Laulaja Kaija K on kuin tynnyri

Miksi ei Kaija pidä yhtään huolta kunnosta ja ulkonäöstä kuin on esiintyvä artisti ? Aikoinaan hän oli niin kaunis ja sopusuhtainen. Nykyään posket ja leuat ovat leveämmät kuin otsan leveys ja se näyttää kamalalta! Vyötärön ympärysmittaa kukaan ei voi edes aavistaa. Laihduta nyt ihmeessä ennen kuin sairastut elintasosairauksiin, Terveyden nimissä!
584922
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 58

Vanhimmat

Kaija Koon kevään uutus hitti: Kuka käski olla läski

Äänestä

Sama ruokavalio Marion Rung:in kanssa

Äänestä
  • Marion käyttää VitaeProta tai niin ainakin sanoo mainoksessa. Näyttää kyllä hyvältä ikäisekseen joten varmaan auttanut

    Äänestä

Laihdustuski voi mennä överiks kuin Sannilla. Vai mistä johtuu Sannin kuihtunu ulkonäkö? Sannin päällä roikkui tyhjä takki, joku liian suuri gollege, jotta ei anorektikon varsi näkyis niin selvästi. Jalat pilkotti takin alta kuin tikut. Ei sellanenkaa ole hyvän näköstä.

Äänestä
  • Sannin laihuus on jotenkin oudon näköistä.Näyttää tosiaan siltä kuin käyttäisi huumausaineita. Joku mättää ja pahasti nyt, viimeset kuvat ovat toukokuulta ja karmaisevat. Ei ole hyvä esimerkki tuossa kuosissa..

    Äänestä

Sannilla on snadia ongelmaa. Näkee hänen silmistään mm. Ruisrockin lavalla. Saattaisi heilahtaa punaiselle jos pistettäisiin tikku tytölle suuhun. Douppii douppii!

Äänestä
  • Ei voi mitää, mut Sanni näyttää kuin olis ottanut tosiaa aineita, kun niiden käyttäjät ovat järjestään kropaltaan tikku-ukkoja ja akkoja...

    Äänestä

Ikä (hormonitoimintaa ei voi estää varsinkaan naiset) ja artistielämä epäsäännöllisine aikoineen (ruokailu, uni, kuntoilu kärsii) saavuttaa... Marion Rung, Meiju Suvas, Kaija K. jne. Mitä ihmettelemistä tuossa on, normaalia muutosta ja toisten kroppa taipuvaisempi /herkempi reagoimaan esim. rasvan kertymiselle keskivartaloon.

Miesartistien ongelma taitaa useammin olla alkoholi (?) ja kun siitä luopuvat ja aloittavat esim. sauvakävelyn 5-kympin kieppeillä, niin kilot tippuvat... Tiedän heti pari tällaista mieslaulajaesimerkkiä *LOL*.

Äänestä
  • Kun on kattonu kaiken maailman laihdutusohjelmia, niin tullut selväksi että ihminen syö johonkin ahdistukseensa. Niin naiset kuin miehetkin tai syövät ja juovat, molemmat muka auttavat ahdistukseen kun käytännössä lisäävät ahdistusta. Kierre syntyy helposti.
    Moni meistä on kokenut käytännössä ainakin 5-10 kilon jojoilun kun elämä mättää ja ahdistaa. Voi olla surua, huolta jos ei omissa asioissa niin kantaa läheisten huolia.

    Äänestä

  • Hölöpölööö, ihminen on sitä mitä syö !!!

    Äänestä

  • Mutta jos syö kalakukkoa, niin onko kala vai kukko?

    Äänestä

  • Voipi olla vähän tyhmä :D

    Äänestä

  • syödään.ahdistukseen kirjoitti:

    Kun on kattonu kaiken maailman laihdutusohjelmia, niin tullut selväksi että ihminen syö johonkin ahdistukseensa. Niin naiset kuin miehetkin tai syövät ja juovat, molemmat muka auttavat ahdistukseen kun käytännössä lisäävät ahdistusta. Kierre syntyy helposti.
    Moni meistä on kokenut käytännössä ainakin 5-10 kilon jojoilun kun elämä mättää ja ahdistaa. Voi olla surua, huolta jos ei omissa asioissa niin kantaa läheisten huolia.

    Eikö ole kummaa, että vaik olisi käynyt laihdutusleikkauksen kilot tulevat pikkuhiljaa takaisin?
    Näkee se, että Ann Selin on alkanut lihoa ja paljon onkin, vaikka laihtui hirveesti laihdutusleikkauksen jälkeen. Kiloja tuluut lisää parikymmentä.

    Äänestä

  • Jotain muistelen, et vuosia sitten ainakin Meiju oli jossain laihdutusjutussa mukana. Ei kantanut tulosta pitemmällä tähtäimellä.

    Äänestä

  • Radio ois hyvä. Minna k on myös nykyään melkoinen pullero, mut hyvä radioääni. Toivoisin minnallekin ravintoremonttia.

    Äänestä

  • Ei kaikki välttämättä liho vaihdevuosissakaan. Kaikista vaan ei saa laihoja ja siroja. On pyknikko tyyppejä joista ei saa eteeristä keijua tekemälläkään. Just Suvas, Rung ja Kaija K sellaisia pyyleviä.

    Äänestä

Eikös Kaija liiku nykyisin kepin kanssa, on jotain jalkahäikkää, ni ei voi paljon liikkua.
Odottakaa vaan te hoikat nuoret, aika rientää, ja niin alkaa kiloja kertyä, vaikkei nyt uskoisikaan!

Äänestä
  • Niinpä. Ja jos on vielä sellaista "laiha läski"-tyyppiä (elimistö luuta, läskiä ja nahkaa - ei juurikaan lihasta), niin mielenkiintoista olisi jäädä seuraamaan minkälaisessa fyysisessä kunnossa tämän laihuutta ihannoivan aikakauden hoikkaakin hoikemmat nuoret tytöt/naiset ovat 40-60 vuoden päästä? Ikävä kyllä taitaa olla mahdoton tehtävä meille 5-kymppisille... Aika tekee tehtävänsä.

    Äänestä

  • Miks ikää aina käytetään syynä lihomiseen.

    Äänestä

  • Ei se ikä vaan mitä suuhun laittaa !! Eihän se keppi lihota voi syödä kevyemminkin
    Kaijan oma asia tämä paino !

    Äänestä

Kyllä niitä kiloja nopeasti tulee, tatuoinnit venyvät ja lävistysten reijistä päivä läpi paistaa! :D

Äänestä
  • LOL

    Äänestä

Kaija oli kyllä ennen ihan hyvässä kuosissa mutta nykyään tosiaan kuin pomppiva kumipallo.

Äänestä
  • Samanlainen hän on kuin yleisönsä. Keski-ikää vanhemmannäköisiä ylipainoisia mummoja.

    Äänestä

  • Kyllä mummot saavat olla pyöreitä, jos haluavat!

    Äänestä

Ei oo Kaija Koo vissiin malli, vaan laulaja. Eikös silloin ole tärkeintä, että laulu kulkee? Itse en piittaa hänen musiikistaan, mutta aika köyhää on tämä ulkonäön syynääminen sellaistenkin ihmisten kohdalla, joiden duuni ei millään tavalla edellytä mannekiinin vyötäröä.

Äänestä
  • Niin no, entäs sitten mallimamma Laila Snellman?

    Äänestä

  • Ei mallimamma ole malli ;)

    Äänestä


enemmän on äänelle kaikupohjaa, kun on massaa keuhkojen ympärillä

Äänestä
  • Totta tuokin. Ja eikös Kaija kuitenkin ole hyvin naisellinen nainen ikäisekseen ja mutenkin?

    Äänestä

No onhan näitä; Marion Rung, Kaija Koo, Meiju Suvas, Riitta Väisänen....yhteistä näille, että ovat vanhempia naisia jo ja se ikä alkaa näkyä ja tulee kyllä aina näkymään kaikilla sitten joskus, jos ei vielä. Yleinen harhaluulo nuorilla on, että pysyvät aina samanlaisia, tulevat kyllä yllättymään...nimittäin se naisen keho muuttuu vanhetessa. On tosin toisenkinlaisia naisia, jotka ikäänkuin kuivuvat pystyyn...kumpi sitten parempi. Jokatapauksessa vanhuutta ei voi estää. Kuitenkin on myös niin, ettei sitä ihan talipalloksi tarvitsi kehittyä, jotain voitaisiin tehdä....liikkua, syödä terveelisesti, muuta ei voi.

Äänestä
  • Ei kaikki liho ja paisu kun ikää tulee. Mm. Coco Chanel pysyi koko ikänsä samoissa mitoissa, painoi koko ikänsä 45 kg. Nuo lihavat julkkikset on ihan eri ruumiinrakenteeltaan isokokoisia palleroita jotka ei ole koskaan olleet siroja ja pieniluisia.

    Äänestä

Hei te tollot!
Ihminen on sellaine kun on.
Toisilla ongelmia kehonsa kanssa- mutta kaikki tulee hyväksyä.
Ei se laihaheinäseiväskään kovin nätti ole -pikemminkin tulee mieleen anoreksia.
Katsokaapa peliin niin näette oman vikanne - vaikka ette sitä itse tunnista/halua tunnistaa.
Ei kannata arvostella ennenkuin olette oman itsenne kanssa sujut-niin mediassakuin oamssa elämässännekin.

Äänestä

Kauhee säkki !

Äänestä
  • Katsotaan millainen säkki sinusta joskus tulee... Kaija k on lyhyt ja sellaisen kropan omaavan on vaikeampi säilyttää vyötärönsä.

    Äänestä

Täällä haukutaan laulajaa mut itse kun katsoo peilistä mitä sieltä näkyy?Näkyykö sieltä surullinen ja ahdistunut ihminen.Oletko tullut ajatelleeksi et jos ajattelet positiivisesti elämäsi laatu paranee ja mielesi voi paremmin. Kokeile. Sinusta tulee tyytyväisempi ihminen, sehän sinä olet.

Äänestä

Vain elämää lausahdus."Rokkari saa aina".
Kuka nyt tollaselle ryhävalaalle antas?
Hirvee läski.

Äänestä

Törkeitä kommentteja. Kaija on todellakin artisti, ja tehnyt hienon uran. Kaunis nainen edelleen, vaikka ei ole mallin mitoissa. Eikä hän edes ole sairaalloisen ylipainoinen. Miksi ihminen ei saa olla sellainen kuin haluaa? Jos ei hänestä muuta haukkumista löydetä, niin on ihan keksimällä keksittävä haukkumiselle syitä, kuten pyöreys.

Tsemppiä vaan Kaijalle, ja kaikille läskeille keski-ikäisille mummoille. Täällä samanlainen, enkä yhtään häpeile läskejäni! Oikein odotan kesää, että pääsen ulos kiusaamaan läskikammoisia minihameessa ; DD

Ps. saan aina kun haluan, jopa hyvännäköisiltä miehiltä. Enkä edes ole artisti.

Äänestä

Ainakin on nätti naamaltaan...sitä ei voi sanoa kaikista. Lisäksi on upeat hiukset.

Äänestä
  • Eipä vaan taida olla ihan omat ne hiukset. Reilusti lisäkettä mukana.

    Äänestä

  • Hyvännäköiset hiukset saa jos on rahaa laittaa hyvänlaatuisiin pidennyksiin / paksunnoksiin, ei ole mikään ongelma.

    Äänestä

Mitä tuolla on väliä onko kiloja vai ei. Ei mua kiinnosta muutakuin musiikki yleensä. Jos haluaa alastonkuviin sitten asia on erikseen. Muusikoiden ei tarvi olla missään alastonkuvissa eikä pärjätä ulkomusiikillisilla avuilla. Missit ja mallit on erikseen. Ei Eppu Normaalikaan komee oo tai ainakaan se eikä Michael Monroekaan vaikka on laiha. Mitenkäs Andy Mc coy. Andy on varsinainen ilmestys mutta soittaa osaa. Taidatte katsoa liikaa jotain maailmantähtien perseenpuistamisvideoita tyyliin Beyonce tai muut..

Äänestä

Missikisat on erikseen.... ne ei osaa edes laulaa.... hankkivat silikonit..

Äänestä

Kaija on suustaankin aika ilkeä kun sille päälle sattuu! Eräässä toimistossa käydessään ilmoitti , kun en muka ollut tunnistanut armon rouvaa, että etteks tunne mua!!
Ilmoitin tyynesti että enpä taida,vaikkatunsinkin, niin johan äläkkä nousi, pieni sellainen. No sepaikkaoli pakollinen hänelle silloin.

Äänestä

Kaija Koo ja Meiju Suvas tulleet samasta muotista.

Äänestä
  • Miten tuntuu siltä että molemmat sekä Kaija että Meiju olis olleet jossain laihdutusohjelmassa vuosia sitten...? Jotain sellaista oli telkkarissa, mutta ei mikään suurin pudottaja vaan pienimuotosempi juttu...ehkä liittyi johonkin toiseen mutta sisälsi myös laihdutusta..

    Äänestä

  • Olisiko ollut Elixir?

    Äänestä

  • Kaija, Meiju, Marion, valtavia mammoja, huh.

    Äänestä

Pätkä Rumba-lehden Kaija K -haastiksesta:

Sanotaan, että popmaailma ihailee nuoruutta yli kaiken.

”Niin, ja laihuutta! No, minä en ole kumpaakaan. Uskon, että se on tärkeä viesti nuorille naisille: että ‘tuolla toikin vain painaa menemään’. Kaikkea ei tarvitse kontrolloida niin paljon, vaan elämästä voi nauttia!”K

Kaija puhuu täyttä asiaa. Go Kaija Go!

http://www.rumba.fi/haastattelut/kaija-koo-en-halua-olla-mikaan-vitsi-minulle-ei-kelpaa-pelkka-nostalgia-vaan-haluan-oppia-uutta/

Äänestä
  • Kun kansasta on puolet vähintään pullukoita, heille tekee hyvää kun julkkiksissa on samanlaisia joihin voi samaistua.
    Sanovat, että tv-sarjoihin ja elokuviinkin pitää laittaa lihavia ja tosi lihavia, jotta jokaiselle löytyy samaistumiskohde.

    Äänestä

Mites Mikko Kivinen, onpanhan tuota painoa miehellä, mut eihän sitä arvostella kun on mies! Kaija saa ylpeenä kantaa kilonsa se ei liene meidän elämään vaikuta suuntaan tai toiseen. Jos jollaine ei muuta murhetta kun Kaijan kilot on tosi pieni mieli.

Äänestä
  • Enemmän vaan lihavia ihmisiä esille, telkkariinkin, kun iso osa suomalaisista on hyvinkin ylipainoisia.

    Äänestä

Joidenkin on hyvin vaikea saada kilojaan pois. On perinnöllistä, sairaudesta johtuvaa, aineenvaihduntahäiriöitä. Jopa ruumiinrakenne vaikuttaa joihinkin epäedullisesti. Pitkä tyyppi kätkee kilonsa siihen varteensa paremmin kuin lyhyt ihminen...Jotkut onnistuvat tässä painonpudotuksessa ja siitä sitten revitään mahtavat otsikot, onnea heille. Toiset taistelevat vuodesta toiseen; syövät oikein, liikkuvat jne., mutta painoa on vaikea saada alas edes niillä asiantuntijoiden neuvoilla...hyvä se on hoikkien huudella ja haukkua. On niitäkin, jotka eivät yritä laihduttaa...enkä tiedä kumpaan tuo esim.Kaija nyt kuuluu...Jokatapauksessa aivan tosiasia on, että vanhetessa, aivan jokaiselle, kertyy rasvamassaa kun lihasmassa pienenee...näitä ns. kakektisia eli laihoja ihmisiäkin on, jotka vain ovat kestolaihoja, söivät sitten miten paljon tahansa...yleensä lihotaan. Tekin, nuoret ,laihat ja niin omasta mielestänne viisaat tyypit....palatkaa asiaan parinkymmenen tai jopa kymmenen vuoden jälkeen ja mitataas se vyötärönympärys....puhutaas sitten tosiasioista. Kun vaan tekin nuoret ymmärtäisitte sen, että eräänä päivänä tekin olette keski-ikäisiä, vanhoja...ei kukaan ole ikänsä samanikäinen saati sitten -näköinen, vaikka juoksisitte parisataa kilometriä viikossa treenit päälle ja noudattaisitte ihme-guru ravintotieteilijän oppeja...muutenhan vanhainkodit olisivat kaksikymppisen näköisiä kahdeksankymppisiä täynnä...mutta ikäiseltään näyttävät ja niin näytätte tekin vielä joskus ja lihotte.....kunnes ihan vanhana häviää se rasvakin ja koko ihminen.

Äänestä
  • Minä olen keski-ikäinen nainen ja en selittelisi lihomistani (jos siis olisin lihava)kuten sinä "On perinnöllistä, sairaudesta johtuvaa, aineenvaihduntahäiriöitä. Jopa ruumiinrakenne vaikuttaa joihinkin epäedullisesti" vaan myöntäisin syöväni aivan liikaa ja vääränlaisesti.

    Onhan näitä lihavia naisartisteja muitakin kuten Marion ja Meiju Suvas, tosi valaita molemmat ja lihoneet vain syömällä. ITsekin samanikäisenä joudun miettimään, mitä syön ja kuinka paljon liikun.

    Totta on, että näin vanhempana joutuu miettimään entistä enemmän syömisiään mutta jos sen suhteuttaa kulutukseen eikä anna painon vain nousta, voi elää tervettä hyvinvoivaa elämää ja jopa herkutella.

    No, jokainenhan meistä kilonsa kantaa mutta väitän, ettei yksikään todella lihava ole onnellinen, tuskin edes tyytyväinen olemukseensa

    Äänestä

  • Laulajien kilojen ruodinta osoittaa huonoa harkintaa. He eivät ole mannekiineja. Ja vielä huonompaa harkintaa osoittaa kenen tahansa ihmisen ulkomuodon pilkkaaminen. Se kuulostaa vähän samalta kuin sokea pilkkaisi likinäköistä. Parempi ihroittunut keho kuin nekroottinen sielu.

    Äänestä

Läskit keksii tekosyitä ja valittaa läski se kaija ja sillä selvä.

Äänestä

Laulava lihapulla.Ei osaa ainakaan säveltää mitään.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Terveys kirjoitti:

Miksi ei Kaija pidä yhtään huolta kunnosta ja ulkonäöstä kuin on esiintyvä artisti ? Aikoinaan hän oli niin kaunis ja sopusuhtainen. Nykyään posket ja leuat ovat leveämmät kuin otsan leveys ja se näyttää kamalalta! Vyötärön ympärysmittaa kukaan ei voi edes aavistaa. Laihduta nyt ihmeessä ennen kuin sairastut elintasosairauksiin, Terveyden nimissä!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu