsivussa, ja sen kiskominen kiinni/auki saa joka kerta minut raivon valtaan. Ei mene yhdellä kädellä. Päätin heittää ne kaapin perimmäiseen nurkkaan, ja käytän uusia Bugejani ainakin Valpurin tienoille, ellen jopa juhannukseenkin saakka. Sitten siirrynkin jo sandaaleihin.

    • webpeli

      Perhana, bönden "mummelit" pummilla matkustelevat ! Eihän sitä oikeeseen vaunuun osu tietty kun on "siideriä" tukanjuurissa :)

      No juu, joskus pitää kiirettä ja joskus ihan hopuksi heittää kuten tän aamuna. Ennen kasia piti jo rynnätä kauppaan että kerkiin 9.30 juna-assalle yhtä böndeläistä vastaan opastamaan. Ei ikinä rva hesassa käynyt ja Iso Omppuun (viereen) piti osata, siis Epsooseen. Eikä takuulla edes metroo nähnykkään millä mennä Kamppiin ja sieltä oikeelle bussille. No suorinhan sinne on bussi 112 laiturista 46.
      Mutta "arvoimme" mekin hiukka assalla mikä pirun lippu hänen pitäis ostaa ! On meinaan sisäiset eri kunnilla, seutu, seutu 2/lähiseutu ja vielä ainakin lähiseutu :(

      En tiedä mutta tulimme siihen tulokseen että osti sitten sen seutu 2:n ja oli sen näyttäminen kuskille kelvannut.
      Itte kun en oo noita tarvinnut kun silloin joskus ennen noita muutoksia. Ihmettelin muuten miksi esim. tuossa mobiilisovelluksessa hesan sisäinenkin kerta maksaa saman kuin kuskilta ostaessa, eli 3,20, kun tekstarilippuna sen hinta on 2,60, automaatista 2,70? Mikä järki?

      • amummu

        Pitäis pystyä parempaan;D. Teepäs uus ehdotus "siideriä-tukanjuurissa" tilalle. En käytä siideriä! Oikea samppus, kuohari hätävarana ja joskus moukku Tullamorea tai hätävaraksi 12-vuotista Glenlivettiä ovat minun siidereitäni. Revi siitä huumorit:)))

        Sitäpaitsi tuo pummailu tapahtui jo menomatkalla, missä vaiheessa en ollut vielä nähnytkään "siideriä" Palatessa kyllä oli tukassa - käynyt - puolitoista lasia kuoharia ja lasillinen punkkua, jonka särvin lampaan kanssa. Istuntomme kesti melkein kuusi tuntia, joten jos olisin sen jälkeen noussut junaan, niin mitä välii. Kotiin kyllä meninkin sitten bussilla, joten vaikka olisin ollut viidenkin siiderin kumarassa, olisin matkani joutunut maksamaan, vaikka olisi sitten kuski itse kaivanut rahat pörssistäni. Böndebusseissa, muuten, huolehditaan matkustajista. Sekin on nähty, kun kerran kuski soitteli johonkin yhden aika jurrisen matkustajan takia. Eräällä pysäkillä sitten olikin vastassa po. siideriläistä auto, joka ei ollut polissiauto.

        Ei noista lippujen hinnoista böndemummu ole selvillä. Minä ostan lipun, ja se maksaa minkä maksaa. En minä osaa niiden kanssa pelata. Sen verran harvoin käytän, että ei ole merkitystä. Jos nyt ei ihan hulluja ruveta perimään. Joku käsitys hulluista hinnoista pitää böndemummullakin olla.

        Nooh, "ilmalaiva-selitys" nippanappa hyväksyttävissä, muttei vaan ollut jo tulomatkalla matti veskassa? :)

        ," jonka särvin lampaan kanssa. " ??
        Hih, luulin että työkavereiden kanssa....auuuts, taas!

        Eikus ittekin pöljästy aamulla noista monen sortin lippujen hinnoista ja mikä sitten millekin pätkälle pitää olla. Tarkoitan etteikö mitenkään noita "seutujuttuja" olis sekavimmiksi vielä saatu? No viisaathan ne on tehnyt tietty, vai?

        Tuo ei oikein mitenkään vaan mennyt "läpi" että hesan sisäinen kertalippu on siinä mob.sovelluksen kautta 60 cent. kalliimpi kun normi tekstarilippu vaikka molemmathan menevät kännylaskuun.
        En itsekään ole ottanut edes tuota matkakorttia vaikka ny vähän halvemmaksi arvokortilla tuliskin.

        Ny Parriisiin vikkelään futen pariin......

        Etkös tiiä, että korttipakassa on 52 korttia plus jokerit! Kyllä niistä jostain po. hinnan matkan verran löytyy pelirahaa mummuillakin:))

        Eikä sitä näämmä hallita suomeakaan: kerroin, että menen tapaamaan entisiä koulukavereitani, ja sinä puhut (yhdestä) lampaasta:))

        Hesan sisällä olen kerran ostanut ratikkalipun tekstarilla, mutta en sitä tajunnutkaan että mobiilissa on noin paljon kalliimpi. 60snt on aika iso isoa lipun hinnasta. Täytyy sanoa, että ei ole stadissa ihan viimesen päälle vikulienssia toimintaa. Ja sit vielä semmosille pitäis böndeläisenkin käynnistään maksaa. Vähintään 50ekua!! Ja sekin menis tietysti Guggeron suunnittelukukkaroon. Ei niillä taida olla käsitystä rahasta senkään vertaa kuin böndemummuilla.

        Tänään meinasi käydä ohrasesti. Illalla tuli tiedote kunnan vesitöistä, ja veden saannin kuuden tunnin katkoksesta. En illalla ottanut vettä säilöön, kun aattelin että saan nyt aamulla sitä "uunituoreena". Vesi katkesikin ilmoituksen mukaan tasan kello 9, kun minuuttia yli piti ottamani kahvivettä. Meinasin jo pukeutua säkkiin ja tuhkaan ja heittäytyä lattialle parkumaan. Onneksi sitten muistin, että minullahan on yöpöydän vieressä vesilasi, jossa olikin just mukillinen vettä. Se keittimeen ja päivä pelastui!

        Tänään pitää taas valittaa. Eilen siipan valmiiksi vihdoin saama kaappi ei toimikaan: lankakorien kiinnityskiskot on väärin mitoitettu eikä komeron sen osan ovi mene kiinni. Että voi piruttaa. Onkohan olemassakaan mahdollisuutta, että joku em. homman kaltainen askare onnistuisi kerralla. En usko. Ai, niin onnistuihan meillä kolmesta liukuovikaapista kahden asennus heti kättelyssä, mutta kolmannen kanssahan minä sitten jo ajelinkin pitkin Uuttamaata osia hakemassa.

        Kevätpäivää itse kullekin!

      • webpeli

        Päivvä ja huilitauko....
        Mitäs, kukas kirjoitti " särvin sen lampaan kanssa ja istuntomme kesti 6 tuntia"... :)

        Nojjoo, se siitä ja uskohan minä että ehkä jollain kortilla bönden "mummukin" saa just matkarahan kasaan....... Noista lipuista viel että ehkäpä sen mobiilin ja tekstarilipun hinnanero selittyy sillä että tuo tekstari- lippu ei kelpaa vielä esim. kaikilla bussilinjoilla kun taas se mobiili kyllä käy. Pelkkä ratikkalippuhan ei oo kuin 2.50 mutta ei muihin välineisiin käykään. Siltikin tuo 60 cent on melkoinen ero itse lipun hinnassa. Mutta en nyt illalla muutakaan syytä oikein näillä nystyröillä (sillä yhdellä) keksinyt tuolle.

        Tuo 5 kybää /kerta ny oli vähän ehkä provo mutta tollanen 5 ekua vois olla kohtuullinen/ vrk.
        Vesiasiassa lohduttaudu sillä ettet sentään paljon myöhästynyt :) Ja noissa kaappien kasauksissa älä ikinä luota ilman tarkistusmittauksia että kyl se siitä, sillä yleensä aina löytyy jokin osa joka ei ole mitassaan tai sitten puuttuu.

        Öh, pitänee hotkaista jotain särvintä kitusiin, ja sitten taas koneet "tra ra trarallallaa".....

        Ps. "Räjäyttiköhän" SuSi-rajan rva koneensa päreiksi?

        Siippa luotti piirustuksiin ja valmiisiin reikiin ruuveja varten. En minäkään jaksa uskoa, että kahdeksalle lankakorille ja kiskoille pitäisi itte ottaa mitat ja porata reiät ruuveille. Kaapin piti oleman mittatilauskamaa ruuvinreikiä myöten, ja vain kokoaminen on asiakkaan homma. No, eihän tää maailma tosiaankaan ole mikään Strömsö.

        Onneks täällä böndellä voi vielä bussikuskille sanoa, mihin on menossa ja maksu tulee sitten sen mukaan, eikä arpomalla.

        Nyt pitää lähteä toimittamaan pari asiaa, sitten lyhennykseen ja sen jälkeen taas muonan tekoon. Vielä kun tietäisin, mitä tekisin niin asia olisi jo puoleen väliin hoidettu. Eikä Whoonkaan lounaasta kuulu nyt apuja. Pitäisköhän laittaa sienirisottoa - halloo, Whoo, eikös sana sieni jo öljyä kielenkantoja! Ja mitähän Kemaliali on skruudannut. Jospa vaikka nyhtökamelia:)

    • webpeli

      " Vähän sama kuin lentäjien ihannoima vapauden tunne:))"

      Pollella voi kyllä pysähtyy baariin ,mites nuo lentäjät? Oikeestaan kaikille näille ydinkaupungin ( vieruslähiöiden) polleille pitäis laittaa 1000 ekun vuosimaksu ylimääräistä, ja böndeltä käyviltä 50:n kertamaksu kun tsadin puolelle tulevat! Auuuts, mitäh?

      Jep, tänään muuttui tuo VR-hintojen "moukarointi" pysyvästi alas. Mutta ei siis lähiliikenteessä. Nyt tuli kaukojuniin säästolippu ( ei muita alennuksia) ja sitten peruslippu josta mm. eläkeläiset saavat 20 % alen. Hinnat vaihtelevat sitten taas reitin, päivän ja vuoronkin mukaan. No näin oli kyllä jo aiemminkin tuo vaihtelu ja aika isokin. Nyt kun vilkaisin esim. noita säästölipun hintoja niin suurinpiirtein menee samaan kuin ennen peruslippu-50 %, näin siis noissa eläkeläisten ja yli 65 v:n lipuissa.

      Ja ennen oli mm. "veturilaisille" jopa tarjouksina halvempia lippujakin tiettyinä päivinä hiljaisilla vuoroilla. Ja nyt tuli sitten lapsilippu ostettavaksi myös 4-6 vuotiaille.
      En silti kyllä sano kalliiksi vaikka tuota Hki-Jns säästölippua, sillä melkeinhän se tuntuu "puoli-ilmaiselta" kun halvimmillaan näyttää olevan alle 26 ekua.
      Sikäli tuossa ne alet kohdistui kyllä oikein eli sinne ennen jo "pilviä hipoviin" ei alennusta saavien lippuihin.

    • webnaps

      Testikuva tuolta valikoimasta, ja tästä kappaleestahan se tuli viime vuoden must mitä heti ennakoin sen ilmestyttyä. Sillä muuten ny voitettiin pullo "huiskia". :))

      http://but.fi/39q

    • webpeli
      • aa-napsut

        Ettäs minnuu kiukuttaa. Taas tikunostoon. Tai sit isoon ulkoiseen muistiin

      • webweb
        aa-napsut kirjoitti:

        Ettäs minnuu kiukuttaa. Taas tikunostoon. Tai sit isoon ulkoiseen muistiin

        Tarpeen mukaan, isoille määrille edullisempaa ( kuvat / tiedostot) hankkia ulkoinen levy.

    • alimmainenbaba

      Kylläpäs Web-peli keksi lähes Viidanomaisen ilmaisun: Mummot siiderissä! Vai oliko kenties itse otettu kiteeläistä klenkkakipuihin kun se tunnetusti siiderin lailla kirvoittaa kirjailijan vapaan ulostulon ja luovuuden.

      Ihan sattumalta tunsin aika hyvin Lontoon opiskeluajoilta jo vuosia sitten vaelluksensa päättäneen runoilijan ja tuli ihan konkreettisesti todettua että tuhdisti oltiin ajatuksen vapautusjuomassa lähes aina

      • webbeli

        Olen syytön kunnes toisin todistetaan ! Vaikka pahaat riimit tunnetusti lienevät syntynsä saaneet muutaminen fingerporilaisten jälkeen :)

    • Cee-Lila

      Huomenta. Tuo on taivahan totta, että kun ostat jonkun puisen tavaran, joka pitää koota itse, niin aina siitä puuttuu jotain, tai on väärän mittaista. Tänään oli hesarissa mainio Karlssonin piirros: mies osti Ikeasta mainion veronkiertimen ja nyt vain pitäisi osata koota se.

      Kiitos A-mummu vihjeestä: Ice Bugeista, U:lla on sellaiset lenkkarit, joissa on nastat pohjissa. Omat Pomarffinnin nilkkuritkin ovat olleet hyvät, varsinkin kun ostin niihin vielä paksut pohjalliset.

      • amummu

        Muistan noista sinun aikoinaan kuvaamistasi Pomarfinneistäsi, että minulla taisi ne vanhat olla ihan samat. Hyvät olivat, mutta kaikkein liukkaimmilla piti laittaa irtopiikit, joila yhtään en tykännyt kävellä. No, onneksi kengät sitten menivät loppuun, ja raaskin ne jo heittää menemään: eivät enää pitäneet vettä ja pohjienkin kuviot alkoivat olla kuluneet.

        Nyt luulen, että ostamani IceBugit riittävät loppuelämäni talvikävelyihin. Ainakin vaikuttavat niin järeiltä, että kestävät mitä vain. Kevyet kuitenkin ovat. Ja parasta niissä on tuo edessä oleva vetskari, jonka saa kiinni yhdellä kädellä. Päällinen niissä ei ole goretexiä, mutta vastaavaa po. kenkävalmistajan omaa materiaalia. Myyjä vakuutti toimivan märässä. Toivon vain, etten vahingossakaan astu niillä kettiksen varpaille. Joskus muilla kengillä on niin käynyt, kun se välillä alkaa haastaa riehumaan ja leikkimään ja siinä tuoksinassa sitten menee välillä tassut sekaisin.

    • webpeli

      Voihan mälsä taas, odotella eemeleitä ja puhelua taas. Menee hiton hyvää työaikaa hukanpeehen . :( No, "varaston" aikaa se on joten mitäs tässä "ässyämään".....

      Vilkaisin noita Ice Bugeja niin ainakin nastatossut olivat aika "hyvissä hinnoissa". Toisaalta jos juoksee jäätikkö-keleillä ovat varmasti hintansa väärti mikäli jalalla muuten käyvät.

      Laita a-mummu kettikselle turvasaappaat tassuihin, tekee nastat pahaa jälkeä. Jos niissä nastat olivat? Se jäi kattomati kun olivat enämpi naisten malleissa.

      • amummu

        Joo, nastat on. Pääasiassa niiden takia ne ostinkin. Irtonastat kun ovat syvältä.

        Ostamani IB:t olivat jonkinmoisessa alennuksessa, mutta olihan ne hintavat siitä huolimattakin. Mutta jos toimivat kuten luvataan, niin saattavat haukkua hintansa jo yhdellä jääkelillä - aika paljon maksaa murtumienkin hoito, kallon halkeamisesta tai lonkkaleikkauksesta puhumattakaan.

        Tänäänkin kaupan parkkipaikalla oli melko lipevää, mutta pystyssä pysyin. Autoa vissiinkin noilla piikkikengillä on hankala ajaa. Täytyy kyllä tutkia sekin.

        Pitääpä kysyä kaupan aulassa suutarinpuotia pitävältä, josko tekisi kettikselle turvasaappaat. Onhan sillä jo talviturkki, sadetakki ja heijastinliivikin. Miksei siis saappaatkin.

        Eikös asioilla yleensä ole tapana järjestyä. Jospa nuo luovat tauot töissäsi ovatkin vain sinun parhaaksesi, ettet ihan työhulluks äidy. Sitä on nimittäin liikkeellä:D (pois se kuitenkin minusta).

      • webeli

        Juu, nää tauot.....#pr#l"* ! Kyllä, siis hyvä että nastat ja asioilla tosiaan tapana järjestyä ehkä joskus... Toinen puhelu mitä odottelin tuli vasta just tossa äsken ennekuin terkkari ilmeisesti kiinni meni. "Hyvin" hoituu meillä nää jutut, eka vapaa aika "omalle " lekurille 6.4, että silviisiin sano.
        Ja sitten "huutelin" perään ettäs missä vaiheessa on se klabbin lähete sinne ortopediaan joka viime keväänä (huhtikuussa) piti lähteä eikä mitään ole kuulunut? Oli kuulema palautunut rva. lekurille lisäselvitys-pyynnöllä ja joka on siis tekemättä yhä ja uudelleenlähettämättä.

        Tuota tuota, tuossa vaiheessa oli lähellä jopa se että meikä meinasi ihan vaan vähän hermostua, mutta onneks en kuitenkaan. Syytönhän tämä soittaja oli siihen ja lupasi kiikuttaa asian esille kun rva. lääkäri on töissä.

        "Varaston" hommistakin tuli selvyyttä sen verran että huomenna asia selviää :) Enkä pirruuttani vastaa puhelimeen aamulla ennen ysiä vaikka tietty alkaa 8:n jälkeen helisemään, pidän mutena.

    • alistusko

      Aavikon poikkeussään tiedote runomuodossa aavikolta:

      Tänään satoi vettä ja rakeita rutosti
      Taivaanrannassa h***... ukosti

      Huomenna taitaa sattaa lissää
      On vissiin viisaampaa jäädä sissään!

      Eller hyr?

    • amummu

      Ja Alilla taas sykkii se runosuoli,
      ei paina pollaa ykskään huoli,
      mikä onkin elämän sulopuoli.

      Mitäs sit jos vähän sade haittaa,
      kameli kumminkin aavikolla maileja taittaa
      ja Alinkin sateelta suojaan laittaa.

      Ei siis tartte jäädä sissään!

      • amummu

        Unohtui mainita, että ei fingerporillistakaan tukassa noiden riimien siivittäjänä - ainakaan minulla. Tokkopa Alistuksellakaan.

        Eli nyt on tullut todistettua, että suurta taidetta voi syntyä ilman siidereitä

      • Cee-Lila

        Alilla ja A-mummulla runosuoni sykkii
        aavikolla kameli Alia eteenpäin lykkii
        ei sadekaan mitään haittaa
        kameli sitä kielellään suuhunsa laittaa
        vesivarastojaan kyttyrässään täyttää
        siltä se ainakin saattaa näyttää
        etteivät kuivan kauden ehkä tulleen
        ainakaan janoon näytä kuolleen.

    • Alkuperäinen-Rapu

      Tervehdys!

      Kone ei ole "räjäytetty päreiksi", mutta eilinen päivä meni harakoille ja tämä päivä oli omistettu taiteelle.

      Täällähän on tänään runosuonet sykkineet, joten minä jatkan taide-elämysten päivää HAM:in näyttelystä Ai Weiwein 1980 luvusta tähän päivään. Ystävätär soitti aamulla että mennäänkö katsomaan sitä Tennispalatsiin, kun vielä ehdimme? Muusikot Pekka Kuusisto ja Tommy Lindgren ovat valinneet musiikkia tuon HAM:in näyttelyiden inspiroimina.

      Tutustuimme smalla (ja samalla lipulla) myös Tove Jannsonin taiteeseen ja monien muidenkin taiteilijoidemme, joten nyt tuota "kuldduuria" on tänään saatu täysannos.

      Nyt on muuten jo niin nälkä, että näköä haittaa. En ole syönyt aamiaisen jälkeen vielä mitään, joten jo alkaa olla ruoka aika.

    • Alikali

      Nyt meni Liperin tilhikin runoista hiljaiseksi kun mestarit astuivat areenalle laalamahan. Varmaan yrittää aamulenkillään jotain nopeasti ohitseen virtaavasta ilmasta säveltää. Siis ilman virtausnopeus hänen ohitseen saamiemme tietojen perusteella noin 10 kmh

      • webpeli

        Enhän nyt suinkaan runoloist piittaa mutta lue ny tuon Rapurapsin viesti. Aivan järkyttävää hyvän työajan hukkaamista! Eilisen syötteli harakoita ja tän päivää haahuillu jossain Hui hai Wein rotiskoja ihmettelemässä.

        Vastaavia romahtaneita latokyhäelmiähän ja kelopuita löytyy ihan luonnon muokkaamina pitkin maaseutuja. Ilman että niitä jostain Kiinasta pitäis raijata tänne.
        Ei näin hyvä tule ei... ja liinuxeissakin ammottava turva-aukko josta vorot voi tulla ja viedä talon eväät !

        No juu, ei tuo Ai Weiwei nyt tehnyt minuunkaan sen suurempaa vaikutusta, kuin ihmetystä siitä, miten nuo kaikki on saatu raijattua tänne. Mutta Ateneumissa avataan huomenna Japanomania Pohjoismaisessa taiteessa. Sinne on mentävä seuraavaksi nauttimaan taiteesta, kunhan nyt alkuruuhkat hellittää.

        Hei - mikä "ammottava turva-aukko Liinuxsissa nyt on? Ei minun Linuxini päästä ketään, tai mitään "voroja" koneelleni. Sellaiset se heittää vauhdilla roskakoriin ja sieltäkin sitten sinne "huitsin-nevadaan!"

        Jaaa`a, oletkos ny ihan varma siitä ihgusta-Ubuntusta ? Tuo jos iskee tai on iskenyt niin et sinä sitä välttämättä huomaa edes. Lähes joka linux-jakelulle löytyy tuosta paikkauspäivitys.

        https://www.viestintavirasto.fi/kyberturvallisuus/haavoittuvuudet/2016/haavoittuvuus-2016-026.html

    • webbeli

      Lopeta Ali pertana siellä se sade, yks tennismatsi Dubaissa yhtä palloa vaille valmis ja voittoja ropisis laariin.. Mutta mikään ei niin tärkeetä kuin tuo:

      https://www.youtube.com/watch?v=4Zykc6egR9Y

      Satuitkos lukemaan kun putleri pitää pilkkanaan pohjoisia raja-asemia? Lykkää ny jo tulemaan sieltä läpi intialaisia " pakolaisia" :)

    • Alimmaisena

      Tuota sadetta en saa loppumaan. Se loppuu aikanaan eli huomis iltana. Tosin se pitää taukoja välissä. Voimistuu iltapäivisin kun lämpö nousee. Tänäänkin alkoi paukuttelemaan siinä 3 tienoissa iltapäivällä. Ensin tuulee , sitten tulevat mustat pilvet ja kohta ropisee. Joskus ihan rakeita niinkuin tänään. Mukavaa ääntä piti kun peltilaatikossa odotteli liikennevaloissa.

      Putleria seuraan yleisellä tasolla ja tiedän hänen pelailevan mahtipeliä Suomenkin kanssa noilla "pakolaisilla" pohjoisen rajanylityspaikoilla. Minun vastaukseni olisi sama kuin Norjan eli raja kiinni sitä mukaa kun asemia väärinkäytetään. Jos tarve vaatii niin koko raja ja 5 kilometriä leveä miinoitus paitsi ettei ole enää miinalupaa kun eräät poliitikkomme hoitivat meiltä miinat pois mahdollistaen idän suunnasta tulevaa vastuutonta rajanylitystä. Samat eräät suomalaiset poliitikothan tekivät venäläisille erivapauden ostaa kiintreistöjä Suomesta vaikka EU sääntö oli että EU maidern kansalaisille tuo oikeus ainoastaan oli taattava,

      Suomen johdolla ei vain valitettavasti ole samaa ryhtiä maansa edun ajamisessa kuin norjalaisilla, No Norja tosin kuuluu Natoon joten sillä on Suomea enemmän nojaa!

      • webpeli

        Jep, näin menee tuon itäisen kanssa ja täällä ollaan "munattomia" lyömään raja kiinni. Kiesus, sehän voi Unioni vaikka siitä sormea heristää. Nuo kiinteistöt nyt ehkä pienempi paha kuin se mitä voi olla keväällä vielä tulossa.

        Hi, saivat sen yhden pelipallon pelattua ja homma piti, mutta osa peleistä taitaa jäädä pelaamatta, niitä on siirretty iltapäivästä alkaen eteenpäin ja siirtyvät varmasti huomiseen.

      • ae-napsut

        Minäpäs koitan ottaa kärsivällisesti kantaa.

        Nyt jotkut venäläiset myyvät pois rantakiinteistöjään. Taisi olla joku arvio telkussa strategisesti tärkeitä kiinteistöistä, mitä olisi voitu jälkikäteen mietittynä tehdä toisinkin ja kuulemma voidaan yhä halutessa se tehdä.

        No ehkä miinat takaisin. Se lienee Persujen yksi kärkihanke? Itse keskittyisin biologisiin aseisiin. Sodassa ja rakkaudessa kaikki on...

        Rajat kiinni. Jep. Tämän toimenpiteen haluaisin todella nähdä, myös sen jatkotoimet ja taas muiden olisi helpompi lukea avointa kirjaa pohjoisesta karvalakkikansasta, jonka veri on koktaili slaavilaisvihamielistä ja ruotsivihamielistä lientä. Noin karkeasti ...

        Ensin vaan persuille menolippu. Sekin helpottaisi aika lailla, sillä onneksemme Suomessa jo on pieni määrä muualta tulleita. He auttavat sitten loppuja suomalaisia suuntaamaan katseensa pois omasta navasta.

      • webnaps

        Huh, mitähän maailma ajattelee norjalaisesta karvalakkikansasta, ziizas.
        Ja itärajalta Lapista lappaa turvallisesta maasta turvallisien maiden "pakolaisia" Suomeen. Hih, on se hölmöys maailmansyleilijoillä tapissaan, voihan vide.

        Tässä hyvä pätkä kaikille kaiken halaajille :

        https://www.youtube.com/watch?v=KlakkFl2blU

      • webnips

      • e-a
        webnaps kirjoitti:

        "Huh, mitähän maailma ajattelee norjalaisesta karvalakkikansasta, ziizas."

        En tiedä mitä maailma ajattelee, mutta minä nostan hattua. Se kansa ei kaveerannu Hitlerin kanssa. Ja jos ottaa kokonaismäärät huomioon pakolaiskysymyksessä, niin suamalainen voi sen reuhkansa vetää taas silmilleen.

      • a-luakkaa
        webnips kirjoitti:

        Ja ehdottomasti näitä kannattaa rakentaa ja suojella? Kyllä luonto, ihmiset ja luonnon eläimet tykkää :

        https://www.youtube.com/watch?v=JNPhCBwgRhM

        https://www.youtube.com/watch?v=Pi_sWDEIQcM

        Mä en avaa noit tuubeja, mutta sinä jos kuka varmaan tiedät luonnosta ja sen lajeista ylivoimaisen määrän tiatoo?

        Meinaan, että kaikella epäkunnioituksella olen sitä mieltä, että ihminen, joka järkkää lajien määriä on jo Jumalaa suurempi otus.

      • wepsnaps

        Tottahan se totuus niin kirvelee että repäisit jo hitlerin ja jumalatkin peliin. Voi surkeutta.
        Lajien määrien suurin uhka on Suomessakin liikenne, ja kaikella epäkunnioituksella ensimmäisinä sen rajoittamisen vois aloittaa turhista turistiautoista.

        Ny syömään ja töihin.

      • e-a
        wepsnaps kirjoitti:

        Voi pyhä perse.

        Sinä, kun menet sinne toisaalle julkisilla ehkä kerran kaksi vuodessa, niin kuvitteletkos, että ne sitten ajavat vain ne vuorot, häh. Jos et lennä, niin kuvitteletkos, että lentoja ei ole?

        Sit sä olet jopa rajoittamassa pienen pakettiauton kulkua, missä omalla paneelilla ladataan akut ja taas mennään ehkä 200-400 km. Ootsä oikein tiädemies. Ala ny laskeen vaikka sitä sun tätä. Mä tuppaan epäilemään, ku silloin aikanaan et jymmärtäny sitäkään, että sähköä kuluu kaukolämmön siirrossa ja tuottamisessakin. Ehkä sun kannattaa keskittyy sit siihen töpseliin?Ja souteluun, mut et pitää soutamaanki lähtee melko monensadan kilometrin päähän.

        Vai töihin, juu juu. Jumala meni taas huoneeseen laskemaan jäljellä olevia oravannahkoja (ko?) Ja ilvesturkki niskassa (ko?) Suatana sentään teitä karvalakkilähetystöjen etustajia.

        Eks sä tiedä, että norjalaiset taistelivat Hitleriä vastaan?

        "Lajien määrien suurin uhka on Suomessakin liikenne"

        Voi nenä. Sinulla kyllä on kumma käsitys lajeistakin. No ehkä tässäkin tapauksessa olet pitäytyny vain imettäväisissä nelijalkaisissa nisäkkäissä.

        Kirveleekö?

      • webweb

        Siis kuka ei ymmärtänyt ja mitä? Kyl sää sekoilet jutuissa aika pahasti. Niin ja sinäkös kuvittelet että se sinun turistiautos on ainoa joka teillä surffaa, voi perse, sinun sanaan.

        Juu kyllä mä "ehkä" tiedän tuosta hitleristä ja norskeistakin jotain mutta mitä tekemistä silläkkään tämän päivän tilanteisiin muuten kuin sinun päähäsi jumineessa kehässä. Kas kun et vielä vetäissyt kansalaissotaakin jo mukaan.

        Jaa, lajeista, onks ne sun tietojen mukaan nelijalkaisia ja nisäkkäitäkin jotka siivillään matkaa tekee. Hih, no lisää lasolia juoma... eikun säiliöös, lahottajasientähän sä itte juotkin.

        Mistäs sulle on tuo pinttymä siihen kaaliis iskenyt että työni olis jotain oravannahkojen laskemista. Liksapäivänä niitä kyllä niputan, käy sä turhuus vain kelan kassalla.

        En todella kuvittele, että kotini on ainoa teiden surffari. Sun laskutaitos ei riitä mihinkään, samoin on ymmärryksesi laita.

        Sulle on tosin ihan mahotonta kertoa yksilöllisistä hiilijalanjäljistä, ku sä et sponjaa mitään. Aivan aivotonta tekstiä sulta, mutta ei yllätys ei.

        Tota tota. Suosikkisi varmaan nykyinen puolustusministerimme. Joiltain puolin on viitattu hänen ja natsien veljeilyistä. Ekkös ole tietoinen eli siinä yhteys. Tuossa meinaan aikaisemmin riemuitsitte maamiinoistakin ja eikös silläkin ole yhteys tähän natsiin, joten. Rautalankaa kuluis liikaa, jos ...

        Aha, vai kelan kassa? Totta kait, luuleks sä että turhaan maksoin kelamaksuja joten ah, nuo eläkkeet? Sinä kuule et tiedä mitään esimerkiksi työeläkemaksuistakaan ja niiden maksajista. Pelkää tyhjää puhetta. Tiädäks sä mitään yrittäjäeläkkeist?

        Sitä paitsi. Lahottajia ja niveljalkaisia ... onks sul muuta ku ne sun imettäväiset. Ai ni linnut. Voi siun lajirikkauttas. Joo ja sitä kutsut realismiksi. Voi voi.

      • webnaps

        " että kotini "
        Tarkoitit varmaan sitä turistiautoas.
        Sinun yksillönen jälkes jääkin varmasti "pieneksi" kun töllö käy ilmalla, julmetti, klapikoneet, sahat, pumput ja sun autotkin kihniöläisellä sadevedellä, hih.

        Siis ministeri Niinistö on natsi kun on joskus kirjoittanut Lapuan liikkeestä, juu en tiedä onko vai ei.

        Kuka "riemuitsi" maamiinoista, älä sotke viestisi kohteita.

        Voi olla että tiedän sen minkä tarvii tietää omista eläkkeistä ja kuinka ne ovat kertyneet, minkä olen itse maksanut ja minkä osan työnantajat joka osa on luettu osaksi palkkaa AY-mafioiden sopimuksilla. Olen jopa joskus kuullut yrittäjäeläkkeestä joka sulla tuskin kaksinen on. Vai saisitko peräti Myel:äkin kun metsä -ja palstan omistaja olet. No tuskin, jos jotain tuottoa olisit tehnyt niin varmaan pimeesti senkin :)

        Pakko kyllä tunnustaa ettei tuolla sinunkaan yhdellä himmeällä ledillä siellä "kuupassa" jalanjälki kovin suurene, mutta tuosta pa*kan puhumisesta melkoiset metaanit lähtee.

    • Alkuperäinen-Rapu

      Aamupäivää!

      "Tuulivoimaa(ko)?" - lisävoimaa S-lahti/Elisa aikoo antaa koneelleni 1.4. alkaen, kysymättä tai huolimatta mitään minun mielipiteestäni.

      "Hinta 14.90 e/kk" (nyt 9,90 e kk).
      "Nopeus 21 Mbit/s (vaihteluväli 0,4-10Mbit/s). Nopeus 31.3. asti 1Mbit/s."
      "Tämä uudistus ei edellytä mitään toimenpiteitä. Elisan yleisten sopimusehtojen kohdan 10 mukaan Elisalla on oikeus muuttaa palvelun ominaisuuksia, sopimusehtoja ja maksuja, jos muutos johtuu mm. palveluiden uudistamisesta. Muutostilanteessa sinulla on oikeus irtisanoa toistaiseksi voimassaoleva liittymäsopimuksesi päättymään ilman irtisanomisaikaa."

      Saas nähdä, pysyykö koneeni ollenkaan mukana näillä uusilla nopeuksilla? No, se on sen ajan murhe, koska minulta ei nyt kysytä mitään. No kysytään kyllä, että "Oletko kiinnostunut vielä nopeammasta 4G-yhteydestä?"

      Nyt sitten käyttämään jotain voimaa. Vedän imurin esiin ja sitten silitysraudan!

      Toiveikasta torstaita!

      • webbeli

        "Hinta 14.90 e/kk" (nyt 9,90 e kk).

        "Nopeus 21 Mbit/s (vaihteluväli 0,4-10Mbit/s). Nopeus 31.3. asti 1Mbit/s."

        Tähän vielä kommenttia. Tuo 3 G -yhteyshän sinulla on ollut nytkin koko ajan ja oliko tuossa hinnassa tarjousaika hintaan 9.90 /v tai ½ vuotta. Jos he tekevät jotain muutostöitä niin tuo 1 Mbits on se miniminopeus vain minkä ministeriö on lailla määrännyt kaikkien saatavaksi.

        Nyt siis olisi korkea aika tehdä se liittymän ja modeemin vaihto siihen 4G LTE/ 50 Mbits:n yhteyteen. Se on myös ilman datakattoa ja ilman puheominaisuutta muistaakseni tarjouksena n. 16.90 /6kk ja sitten siirtyy normaalihintaiseksi.
        Modeeminkin saa vuokrasopimuksella ellei halua jostain omaa ostaa. Jopa operaattorilta siten jossa asetukset ovat valmiina, tai pyytää ne tekemään sinne.

        Jos tuo tippuu siihen 1 megaan niin et kyllä pääse juuri mihinkään.

      • e-a

        Ihan pikakommenttina. Weepeli antaa sit täydellistä tiatoo(nsa)

        Koittaisipa aika, jolloin mobiilissa olisi sama kuukausihinta oli sitten missä tahansa Euroopassa.

        Koittaisipa aika, että sähköhinta olisi laajalti Euroopassa yhteneväinen

        Koittaisipa aika, jolloin EU syventäisi itseään kohti liittovaltiota.

      • e-a
        e-a kirjoitti:

        Hitto viäköön, weepeli tuli jo duunista.

        Montako oravannahkaa laskitte lajilaskennassanne kesällä ja syksyllä?

      • e-a
        webbeli kirjoitti:

        "Hinta 14.90 e/kk" (nyt 9,90 e kk).

        "Nopeus 21 Mbit/s (vaihteluväli 0,4-10Mbit/s). Nopeus 31.3. asti 1Mbit/s."

        Tähän vielä kommenttia. Tuo 3 G -yhteyshän sinulla on ollut nytkin koko ajan ja oliko tuossa hinnassa tarjousaika hintaan 9.90 /v tai ½ vuotta. Jos he tekevät jotain muutostöitä niin tuo 1 Mbits on se miniminopeus vain minkä ministeriö on lailla määrännyt kaikkien saatavaksi.

        Nyt siis olisi korkea aika tehdä se liittymän ja modeemin vaihto siihen 4G LTE/ 50 Mbits:n yhteyteen. Se on myös ilman datakattoa ja ilman puheominaisuutta muistaakseni tarjouksena n. 16.90 /6kk ja sitten siirtyy normaalihintaiseksi.
        Modeeminkin saa vuokrasopimuksella ellei halua jostain omaa ostaa. Jopa operaattorilta siten jossa asetukset ovat valmiina, tai pyytää ne tekemään sinne.

        Jos tuo tippuu siihen 1 megaan niin et kyllä pääse juuri mihinkään.

        Tohon on pakko ottaaa rauhallisesti kantaa

        Saman kirjelmän sain joku aika sitten, Soneralta. Minulla on 3g reititin omassa omistuksessa. No olisin joutunut muka heidän mielestä vaihtamaan reitittimen 4g:hen jne. Ja siten olisi kk- maksu noussut plus reitittimen osto tai kuukausiveloitus olisi lisäksi tullut. Vain soitto Soneralle, niin sain pidettyä hinnan samana ja vain reitittimen säädöistä "vain 3g" ... Ootan mielenkiinnolla 5g yhteyksiä.

        Siis tämä läppärin netistä

        Mobiilissa taas 2 Gt nettivarasto kuukaudeksi ja puheaikaa muistaakseni 200 minsaa 200 viestiä. Riittää minulle mainiosti. Ja on pysyvä hinta, niin kauan kait kun tulee 5g. Hih juu.

        Toistan kuitenkin. Yhteinen hinta Eurooppaan, olit sitten missä tahansa. Vaikka Viinijärvellä. Siit velvotteest pääsee sit eroon, ku eroo EU:sta

      • webnips
        e-a kirjoitti:

        Ihan pikakommenttina. Weepeli antaa sit täydellistä tiatoo(nsa)

        Koittaisipa aika, jolloin mobiilissa olisi sama kuukausihinta oli sitten missä tahansa Euroopassa.

        Koittaisipa aika, että sähköhinta olisi laajalti Euroopassa yhteneväinen

        Koittaisipa aika, jolloin EU syventäisi itseään kohti liittovaltiota.

        Juu, korkeemmat data-ja puheluhinnat meillekin.

        Juu., nykyistä korkeemmat sähkönhinnat meillekin.
        ja.........

        Hypi pituutta....... "ajatuksiesi" sijaan.

      • webeli

        "Vain soitto Soneralle, niin sain pidettyä hinnan samana ja vain reitittimen säädöistä "vain 3g" ..."

        Siinä on valmius neloselle mutta saahan sen pitää pakotettuna "vain 3g:lle", kuka estää ? Se taas mikä sinulle riittää niin toisilla nuo ovat täynnä muutamassa päivässä. Tarpeista riippuen eli ?

      • e-a
        webeli kirjoitti:

        Jos reititin on 3g reititin ja lähetys on vain 4g (siis soneralta), niin ... ei varmaan tarvitsisi edes pakottaa, mutta pakotin kuiteski.

        Tuota tuota, reititin täynnäkö? Kirjoitat varmaan siitä mobiilista, mikä minulla myös on. Tukenani Pohjoismaissa ja Balttiassa. Toistaiseksi. Odotan vain kolmiloikkaa, milloin tämä mahdollisuus on myös Euroopassa. Eikä ole nykyinen paha hinta, vaikka nostan sitä 2Gt:ta suuremmaksi, kun tarviin. Mutta että musiikkia ja leffoja varten istun mieluummin lämmössä kuuntelemassa katusoittajii.

        Jotain tolkkuu sähkönkulutukseenkin ja myös toivoisin mökkiläisten kiinteistöverojen ja jätehuoltomaksujen rajuja korotuksia.

      • wepeli

        Jos se on vain 3 G nii ei tarvii pakottaa, tuota hieman epäilin? Ei se myöskään välitä silloin muuta läpi. Mikä merkki ja malli? (miksi piti pakottaa ? :)
        Kyllä mulla mobiilissakin pätkähtää tuo 2 gigan katto dataa (kesäaikana) nopeesti täyteen. Ja nuo puheluminuutit vois riittää joskus 3-4 päiväksi, eli tarpeitten mukaan jokaisen valinnat.

        Viimeisen kappaleesi toiveet varmasti toteutuvat, sielläkin kuka sen torppasi verot sitten maksaakin. Ja teille sinne väh. ne 30 %:n terveydenhuollon maksukorotukset.

    • wepeli

      Rapurapsille sitten vielä. Nuo ehdothan ovat ollut siellä sopimuksessa ja nyt näyttää poistuneen kokonaan se tarjoushinta siitä 3 G:n/ 21Mbits:n liittymästä. Kirjoitin hieman väärin sen minkä ministeriö vaatii operaattoreilta tarjottavaksi, siis se on kyllä se 1 megan nopeus mutta sehän voi käytännössä olla 0.2- 1. Kuten usein putoaakin tuonne. Viestintälain sana " tarjottava", eli sen ne tekee.

      Ellen väärin muista tuon tarjottavan nopeuden on oltava kaupunkien / taajamien ydinalueilla suurempi mutta tulkinta sitten että se voi rajoittua 2-3 km kehälle.

      Kyllähän sinäkin saat pitää sen entisen jos jatkossakin tyydyt pätkittäiseen toimimiseen ja siihen että välillä ei juuri pääse minnekkään.
      Nämä 3 G Dual Carrier ja 4G:t myös ruuhkautuvat yhä enemmän ihan siitä syystä että mobiiliyhteydet ovat vallanneet liittymiä ja niihin on paljon yhdistelty (jaettu) talouksissa laitteita älytelkuista lähtien ja sitten ovat vielä muut elokuvien ja musiikin warettajat jotka ruuhkauttavat linjat.

      Ensimmäisiä 5 G:n laitteista olen yhden verkon tässä meidän talossa "kiinni saanut". Ovat hinnoiltaan vielä niin kalliita etteivät kovin nopeasti yleisty ja verkotkin ovat hyvin suppeat.

      • Alkuperäinen-Rapu

        Kai ne ehdot ovat jossakin sopimuksessa, mutta en jaksa etsiä mitään sopimuksia esiin. Minulla on ollut koko aika tuo sama maksu, 9,90, paisi joskus, kun entinen sopimus meni umpeen, niin sain jopa vapaaksi maksuista jonkun kuukauden (puolivuotta, muistaakseni). Kai se kilpailu operaattoreiden kesken
        sen sai aikaan?

        Tässä ei "tarjota", vaan kerrotaan Elisan "oikeuksista" muuttaa entistä sopimusta ja hinnoittelua, ja minun "oikeudestani" irtisanoa sopimus.

        "Muutoksella varmistamme, että nettiyhteytesi on ajan tasalla ja nykytarpeisiin riittävä. Uudella nopeudella käytät sujuvasti nettiä, ja esimerkiksi musiikin tai valokuvien lataaminen käy kätevästi."

        Minä heitän pian "vesilintua" koko nettiyhteyksillä. Minun mielestäni mikään kone ei saa hallita ihmistä oikutteluillaan. Niiden on toimittava ilman mitään vetkuiluja!

        Niinpä, ihmiset ei yleensä lue niitä sopimuksia, jotka ovat eittämättä pitkiä liirunlaarumeita.

        Ymmärsit hieman väärin tuon "tarjota" mitä laki tarkoittaa. Jos alueella on muitakin toimijoita ei Elisan tarvitse tarjota mitään, mutta jos sen operaattorin palvelun otat (minkä tahansa), laki velvoittaa että "tarjolla" on vähintään just tuo 1 megan teoreettinen yhteys.

        Voihan siinä hyvinkin olla että joillakin muutoksilla sen sinunkin yhteytesi nopeutuu, kuka tietää, jos siellä joitain solmuja on välissä ollut palvelimilla. Sitäkään et voi tietää kuin mittaamalla niitä nopeuksia, ennen muutoksia ja sen jälkeen, eri päivinä ja ajankohtina. Nopeustesteri käyttöön, that´s it.

        Voithan ottaa selvää onko muilla operaattoreilla sille alueelle tarjontaa ja minkalaista mihinkin hintaan. Eri operaatoreiden sivuilta löytyy yleensä hakuohjelma jolla voit asuntosi tarkkuudella tuon tarkistaa.

        Se on nyt vaan tämä digitalisoituva maailma tätä johon on sopeuduttava, joka ei kiukutteluilla muutu. Vaihtoehto hypätä junasta ja jäädä laiturille.

    • Dr.Whoo

      Yhteystehoista puheenollen, täällä kotona Dna:n verkossa tällä hetkellä lykkää 60 megaa langattomasti. Jos pistän piuhan kiinni (en ole katsonut miten tähän Lenovoon piuhaa saisi) nopeus voisi parhaimmillaan lähennellä sataa. Tuolla ulkona hyvässä Soneran 4g verkossa puhelimen hotspotin kautta mittasin 150 megaa.
      Mielestäni nämä ovat normaaleja perustehoja tänä päivänä. 1000 megaakin saadaan jo valokuituverkoissa. (heti mulle semmoinen).

      Eli vaatimaton on tuo wepelin mainitsema 1 megan lain vaatimus minimitehoksi kaikille.

      Ei mulla muuta.

      • webvep

        Joo, se laki on tehtykin sen takia että kaikille suomalaisille on oltava saatavissa nettiyhteys, ja tuo on nyt naurettava raja, joka yleensä koskee ihan haja-asutusseutuja. Tuon laki määrää mikä on alueella toimivan operaattorin täytettävä.

        Sää oot ilmeisesti sitten ottanut 300 Megasen. Enpä kattonu sitä saako siihen Lenoon usbilla (piuhalla).

    • Cee-Lila

      Tuo Ravun saama nettiyhteyden hinnanmuutos on juuri samaa kuin vaikkapa, että pankki ilmoittaa hinnakorotuksista maksuihin, jos et hyväksy, sanomme pankkisuhteemme irti, jos et itse, niin pankki sanoo. Eivät pankit mitään kysy, kuin että hyväksytkö hinnan muutoksen vaiko et?

      • wpel

        Tere, ja noin se useimmiten menee. Mutta kyllä nuo muutosehtojen pykälät ovat aina niissä sopimuksissa, kuten tuossa Ravunkin tapauksessa oli mainittu pykäläkin. Katsoin sen ja ne perustuvat ihan telemarkkinoinnin yleisiin pykäliin mitkä ovat kaikilla operaattoreilla.

        Tietysti asiakkaalla on mahdollisuus yrittää saada yksilöidympi peruste mihin muutoksiin tuo muutos perustuu. Ainakaan sen hintainen liittymä ei ole enää myynnissä mutta perustunee "teknisiin muutoksiin". Mitä ne sitten ovat ? Parempi yhteysnopeus sille alueelle lähetystehoja parantamalla? Mutta sitähän ei "selitykset" näytä vaan se pitäisi mittauksin todeta. Ellei ne toteudu ilmoitetun vaihteluväliin niin onhan se peruste asiakkaan hakea hyvitystä.

        Ja mahdollisuus ehkä vaihtaa toimijaa joka ei toteudu monestikaan maaseuduilla jossa on vain yhden operaattorin monopoli.

    • Alilla

      Onkohan miutakin k**** silmään kun olen maksanut 4G liittymästäni 19,90 kuukaudessa vaikka mokkulakin on omaisuuttani, kun ostin sen heti kättelyssä.
      Tosin ei ole mikään aikaan sidottu diili vaan irtisanottavissa heti. Lakkasin edllisen 3G jälkeen ottamasta niitä aikatarjouksia. Edellinen oli 24 kk.
      Mitään ongelmiakaan ei ole ollut kotikoneella mikä sitä mokkulaa käyttää vaan siellä kaikki pelaa hianosti. Toisdaalta konekin on aika uusi ja viimeisen päälle SSD levyllä ja i5 prossalla, 1TB varastolevyllä ja ties millä ohjaimilla.
      Ainoa ongelma minulla on ollut tämä norjalaiselta >Gigantilta ostettu läppäri missä kaikki kielet olivat sekaisin ja ovat edelleenkin osittain. Tällä taidan linkaista sorsaa jahka palaan. Jossainhan se raja kulkee eller hyr.
      Tässä on vielä tämä riivatun keyboardkin sellainen että se ei ainoastaan ota herkasti kaksoiskosketusta vaan välillä jos sormi osuu sopivasti näppäimen reunoille niin tulee kolme kirjainta ruutuun vaikka yhteen yritti. Sitten kun sen sankan näkee niin sitä onkin ihmeissään että mitähän sanaa tässäoli kirjoittaja hakenut. Siitä kyllä selviää hanklkimalla mekaanisen pelinäppäimistön missä ei ole kosketusherkkyyttä. Ne vaan ovat tyyyyyriitä. Satasen ja yli ja eihän niitälkäppäreihin tietenkään saa kuin irtokytkennällä mutta silloin läppärin taika kärsii. Taika ju nou. Vai oliko se daiga daiga duu?
      Linuxia pitkin tulevat rotatkin sisään huomasin itsekin uutisista. Linuxia ei käytä enää edes muusikkokaan vaikka sitä joskus mainosti. PeliWebille se voisi vaikka sopiakin kun on synnynnäinen nerd!

      • webeli

        Tuskin on silimään pissannu, riippuu kenen ja millä nopeudella oot ostanut. Nyt Saunis tarjoo halvimmillaan nelosta 50 megasena 17.90 /6kk tarjouksena, sitten hinta nousee 21,90 ekuun /kk. Ja 100 megasena 21,90 tarjous 12 kk:n ajan ja sitten hyppää norm. hintaan 29,80. Näissä ei datakattoja eikä määräaikaisuutta.

        Nää heittelee aina eri toimijoilla joten pitäis kyllä aina hyödyntää nuo tarjousajat.

        Ei ihan vähällä tuu mitään linux-jakeluu meikän koneisiin, ellen sitten vuoden päästä "sekoa" ja tohon varakoneen Vistan tilalle tee jonkin virityksen. Joku ihan kevyt Kubuntu tai Mint siinä jaksais kyllä pyöriä. Ubuntukin ehkä, ainakin jos boostais lisää ramia pari gigaa. Mutta voi olla kun tuo käyttis happanee niin käyttää sitten offlinessa.

    • webbeli

      Ceeltä pitikin jossain vaiheessa kysyä eri aiheesta eli onkos edistynyt yhtään se appesi asunnon myyntihomma.
      Tuossa huomasin aamulla kun kasilta lenkille läksin että lähitienoolle oli ilmestynyt myyntiin yks kivipintainen ok-talo ja olisko toinen siinä lähellä ollut rivariasunto. Luulen että hintaa on tyrnävästi vaikka se ok-talo on kyllä jo vanhempaa ikäluokkaa mutta tontti varmasti ainakin hinnakasta plaatua.
      Ei jäänyt vaan mieleen siitä se välittäjä niin olis voinut katsastaa. Katotaan jos löytyis vaikka.

      • Cee-Lila

        Ei ole vielä annettu myyntiin, kun ei ole tyhjä vielä. Eli myymme sitä sitten tyhjänä ja putsis kliin, eli ei kalustettuna, eikä kaikenmaailman rekvisiitalla muokattuna. Taulujen proput on irrotettu ja reiät paklattu ja häivytetty jne.

      • wepeli

        Just, ja eihän sillä varmaan mikään hoppu olekaan. Löysin nyt sen aamulla "silmään pistäneen" housen tuolta. Olihan se jo -54 rakennettu siporex-kivitalo jossa oikeestaan 3 kerrosta. Asuinpinta-ala oli 140 neliöö. Tontti jaettu neljään osaan joista kolmeen tulee uudet ok-talot. Jokaisen hallintaoikeus vähän alle 500 neliön ala.
        Rauhallinen paikka kyllä, velaton hintapyyntö 279 000. Siin sopis Alikin pyörimään, pollelle tallit ja pelit alakerrassa. Ai niin mut siin joutus varmaan vähän töitä pannuhuoneessa ja pihalla tekemään joten ei taida Alille :)

        Paljon on kyllä täälläkin myytäviä asuntoja....

    • Alinkalinkaduu

      Mitäpä yksinasuva Ali sellaisilla mannuilla ja tiloilla tekisi. Tosin pollelle olisi aina mukavaa olla suojainen katos ainakin niin ettei Saurin aurat heitä kaikkea rapaa ja loskaa kintuille,
      Ali on ihan maalla kasvanut puhdas kaupunkilainen jolle ominta on tiuhaan rakennettu keskusta, korjeat asuintalot ja mieluiten vielä vuokrahuoneistoina jolloin voi halutessaan siirtyä joustavasti toiseen paikkaan tai kaupunkiin.

      Kunnon kokoinen yksiö tai pieni kaksio ovat ihan riittävät. Varsinkin jos taloyhtiössä olisi ns. harrastus tai puutyötila kellarissa.

      Näin saataisiin kaikkii rakennuskulut tehostettua, liikenne toimimaan muullakinj kuin pollella ja kaikki yhteisöylläpidettävät kuten viemäröinti, vesi, sähkö ja lämpö edullisemmin rakennettua ja toimimaan.
      Tiivis korkealle rakennettu kaupunki lisätuotteena loisi tilaa niille jotka haluavat asua suurissa linnoissxa erakoina metsän keskellä kun metsää sitten jäisi heille ja jäniksille! Eller hyyyr?

      • Dr.Whoo

        Olen samaa mieltä; mitä monempi asuu muurahaiskeoissa kerrostaloissa (japaniksi "pinohima"), sitä väljemmät tilukset meillä porhoilla maanomistajilla. Pitäähän sitä parkkeeraustilaa autoille olla. Olenkin aina miettinyt missä kerrostalon asukit säilyttää autokokoelmiaan?

        Mutta vakavasti puhuen, aika veret seisauttavia ovat nuo uutiset Turun G1 osaston tapahtumista. En kylläkään usko, että tuo olisi vain turkulainen ilmiö.

      • webveli

        Olihan tuo vähän läppä Alillle mutta pääsis katos itse linnanherraks kertaheitolla, ja vois vaikka tuoda tullessaan muutaman sieltä näitä "kotiavustajia", olikos ne siel hotellissa Sri Lankasta vai :) Mutta miksei tuollainen talo sopisi nk.
        "kommuuniasumiselle" hyvin keskenään toimeentuleville . Eikös tätä kimppa-asumista nykyään pidetä ihan ok? "Huru-ukkokommuuni", häh? Muutaman kimpassa hankintakustannus jää pieneksi,, tarvittavia palveluja voi yhteisesti hankkia jne. Vaihtoehtona kalliisti yksin turjailevalle tai kalliille palvelutalolle?

        Toisaalta kun Ali tykkää tuosta tiiviistä kaupunkikeskeisestä, olis varmaan täälläkin harkittava esim. tuon Tölikän pas*alahden täyttämistä ja rakentamista? Sehän olisi ihanne kaikille virheillekin, kaikki must-paikat lähellä, infrat ympärillä valmiina, lyhyet matkat vastustamaan toreille kaikkea mitä mieleen tulee, vihreellä jopolla pääsee suojeltuja asfalttipolkuja minne vaan. Ja olishan nykyvirheille mukavampi katsella vihreetä ruohokaistaa kuin sitä samean ruskeeta tyhjää allasta. Joo........

        Tuotas siten tuo Whoon G 1? Mää oon aina aistinnu et Turuuspäin on jotain mälsää ja siksi vain muutaman pikavisiitin läpikäynyt siel. Kyl sitten vakavasti ottaen, kunhan nyt tutkitaan tuo keissi, niin siltikin aika pahalta jo vaikuttaa.
        Vaikka hoidettavat ovatkin usein vaikeita ja hankalia tapauksia, tuntuu aika uskomattomalta että tuo on voinut jatkua johdon alaisuudessa ties kuinka kauan.

        Kyllä aika useasti ja suht nopeastikin jollain henk. kuntaan kuuluvalta pitäisi vaikka nimettömänä joku viesti ulos tulla että asiat eivät ole kohdallaan.

        Sitten aivan eri puuhiin, kahveetauko venähti .

    • e-a

      Weepeli tuolla ylempänä

      "Ja teille sinne väh. ne 30 %:n terveydenhuollon maksukorotukset."

      Näinhän se tulee menemäänkin. Jo pelkästään kulku keskukseen (keskuksiin) tulee maksamaan ja omavastuut nousemaan. Mutta jos on nelipyöräkoti, niin voi parkkeerata sen ihan "yhden luukun periaatteen " ulko-oven eteen ja makoilla makeesti lavitsalla ja soittaa siihen hätänumeroon, että ny on hätä.

      Huom. Monet kehittelyni julkaisen maksullisina esitteinä.

      • Dr.Whoo

        Täälläpäin kyseessä oleva tilanne hoidettaisiin kenties M3 lomakkeella, sekä tutustumisella G1:seen.

      • e-a
        Dr.Whoo kirjoitti:

        Täälläpäin kyseessä oleva tilanne hoidettaisiin kenties M3 lomakkeella, sekä tutustumisella G1:seen.

        Hoitakaa pliis ekaks kunnon väylät ja jatkokuljetukset...

        siis kaikille persuille kumiveneitä, saatto Tanskan salmien läpi ja "purjeet" kohti Pohjanmerta. Vankka aita rannikolle, etteivät pääse takaisin.

        Muuten, elättekös siellä vielä jotain lomakeaikaa?

        Ei hitsi. Noi tais olla varhaiskurkun ja tomaatin tukilomakkeita?

      • Aurnaps
        Dr.Whoo kirjoitti:

        Täälläpäin kyseessä oleva tilanne hoidettaisiin kenties M3 lomakkeella, sekä tutustumisella G1:seen.

        Ai, sinä oletkin päässyt karkuun G1:stä? Tekeytymällä tohtoriksi. Mitähän myrkkyä siellä Turun ilmassa mahtaa olla?

      • Dr.Whoo

        No mistäs arvasit. Eivät ole vielä kiinni saaneet, mutta maa alkaa jo polttaa alla.
        Turussa on kuulemma pahimmillaan kesäisin erittäin huono ilmanlaatu. Vaikka en edes asu siellä.

      • webspeli

        ". Mutta jos on nelipyöräkoti, niin voi parkkeerata sen ihan "yhden luukun periaatteen " ulko-oven eteen ,"

        Ei ei ei, sinun piti mennä sinne sillä turistiautolla, jätä poikas autot rauhaan.

        https://www.youtube.com/watch?v=yHaRSigo6RE

        Ny saatto mennä ettei kela korvaa ja omavastuu nousee.........

      • e-aapeli
        webspeli kirjoitti:

        Hih juu

        Mut kun mun ylivertaisuuteen kuuluu täydellinen ajotaito. Lisäksi minulla on erinomainen laskukaava, mihin sitten arvoja sijoittamalla saan veroeuroja säästävän lopputuloksen. Kaava vaan pitää jakaa matemaattisella suureella, mikä olen patentoinut

        http://kuvapilvi.fi/k/yoWy.jpg

        Nimittäin nelipyöräkotini säästää mielettömästi. Jo pelkästään sairaalan vuodepaikka maksaa ...entäs ensihoitoyksikön kulut? Tai medihelin tilaaminen turistien kesämökeille? Tai nuohoojan?Lisäksi ei tarvii maksaa salakuljettajille tai pyydystää niitä, kun tuon Turkista lastillisen. Ilimatteeks.

        Siellä minä omalla lavitsallani täyttelen rauhassa kaikenlaisia lomakkeita ja tutustun myös sairaaloiden ... no Turkuun en mene, ku siäl on se saastepilvi.

    • Cee-Lila

      Iltapäivää. Sain eilen s-postia Ausseista, että heidän 12 v australiankarjakoiratyttönsa lirauttelee lattialle, joten vietiin eläinlääkärille arvellen hänellä (on perheen lapsen korvike) olevan virtsatietulehdus. Ei ollut, vaan todettiin vanhuuden vaivat ja mahdollinen reuma. Saa nyt jotain "rokotus"piikkejä muutaman viikon ajan ja on jo paljon virkeämpi. Käytettiin myös koirien terveyshoitolassa, eli pestiin, föönattiin ja kynnet leikattiin. Tuoksui taas niin hyvälle kotiin tullessaan. Näin koiraa on jo vuosia hoidettu. nukkuukin marimekon lakanoissa ja talvella on lampaantalja allaan omassa punkassaan. Joka vuosi on myös synttärinsä vietetty oikein (ihmis)vieraiden keralla. On jauhelihakakku hälle leivottu, kynttilöiden kera, jotka ehkä osaa sammuttaakin ja koristeena kakun reunalla herkkuluita. Saa aina lahjoja myös.

      Myös tällä ystävällämme, jonka puutalkoissa U käy, on 15 v pieni villakoiratyttö, joka on perheen lapsi. Ei enää näe eikä juuri kuule, viimeksikin astui ruokakuppiinsa vahingossa ja kompastui lattialla oleviin laukkuihin, joita ei siinä normaalisti ole. Voi rassua, mutta ei sitä voi viedä lopetettavaksi, varmaan odottavat että kuolee itse hiljaa pois.

      • wepspeli

        Terve ja tuota tuota, mitähän sannois? Öööh, taitaa olla pare etten sano kuitenkaan mitään........ vaan päättelen kaffetauon. :)

      • Cee-Lila

        Joo, paree, ettet sano mitään:-) On tietty eläinrääkkäystä, kun ei viedä lopetettavaksi, mutta kun ei ole vielä näillä todettu mitään todella pahaa tautia.

      • Aurora4

        Minä olen vienyt koiriani lopetettavaksi selkeiden, kärsimystä aiheuttavien sairauksien takia. Sokean kompastelu esineisiin ei mielestäni ole tällainen syy. Toki koiran yleiskuntoa täytyy tarkkailla, että huomaa, milloin vanhuuden vaiva muuttuu kärsimyksen puolelle.

        Surullisia asioita nämä ovat joka tapauksessa. Luopuminen koirasta on aina vaikeaa, mutta siihen pitää sopeutua, koska lemmikin elinikä on niin paljon lyhempi kuin meillä ihmisillä.

    • Dr.Whoo

      Tähän koira-asiaan teen wepulit, eli no comments.

      Mutta, nyt meille Turkulaisille porhoille avautuu uusi mahdollisuus tuhlata
      mittavia rahavarojamme kun saamme uuden RAY:n casinon.

    • Alkuperäinen-Rapu

      Meidän ihana bokseri jouduttiin viemään eläinlääkärille lähetettäväksi "pitkälle matkalleen." En ikinä ota enää mitään lemmikkiä, kun en kestä luopumisia. Ystävätär kertoi juuri kun tapasimme taiteen merkeissä, kuinka heidän 20 vuotta vanha, "perheenjäsen" kissa, oli jouduttu sairauksien takia nukuttamaan ja se oli heille suuri suru.

      Nyt hänellä on lohtuna ja lenkkeilykaverina poikansa ihana koira (rotua en muista), olen nähnyt siitä kuvia. Koiruli on usein heillä hoidossa ja mielellään sen ottavatkin kotiinsa vierailulle.

      • Aurora4

        Meilläkin oli niitä boksereita, jos muistat.

        Tytär on sanonut, että jos muutan Lieksaan, saan lainata hänen vanhempia koiriaan. En kuitenkaan saa päätetyksi sitä muuttoasiaa, joten ostin tuon pienen koirulin. Sekin on jo kahdeksanvuotias. Olisihan täällä ollut naapurin koiria tulossa hoitoon, mutta oma on aina oma.

      • Alkuperäinen-Rapu
        Aurora4 kirjoitti:

        Muistan kyllä. Olemme joskus niistä keskustelleetkin. Kyllä se oma on tietysti aina se paras, mutta kyllä läheisen ihmisen koira on myös melkein kuin oma. Ystävätär puhuu aina siitä hänen ihanasta lenkkikaveristaan.

        Tuo muutto onkin sitten jo aikamoinen päätös, joten kannattaa tosiaankin miettiä hyvin, hyvin tarkkaan.

      • Aurora4
        Alkuperäinen-Rapu kirjoitti:

        Muistan kyllä. Olemme joskus niistä keskustelleetkin. Kyllä se oma on tietysti aina se paras, mutta kyllä läheisen ihmisen koira on myös melkein kuin oma. Ystävätär puhuu aina siitä hänen ihanasta lenkkikaveristaan.

        Tuo muutto onkin sitten jo aikamoinen päätös, joten kannattaa tosiaankin miettiä hyvin, hyvin tarkkaan.

        Nyt ajatus muutosta pois liikahti eteenpäin, kun yläpuolelleni muutti sietämättömän meluisa miespari. En tiedä, ovatko he homoja, se ei minua liikuta, mutta yörauhaani he ovat häirinneet jo monena yönä. Nyt siellä on täysin pimeää ja hiljaista, huomasin koiraa käyttäessäni. Kai nukkuvat päiväkänniään pois, että jaksavat yöllä valvoa ja pulista. Siitäkin outoja asukkaita, että vaikka ovat viikon asuneet, minkäänlaista muuttokuormaa ei ole näkynyt. Ikkunatkin ilman verhoja.

        Peruutus. Nyt on katukäytävälle parkkeerattu iso paku, josta kannetaan sohvaa ison mieslauman voimin, hirveän kiroilun säestämänä.

        En mielelläni olisi "kerrostalokyttääjä", mutta mitä muutakaan voi, kun kaikki tapahtuu niin meluisasti.

        Onkohan ne kaikki täällä yötä? Huhhuh.

        Jatkuu... Sohva on edelleen katukäytävällä ja kyseiset vuokralaiset istuvat siinä ja juovat kaljaa. Muu porukka on häipynyt.

        Alkaa tää sirkus vähän naurattaa.

      • Alkuperäinen-Rapu
        Aurora4 kirjoitti:

        Jatkuu... Sohva on edelleen katukäytävällä ja kyseiset vuokralaiset istuvat siinä ja juovat kaljaa. Muu porukka on häipynyt.

        Alkaa tää sirkus vähän naurattaa.

        Nuo asukkaat tuntuvat kyllä vähemmän haluttavilta aivan naapureiksi. Olisiko joku firma vaikka vuokrannut sen asunnon joillekin siirtotyöläisilleen? Miten talon muut asukkaat suhtautuvat tuohon, sehän on käsittääkseni osaketalo?

      • Aurora4
        Alkuperäinen-Rapu kirjoitti:

        Nuo asukkaat tuntuvat kyllä vähemmän haluttavilta aivan naapureiksi. Olisiko joku firma vaikka vuokrannut sen asunnon joillekin siirtotyöläisilleen? Miten talon muut asukkaat suhtautuvat tuohon, sehän on käsittääkseni osaketalo?

        Tämä on osaketalo, mutta joissain asunnoissa on vuokralaisia. Huono onni se, että ne sattuvat usein olemaan remusakkia. Asunnon omistaa entinen kansanedustaja, en tiedä, kenen kautta se noita löytää.

        Äsken känniset miehet saivat sohvan hinattua kolmanteen kerrokseen, mutta rikkoivat ohimennen mun postiluukkuni.

        Ajattelin kuitenkin ottaa rauhallisessti. Vähän keskustelimme oven raosta siitä postiluukun rikkomisesta ja herran kovaäänisyydestä, jonka hän tietysti kielsi. Lopulta kuitenkin sanoin, että koetetaan tulla toimeen. Kättelimme ja toivotin jopa tervetuloa. En jaksa tässä iässä pitää vihaa. Mutta jos yömetelöinti on jatkuvaa, pistän ajat muistiin ja raportoin isännöitsijälle.

      • Inger1

        Kättelittekin ovenraostakäsin.. ei kai. Mutta eivät ne kauan samassa paikassa asu. Taitavat olla viikko / kk / systeemillä sosiaalitoimiston maksamia: ei talon kirjoissa, eikä vuokraisännän tuntemia, enempää talonne Isännöitsijän kirjoissa ja tiedossa olevia tilapäisiä asukkaita. Asiat kun hoituvat sillä tavalla.

    • e-a

      Koirista sen verran, että ...

      jospa lähetettäisiin persut tuonne rauhanpitojoukkoihin. Annettas vaan koirat mukaan ja miinoja raivaamaan. Ei sentään. Koiriakaan ei sinne voisi lähettää, olisi meinaan eläinrääkäystä, jos sattuisivat astumaan miinaan. Joten siis vain näitä maamiinaeksperttejä perse...siis persuja ilman mitään tekniikkaa avuks. Palkan sais, jos selviäis hengissä. Minimipalkan siis. Tämä ei tulisi suamelle kalliiksi, pelkästään piristäisi kansantuatetta.

    • Cee-Lila

      U:nkin perheellä oli bokseri, joka 11 vuotiaana vietiin eläinlääärille lopetettavaksi, koska oli melkein sokea ja sillä oli takapuolessa joku kasvain. Heillä oli aikoinaan myös Collie, joka jäi auton alle sekä valkoinen pieni hiiri, jonka päälle anoppi vahingossa astui. Sisarellani ja miehellään on aina kissoja ja koiria. Nytkin on norjalainen harmaa hirvikoira ja kissa, joka on jo todella vanha. Kerrankin heidän yksi kissansa oli saanut pentuja, kun emo jäi auton alle ja pennuilla ei ollut edes silmät vielä auki. Ostimme nuken tuttipulloja, joista pentuja syötettiin. Leimautuivat systeriin kun saivat silmänsä auki. Tunkivat aina hänen kainaloonsa.

      • Aurora4

        Meillä mulla ja tyttärelläni on koiria, mutta veljeni ja hänen tyttärensä ovat kissaihmisiä. Katit ovat suuria ja pörröisiä norjalaisia metsäkissoja.

        Meilläkin oli 60-luvulla kissa, joka seuraili meitä koiran tavoin. Tai ei oikeastaan koiran tavoin, vaan perässä puikkelehtien, välillä kadoten pusikkoihin. Kerran jouduimme jättämään sen viikonlopuksi sukulaisille, mutta eiväthän ne ruojat sitä jaksaneet pitää vaan päästivät sen ulos. Etsimme kissaa pari viikkoa, kunnes eräänä iltana se oli odottamassa meitä rapun edessä surkeasti maukuen. Seikkailun aikana sitä oli ammuttu jalkaan. Lisäksi jokin kollinpirulainen oli pannut sen tiineeksi.

        Pian meillä olikin viisi pentua. Olimme pedanneet pahvilaatikkoon pedin, mutta emo halusi välttämättä synnyttää meidän sänkyyn, viime hetkellä nostimme sen omaan laatikkoon.

        Itse pidimme samanlaisen raitamirrin kuin emo ja muut saimme sijoitettua naapureille. Asuimme silloin Espoon Pitkäjärven lähellä, jossa kissat saivat olla mukana onkiretkillä. Mökille Hämeeseen mennessä ei kulunut minuuttiakaan, kun ne autosta päästyään olivat siepanneet hiiren tai myyrän.

        Siellä maalla emo myös opetti pennun pääsemään alas puusta. Tapahtui nimittäin niin, että metsässä kuljeksiessamme jostain ilmestyi terrieri paikalle. Emokissa salamana puuhun ja pentu perässä. Vaaran meni ohi, mutta pentu vain kökötti korkealla männyssä. Silloin emo meni uudestaan puuhun ja "käpälästä pitäen" neuvoi, miten takaperin tullaan alas.

    • Dr.Whoo

      Minä en pidä boksereista, tavalliset antavat tukea paremmin.
      Niitä on kätevää pari kolme kertaa kääntää nurinpäin, ja sitten heittää pois.

      • e-a

        Talvi toistepäin ja kesä toistepäin? Ja kysyin vielä, että mistä se Turun ilma on huonontunut

      • Dr.Whoo

        Liikenteen päästöt vissiin. Siinä Aninkaisten mäjen tienoilla mitataan
        kesäisin melkoisia saastelukemia, suamen pahimpia.

        Tosin kun en ole aina ihan pulkassa mukana, niin voihan olla että jostain muistakin turuun myrkyistä on ollut puhe?

      • Dr.Whoo

        ja voi hiivatti miten rumasti nuo rivit taas hyppii tällä saitilla..

      • e-a
        Dr.Whoo kirjoitti:

        Liikenteen päästöt vissiin. Siinä Aninkaisten mäjen tienoilla mitataan
        kesäisin melkoisia saastelukemia, suamen pahimpia.

        Tosin kun en ole aina ihan pulkassa mukana, niin voihan olla että jostain muistakin turuun myrkyistä on ollut puhe?

        Helevetin turistit. Jos linkin kartta yhtään oikealta paikalta, niin eikös tuolta satamasta lähde Suomen kärkihankkeisiin kuuluvia eli tukiaislaivahotelleja. Lähellä lienee se Aninkaisten mäki?

        http://kuvapilvi.fi/k/yoW2.jpg

      • Dr.Whoo

        Kärkihankkeista viis, mutta turistina tuli taas käytyä ostoksilla tuolla mainitussa kaupungissa. Kassien (ostos) painavuudesta päätellen Turun kauppiaat saivat taas reippaasti kassavirtaa.

        Ja vähän Kiinalaista hiukopalaakin piti käydä haukkaamassa.

      • Cee-Lila

        U tykkää nimen omaan boksereista, sellaisista joustavista, ei sellaisista kankaisista, jollaiset sika-vagnerit kerran hänelle yöhousuiksi ostin.

    • Alkuperäinen-Rapu

      "Riittääkö se täällä, pettävällä jäällä..."

      Iltapäivää kaikille!

      Radiossa kysellään tuosta "riittävyydestä" ja siinä sitä onkin iso kysymys? Mikäänhän ei tunnu nykyisin riittävän kenellekään.

      Minä kuitenkin leivoin tänään uuden reseptin mukaan kakun, maistoin ja kyllä siitä tuli maukas. Leikkasin osan kakusta ja vein naapurin rouvalle, joka ei leivo itse. Hän ei ollut kotona (oli ollut lenkillä), joten jätin sen pussissa roikkumaan oven kahvaan. Jonkun ajan kuluttua minun ovikelloni soi ja tuo rouva oli siellä. Hän kysyi, että "sinäkö toit minulle kakkua?" Sanoin että saat lämpimäisiä päiväkahvillesi ja hän kertoikin menevänsä keittämään heti kahvit!

      Siitä kakusta riitti jakoonkin, toisin kuin SSS-kakusta. Siitä ei tunnu juuri jäävän mitään jaettavaksi - ei juuri kenellekään!

      Nyt minä menen syömään keittämääni peruna-, vihannes-, jauhelihakeittoa. Jäkiruoksi vaikka kahvi ja tuota kakkua. Sitten voi pian laittaa sauna lämpenemään ja harkinnassa on tuo saunanjälkeinen erittäin kuiva siiderikin lauantai-illan ratoksi.

      Nautitaan taas tästä päivästä, vaikka kuinka pienesti.

      • Dr.Whoo

        SSS-miehet tekevät mitä osaavat, ja se ei ole paljon se.

        Vaan missäs ovat tämän ketjun "loput" miähet, häh?

      • Alkuperäinen-Rapu
        Dr.Whoo kirjoitti:

        SSS-miehet tekevät mitä osaavat, ja se ei ole paljon se.

        Vaan missäs ovat tämän ketjun "loput" miähet, häh?

        Tai ovat hyvin tietoisia siitä mitä tekevät! Sehän se onkin "uhkaavaa!"

        Taitavat olla "lenkillä!" Mutta eipä täällä ole tänään ollut muita naisiakaan kuin minä ja minäkin lähden nyt saunaan.

    • Dr.Whoo
      • Cee-Lila

        Onkos tuo joku pumpattava Barbara?

      • Dr.Whoo

        Kyllä tuo ihan elävä ihminen on. Kirurgisesti muokattu "eläväksi barbieksi".

      • Cee-Lila

        No voihan nenä, alimmat kylkiluut siis poistettu ja silikonia pumpattu huuliin ja rintavarustukseen. Kauankohan elää noilla eväillään?

    • Aliaski

      olenko vai enkö
      Shakespiere

      • Dr.Whoo

        Shakespieree...no kyllä voi vähän täristyttääkin joskus, tateistako johtuisi..

    • wpelit

      "Vaan missäs"

      "Tai ovat hyvin tietoisia siitä mitä tekevät!"

      Että mitenkä? Juu, illat, ja varsin tietoinen täs on oltu. Joskus vaan vielä tässä(kin) iässä saattaa saada ehdotuksen josta on nyt vaan tyhmää kieltäytyä ;)
      Mutta kiesus minkä olion kuvatuksen Whoo on raapaissut framille !

      Onkos Alilla jotain hukassa? Vai Ali hukassa, ootkos syöny paikallisii sieninilviäisiä taas?

      • Dr.Whoo

        Tä, siinä kuvassa on rva W.

        Jaa, että semmoisia ehdotuksia mistä ei voi kieltäytyä..

      • wepeli

        Elä saakuti kerro, siis rva W:lle , käääk.
        Voishan tietysti kieltäytyy mutta kuten totesin, se olis tyhmää vaan.

        Onpas täällä eilen illalla ollut Auroralla koko illan "jännäri" menossa, kuinkahan lie yö sitten mennyt? Jotenkin jäi sellainen kuva (tai tuli) niistä asukeista äkkiseltään että olisivatko tullut tsadin "soskun"kautta? Kaupunkihan voi maksaa kämpän omistajatyypille paremmat vuokrat kuin saisi vapailta. Tiedä häntä.

        No koirista paljon kans, mutta enhän mie niistä mitään justi tietäskään.

      • Dr.Whoo

        Koiristako nuo haastoivat, mää luulin että alushousuista (boksereista)

      • webpel

        Niin olin ymmärtäväni pikakelauksella, tajusinkohan väärin. Jos hyö käytti "salakieltä" ja naamioivat koiriks?

    • Cee-Lila

      Lauantai-iltaa kaikille. Olimme ip:llä apen asunnolla, siitä hiljaiselo täältä rannikolta. Ei sen kummempaa. Katsoimme äsken Haluatko miljonääriksi -ohjelman ja siinä nuori hersyvän iloinen nainen, Kenraali sukunimeltään, ei päässyt juuri minnekään kysymyksien kanssa. Me U:n kanssa tiedämme aina lähes kaikkiin vastauksen, mutta jos U olisi paikalla kilpailussa, ei tietäisi mitään, mikä on vaikkapa David Bovien viimeisimmän albumin nimi. Eli yletön yleistietous pitää olla, että pääsee edes helppojen alkukysymyksien jälkeen jatkoon, jos ei tiedä kaikkea mahdollista maan ja taivaan välillä myös vaikkapa nykypopista.

      • wbeli

        Tere vaan. Vai oli Kenraali sukunimi, pertsana, meinaten yks entinen työkamuni oli saman niminen vaik intissä olikin vain "korppi". Ei kai tuo vielä ole sama ohjelmaformaatti mitä se yks osallistujia välillä tylyttänyt "muija" veti? Vai se missä se Lehtinen oli? Mie oon yhtä pihalla noista kun se lumiäijä mikä tänään illalla jäi nököttämään yhden "möksän" pihalle.

        Aika usein noihin kisojen kysymyksiin kyl kotona vastaus tulee mutta kuis kävis siel lamppujen loisteessa? Ääää, öööö, tuota tuota, se oli tää tää..... :)

      • Cee-Lila

        Muistan aikoinaan jo Lasse Lehtisen juontaman Haluatko miljonääriksi -ohjelman, jossa kukaan ei tullut miljonääriksi, koska päävoitto oli 200000. En muista, saiko kukaan edes päävoiton silloinkaan. Nytkään ei näytä siltä. Ohjelma on sikäli ärsyttävä että se on niin hidastempoinen. Varsinkin, kun ei olla ihan alkukysymyksissä, oikean vastauksen saamista odotetaan ja odotetaan ja mainoskatkoja vähän väliä. No, eihän mainoksia voida pelkästään loppuunkaan sijoittaa, kukaan ei niitä edes varsinkaan silloin katsoisi.

        Jos tuo Lehtisen vetämä oli se ohjelma niin mikäs hiisi se oli jossa tää yks "punapää"? välillä tylytteli niitä kisaajia aika pahasti? Jos en väärin muista niin heitä oli aina 6-8 kerralla alussa siellä studiossa tentattavana. Oli sitten kai eri ohjelma kokonaan.

      • Cee-Lila
        wbeli kirjoitti:

        Tere vaan. Vai oli Kenraali sukunimi, pertsana, meinaten yks entinen työkamuni oli saman niminen vaik intissä olikin vain "korppi". Ei kai tuo vielä ole sama ohjelmaformaatti mitä se yks osallistujia välillä tylyttänyt "muija" veti? Vai se missä se Lehtinen oli? Mie oon yhtä pihalla noista kun se lumiäijä mikä tänään illalla jäi nököttämään yhden "möksän" pihalle.

        Aika usein noihin kisojen kysymyksiin kyl kotona vastaus tulee mutta kuis kävis siel lamppujen loisteessa? Ääää, öööö, tuota tuota, se oli tää tää..... :)

        Onhan Suomessa sellainenkin sukunimi kuin Majuri ja Kuningas. Yhdessä vaiheessa jotain tv-varusmiesohjelmaa veti sellainen upseeri kuin majuri Pekka Majuri, myöhemmin hänestä tuli everstiluutnantti Majuri.

      • Cee-Lila
        wpelit kirjoitti:

        Varmaan eri ohjelma, koska Lasse Lehtisen jälkeen suomalaista miljonääriohjelmaa veti Ville Klinga, joka ei myöskään ole punapää. Nykyinen pelin vetäjä on Jaajo Linnonmaa. On tässäkin ohjelmassa aina kuusi aloittajaa ja kuka osaa nopeimmin vastata aloituskysymykseen, pääsee kilpailijaksi. Siksi siellä on monta aloittajaa, jos jonkun aloituskysymykset menevät heti syteen ja saveen, on uusi kilpailija saatavilla framille. Olit varmaan katsonut jotain alkuperäiskilpailua muualta maailmasta.

      • webeli

        Tiedetään, sillä aikoinaan oli erään koulun johtajana meillä everstiluutnantti Majuri, ja myöhemmissä vaiheissa huomasin että oli jo Prikaatinkenraali, varmasti juuri ennen eläkkeelle jäämistään. Eli " Kentsu" vaan.......

        Oliskohan tää P. Majuri sukua, vähän oletan.

      • Cee-Lila
        wbeli kirjoitti:

        Tere vaan. Vai oli Kenraali sukunimi, pertsana, meinaten yks entinen työkamuni oli saman niminen vaik intissä olikin vain "korppi". Ei kai tuo vielä ole sama ohjelmaformaatti mitä se yks osallistujia välillä tylyttänyt "muija" veti? Vai se missä se Lehtinen oli? Mie oon yhtä pihalla noista kun se lumiäijä mikä tänään illalla jäi nököttämään yhden "möksän" pihalle.

        Aika usein noihin kisojen kysymyksiin kyl kotona vastaus tulee mutta kuis kävis siel lamppujen loisteessa? Ääää, öööö, tuota tuota, se oli tää tää..... :)

        On siinä ollut hauska tilanne, kun vaikkapa Puolustusvoimain komentaja, kenraali Se ja Se kysyy paraatikatselmuksessa korpraalin nimeä ja tämä vastaa korpraali Kenraali, herra Kenraali.

      • webpeli
        Cee-Lila kirjoitti:

        Onhan Suomessa sellainenkin sukunimi kuin Majuri ja Kuningas. Yhdessä vaiheessa jotain tv-varusmiesohjelmaa veti sellainen upseeri kuin majuri Pekka Majuri, myöhemmin hänestä tuli everstiluutnantti Majuri.

        Tiedetään, sillä aikoinaan oli erään koulun johtajana meillä everstiluutnantti Majuri, ja myöhemmissä vaiheissa huomasin että oli jo Prikaatinkenraali, varmasti juuri ennen eläkkeelle jäämistään. Eli " Kentsu" vaan.......

        Oliskohan tää P. Majuri sukua, vähän oletan.

        Onkos tää saitti jotain temppuilut tänään kun tähän vaihtoi vain aina laskutehtävän eikä lähettänyt? Toiv. ei sitten monta kertaa pölähdä esille.

      • wepeli

        No tuppasihan se tuplat, kuittia ei :(

      • wpeli
        Cee-Lila kirjoitti:

        On siinä ollut hauska tilanne, kun vaikkapa Puolustusvoimain komentaja, kenraali Se ja Se kysyy paraatikatselmuksessa korpraalin nimeä ja tämä vastaa korpraali Kenraali, herra Kenraali.

        Joo, sattuihan siinä useitakin vähän hupaisia tilanteita korp. Kenraalin ja mm. "kesävänskän" kesken. Sattui kyllä parin muunkin nimien kohdalla. Kuten sotkun päivystäjän kuulutus keskusradioon että " eversti Kilkki käskee oppilas Muikun palaamaan välittömästi komppaniaan" !
        Tuo Muikku nimittäin kuului ihan eri tavalla kaikkien korviin ! Jäi arvoitukseksi kuuliko kaikki "väärin" vai ?

      • Cee-Lila
        webeli kirjoitti:

        Tiedetään, sillä aikoinaan oli erään koulun johtajana meillä everstiluutnantti Majuri, ja myöhemmissä vaiheissa huomasin että oli jo Prikaatinkenraali, varmasti juuri ennen eläkkeelle jäämistään. Eli " Kentsu" vaan.......

        Oliskohan tää P. Majuri sukua, vähän oletan.

        Juu, upseerit saavat usein korkeamman arvon juuri ennen eläkkeelle jäämistä, esim majuri saa everstiluutnantin arvon tai eversti prikaatinkenraalin. Ei vaikuta eläkkeen määrään.

      • Cee-Lila
        wpeli kirjoitti:

        Joo, sattuihan siinä useitakin vähän hupaisia tilanteita korp. Kenraalin ja mm. "kesävänskän" kesken. Sattui kyllä parin muunkin nimien kohdalla. Kuten sotkun päivystäjän kuulutus keskusradioon että " eversti Kilkki käskee oppilas Muikun palaamaan välittömästi komppaniaan" !
        Tuo Muikku nimittäin kuului ihan eri tavalla kaikkien korviin ! Jäi arvoitukseksi kuuliko kaikki "väärin" vai ?

        Heh, hauska juttu tuo eversti Kilkki ja oppilas Muikku. Tuosta tulikin mieeleni Hesarista hauska sarjakuva, Julle, joka on julkaistu 18.3. 2012. Siinä on kaksi vanhaa ukkoa istumassa sohvan laidalla kun kotihoitaja tulee huoneeseen ja sanoo toiselle ukollle: riisun petivaatteet sängystäsi, Ilmari! Haluatko vähän kostuttaa kurkkuasi? Voin tuoda juotavaa teille molemmille! Sitten toinen ukko kysyy toiselta: Mitä hän oikein sanoi? Siihen Ilmari sanoi: Hän käski minua riisumaan heti vaatteet ja menemään sänkyyn. Hän haluaa koskettaa mulkkuani. Hän lupasi suoda nuoltavaa meille molemmille! Sitten kodinhoitaja tulee takaisin huoneeseen vesikannun kanssa ja hämmästyy kun kaksi vanhaa ukkoa istuu alasti sohvan reunalla.

        Että näin hauska sarjakuva oli HS:ssa vuonna 2012. Tätä se huono kuulo teettää.

      • webpel

        Eikä helevata, nyt repes XD ! Ja vieläkin :D

        Hitto kunhan ees kuulo säilyis jotenkin ! :) Hih, ei vaan nyt on jo sanottava hyviä Ötyjä!

    • Alkuperäinen-Rapu

      Noista ehdotuksista "mistä ei voi kieltäytyä."

      Naapurin rouva piipahti eilen luonani ja jotenkin tuli puheeksi minun seinänaapurina asuva, runsas vuosi sitten leskeksi jäänyt komea mies. Hän ja vaimonsa olivat aina kaksistaan, mitä nyt lapset ja lastenlapset kävivät joskus siellä kääntymässä.

      Sanoin tuolle naapurin rouvalle (joka tietää kaikki taloalueella liikkuvat ihmiset), että ei ole vielä seinäntaa ilmestynyt kaveria leskelle, johon tuo rouva sanoi, että jokuaika sitten, joku nainen oli kysynyt pihalla häneltä, että missä sen niminen henkilö asuu? Oli kertonut olleensa tuon kuolleen vaimon ystävä. Mitenkähän hyvä ystävä, kun piti kysellä missä asuu? Meniköhän tekemään "ehdotusta mistä ei voi kieltäytyä?"

      Kyllä tuo mies, joka on aivan mukava, on sanonut minullekin, että "jos tarvitset jotain apua, niin sano vain, minä autan."
      Miksiköhän minun on helppo kieltäytyä, vaikka aivan oikeasti tulee eteen sellaisia töitä, missä miehen apu olisi tarpeen? Minä suorastaan varon avunpyytämistä häneltä nykyisin, ettei tulisi vaan mitään väärinkäsityksiä. Silloin kun hänen vaimonsa eli, niin kyllä hän auttoi joissakin töissä, mitkä eivät oikein minulta sujuneet ja lapsenikin asuivat kaukana. Nyt poika asuu onneksi lähellä ja vaikka en mielelläni vaivaa häntäkään, kiireistä miestä, niin eipä tarvitse pelätä mitään, mistä "ei voisi kieltäytyä."

      Hyvää yötä ja kauniita unia!

      • Cee-Lila

        Joku onnenonkija oli tämä nainen, liekö mies laittanut jonnekin senssipalstalle ilmoituksen? Äläkä pelkää avunpyyntöä jossain pikku asiassa, ei ne kaikki miehet ole heti sänkyysi pyrkimässä, vaikka hieman flirteiltä vaikuttaisivat.

      • wepspeli

        Jaa`a, niin no juu :) Tarviikos aina olla kyse "töistä" tai muusta "avun annosta"?
        Tietysti jossain asioissa voi olla jopa miehistäkin apua, enkä nyt tarkoita vaikka lumitöitä :)
        "Ettei vaan tulisi väärinkäsityksiä" niin olispa tuolla menolla (pelolla) elämä joskus melko "mälsää", siis oletan? Ötyjä ny sinne SuSille :)

      • Alkuperäinen-Rapu
        Cee-Lila kirjoitti:

        Joku onnenonkija oli tämä nainen, liekö mies laittanut jonnekin senssipalstalle ilmoituksen? Äläkä pelkää avunpyyntöä jossain pikku asiassa, ei ne kaikki miehet ole heti sänkyysi pyrkimässä, vaikka hieman flirteiltä vaikuttaisivat.

        Aamupäivää!

        En tiedä mikä lie ollut, mutta ei sinne mitään "vaellusta" ole. Tuo naapuri, joka sen kertoi, tietää todellakin hyvin tarkkaan kaikki mitä talossa tapahtuu ja kenen luona käy ketäkin. Olen sitä joskus ihmetellytkin, kun hänellä on tänne päin sälekaihtimet aina kiinni.

        Nauratti, kun tuo entinen työkaverini (nykyinen ystävätär) tuli ensimmäistä kertaa käymään luonani, niin kun tämä on suuri yhtiö, joutuu hieman hakemaan oikeaa ovea, niin tuo kyseinen rouva oli kysynyt ystävättäreltä, joka etsiskeli oveani, että oletko menossa XXX:n luokse? Tietää tai arvaa jo vieraistakin, kuka on menossa kenenkin luo. Hän on kait vain yksinäinen, mutta aivan mukava muuten.

        Olette puhuneet erikoisista nimistä myös. Minun seuraani pyrki joskus yksi Herttua!

        Hiljattain näin Hesarissa kaksi mielestäni erikoista naisen nimeä. Pääsky ja Käpy!

        Mukavaa sunnuntaita jokaikiselle! SUSI alueella on lumitöitä taas! Ei näy naapuriapukaan toimivan!

    • wepeli

      "Varmaan eri ohjelma, koska Lasse Lehtisen jälkeen suomalaista miljonääriohjelmaa veti Ville Klinga,"

      Luulen että se oli eri kanavan kisailu jossa tää nainen oli tylynä juontajana, kyllä se ihan suomalainen oli. Nämä kisaajat seisoivat sellaisten pöytien takana puoliympyrässä ja vetäjä seisoi etualalla. Jotenkin on mielikuva että olis tullut neloselta?
      Itse en kyllä sitä tarkemmin seurannut kuin sivukorvalla.

      No ehkä joku muistaa tuon ja jos ei, niin eihän tuokaan vaikuta "päivärahan pienuuteen".

      • Cee-Lila

        Vaikuttaa, että katsoit Heikointa lenkkiä. Siinä on tyly juontaja. Suomalaisessa ohjelmassa muistan juontajana Kirsi Salon, englantilaisessa joku Susan. Siinä oli puoliympyrässä pelaajat ja kyselijä seisoi edessä ja pilkkasi eri tavoin, jos ihminen ei tiennyt vastausta.

      • wpeli

        Just näin ja piti ihan kaivaa esille ja tässä näyte"esittely"pätkä siitä:

        *Heikoin lenkki

        Heikoin lenkki aiheutti kohua juontajan sivalluksien takia. Ohjelmassa kilpaili useita eri kilpailijoita, jotka pudotettiin kierrosten jälkeen yksi kerrallaan. Ohjelman juontaja Kirsi Salo ei säästänyt sanoissaan ketään, vaan saattoi tokaista esimerkiksi pudonneelle vanhemmalle henkilölle: "Hyvästi vanhus ja terveisiä dementikko-osastolle."*

    • Aurora4

      Weepeli kysyi ylempänä, miten yö meni. Mulla on hyvät keinot sulkea ylimääräinen hälinä pois: korvatulpat, nukahtamispilleri(puolikas ja toinen puolikas varalle yöpöydälle). Mutta paras kaikista on huriseva pöytätuuletin. Se tehon huomasin jo aikaisempien meluhirviöiden aikana. Puhalluksen voi suunnata vaikka nurkkaan, ettei se hönkää omaan naamaan.

      Tollasten täysaikaisten juoppojen suhteen on ikävintä, että heillä ei ole yön ja päivän eroa. Sitä kuvittelee, että aamulla viiden aikaan olisi hiljaista, mutta ei. He nukkuvat parin tunnin pätkissä ja sitten alkaa taas äänivolyymin kohottelu juoman tai ehkä pilven avulla. Kolme-nelikymppiset ovat vielä niin terveitä, että fysiikan pettämisestäkään ei ole toivoa.

      Vieraita niillä vilisee kuin v****uja Vilkkilässä, vai kissojako ne oli.

      Postiluukkuni repsottaa edellen irti ruuveistaan. Jos ne rikkojat eivät heti huomisaamuna soita huoltomiestä korjaamaan sitä, kuten lupasivat, lisään tuonkin laiminlyönnin heidän syntilistalleen. Postiluukun kolhiminen menköön vahingon tiliin. Eiväthän nuorukaiset ole tottuneet sohvia kantamaan kolmanteen kerrokseen. Taikajuoman voimalla se kävi mutta vastaavasti "rapatessa roiskui".

      • wpeli

        No huomenet. Kävihän sitten sulla pa*kat tuurit jos tuollainen remusakki sinne pesänsä sai tehtyä. Se on ihan totta ettei niillä ajantajulla tai sen ajan merkityksellä ole mitään väliä. Tuosta puuttuu vai enää se kovalla pauhaava telkku josta yöllä katotaan jotain amerikan lätkämatsia, ja nupit tietty kaakossa.

        Eihän siinä auta (jos jatkuu) kuin yrittää saada muita asukkaita myös mukaan "talkoisiin" eli reklamoida isännöitsijälle tarpeeksi. Nykyään on vielä tuon häädönkin saaminen aikaan kiven takana, nää tyypit kun osaavat käyttää kaikki valitusinstanssit läpi ja voi kestää parikin vuotta jos ja kun päätös tulee.

        Tehokkaampi keino voisi olla suoraan sen asunnon omistajan kanssa olla yhteydessä jos mahdollista ja tarve vaati. Mutta jos siellä on esim. kaupunki välissä vuokraajana, aina hankalampi. Toivotaan että "alkuhuuman" mekkalat rauhottuis.

      • Dr.Whoo

        Juu, sen verran on omaa kokemusta kerrostaloelämästä, että tiedän nää ongelmat. Aina pitää olla vähintään yksi juoppohullu ylä, ala, tai seinänaapurina. Ja elämästä voi tulla yhtä h...vettiä.

        Aikoinaan olin pakotettu asumaan kerrostalossa, jossa eräällä herralla oli tapana kiikuttaa parvekkeelle kaiuttimet muutamana yönä joka viikko ja luukuttaa musiikkia niin että tienoo tärisi. Poliisin noutopalvelu sitten aina aamuyöstä pelasti muutaman tunnin yöunet muille asukkaille. Luulen että tää tyyppi oli aina viikon pari jossain hoidossa hiljaisuudesta päätellen, kunnes sitten palasi aina uudelleen entistä äänekkäämpänä.

        Hulluja häirikkö naapureita on pesinyt joka paikassa missä olen asunut. Paitsi nyt sitten viimein vallitsee rauha omassa töllissä. (mitä nyt oma eukko välillä marmattaa). Rauha ja hiljaisuus ei siis ole vähäisin syy miksi arvostan tätä asumismuotoa.

        Muita naapureita ei taida saada mukaan. Näillä on ylin kerros, toisella puolella eri rapun naapuri ja rappujen väliseinä on aika hyvin eristävä. Toisella puolella nuori vuokralaisnainen koirineen. Häntä käy sääliksi, koska käy töissä ja tarvitsisi nukkumisrauhan vielä paremmin kuin tällainen eläkeläinen.

        Kaupunki on luultavasti välissä vuokraajana. Omistaja on entinen kansanedustaja, joka asuu Tampereella. Hän osti asunnon tyttärelleen, mutta tämä muutti pian pois. Sen jälkeen siinä asui liki kymmenen vuotta fiksu pariskunta, jonka elämästä ei kuulunut muuta kuin pianonsoittoa ja välillä nuoren koiran haukuntaa. Mikähän siinä muuten on, että elävä musiikki ei riso yhtään niin paljon kuin sekasortoinen rähjämeteli. Nytkin kuuntelen, kun seinänaapuri harjoittelee saksofonin soittoa. Ihan kivaa tuuttailua.

        Itselleni olisi katkera pala muuttaa omasta kodista naapurien häiriön takia. Olisipa jäänyt se kesämökki myymättä niin se olisi turvapaikkana, jonne paeta keväämmällä. Mutta tuli tilanne, jossa tyttäreni tarvitsi rahansa perikunnan yhteisestä mökistä. Vaikka olisinhan joutunut luopumaan siitä muutenkin jo ikäni, autottomuuden ym. "vammaisuuksien" takia.

        Nyt tuolla on ollut kummallisen hiljaista koko aamun. Ehkä sillä porukalla on muitakin juoppokämppiä joissa kiertelevät. Tai sitten kaljarahat on lopussa.

        Täytyy vielä mainita se kuuluisa Maunulan muumio, joka lojui kuusi vuotta kuolleena eräässä kaupungin vuokra-asunnossa. Vuokra juoksi suoraan sossusta, omaisiin oli välit poikki eikä ilmaislehtien jakelijakaan reagoinut postiluukusta näkyvään lehtiröykkiöön. Hajuttomuuden selittää kuudeksi vuodeksi auki unohtunut ikkuna.

      • wepeli

        Yhä "pahemmalta" sitten alkoi tuntua jos ei naapureiden kanssa porukkaa syntyisi, ei niille oikein yhden "taistelulla" tahdo pärjätä. Tietysti jos kovin hurjaksi ja jatkuvaksi tuo öisin metelöinti menee, eikä isännöijän kautta asia korjaannu niin kylmästi vaan soittaa vaikka sinivuokot rauhoittamaan porukan.
        Näiden käyntien ylöskirjaukset ovat sitten jo vähän "painavampia" jos pitää "rähinään" ryhtyä.
        Ei homma niin voi mennä että omastaan pitäisi kävelemään lähteä yhden remusakin takia.

        Meillä oli kans siel entisessä paikassa tasan se yksi kämppä, ja just tietty alakerrassa johon vaihtuessaakin aina löytyi vastaava remuporukka, olipa perheellinen tai muu jengi. Kyllä siinä muutaman kerran hermo paloi ja puukosta saamisen uhallakin piti mennä väliin, tai soittaa "noutopalveluun".
        Tähän kun muutettiin niin pitkään piti alkujaan kuulostella että asuuko täällä edes muita.

        Ainoa "isompi" muutamia viikkoja kestänyt häiriö oli kun tuohon seinän taakse muutti uusi pariskunta niin heidän koiransa tottuminen yksinään päivisin uudessa paikassa, se ulina ja haukkuminen tuntui raa`alta. Sitä kesti aina päivisin niin kauan kuin koirasta ääni lähti. Se oli vielä sen verran järeää että ihmiset pysähtelivät kuuntelemaan tuossa alhaalla pihallakin sitä. Sitä en tiedä valittivatko jotkut siitä, ilmeisesti ja luulen että saivat joillain rauhoittavilla tms. ajan kanssa loppumaan.

      • Aurnaps
        wepeli kirjoitti:

        Koiran surkea ulina on melkein yhtä pahaa kuultavaa kuin lapsen huuto, jonka epäilee johtuvan kurituksesta. Joskus 60-luvulla oli yläpuolellamme perhe, jonka isotkin lapset piiskattiin aina kevättodistuspäivänä. Ne tekivät sen kylpyhuoneessa, ettei huudot muka kuuluisi. Ne olivat jotain lahkouskovaisia. Naisella oli hoidossa seinänaapurin yksinhuoltajan muutaman vuoden ikäinen pojanvesseli. Satuin kerran kuulemaan, miten naiset juttelivat rapussa, miten ja mihin kohtaan lasta voi lyödä, ettei jää jälkiä.

        On sitä nähty ja kuultu kaikenlaista. Nykyisen taloyhtiömme dementoitunut entinen isännöitsijä, lakinainen, huudatti viime vuosinaan telkkaria niin kovaa että kadulla kulkijatkin kääntyivät katsomaan. Hän oli 50-luvun alkuperäisiä asukkaita. Vuosien varrella melkein kaikki vanhat asukkaat ovat poistuneet elävien kirjoista, useimmat melua pitämättä. Me muutamat 60-70-luvulla tulleet sinnittelemme "muuttuvissa olosuhteissa", jos niin voi sanoa. Uusi aika häiriöineen lävistää vanhan tiilitalon seinät. Mutta kaikkeen tottuneina selvitään.

        Kuunteleeko meitä joku ulkopuolinen? Paras vaihdella nimmaria.

      • webpeli

        Kyllä sen(kin) koiran valitus tuntui todella "raastavalta" vaikka muuten on tottunutkin yhteen sun toiseen.
        Hieman jopa hymyilytti tähän muuton jälkeen toisen seinänaapurin rouvan "hätä" kun meiltä ei kuulema kuulu heille mitään, ja hänen miehensä (huonokuuloinen) katsoo telkkua tai "puhuu" kännykkään todella kovaäänisesti. On tietääkseni ilm. egyptiläinen tai turkkilainen äidinkieleltään. Sanoin ettei se todellakaan häiritse , kuten ei teekään vaikka aika selvästi joskus kuuluukin. Mutta loppuu silloinkin aina ennen klo. 23 :a.
        Toisaalta hän tuntuu olevan innokas futen fanittaja niin monesti minä tiedän koska tuli maali tai läheltä piti vaikka en itse katsoisikaan :)

        "Kuunteleeko" ? No kyllä ainakin tavallaan, siis sivuston selaushistoriaa yhdistämällä esim. nuo esittämäni tahot keräävät tietoja talteen ellei niitä ole estetty. Ja ellei halua yhdellä merkillä pitkää "historiaa" googlelle (jonka pystyi estämään) niin löytyi vahingossa se eräs sivusto joka kerää kaiken talteen näiltä ja muiltakin foorumeilta nikin perusteella, ei niinkään ip:n.

      • Aurinaps
        Dr.Whoo kirjoitti:

        Juu, sen verran on omaa kokemusta kerrostaloelämästä, että tiedän nää ongelmat. Aina pitää olla vähintään yksi juoppohullu ylä, ala, tai seinänaapurina. Ja elämästä voi tulla yhtä h...vettiä.

        Aikoinaan olin pakotettu asumaan kerrostalossa, jossa eräällä herralla oli tapana kiikuttaa parvekkeelle kaiuttimet muutamana yönä joka viikko ja luukuttaa musiikkia niin että tienoo tärisi. Poliisin noutopalvelu sitten aina aamuyöstä pelasti muutaman tunnin yöunet muille asukkaille. Luulen että tää tyyppi oli aina viikon pari jossain hoidossa hiljaisuudesta päätellen, kunnes sitten palasi aina uudelleen entistä äänekkäämpänä.

        Hulluja häirikkö naapureita on pesinyt joka paikassa missä olen asunut. Paitsi nyt sitten viimein vallitsee rauha omassa töllissä. (mitä nyt oma eukko välillä marmattaa). Rauha ja hiljaisuus ei siis ole vähäisin syy miksi arvostan tätä asumismuotoa.

        Kateeks käy omakotiasujia. Mutta sitten on se toinen puoli eli lumityöt ja ruohonleikkuu sekä kaikki korjaustyöt. Ja auto pitäs olla. Eli täytyy yksinäisen mamman vain sietää kerrostalon ihanuuksia. Täytyy vaan toivoa, ettei "uudet ystäväni" keksi harjoittaa tuota konsertointia parvekkeella.

    • webpel

      Kuis turuspäin? Tääl jatkuu näemmä vieläkin oikein sakeena ne Ceen hylkeenpieru-kelit. Taitaa het olla se 10 cm tuota mössöä taas tuossa pihakadullakin. Vaik eilen olivat vähän tuupannut sivuunki jo enimpiä.

      • Dr.Whoo

        Nopeasti ulos katsoen näyttäisi sataneen 7,2 mm märkää lunta. Lämpötila 1 ja tiedotuksen mukaan koko päivän pitäisi jotain tulla alas. Just ny ei tuu mitään.

      • Dr.Whoo

        Tarkoitin siis 7,2 cm.

        Mutta on tää vanha kone tukossa kun niin vaivalloisesti toimii verrattuna uuteen.
        Pitäis taas vähän siivota isolla luudalla.

      • webel

        Tarkkaan katoit kun millitkit erotit. Kuis oot päässy sen kympin herraks? Siin ei varmaan niin paljo ropleemia tuu olemaankaan kuin noissa joihin on päivittämällä vanhaan rautaan yritetty sitä ajaa. Kun puhtaana ajetaan tyhjään uuteen niin ei ne vanhat yhteensopimattomuudet töki siellä.

        Niin ja tossa vanhassakin ei se koneen rauta ittessään hidastu, tai käyttiskään vaan ohjelmat siinä jarruina ovat.

      • wpeli

        Nyt kun on seurannut niin nuo selainten kautta tänkin sivun liikenteen vahtaajat ovat taas lisinyt, tusina jo täynnä : Listassa näkyy mitä ovat Ghosteryn estämät :

        http://kuvapilvi.fi/k/yoIc.jpg

      • Dr.Whoo
        webel kirjoitti:

        Tarkkaan katoit kun millitkit erotit. Kuis oot päässy sen kympin herraks? Siin ei varmaan niin paljo ropleemia tuu olemaankaan kuin noissa joihin on päivittämällä vanhaan rautaan yritetty sitä ajaa. Kun puhtaana ajetaan tyhjään uuteen niin ei ne vanhat yhteensopimattomuudet töki siellä.

        Niin ja tossa vanhassakin ei se koneen rauta ittessään hidastu, tai käyttiskään vaan ohjelmat siinä jarruina ovat.

        Muutaman päivän Windows kympin kokemuksella perun kaikki epäilyni
        sen toimivuudesta. Se ei ole pelkästään toimiva, se on loistava. Tää on lisäksi niin helppokäyttöinen, että kuka tahansa ilman minkäänlaista kokemusta osaa tätä käyttää.

        Olen tietysti osittain tämän uuden läppärin maagisen tehokkuuden lumoissa. Mikään kone ei toimi niin sutjakkaasti kuin tää. Ja minulla sentään on vino pino tehokkaita pöytäkoneitakin.
        Niin se kehitys kehittyy.

        Ja tää nyt ei suinkaan ole Microsoftin eikä Lenovon maksettu mainos.

      • webel

        Niin sen periaatteessa pitäisikin olla esim, huomattavan paljon parempi kuin edeltäjänsä 8/8.1, ja selkeämpi käyttää myös. Kuten sanoin tuolla ne ongelmat liittyvät( yhäkin) etteivät laitevalmistajat ole tehneet yhteensopivia päivityssoftia vanhempien koneidensa raudoille kympin kanssa.

        Kun ei sitten liian raskaita ohjelmia aja sitä levyä turvoksiin niin siinä flash-muistin ssd-levyssä nopeus on huomattavan suuri verrattuna ent . Hdd-kovoihin, tosin niiden eri valmistajien levyjen kestävyydestä ei kovinkaan monien vuosien kokemusta.

    • Cee-Lila

      Moicca kaikille. Ei ole mieli tehnyt ulos tänään. Kuitenkin pihan lapsilla on ollut mahdollisuus tehdä lumipalloja ja yrittää tehdä lumiukko taikka lumilinna. Pari alle 10 v ikäistä tuolla yritti pyörittää isoa lumipaakkua mahdollisimma isoksi. Toinen työnsi ja työnsi ja väsyi, piti istua välillä selkä siihen lumipaakkuun nojaten ja kerätä voimia. Kokeili kaikki mahdolliset asennot saadakseen sen paakun vielä isommaksi.

      • weeb

        Mitä mitäh? Kyllä vaan teki mieli ja olihan se käytävä tuolla sohjomössössä se perinteinen lenkki linkuttamassa. Mutta jeeveli jos yöllä pakastaa ja nyt ne mössöt jäätyy taas missä ei aurattu ole. Ja sitten kun tieltä on aurattu niin ne moskat ovat jalkakäytävillä.

        Kyl on tainnut bönden ja susirajan naisset lumityöt uupeloks iskeä? Pääasia jos miehet on säästynyt moiselta touhulta.

      • wepel

        Jaa no, olihan Rapurallaa käynyt tuolla katolla heittelemässä lumia ja käpyjä Herttuan krouviin, mutta ei varmana vielä oo pääskyjä nähny, eikä tule piiiiiitkäään aikaan näkemääkään vielä. Talvea pukkaa sano.

      • Dr.Whoo

        Olen minäkin yhden kerran joutunut lumitöitä tekemään tänä talvena. Eli eipä juuri talvesta ole voinut puhua näillä leveysasteilla. Tosin en yleensäkään parin hiutaleen takia viitsi lapioon tarttua. Aina se lumi on
        hävinnyt heinäkuuhun mennessä muutenkin.

      • webveb

        Sää siis jouduit kaikki 5 lapiollista heittää sivuun et pääsit autoon sisälle, joo joo.

      • Inger1

        Asumisesta ylipäätään puheen ollen. Mitä yhtäläisyyttä mielestänne pidemmän päälle katsottuna on kerrostalossa asumisessa ja nettikeskustelussa, aivan käytännöllisesti katsottuna ja toisiinsa verrattuna?

        p.s. Tuli vielä mieleeni, kun täällä käytiin aiheesta keskustelua.

      • Dr.Whoo

        No voi juma, juur ko mää sanoosin ettei lumia oo tarvinnu luara,
        niimmää kattosin akkunasta et sataa lunta niim p..keleesti.
        Ei, ny ei auta muu ku mennä saunaan.

      • Dr.Whoo
        Inger1 kirjoitti:

        Asumisesta ylipäätään puheen ollen. Mitä yhtäläisyyttä mielestänne pidemmän päälle katsottuna on kerrostalossa asumisessa ja nettikeskustelussa, aivan käytännöllisesti katsottuna ja toisiinsa verrattuna?

        p.s. Tuli vielä mieleeni, kun täällä käytiin aiheesta keskustelua.

        Jaa, toi oli aika paha...mut ainakin nää viestit menee nätisti
        päällekkäin kuten kerrostalon kerrokset...mut mää funteeraan tota saunassa.

      • Dr.Whoo

        Mut nää tekstirivit ei asetu nätisti päällekkäin vaan näköjään miten sattuu.

      • wpel

        Voihan nenu, sää joudut sit aamulla herätteleen rva W:n aikasemmin jalkeille ja lapion varteen..... uskallakkos sen tehä?

      • wepeli
        Dr.Whoo kirjoitti:

        Mut nää tekstirivit ei asetu nätisti päällekkäin vaan näköjään miten sattuu.

        Tohon mitä vastasit Ingerille et menevät päällekkäin, en mää vaan oo saanu yhtään viestiä menemään toiselle vastatessa päälle, alle tuo lipsahtaa pirulainen.
        Sit että juu, aika jännästi heittää välillä rivivälin. En oikein tuon logiikkaa oo tajunnut kuin se toimii, satunnaisesti? Sen oon huomannu jos jättää ed. rivin vajaaksi ettei anna sen itte pudottaa seuraavalla niin heittää varmasti tyhjän väliin, joko 3. tai 4. rivin jälkeen viim. Nyt en jättäny yhtään tyhjää, katotaan mihin tulee.

      • wepweb

        Tuli siis tuon toka rivin jälkeen eli olis tarvinnut siihen kait pari merkkiä lisää vielä. Vaihdoin siinä rivin mutta kiinni ilman väliä.

      • Dr.Whoo
        wepeli kirjoitti:

        Tohon mitä vastasit Ingerille et menevät päällekkäin, en mää vaan oo saanu yhtään viestiä menemään toiselle vastatessa päälle, alle tuo lipsahtaa pirulainen.
        Sit että juu, aika jännästi heittää välillä rivivälin. En oikein tuon logiikkaa oo tajunnut kuin se toimii, satunnaisesti? Sen oon huomannu jos jättää ed. rivin vajaaksi ettei anna sen itte pudottaa seuraavalla niin heittää varmasti tyhjän väliin, joko 3. tai 4. rivin jälkeen viim. Nyt en jättäny yhtään tyhjää, katotaan mihin tulee.

        Päällekkäin se on allekkainkin, hä?

      • webuli

        Niin ja vaihtelukin virkistää, va?
        Mut asiallisesti(kin), ja harvoin me muuten, kuis tuo lukeminen sujuis näppeästi jos tän viestin kääntäs ton sun viestin päälle, hä?

      • Dr.Whoo

        Iteasiassa se onki yks tän saitin omituisuus; miksei uusi kirjoitus mee aina ylimmäksi, kuten paremmissa piireissä (hs) ainakin joskus, hä?

      • webweb

        Joo mut ei kai se enää sielläkään ole sataan vuoteen sillai toiminut, muistaakseni.
        Siis nyt putoovat siinä aikajärjestyksessä kun tulevatkin. Hösäsivät sielläkin sen koko homman persiljalleen.

    • webbeli

      Pudotan tänne ja pitääkin kysyä Auroralta että kuis ne oikein sen Eastpointin tulokset ny virallisesti meni. Jäikö siinä Kissamäen teamin ajo vain siihen eka etappiin vai oliko se tarkoituskin.
      Eihän sieltä pitkältäkään näyttänyt kuin 3 valjakkoa ajaneen kaikki läpi.

      Ja sitten Ruunaa Race maaliskuulla 8-luokassa keskipitkien SM.

      • Auranaps

        Hän ajoi tarkoituksella vain sen lyhemmän matkan eli 75 km, ei oikein riittänyt koiria isompaan valjakkoon 300 km matkalle. Mutta koko porukan parhaan ajan hän sai etapiltaan, 4 t ja jotain, siis vähän paremman kuin koko kisan SM-voittaja.

        Tämän pikkuluokan toinen ajaja sai reissuun kulumaan yli vuorokauden. Oli ottanut metsäretken kannalta, yöpynyt teltassa ja grillaillut siellä. Mainio asenne tällä pojalla.

        Kisaan ilmoittautuneista moni oli jättänyt tulematta kurjan kelin takia, ja usea kai keskeytti. Kuvissa nurmikko pilkottaa vetisen sohjon alta.

        Kahden viikon päästä on tosiaan RR, ja nyt on ollut lunta tarpeeksi treenaamiseen, ellei jo liikaakin. Maaliskuussa on myös Ivalon kisa, tavallaan koko kauden kohokohta.

      • wpeli

        Huomasin kyllä että se toinen valjakko oli a) eksynyt väh. Möhköön :) tai sitten b) oli jotain sattunut muuta erikoista. Oli 21 sek. nopeampi sillä 75 km:llä kuin se pitkän voittaja. Eli reilun selvä ero :)
        Ne kelithän oli tosiaan karseat silloin. Toivottavasti ei nyt RR perumisia tule niin näytti ainakin että nyt ilmottautuneiden määrä riittää SM-arvojen jakamiseen.

      • Araps

        Eikös joku muukin jossain juuri eksynyt väärään suuntaan? En muista mikä laji se oli ja mistä uutispätkän luin.

        Tytär taisi voittaa RR:n kahtena peräkkäisenä vuonna heti muutettuan L:aan. Ainakin toisessa oli kilpakumppanina tämä RN, ellen ihan höpöjäni muistele.

      • wpeli

        Onhan niitä eksyilyjä tullut monessakin lajissa ja kisoissa, ainakin taannoin jossain hiihdon viestikisassa naapuri Ruotsi ja oliko Saksa vetivät ankkureina pätkän harhaan kunnes huomasivat erheensä.

        Yritin katsella tuolta niitä RR:n arkistoo niin ainakin -12 tyttäresi oli kutosilla pronssilla, ja -13 oli aika huippukisa kun ajoivat mainitun RN:n kanssa kahtena päivänä sen 106 km sekunnilleen samaan aikaan ja mestaruuteen nelosilla. Ja viime vuonna tuli hopea nelosilla. Ilmeisesti tulosten mukaan oli keskeytys vuonna-11 ja vuoden -14 tulokset puuttui kokonaan, vai oliko ettei kisaa käyty sitten.

        Varmasti olet joskus silloin kertonutkin minä vuonna hän sinne muutti mutta se ei mieleen jäänyt.

      • wpeli

        Ehkä muistelit että Eastpointissa näytti tulleen kutosilla voitot sekä v. 2011 ja 2012.
        Ihan kovaa "saldoa" kaikkinensa.

      • Aranaps
        wpeli kirjoitti:

        Onhan niitä eksyilyjä tullut monessakin lajissa ja kisoissa, ainakin taannoin jossain hiihdon viestikisassa naapuri Ruotsi ja oliko Saksa vetivät ankkureina pätkän harhaan kunnes huomasivat erheensä.

        Yritin katsella tuolta niitä RR:n arkistoo niin ainakin -12 tyttäresi oli kutosilla pronssilla, ja -13 oli aika huippukisa kun ajoivat mainitun RN:n kanssa kahtena päivänä sen 106 km sekunnilleen samaan aikaan ja mestaruuteen nelosilla. Ja viime vuonna tuli hopea nelosilla. Ilmeisesti tulosten mukaan oli keskeytys vuonna-11 ja vuoden -14 tulokset puuttui kokonaan, vai oliko ettei kisaa käyty sitten.

        Varmasti olet joskus silloin kertonutkin minä vuonna hän sinne muutti mutta se ei mieleen jäänyt.

        Vuoden -11 keskeytys johtui siitä, että silloiseen asuinpaikkaan jäävien muiden koirien hoitaja teki oharin, ja hänen piti lähteä kesken kaiken kotiin satojen kilometrien päähän. Siitä turhasta edestakaisin ajelusta virisi ajatus muuttaa kokonaan L:aan. Ensin otti puoli vuotta vapaata töistään, ja pian oli se eka punainen mökki kummallisine uuneineen hankittu. Seuraavana vuonna painui syvemmälle korpeen ja perusti nykyisen ranchin. Punaisen mökin osti juuri tämä kilpakumppani RN treenikämpäkseen. Nyt se on kuulemma taas myyty eteenpäin. Tyttären laumalle se eka mökki oli liikaa ihmisten ilmoilla. Nyt on seitsemän kilsaa lähimpään naapuriin ja enemmän tilaa dogien juosta vapaana. Viime kesänä hän teki ison urakan eli aitasi koko hehtaarin. On se aikaansaava ihminen, mutta mikäs siinä kun tuntee löytäneensä ikioman tehtävänsä ja paikkansa maailmassa.

      • wpeb

        Huomenet. Noita aikoja muistelinkin että se muutto olisi ollut ajankohtainen silloin, vuodesta en ollut varma oliko se -11 vai -12. Niinhän se oli sen eka torpan uunijuttu josta juteltiinkiin.
        Vaikea se onkin tietysti pitää isompaa laumaa kasvattina jos muuta asutusta on ihan lähistöllä.
        Toivottavasti nyt kelit suosivat RR:n aikaan niin vauhtia riittää, ainakin hyvältä näyttää jos vähän pakkaset pitävät reitit kovina.

        Jeps, ny officepuuhiin ja päivänjatkot.

      • Aranips
        wpeli kirjoitti:

        Onhan niitä eksyilyjä tullut monessakin lajissa ja kisoissa, ainakin taannoin jossain hiihdon viestikisassa naapuri Ruotsi ja oliko Saksa vetivät ankkureina pätkän harhaan kunnes huomasivat erheensä.

        Yritin katsella tuolta niitä RR:n arkistoo niin ainakin -12 tyttäresi oli kutosilla pronssilla, ja -13 oli aika huippukisa kun ajoivat mainitun RN:n kanssa kahtena päivänä sen 106 km sekunnilleen samaan aikaan ja mestaruuteen nelosilla. Ja viime vuonna tuli hopea nelosilla. Ilmeisesti tulosten mukaan oli keskeytys vuonna-11 ja vuoden -14 tulokset puuttui kokonaan, vai oliko ettei kisaa käyty sitten.

        Varmasti olet joskus silloin kertonutkin minä vuonna hän sinne muutti mutta se ei mieleen jäänyt.

        Alkutalvella -14 hänellä oli niitä sairausepäilyjä, pään magneettikuvaus ym., josta syystä jättäytyi kisoista "toimitsijapuolelle" ja videoimaan. Poissa ei malttanut tietenkään olla.

        Huoltomies kävi katsomassa yläkertalaisten särkemää postiluukkuani ja sanoi, että se on vaihdettava kokonaan. No, tuleepa vähän leveämpi nykyaikainen luukku postipojille iloksi.

        Jotenkin tulee nyt mieleen tietyt takaluukkuvitsit, ei voi mitään.

    • Alibacanainen

      Minulta tulee taas harvakseltaan esiintymisia. Olen toki kirjoitellut montakin t6arinaa, mutta nyt on taas sellainen keli, etta Suomi neito ilmoittaa lahetettaessa etta palvelinvirhe. Saa nahda lahteeko taalta nettikahvilasta. Nettituikulla ja yhtion kiintealla netilla ei nyt lahde.
      Muuten menee kesaa odotellessa ja saatiedotteista paatellen saakin odottaa huhtikuun 7 paivaan.
      Jos ei edelleenkaan omilta koneilta lahde niin kayn taalla kahvilassa silloin tallaoin. Saatan kuun viimeisina paivina muutenkin joutua kaymaan kun alkaa taas se typera datakatto vinkua.
      Hirmuisesti teilla nayttaa tarinaa olleen.

      • weep

        Vai sellaista ilmoittelee? Luulen että sen yhteysnopeus putoo niin alas että sitten aikakatkaisee kun ei saa palvelimeen tietyssä ajassa yhteyttä. Näin se joskus tekee kun jumittaa yhteyksissä.
        Luulin jo että sulla meni se data tappiin kun niin harvakseltaan lyhyttä on pukannut.
        Mutta nou hätä, parempi sekin niin tiedetään ettet oo nilviäsiin tukehtunut.
        Jos sellanen kurkkuun juuttuu niin ryyppää hiekkaa perään :)

      • Alipapparainen

        Ei tassa mitaan hiekkaa aleta horppimaan. Olen innostunut ihan horpyksi silla nyt on runsaassa 40 paivassa uponnut jo puolilitraa Tullamore Dew laatu huikia. Sehan tekee huikeat paukun joka kolmas paiva. Sellaista vauhtia en edes muistakaan vai tuliko silloin horpattya niin etta meni muisti.
        Juu taallta nettilasta potkii liikkeelle. Ilmeisesti se on joku nopeusviive todellakin kun yhtion kiintea linja on varsin hidas ja ei se nettitukkukaan vaikuta G2 kummemmalta. Ei se kuitenkaan mitaan muuta jumita kuin Suomea.
        No tulipahan selvaksi etta taalla potkitaan. Ei sentaan mummoja!
        Jos tarkemmin muistelee niin joka talvi on jonkinasteisia yhteysvaikeuksi taalta tullut.
        Kiva etta saitte ihanaa valkoista lunta. Ihan kay Huutakin kateeksi ne hianot turkkulaise maisemat

      • wepeli

        Juu, minäkin mittailin joskus täältä sinnepäin nopeuksia niin välillä ei ollut kuin sitä 0.2-0.3 Mbitsia. On monta palvelinta välissä ja tän saitin tuntuvat olevan melko ruuhkaisia ainakin viikoloppuisin.
        Vai oot opetellut "hörppimään" ihan, no tolla tahdilla maksa voi poksahtaa n. 75 vuoden päästä... Haitanneeko sitten?

      • Dr.Whoo

        Ja mää en ala mitään ellen saa sitä 1000 megan valokuitukaapelia.

        Siellä aavikolla lienee käytössä kamelinjouhikuitukaapeli?

      • wepeli
        Dr.Whoo kirjoitti:

        Ja mää en ala mitään ellen saa sitä 1000 megan valokuitukaapelia.

        Siellä aavikolla lienee käytössä kamelinjouhikuitukaapeli?

        Joo joo ja "virman piikkiin, rötösherrat kiikkiin"... Kunpaahan kuitua ne käyttää tuolla aavikolla, muulien vai kemelien?
        Eikös se jossain Pakistanissakin oo se sähköposti sellanen et jonkun muulin selässä kaveri istuu, posti on nahkalaukussa kaulalla ja kiinalaisella sähkö-kärpäslätkällä räpsii muulia persuksille.
        Tai jossain Intiassa, en ny muista mistä paikasta yks isosilimänen kertoili.

    • Alkuperäinen-Rapu

      Huomenta!

      "Linux-uutisia." Luin tänään Hesarista, että "ensi syksynä sähköisten ylioppilaskirjoitusten alkaessa opettajien on osattava asentaa Linuxiin pohjautuva Ylioppilaslautakunnan käyttöjärjestelmä UBS-tikulle ja osattava käynnistää oppilaiden tietokoneet kyseistä järjestelmää käyttäen."

      Linux pääseen ylioppilaskirjoitusten suorittajaksi. Se voi olla monelle opettajalle "hikinen" homma!

      Mukavaa viikon alkua kaikille.

      • wepis

        Voi "ihgua" , näin siis heti vuonna -13 :)):

        "Sähköisiä ylioppilaskirjoituksia varten suunniteltu linux saatiin murrettua viidessä minuutissa. Useat hakkerikisasta innostuneet kertoivat ratkaisuistaan eilen ja tänään Twitterissä." lähde : tivi

        "Linux pääseen ylioppilaskirjoitusten suorittajaksi. Se voi olla monelle opettajalle "hikinen" homma!"

        Ei kai nyt yksinkertaisempaa voi olla, käy siis lähes kaikille käyttöjärjestelmille joka on koe-ohjelmiston sisältävä DigabiOs linux-pohjainen sovellus joka nyt vaan ladataan joko dvd-levylle tai USB-tikulle, ja bootataan käynnistymään liveajoa varten joko oppilaan omissa koneissa tai laitoksesta saatavalle päätelaitteelle.

        Niin missä se "vaikeus" tuossa onkaan? Tai "hikisyys". :)
        Nyt en ole varma onko tuo mainitsemasi edelleen tuo DigabiOs:n sovellus vai joku parannettu. Joku "vinkki" sinne hösärin juttuun niin voi vilkaista kun sopiva rakonen löytyy. Ny välikaffe huiviin....

      • Alkuperäinen-Rapu
        wepis kirjoitti:

        Tuo oli yhden kommentoijan "tieto", jutussa , mikä koski opettajien lomien lyhennyksiä parilla viikolla elokuun alusta ja tuo aika käytettäisiin myös opettajien tietotaitojen opetukseen.

        Jos tuo Linux on niin "helppo", niin miksi vain harvat osaavat neuvoa sen käytöstä ja päivityksistä mitään? Jopa S-lahdella sanotaan, ettei heillä ole juuri asiantuntemusta Linuxsista. Uskon, että sinulle nuo ovat helppoja, mutta uskon, että on paljon muitakin kuin minä, jotka ovat aivan ulkona kaikista "päivityksistä."

        Kerran yksi rouva sanoi minulle, ettei hän osaisi edes avata jotain kirjastossa olevaa vierasta konetta, joita nykyisin tuputetaan jokaiselle, jolla ei ole mitään käyttökokemusta mistään tietokoneesta. Aina sanotaan, että kirjastossa on koneita, jos ei ole omaa. Tuo kyseinen rouva on käyttänyt töissä ollessaan jo monipuolisesti tietokonetta ja hänellä on myös kotona kone, mutta sille koneelle on kutsuttu aina huoltaja, jos jotain tenkkapoota tulee eteen sen suhteen. Ulkomaille matkustaessaankin hän tekee koneellaan kotona kaiken matkaan liittyvän, mitä suinkin voi tehdä.

        Mukavaa "kaffehetkeä", työn aherruksen lomassa!

        "Ulkomaille matkustaessaankin hän tekee koneellaan kotona kaiken matkaan liittyvän, mitä suinkin voi tehdä."

        Jeeeeee WWW ja hinnat yhtenäisiksi ja huippu-osaajat tekemään linjat puhtoisiksi. Ainakin Euroopassa ensteks. Vain takapajulat ovat eri mieltä

      • Alkuperäinen-Rapu

        e-a, yritin miettiä, mitä vastaisin kommenttiisi minulle, mutta en keksinyt mitään!

      • Dr.Whoo
        Alkuperäinen-Rapu kirjoitti:

        Tervehdys!

        Tuo oli yhden kommentoijan "tieto", jutussa , mikä koski opettajien lomien lyhennyksiä parilla viikolla elokuun alusta ja tuo aika käytettäisiin myös opettajien tietotaitojen opetukseen.

        Jos tuo Linux on niin "helppo", niin miksi vain harvat osaavat neuvoa sen käytöstä ja päivityksistä mitään? Jopa S-lahdella sanotaan, ettei heillä ole juuri asiantuntemusta Linuxsista. Uskon, että sinulle nuo ovat helppoja, mutta uskon, että on paljon muitakin kuin minä, jotka ovat aivan ulkona kaikista "päivityksistä."

        Kerran yksi rouva sanoi minulle, ettei hän osaisi edes avata jotain kirjastossa olevaa vierasta konetta, joita nykyisin tuputetaan jokaiselle, jolla ei ole mitään käyttökokemusta mistään tietokoneesta. Aina sanotaan, että kirjastossa on koneita, jos ei ole omaa. Tuo kyseinen rouva on käyttänyt töissä ollessaan jo monipuolisesti tietokonetta ja hänellä on myös kotona kone, mutta sille koneelle on kutsuttu aina huoltaja, jos jotain tenkkapoota tulee eteen sen suhteen. Ulkomaille matkustaessaankin hän tekee koneellaan kotona kaiken matkaan liittyvän, mitä suinkin voi tehdä.

        Mukavaa "kaffehetkeä", työn aherruksen lomassa!

        Jos saan ihan yleisellä tasolla, teknisiin yksityiskohtiin menemättä oman mielipiteeni Linuxista sanoa, niin kyllähän se kotitietokonekäytössä on enimmäkseen asiaan vihkiytyneiden, tietotekniikasta muutenkin kiinnostuneiden "nörttien" käyttämä järjestelmä.

        Jos siis ei kuulu em. ryhmään, niin kyllä sitten Windows olisi aika paljon helpompi ratkaisu. Ehdottomasti tätä mieltä olen, vaikka useasti itsekin olen kironnut Microsoftin alimpaan h...vettiin.

        Ps. Alas olen vaipunut, olen nimittän syömässä mäkkärillä El Maco- ateriaa.

        Niin, minä kyllä pidän tästä Linuxsista, mutta tässä ei nuo päivitykset ole aivan yksinkertaiset. Ex-vävyni on it-alan ammattilainen ja hän tämän minulle laittoi. Hän myös hoiti päivitykset kun tulivat tänne. Nyt lapseni yrittävät tyrkyttää minulle Windowsia, mutta en haluaisi millään vaihtaa.

        Kyllä tuon El Maco-aterian voi joskus syödä aivan hyvällä omallatunnolla.

      • e-a
        Alkuperäinen-Rapu kirjoitti:

        e-a, yritin miettiä, mitä vastaisin kommenttiisi minulle, mutta en keksinyt mitään!

        Ei tartte tehä kotona koneella kaikkea valmiiksi. Aina kohteessaan voi avata koneen ja www :n, kuten Suomessa liki 99,9 prosenttisesti joka paikassa ja se sitten olisi eurooppalaisten suurten operaattoreiden yhteinen yritys, jonka laskutusta valvotaan sopivan tiukasti. Toki höllemmin kuin ulkorajoja, siis ei mitään miinoja. Ei mitään prepaidliittymien etsiskelyjä sun muuta tarvittaisi ja vapaaksi käyttökatoista. Jeeee.

      • entiijäwepeli

        Duodas noin, tuli pidempi tauko niin...... Ihan ensteks, siis ei pitäisi puhua pelkästään Linuxista koska se ei sano muuta kuin että se voi olla mikä tahansa linux-ytimen ympärille kyhätty käyttöjärjestelmä ja joita on kymmenittäin. Niillä kaikilla on omat nimensä, sekä käyttöjärjestelmän versiomumero myös. Kuten esim. niminä Ubuntu, Lubuntu, Kubuntu, Debian,RedHat, Mint ym. ym. monia muita lisää eri versioina.

        Yleensä näihin on aina asennettu joko automaattinen haku päivityksille Unity-valikosta löytyvään hallintapakettiin, josta ne sitten asennetaan. Ellei näin ole, ne päivitykset on haettava manuaalisti sen pakentinhallinnan kautta eri komennoin ja sen jälkeen kun kaikki saatavat ovat siellä, valitaan joko kaikki, tai halutut ja asennetaan. Komennot ovat sinänsä muutama yksinkertainen "käsky " kirjoitettuna.
        Eihän näitä kaikkien viritysten asennuksia voi kukaan mistään S-lahdeltakaan tietää koska viritelmiä voi olla satoja eri "palikka-asentajien" mieltymysten mukaan.

        Ellen ihan väärin muista niin sinunkin koneelle se joskus tarjosi päivityksiä mutta jotka jätit asentamatta? Eli sinne Unityn kautta ja etsimään se päivityspaketti. Mutta nämä ovat vain yleisohjeita koska ei voi tietää mitä sen asentaja on sinne "säätänyt". Ja ihan aluksi olisi edes tiedettävä mikä linux-jakelu se on? Ubuntu XX.xx.? tai joku muu. Kyllä sen tiedon pitäisi jossain ilmaantua kun koneen avaa.

        No vielä sitten siihen sähköiseen Yo-tutkintoon. Siinä kokelaat käyttävät omia koneitaan (läppäreitä) ja lukio toimittaa jokaiselle sen DigabiOS :n ympärille rakennetun linux-pohjaisen erillisen käyttöjärjestelmän USB-tikulle ladattuna, ja joka sitten ajetaan koneisiin tutkintoa varten. Se "käyttis" sisältää kaikki ne tarvittavat työkalut mitä kirjoituksessa tarvitaan. Cd-ja DVD- asennuksesta on luovuttu siksi ettei muut vaatimukset täyttävissä koneissa enää yleensä ole tuota asemaa.
        Yo-kokelaan on itse ladattava netistä tuo käyttis ja kokeiltava että se oma kone käynnistyy sitten myös siltä tikulta kun tarvitaan, sitä varten on koeversio ladattavissa. Itse kokeessa (kirjoituksissa) koneet yhdistetään näillä näkymin ethernet-piuhoilla tutkinnon suorittajan omalle palvelimelle josta myös tehtävät selviävät itse kokeissa. Ja oppilaan työt tallentuvat varmuuskopioitiin sinne palvelimelle. Näin ei olla myöskään sillä oman koneen käyttöjärjestelmällä nettiyhteydessä ja valvojien tehtävä onkin valvoa ettei myöskään "lunttausta" sitä käynnistämällä tapahdu.
        Ja tutkinnon valvojien täytyy päättää myös se saavatko oppilaat viedä koneensa välillä pois vai säilytetäänkö ne esim. lukion tiloissa.

        Tulikohan nyt näin "lyhyesti" jotain selventävää esille :)

        Ai tuota tarkoitit. Minä tarkoitin nyt lähinnä sitä, että tekee jo kotona tuon kentällä tehtävän lentoselvityksen, vai mikä se nyt sitten onkin. Samoin jos ostaa vain lennot, niin voi tilailla valmiiksi hotelliyöpymisiäkin kotoa käsin.

      • Alkuperäinen-Rapu
        entiijäwepeli kirjoitti:

        No tämä minun Linux oli ensin Kubuntu, mutta jossakin huoltovaiheessa vävyni muutti sen Ubuntuksi ja se tämä on sitten nyt.

        En tiedä mitä virityksiä tässä on, mutta varmasti hyviä viimesen päälle. Tätä ei kuitenkaan kukaan ole saanut päivitettyä, vaikka on lähtenyt seuraamaan koneen antamia päivitysohjeita. "Käskyjä" on myös kirjoiteltu, mutta jossakin vaiheessa on tullut aina stoppi eteen. Olisi pitänyt tietää jotain enemmän?

        Kiitos vaan, mutta...

      • entiijäwpel

        Mutta? Mihin ne on aina stopannut? Tätä vähän myös tarkoitin "virityksillä" :

        **Pääkäyttäjä eli root

        Jokaisessa Linux-koneessa, siis myös Ubuntussa, on yksi käyttäjä, jolla on oikeudet tehdä järjestelmässä aivan mitä vain. Tämän käyttäjän tunnus on root.

        Ubuntussa root-käyttäjältä on kuitenkin poistettu kirjautumisoikeus turvallisuussyistä. Sen sijaan järjestelmää hallitaan käyttäen sudo-komentoa (lyhenne sanoista superuser do). Sudon käyttöoikeus on oletuksena vain jos käyttäjätilin tyyppi on Ylläpitäjä. Ubuntun asennuksen yhteydessä ensimmäisenä luotu käyttäjätunnus on Ylläpitäjä. Ennen komennon suorittamista järjestelmä kysyy varmuuden vuoksi salasanaa, joka siis on käyttäjän salasana, ei root-käyttäjän.

        Graafisella puolella tämä näkyy siten, että avatessa vaikkapa Synaptic-pakettienhallintaohjelmaa kysyy järjestelmä salasanaa. Tämä on vastine sudolle.

        Lisätietoa pääkäyttäjästä komentorivillä Edistynyt käyttö -osiossa.**

        Onko sinulla Ylläpitäjän -oikeudet salasanalla suojattuna vai jättikö it-asentaja-ammattilainen itsensä Ylläpitäjäksi?
        Sieltä Päivityshallinnasta voisit kokeilla esim. käskyllä : apt-get update tai
        apt-get upgrade ellei normaalia "hae päivityksiä" ole käytössä automaattisesti.
        Ja katsoa hakeeko päivityksiä. Saattaa jopa olla että tarjoaa kokonaan uutta ohjelmapäivitystä, kun ei tiedä mikä versio se on.

        Mutta jos ei "uskalla" niin parempi unohtaa :)

      • Alkuperäinen-Rapu
        entiijäwpel kirjoitti:

        En osaa sanoa mihin toppasi. En osaa, enkä siis yritä. Nuo neuvosi ovat varmasti hyvin päteviä - jos vaan osaisin niitä soveltaa koneelleni.

        En tiedä kuka on "Ylläpitäjä", mutta minä tätä käyttelen.

      • webbeli

        Lisätään selvennykseksi että näitä komentoja (unohtui mainita) käytät sieltä "komentokehoite" -ruudun (eng. (command line interface) näkymästä jonne pääset kirjoittamalla Unity-valikkoon : Pääte.

        Tai sitten painamalla Ctrl Alt T yhtäaikaa. Siellä pitäisi avautua tuo komentokehoiteruutu, ja siihen Ubuntun perään kirjoitat : sudo get- upgrade

        Tuon komennon pitäisi päivittää kaikki paketit.

        (Toinen komento:
        sudo apt-get update - päivittää pakettivarastot)

        Ihme jos tuo ensimmäinen ei toimi. Mutta ?

      • webbeli

        " kuka on "Ylläpitäjä"," . Yleensä se jolta kysytään salasanaa jos jotain muutoksia järjestelmään tehdään, usein myös päivitysten hyväksymiseen.
        Tuo sudo komento voi jättää sen kysymättä, en ole varma kun ole ammattilainen.

        Mutta jos teet tuon eka komennon niin painase sitten enteriä perään :)
        Jos se lähtee noutamaan ja päivittämään paketteja se voi kestää sillä sinun koneen nopeuksilla kauankin, vaikea sanoa. Paljon mahdollista että siihen on pätkinytkin aiemmin ellei "hermo ole kestänyt" odotella tarpeeksi :D

      • wepelit

        "kirjoittamalla Unity-valikkoon : Pääte."

        Niin tai jos se ei ymmärrä kuin "lontoota" niin : Terminal
        Myös siellä komentokehote ruudusssa voi koneen nimen perässä näkyä merkki joka on kuin iso S (vastaa sudo-komentoa) kaksoispisteen jälkeen. Sen perään komennat vain tuon get- upgrade ja painat enter.

        Silleen ja huomenet :) Mutta jos ei niin.............. mahd. savun hälvettyä kokeile uudestaan :D

      • webeli

        Perhana kun kiireessä "sohii" niin tietäähän sen ! Eli edelliseen viestiin tuli virhe, siis sen komennon, joko sen $ jälkeen pitää kuulua apt-get upgrade, tai jos merkki puuttuu niin : sudo apt-get-upgrade ja sitten enter.

        Jäi epähuomiossa tuossa tuo apt- pois :(

        Njoo, tässä välillä jo linkuttaa kipaisin leikkauksessa, ja hengissä selvisin.
        Ja nyt sitten taas " näinhän se homma etenee".........

        Eipä hätää! En ole "kiirehtinyt" vielä päivittämään, mutta kiitos ohjeista joka tapauksessa.

        Mitäs se merkitsee koneeni kannalta, vai merkinneekö mitään, kun avaan koneeni, niin ennen salasanan antoa se on Kubuntu, mutta salasanan syötön jälkeen työpöydällä se on muuttunut Ubuntuksi?

        Hyvä että henki säilyi ja nyt kun tuolla Hesarissa on jo vertailtu parturissa käynnin ja muiden "leikkausten" hintoja, niin tuskinpa tuosta hiustenleikkauksesta tulee kovin suuria kuluja muille veronmaksajille - toisin kuin esim. sydänleikkauksesta. Minä olen kovasti jäänyt velkaa yhteiskunnalle, kun olen käyttänyt tuota leikkauspalvelua.

        Tässäpä ennen ruokataukoa....
        Periaatteessa tuo mitä kysyit niillä ei ole juurikaan merkitystä sillä Kubuntun ja Ubuntun välillä ei ole eroa oikeastaan kuin yhden asennuspaketin osalta, ja se liittyy työpöytäympäristöön -(näkymään). Eli kumpaankin voi asentaa kumman haluaa näkymäksi. Ehkä siinä on jätetty Kubuntun työpöytänäkymä kun on päivitetty Ubuntuksi.

        Kubuntun kehitystyö vain jäi -12 oikeastaan "nyrkkipajoille" kun Canonical lopetti sen rahoituksen ja siirtyi tukemaan Ubuntun kehittelyä.

        Jep, ny syöömäään!

      • webpeli

        " "leikkausten" hintoja, niin tuskinpa tuosta hiustenleikkauksesta tulee kovin suuria kuluja muille veronmaksajille - toisin kuin esim. sydänleikkauksesta.""

        Juu, eiköhän siitä veroroponen hinnasta mene valtion kassaan minkä yrittäjä maksaa ainakin alveina. Mitä noiden muiden leikkausten kohdalle tulee niin onneksi meillä on kuitenkin järjestelmä jossa ketään ei jätetä (ainakaan välittömästi) hoidon puutteessa kuolemaan vaikka ei suuret setelit /tai vakuutus taskussa olisikaan.

        Palaan vieläkin tuohon päivityksiin ellet ole jo aloittanut? Ennen noita muita katso kuitenkin sieltä Unity-valikon kautta sinne Päivitysten hallinta-osioon, ja jos siellä ei tarjota mitään niin klikkaa sitä "tarkista" (check) laatikkoa ja katso tuleeko sitä kautta mitään. Jos tulee (odota kaikki) niin paina sieltä sitten "asenna" (install). Sieltä voi tulla jopa tarjous päivittää 14.04 LTS-versioon koko paketti. Sitten anna vaan "palaa" ja päivitä siihen.
        En tiedä onko siitä otettu mitään varmuuskopioita , tuskin?. Tuossa versiopäivityksessäkään ei pitäisi mitään entisistä hävitä mutta koskaanhan ei satavarma voi olla. Ottaisin ainakin esim. s-postien osoitteet varalta talteen. Vaikka ne tietysti säilyvät tallessa siellä Gmail-tililläsi vaikka joutuisi sen uudestaan jostain syystä asentamaan.

        Niin tietty, sehän on kokonaan englishiä? eli se päivitysten hallinta on sitten "update management"- nimellä.
        Kun ei tiedä mikä versio siellä on, olettaisin että 12.04 niin sen tuki loppuu muistaakseni tänä vuonna, tuon 14.04 kestää ainakin -19 saakka ja tänä keväänä julkaistaan jo 16.04 näistä pitkän tuen (5 v) LTS-versioista.

        Niinpä, nyt pohditaan sitä, että pitäisikö jokaiselle sairastavalle, ja hoitoa saaneelle tiedottaa siinä "pienessä laskussa", kuinka paljon tuo hoitosi tuli oikeasti maksamaan. Sitten vaan todelliset luvut kaikkiin koulutodistuksiin ja teiden teko- ja hoitokulut ym. näitähän on. Esimerkiksi lääkärien koulutuksen kalleudesta jo "maristaankin" usein tuolla eri kommenteissa. Kuitenkin jokainen meistä tarvitsee lääkärin apua jossakin elämänsä vaiheessa.

        En minä aio uskaltautua päivityshommiin. Täytyy nyt kysellä, jos joku yrittäisi noilla antamillasi ohjeilla joskus kun tulee käymään. Tuohon alas oikealle tulee aina kehoitus, että päivitä tästä. Nyt en ole varma, koska on tullut viimeksi. En ole sitä noteerannut ja se on sitten häipynyt pois.

        "kehoitus, että päivitä tästä. Nyt en ole varma, koska on tullut viimeksi. En ole sitä noteerannut ja se on sitten häipynyt pois."

        Ai ai, tuo ilmoitus juuri tarjoaa niitä uusia tarjolla olevia päivityksiä jotka pitäisi asentaa :( Ne melkoisella varmuudella tarjotaan sen "update management"-osiolta eli helpommalla tavalla. Sieltä vaan se tarkistat ja sitten tarjotut -asenna.

        Sittenhän mitä kirjoitit niin brutaalisti jokaiselle annetaan bruttosumma "huoltoihin" mikä on käytettävissä. Jos vaikka kesken leikkauksen täyttyy niin lopetaan siihen.... No ei tietenkään mutta yritetään saada tuntemaan hinnoittelulla ilmeisesti ihminen epäkelpo-yksilöksi ja välttämään hoitoon hakeutumista.

        Nyt loppuilta Futea , jeees.

    • Inger1

      Joopa joo. fysikastahan on kysymys enimmäkseen näilläkin rintamailla. Saunasta lienee jo selvitty pois. Se on eri asia missä henkisessä ja fyysisessä kunnossa. Mutta uskon, että olisi hyvää hyvinvoinnille tehnyt, että osaisi jatkaa ajattelemista vähintäänkin yhtä suurilla päällekkäisyyksillä ja rinnakkaisuuksilla kuin tämä kerrosasuminen kautta kirjoittelun on.

      • Dr.Whoo

        Jaa fysiikasta? Mutta juu, saunasta heräsin aamulla jo ihan selvinnein päin. Ja tosiaan, ihan täysistä ruumiin ja sielun voimista ei voi minun kohdallani enää puhua.

    • amummu

      Saunassa kävin minäkin, viime vuosina vakiintuneeseen, böndeläiseen tapaamme, sunnuntaina, siis eilen, mutta heräsin kyllä tänä aamuna omasta sängystäni. Ei muuten kannata saunaan nukkua. Saattaa käydä niin, ettei herääkään. Aikoinaan erään työkaverini omainen jäi saunaan unille, ja loppu oli karmea.

      Saunoimme eilen poikkeuksellisesti jo päivänvalon aikaan. Rehkimme nimittäin lumien kanssa iltapäivällä, ensin omassa pihassa sitten pojan pihassa. Ja sen vanhan lumikertomuksen tapahtumatkin toistuivat pojan pihalla: katuaura tuli ja lykkäsi juuri putsaamamme portin edustalle kasoittain sitä valkoista p..aa. Vähän silloin alkoi viluttaa. No, lämpö palasi kyllä saunassa. - Ja nyt kevytlapio valittaa!

      Täällä on puhuttu Linuxista vaikka kuinka hienoja. Minulla ei sen systeemin sielunelämästä ole mitään hajua. Enkä niin kauheesti kaipaakaan.Hyvä kun tämän Win:n kanssa jotenkin pärjään. Siippa oli jossain vaiheessa sitä mieltä, että L:iin pitää siirtyä, mutta heitti ajatuksen aika pian sikseen. Mikä lie tilapäinen mielenhäiriö. En kyllä mitään uutta Win:iakaan kaipaa. Olen sitä mieltä, että minun pitäisi jo voida selvitä loppuelämäni näillä vanhoilla systeemeillä, en yksinkertaisesti halua enää opetella uusia. Jo tämä kasi yhdessä uuden Toshiban kanssa tuotti niin paljon päänvaivaa, että siitä määrästä riittää jälkipolvillekin.

      Tänään tein sellaista, mitä en vielä koskaan eläissäni ole tehnyt: tilasin siivousfirmalta kotisiivouksen ensi viikoksi. Varmaan jossain välissä jo mainostin täälläkin, että sain nuorisoltamme sellaisen joululahjaksi, ja olen sitä pantannut remontin jälkien putsaamiseen, kunhan saamme kaikki tavarat paikoilleen. Edelleenkin meiltä puuttuu yksi kaappi, joka jo kerran tulikin, mutta jonka palautimme rikkinäisenä. Siihen menevää kampetta on siis vielä levällään siellä, täällä, mutta ripustan ne vaikka kattoon siivouksen ajaksi, että ovat pois jaloista. Jotain pientä siivousrupeamaa olen kyllä tällä välin tehnyt itsekin (pakko, ettei mene lonkkaluu villakoiriin kompastuessa), mutta hyvin varovasti, ettei tarvitse tyttöjen täällä sitten turhautua valmiiksi puunattua huushollia katsellessaan.

      Mutta onpa Alilla ollut oivat hörppyaineet! Tullista parempaa ei juuri olekaan - no, jos pitäisi valita sen ja Taittingerin Brut Réserve'n välillä, niin saattaisin langeta jälkimmäiseen. Jos maksa jommasta kummasta sitten poksuisikin, niin ei hävetä tarvitsisi. Toista olis jos esim. Kossusta semmoinen johtuisi:)))

      Päivän jatketta!

      • webpel

        " ja Taittingerin Brut Réserve'n välillä, niin saattaisin langeta "

        Ja heti hörpitään kun silimä välttää, ja tietysti matti povessa kun lumitöissä, kukas sitä ny selevinpäin? Tuokos se oli sitä mitä italiaanot myivät hienostolle sataan ekuun ja sisältö maksoi 3 eeroo?

      • webpeli

        Pertana, ei ne etiketit sinne maksaan tai haimáan mene, siis eipä elvistellä !

        "Jos maksa jommasta kummasta sitten poksuisikin, niin ei hävetä tarvitsisi. Toista olis jos esim. Kossusta semmoinen johtuisi:)))"

      • amummu
        webpel kirjoitti:

        " ja Taittingerin Brut Réserve'n välillä, niin saattaisin langeta "

        Ja heti hörpitään kun silimä välttää, ja tietysti matti povessa kun lumitöissä, kukas sitä ny selevinpäin? Tuokos se oli sitä mitä italiaanot myivät hienostolle sataan ekuun ja sisältö maksoi 3 eeroo?

        Eiköhän Italiassa ihan omat maksalaatikkoetikettinsä. Äläs ny kuvittele, että hienosto tyytyis satasen samppukseen. Joku tolkku:D

      • wpel
        amummu kirjoitti:

        Eiköhän Italiassa ihan omat maksalaatikkoetikettinsä. Äläs ny kuvittele, että hienosto tyytyis satasen samppukseen. Joku tolkku:D

        Oishan se tietysti vähän noloa sanoa että satasen maksoi, mutta kun en minä noin halpojen hinnoista oikein perillä ole (:P

    • amummu

      Heh, nauratti vietävästi, kun äsken lueskelin tuolta ylempää väliin jääneitä kirjailuja, kun Whoo kertoi menevänsä saunaan pe...lleellistä lumisadetta karkuun. Meidän kettiskin lähtee saunaan pelkäämään. Paukkuja. Pitääks Turuus lumihiutaleet kovaa ääntä?!

      • Dr.Whoo

        Grönlannissako työ asutte, kun alvariinsa lapiota pitää heilutella?
        Täälläpäin lumi sulaa sitä mukaa kun uutta ripeksii.

        Jaa että siivooja. Tosiaan mitä olen kuullut, niin monilla on tapana siivota ensin ennen kuin kehtaa päästää siivoojan siivoamaan.

        Ja juu, kyllä sitä saunaan ennen menee kuin ulos.

        Meillä kunto kasvaa, teillä vaan maataan saunas ku lunta sataa, ja uskotaan vanhoihin höpinöihin ninku: uusi lumi on vanhan surma.

        Pitää varjella työntekijöitä työtapaturmalta. Lonkka voi mennä nuoremmaltakin.

        Joo, pojan huushollissa siivousta edeltävänä iltana koko perhe siivoaa. Johtuu siivousfirman ohjeesta, että irtotavarat pitää jemmata pois puhdistettavilta pinnoilta ja lattioilta. Mitäs siinä sitten muuta teet kuin siivoat ennen siivoojien tuloa!

        Tuohan se siivoamisessa onkin se isoin juttu, siirrellä tavaroita pois ensin imurin tieltä, sitten nihkeän lattiaparketin pyyhintäliinan tieltä ja kaikenmaailman sälää pois pöydiltä pölyjen pyyhinnän tieltä! Siivous on sen jälkeen liian helppoa, että siitä jotain pitäisi maksaakin.

        Ja etenkin lattialta. Minulle kumertelu on myrkkyä. Onneksi meillä harvemmin irtokampetta lattialla, mutta jo lattialla seisovien pienempien esineiden/tavaroiden siirtely imurin tieltä ärsyttää joskus raivoon saakka, ja pistää selän huutamaan leipää.

        Aikoinaan, kun pojan perhe muutti uuteen taloonsa tarjouduin siivoamaan vanhan. Ja sehän oli kuin leikkiä, lähes terapiaa. Kun ei ollut mitään tavaraa missään, niin eikun antoi rätin ja mopin laulaa. Kaikki putsautui lähes itsekseen. Sellainen siivous oli suorastaan nautinto. Omassa huushollissa se ei sitä ole, kun joka paikassa on jotain tiellä, ja imurillakin joutuu luovimaan kamppeiden seassa tai moppia pujotella milloin minkäkin taakse ja ympäri. Ei ole lempparipuuhaani. Kiukkuhan siitä vain sikiää.

        Mutta se, että joku muu kuin minä "kuuraa" paikat hyllyjen, sänkyjen ja muiden kalusteiden alta saa minut hyrisemään. Mutta tätä ekaa kertaa en maksa itse, joten saa nähdä, kuinka käy, käykö mitenkään seuraavan/seuraavien kerran/kertojen kanssa.

        Makkarin sänkyjen allakin meillä on neljä matalaa, pyörillä olevaa muovilaatikkoa, joissa on kannet ja pyörät, ne siirrän pois kerran kuussa , saadakseni imuroitua, paitsi, että yksi laatikko on niin painava, että vedän sen vaan pois sängyn alta, muut 3 nostan sängyn päälle imuroinnin ajaksi. Muutenkin imurointi on meillä hankalaa, kun on liikaa huonekaluja. Mikään robotti-imuri ei meillä pääsisi minnekkään. Jurraisi vaan paikallaan pienessä ympyrässä.

      • Inger1
        amummu kirjoitti:

        Meillä kunto kasvaa, teillä vaan maataan saunas ku lunta sataa, ja uskotaan vanhoihin höpinöihin ninku: uusi lumi on vanhan surma.

        Pitää varjella työntekijöitä työtapaturmalta. Lonkka voi mennä nuoremmaltakin.

        Joo, pojan huushollissa siivousta edeltävänä iltana koko perhe siivoaa. Johtuu siivousfirman ohjeesta, että irtotavarat pitää jemmata pois puhdistettavilta pinnoilta ja lattioilta. Mitäs siinä sitten muuta teet kuin siivoat ennen siivoojien tuloa!

        Laiskuudella ei mitään rajaa, maataan vaa!
        Mutta vieraan ihmisen imuroinnista kotona vasta ongelma osaa kehittyä: Mulla on käynyt viimevuoden puolella kotipalvelusta siivousapu, eli imuroija kerran kk.Kun putkirempan aikaan liukastelin vuosi sitten pihalla selkärangalleni. - Uskokaa pois, että ei meikäläiselle palvelu ole hyväksi. Kun selkä ärsyyntyy joka kerta juuri siivoojan käynnin yhteydessä, ihan niin kuin olisin itse tehnytkin työn. Vaikka yritin olla kädet ristissä sen ajan, kun toinen kiltisti koluaa kaikki paikat, siirtelee ja nostelee huonekaluja, kääntää ja vääntää. - Mutta jotain merkillistä minä olin ehtinyt kait ennen hänen tuloa aina kotona esivalmistella, että selkä tuli siivouspäivänä kipeäksi. Ei kerrota kellekään tätä, tosin ilmoitin kyllä siivousfirmaan kauniisti pitäväni "kuntolomaa" fysikaalisen hoidon avulla, ja palaavani kiitollisena " asiaan " myöhemmin...

    • Alinkainen

      Halipatzujat,
      Taas nettikahvilla saastamassa projektitikkua pikatarkistuksiin illalla ja aamulla ennen toimistolle tai jonnekin suuntaamista.
      Se on niin etta ei elakelaisen joskus harvoin horpatessaan tulekaan mitaan intialaista metanolihuiskia horpata vaan kunnon juomia. En juurikaan muuta otakaan kuin wiskia, silloin kun paukun otan. Upgreidasin Jamesonista Tullamoreen. Ei Jamesonkaan huonoa ollut mutta Tullamore on kuin kyyhkysen maitoa. Skottiviskeista ei koskaan ihan sellaista saakkaan kun niiden turpeen savustuskaytto tekee siita kitkerampaa aina vaikka miten laadugas olisi. Siellakin kylla joku Laphroaig saattaa tehda jotain saaren laatua ilman savustusta. En ole vaan sattunut testaamaan.
      Nyt on sitten taalla ainakin talvelle sanottava good bye. Tanaan oli 30C tuntumassa ja seuraavat kaksi viikkoa nayttavat yhta paivaa (25C) lukuunottamatta 30 tasossa. Huomasi jo tanaan miten se yhtakkia tullessa puudutti kun ei ollut viela ilmastointi paalla missaan. Se on nyt alettava virittamaan valmiiksi sekin.
      Takalaisillehan tama on viela talvea, mutta meille eskimonsukuisille jo kohtalaisen lamminta, eller hyr eller va sajer ni om plotsliga 30C i Traskanda?

      Viikonvaihteessa kaynnistyy sitten aamukampa. Toivottavasti ei tiheapiikkinen olekaan jos nain lammin meinaa jaada. No on yksi tehtava vahan kesken, ehka se saadaan alta pois seuraavan 2 viikon tai viimeistaan 3 viikon kuluessa ja voisi tahystella maaliskuun puolta valia mieluummin kui9n sita huhtikuun 7 milloin on joatapauksessa viisumi finnish !

    • Cee-Mira

      Huomenta. Leikkauksessakin täällä on jo käyty aamutuimaan.

      Meri näyttää siltä kuin se olisi sulana ja melkein tänne rantaan asti. Taikka sitten jään päälle on noussut vesi. Ei tuolla ketään näy sitä kokeilemassa. Ei ole montaa kertaa tänä talvena pilkkijöitä näkynyt.

      Alikin jo hikoilee ja virittelee ilmastointia. Meillä ei ilman fleeceä tarkene.

      • webvebs

        Hikoileeko tuo AliPabbara ollenkaan, epäilen. Pitkähän hän on mutta taitaa olla niin laiha luikku ettei saunassakaan löylyt osu äijään.

        Toissailtana lenkillä surffasin sielt rantojen kautta niin kyllä se lahdenperukka näytti olevan vielä pitkälle jäässä sinne niemeen päin. Siis se harjunpuoli mutta ei sinne kannata "urheilemaan" enää mennä.

    • e-a

      Jos eivät nämä pöljät perussuomalaisten sisäsiittoserkut Euroopassa pyri miinoittamaan kaikkia Euroopan valtioiden sisärajoja ja vaatimaan "vi**n viisumeja, niin Alille tiedoksi.

      Keskilämpötilat klo 10 reikäreikä meillä sisällä ja Malagalla ulkona ovat olleet melkein identtiset talven ajan, joten loistavat säät siellä, siis Malagalla, nousta pitkissä alusvaatekerroissa, villasukissa ja kylpytakissa sipsuttelemaan valinnan mukaan, ulos tai sisälle nelipyöräkotiin.

      • C-Viola

        Mallorcallakin kerran huhtikuun lopussa oli jäätävän kylmä lattia apartementossamme, koska oli kivilattia. Seuraavalla kerralla otin villasukat mukaan. Yöllä laski lämpötila 8:aan, paivällä saattoi olla 27 muutaman tunnin ajan.

      • amummu
        C-Viola kirjoitti:

        Mallorcallakaan ei taideta "muistaa", että aina ei ole helle ja kämpät tehdään silti ikuisen kesän kuosiin, halvalla.

        Mutta sään vaihtelut tuppaavat "unohtumaan" sellaisillakin paikoilla, missä todella kylmä voi yllättää keskellä lämmintä. Olin kerran maaliskuun lopulla työmatkalla USA:n Coloradossa, Boulderissa. Siellä keväällä sää voi vaihdella pakkasesta biitsikeleihin. Etenkin öisin voi olla turkasen kylmää, vaikka päivällä olisikin jo lämmintä. Sitä ei kai hotelliani rakennettaessa "muistettu". Yhtenä aamuna hotellihuoneessani verhoja avatessani huomasin, että sisällä, lattialla terassin ikkunan ja oven alla, oli viiden sentin lumivalli koko terassin leveydeltä. Yöllä oli ollut pienoinen lumimyrsky. Lattian rajassa ikkunoiden ja oven kohdalla oli sentin ilmaraot. Eipä tarvinnut huonetta erikseen tuuletella.

        Tuota aamua ennen en ollut vielä koskaan lapioinut lunta olohuoneessa. Mutta kertahan se on ensimmäinenkin. Onneksi oli lämmintä vaatetta mukana.

      • webeli

        Tröööt ja päivät tai illat tai iltapäivät miten kullekin sopii.
        Mitäs tuosta ylläolevasta opimme? Pidä aina vällyhoussut,"Ainot" ja kevytlapiot matkassa. :)

      • amummu
        webeli kirjoitti:

        Tröööt ja päivät tai illat tai iltapäivät miten kullekin sopii.
        Mitäs tuosta ylläolevasta opimme? Pidä aina vällyhoussut,"Ainot" ja kevytlapiot matkassa. :)

        Kyllä, Ainot on, mutta käytössä vain mökillä, missä kovimmilla pakkasilla koivet välillä palelee. Kotona ei koskaan. Yleensä olenkin kotioloissa aina paljain jaloin, ja sukat sujutan kinttuun vasta, kun on ulos lähtö edessä ja kenkien jalkaan laitto. Yölläkin minulla aina jalat peiton ulkopuolella. Ajatuskin villasukista jaloissa, nukkuessa ahdistaa.

        Kevytlapioita on täällä, autossa ja mökilläkin, missä se kyllä enämpi on seinäkoristeena. Siipalla taas on vällyhoussuja vaikka mieronkiertäjille jakaa. Koskaan ei niitä kuulemma ole liikaa. Juhannuksenakin aina hollilla.

        Tänään en ole oikein mitään viisasta saanut aikaan. Lentsunen olo, ja jännityksellä odotan huomista, josko puhkeaa täyteen kukoistukseen vai jääkö vain päätukon asteelle. Kettiksen isännällä on melkoinen räkis, joten siemeniä kyllä leijailee. En millään haluaisi kellistyä flunssan kouriin, mutta jos niin käy, niin ei auta kuin potea. On kuulemma tää tämän päivän tauti aika raju, jos sille päälle rupeaa. En kaipaa. Mutta en ole ottanut rokotustakaan joten itseäni saan syyttää, jos tauti lyö.

        Nyt käsien pesulle, voiteet taas sormiin (ties vaikka inspiroisi kirjoituksia:))), ja vähäks aikaa telkkaa tuijottamaan, vaikkei sieltä mitään tulekaan, mutta saapahan käit olla hetken tekemättä mitään. Ihottuma kun ei vain meinaa toeta. Piruttaa.

      • webbeli

        Muutenhan sitten asiat näyttävät olevan hallussa mutta......kerron lopussa :)
        Itse ainakin toistaiseksi selvinnyt ilman sitä pirullista lentsua vaikka koko junnun porukka sairasti sitä aika rajuna, enkä minäkään piikkiä ottanut.

        Selviskös sille "näppitaudille" mitään selvää syytä tai mitä se on. Tuntui että ne sun raksahommat sen allergisoi esille. Ainakin tuolla Allergiasairaalassa kyllä suht hyvin selvittävät mitä se on ellei sille muuten syytä ole löytynyt.Sinne pääsy taas vaatii sen pirun lähetteen ja oottamisen.

        Juu, piti kertoo " telkkaa tuijottamaan, vaikkei sieltä mitään tulekaan," ?? Mitenkä?

        Tv2 klo. 21:45 Mestareiden liigaa Arsenal-Barcelona, part 1. !!! Vai ei tule mitään!
        Todellinen taidepläjäys illan päätteeksi.. :)

        No ei selvinnyt. Lekuri vain uumoili, että ikkunanpokien puhdistuksessa ja maalauksessa käyttämäni aineet (kidesooda ja maalit) aiheuttaneet jonkun reaktion. Täytyy kai ajatella että hämäläisellä semmoinenkin sitten kestää. Tosin lähti käyntiin aika nopeasti, mutta vastaavasti sitten kestää ennen kuin tokenee. Eihän tästä muuta vaivaa ole kuin se, että paljain sormin ei oikein mihinkään voi tarttua, kun pienikin tökkäys vaikkapa sanomalehden sivun reunaan saa aikaan haavan. Vaan jospa tämä tästä, kun jaksan olla sitkeä ja hienostella hanska kädessä (vasemmassa voisin vaikka pidellä sitä Taittinger-lasia:)))

        Ei tullut illalla telkkarista mitään, ei. Siippa katsoi hetken fudista(kin), mutta ei siitäkään sen kummempaa hänen mielestään kehkeytynyt. Ehkä meidänkin huushollissa ymmärretään vain noita pikkupoikien matseja. Niissä on puurtamisen lisäksi paljon hauskuutta ja iloa, toisin kuin ukkojen ähellyksessä. Tosin joskus näkee juuri noissa ukkojen ähellyksissä melkoisia taidonnäytteitä pallon käsittelyssä. Semmoista kun olisi matseissa enemmänkin, niin saattaisin ryhtyä katsomaan telkkaristakin lajia.

        Rapusella pesukone vaihtoon. Peppar, peppar, mutta meillä on nykyinen jo tehnyt hommiaan seitsemisen vuotta. Sekin on vähän verrattuna yhteen koneeseemme, joka pyykkäsi viisitoista vuotta. Ei enää sellaisia saakaan. Mutta pakastimemme alkaa kai jo päästä Guinnesiin: on palvellut elokuusta -84!

        Kohta pitää lähteä pankkiin hoitamaan ihan tyhmä asia - pankkisalissa en olekaan käynyt sitten viime kevään, jolloin kävin viemässä ison pussillisen kolikoita laskettavaksi. Ostimme uudet sohvat, eikä niitä saanut maksettua muuten kuin "kirjautumalla" tietyn pankin luottoasiakkaaksi ja odottamalla sitä kautta tulevaa laskua. Olisin maksanut sohvat kaupassa, mutta se ei käynyt. Lasku sitten tuli kotiin ja maksoin sen, mutta nyt menen paikan päälle viemään pois saamani luottokortin, jolle ei ole mitään käyttöä. Voisin kai sen leikata itsekin kahtia täällä kotona, mutta haluan pankkitädin tekevän sen, etteivät jossain vaiheessa keksi alkaa periä siitä minulta tilinhoitomaksuja. Nytkin siitä meni jo vitonen, vaikka muuta en siitä hyötynyt kuin laskun tulon postiluukusta.

        Tänään pitää myös gerbiilit kuurata ja puunata ja harjata killtäväturkkisiksi. Omistajat kotiutuvat Ameriikan reissultaan huomenna illalla, ja otusten pitää olla paraatikunnossa. - Ihanaa kun pääsee taas rutistelemaan rakkaita lapsukaisia. Tuntuu kuin olisivat olleet poissa ikuisuuden.

        Hyvää päivää kaikille!

    • Alkuperäinen-Rapu

      Pikaiset huomenet ennen kuin painun tästä pesutupaan. En ole kutsunut korjaajaa omalle koneelleni, kun jäin vielä miettimään, kannattaako korjauksesta maksaa melkein sama hinta millä saisi uuden tarjouksesta. Kyllä se tarjouskonekin kestäisi varmaan samanaikaa kuin tämä kalliskoneeni, eli kolmisen vuotta. Onneksi taloyhtiöllä on pesutupa. 2 euroa maksaa yhden koneellisen pesu, mutta kone on aika iso ja mankelikin kuuluu samaan hintaan, joten säästöähän tuo on, kun ei tarvitse "omaa" sähkölaskua nostaa silittämällä lakanoita.

      Kivaa, tai ainakin "mukiin menevää" keskiviikkoa kaikille!

      Temppuilee lähetyksen kanssa. Tuleekohan "monistettuna", tai ei lähde ollenkaan?

      • webseli

        Ja noin, enkä nähny ees "kissapetoja", tai jotain lauloi raatiossa kun piti suakel kaupassakin kipaista, ja kaffetauolla ! On tää mallillaan taas ?

        Eihän se Rapurapsin pyykkäri kait edes vanha ollut? Kyllä tuollaisen koneen pitää kestää väh. 5 vuotta vaikka takuu menisikin umpeen niin joku noiden iälle kuitenkin arvioitu valmistajan tuotevastuuksi. Eikä siinä kovin iso vika välttämättä edes ole, eli ainakin arvio pitäisi pyytää.
        Myös esim. laaja kotivakuutus voi korvata noin uuden laitteen rikkoutumisesta aiheutuvia kuluja, miinus tietysti omavastuu. Tarvitsee sitten sen arvion, kuitin korjauksesta tai arvion jos ei ole korjauskelpoinen.
        Ei voi olla vielä " kierrätystavaraa" tuossa iässä.

        Täs se kaffetauko sit meni mut menköön :)

      • Alkuperäinen-Rapu
        webseli kirjoitti:

        Ei täälläkään ole nyt näkynyt "kissapetoja" vähään aikaan. Olen kertonutkin, kun kerran yksi sellainen oli luikahtanut sisälle huomaamattani ja pelästytti minut pahanpäiväisesti ilmestyessään keittiöön.

        Minulla on ikivanha kotivakuutus, mutta tuskin se on mikään kovin laaja. Saattaisi kyllä korvata tuon koneen, mutta ei siihen kannata "tuhlata" tuota omavastuuta kun nyt on vaikka kuinka paljon tunnettujen merkkien pesukoneita alennusmyynnissä. Entinen hinta yli 500 euroa ja nyt hieman yli 200 euroa. Poikani kyllä sanoi, ettei halpaa kannata ostaa, mutta eiköhän tuollainen ennen yli viisisataa maksanut ja nyt alennuksessa kestä myös tuon kolmisen vuotta.

    • Ceebeli

      Jo on aikoihin eletty, että kolmevuotias kallis pesukone menee rikki. Eikä sillä yhden ihmisen taloudessa edes kovin usein pyykätä toisin kuin vaikkapa kolmen lapsen taloudessa, jossa äiti kertoi pesevänsä kolme koneellista päivässä, koska nuoriso harrasti kaikenlaista urheilua ja pyykkiä kertyi.

      Mitenkäs Amummu ne gerbiilit pesee ja puunaa, tykkäävätkö olla pesuvadissa?

      Onkos Webselillä kellokalle mittaamassa kaffetauon pituutta?

      • Alkuperäinen-Rapu

        "Jo on aikoihin eletty, että kolmevuotias kallis pesukone menee rikki."

        Terveisiä vaan pesutuvasta. Soitin äsken Siemensille asiakaspalveluun ja kyselin vähän koneeni asioista. Sen kestävyydestä? Takuu kaksi vuotta. Huoltajan käynti 110 euroa puolituntia. Jos tarvitsee varaosia, niin ne tietysti erikseen ja oli siinä luettelossa vielä jotain muitakin maksuja. En enää kuunnellut, vaan kiitin ja suljin puhelimen.

        Nyt on koneellinen pyykkiä kuivumassa pyykkituvan yhteydessä olevassa kuivaushuoneessa. Sinne voisi laittaa sähköisen kuivaustuuletuksenkin päälle, mutta en laittanut, kun ei siellä ole mitään tungosta. Säästän taloyhtiön (siis meidän kaikkien) sähköä. Annan pyykkien kuivua huomiseen ja sitten mankeloin ne siellä. Pesin samalla myös kaksi kylpyhuoneen mattoa, kun siellä on tuo allas mattojenpesuunkin. Ne tuskin ehtivät kuivua huomiseen, mutta tuon ne sitten parvekkeen reunalle kuivumaan. Jos sataa, niin järjestän kuivauksen viherhuoneeseen.

        Tässäpä näitä Siemensille hieman tuohtuneen pesijättären purinoita. Helpotti vähäsen!

      • Cee-Viola

        Jos huoltokäynti maksaa 110 e puoli tuntia ja mahdollisen osan kulut päälle, on se jo helposti tuo 200 e, eli ei kannata korjauttaa. Ja jos on kotivakuutuksen omavastuu vaikka 150 e, ei todellakaan senkään käytöstä olisi mitään hyötyä.

      • webspeli

        "Tässäpä näitä Siemensille hieman tuohtuneen pesijättären purinoita. Helpotti vähäsen!"

        Eikä tuota purinaa pitäisi tuohon lopettaa sillä kyllä valmistajalta odotetaan että tuote-ja virhevastuu on se 5 vuotta isoissa kodinkoneissa, vaikka takuu onkin lyhyempi. Ja eihän tuota vakuutuksen omavastuuta "tuhlata" maksamalla, se vain vähennetään korvaussummasta, korjaus- tai koneen arvosta jos poistoon menee.

        Antaako (antoiko ) se kone minkä vikakoodin kun jumittaa? Voit testata vaikka tyhjällä koneella laittamalla jonkin pesuohjelman pyörimään ja katsoa mitä ilmoittaa. Ja onko miten testattu ettei se poistoputki ole tukossa?
        Koneen käyttö-ja ohjekirjasta pitäisi ne eri vikakoodien merkitykset löytyä.

        Tuon putkentestauksen voisi poikasi tehdä vaikka poistoputken päästä puhaltamalla paineilmaa, ja ilman pitäisi tulla sinne poistopumpun pesään jos se ei ole tukossa. (vanhemmissa koneissa onnistui ihan puhaltamalla testaaminen, nyt en ole kokeillut)

        Sitten tuonne Siemensin avustapalveluun-toimintoon pääset myös netillä , etsit siitä koneen tyyppikilvestä sen E-numerosarjan, ja otat ylös mallinumeron koneesta. Tuosta kun käynnistää sen avustajatoiminnon niin valitsee sen tuoteryhmän ja syöttää sen E-numeron ja antaa muut tiedot sinne.
        Tässä linkki sinne sivulle:

        http://www.siemens-home.fi/asiakaspalvelu

        Ensin kokeilisin vielä tuolla tyhjällä koneella ohjelman ajon ja katsoisin sitten jos se jotain virhekoodia jää vilkuttamaan. (mielellään vielä kork. lämpötilalla jos siellä on vain jokin esim. zeoliitin tekemä tukos jossain.)

        "Onkos Webselillä kellokalle mittaamassa kaffetauon pituutta?" -kysyi Cee.
        Juu on, ja onkin aika "Kelju Kojootti", nytkin hoputtaa et ruokatauko ajat sitten ohi . (:/

      • wepel

        Häh, eiks ne tykkääkään jos pesukoneessa pyöräyttää jollain lyhytohjelmalla? Siinähän ne saa riittävästi "liikuntaakin" samalla, vai kuis. Ehkä linkous vähän pienemmälle kuin 1300 rp/m riittää.

      • amummu
        wepel kirjoitti:

        Häh, eiks ne tykkääkään jos pesukoneessa pyöräyttää jollain lyhytohjelmalla? Siinähän ne saa riittävästi "liikuntaakin" samalla, vai kuis. Ehkä linkous vähän pienemmälle kuin 1300 rp/m riittää.

        Niiltä otettiin pois juoksupyöräkin siks, että tappelivat siinä ja kilpaa juostessaan revittivät kuononsa verille. Eli en nyt päästä niitä linkoonkaan ravaamaan. Niin, ja lingossahan on ne reiätkin, joten käpälänsäkin taitaisivat mennä rikki. Liikuntaa ne kyllä saa, kun päivät pitkät potkivat puruja uusiin paikkoihin luolia rakentaessaan. Oikeastaan on aika metkaa seurata niiden touhuja.

        Aamulla tuleekin kettis hoitoon ja siinäpä ukko varmaan taas seisoo koko päivän takatassuillaan nojaillen rottien akvaarioon ja tuijottaen otuksia. Viimeksi välillä jopa haukkui niitä. Saas nähdä pelaako nyt muisti, että ovatkin jo tuttuja eikä tarvitse haukkua. Pitää kyllä elukat jättää vähäksi aikaa kolmistaan, kunon joitakin asioita toimitettavana. Rotta-akvaarion kansiritilän päälle pari tuolia, niin eiköhän pysy kettis lestissään:))

        Iltoja!

        PS. Rapuselle: meillä nykyistä edellinen pyykkikone oli myös Siemens, eikä kestänyt montakaan vuotta, taisi olla juuri tuossa viiden vuoden haarukassa. Sitä ennen olikin se lähes viisitoista vuotta palvellut Rosenlew. Onkohan R:ejä vielä olemassa. Ehkä eri tuotemerkillä??

      • webbeli

        Heh, jätä ne huomenna kämppään irti ja kettis myös :) Eihän kunnon kettistä parit tuolit ja ritilät kuin vähän hidastavat hommia !

      • Alkuperäinen-Rapu
        amummu kirjoitti:

        Niiltä otettiin pois juoksupyöräkin siks, että tappelivat siinä ja kilpaa juostessaan revittivät kuononsa verille. Eli en nyt päästä niitä linkoonkaan ravaamaan. Niin, ja lingossahan on ne reiätkin, joten käpälänsäkin taitaisivat mennä rikki. Liikuntaa ne kyllä saa, kun päivät pitkät potkivat puruja uusiin paikkoihin luolia rakentaessaan. Oikeastaan on aika metkaa seurata niiden touhuja.

        Aamulla tuleekin kettis hoitoon ja siinäpä ukko varmaan taas seisoo koko päivän takatassuillaan nojaillen rottien akvaarioon ja tuijottaen otuksia. Viimeksi välillä jopa haukkui niitä. Saas nähdä pelaako nyt muisti, että ovatkin jo tuttuja eikä tarvitse haukkua. Pitää kyllä elukat jättää vähäksi aikaa kolmistaan, kunon joitakin asioita toimitettavana. Rotta-akvaarion kansiritilän päälle pari tuolia, niin eiköhän pysy kettis lestissään:))

        Iltoja!

        PS. Rapuselle: meillä nykyistä edellinen pyykkikone oli myös Siemens, eikä kestänyt montakaan vuotta, taisi olla juuri tuossa viiden vuoden haarukassa. Sitä ennen olikin se lähes viisitoista vuotta palvellut Rosenlew. Onkohan R:ejä vielä olemassa. Ehkä eri tuotemerkillä??

        Se on kaikilla aina kilpailu kaikesta, jopa "rotillakin."

        Minunkin koneeni, siis nyt en puhu pyykinpesukoneesta, vaan tästä tietokoneestani, jumittaa näin loppukirissä.

        Siemens-merkkiset laitteet jätän kauppaan tästä lähtien.

        Yritän nyt, lähteekö matkaan tämä kirjoitus.

    • wepseli

      " ja ilman pitäisi tulla sinne poistopumpun pesään jos se ei ole tukossa. (vanhemmissa koneissa onnistui ihan puhaltamalla testaaminen, nyt en ole kokeillut)"

      Jep, nyt testasin tuon oman koneen poistoputken. Kovalla puhalluksella rummun pohjalle jäävä vesi senkus porisi kun meikä hönkäisi putken (letkun) päästä. Noin helppo se on testata ettei tukossa ole.

      • Alkuperäinen-Rapu

        Kiitos taas. Sinä se viitsit meitä aina auttaa. Kun saan poikani tänne, niin kysyn, onko hän sen "puhalluksen" jo tehnyt, kun putsasi sen sihdin? Nyt ovat hiihtolomalla, joten ei onnistu nyt. Onneksi on tuo taloyhtiön kone.

      • webseli

        Ollos hyvä vaikka luulen että se vika on muualla mutta noin voi testata ainakin ettei tukosssa ole. Paremman kuvan antaisi sitten tuon jälkeen se "koepesu" jos saisi siitä sen vikakoodin jos jumittaa. Jos se pyörittää rumpua normaalisti ( pesee) ja poistaa huuhteluvedet niin moottorissa ei silloin vika ole.
        Jos noin tapahtuu mutta linkous ei lähde päälle niin viittaisi selvästi joko pieneen sähkövikaan tai ohjelmakorttiin joka ei anna käskyä linkoukselle.

        Tuo Siemensin merkkihuolto on nyt ainakin törkeää rahastusta hinnoittelulla, jonkun muun huoltoliikkeen korjausarvio (vian selvitys) ehkä hinnaltaan puolet tuosta. Kannattaisi vähän katsella mitä löytyy sellaisia esim. niiltä, tai Malmin suunnilta.

        Mutta käääääk! Sanoo takakäpälä, kävin sipaisemassa seiskan verran päivän päätteeksi että hapetus toimii.

        Mut tää lähetys jumii ?

    • Alikseli

      Haizulit ja paitzulit aidolta aavikolta eika mistaan gerbiilien kotimaasta. Kerrankin paasen korjaamaan ja heti kaytan tilaisuuden. Ne on oikeasti hyppymyyria ja kotoisin mongoliasta ainakin paalajin osalta. Rotan kanssa niilla ei ole mitaan tekemista .

      Paasinpas kerrankin loistamaan!

      Tama ketju kohta menee vaihtoon ja sen jalkeen varmaan lahtee viestit hitaammistakin laitteista aina sinne 100-200 asti eika tule palvelinvirheilmoituksia.

      Riivatun kesa. Nyt illallakin on viela 30. Se takalainen kuumuus ei muuten ole ihan yhta rasittavaa kuin vastaava lampo Suomessa, mutta kuvitelkaapas nukkuvanne siella 30C yolammossa. Luulen etta tulisi kylmaan suyihkuun vierailu kerran tunnissa.

      Taalla viela jotenkin tassa pysyisi nukkumaankin. Testasin majani ilmastoinnin ja kylla puhalsi niin etta 5 minuuttia vaan pidin paalla. Taallahan ei lammityslaitteita ole mutta pienessakin kolossa kuten tama 35 nelion Studio, on suuri tuuletuskanava missa on noin 1.5 metrin leveydelta ristikkoa jaahdytetyn ilman laskemiseksi.
      No taalla lahtolampotilat ovat kesalla sellaiset ettei viilene millaan siirrettavalla nurkkajaahdyttimella, Autojenkin ilmastoinneissa on ihan oma Persian lahden standardi.

      Taitaa olla nakopiirissa yksi hirmuisen suuri kattilaprojekti vuoden lopuille. Eli sellaiset 2400 Megawatin laitoksen. 6 kattilaa a 400 MW. Vertailun vuoksi se Hanhikiven Fennovoima on 1200 MW, joten en viitsi mitaan sanoa! Eller hyyr!

      • wpel

        Moro moro vanha poro! Vai hyppymyyriin, noita taitaa olla lukematon lajikirjo joille toisille on yläluokkana rottaeläimet, toisille taas hyppymyyrät. Mutta jylsijöitä ne kuitenkin ovat :)

        Vai meinaa lämpö liki pukata, sun pitää ottaa peite yöks ja villapaita päiväks että pysyy lämpö loitolla.
        Kaasullakos nuo turbiinipöntöt on suunniteltu höyryyvän sitten? Tuskin mustalla sentään mutta onhan tuo aika isoa kokoluokkaa. Ei taitais tänne keritä laivat nesteytettyä keritä rahtaamaan mitä kuluttavat.

      • Alinomaan

        Sita en ole viela ehtinyt tarkistamaan, mutta paikka on sellainen, etta kylla sinne ihan hyvin voisi raskastakin kuskata, mutta en usko etta sita kaytetaan vaan maakaasua, mita on jonkinverran Sharjahin emiraatilla itsellaankin. Itseasiassa meidan varikko on siina aavikolla olevan kaasukentan lahella, mutta luulen etta paakaasu tulisi Sharjahin omalta merikentalta ihan siina rannikon lahella. Yhtena vuonna kavinkin yhdella niiden tuotantorigeista.

        Kyllahan tuollainen 2400 Megawatin kompleksi nielee kaasuakin tuhdista putkesta,
        Sharjahinkin on rakennettava rajusti lisaa voimaa seka sahkon, etta hoyryntuotantoon kun vakiluku kasvaa hillittomasti ja jokainen tarvitsee sahvoa ja sitten sita meresta tislattua makeaa vetta. Siitakaan en ole viela selvilla onko hankkeeseen tulossa jatkoksi niita suuria tyhjiotislauslaitoksia. Sellaisia jalkapallokentan kokoisia per laitos. Dohaan on varmuudella ainakin 5 sellaista vesilaitosta tilauksessa ja vastaava maara sellaisia hiukan pienempia hoyrykattiloita. Sellaisia mika meilla oli viime talvena ohjelmissa.

        Taalla pienessa maailmassa kaikki on niin suurta, minakin. Senkun vaan suurenen tuossa nilviaiskeittoja suuhuni lapioidessa. Lusikkakin on lapion kokoinen, usotteko?

      • wepeli

        Jepjep, hurjalta vähän kuulostaa nuo projektit jos ajattelee ettei siellä tarvitse lämpöä tuottaa kuten täällä. Mutta onhan sen populan kasvu ja kaiken elektroniikan kulutuksen lisäys varmasti kovissa lukemissa.
        Ja sitten tietysti sen veden tarve myös.

        Älä nyt sentään, ei ihan kaikki läpi mene ! Vai jo lusikka lapion kokoinen? Jaa, ehkä kenttälapion, vois usoa :)

      • amummu

        Kiitos Alinomainen! Minä olen ominut gerbiilistä sen tiedon, mikä minulle on annettu, ja lapset ovat saaneet samat selitykset gerbiilien ekoilta omistajilta. Tässäpä taas nähdään, että kriittinen pitää olla aina, oli sitten kyseessä hiiri tai ihminen, mitään ei saa uskoa sinisin silmin. Olikohan Steinbeck asiasta tietoinen!

        Mutta lusikka lapion kokoinen!!! Silloinhan lautasenkin pitää olla A380:n renkaan pölykapselin:) kokoinen. Ja vastaavasti soppakattilan po. tyhjiötislauslaitoksen mittaluokkaa. Eli nilviäistenkin pitää olla siellä vähintään hirmuliskoja tai dinosauruksia! MOT.

        Olipas muuten oiva äskeinen telkkarin Kulttuuricocktail!

      • webbelis

        Alan epäillä et tuo Ali keittelee muuli -tai kemelisoppaa siellä, onhan neki aika pitkäkoipisia :) Vai Kulttuuricoctail ? Elä "kiroile" perskuta ettei mene yöunet täällä.

        Raatiosta tulee taas tuo Musiikkikeidas, alku oli vähän latinoja, mitenhän jatkunee sitten. Hitto kun pitäis (huom. sanamuoto) laittaa vielä muutamat dokkarit raksuttamaan varmuuskopiointiin, äh mutta enpäs taija viittiä enää vahtia niitä. Onhan huominen vielä aloittamati :)

      • wepseli

        Taitaakin tulla tuota Toto La Momposinaa loppuaika livekonsertista. Kolumbialainen "tytönhupakko" , palkittu jenkkilässä vuoden Latin Grammy Awardsilla ?

      • amummu
        webbelis kirjoitti:

        Alan epäillä et tuo Ali keittelee muuli -tai kemelisoppaa siellä, onhan neki aika pitkäkoipisia :) Vai Kulttuuricoctail ? Elä "kiroile" perskuta ettei mene yöunet täällä.

        Raatiosta tulee taas tuo Musiikkikeidas, alku oli vähän latinoja, mitenhän jatkunee sitten. Hitto kun pitäis (huom. sanamuoto) laittaa vielä muutamat dokkarit raksuttamaan varmuuskopiointiin, äh mutta enpäs taija viittiä enää vahtia niitä. Onhan huominen vielä aloittamati :)

        No, hittolainen, enhän minä edes osaa kirota:D; eihän naiset yleensä??

        Mutta nyt taidan vetäytyä seinähirsien suuntaan, teen yhden sudokun, tai kaksi jos ensimmäinen ei pistä tarpeeksi hanttiin. Ja sitten - toivottavasti - unta palloon. Viime yö meni taas läskiks, joten aattelen, että uni vois tänä yönä maittaa.

        Voi, että alkaa rassata tuo ylenmäärin viljelty ilmaisu jokapäiväisestä elämästä: arki. Kaikki tapahtuu ja tehdään arjessa. Jossain puhuttiin jopa työelämän arjesta. Mitähän se työelämän pyhä sitten on! No, muuten kyllä puhuvat telkassa asiaa vanhuudesta.

        Kauniita unia!

      • webuli

        Samoin, äläkä sodgeudu sudoguihin !
        Ps. Onneksi ei kukaan arjessa eikä pyhässä keksinyt rakentaa pystyhirsi-seiniä :)

    • Dr.Whoo
      • wepseli

        Jahas, kieltämättä aika taitava feikki. Siis nuo nykyjajan kuvankäsittely-ohjelmat ovat jo liian hyviä kaikkine rajahäivytys-tekniikoineen.
        Antaa jopa kriminaaleille hienoja elementtejä väärennöksiin joita ei kaikki viranomaisetkaan helposti pysty tunnistamaan.

        Niin ja torstaki-huomenet kaikille uneliaille... Koneelle ja kovoille ajettu täystarkistukset joten sittenpäs laitetaan menemään varmuuskopiointeihin reilusti dataa.

      • amummu

        Torstaita!

        Niin meni aamu, että hujahti. Valvoin taas yöllä melkoisen tovin. Päivä jo sarasti ja hiiret alkoivat hommat, kun vielä maanittelin Unimattia. Sitten (kai) olin nukahtanut, koska heräsinkin. Puolitoista tuntia sitten!! Pahkeinen, että potuttaa.

        Äsken katselin taas Flightradar'ia, tsekkaillakseni matkalaisten lentoa meren yllä. Ihmetellä täytyy, miten tuolla Euroopan taivaalla ei enempää törmäilyjä tule. Tai, no, en ihan oikeasti ihmettele, onhan lennonjohtosysteemit sen verran rautaiset, että sotku niillä selviää. Silti po. näytöllä lentsikoiden symbolit ovat niin hurjassa hässäkässä, että äkkinäistä kyllä hirvittää.

        Kohta taas pääsen lenkille kettiksen kanssa. On ollutkin pitkä tauko, kun se viime viikon vietti lomapaikassaan kaverinsa luona, ja nyt tämän alkuviikon on isäntänsä ollut pikkulomasella eikä minua taaskaan ole tarvittu. Huomaan kyllä rupissani, että tauko on ollut liian pitkä: jo sohvalta, tämän koneen kimpusta, ylös vääntäytyminen tuntuu varsin työläältä, saati sitten ulos lähtiessä talvikenkien jalkaan laitto; niitä kun ei noin vain sujauteta jalkaan. Tulisipas kesäkelit, niin sekin riesa poistuisi.

        Karsea on tuo "tosimiehen" kuva. Lähinnä yököttää. Vielä jotenkin ymmärrän miesten lihasten rakentelun (tosin raja silläkin pitäisi olla), mutta kun olen nähnyt saman harrastuksen parissa kituvien naisten kuvia, niin siinä vasta yökötys tulee. Miksihän ihmisen pitää tieten tahtoin tehdä itsestään ruma. Samaa ihmettelen tatuointien suhteen. No, mut määhän oonkin konservatiivi ja suvaitsematon.

      • webbelis

        Katos, sitä on herätty :) On on, työlästä on päästä tästä koneelta pois mutta kyl se ny on ruoka-aika.
        Nythän piru merrassa jos ne rosmot siel Salossa motarilla saivat kuljetuksen saaliiks, siel oli varmana tulossa meikän viking-lottovoittoki ! Ja ne pitkäveto-voitot lisänä.......

      • Dr.Whoo
        amummu kirjoitti:

        Torstaita!

        Niin meni aamu, että hujahti. Valvoin taas yöllä melkoisen tovin. Päivä jo sarasti ja hiiret alkoivat hommat, kun vielä maanittelin Unimattia. Sitten (kai) olin nukahtanut, koska heräsinkin. Puolitoista tuntia sitten!! Pahkeinen, että potuttaa.

        Äsken katselin taas Flightradar'ia, tsekkaillakseni matkalaisten lentoa meren yllä. Ihmetellä täytyy, miten tuolla Euroopan taivaalla ei enempää törmäilyjä tule. Tai, no, en ihan oikeasti ihmettele, onhan lennonjohtosysteemit sen verran rautaiset, että sotku niillä selviää. Silti po. näytöllä lentsikoiden symbolit ovat niin hurjassa hässäkässä, että äkkinäistä kyllä hirvittää.

        Kohta taas pääsen lenkille kettiksen kanssa. On ollutkin pitkä tauko, kun se viime viikon vietti lomapaikassaan kaverinsa luona, ja nyt tämän alkuviikon on isäntänsä ollut pikkulomasella eikä minua taaskaan ole tarvittu. Huomaan kyllä rupissani, että tauko on ollut liian pitkä: jo sohvalta, tämän koneen kimpusta, ylös vääntäytyminen tuntuu varsin työläältä, saati sitten ulos lähtiessä talvikenkien jalkaan laitto; niitä kun ei noin vain sujauteta jalkaan. Tulisipas kesäkelit, niin sekin riesa poistuisi.

        Karsea on tuo "tosimiehen" kuva. Lähinnä yököttää. Vielä jotenkin ymmärrän miesten lihasten rakentelun (tosin raja silläkin pitäisi olla), mutta kun olen nähnyt saman harrastuksen parissa kituvien naisten kuvia, niin siinä vasta yökötys tulee. Miksihän ihmisen pitää tieten tahtoin tehdä itsestään ruma. Samaa ihmettelen tatuointien suhteen. No, mut määhän oonkin konservatiivi ja suvaitsematon.

        Mää en oo konservatorvi..eikun tiivi, vaan siis lipilaari, mut silti suhtaudun epäluuloisesti tatuointeihin.

        Vaikka saahan sitä tehdä ittelleen tietyissä rajoissa mitä vain. Raja tulee siinä, että tahallaan ja ehdointahdoin ei saisi aiheuttaa itselleen(kään) vahinkoa, jonka yhteiskunta joutuu maksamaan. Sitä en tässä määrittele, mikä sitten milloinkin on "tahallaan".

      • C-ili

        Tuolla miehellähän on kaulassaankin kuin lentokoneissa käytettävä niskatyyny.

    • C-Iro

      Oikein gangsterimeininkiä ollut tuolla Salon suunnalla, aivan kuin jostain elokuvasta.

      Nuo miesten muskelien kasvatus on myös mennyt jo rumuuden puolelle. Muistan, kun Kike E voitti kerran jotkut naisten vastaavat kilpailut, niin eräs mies sanoi hänen vartalonsa näyttäneen aivan nyljetyltä oravalta. Pohkeet, reidet ja hauikset olivat isot, rinnat kadonneet ja kylkiluut paistoivat sievässä rivissä kuin valmiina grillattavaksi, vaikka olihan ne jollain rasvalla ja solariumilla jo ruskistettu. Nykyisillä kilpailijoilla on nykytekniikan aikaan silikonipallot, jotka eivät katoa kuten ne oikeat siinä rasvakudosten poisto-operaatiossa, mikä kipailijoilla on aina ennen kisoja tiukan ruokavalion muodossa, että lihassäikeet saadaan hyvin esille.

    • Dr.Whoo

      Haa, kaikki tulkitsi väärin tuon aamuisen muskelikuvan. Se ei ole kuvankäsittelyn eikä bodauksen tulos, vaan Synthol -nimisen öljyimplantin aikaansaamat tekomuskelit.

      On ihmisiä jotka teettävät tuollaista itselleen. Lienee turha kysyä miksi. Tarina ei kerro mikä on kyseisen hepun äo, luultavasti noin neljäsosa hauiksen ympärysmitasta.

      • amummu

        Siinäkin varmaan puolet liikaa!!

      • Ciliconiton

        Ai, ilmankos ovat niin epämuotoisen muhkuraiset. Laitetaan siis ihon alle ja näyttävät liikkuvan mihin suuntaan milloinkin. Naisten silikonirinnoistakin on joskus mainittu jossakin lehdessä, että löytyivät aamulla selän puolelta kun oli kaiketi nukkunut mahallaan.

      • Dr.Whoo

        Laitetaanpa kuulemma joskus silikonia miesten sanonko mihin. Mitenkähän sekin sitten toimii missäkin tilanteessa...

    • amummu

      Olipas - siis OLI - todella kevättalvinen sää! Aurinkokin yritti vilautella (nyt jo taas sateleekin hissukseen lunta), ja auton mittarissa neljä graadia plussaa. Kuului luonnossa semmoisiakin linnun ääniä, joita en ole kuullut pitkään aikaan: varpusia. Meidän asuinympäristössä ei niitä ole näkynyt muutamaan vuoteen, ja jostain luin jo viime talvena, että ne ovatkin vähentyneet näiltä main. Syytä en muista. Varmaankin ilmastonmuutos ja turismi! Tänään juuri sitten lenkkimmme varrella erään talon pihapensaissa niitä olikin iso parvi, ja siitä sirkutus.

      Nyt sapuskan laittoon. Osan siitä vien matkalaisille, jotta saavat jotain kupuunsa kotiuduttuaan muutaman tunnin päästä. Lentsikkaruoat, joilla eläneet viimeiset puoli vuorokautta eivät varmaankaan kovin gurmettia ole olleet. Mummun lihamakaronilaatikko sen sijaan sitä on:D

      • C-jotain

        Slurps. "Mummun lihamakaronilaatikko sen sijaan sitä on:D" Tuli nälkä.

        Vai oli Passer arafatteja jo pensaissa. Annoimme linnuille kerran tuollaisen lempinimen kun sirkuttivat kaiken aikaa vastapäisen talon koristeellisissa katolla olevissa piipuissa Portugalissa.

      • Dr.Whoo

        "Varmaankin ilmastonmuutos ja turismi!"

        Että varpuiset lensivät turisteina lomille eivätkä löytäneet enää takaisin?

      • amummu

        Meidän lähellä asuu yksi toinenkin kettis, jonka nimi on Jasser Arafat, sinunkaupat tehnille Jasservaan. Kesällä sillä on ruutuhuivi kaulassa. Nimen historiaa en ole kysellyt. Kavereita ovat meidän kettiksen kanssa, vaikka kumpikin poikia/ukkoja.

        Joo, jotain muistelen noista varpuisista lehdessä kirjoitetun, että kun täältä lähtivät ja jos paluumuutto nyt on alkanut, niin ilmeisesti niiden lomamaillakin lama on iskenyt ja ruokakuppi köyhtynyt. Meiltä eivät ikävä kyllä saa jyvääkään, jos tähän pihaan eksyvät. Lopetimme lintujen ruokinnan, kun hiirulaiset löysivät jämät, ja alkoivat olla jo aika röyhkeitä, yksi tuli ovesta sisälle saakka. Peltohiiriä näissä maisemissa piisaa ilman ruokkimistakin. Tarvittaisiin Hamelnin pillipiiparia saattelemaan ne vaikka Stadiin. Böndelläkin on nääs paljon annettavaa Hesan kulttuurille:))

      • bewweb

        "Haa, kaikki tulkitsi väärin tuon aamuisen muskelikuvan. Se ei ole kuvankäsittelyn eikä bodauksen tulos, vaan Synthol -nimisen öljyimplantin aikaansaamat tekomuskelit."

        Haa, mitäs täällä on yrittäjä "lorvaillut" ? Tosi piiiitkällä lounaalla vai.
        Ai toi oli öljypumpattu tyyppi, katsoin kyllä noista kainalo-ja kyynärpään seuduilta niinkuin olis rajojen häivytyksiä tehty. Kun meinaan ei missään suhteessa ole nuo kyynärvarret ja ranteet hauisten ja trapeziusten kanssa. No varmaan se äo jää alle 50:n, tarvis öljytä varmaan.
        Jep, määkin laitan pönkän ovelle ja taidan ?

    • weppew

      "Joo, jotain muistelen noista varpuisista lehdessä kirjoitetun"

      Näiden kuten monen muunkin lintujen poikaskuolleisuus oli muutamana kylmänä keväänä erittäin iso, joka sen lisäksi että näitä surutta muuttomatkoilla ammutaan (ja pyydetään verkoilla) etelä-Euroopan puistoissa, Maltalla , Kyproksella ruokapöytiin, näkyi kantojen isona pudotuksena . Samoin on käynyt mm. laulurastaalle, kottaraisille .
      Nyt ehkä taas kannat ovat elpymässä.

      Mutta nyt kävi todella viime keväänä meidän metsäkanalinnuille heikosti pesinnän suhteen, poikaskuolleisuus oli erittäin suuri. Sattui juuri ne todella kylmät ja sateiset ajat kuoriutumisaikaan.

      Jee, eivät saanut rosmot meikän lottovoittoa eikä muitakaan .

      • amummu

        Alkaa olla tää maamme elo kansanvälistä joka suhteessa. Vielä kun saavat viinat ruokakauppoihin, niin on ilo ylimmillään. Minulle periaatteessa ihan sama, mistä sitä saa. Surettaa vain perheet, joissa lapset menettävät sitä enemmän mitä enemmän aikuiset ryystää. Ja jos ryystettävää ruokakaupoista saa niin arvelluttaa, saavatko pienimmät ko. perheissä ruokaa enää ollenkaan, kun kassit täyttyvätkin keikyällä ruoan sijaan. Vanhemmilla on oikeuksia, lasten oikeuksista ei nii välii, kyl sossu hoitaa.

      • amummu

        Oon kyllä aina ollut siinä uskossa, että varpuset enimmältään talvehtivat asuinpaikoillaan, eli niiden muutto etelään olisi vähäistä jos muuttavat ollenkaan. Mutta kaikki muuttuu, varmaan tirpustenkin elintavat.

      • webbelis

        Kyllä varpunen pääosin onkin paikkalintu mutta ravinnon puutteessa varsinkin nuoret yksilöt saattavat lähteä parvissa vaeltamaan. Silloin usein nämä "vaellukset" useasti päättyvät huonosti. Pikkuvarpunenhan on paikoin runsastunut ja eiköhän nämä tulleet etelämmästä mm. lämpimien talvien ansiosta.No nää muutokset eivät ole varpusen kohdalla edes tutkijoille oikein selvillä.

        En tiedä sitten koska kunnolla kuriin saavat noiden rastasparvien ja eri pienempien haukkalintujen hävityksen noilla muuttomatkoilla. Se kun melkein vuotuista "kansanhuvia" noissa tietyissä maissa ja Välimeren saarilla. Ja vielä mennentullen, eli kummankin muuton aikaan.

      • wepp

        "Alkaa olla tää maamme elo kansanvälistä joka suhteessa".....

        Juu, eikun tiet leveeks ja viina vapaaks niin kyl se siitä ! Jos joku "pikku ongelma" tilapäisesti syntyy niin paljon tulisi tapahtumaan hyvääkin poistumaa :)

      • Ketjulaulu

        " Harakka huttua keittää, hännällänsä hämmentää.." Se oli tänään minun "varpuseni" tien vieressä ontuvan jalkansa kanssa. Heitin leipää..kokosi se kaikki palaset kerralla nokkaansa, ja lähti vähän sivummalle talon viereen nauttimaan ruuasta. Sen pituinen oli " tarinani " tänään.

    • Alinko

      Minakin syon pikkuisella lusikallani pikkulintua dodoa eli dronttia aina kun vain saisi.
      Dodo on minulle juuri sopiva snack.
      Taalla muuten on kaupoissa kaupan viiriaisia tuoreena ja pakasteena. Kait niita saa Suomestakin.
      Se Sharjahin kattilasysteemi on kaasupohjalla. Tarkastin sen tarjouspapereista vaikka ei se meita niin kiinnosta milla ne putkensa kuumentaa vaan ne putket.

      Sutki Tuomo on nyt poistunut Dubaista ja asunnoltaan missa vietti luksus asumista viimeiset 20 vuotta ja risat.
      Sutki on siis se josta mainitsin etta isot rahat ja kaikki omaisuus lopulta loppui mutta Bacardi ei!
      Toivottavasti viela kuulen kuinka han pamuna eli rahattomana paluumuuttajana selvisi!

      • weppelis

        Katos kun melkein aavistin et Ali on kirjuuttanu kun tänne avasin. Ai sellainen joku "rontti" on sopiva snack, no se varmaan painaan pari kiloo grillattuna ? :)

        Sitä vähän arvelin ettei ne varmaan öljyllä niitä Sharjahin kattiloita ala käyttämään jos kaasua on saatavissa riittämiin.
        Heh, juu muistetaan kun kerroit tästä Sutkista, ja nyt sitten otti ukolle olkipulla ja lähtö tuli pamuna :)
        Kai tänne yks pamu mahtuu mamujen ja matujen joukkoon elätettäväksi. Kannattas vaan varmaan tulla ilman papereita ja olla "ymmärtämätön" ja kirjoitella se yks sana pahvilappuun. Pääsis katos heti hotellitason lokoisiin oloihin.

        Taas hiukan tökkii tänne lähetys.....

    • websää
    • C-Mirri

      Huomenta. Meri loiskuaa vapaana ja aivan rantaan asti. Aika erikoinen helmikuu ollut. Sain eilen s-postiin söpön kuvan, siinä isä on vatsallaan sängyn päällä ja vauva hänen selkänsä päällä vatsallaan ja katsoo isän olan yli hymyillen. Aivan hellyttävä näky:-))

    • e-a

      Voihan nenä, vai noin suamessa

      http://kuvapilvi.fi/k/yotC.jpg

      No haastattelin kolmeasataa turistia rannikon respassa ja eihän siitä mitään tullut, siitä haastattelusta, kun keskittyivät raapimaan luteiden syömiä paikkojaan... mitenhän ne raapii hiihtolomillaan suamessa, siis ne turistit? Millanenhan rahina käy Ylläksellä, Pallaksella ...? Ei muuta ku pipo päähän, myrkkyä haarusiin ja pujotteleen. Ei muuta ku puoleen väliin rinnettä suamalainen taukotupa ja raapimaan.

      Jotta jotain positiiviakin, niin pidän peukkuja, että pujottelevat päin kotomaan punahonkia.

      • Dr.Whoo

        Päivän tietovisa: Kuka ymmärsi eniten (tai jotain) edellisestä ea:n viestistä? (12.30)

        Vastaukset tämän palstan vastauslaatikkoon iltaan mennessä, voittajan valinnee Kihniön hidalgo Don ea itse.

      • C-Mirri

        Vai on Malagalla luteita, eikä päivä välttämättä paista:-( Phyi vaan. Jokunen vuosi sitten eräät tutut olivat Pietarin matkalla ja saivat hotellihuoneensa petivaatteista syyhyn. Vain osa porukasta sai, eivät koko bussilastillinen. Itse olemme olleet siellä (siis Venäjän puolella muuallakin kuin Pietarissa) monia kertoja eri hotelleissa parinkymmenen hengen voimin ja kukaan ei ole saanut luteiden puremia eikä syyhypunkkeja. Meillä on ollut siis onni matkassa hotellien valinnassa, mitkä eivät ole olleet todellakaan mitään neljän taikka 5 tähden hotelleja. Ekalla käynnillämme Madeiralla näin jo lentokentän tuloaulassa torakan seinällä. Huoneessamme Funchalissa en ole niitä nähnyt enkä sen jälkeen edes lentokentän aulassa.

      • e-a
        Dr.Whoo kirjoitti:

        Päivän tietovisa: Kuka ymmärsi eniten (tai jotain) edellisestä ea:n viestistä? (12.30)

        Vastaukset tämän palstan vastauslaatikkoon iltaan mennessä, voittajan valinnee Kihniön hidalgo Don ea itse.

        Jee, valitsen mielelläni. Tosin tämän sinä pistit kilpailuksi ja minä kun en oikeen enää tykkää jakaa palkintoja.

        Niin. Ota ny tästäkin hidalkosta selvää : "mielelläni ja en oikeen tykkää"

      • Cee-Mirri
        Dr.Whoo kirjoitti:

        Päivän tietovisa: Kuka ymmärsi eniten (tai jotain) edellisestä ea:n viestistä? (12.30)

        Vastaukset tämän palstan vastauslaatikkoon iltaan mennessä, voittajan valinnee Kihniön hidalgo Don ea itse.

        Ehdin jo vastata Ea:lle ennen sinun kirjoitustasi ja oletin, että Malagalla on luteita. Saattaa olla että saivatkin siellä syyhypunkin yöllisissä bileissä. Punahonkia päin lasketellessa kualevat punkit ja luteetkin, varsinkin jos valitsee tuhkaushautajaiset. Itse Ea:n artikkelia aiheesta ei näkynyt, pelkkä Malaga vain ja arvailut seiväsmatkailijoiden toilailuista, nyt hiihtolomasesongin aikana. Hih. En ole sinisilmäinen, vaan minulla on vihreän-keltaisen ja ruskean kukertavat silmät.

      • C-Misu

        Tuolla Malagalla näkyy olevan sellainenkin katu kuin Avenida de la Aurora:-)

      • e-a
        Dr.Whoo kirjoitti:

        Päivän tietovisa: Kuka ymmärsi eniten (tai jotain) edellisestä ea:n viestistä? (12.30)

        Vastaukset tämän palstan vastauslaatikkoon iltaan mennessä, voittajan valinnee Kihniön hidalgo Don ea itse.

        Ei oo voittajia. Jos jotain vaikeuksia tulee ymmärrystenne kanssa, niin voinhan aina silloin tällöin hieman auttaa.

        Suurin alisuorittaja oli "wexelivetotur_autot" jos se nyt oli edes suoritus.

        Ceelle sen verran, että kun kulkee, niin voi haastatella. Noita lomahotellejahan riittää ja turisteja. Jos vielä eksyisivät kirppusirkuksen näytöksiin ... Siitä tuli teeveen jossain asiaohjelmassa, että hotellit alkavat tarjota pitkin Eurooppaa kotieläimiä näille ...

      • Ceebeli

        Itse emme ole kovinkaan usein etelänmatkoja tehneet, sen sijaan olemme kolunneet Lappia, Ruotsia ja Norjaa ja teltan kera omalla autolla, joka ei ollut asuntoauto, se olisikin ollut ihannematka, ei olisi tarvinnut telttaa pystyttää ja useimmiten vesisateessa. Se oli sitä aikaa, kun pokamme oli melko pieni.

        U ja isänsä harrastivat patikkamatkailua vuosikaudet joka syksy ruska-aikaan, eivät yöpyneet koskaan hotelleissa, eivät olleet siis appelsiinituristeja, vaan kävelivät tundrassa, yöpyivät autiotuvissa tai omissa teltoissaan, rinkat selässä ja ruuat tekivät trangialla. Siellä sitä värikkyyttä riitti, kun yöllä porukat olivat saaneet hyttyset hätistettyä tuvasta ja kukin nukkui kuka milläkin alustallaan niin saapui yöllä uusia yöpyjiä, jotka avasivat ovet selälleen , laittoivat uuniin tulet ja alkoivat laulellen tehdä ruokaa itikoiden ininän säestyksellä. Siksi ottivat omat kevyet teltat mukaansa. Sai yöpyä kaukana autiotuvasta tarvittaessa. Torakoita ja luteita eivät koskaan nähneet näillä reissuillaan. Patikoivat jopa 40 km päivässä. Minusta ei olisi ollut ikinä noiden matkojen tekijää. Eikä anopista. Heillä oli monesti mukana muita suvun rivakoita patikoinnin harrastajia.

    • Alkuperäinen-Rapu

      Tervehdys!

      Kauppa-asiat on hoidettu. Raahattu taas kerran kotiin.

      Kaupasta tultuani kurkistin postilaatikkoon ja siellä odotti kirje HS:n suoramaksusta. Ei siinä mitään, tuo oli kyllä tiedossa, mutta yllätys oli aikamoinen korotus ennestäänkin kalliiseen tilausmaksuun. Minulla on jatkuva tilaus ja maksan sen kolmenkuukauden jaksoissa (halvimmaksi tulisi maksaa koko vuosi kerralla). Ennen tuo kolme kuukautta maksoi 112,50 euroa ja nyt, vaikka en ollut kuullutkaan hinnannoususta, se kolme kuukautta maksoikin 117 euroa! Neljä kertaa vuodessa tuo 4,50 euroa enemmän kuin ennen, on melkoinen korotus mielestäni.

      Sitten minua suututtaa myös se, että kommenttini tuohon Italian homoliittolakiin jostakin syystä sensuroitiin, vaikka se ei ollut mikään paha kommentti. Olipahan vaan minun, heteron, mielipide. Ei sinne ollut päässyt kuin kolme homoliitoille myönteistä kommenttia. Uskon, että kommentteja on tullut paljon enemmän, mutta Hesari ei niitä muita mielipiteitä päästänyt julki.

      Kirjoitin nyt aamulla vielä lyhyen kommentin ja ihmettelyni miksi sensuroitiin? kerroin, että on meitä heteroitakin vielä HS:n lujikoina, joten meidänkin mielipiteemme pitäisi julkaista tuosta asiasta. Sitäkään ei julkaistu.

      Nyt taas tuntuu siltä, että kannattaako tuollaisesta "tiedonantajasta" maksaa moisia tilausmaksuja, kun lukijan pitäisi mielipiteillään vain myötäillä Hesarin linjoja?

      Tulihan purputus, mutta totta joka sana.

      • webelis

        "Se on nyt vaan tyhmää maksaa liikaa", ainakin siitä että kommentoimaan pääsisi.
        Hösärihän on linjansa valinnut, sinä et vielä. Tai jos oletkin niin miksi maksat?

        "Periaatteessahan asia ei tietysti minulle kuulu mutta kysympähän vaan".......>"Masa Niemi<

      • Alkuperäinen-Rapu
        webelis kirjoitti:

        Kiitos kysymästä, "Masa Niemi"!

        Tämä koneeni temputtelee ja lähettelee klikattavaksi "varoituksia", koneen kiireellisyydestä tällä sivulla. Sitten kyselee jotakin, hylkäänkö koko sivun. Kysely päättyy rastitusruudun kanssa ja se kuuluu että Doun't ask me again. No, en tuota ole rastittanut, koska ainahan sitä voi kysyä, mutta aina ei voi vastata.

        En nyt osaa sinullekaan, parahin "Masa Niemi", vastata muuta kuin tuon tottumuksen saada paperilehti aamuisin.

      • webel

        "En nyt osaa sinullekaan, parahin "Masa Niemi", vastata muuta kuin tuon tottumuksen saada paperilehti aamuisin."

        Paha, paha riippuvaisuus painomusteen hajuun ja paperiin. Järjestääköhän ne missään vieroitusta tuosta?
        Jaa, taas ilmoittelee, ei vaarallista, kone ei oo kiireellinen, palvelin voi olla.

      • e-a
        webelis kirjoitti:

        "Se on nyt vaan tyhmää maksaa liikaa", ainakin siitä että kommentoimaan pääsisi.
        Hösärihän on linjansa valinnut, sinä et vielä. Tai jos oletkin niin miksi maksat?

        "Periaatteessahan asia ei tietysti minulle kuulu mutta kysympähän vaan".......>"Masa Niemi<

        ""Se on nyt vaan tyhmää maksaa liikaa", ainakin siitä että kommentoimaan pääsisi."

        Kuules ny vekselivetoinen ...Kuis paljo maksaa se Joensuun painomuste? Niitähän sinä kannat mukanasi sieltä turistimajastasi, jotta jotenkin pystyisit eläytymään talven. Pelkkä karvalakki ja ilvesturkki ei luo muuta kuin niitä ludepesiä sinne munuaistesi suojaksi.

        Paha paha riippuvuus, johon ei auta mikään.

        "wexelivetotur_autot" kirjoituksesi antaa ymmärtää, että olet jopa juonut sitä mustetta.

      • webeli

        ""wexelivetotur_autot" kirjoituksesi antaa ymmärtää, että olet jopa juonut sitä mustetta."

        Mulla on tarvittaessa paljon parempaakin ainetta kuin jotain lahottajasieni-lientä.

        Joskus taisit todeta että alat kertoilla koska sen vaikutukset ......? Ei tartte ei, sen vaikutukset on jo huomattu aikaa sitten.

    • Aurora4

      Sellainen firma on kuin Aurora Kaasunjakelu Oy. Siitä on ollut jotain lehdissä.

      Onneksi A ei ole siviilinimeni. Ja onneksi olen yksineläjä. Syön yksin hernesoppani ja hoidan "jakeluni".

      • webseli

        Terve, juu niin on joka meinas pistää Carunaa kovemmiksi kaasunsiirron hintakorotukset täällä tsadissa. Taisi ainaki yrittää paikoin jopa 50% korotusta siirtohintaan.
        Ali mm. älysi irtisanoutua "jakelun" vastaanotosta.

      • Dr.Whoo

        "Syön yksin hernesoppani ja hoidan "jakeluni".

        Mitä, etkö koiraparalle papusoppaa anna?

      • Dr.Whoo

      • webs

        Kumpi noista?

      • Dr.Whoo

        Molemmat näyttää sympaattisilta..

      • e-a

      • wepeli

        Jep, varsin sieviä vaaleita molemmat. Mut et sää mitään oo kertonu et teil koiraki on.

    • wexelivetotur_autot

      "Päivän tietovisa: Kuka ymmärsi" ?
      Mitä tuota pärsaukisten märkiä päivä & yöunia ymmärtelemään. Voihan sitä haukkua kaikki muut lomien viettäjät aikansa kuluksi, "torakoiden levittäjiksi" ,
      torakkalaumoiksi , katsella kartalta sillä aikaa Malagan lämpöjä kun oman turistiauton arvo putoo ja se ruostuu käytön puutteessa. Ja sitten toivoa muille turisteille paskasta loppua reissuille. Viluttaahan se kun turisti itte ei mihinkään sieltä telkkarin ääreltä.

      Lisää veroa turistiautoille ja reilusti.
      Eipä mulla muuta.

      • e-a

        Jos jotain pitäisi verottaa, niin niitä kulkijoita, jotka vuosittain vaeltavat paratiisiinsa valittamaan, ettei jätehuolto pelaa.

        Koko sakki pelkkää jätettä, meinaan.

        Ja mitä turisteihin noin laajemmin ... tai no, ei sinulla ole mitään kykyjä asiaan ottaa kantaa, saati ymmärtää. Eiköhän sinullekin riitä, että lasket vaan niitä riistakantojasi ja kuljet ylpeesti kuin sudettisavolainen reuka päässä ja palttoona ilvesturkki.

      • e-a

        "Mitä tuota pärsaukisten märkiä päivä & yöunia ymmärtelemään"

        Tässä paljastit taas oman itsesi. Vedä vaan tumppuus rauhassa. No tuollaisella markkinapellellähän kyllä riittäis varmaan maksullisiakin, mutta kuka ny tollasen luteen rahoista välittäs.

        "Arvo putoo"

        Voi vilu, sinä ja sun arvos. Ne ovat jo niin alhaalla, ettei alemmas pääse. Annas ny tulla jotain talousneuvojakin.

    • wepsvero

      "Päivän tietovisa: Kuka ymmärsi eniten (tai jotain) edellisestä ea:n viestistä? (12.30)"

      Hehehehee, helppo keissi. Heti tyyppi kilahti kuin Himoksen ravintelin ovikello :D Onkohan siel sellasta edes.

      • Dr.Whoo

        Että visan voittaja alkaisi olla selvillä..

      • webs

        Sitä ei tiedä mutta ....... Perhana kun ihan 1 eurolla/v nousi maakunnan jätemaksut, mahtaa viluttaa taas?

      • e-a

        Kules toivoton ja sure tätä, itke itsesi uneen. Tuttavapiirisikin suree http://kuvapilvi.fi/k/yoxA.jpg

        Mä taisin jo kirjoittaa tuonne ylemmäs, että jos tulee jatkossakin vaikeuksia ymmärtää, niin saatan jelpata. Weepeliä toki en pysty auttamaan, sillä milläs autat, ku vain jätettä syntyy.

        Näistä luteista. Voin taas sitten palata asiaan, kun länsirannikon punkki jatkaa kulkuaan ja leviää ja leviää. Ei välttämättä liity siihen saasteiseen Aninkaisten mäkeen.

    • Aliainen

      Muistakeehan joku laittaa se seuraava ketju vetamaan kohta. Sitten saan minakin kirjoitella vahan aikaa umlauteilla eli aakkosilla kun palvelin viesti valitta lyhyessa vaan ei pitkassa ketjussa hitailla vehkottimilla.
      Tanne kurvaillessani ajattelinki, etta vaikka olen paattanyt jaada turistihommista elakkeelle niin jo se iso laitos tulee meille niin ehka sitten saatan viela lahtea vahtimaan insinooreja etteivat tee sekundaa. Siis ajattelin etta marssin itse DU tai Etisalat konttoriin ja pyydan nopean kolme kk rajattoman datan tikun. Sitten pelaa kaikki vaikka menisi hotelliin mihin siina tapauksessa uskonkin menevani siella Sharjahin rannalla missa ennekin olen ollut ja mika on sen voimalaprojektin naapurissa. Hotelleissakaan eivat ne wifit aina toimi ollenkaan tai hyvin nilkuttaen. Siis oma tikku pliis!

      • e-a

        "Hotelleissakaan eivat ne wifit aina toimi"

        No älä välitä, käy nyt kuitenkin ensin tarkistuttamassa, ettet tuo tukassasi vieraslajeja

      • alib

        Tuo ea on niin suuri tilan ja mantujen omistaja herra etta on ole varma uskaltaako hanta edes teititella tallainenkaan jota tavalliset miehetkin niiaa nahdessaan!

        Asiasta ihan asiaan:
        Lukasin tuossa juuri ennen nettikahvilasta poistumista seuraavan 2 wiikon saaennusteen Hesaan. Nayttaa pahanlaisesti tammikuun pakkaskaudelta. Nyt on ainakin hillittava haluja palata akkia kuuntelemaan suomiradioo ja katseleen salattuja elamia (hohhelihoo ei tietenkaan). Mutta Pia Pasasen lukemia uutisia kylla voisi. Salatykkaan siita muijasta vaikka se tangojuonnoissa eraalla tukkaversiolla naytti enemman Frankensteinin luojalta.

        Siis nayttaa enemman ja enemman silta etta International cityn viherpyrstotilhi oli oikeassa ennustaessaan kevaan ja kesan alkavan 7 huhtikuuta!
        Pitaako taalla viela notkua sinne asti. Miten onnistuisi pikatottuminen Siperian sisamaailmastoon? Onks tiotoo. Ehka punapyrstotilhen vahti voi kysya sammakoltaan siella kaivon pohjalla piilossa olevalta

    • w_epel

      "Muistakeehan joku laittaa se seuraava ketju vetamaan kohta."

      Morot, juu, kyllä me laitetaan uutta kaistaa auki, ja pakkohan on laittaakin sillä tääl tulee lunta taas, ulkona meinaten.
      Ei ne hotellien wifit mitään parhaita kai ole, eikä ainakaan mitenkään suojattuja kunnolla. Vaikka sulla omat salasanatkin on niin joissakin maissa ovat melkoisen "avointa liikennettä".
      No ainahan sitä omalla vastuulla surffaillaan .

      Minä voin vaikka tökätä seuraavan auki niin pääsee siihen helpommin taas.

      Ps. Kihniön Keisarilla on pelko että tuot jonkun kamelin tukassas :)

      • w-eps

        Kasinelonen on avattu kunhan vaan esille putkahtaa.

      • w-eps

        "Onks tiotoo"? Joo, aina löytyy sen minkä tarvii. Punapärstilhet kyllä ilmoitteli että maaliskuun toisen viikon jälkeen pitäis höllätä. Mutta kerrankos nekin voi erehtyy, jopa toisenkii. Mutta tähän luotan ny näillä näkymin.....

        Kylmäähän riittää tietty kesäkuullakin :(

      • Dr.Whoo

        Ennen mää valitin että pitkät ketjut tökkii luurilla, mut täl supertiatokoneella on yks lysti vaik olis tuhansia viästejä. Kyl toi luuri aika nuhapumpulta nyt tuntuukin.

      • w-eps

        No, toinen on luuri ja toinen tietokone, selvähän se. Kyllä mä tolla luurilla kokeilin niin aika napakasti tulee tännekin loppuun. Siinähän on tota tehoa prossussa vähän enemmän kellotettu ulos, olikohan 2.5 ta 2.3 gigahertsiin, ja ramia 2 gigaa.

        Alkoikos sulla se kymppi pyörittää aloitussivulla mainoksia taustakuvana ? Oli Mäsä taas tehnyt kikan käyttäjille.

      • Dr.Whoo

        Mainoksia? En oo huamannu. Mutta ennen sisäänkirjautumista tulee koko ruudun kokoinen kuva, maisema tms., joka vaihtuu silloin tällöin. Ruutuun tulee toisinaan teksti tykkäätkö tästä. En oo kattonu saako ton toiminnon pois, mielestäni tosi hienoja kuvia.

        Ketussa on tietty adblokkeri päällä, joten mainoksista en tiiä mittään.

      • w-eps

        Juu, noita juuri tarkoitin, eli se toiminto pyörittää siellä niitä. Jos käyttäjä on asettanut oman taustakuvan niin vaihtaa omiaan vaihdellen ja just kysellen. Kyllä sen saa lukittua pois päältä, katon jos löydän sen ohjeen sille.

        Ja onhan täs tää MS Edge, jota nyt ekaa kertaa edes kokeilen. (herran pieksut näitä mainoksia ilman blokkeria). Tuntuu kyllä pelittävän kuin junan vessa tääkin.

      • webwep

      • Dr.Whoo
        w-eps kirjoitti:

        Juu, noita juuri tarkoitin, eli se toiminto pyörittää siellä niitä. Jos käyttäjä on asettanut oman taustakuvan niin vaihtaa omiaan vaihdellen ja just kysellen. Kyllä sen saa lukittua pois päältä, katon jos löydän sen ohjeen sille.

        Joo mut juu, emmää ny välttämäti haluu noin hianoja kuvia poiskaan, sano.

      • Dr.Whoo

      • Dr.Whoo
        webwep kirjoitti:

        Tässähän nuo lukituksen ohjeet ovat, eli saat pysymään halutessasi vaikka sen itse valitun oman taustan paikallaan:

        http://www.tivi.fi/Kaikki_uutiset/windows-10-alkoi-nayttaa-jattimaisia-mainoksia-nain-paaset-eroon-6306990

        Sitten se pirulainen poistaa kuulema päivityksissä aina yksityisyyden säädöt omille oletuksilleen eli kaikki data menee Mäsän palvelimille.

        Jaa, ton Tivin ohjeesta sai käsityksen että kuvat olis mainoksia, mutta ainakaan tänne ei ole tullut muuta kuin viattomia maisemakuvia. Jos mainoksia alkaa tulla, niin sitten räpsäisen toiminnan pois päältä.

      • w-eps
        Dr.Whoo kirjoitti:

        Juu niin se taitaa olla, eli Orwellin dystopia on jo täällä?

        Siltä se vaikuttaa mutta se mitkä se nyt lukee tai poimii miljardeista tärpeistä tarkemmin syynättäviksi tuski koskettaa kovin paljon taviskäyttäjää. Tietysti kun imuroi kaiken, salasanoista pankkitunnuksiin , niin ehkä kantsii miettiä mihin sitä käyttää asioinneissaan.

        Siitähän piti saada yritysversiosta ( Enterprise Editionin) olevinaan kaikki urkinta pois mutta näinkään ei luetun mukaan käytännössä tapahdu.

      • w-eps
        Dr.Whoo kirjoitti:

        Jaa, ton Tivin ohjeesta sai käsityksen että kuvat olis mainoksia, mutta ainakaan tänne ei ole tullut muuta kuin viattomia maisemakuvia. Jos mainoksia alkaa tulla, niin sitten räpsäisen toiminnan pois päältä.

        Kyllä se on alkanut ihan mainoksia pyörittämään mutta sulla kaiken järjen mukaan siellä vaihtuvat Bingin hakukoneen maisemakuvat? Jotka saa tässä seiskassakin näkymään jos vaihtaa tuon hakukoneeksi oletuksena.
        Sama tässä on noiden mainosten kanssa IE:lla jos ei blokkeria ole niin ei niitä sivuja kattele örkkikään ilman päänsärkyä.
        En varmaksi muista saako siitä Edgestä blokattua ollenkaan niitä.

      • Dr.Whoo

        Kyl mul on tää kettu oletuskoneena, mutta maisemia jostain pukkaa..

      • webseli

        Niin selain mutta itse hakukone, kympissähän on Bing oletuskoneena, mutta kai sen saa vaihdettua googleksi, vai saako? Tää ketku muuten täytty varmaan tähän......

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Terveys
      318
      7504
    2. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      66
      2166
    3. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      176
      1830
    4. epäonnen perjantain rikos yritys

      onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä
      Kajaani
      16
      1372
    5. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      112
      1287
    6. Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"

      Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie
      Suomalaiset julkkikset
      9
      1241
    7. Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa

      - Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 18
      Maailman menoa
      170
      1221
    8. RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.

      Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j
      Puolanka
      55
      1161
    9. Kirjoitin sinulle koska

      tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j
      Ikävä
      41
      1081
    10. Martina pääsee upeisiin häihin

      Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      290
      1019
    Aihe